Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

[Aave]

The Tomorrow War oli juonenkuljetukseltaan monin tavoin ennalta-arvattava, mutta siinä on pitkästä aikaa onnistunut ulkoavaruudellinen saalistajaeläin (Alienia tosin ei voita vieläkään mikään). Sen lisäksi pari näyttävää kaupunkisotakohtausta mattopommituksineen, ja Yvonne Strahovskiahan katselee joka tapauksessa aina mielellään. Toimintaa riittää; kokonaisarvosana 6/10.

Black Widow oli varsinainen feminismi-Marvel. Elokuvassa yhtä lukuun ottamatta kaikki miehet esitetään sekä typerinä että julmina, kun taas naiset ovat ihquja ja syyttömiä tekoihinsa - jotka nekin ovat tietysti miesten vika. Toimintaa, toimintaa ja lisää toimintaa; 5/10.

Lethal Weaponit katsoin kahtena peräkkäisenä päivänä, ja toimivat edelleen oikein hyvin. Joe Pescin briljantti roolityöskentely nauratti edelleen, ja elokuvissa on hyvä tasapaino sinänsä vakavien teemojen ja huumorin välillä. Die Hard on edelleenkin ehkä kaikkien aikojen paras toimintaelokuva, mutta näissä "kahden miehen kyttäkaveruus" -leffoissa Lethal Weaponit ovat parhautta. Knoppitietona muuten, että Die Hardissa piti alun perin olla pääosassa Frank Sinatra; onneksi ei ollut. Lethal Weaponin "I´m too old for this shit" olisi ollut Sinatran kohdalla fakta.

Lethal Weaponista oli Donnerilla suunnitteilla vielä viideskin elokuva, mutta nyt kuoltuaan se jää tekemättä, ja mielestäni ihan hyvä niin. Saaga päättyy jo nelosessakin hyväksi päätepisteeksi koko tuoteperheelle.

[-:)lauri]

Double Team katsottu. En tiennyt, että Van Dammella oli tällainenkin leffa tehtynä. Miksi ne eivät enää tee näitä huonoja b-luokan toimintaelokuvia. Kaikki ongelmat ratkeavat väkivallalla.

[ROOSTER]

Nykyään katselen leffanpätkiä televisiosta. Olen menettänyt kiinnostukseni katsoa niitä rainoja kokonaan. Odotan mielenkiinnolla koska taas jaksan katsoa koko leffan. Sellaisia on noin yksi kahdestakymmenestä.

Jostain syystä Komisario Palmut maistuu täytenä sekä myös Easy Rider, Dollaritrilogian filmit ja T2. Muita ei yleensä oikein jaksa. Paitsi ne joissa esiintyy Elina Salo tai Kai Lehtinen.

[Toope]

Black Widow oli varsinainen feminismi-Marvel. Elokuvassa yhtä lukuun ottamatta kaikki miehet esitetään sekä typerinä että julmina, kun taas naiset ovat ihquja ja syyttömiä tekoihinsa - jotka nekin ovat tietysti miesten vika. Toimintaa, toimintaa ja lisää toimintaa; 5/10...

Päättelin jo mainoksesta ja nimestä.
Ei kaikkia leffoja ole tarkoitettu katsottaviksi.

[a4]

Katselin juuri Netflixistä elokuvan Pi - Usko kaaokseen
Oman käsitykseni mukaan se kysyi mikä on aivojen, älykkyyden, tiedon ja tieteen funktio.
Itsetarkoitus? Työkalu? Millainen työkalu?

Leffa oli lyhyempi kuin piin desimaalien luetteluun kuluva aika.
Syrjäytynyt matematiikkaa ja tietotekniikkaa osaava kaveri etsii vahvasti lääkittynä matemaattista vastausta maailmaan, saaden scifikirjallisen numeron 42 sijasta vastaukseksi numerologisen 216 numeroisen luvun ja burn outin. Kimpussaan harhat, ääriuskovaiset ja pörssihait. Aivoja altaassa, eläviä tietokonebugeja, antiikin taruja ja tiedehistorian merkkihenkilöitä, Go-pelejä, konemusiikkia, käsivarakameraa, taide-elokuvan kuvastoa,..

