Ateismi

[Vaaraton Norsu]

^ Noh, kiitos selvityksestä. Aika teoreettistahan tämä kaikki kylläkin on. Sinulla on päässäsi yhteiskunnan malli, josta sitten johdat tuollaisia asioita. Perustelluimmilta tuntuvat sellaiset selitykset, joissa on rakennettuna sisään "empiiristä tietoa" yhteiskunnista. Vaikea on sellaista tietoa tietenkin meikäläisten tunnistaa.

Toisin sanoen, mitä hajanaisempi yhteiskunta on etnisyyksien, kulttuurien tai uskontojen mukaan, sitä vaikeampaa on löytää yhteisiä ajatuksia yhteiskunnalle, sitä vähemmän on yhteisiä etuja. Hajanainen yhteiskunta ajaa eri ryhmien etuja ohi yhteisön edun, onko tuo vaikeaa ymmärtää?

Tulee mieleeni, että ainahan yhteiskunnan sisällä on eri ryhmillä eriävät edut. Yhteinen etu ei liene aina yksiselitteinen asia. Ei sellaista aina olekaan. Hyvä yhteisö tarvitsee monenlaisia ihmisiä. Rohkeita ja pelkureita tasapainottamaan toistensa äärimmäisyyksiä. Dialogi jatkuu ja prosessissa elämiä eletään.

EDIT. Myönnettäköön, että edellisessä kappaleessa ei ole mitään erilaisista uskontokunnista yhteiskunnassa, kun eihän rohkeat ja toisaalta vaikka pelkurit kuulu eri uskontokuntiin.  Toopea tietenkin aina kiinnostaa uskontokunnat.

[Vaaraton Norsu]

Toisin sanoen, mitä hajanaisempi yhteiskunta on etnisyyksien, kulttuurien tai uskontojen mukaan, sitä vaikeampaa on löytää yhteisiä ajatuksia yhteiskunnalle, sitä vähemmän on yhteisiä etuja. Hajanainen yhteiskunta ajaa eri ryhmien etuja ohi yhteisön edun, onko tuo vaikeaa ymmärtää?

En nyt osaa vieläkään mitenkään kattavasti tähänkään vastata, mutta tuosta, että "vähemmän yhteisiä etuja, jos enemmän etnisyyksiä"...

Kyllähän nyt kai vaikka kaikkien Suomessa asuvien yhteinen etu on, että Suomella on taloudessa kauppakumppaneita. Ja että kauppakumppaneilla menee hyvin ja kauppaa käydään. Tällaiset nyt ainakin yhdistävät etnisyyksistä riippumatta Suomessa asuvia. Ympäristön hyvä kunto yhteinen etu. Rauhalliset naapurit. Oikeusturva laatu.

Ateistinkin etuja ovat kaikki edellämainitut, ihan kuin teistinkin.

[Melodious Oaf]

Henkilökohtaisesti minua puhuttelee sellainen ateismin merkitys, joka resonoi sanan kreikkalaisen etymologian kanssa. Etuliite a- tarkoittaa yleensä kirjaimellisesti "ilman": amoraalinen tarkoittaa "ilman moraalia", aseksuaalinen on "ilman seksuaalisuutta" ja niin pois päin. Kun sanan jälkiosa tarkoittaa jumalaa, voisi ajatella, että ateisti on sellainen henkilö, joka on "ilman jumalaa" tai "jumalaton".

Minua viehättää tässä se, että sitä ei välttämättä tarvitse ymmärtää ollenkaan tiedolliseksi kannaksi siihen, onko olemassa jumala tai jumalia. Se voi olla vain sitä, että elää ilman jumalaa tai niin, että jumala ei hahmona tai henkilönä näyttele minkäänlaista merkittävää osaa ateistin elämässä. Tavallaan tällainen ihminen on myös agnostikko siinä mielessä, että hän elää ilman jumalaa ja ilman tietoa jumalasta. Kaikessa epämääräisyydessään se osuu aika hyvin siihen, mitä minun kokemukseni mukaan on "arkinen ateismi" sellaisena kuin se hyvin yleisesti esimerkiksi Suomessa ja muualla pohjolassa ilmenee.

