Nyt minulla olisi tilaisuus bongata GOT:in Cersei omalta parvekkeelta käsin. Ehkä en kuitenkaan pääse näkemään livenä walk of shamea vaikka kuinka toivoisin.
Tutustuisin Lena Headeyhin oikein mielelläni. Oli itselleni tuttu näyttelijätär jo ennen GoT:ia, tv-sarjasta
Sarah Connorin aikakirjat (2008-2009). Sarja lopetettiin kesken, vakiosyystä: siihen oli satsattu paljon, mutta se ei kerännyt riittävästi mainostuloja.
Cersein ohella yksi Lenan parhaista rooleista on elokuvassa Dredd, jossa näyttelee Cerseitäkin julmempaa jengijohtaja
MaMaa (YT).
Elävässä elämässä on kollegoidensa mukaan erittäin mukava ja sydämellinen ihminen, eikä lainkaan kuten tyypilliset pahisroolinsa. Tässä mielessä (Ja näyttelijäntaidoiltaan) pidän häntä naisvastineena Cillian Murphylle, jonka ehkä tunnetuin rooli on tv-sarja Peaky Blindersien gangsterijohtajana - oli nyt pääosassa myös Oppenheimerissa.
Cillian Murphyyn liittyy semmoinenkin hauska anekdootti, että eräässä tänä vuonna Oppenheimerin tiimoilta tehdyssä haastattelussa toimittaja kysyi häneltä eräästä vanhasta internet-meemistä, jossa Cillian on. Hän ei ollut itse siitä koskaan kuullutkaan ja pyysi toimittajaa ensin selittämään, mikä on internet-meemi. Toisin sanoen sen verran jätkää nappaa joku verkossa somettaminen.