[Norma Bates]

Kääk. Minulla alkoi eilen soimaan päässä Kate Bushin Pi-biisi.

https://www.youtube.com/watch?v=kZSHr5E7fZY&ab_channel=mourna

[a4]

^
Tässä rauhoittava hidastempoinen elokuva. Surullinen mutta lohduttava.
Sivistynyttä menoa maaseudulla. Kontrastina maailma elää vuotta 1939.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sutton_Hoo
https://en.wikipedia.org/wiki/Sutton_Hoo

Korvamadoksi vaikkapa:

[Aave]

Jätän tämän vain tähän.

[a4]

^^
Elokuvan pohjustukseksi voi katsoa vaikka:

Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet
Jakso 1: Sutton Hoon kuninkaanhauta
56 minma 26.7.20218 kk 4 pv8427 katselua
1/3. Kesä 1939 oli viimeinen rauhan kesä ennen suursotaa. Silloin rohkeat seikkailijat tekivät kolme merkittävää arkeologista löytöä, joita ilman moni sivilisaatio olisi voinut jäädä ikuisesti unholaan. Mitä he sieltä löysivätkään? Tuotanto: Alleycats Films/BBC, Iso-Britannia.
https://areena.yle.fi/1-50432302

[Hayabusa]

^Hyvä vinkki jälleen!
Täytyy laittaa katseluun sopivassa välissä.

[a4]

Kävin torstaina elokuvissa, joo ihan oikeassa elokuvateatterissa monen kuukauden jälkeen. Katsoin elokuvan Nomadland, jota on kovasti kehuttu, mutta kuten aina amerikkalaisten elokuvien kohdalla ennakko-odotukseni olivat skeptiset. Ja niinpä kävi kuten tavallisesti, että enpä innostunut tästäkään elokuvasta mitenkään tavattomasti, koska sen toteutus oli lopulta kovin tavanomainen, vaikka tarinassa olisi ollut aineksia paljon enempään. Vaikka olen yleensä hitaiden ja fiilistelevien elokuvien ystävä (silloin harvoin kun olen ystävä lainkaan), niin tällä kertaa kaipasin lisää actioniä olihan kyse road moviesta kuitenkin. Sentimentaalisuus on yksi tavallisimmista amerikkalaisen elokuvan helmasynneistä eikä siltä vältytty nytkään. Itse en lue sentimentaalisuutta toivomani fiilistelyn piiriin, joten pitkä miinus tästä. Juonen olisin toivonut kertovan enemmän siitä, mitä jo ikääntyneet nomadit ajattelivat sekalaisista töistään ja kuinka he kokevat töidensä rasitukset. Tähän aiheeseen korkeintaan vihjattiin heikosti. Päällimmäiseksi kokemukseksi elokuvasta minulle jäi päähenkilön yksinäisyys. Minusta elokuva kertoi enemmän yksinäisyydestä kuin nykypäivän nomadismista. Filmin henkilökaarti koostuu muutamista näyttelijöistä sekä tosielämän nomadeista. Pääroolissa on Frances McDormand, jonka olen nähnyt minisarja Olive Kitteridgessa. Nomadlandin rooli oli liian samanlainen. Francesin naama kyllästytti jo ensimmäisissä kuvissa. Älkää ymmärtäkö väärin, tämä on ihan hyvä elokuva, mutta luen sen kuitenkin amerikkalaiseen valtavirtaan eikä se jaksanut minua ilahduttaa mitenkään erityisesti. Kun leffa oli nähty se oli kulutettu, raha oli kilahtanut kapitalistin kirstuun ja minä poistuin teatterista aihetta tai sen esitystapaa enää sen kummemmin pohtimatta. Kertakäyttökamaa, siis.