Jos haluaa virittää ateismin periaatteellisena kantana äärimmilleen, minusta sen voi viedä vielä pitemmälle, kuin että on kertakaikkisen vakuuttunut siitä, että jumalaa ei ole. Se olisi silloin jumalasta pois kääntymistä siinä äärimmäisessä mielessä, että vaikka juutalaisten jumala tai Allah tai joku tällainen tekisi itsensä kiistattoman tietyksi koko ihmiskunnalle, mieluummin kuin ottaisi jumalan palvomisen elämänsä keskiöön, ateisti lähtisi vaikka poimimaan marjoja.

Tässä siis luonnostellaan sellaista "ateistin" merkitystä, jossa periaatteessa voisi olla ateisti, vaikka tietäisi jumalan tai joidenkin jumalien olevan olemassa. Silloin se olisi tiedollista kantaa enemmän jonkinlainen valinta siitä, miten haluaa elää.

Ateismissa varmaan ihmisiä ärsyttää sen otaksuttu nuivuus, siis sellainen asenne, että kieltäydytään innostumasta asioista. Ikään kuin joku jääräpäisesti korvessa asuva oman tiensä tallaaja, joka kieltäytyy pitämästä ketään tai mtään minään sen sijaan, että innostuisi uudesta musiikista, jostain kirjailijoista tai ylipäätään sellaisesta, mitä yhteiskunnassa pidetään arvossa. Se vituttaa, jos yhteiskunnassa on yleisesti tapana jotakin pitää arvossa, ja joku sitten kääntää sille täysin selkänsä eikä ole edes kiinnostunut.

Toinen ärsyttävä tekijä on tietty ylimielisyys, sellainen käsitys, että ateisti ajattelee muita loogisemmin, ei ole taipuvainen mihinkään sumeaan ajatteluun, animismiin tai muuhun, vaan pitäytyy luunkovissa tosiasioissa ja tutkii omia vinoumiaankin sikäli kuin osaa ja voi. Tässä mielessä ateisti olisi jonkinlainen hihhulin tai hörhön vastakohta. Se ehkä tulee siitä, miten viime vuosikymmeninä jotkut luonnontieteilijät ovat esiintyneet julkisuudessa eräänlaisina järjen ja rationaalisuuden airueina, ja tähän sitten kuuluu mukaan jonkun sortin ateismi nimenomaan kosmologisena ja tiedollisena kantana.

Mun mielestä ateisti (määriteltynä löyhemmin ilman jumalaa eläväksi tai jumalalle selkänsä kääntäväksi ihmiseksi) voi ihan hyvin olla vaikka joissain asioissa taikauskoinen tai animistinen, olla järjettömän innostunut jostakin ja siis... että "hörhöily" ei sinänsä olisi ateistille mikään mahdottomuus.

Ehkä se on virhe kuvitella, että ateistille löytyisi joku yksi oikea merkitys. Ihan selkeästi sitä käytetään nimityksenä henkilölle, joka uskoo, että jumalaa ei ole (erotuksena agnostikosta, joka uskoo, että jumalan olemassaolosta ei voi päästä selvyyteen).  Mutta samaan aikaan voi kyseenalaistaa sitä, onko tämä tai joku vastaava sen ainoa merkitys, vai ovatko tällaiset vain etiikan, filosofian tai muun oppikirjoihin muodostuneita teknisen ja kapean täsmällsiä merkityksiä.

[a4]

Eiköhän demokratia ja tiede riitä korvaamaan uskonnon liimat tai sementtikengät.
Eikä tarvitse pelätä ajautumista pohjolan Libanoniksi, Pohjois-Irlanniksi tai Pohjois-Koreaksi.

