Olen aiemmin kertonut siitä miten en pääse enää lempipaikkaani (tai sieltä pois) niin näppärästi kuin vuosien ajan, nyt kun sinne liikennöivä yhtiö vaihtui, ja täten myös aikataulut (minkä saatanan takia niitä on pakko rukata vaikka ajaja vaihtuukin, häh!) Erilaisia kombinaatioita joihin sisältyy 0 - 2 pidempää kävelylenkkiä olen päässäni pyöritellyt, ja eilen menin sitten semmoisella suunnitelmalla sinne että kävelen päätieltä ja palaan "perinteiseltä" pysäkiltäni (vähemmän kävelyä).
Päästyäni perille luontokohteeseen tajusin että minähän olisin öpauttia samoihin aikoihin ollut siellä, jos olisin menomatkalla tehnyt sen twistin että ajan "liian pitkälle", ja sitten vastakkaiseen suuntaan kulkevalla autolla pääsen lähipysäkille. Voi perse. Mutta olipa tullut käveltyä ja mitattua se matka minkä se ajallisesti ottaa. Puoli tuntia, mikä ei ole paljon, mutta mitä en siltikään enää viitsisi paarustaa näillä polvilla. Suurin syy kyllä oikeastaan se että se alkupuoli siitä kävelymatkasta on semmoista peruspusikkoa ja alustana asfaltti, joten ei se oikein kiinnosta. Mitä tylsempi ympäristö, sitä pidemmältähän kävelymatka tuntuu.
Noh, sitten kun tulee paluun vuoro... Ns. lähipysäkki on semmoisen "umpipussin" perällä, että sitä varten täytyy bussin tehdä U-käännös. Jotkut kuskit tekevät sen jyrkemmin, jotkut loivemmin laajemmalla kaarella. Minä en ehkä ole paras mahdollinen tätä kuvailemaan, kun ei minulla ole korttia, ei autoa, ja en tiedä hittojakaan siitä millaista on olla ison kärryn ratissa. Mutta hemmetin erilaisia tyylejä tässä siis on.
Kyseinen umpisuolipysäkki on juuri se missä kerran yksi "arabi"kuski meinasi ajaa päälleni. Pysäkin edessä on semmoinen katukiveys, ja jokainen auton kyytiin mielivä aina lähtee sinne isolle asfalttialueelle missä bussi tekee käännöksen, että kuski näkee että ollaan kyytiin tulossa. Olin tuolloin astunut vähän matkaa eteenpäin, kun tämä kaahaava kuski näytti tulevan sikäli laajalla kaarella pysäkille, että jään alle, jos en juokse alta pois, kiveyksen takaiseen pöpelikköön. Jonne sitten ryntäsinkin kun tultiin kohti. (Kaahaaminen jatkui kun pääsin hengissä kyytiin.)
Joku ehkä ymmärtää että en tämän jälkeen ole halukas marssimaan varsinkaan keskelle laajaa asfalttikenttää, koska olen jo kerran meinannut tulla yliajetuksi.
Noh, eilen sitten kumminkin lähdin astumaan sieltä pysäkiltä asfaltille, kun uuden firman kuski on tulossa kohti. Mitä juippi tekee? Suorittaa käännöksensä keskellä asfalttialuetta, helvetin kaukana pysäkistä! Eikä puhettakaan että ottaisi minut kyytiin. Juoksin hätäpäissäni bussin perään ja jonkin matkaa sen takana, mutta ei mitään reaktiota kuskilta. Oli aivan kuin olisin ollut näkymätön.