Onneksi ulos astuessani oli vaalea kesäilta, mutta mukavasti vilpoisampaa kuin päivällä. Oli oikein ihanaa kävellä kotiin kauniissa Helsingissä ja tuntea sisällään, että oli tullut hiukan palattua normaaliin elämään. Tässä tilanteessa kannatti käydä elokuvissa ja saada tuntuma aikaan ennen covidia. Ilta oli niin hieno, että aloin uskoa normaalielämän mahdollisuuteen myös covidin jälkeen.

Katsoin Netflixistä täälläkin aiemmin jo mainitun amerikkalaisen elokuvan. Tarkemmin sanottuna Yhdysvallat ja Meksiko valmistusmaita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Roma_(vuoden_2018_elokuva)

Hidastempoinen, runollinen, realistinen, mustavalkoinen, taitavasti tehty kunnon elokuva.
Katsojalla oli aikaa rauhoittua, kiinnostua, aistia, nauttia, ihmetellä, pohtia, kokea elokuvan elämänmakuisia tapahtumia.
Meksikon historiakin oli vahvasti läsnä.
Jäi tuntuma että moneen elokuvan tapahtumaan piiloutui ensimmäisellä katselulla löytymättömiä tulkintoja.
Muutama kohta jäi mieleen. Väsymättömästi ahkeroivan Cleon todetessa kuolleita leikkiessään perheen nuorimmaisen kanssa että kuolleena on kivaa. Matkustajakoneet heijastuivat korkealta Cleon elämään.
Hauska kohta oli puolijumalaisen isän näyttävä saapuminen töistä sekä urheilukentälle saapuneen Cleon onnistuessa helposti keskittymisharjoituksessa jota lauma itämaisia taistelutaitoja treenaavia miehiä yritti harjoitella.
Jenkitkin vilahtelivat kuvissa kouluttajina ja ammuskelijoina.
Armoton opiskelijoiden lahtaus, häkkilinnut ja kulkukoirat, ylileveä naarmuinen jenkkiauto ja synnytyssairaalan tehdasmaisuus. Cleon henkilötietojen tietämättömyys. Poliittisia sirkustemppuja köyhälistön slummissa.
Elokuvassa käydään myös kahdesti elokuvissa, eli rikkomassa neljättä seinää ja kommentoimassa taiteenlajia. Sekstailemassa sotakomediassa ja perheen kanssa avaruuselokuvassa jossa kaksi astronauttia avaruuden tyhjyydessä hapuilee toisiaan.

Elokuvan lopussa omistuskirjoitus Libolle, ohjaaja-käsikirjoittaja-leikkaaja-kuvaaja-tuottajan lapsuuden kodin-ja lastenhoitajalle.

Pääosissa on siis alkuperäiskansan edustaja ja varakkaan perheen piika:
Slavoj Žižek argued that people were appreciating the film for the wrong reasons, claiming that people were appreciating Cleo's grace too much, without seeing the way that Cleo needs to break free from the moral constraints placed upon her.[55]
According to a study of 65 indigeneity-oriented fictional features produced in Latin America in the 21st century, the film can be considered as a catalyst for change in the blueprint for representations of indigenous characters in cinema. Roma depicts Cleo, the main indigenous character, to a level of detail that there is no room for stereotypical portrayals. Gonzalez Rodriguez asserts that the film is a unique example of syntonic indigeneity as it challenges traditional representations of the indigenous Other as an exotic figure (histrionic indigeneity).[56]
https://en.wikipedia.org/wiki/Roma_(2018_film)#Critical_response

Yhteiskunnallinen kuva elokuvasta muodostui sellaiseksi jossa köyhät pidettiin köyhinä piikoina köyhien palkkasotilaiden avulla.
Kuten Cleon hylännyt poikaystävä asian totesi ytimekkäästi urheilukentällä.

