Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

Aloittaja Norma Bates, tammikuu 02, 2019, 23:36:00

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

#1320
Katsoin Cameronin Avatar: The Way of Water -elokuvan. Tykkäsin suunnattomasti mielikuvituskulttuurin ja mielikuvitusluonnon varsin seikkaperäisestä käsittelemisestä, mutta en ajatuksesta, missä sen enempää avaruusmatkauluun kykenevä ihmiskunta kuin ylivoimeiseen empatiaan kykenevä planeetan kokoinen tietoisuus eivät ole kasvaneet amerikkalaisen b-luokan toimintaelokuvan machoilukulttuurista eroon prioriteetteja asettaessaan tai ongelmia ratkoessaan.

No, ehkäpä ilman konetuliaseita ja bensapommeja, elokuva olisi menestynyt vain Cannesissa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.


Norma Bates

Olen joidenkin leffojen kanssa onnistunut sössimään niin, että kun minun piti mennä katsomaan ne teatteriin, niin eikö se elokuva olekin ehtinyt edetä jo viikolle se-ja-se ja ei kiinnosta jostain pirun kopperosalista maksaa maltaita. Olenkin sitten kärsinyt vaan tappion nahoissani ja jäänyt odottamaan että elokuva tulee kirjastoon lainattavaksi. Ehkä joku harva on tullut jopa ostettua näkemättä.

Jos nyt kävisi niin että Deadpool & Wolverine tulee missattua, revin perseeni! Sentään kaksi suurta suosikkiani samassa filkassa. Mitä olen näitä pätkiä Youtubesta katsonut, niin toivon ettei koko leffa ole jotain vanhojen elokuvien uusiokäyttöä, jos ne tietyt pätkät mitä näin olivat elokuvasta (eivät välttämättä). Se nyt on takuuvarma että homostelusta revitään tsoukkia läjäpäin.

Toivottavasti kokemus on antoisa. Deadpool ykkönen on yhä suosikkilistallani varsin korkealla. Kakkonen oli ihan jees kyllä sekin, mutta jotenkin vähän "no joo". Mutta eipä noita loistavia kakkosia taida maailmaan juurikaan mahtua. Muita kuin Terminator 2 ja alkuperäisen Star Wars -trilogian kakkososa?

a4

#1323
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 11, 2024, 08:42:41Olen joidenkin leffojen kanssa onnistunut sössimään niin, että kun minun piti mennä katsomaan ne teatteriin, niin eikö se elokuva olekin ehtinyt edetä jo viikolle se-ja-se ja ei kiinnosta jostain pirun kopperosalista maksaa maltaita. Olenkin sitten kärsinyt vaan tappion nahoissani ja jäänyt odottamaan että elokuva tulee kirjastoon lainattavaksi. Ehkä joku harva on tullut jopa ostettua näkemättä.

Jos nyt kävisi niin että Deadpool & Wolverine tulee missattua, revin perseeni! Sentään kaksi suurta suosikkiani samassa filkassa. Mitä olen näitä pätkiä Youtubesta katsonut, niin toivon ettei koko leffa ole jotain vanhojen elokuvien uusiokäyttöä, jos ne tietyt pätkät mitä näin olivat elokuvasta (eivät välttämättä). Se nyt on takuuvarma että homostelusta revitään tsoukkia läjäpäin.

Toivottavasti kokemus on antoisa. Deadpool ykkönen on yhä suosikkilistallani varsin korkealla. Kakkonen oli ihan jees kyllä sekin, mutta jotenkin vähän "no joo". Mutta eipä noita loistavia kakkosia taida maailmaan juurikaan mahtua. Muita kuin Terminator 2 ja alkuperäisen Star Wars -trilogian kakkososa?

Minulla on jokin diagnosoimaton allergia supersankaritarinoihin.
Mutta niitä kritisoivat tarinat kyllä uppoavat. Kuten vaikkapa suoratoistosarja nimeltä The Boys jossa esitellään realistisempia tuotteistettuja ja vallan turmelemia perverssejä supersankareita.


Mutta ketjun aiheeseen. Tänään katsoin todella hyvän elokuvan. Vaikka laadukkaat suoratoistosarjat ovat saaneet aiemman elokuvarakkauteni muuttumaan lähes elokuville naureskeluksi.
Elokuvat ovat kerronnallisessa korsetissaan paatostaan hikoilevia ylimeikattuja muovihelmiä sioille.
Eivät kaikki.
American Fiction perustuu wokekriittiseen romaaniin joka on kirjaimellisesti mustaa huumoria.
https://en.wikipedia.org/wiki/Erasure_(novel)

Elokuvastakin välittyy rotuajattelun ihmisyyttä kapeuttava olemassaolo naurettavalla tavalla.
Vähemmistöön aidattu kirjailija kirjoittaa salanimellä satiirin rodullistetusta kirjallisuudesta, josta tuleekin bestseller ja jolle joutuu myöntämään kirjallisuuspalkinnon.
Elokuvassa nauretaan kirjallisuuden lisäksi myös elokuvateollisuudelle tarinan kustannuksella.
Vieläpä metahenkisesti kirjasta tehdylle elokuvalle.
Hauska, älykäs ja lämminhenkinen elokuva kokonaisista ihmisistä.


