Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

[Kopek]

Jostakin luin, että yhdessä kohtauksessa ei pala. Ja niin se näytti olevan.

Asiasta toiseen.

Katson joskus omana elinaikanani tehtyjä elokuvia nostalgisia muistoja herättävänä ajankuvana, vaikka en elokuvasta erityisemmin välittäikään. Tarkastan usein ensi-iltapäivämäärän ja päättelen, milloin filmin näkymät on kuvattu. Elokuvat ovat kuin pieni kurkistusreikä menneeseen aikaan. Ajattelen, että itsekin olisin voinut olla paikalla. Tarkkailen rakennuksia ja autoja ja muotia ja esineitä ja ihmisten tapoja ja niin edelleen.

Kuvauspaikkoja on helppo löytää, ajankohtia vaikeampi.

http://movie-tourist.blogspot.com/2012/08/the-long-goodbye-1973.html
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Long_Goodbye_(film)

[-:)lauri]

Kokonainen kattaus uusia elokuvia tulossa perjantaina Finnkinolle. Mulla on vielä edellisenkin viikonlopun kattauksesta katsomatta kun tuli nuo illanistujaiset hiukka hankalaan paikkaan. Ei mulla tosin jäänyt katsomatta viime viikonloppuna kuin tuo New Order kun en viittinyt rapulassa istuskella elokuvateatterissa yhtä elokuvaa pitempää, mutta ehkä sen leffan sit jossain välissä kerkeää.

Uusia katsottavia olisivat "Coda", "Roni on rikki", "Venom" ja "Suurta Teatteria".

[a4]

Katselen Yle Areenasta elokuvaa... en kerro nimeä, jotta en paljasta juonta... jossa päähenkilö sytyttää kahdentoista ensimmäisen minuutin aikana neljä tupakkaa (ellei joku jäänyt huomaamatta) ja on käytännössä koko ajan tupakka suussaan, jopa kaupassa.

En ole katsonut tuon pidemmälle. Ehkä jatkan. Tämä vain väliaikatietona.

Villi veikkaus: https://kantapaikka.net/index.php/topic,10.msg110260.html#msg110260

Tulinkin juuri tänne ilmoittamaan että nyt Pitkät Jäähyväiset, josta kirjoitin aiemmin, on kaikkien katsottavissa Areenassa. En ole tarkistanut kauanko.

Suosittelen katsomaan, vaikka tupakkaa palaakin (voitte laskea palaako elokuvan jokaisessa kohtauksessa vai ei).

Näyttäisi olevan vielä kolme päivää katseluaikaa! En ole vielä ehtinyt katsoa.
Samalla bongasin tällaisenkin elokuvan Areenasta, katseluaikaa 18 päivää:

Stalinin kuolema
1 h 42 min pe 8.10.2021 18 pv
Vuoroin hiliitön ja kylmäävä satiiri Neuvostoliiton diktaattorin viimeisistä päivistä ja sitä seuraavasta kaoottisesta valtapelistä, kun hänen entiset kätyrinsä alkavat kamppailla johtajuudesta. Pääosissa Steve Buscemi, Michael Palin, Jeffrey Tambor, Jason Isaacs, Paddy Considine, Andrea Riseborough ja Rupert Friend. Ohjaus Armando Iannucci. (Britannia, 2017)
https://areena.yle.fi/1-4298947

[-:)lauri]

Roni on rikki katsottu. Se oli 7-vuotiaille suunnattu mainos siitä millaisena Mark Zuckerberg ja muut somejätit haluaisivat heidän some-applikaationsa nähtävän, kunhan lapset kasvavat siihen ikään, että saavat luotua itselleen sometilin.

[Toope]

Näyttäisi olevan vielä kolme päivää katseluaikaa! En ole vielä ehtinyt katsoa.
Samalla bongasin tällaisenkin elokuvan Areenasta, katseluaikaa 18 päivää:

Stalinin kuolema
1 h 42 min pe 8.10.2021 18 pv
Vuoroin hiliitön ja kylmäävä satiiri Neuvostoliiton diktaattorin viimeisistä päivistä ja sitä seuraavasta kaoottisesta valtapelistä, kun hänen entiset kätyrinsä alkavat kamppailla johtajuudesta. Pääosissa Steve Buscemi, Michael Palin, Jeffrey Tambor, Jason Isaacs, Paddy Considine, Andrea Riseborough ja Rupert Friend. Ohjaus Armando Iannucci. (Britannia, 2017)
https://areena.yle.fi/1-4298947

Oli muuten varsin hyvä. Ehkä noin ja sinnepäin historiallisesti aito, mutta oman tuntemukseni myötä hyväksyn tuon näkemyksen. Kun Kaikkien pelkäämä Stalin kuoli, se pahin kätyri = Berija, myös poistettiin, koska olisi äijä tapattanut kaikki muut (kuten teki miljoonille). Niin paha, kuin NL-järjestelmä oli vielä Stalinin jälkeenkin, oli askel inhimillisyyttä kohtaan, kun hänet korvattiin. Meni parempaan suuntaan. Filmi kuvaa hyvin sitä, miten pelokkaita olivat jopa Stalinin lähipiirin ihmiset yhdessä ihmiskunnan hirtorian raaimmissa diktatuurissa. Kukaan ei ollut turvassa, Molotovkin kiitti Stalinia siitä, että vaimo säästyi... (vai kuka se olikaan?)