[a4]

Tänään Yle Teemalla kulttuuria illan elokuvan muodossa.
Me sotasankarit
1 h 56 minpe 13.8.202113 pv64389 katselua
Joseph Hellerin romaaniin perustuva musta komedia amerikkalaisista pommikonelentäjistä toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa. Yksi miehistä yrittää saada hullun paperit välttyäkseen taistelulennoilta mutta ei ymmärrä, että sodassa mielipuolisuus on normaalia. Pääosissa Alan Arkin, Art Garfunkel, Anthony Perkins, Paula Prentiss, Martin Sheen, Jon Voight ja Orson Welles. Ohjaus: Mike Nichols. (Catch-22, USA 1970)
https://areena.yle.fi/1-50172582



Komeita lentokoneita ja sekavaa menoa.

[Toope]

Tänään Yle Teemalla kulttuuria illan elokuvan muodossa.
Me sotasankarit
1 h 56 minpe 13.8.202113 pv64389 katselua
Joseph Hellerin romaaniin perustuva musta komedia amerikkalaisista pommikonelentäjistä toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa. Yksi miehistä yrittää saada hullun paperit välttyäkseen taistelulennoilta mutta ei ymmärrä, että sodassa mielipuolisuus on normaalia. Pääosissa Alan Arkin, Art Garfunkel, Anthony Perkins, Paula Prentiss, Martin Sheen, Jon Voight ja Orson Welles. Ohjaus: Mike Nichols. (Catch-22, USA 1970)
https://areena.yle.fi/1-50172582



Komeita lentokoneita ja sekavaa menoa.

Jotenkin vaan en jaksanut katsoa tuota. Jotkut pitävät tuota kulttielokuvana, minä jauhamisena...

[wade]

Minäkin katsoin Rentun ruusun pari iltaa sitten. Joitakin kohtia hyppäsin yli. Onkohan elokivassa ennätys siinä, miten monessa kohtauksessa poltetaan tupakkaa tai sytytetään tupakka. Tuntui, että tyypeillä on aina tupakat ja viinat nautinnassa.

Kyllä joissakin vanhoissa (eihän tuokaan uusi ole) suomalaisissa (ja ulkomaalaisissa) elokuvissa tupakoidaan aivan kauheasti.

Olen lukenut että Elliot Gouldin esittämä Philip Marlowe sytyttää elokuvassa The Long Goodbye - Pitkät Jäähyväiset tupakan elokuvan jokaisessa kohtauksessa, viimeistä lukuun ottamatta. Vaikka Altmanin anti-noir on tullutkin katsottua monen monituista kertaa, ei ole koskaan tullut varmistuttua faktan paikkansapitävyydestä (elokuvassa on niin paljon muuta, mikä tempaa mukaansa, ettei tupakansytytyksiä muista laskea).

(avatarini, nimimerkkini ovat kys. elokuvasta)

(The Long Goodbye ei taida olla tarjolla yleisimmissä vod-palveluissa, mutta jos saatte sen jostain käsiinne, se kannattaa katsoa! Hyvällä onnella kotikuntienne kirjastoista?)

[Kopek]

Komeita lentokoneita ja sekavaa menoa.

Katsoin. Vuonna 1970 (1969?) näyttää olleen vielä käytettävissä vanhoja pommikoneita elokuvan tekoon. Yllättävän monta.

Katsoin Yle Areenasta myös elokuvan "Billy the Kid vs Dracula". Siinä oli aika monta teknistä lipsausta (filmihenkilökuntaa näkyi ikkunasta, autorenkaiden jäljet olivat hevoskärrytiellä jne.) ja kömpelyyttä, mutta ei elokuva nyt niin huono ollut kuin jossakin jutussa annettiin ymmärtää. Vähän pinnallinen ja arvattava niin kuin jonkun sarjafilmin jakso.