Toinenkin elokuva tuli katsottua. Osoittautui kovaksikeitetyksi westerniksi.
Silpomista, kansanmurhia, valmiiksi hiottuja onelinereita ja sukupuolitauteja.
Jäin miettimään elokuvan innoittamana pahuuden lääketieteellistä ja geopoliittista diagnoosia.


a4

Olipa virkistävä elokuva. Pastellinsävyisen humoristinen metateatteriesitys jostain.
Luultavasti elämästä.


Paljon herkullisia yksityiskohtia, kuten sienipilvi taivaalla, intiaanisotilas ja Tupperware-tuhkauurna.
Kaurismäkeläisen ilmeetöntä dialogia.

a4

Katsoin vaihteeksi elokuvan.
Pöytäroolipeliklassikosta tehdyn fantasiatoimintaseikkailun.
Humoristisella otteella ja näyttävillä lavasteilla.
Oikein piristävä kokemus.

Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves (2023)


https://fi.wikipedia.org/wiki/Dungeons_%26_Dragons

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 29, 2024, 08:32:25Olipa virkistävä elokuva. Pastellinsävyisen humoristinen metateatteriesitys jostain.
Luultavasti elämästä.
...
Paljon herkullisia yksityiskohtia, kuten sienipilvi taivaalla, intiaanisotilas ja Tupperware-tuhkauurna.
Kaurismäkeläisen ilmeetöntä dialogia.

Pastellileffa oli tarkoitus käydä katsomassa isolta kankaalta, mutta jäi väliin. Ehkä tuo löytyy katseluun jostain pienemmälle ruudulle.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Kopek

Katsoin Yle Areenasta jonkin aikaa elokuvaa "Viimeinen Apassi". Burt Lancaster ei oikein vakuuttanut "apassina" eikä hänen naisystävänsä Jean Peters myöskään. Noin kahdenkymmenen minuutin kohdalla aloin miettiä, että olen tainnut nähdä elokuvan jo aikaisemmin. Hyppäsin sen loppuosaan ja katsoin, oliko se sellainen kuin minkä muistelin sen olevan. Ja olihan se. Koska elokuva ei kauheasti muutenkaan kiinnostanut, lopetin katselemisen tähän.

Siirryin katsomaan toista Burt Lancaster -elokuvaa vuodelta 1957. Se on nimeltään "Menestyksen huuma". Imdb-pisteitä se on kerännyt peräti kahdeksan, joten ilmeisesti siinä on jonkinlaista ideaa. Tämän elokuvan katsoin loppuun asti. Kiinnitin huomiota sen äänimaailmaan, jossa oli jotain erikoista. Ääni vaikutti stereolta, mutta hieman kömpelösti tehdyltä.

https://www.imdb.com/title/tt0051036/?ref_=nm_flmg_t_59_act

Toista pääosaa näytelleen Tony Curtisin, eli filmissä Sidney Falcon, sihteeri oli (roolihenkilönä) vaatimattomuudessaan viehättävä ja mahdollisesti jopa sitä naistyyppiä, jollaiseen saattaisin ihastua (ties vaikka niin olisi käynytkin). Hän oli kiltin ja säälittävän ja viattoman oloinen. Tämä nainen näkyy jo elokuvan ensimmäisissä kohtauksissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Jeff_Donnell

(Tyyppi ei näytä viehättävältä enää myöhempien aikojen kuvissa.)

Burt Lancasterin eli J.J. Hunseckerin sisar Susan Harrison (Susan Hunsecker) oli tietenkin omalla tavallaan kaunis, mutta jotenkin mitätön. Fyysinen "vetovoima" puuttui.

Jos haluaa katsoa lipevää menoa ja 1950-luvun suurkaupunkitunnelmaa, suosittelen...

https://areena.yle.fi/1-141650

a4

#1328
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 08, 2024, 11:24:44
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 29, 2024, 08:32:25Olipa virkistävä elokuva. Pastellinsävyisen humoristinen metateatteriesitys jostain.
Luultavasti elämästä.
...
Paljon herkullisia yksityiskohtia, kuten sienipilvi taivaalla, intiaanisotilas ja Tupperware-tuhkauurna.
Kaurismäkeläisen ilmeetöntä dialogia.