[mikainen]

Eiköhän demokratia ja tiede riitä korvaamaan uskonnon liimat tai sementtikengät.
Eikä tarvitse pelätä ajautumista pohjolan Libanoniksi, Irlanniksi tai Pohjois-Koreaksi.

Onpahan meilläkin näitä joiden mielestä tiedekin tarjoaa lähinnä vain mielipiteitä, ihan päättäjissä asti. Demokratia nyt on taas jatkuvan koetuksen alla joka suunnasta.

[Vaaraton Norsu]

^^ Niin siis, tiede ei kerro, mitä tehdään. Se vain asettaa rajoja sille, mitä voidaan tehdä. Tai kertoo tunnetuista rajoista sille, mitä voidaan tehdä. Ja kertoo mahdollisten tekemisten erilaisista seurauksista. (Parhaassa tapauksessa.) Ja aika usein sanoo "emme voi varmuudella sanoa".

Demokraatisessa päätöksenteossa osanottajat ovat henkilöitä, joilla on jo taipumuksensa sen suhteen, millaisia asioita voi / kannattaa tavoitella. Näkemykset sitten ottavat yhteen ja tehdään kompromisseja, ja muuttuvatkin prosessissa. Demokratia ei luo mitään tavoitteita, mitä tehdä. Se avittaa synteesin luonnissa tms.

Ainakin modernin demokratian, jossa kaikki täysi-ikäiset (pl. USA:n joittenkin osavaltioiden rikoksiin syyllistyneet) ovat äänestämiseen oikeutettuja, taustalla kaukana historiassa täytyy minusta vaikuttaa kristinuskon. Vaikea tästä on minusta mitään todisteita esittää, ja voin toki olla väärässäkin. Tietenkin demokratian ideoita voidaan ottaa käytöön, ja on otettukin, muunlaisissakin uskonnollisissa ilmapiireissä. Ja voihan demokratiassa jopa olla jotain, mitä on hiven jopa hyvin alkukantaisissakin kulttuureissa. 

[Toope]

^ Noh, kiitos selvityksestä. Aika teoreettistahan tämä kaikki kylläkin on. Sinulla on päässäsi yhteiskunnan malli, josta sitten johdat tuollaisia asioita. Perustelluimmilta tuntuvat sellaiset selitykset, joissa on rakennettuna sisään "empiiristä tietoa" yhteiskunnista. Vaikea on sellaista tietoa tietenkin meikäläisten tunnistaa.

Toisin sanoen, mitä hajanaisempi yhteiskunta on etnisyyksien, kulttuurien tai uskontojen mukaan, sitä vaikeampaa on löytää yhteisiä ajatuksia yhteiskunnalle, sitä vähemmän on yhteisiä etuja. Hajanainen yhteiskunta ajaa eri ryhmien etuja ohi yhteisön edun, onko tuo vaikeaa ymmärtää?

Tulee mieleeni, että ainahan yhteiskunnan sisällä on eri ryhmillä eriävät edut. Yhteinen etu ei liene aina yksiselitteinen asia. Ei sellaista aina olekaan. Hyvä yhteisö tarvitsee monenlaisia ihmisiä. Rohkeita ja pelkureita tasapainottamaan toistensa äärimmäisyyksiä. Dialogi jatkuu ja prosessissa elämiä eletään.

EDIT. Myönnettäköön, että edellisessä kappaleessa ei ole mitään erilaisista uskontokunnista yhteiskunnassa, kun eihän rohkeat ja toisaalta vaikka pelkurit kuulu eri uskontokuntiin.  Toopea tietenkin aina kiinnostaa uskontokunnat.

Koska yhteiskuntaamme uhkaa eräs uskontoryhmä. Sen tulo tänne ei tuo hyvää, tätä mieltä olen.

[Toope]

Toisin sanoen, mitä hajanaisempi yhteiskunta on etnisyyksien, kulttuurien tai uskontojen mukaan, sitä vaikeampaa on löytää yhteisiä ajatuksia yhteiskunnalle, sitä vähemmän on yhteisiä etuja. Hajanainen yhteiskunta ajaa eri ryhmien etuja ohi yhteisön edun, onko tuo vaikeaa ymmärtää?

