Valtioneuvoston asetus määrää, että autoa saa käyttää tyhjäkäynnillä kaksi minuuttia tai neljä minuuttia, jos pakkasta on yli 15 astetta.
Asetus koskee myös Keijoa.
Kun kansalainen käyttää autoaan yli kaksi minuuttia, hän syyllistyy ympäristörikokseen. Jos kansalainen sen sijaan kitupolttaa puuta uunissaan 24 tuntia vuorokaudessa läpi vuodet tuhoten viihtyvyden ja lopulta terveyden ja elämän kymmeniltä naapureiltaan, hän saa palkinnon esimerkillisestä ympäristöteosta.
No, ehkä ei aivan, mutta minkäänlaiseen rikokseen tuollaisen kitupolttajaterroristin ei katsota syyllistyvän.
Kaupungit pakottavat autoilijoita (ainakin vanhojen autojen omistajia) tyhjäkäyntiin pystyttämällä tarpeettomia liikennevaloja ja pitämällä valoja toiminnassa myös hiljaiseen aikaan, jolloin autot seisovat odottamassa ei-ketään. Jyväskylässä oli aikoinaan (en tiedä nykyistä tilannetta) politiikkana pitää liikennevalot toiminnassa läpi yön. Perusteena oli se, että näin edistetään turvallisuutta. Jättämällä valot pysyvästi punaiselle edistettäisiin vielä enemmän.
Liikenneympyrä on mielestäni parempi vaihtoehto kuin liikennevalot, missä se vain on mahdollinen. Ympyrä vetää liikennettä koko ajan, kun sen sijaan valoristeyksessä on tunnin aikana yhteen laskettuna useita minuutteja, jolloin kukaan ei aja.