Jos nyt yritän keksiä jotain "järkeviä" selityksiä asiaan, lähinnä mieleen tulee se että tyyppi oli jo monta kertaa käynyt kääntymässä tuolla keskellä korpea sijaitsevalla pysäkillä, eikä ikinä ketään lähtenyt kyytiin. Joten häneltä oli jo alkanut tulemaan selkäytimestä se että siinä nyt vaan muodon vuoksi tehdään se käännös, mutta ketään ei tarvitse kyytiin ottaa, kun ketään ei siellä ole. Lisäksi pysäkkiä varjostavat läheiset puut, ja minulla oli mustat vaatteet ylläni. Jos kuskilla oli vielä ns. arskat päässä, ja pysäkin takaa paistoi aurinko, niin voisikohan olla että hän ei vaan kertakaikkiaan nähnyt minua? Mutta erityisen ihmeelliseksi koen että ei nähnyt sittenkään kun lähdin juoksemaan perään. Eikö bussia ajaessa tarvitse koskaan katsoa taakseen? Vai siitäkö tämä oli kiinni että olin varmaankin bussiin nähden sen takaoikean kulman perässä juoksemassa, ja olisi pitänyt vetää se vitun maratooni bussin takavasemman kulman puolella? En kyllä olisi tainnut sinne ehtiä.
Voin sanoa ettei kyllä ollut astmasta sillä hetkellä tietoakaan, kun marssin läheisen nurmikon tykö kiroillen ja raivoten. (Voisiko olla että adrenaliini helpottaa hengitystä?) Jonkin aikaa makasin nurtsilla ja mietin että mitä vittua. Sitten selailin aikatauluja puhelimesta. Olisihan tässä nyt ollut se mahku että odottelen sen viimeisen bussin joka sieltä lähtee, mutta väärään suuntaan, ja vaihdin siellä loitompana oikeaan autoon. Mutta siihen oli lähes 1,5 t ja en uskaltanut siltä pysäkiltä yrittää enää minnekään. Katsoin sitten että päätietä kulkee auto niin että noin 20 min päästä saatan jopa päästä kyytiin, joten lähdin kipittämään sinne päätielle. Eli jouduin kävelemään sen hemmetin pidemmän matkan sitten kahdesti, vaikkei ollut suunnitelmissani. Perillä totesin että tien molemmilla puolilla olevilla pysäkeillä on netissä sama nimi, ja olin katsonut väärän pysäkin tiedot. Sensijaan että olisin päässyt kutakuinkin heti autoon, pitikin odottaa 20 min, mutta se nyt oli siinä vaiheessa enää pelkkä muotoseikka.
Kaiken idioottimaisuuden huippuna kuitenkin "suurkaupunkiin" eli välietappiin päästyäni saatoin astua samaan autoon jolla olisin muutenkin mennyt kotiin asti, eli turha venttailuaika kahden eri bussin välistä jäi nyt pois, kun sitä aikaa oli mennyt siellä hevonkuusessa tepastellessa.
Kaikkea kanssa.
Yksi toinen yhtiö jonka kanssa olen joutunut vuosia operoimaan tapaa aina välillä vain jättää vuoron välistä. Olletikin siksi että heidän paskalouskunsa hajoilevat tielle. Tai sitten ei vaan huvita ajaa joka vuoroa, en tiedä missä mättää. Äh, ei ne autot enää nykyään ihan niin louskuja ole kuin aiemmin, mutta kai vähän vähemmänkin paskat hajoilee. Tuon firman autohan minut jätti kerran yhteen toiseen hevonkuseen, jonka johdosta jouduin kävelemään muistaakseni 8,6 km että pääsin sille pysäkille mistä pääsin lopulta kotiini. Hämärä mielikuva että olen tuostakin kirjoittanut. Se on aina järkytys kun jää viimeisestä autosta joka päivän mittaan liikennöi. Tämän vuoksi ei kannatakaan käydä oikein missään muualla kuin semmoisissa paikoissa joissa sitten kuitenkin on joku mahku päästä kotiin jollain ilveellä.
Mietin että antaisiko palautetta tämän uuden keissin kohdalla (olisi pitänyt tietysti jo aikoja sitten antaa muissakin tapauksissa). Eihän se mitään hyödytä, mutta saisi ainakin kuvitella että joku jossakin sanoo jollekulle jotain.
