Koko sinä aikana minkä olen tässä nykyisessä residenssissäni asunut vuodesta 2010 lähtien, en muista kuin kerran menettäneeni pesutupavuoroni toisen ihmisen takia. Tuolloin olin menossa vuorolleni, kun iäkäs nainen perin kiukkuisesti äyskähti että miksi änkeän sinne hänen vuorollaan. Myöhemmin pyyteli anteeksi, kun olikin itse erehtynyt ajasta.
Aikoinaan (ennen muuttoani) kun tänne oli vaihdettu lukot asuntoihin, jostain syystä lukkopesiä oli asuntojen ja varastokoppien lisäksi kolmas, ylimääräinen sarja, ja niistä joku näperteli sellaisen pesutupasysteemin että seinässä olevaan reikäisen metallitauluun jokainen lukitsi omalla avaimellaan huoneistoaan vastaavan lukkopesän. Siinäpä ei sitten kukaan päässyt yli eikä ympäri siitä kuka on kunkin 2 t pituisen pesutupavuoron varannut, kun toisen ihmisen lukkoa ei pystynyt siirtämään millään ilveellä.
Tänä vuonna meille sitten vaihdettiin lukkosysteemi ja tuli tämä naurettava ILOQ-lukko. Naurettava siksi että välillä se ei meinaa reagoida ja omalla ovellaan joutuu survomaan avainta useamman kerran reikään että sähkömagneettinen lukko siitä tokenee toimimaan. Omalla ovellani olen onnistunut operoimaan pääasiassa niin että kerta riittää. Mutta kun käy varastokopilla, niin siellä se menee vaikeaksi. Taisi eräänkin kerran vaatia viisi yritystä että oven sai auki.
Mutta tuo ei nyt ole se mikä vituttaa. Vaan se, että nyt minulta on viety pesutupavuoro. Meillä kun ei enää ole siinä reikäjuustotaulussa lukkopesiä, tilalle tuli jotkut ihme lätkät joissa on toisella puolella huoneiston numero, ja toisella puolella sen verran magneettia että sen pitäisi pysyä siinä metallitaulussa kiinni valitussa kohdassa. Mutta kun kohdan keskellä on reikä, jotka aiemmin olivat lukkopesiä varten, niin selväähän pitäisi olla että ei se magneettinen pito häävi ole, kun lätkä on vaan reiän ympärillä olevissa ohuissa reunoissa kiinni. Ainakin oletan että tämä nyt olisi se varsinainen ongelma.
Aiemmin syksyllä kun vilkaisin taulua, minun "lätkäni" oli kadonnut siitä paikasta mihin olin sen laittanut. Se löytyi jostain taulun laidasta missä ei ollut mitään pesuaikaa. Oletin että joku on vahingossa hipaissut lätkän irti, eikä ole tiennyt mistä kohtaa se lähti, joten ei ole muuta voinut kuin laittaa lätkän sinne taulun reunaan (taisi olla alareuna).
Nyt kun tällä viikolla varasin pesutupa-aikaa, valitsin tiistain (kuten melkein aina) ja muistan selvästi miten seinällä olevasta allakasta katsoin että luku seitsemän komeili siinä tulevan tiistain kohdalla. Eilen saunareissulla (sauna kun on samassa rapussa ja talossa kuin tuo pesutupa) laitoin valot ja katsoin ihan muuten vaan ja varmuuden vuoksi että se lätkäni on siinä tiistain seitsemäs päivä kohdalla.
Ei ollut! Se oli maanantaissa, vastaavassa ajassa. Mutta siis maanantaissa kuitenkin.
Sitten sitä miettii että olenko voinut erehtyä. Minun on vaikea sitä uskoa, koska muistan sen numeron seitsemän, ja aina olen ollut niin perkeleen tarkka sen kanssa että varmasti muistan vielä kotiin tultuani mitä tuli valittua, ja eihän siinä ongelmia ole kun käyttää pääasiassa aina samaa viikonpäivää. Toisaalta tuntuu vaikealta uskoa että siihen tiistaille tilalle ilmestyneen lätkän käyttäjä olisi tehnyt vaihdon tahallaan, koska näkyyhän se kaikille kuka siihen on tilalle tullut. (Tai nimi tietysti pitäisi käydä tarkistamassa ovesta, koska se ei lätkässä näy.)
Mikä on todennäköisyys että lätkäni on taas vahingossa irrotettu ja sitten laitettu mihin sattuu? "Oho, mutta se kellonaika oli toi, että kyllä se varmaan toi päivä oli." Sen verran alkoi kyrsiä että kirjoitin asiasta sanotaanko vaikka "yhteyshenkilölle". Tämä taas on melko huono homma, koska kun tuo onneton lätkäsysteemi tuli, meille tuli tiedote asiasta ja uhkailtiin että jos ei ala sujumaan, niin pesutupa voi tulla maksulliseksi, ta poistuu käytöstä kokonaan. Minulla on asunnossani niin tympeän muotoinen vessa että siellä tulee helvetin ahdasta jos sinne pesukoneen tunkee, vaikka hana sille onkin. Sähkökin maksaa. Ja ennenkaikkea en halua ostaa konetta sen takia että minulla aikoinaan on ollut kaksikin, ja kumpikin hajosi. Eka jopa syttyi palamaan.
Tulin siihen tulokseen että seuraavan kerran kun sitä aikaa varaan, teippaan lätkäni kiinni uuteen aikaansa. Jos sen paikka muuttuu taululla/-ssa, niin sitten ainakin tiedän että vaihto on tehty tahallaan. Saa vaan nähdä muistanko aina pitää teippirullaa mukana, koska eihän yhdet ja samat teipinpalat kumminkaan pelitä pitkään, eli joudun uusimaan ne usein tai ehkä joka kerta.
En muista oliko siinä uhkailutiedotteessa muuta kuin suomea. Meillä asuu ainakin valkovenäläisiä, en tiedä muista kansallisuuksista. Noistakaan en olisi varma, mutta löysin kerran pesukoneesta valkovenäläisen kolikon ja olen kuullut jotain slaavilaista kieltä puhuttavan. Slaavilainen nainen ja hänen olletikin tyttärensä olivat kerran minun saunavuorollani saunomassa, tämä tapahtui siihen aikaan kun tällä oli se putkiremontti ja tilanne oli sekava. Eiväthän he mitään englantia ymmärtäneet kun yritin selittää että eivät he voi tulla varatulla vuorolla sinne, vaan heidän pitää käyttää toista, vapaana olevaa saunaa (tai ulkona olevaa konttia) peseytymiseen. Tuolloinhan sitten vaan marssin suoraan löylyhuoneeseen ja jätin heidät siihen pesutilaan lotraamaan, häipyivät sentään melko pian.
Edit. Yhteyshenkilö olikin jo lukenut sähköpostini asiasta ja kertoi että se ajanvaraustaulu ollaan aikeissa siirtää (kapeasta) rappukäytävästä sinne pesutuvan sisälle seinään. Hän(kin) arveli että lätkiin osutaan vahingossa, että niitä sitten putoilee ja päätyy minne sattuu. Kokometallinen taulu auttaisi kyllä kummasta asiassa myös... Mutta pääasia kai että se taulu on siellä tuvassa itsessään, missä kenenkään ei tarvitse mennä vahingossa tai "vahingossa" huitomaan siihen tauluun kiinni.