Pastellileffa oli tarkoitus käydä katsomassa isolta kankaalta, mutta jäi väliin. Ehkä tuo löytyy katseluun jostain pienemmälle ruudulle.

Toimii pienemmälläkin ruudulla. Halvimmillaan mainosten kera 5 euron kuukausimaksulla SkyShowtimelta. Tai 7 päivän ilmaiskokeiluna. :)

Tänään katsoin SkyShowtimesta uusimman ihan mahottoman tehtävän.
Ihan mahotonta menoa kolmatta tuntia. Ja kyseessä oli vasta ensimmäinen osa leffasta, päätösjakson ollessa vasta tulossa.
Nyt jännätään sitä ehtiikö tekoäly tuhota maailman ennen kuin toisessa osassa paljastetaan miten tekoäly tuhotaan.
Kolmatta vaihtoehtoa pohtimatta liian lällynä. Ellei tekoäly ehdota sitä, tavalla josta ei voi kieltäytyä.
Leffan alussa muistutettiin sopivasti että 30 vuotta tulee kohta jo täyteen näitä ihan mahottomien tehtävien urakointeja.
Kultakellon paikka.
Autoetu oli ainakin huonontunut. Sähköistetyltä vaikuttanut Fiat 500 saa hymyn huulille kateellisemmiltakin sivustaseuraajilta.

Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One (2023)


ROOSTER

Enpä olisi uskonut, että tämmöinenkin tilanne voi syntyä, juuri kukaan ei ole halunnut katsoa Kevin Costnerin tähdittämän elokuvasarjan ensijaksoa.

LainaaKevin Costnerin intohimoprojektin Horizon: An American Sagan ensimmäinen osa floppasi täysin lippukassoilla. Horizon: An American Saga – Chapter 1 on tienannut tähän mennessä vain 23,4 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti.

Suomessa ensimmäisen osan on nähnyt 7 353 katsojaa.

Leffan budjetti oli noin sata miljoonaa dollari, joten takkiin tulee ja kovaa.
https://www.episodi.fi/uutiset/kevin-costnerin-lannensaagan-jatko-osan-ensi-ilta-peruttiin/

Kevin on pantannut maatilansakin leffan aikaansaamiseksi.

Ehkä se tuntemamme Costner on ollut ohjaajien ja tuottajien aikaansaannos. Nyt kun hän ottaa isompaa roolia - näyttelee, ohjaa, käsikirjoittaa, tuottaa sekä rahoittaa elokuvaa hänen huonot puolensa saattavat korostua.

Aihe on hyvä mutta haluavatko ihmiset suurelokuvia vai hetken helpotusta tuskaiseen elämäänsä?
Yleinen mielipide on aina väärässä.

"Yhteiskunta hyötyy traumatisoituneista huippuosaajista, ..."
Valtteri Lindholm

Käsitteet ja sanat ovat ajattelun välineitä ja jos niitä ei hallita, saati että niitä käytetään väärin, vääristyy ajattelukin.   Antti Kuosmanen

kertsi

#1330
En tiedä mikä näkökulma elokuvassa on Villin lännen valloitukseen, mutta aika ahdistavahan se aihepiiri voi olla, jos näkee siltä kantilta, että ne maat varastetiin alkuperäisasukkailta, jotka tapettiin liki sukupuuttoon.

a4

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 11, 2024, 11:51:28Aihe on hyvä mutta haluavatko ihmiset suurelokuvia vai hetken helpotusta tuskaiseen elämäänsä?

Suurelokuvissa on omat haasteensa ja pienin niistä ei ole katsojaa hereillä pitävä tarinankerronta.
Katsotaanpa mitä kritiikin helmiä lupaavan flopin arvosteluista mahdollisesti löytyy:

Kevin Costner uuvuttaa katsojan Horizon: An American Sagalla, joka hortoilee villissä lännessä yli kolme tuntia
https://muropaketti.com/elokuvat/elokuva-arvostelut/arvostelu-kevin-costnerin-uusi-lannenelokuva-horizon-an-american-saga-ei-kuulu-valkokankaalle/

Ei huono otsikko.  ;D

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2024, 17:40:51
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 11, 2024, 11:51:28Aihe on hyvä mutta haluavatko ihmiset suurelokuvia vai hetken helpotusta tuskaiseen elämäänsä?

Suurelokuvissa on omat haasteensa ja pienin niistä ei ole katsojaa hereillä pitävä tarinankerronta.

Tiktok- ja blingbling-maailmassa kasvanut ei varmaan osaa arvostaa eeppistä ja viipyilevää draamaa kuten me oikeat, vanhan ajan ihmiset.

