On se myös aika usein harrastus, joka alkaa melko nuorena, ja nuorena tietty impulsiivisuus ja kokeilut ja muu kuuluu jossain määrin enemmän kuvaan. Monet ihmiset kuitenkin tasaantuvat ja muuttuvat merkittävästikin iän myötä.
Jos vertaa keikkailua ja bänditouhua vaikka koulumaailmaan, sanoisin että siinä on myös kyse mallioppimisesta ja siitä, miten tietyt käytösmallit siirtyvät helposti kollektiivisiksi tai ihmiseltä toiselle.
Karikatyyrinä jos olet töissä vaikka jossain alakoulussa, siellä on ympärillä enimmäkseen ihmisiä jotka elää melko tavallista elämää ja jotka pitää huolta itsestään ja vähän toisistakin.
Moni juttu tulee siinä silleen pinnistelemättä ja ilman tahdonvoimaa sillä, että toimii yleisen normin mukaan tai tekee niin kuin muutkin tekevät.
Jos keikkailee paljon öiseen aikaan ja ympäristöissä missä ihmiset dokaavat sun muuta, ja ympärillä on ihmisiä joiden toiminta on usein impulsiivista ja ne ympäröivät normit vaan on erilaiset, se vaatii aivan helvetisti enemmän selkärankaa siinä tilanteessa olla dokaamatta tai olla toimimatta impulsiivisesti, koska silloinhan sun pitää tavallaan irrottaa itsesi siitä ympäristöstä ja toimia siitä erillisen oman koodiston mukaan.
Tosi helposti ihminen sosiaalisena eläimenä mukautuu ja ajatus menee sen suuntaisesti, ettei halua jäädä häviölle tai olla saamatta jotain sellaista, mitä muut pitävät hyvänä. Seksiä, viinaa, jännitystä tai mitä nyt ikinä