En nyt osaa vieläkään mitenkään kattavasti tähänkään vastata, mutta tuosta, että "vähemmän yhteisiä etuja, jos enemmän etnisyyksiä"...

Kyllähän nyt kai vaikka kaikkien Suomessa asuvien yhteinen etu on, että Suomella on taloudessa kauppakumppaneita. Ja että kauppakumppaneilla menee hyvin ja kauppaa käydään. Tällaiset nyt ainakin yhdistävät etnisyyksistä riippumatta Suomessa asuvia. Ympäristön hyvä kunto yhteinen etu. Rauhalliset naapurit. Oikeusturva laatu.

Ateistinkin etuja ovat kaikki edellämainitut, ihan kuin teistinkin.

Ei se, että maahanmuuttoa joiltakin alueilta haluttaisiin rajoittaa, tarkoita sitä, että kauppaa tms. yhteistoimintaa pitäisi estää. Sanon vaan sitä, ettei Lähi-idän ja Afrikan tuominen tänne meitä kehitä. Pysykööt he omilla alueillaan, kuten mekin. Toimitaan siten yhteistyössä.

[Vaaraton Norsu]

^ Rajoittamista tapahtuu joka tapauksessa. Ei ole kukaan rajoittamatta ottamassa. Toivoisi, että heidän asemaansa voisi auttaa siellä paikan päällä, vaan eipä taida olla paljoa tapahtumassa.

[Toope]

Henkilökohtaisesti minua puhuttelee sellainen ateismin merkitys, joka resonoi sanan kreikkalaisen etymologian kanssa. Etuliite a- tarkoittaa yleensä kirjaimellisesti "ilman": amoraalinen tarkoittaa "ilman moraalia", aseksuaalinen on "ilman seksuaalisuutta" ja niin pois päin. Kun sanan jälkiosa tarkoittaa jumalaa, voisi ajatella, että ateisti on sellainen henkilö, joka on "ilman jumalaa" tai "jumalaton".

Minua viehättää tässä se, että sitä ei välttämättä tarvitse ymmärtää ollenkaan tiedolliseksi kannaksi siihen, onko olemassa jumala tai jumalia. Se voi olla vain sitä, että elää ilman jumalaa tai niin, että jumala ei hahmona tai henkilönä näyttele minkäänlaista merkittävää osaa ateistin elämässä. Tavallaan tällainen ihminen on myös agnostikko siinä mielessä, että hän elää ilman jumalaa ja ilman tietoa jumalasta. Kaikessa epämääräisyydessään se osuu aika hyvin siihen, mitä minun kokemukseni mukaan on "arkinen ateismi" sellaisena kuin se hyvin yleisesti esimerkiksi Suomessa ja muualla pohjolassa ilmenee.

Jos haluaa virittää ateismin periaatteellisena kantana äärimmilleen, minusta sen voi viedä vielä pitemmälle, kuin että on kertakaikkisen vakuuttunut siitä, että jumalaa ei ole. Se olisi silloin jumalasta pois kääntymistä siinä äärimmäisessä mielessä, että vaikka juutalaisten jumala tai Allah tai joku tällainen tekisi itsensä kiistattoman tietyksi koko ihmiskunnalle, mieluummin kuin ottaisi jumalan palvomisen elämänsä keskiöön, ateisti lähtisi vaikka poimimaan marjoja.

Tässä siis luonnostellaan sellaista "ateistin" merkitystä, jossa periaatteessa voisi olla ateisti, vaikka tietäisi jumalan tai joidenkin jumalien olevan olemassa. Silloin se olisi tiedollista kantaa enemmän jonkinlainen valinta siitä, miten haluaa elää.