Tuo kantsii katsoa.

[wade]

Roni on rikki katsottu. Se oli 7-vuotiaille suunnattu mainos siitä millaisena Mark Zuckerberg ja muut somejätit haluaisivat heidän some-applikaationsa nähtävän, kunhan lapset kasvavat siihen ikään, että saavat luotua itselleen sometilin.

haha, hyvä tiivistelmä. Ei varmaan tuu vietyä lasta katsomaan.

Dyynihän nyt kannattaa kaikkien käydä katsomassa, vielä kun se on ohjelmistossa! Jos ei muusta syystä, niin siksi että elokuvan tuotto nousisi mahdollisimman suureksi (jatko-osien tuottaminen on vielä epävarmaa: WB odottaa taloudellisia tuloksia teattereista / suoratoistopalvelusta ennen jatkon vahvistamista) 

Minusta Dyyni on upea. Alkuteos nojaa niin paljon enemmän kontekstin vähittäiseen kuvaamiseen ja dialogiin kuin tarinaan, että filmatisointia on pidetty hankalana... (kieltämättä Dyyni olisi ollut parempi projekti ylihintaiseksi tv-sarjaksi kuin elokuvaksi, jonka muoto on kestoltaan niin rajattu)... Villeneuven Dyyniä on rajattu paljon (keskittymään Paulin hahmon näkökulmaan) ja alleviivaava maailmanselitys on rajattu pois. Elokuvassa luotetaan enemmän siihen että elokuvan maailma näyttää ja tuntuu orgaaniselta, painavalta, merkitykselliseltä.

[-:)lauri]

^
Minäkin tykkäsin dyynistä. Toivotaan, että tekele saisi jatkoa.

[kertsi]

Stalinin kuolema
1 h 42 min pe 8.10.2021 18 pv
Vuoroin hiliitön ja kylmäävä satiiri Neuvostoliiton diktaattorin viimeisistä päivistä ja sitä seuraavasta kaoottisesta valtapelistä, kun hänen entiset kätyrinsä alkavat kamppailla johtajuudesta. Pääosissa Steve Buscemi, Michael Palin, Jeffrey Tambor, Jason Isaacs, Paddy Considine, Andrea Riseborough ja Rupert Friend. Ohjaus Armando Iannucci. (Britannia, 2017)
https://areena.yle.fi/1-4298947

Katsoin tuon aamuyöstä, kun en saanut unta, ja ajankohta oli mitä mainioin. Ehdottamasti näkemisen arvoinen pätkä, niin karmiva kuin aihe onkin. Britit osaavat tehdä telkkariviihdettä.

[-:)lauri]

Tove katsottu ja Hytti nro 6 katsottu. Olin molempien kohderyhmää.

Hytti nro 6 oli elämän makuinen elokuva, josta tuli tosi hyvä mieli. Ihmiskuvaukset hyvin aidon tuntuisia, ja helposti lähestyttäviä kuten venäläiset ja suomalaiset yleensäkin. Tuli mieleen omat kisa- ja harjoittelumatkat Venäjälle joskus kauan sitten 90-luvulla. Venäläisessä junassa matkustamisen fiilis oli elokuvassa vahva. Mukana kaikki olennainen; junavaunun esimies, passin tarkastus, teen santsauspiste, vessa jossa ei toimi mikään, kauhukammio eli junavaunujen välinen silta, ravintolavaunu ja käsittämättömän pitkä seisoskelu väliasemilla.

Tove oli aivan järjettömän ihana ihminen. Mahdollisimman epäsovinnainen, mutta mahdollisimman kiltti ihminen. Luova kuin mikä. Muumit olivat selkeesti scifiä tuohon maailman aikaan. Tai sanotaanko, että noissa ympyröissä, joissa taiteilijoilla oli tapana pyöriä, ja tuohon maailmanaikaan lasten taide oli alue, jolla itsensä elättäminen oli monessa mielessä tuhoon tuomittu ajatus. Tosin ottaen huomioon, kuinka fantastinen maailma muumilaakso on, ei ihme, että se brandi menestyi. Tove olisi kyllä ollut ihminen minun makuuni vaikka ei olisikaan koskaan taiteilijana menestynyt.

