Kiinnostaisi kuulla, kuinka kauan itse kullakin on mennyt esimerkiksi sen asian omaksumiseen, ettei eri mieltä olevien päätä käännä internetissä mikään määrä itse ääneen ajateltua rationaalista ja loogista päättelyä, ellei opponentti itse halua omaksua tarjoamianne ajatuksia?
Itselläni meni noin parikymmentä vuotta. Otin ensiaskeleeni oikeassa olemiseen tiedepalstalla joskus vuona 1999 vaikka huomasin toden teolla tietäväni kaikesta kaiken vasta vuonna 2001. Joka tapauksessa vasta joskus niinkin myöhään kuin vuonna 2018 tai 2019 siirryin tiedepalstalta tänne näkökulman raunioille, kun aloin epäilemään metelmiäni ja yleisemminkin tiedepalstalaisille leimallisia menetelmiä palauttaa väärämieliset faktojen nuhteeseen. Vasta ehkä kuluvan vuoden aikana ja viimeinn nyt syksyä vasten tämä ajatukseni on viimein kypsynyt mielessäni julkaisukuntoon.
Hitaudestani ymmärtää täysin missä mennään, suhteessa teihin muihin palstalaisiin kertoo kyllä jossain määrin se, että sakitut-ketjun viesteistä lienee kaiketi vieläkin toiseksi eniten omia viestejäni, ja reilulla marginaalilla joiden - siis asiattomien viestieni - silkka määrä viittaa vahvaan kognitiiviseen dissonanssiini kuinka olen kokenut olevani oikeutettu tukoksiin vaikka empiria selvästi osoittaa, ettei maailma vain toimi niin. Onkin syytä varata tässä oikeus olla väärässä sen suhteen, että te muut olisitte tavallani yhtä onnettomia suostuttelemaan opponentteja internetissä puolellenne sekä oikeuden olettaa täysin metsään teidän muiden olevan tavallani yhtä hitaita lukemaan sosiaalisia vihjeitä ja vetämään niistä oikeat johtopäätöset.
Mutta jos jollakulla muulla olisi vastaavanlaisia tai vaikka erilaisia kasvutarinoita, tai kouluja mitä some on teille itsestäne tai muista ihmisistä opettanut, olisi mukava kuulla?
On! Sulla on tuosa hirveästi kirjiotusvirhietä.
Elämä opettaa ja kuolema korjaa. Eli vielä opintiellä ollaan.
Tosin julistamisesta olen pitkälti joutunut nöyrtymään omien ajatusten selvittelyyn ja testaamiseen julkisesti. Nimimerkin takaa. Karvaiden kokemusten uhrina.
Traumoja omien vanhojen viestien lukemisesta, joista aiheutunut masennusta tai syvä nolostuminen. Etenkin silloin kun ne tuntuvat vierailta eli huonoilta.
Onko joku käynyt muuttamassa niitä?!
Suurin ongelma on kuitenkin siinä että vaikka oma ajattelu on tieteen tavoin parasta saatavilla olevaa elävässä elämässä ja pohdintasohvalla testattua ajattelua, niin yllättävän usein näen outoja samankaltaisuuksia toisten ajatusvirheissä, tietämättömyydessä tai muissa monituisissa mokailuissa, verrattuna omiin hiottuihin tai ilmestyksenomaisiin ajatushelmiini.
Vähemmästäkin hämmentyy ja joutuu objektiivisuuden esineellistämisyritysten ajojahdin kohteeksi jopa omassa päässään.
Kantapaikalla on vielä se erityispiirre että kuplanakin sitä voi verrata tai jopa sanoa kamariteatterin tasoiseksi sivistäväksi taidelaitokseksi. Ehkä jopa intiimiteatteriksi, takahuoneineen.
Pieni määrä tuttuja näyttelijöitä ja klassisia vuorosanoja muodostavat jatkuvasti modernisoituinakin versioina kattavan dialogikirjaston ulkomuistiin tai mielen teatteriin.
Välillä pelkkä ajatuksen ilmestyminen päähän saa jo syntymään pitkän keskusteluketjun useine osanottajineen, joka joukkoälykkäästi etenee kuin suuhun kauhottu mämmi. Ilman että tarvitsee edes kirjautua tai avata mitään älylaitetta. Kätevää.
Vastatakseni itse kysymykseen, potilaan pään voi kyllä kääntää ilman potilaan suostumustakin.
Historiallisesti elämme aikaa jossa tavalliset tallaajatkin pääsevät tai joutuvat ennennäkemättömän propagandatulvan ja tiedon määrän keskelle, opettelemaan infoähkyssään uusia selviytymistaitoja.
Samalla herää kysymys että kuinka sukupolvisidonnaisia nämä ilmiöt ovat kiihtyvästi muuttuvassa maailmassa? Millaisia ajattelijoita ja keskustelijoita esim. TikTok-nuoret ovat verrattuna LP-levynuoriin tai kinkeri-nuoriin?
Haastan samalla pullakahvin hinnalla Kantiksen ikinuoret somepantterit tekemään itsensä näköisen lumiukon pihalle. Alastomana.