Ateismissa varmaan ihmisiä ärsyttää sen otaksuttu nuivuus, siis sellainen asenne, että kieltäydytään innostumasta asioista. Ikään kuin joku jääräpäisesti korvessa asuva oman tiensä tallaaja, joka kieltäytyy pitämästä ketään tai mtään minään sen sijaan, että innostuisi uudesta musiikista, jostain kirjailijoista tai ylipäätään sellaisesta, mitä yhteiskunnassa pidetään arvossa. Se vituttaa, jos yhteiskunnassa on yleisesti tapana jotakin pitää arvossa, ja joku sitten kääntää sille täysin selkänsä eikä ole edes kiinnostunut.

Toinen ärsyttävä tekijä on tietty ylimielisyys, sellainen käsitys, että ateisti ajattelee muita loogisemmin, ei ole taipuvainen mihinkään sumeaan ajatteluun, animismiin tai muuhun, vaan pitäytyy luunkovissa tosiasioissa ja tutkii omia vinoumiaankin sikäli kuin osaa ja voi. Tässä mielessä ateisti olisi jonkinlainen hihhulin tai hörhön vastakohta. Se ehkä tulee siitä, miten viime vuosikymmeninä jotkut luonnontieteilijät ovat esiintyneet julkisuudessa eräänlaisina järjen ja rationaalisuuden airueina, ja tähän sitten kuuluu mukaan jonkun sortin ateismi nimenomaan kosmologisena ja tiedollisena kantana.

Mun mielestä ateisti (määriteltynä löyhemmin ilman jumalaa eläväksi tai jumalalle selkänsä kääntäväksi ihmiseksi) voi ihan hyvin olla vaikka joissain asioissa taikauskoinen tai animistinen, olla järjettömän innostunut jostakin ja siis... että "hörhöily" ei sinänsä olisi ateistille mikään mahdottomuus.

Ehkä se on virhe kuvitella, että ateistille löytyisi joku yksi oikea merkitys. Ihan selkeästi sitä käytetään nimityksenä henkilölle, joka uskoo, että jumalaa ei ole (erotuksena agnostikosta, joka uskoo, että jumalan olemassaolosta ei voi päästä selvyyteen).  Mutta samaan aikaan voi kyseenalaistaa sitä, onko tämä tai joku vastaava sen ainoa merkitys, vai ovatko tällaiset vain etiikan, filosofian tai muun oppikirjoihin muodostuneita teknisen ja kapean täsmällsiä merkityksiä.

Lainasin koko kommentin, koska mielestäni oli varsin hyvä.

Itse olen kokenut ateismin usein ylimielisyydeksi, besserwisserismiksi tms. "Tiedän paremmin"- ajatteluksi. Usein sitä on. Toki tunnen loogisia ateistejakin. Vaikea väitellä heitä vastaan!

Pidän itseäni tietynlaisena kristittynä, toki ehkä enemmän kulttuurikristittynä. Haluan yhteiskuntamme säilyvän kristillisen moraali/arvo- maailman puitteissa. En näe uususkontojen, kilpailevien uskontojen, vaihtoehtouskontojen tai ateismin tuovan yhteiskuntaamme parempaa sisäistä mallia verrattuna siihen, mikä meillä jo perinteisesti on.

Kristillinen yhteiskuntamme ei ole ollut lainkaan paha, vaikka vihervasemmisto sitä kohtaan hyökkää. Se on luonut hyvin toimivaa yhteiskuntaa. Staattisuutta, pysyvyyttä, kestävyyttä. Miksi sitä siis pitäisi kyseenalaistaa?

[a4]

Ehkä se on virhe kuvitella, että ateistille löytyisi joku yksi oikea merkitys. Ihan selkeästi sitä käytetään nimityksenä henkilölle, joka uskoo, että jumalaa ei ole (erotuksena agnostikosta, joka uskoo, että jumalan olemassaolosta ei voi päästä selvyyteen).  Mutta samaan aikaan voi kyseenalaistaa sitä, onko tämä tai joku vastaava sen ainoa merkitys, vai ovatko tällaiset vain etiikan, filosofian tai muun oppikirjoihin muodostuneita teknisen ja kapean täsmällsiä merkityksiä.