[Aave]

Stalinin kuoleman oheen tragikomediallinen katsottava on Netflixin Death To 2020. Se on mustan huumorin sävyttämä retrospektiivi viime vuodesta, ja ihmiskunnan päättymättömästä hölmöilystä.

Olin katsonut Stalinin kuoleman jo aiemmin, mutta viime mainitun katsoin vasta nyt. Samalla tuli mieleen, että vastaavan tragikomedian voisi tehdä I maailmansodan lähtölaukauksista, eli arkkihettua Franz Ferdinandin murhasta. Tapaus oli yhtä säheltämistä ja siinä oli samalla useita tragikoomisia käänteitä semminkin, että lähtökohtaisesti Franzista ei pitänyt tulla kruununperijää lainkaan.

Attentaatti meni ensin joka tavalla pieleen. Ryhmästä kaksi ensimmäistä jänisti viime hetkellä, kolmannen Franzin autoa kohti heittämä pommi kimposikin sen alas lasketusta pressukatosta toisen auton alle. Yrittänyt lähti sen jälkeen pakoon - hypäten läheiseen jokeen - mutta kuivuudesta johtuen siellä olikin vain n. 13 senttiä vettä, ja muistaakseni tekijä katkaisi hypätessään kinttunsa. Sen jälkeen hän nielaisi syanidikapselin, mutta se puolestaan oli mennyt jo vanhaksi, eikä seurannut muuta kuin kovat vatsanväänteet ja oksentelua.

Epäonnistumisten sarjan todistanut attentaattiryhmäläinen Gavrilo Princip oli painellut läheiseen ravitsemusliikkeeseen lymyyn, ja pohtimaan jatkoa. Hän tuumi yrittävänsä yksin, jahka Ferdinandin saattue tekisi paluumatkaa. Vaan eikö juuri silloin Ferdinandin autokuski käänny vahingossa väärälle tielle - juuri sille, missä Principkin oli - ja takaisin oikealle reitille kääntymistä yrittävä kuski onnistuu saamaan auton peruutusvaihteen jumiin, ja moottori sakkaa suoraan Principin kohdalla. Hän kävelee ulos, ja ampuu lähietäisyydeltä niin arkkiherttuan, kuin tämän vaimon. Sitten hän yrittää heti perään itsemurhaa, mutta joku väkijoukosta ehtii vääntää aseen pois, ja Principin joukkopieksentä alkaa.

Franz Ferdinandilla oli yllään myös maailman ensimmäisiä valmistettuja luotiliivejä (Paksua silkkiä), mutta se ei suojannut päätä ja kaulaa, johon Gavrilo ampui. Tapauksessa oli vielä monia muitakin sattumia, mutta nämä pääpiirteissään.

Siitä seurasi I maailmansota, ja II maailmansota puolestaan oli vain saman konfliktin toinen näytös. Niiden yhteydessä tehtiinkin runsaasti uusia ja merkittäviä innovaatioita, kuten ydinvoima ja tietokoneet. Yhden miehen - Gavrilo Principin - laukauksilla oli erittäin mittava vaikutus ihmiskunnan historiaan, koskien myös tätä päivää.     

[-:)lauri]

Suurta teatteria, CODA ja The French Dispatch katsottu.

Lähes sokkona olen arponut näitä elokuvia, joita olen käynyt katsomassa, ja jostain syystä nämä kohdalleni osuneet ovat olleet kaikki enemmän tai vähemmän hyviä. Ehkäpä siksi, että eilen ja tänään olen katsonut draamaa, joissa yleensä jo tyylilajin edellyttämänäkin on pitemmälle jalostunut juoni kuin toiminta- ja scifi-elokuvissa, joihin silloin tällöin toki niihinkin on onnistuttu tuomaan useampia ulottuvuuksia kuin väkivaltaa ja erikoisefektejä.

Mutta tosiaan, Suurta teatteria -elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo siitä kuinka työtön näyttelijän retku saa ohjattavaksi näytelmän vankilassa, näyttelijöiden ollessa tuomittuja rikollisia ilman juuri minkäänasteista kokemusta näyttelemisestä. Elokuva käsittelee tässä asetelmassa esiintyneitä haasteita ja mutkia matkassa muodostaen legendaarisen tarinan, kuinka sekä ohjaajaksi ryhtynyt entinen näyttelijä että vangit ylittävät itsensä järjettömällä kaliiberilla kulttuurin alalla itse sitä täysin edes ymmärtämättä sillä hetkellä kun näin tapahtuu.