Jos kolme tuntia on liian pitkä aika katsoa Amerikan Villin Lännen valloitusta, on olemassa keskittymis- ja suhteellisuudentajuongelma joka lävähtää aikain saatossa jossain muodossa meidän kaikkien silmille.

Eipä silti teinille, joka on elokuvissakävijän perustyyppi, on mahdotonta pitää näppejänsä erossa kumppanistaan kolmea tuntia. Itse muistelen tylsimmissä romanttisissa komedioissa kaivanneeni pusuttelua seuralaisen kanssa jo puolen tunnin jälkeen.

Clint Eastwoodin elokuvat loppuivat silti aina liian aikaisin. Viiden minuutin välein toistuva väkivaltakohtaus piti myös aistit valppaana ja hereillä. Onkohan Kevin laittanut tarpeeksi seksiä ja väkivaltaa leffaansa...
Yleinen mielipide on aina väärässä.

"Yhteiskunta hyötyy traumatisoituneista huippuosaajista, ..."
Valtteri Lindholm

Käsitteet ja sanat ovat ajattelun välineitä ja jos niitä ei hallita, saati että niitä käytetään väärin, vääristyy ajattelukin.   Antti Kuosmanen

a4

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 11, 2024, 18:02:58
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2024, 17:40:51
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 11, 2024, 11:51:28Aihe on hyvä mutta haluavatko ihmiset suurelokuvia vai hetken helpotusta tuskaiseen elämäänsä?

Suurelokuvissa on omat haasteensa ja pienin niistä ei ole katsojaa hereillä pitävä tarinankerronta.

Tiktok- ja blingbling-maailmassa kasvanut ei varmaan osaa arvostaa eeppistä ja viipyilevää draamaa kuten me oikeat, vanhan ajan ihmiset.

Jos kolme tuntia on liian pitkä aika katsoa Amerikan Villin Lännen valloitusta, on olemassa keskittymis- ja suhteellisuudentajuongelma joka lävähtää aikain saatossa jossain muodossa meidän kaikkien silmille.

Eipä silti teinille, joka on elokuvissakävijän perustyyppi, on mahdotonta pitää näppejänsä erossa kumppanistaan kolmea tuntia. Itse muistelen tylsimmissä romanttisissa komedioissa kaivanneeni pusuttelua seuralaisen kanssa jo puolen tunnin jälkeen.

Clint Eastwoodin elokuvat loppuivat silti aina liian aikaisin. Viiden minuutin välein toistuva väkivaltakohtaus piti myös aistit valppaana ja hereillä. Onkohan Kevin laittanut tarpeeksi seksiä ja väkivaltaa leffaansa...
Itse aion ainakin katsoa kaikki mahdolliset ja mahdottomat flopit mitä Kevin Costner aikoo tehdä, sillä hän on esiintynyt jo niin monissa hyvissä villin lännen tarinoissa että ei paremmasta väliä.

Ja voihan olla niinkin että hortoiluksi kritisoitu kolmen tunnin avauselokuva monituntiseen elokuvasarjaan villistä lännestä, osoittautuukin lopulta kokonaisuuden kannalta tärkeäksi alustukseksi ennennäkemättömän monitahoiselle ja monisyiselle tarinalle.

Sääli vain jos koko projekti kaatuu rahoitusvaikeuksiin ja ajaa tekijänsä puille paljaille, ennen valmistumistaan.

Kopek

Olen katsellut "nauhoitettua" elokuvaa "The Spy Who Loved Me" vuodelta 1977.

Katsoin tämän elokuvan ensimmäisen kerran Interail-matkalla Bournemouthin ABC-teatterissa. Sali kohahti ja hurrasi, kun alkukohtauksen lopussa 007 hyppää laskuvarjolla, josta avautuu Britannian lipun kuvio.

Tämä ei ole kuitenkaan kirjoitukseni pääasia - vaan tietty kohta musiikkia.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, olen epämusikaalinen ja huono tunnistamaan melodioita. Nyt kuitenkin yhdessä kohdassa olin tunnistavinani pätkän elovasta Lawrence of Arabia.

En tunnistanut, että kyseessä olisi varsinaisesti L of A:n musiikki. Olin kuitenkin tunnistavinani tietyssä kohdassa jotain samanlaista. Ajattelin, että onkohan filmin säveltäjä huvikseen lainanut sävellyksessään pientä pätkää L of A:n melodiasta, kun kuvakin sopii kyseiseen elokuvaan.

Kuuntelin kohdan uudestaan, ja kyllä se kuulosti L of A:n musiikilta.

Varmistaakseni asian etsin Youtubesta L of A:n teemamusiikin. Tämän jälkeen googlailin hieman, ja kävi ilmi, että olin tunnistanut oikein.

Tässä asia selitetään.