Ateismin määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Yleisesti eri määritelmien yhteisinä piirteinä on joko näkemys, että jumalia ei ole olemassa tai jumalauskon puuttuminen.[1] Ateismi on esiintynyt historian aikana eri ilmenemismuodoin ja eri perustein.[2] Tämä on vaikuttanut ateismin määrittelemisen vaikeuteen.[3]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismin_määritelmä

Näkemys että jumalia ei ole, voi olla tietoon tai uskoon perustuva näkemys.
Tuntemus että ei usko jumaliin, voi olla tietoon tai uskoon perustuva tuntemus.
Mutta onko uskolla jumaliin tai uskolla jumalien olemattomuuteen mitään olennaista eroa tietoon jumalien olemattomuudesta tai olemassaolosta, eli miten usko eroaa tiedosta jos mitenkään?
Voidaanko uskoa ja tietoa arvottaa toisiinsa nähden, toistaan paremmaksi?

Ajattelisin tiedon olevan perusteltu mielipide, luulon tai uskomuksen olevan perusteeton mielipide ja uskon olevan vankka perusteeton mielipide.
Järkevyydellä arvioituna järkevä eli perusteltu mielipide on aina paras mielipide.
Jolloin löydämme myös tietoon perustuvat ateismin muodot parhaiksi tavoiksi suhtautua jumaliin.

Menikö oikein?

[-:)lauri]

Ehkä se on virhe kuvitella, että ateistille löytyisi joku yksi oikea merkitys. Ihan selkeästi sitä käytetään nimityksenä henkilölle, joka uskoo, että jumalaa ei ole (erotuksena agnostikosta, joka uskoo, että jumalan olemassaolosta ei voi päästä selvyyteen).  Mutta samaan aikaan voi kyseenalaistaa sitä, onko tämä tai joku vastaava sen ainoa merkitys, vai ovatko tällaiset vain etiikan, filosofian tai muun oppikirjoihin muodostuneita teknisen ja kapean täsmällsiä merkityksiä.

Ateismin määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Yleisesti eri määritelmien yhteisinä piirteinä on joko näkemys, että jumalia ei ole olemassa tai jumalauskon puuttuminen.[1] Ateismi on esiintynyt historian aikana eri ilmenemismuodoin ja eri perustein.[2] Tämä on vaikuttanut ateismin määrittelemisen vaikeuteen.[3]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismin_määritelmä

Näkemys että jumalia ei ole, voi olla tietoon tai uskoon perustuva näkemys.
Tuntemus että ei usko jumaliin, voi olla tietoon tai uskoon perustuva tuntemus.
Mutta onko uskolla jumaliin tai uskolla jumalien olemattomuuteen mitään olennaista eroa tietoon jumalien olemattomuudesta tai olemassaolosta, eli miten usko eroaa tiedosta jos mitenkään?
Voidaanko uskoa ja tietoa arvottaa toisiinsa nähden, toistaan paremmaksi?

Ajattelisin tiedon olevan perusteltu mielipide, luulon tai uskomuksen olevan perusteeton mielipide ja uskon olevan vankka perusteeton mielipide.
Järkevyydellä arvioituna järkevä eli perusteltu mielipide on aina paras mielipide.
Jolloin löydämme myös tietoon perustuvat ateismin muodot parhaiksi tavoiksi suhtautua jumaliin.

Menikö oikein?

Mä näkisin haasteen tieteen mukaan tuomisessa siinä, ettei olematon todista olematonta. Tieteelliset testit ovat sellaisia, että ne poikkeuksetta testaa jokin ilmiön olemassaoloa tarkasti rajattujen reunaehtojen sisällä, mutta jättävät mittaamattoman määrän testaamatta tuon tarkastirajatun testitapahtuman ulkopuolelta. Ei toisin sanoen ole mitään golbaalia jonkin ilmiön olemassaoloa testaavaa testiä. Jo ihan tämänkin vuoksi jumalien olemattomuudesta ei saa riitävästi tietoa, poislukien nuo yksittäiset testit.