CODA nimensä mukaisesti (Child of Deaf Adults) kertoo teini-ikäisestä tytöstä, jonka perheessä kaikki muut jäsenet; isä, äiti ja veli ovat kuuroja. En nyt täysin muista, mitä aivolääkäri Oliver Sacks kirjoitti kuurojen perheistä, mutta joitain ajatuksia Sacksin kirjoituksista palautui mieleeni tämän elokuvan joistain elementeistä, että kai tässäkin elokuvassa oli taustalla jonkinasteista tietoa. Ainut miinus oli se, että tässä tarinassa CODA oli myös poskettoman taitava laulamaan. Luulisi että jo pelkkä aihe CODA olisi sellainen, että sen pohjalta olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka merkittävän draaman ilman, että pääosan esittäjän täytyy olla "supersankari". En ollut täysin varma oliko tämä tarina CODA:sta vai teinitytöstä, joka ei vain tiennyt osaavansa laulaa. Toki CODA-lapset ponnistavat pieneltä takamatkalta kuulevien perheiden lapsiin nähden, joten ehkäpä tässä teinin lahjakkuudet laulamisessa olivat vain halvan käsikirjoitus-budjetin allegoria sille, että myös CODA-lapset voivat olla taitavia kuulevien maailmassa ja kuulevien ehdoilla vaikka tosiaan muilla lapsilla on äänenkäytön kehittymisessä ja ainakin alussa jokin verran etumatkaa CODA-lapsiin nähden. Ei sillä, olen onneksi sen verran sentimentaalinen, että pystyin samaistumaan elokuvan kohtausiin nauttien siten elokuvasta kaikesta huolimatta. Tärkeintähän kulttuurissa on sen tarjoama puhutteleva tai minimissään miellyttävä kokemus.

The French Dispatch oli myös erinomainen. Perustui ilmeisesti Suurta teatteria -elokuvan tapaan tositapahtumiin. The French Dispatch -elokuvassa näytellään kolme lehtiartikkelia lehdestä, joka meni joskus 80-luvulla konkurssiin, artikkelit kertoivat vaihtoehtoisesta ranskalaisesta todellisuudesta, mutta niin hauskasti, että voisin kuvitella noiden artikkelien lukemisen olleen aikanaan viihdyttävää. Elokuvan genre oli mielestäni burleski, sen verran pirskahtelevaa mättöä tämä oli. Maailma rakentui lukijan kerronalle ja koska elokuvassa oli pyritty visualisoimaan tarina mahdollisimman tarkasti, lopputulos oli sellainen, että suosiolla myönnän, että pitää tämä pätkä katsoa uudestaan, mahdollisesti useamman kerran, jahka tämä tulee suoratoistoon tms, sillä tuosta jäi joitain kohtauksia täysin tajuamatta. Kun vielä pohti edellistä kohtausta, seuraavasta kohtauksesta oli syötetty jo puolet sisään. Mutta tosiaan, erinomainen pätkä. Elokuvateatterissa yleisö eli mukana. Elokuvassa oli alkoholitarjoilu (siis sai ostaa baarimikolta alkoholijuomat mukaan elokuvaan) ja olihan tämä elokuvan ensi-iltapäivä Suomessa, joten ei tämä porukan mukaan tempautuminen ihan puskista tullut.

[Kopek]

Katsoin Yle Areenasta elokuvan "Pelimies". Se oli hämmentävä, pahimmillaan suorastaan ahdistava jännäri kunhan kierrokset ensiksi hitaasti nousivat. Nimekkäiden näyttelijöiden kaarti oli aivan mieletön. Onkohan missään elokuvassa ollut enemmän kuuluisia filmitähtiä.

Yle Areena: "Pääosissa Tim Robbins, Greta Scacchi, Fred Ward ja Whoopi Goldberg sekä vilisemällä filmitähtiä ja Hollywood-julkkiksia vierasrooleissa."

[Aave]

Onkohan missään elokuvassa ollut enemmän kuuluisia filmitähtiä.

Black Hawk Down, näyttelijäkaarti.

Osa tässä näytelleistä oli tuolloin vasta nousevia tähtösiä, mutta silti.

[mikainen]

Hyvi ehdokas:
Atlantin valli murtuu (The longest day): John Wayne, Richard Burton, Henry Fonda, Robert Mitchum, Robert Ryan, Rod Steiger,  Mel Ferrer,  Curd Jürgens, Paul Anka, Sean Connery (samana vuonna vasta eka Bond), Fabian, George Segal, Robert Wagner, Sal Mineo..

Joidenkin nimien kohdalla täytynee nykyään kyllä olla elokuvan (ja popmusan) historian tuntemusta.

[Aave]

Tämän vuoden häiriytyneimmästä elokuvasta vastaa ranskalainen Julia Ducournau, tekeleellään Titane.

Elokuvaa ei voi suositella erityisherkille, eikä välttämättä tavankaan herkille. Mikäli joku teistä on nähnyt saman ohjaajan aiemman elokuvan RAW, niin tässä panokset kovenevat entisestään. Mieleen muljahtihe samalla David Cronenbergin Crash, ja Gaspar Noén Climax. Samanhenkistä porukkaa!