Viime vuonna taloyhtiössämme otti joku miesporukka tai -pari asiakseen käryyttää taloyhtiön grillikatoksessa nuotiota tuntikausia joka perjantai. Samaan aikaan on tietenkin minun saunavuoroni (klo 21) ja melkein aina on tähän aikaan tyyni ilma, jolloinka kaikki käryt notskista tunkevat suoraan tämän saunan pesuhuoneen ikkunoista sisään. Monta monta kertaa kiehuin raivosta sen takia ja väänsin ikkunatkin kiinni koloavaimella (minä ne alunperin olin aukonutkin, kun ei tuota savurääkkiä aikoinaan ollut, että kesällä saisi vähän happeakin saunareissullaan).
Talvikaudella tulia ei näkynyt, mutta nyt kevään tultua hauska harrastus jatkui taas. Yhtenäkin perjantaina varmaankin kuutisen tuntia yhteenmenoon. Luulisi että taloyhtiötä jo pikkaisen alkaa ärsyttämään että sen järkkäämät puut polttaa yksi ja sama porukka huvikseen, mitään ruokaahan he eivät siellä (haistaakseni) laita. Toisaalta ihmettelen miten nuotiosta edes saa tuollaisen käryn irti kuin mikä se pahimmillaan on.
Pari viikkoa sitten joku oli mennyt avaamaan koloavaimella toisen ikkunoista, ja jättänyt sen auki. Ulompi ikkuna oli kyllä kiinni, mutta ne nyt falskaavat niin että sieltä tulee kaikki savu läpi. Valitin lopulta ihmiselle joka näitä taloyhtiön asioita hoitaa. Hän sanoi ilmoittavansa talonmiehelle, ja tämä sitten ilmoitti minulle että oli itsekin sen savun huomannut, ja sulkee ne ikkunat niin että niitä ei pysty enää avaamaan. Mutta huomautti myös että se grilli on asukkaiden käytössä ja kukin tavallaan ja piste piste piste. Eli sain tuntea itseni turhasta mäkättäväksi inisijäksi.
Sillehän minä en mahda mitään että astmaatikkona ja kaiketi muutenkin olen kaikille hajuille herkkä, ja nyt varsinkin koronan(?), influenssan(?) ja ylipäätään allergeeniajan aiheuttaman astman pahentumisen vuoksi.
Viikko sitten äijät malttoivat odottaa keskiyöhön asti ennen notskin polttelua, eilen eivät. Eli tuli testattua tuleeko se savu edelleen pesuhuoneeseen. Tuleehan se. Niin ohuen ohuesti että tuskinpa sitä kukaan muu huomaa kuin minä... Mutta minulle tulee "raskas olo". Ei niin raskas kuin aiemmin, mutta jokatapauksessa sen verran raskas että paneehan se miettimään. Pitäisikö minun vaihtaa saunavuoroa ainoaan vapaaseen toiseen, joka on lauantaisin klo 19? (Jos on, listassa ainakin on tyhjä kohta.) Poltellaan sitä nuotiota joskus lauantaisinkin, mutta harvemmin. Vai pitäisikö luopua koko saunasta? Säästäisin 15 e/kk. Lähinnä sitä saunaa kaipaa talvikaudella. Ja noin muutoin sen vuoksi, että on edes jonkinlaista vaihtelua tässä yksitoikkoisessa elämässä.
Mutta tunnen itseni ja tiedän että sydän hakkaa kuin moukari jokaikinen kerta saunassa kun havaitsen että taas se notski käryää. Tulee jotenkin niin paha mielikin.
Ränkytysvaraa tässä asiassa ei nähdäkseni enää ole. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, ja jos joku porukka päättää että heidän pitää saada istua grillillä klo 16 - 22, niin heidän sitten pitää kanssa, vaikka se pilaa jonkun yksittäisen muijan muut huvit.