Ateismi uskona jumalien olemattomuuteen, lähtee päättelystä - kuten sen itse ymmärrän -, että kun kaikki tieteelliset testit niputtaa yhteen ja kun yhdessäkään niissä ei ole löytynyt mitään merkkiä jumalista, että tämä toimisi globaalina Jumalan olemassaolon testinä osoittaen, ettei jumalia ole. Tuo voi olla käytännön tasolla järkevää päättelyä tai olla olematta järkevää päättelyä, mutta tieteellisiä hypoteeseja ei yleensä julisteta tieteelliseksi tiedoksi tieteessä ennen kuin ilmiö, jonka olemassolosta pyritään saamaan tietoa, testataan mahdollisimman suoraan. Toisin sanoen yksittäiset tieteelliset tutkimukset, jotka eivät konkreettisesti testaa jumalien olemassaoloa, eivät näin ollen kelpaa tieteelliseksi tiedoksi jumalista.

[a4]

^^ Niin siis, tiede ei kerro, mitä tehdään. Se vain asettaa rajoja sille, mitä voidaan tehdä. Tai kertoo tunnetuista rajoista sille, mitä voidaan tehdä. Ja kertoo mahdollisten tekemisten erilaisista seurauksista. (Parhaassa tapauksessa.) Ja aika usein sanoo "emme voi varmuudella sanoa".

Demokraatisessa päätöksenteossa osanottajat ovat henkilöitä, joilla on jo taipumuksensa sen suhteen, millaisia asioita voi / kannattaa tavoitella. Näkemykset sitten ottavat yhteen ja tehdään kompromisseja, ja muuttuvatkin prosessissa. Demokratia ei luo mitään tavoitteita, mitä tehdä. Se avittaa synteesin luonnissa tms.

Ainakin modernin demokratian, jossa kaikki täysi-ikäiset (pl. USA:n joittenkin osavaltioiden rikoksiin syyllistyneet) ovat äänestämiseen oikeutettuja, taustalla kaukana historiassa täytyy minusta vaikuttaa kristinuskon. Vaikea tästä on minusta mitään todisteita esittää, ja voin toki olla väärässäkin. Tietenkin demokratian ideoita voidaan ottaa käytöön, ja on otettukin, muunlaisissakin uskonnollisissa ilmapiireissä. Ja voihan demokratiassa jopa olla jotain, mitä on hiven jopa hyvin alkukantaisissakin kulttuureissa.

Niin, tieteellinen tieto ja demokraattinen joukkoäly korvaavat vanhat maailmankuvat ja tapasäännöt, kuten uskonnolliset tai yksinvaltaiset ajatus-ja toimintatavat.
Pienenä esimerkkinä vaikkapa tupakkalait sekä tupakoinnin kasvava epäsuosio ja moraalittomuus.
Tai naisten ja seksuaalivähemmistöjen kohentuneet ihmisoikeudet ja tasa-arvoisuus.
Teknologia, tulojen kasvu, koulutus ja hyvinvointi suurena osatekijänä näissäkin.

[a4]

Ehkä se on virhe kuvitella, että ateistille löytyisi joku yksi oikea merkitys. Ihan selkeästi sitä käytetään nimityksenä henkilölle, joka uskoo, että jumalaa ei ole (erotuksena agnostikosta, joka uskoo, että jumalan olemassaolosta ei voi päästä selvyyteen).  Mutta samaan aikaan voi kyseenalaistaa sitä, onko tämä tai joku vastaava sen ainoa merkitys, vai ovatko tällaiset vain etiikan, filosofian tai muun oppikirjoihin muodostuneita teknisen ja kapean täsmällsiä merkityksiä.

Ateismin määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Yleisesti eri määritelmien yhteisinä piirteinä on joko näkemys, että jumalia ei ole olemassa tai jumalauskon puuttuminen.[1] Ateismi on esiintynyt historian aikana eri ilmenemismuodoin ja eri perustein.[2] Tämä on vaikuttanut ateismin määrittelemisen vaikeuteen.[3]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismin_määritelmä

Näkemys että jumalia ei ole, voi olla tietoon tai uskoon perustuva näkemys.
Tuntemus että ei usko jumaliin, voi olla tietoon tai uskoon perustuva tuntemus.
Mutta onko uskolla jumaliin tai uskolla jumalien olemattomuuteen mitään olennaista eroa tietoon jumalien olemattomuudesta tai olemassaolosta, eli miten usko eroaa tiedosta jos mitenkään?
Voidaanko uskoa ja tietoa arvottaa toisiinsa nähden, toistaan paremmaksi?

Ajattelisin tiedon olevan perusteltu mielipide, luulon tai uskomuksen olevan perusteeton mielipide ja uskon olevan vankka perusteeton mielipide.
Järkevyydellä arvioituna järkevä eli perusteltu mielipide on aina paras mielipide.
Jolloin löydämme myös tietoon perustuvat ateismin muodot parhaiksi tavoiksi suhtautua jumaliin.

Menikö oikein?

Mä näkisin haasteen tieteen mukaan tuomisessa siinä, ettei olematon todista olematonta. Tieteelliset testit ovat sellaisia, että ne poikkeuksetta testaa jokin ilmiön olemassaoloa tarkasti rajattujen reunaehtojen sisällä, mutta jättävät mittaamattoman määrän testaamatta tuon tarkastirajatun testitapahtuman ulkopuolelta. Ei toisin sanoen ole mitään golbaalia jonkin ilmiön olemassaoloa testaavaa testiä. Jo ihan tämänkin vuoksi jumalien olemattomuudesta ei saa riitävästi tietoa, poislukien nuo yksittäiset testit.

Ateismi uskona jumalien olemattomuuteen, lähtee päättelystä - kuten sen itse ymmärrän -, että kun kaikki tieteelliset testit niputtaa yhteen ja kun yhdessäkään niissä ei ole löytynyt mitään merkkiä jumalista, että tämä toimisi globaalina Jumalan olemassaolon testinä osoittaen, ettei jumalia ole. Tuo voi olla käytännön tasolla järkevää päättelyä tai olla olematta järkevää päättelyä, mutta tieteellisiä hypoteeseja ei yleensä julisteta tieteelliseksi tiedoksi tieteessä ennen kuin ilmiö, jonka olemassolosta pyritään saamaan tietoa, testataan mahdollisimman suoraan. Toisin sanoen yksittäiset tieteelliset tutkimukset, jotka eivät konkreettisesti testaa jumalien olemassaoloa, eivät näin ollen kelpaa tieteelliseksi tiedoksi jumalista.

Jos puhutaan riittävän tiedon hankinnasta, niin tiede on saatavilla olevista lähtökohtaisesti paras tiedonhankintatapa, vaikka se monilla tutkimusalueilla onkin vielä tiedollisesti nuorta ja kehittymätöntä toimintaa.
Tieteen avulla kannattaa kerätä mahdollisimman paljon tietoa, riittävyyden ollessa aina tavoittamaton tavoite epätäydellisen tiedon suhteen ja lähinnä käytännöllinen rajaus käytännön ja resurssien suhteen.

[safiiri]

On mahdotonta todistaa, ettei jumalaa ole, jos ei ensin määritellä tarkasti sitä, mitä sillä jumalalla oikein tarkoitetaan, millainen sen ajatellaan olevan ja ennen kaikkea, millä tapaa sen olemassaolon ajatellaan vaikuttavan meidän havaittavaan maailmaamme. Sitä taas kaikissa uskonnoissa lopulta vältetään visusti. Jumaluuden ajatukseen nimittäin kuuluu aina olemuksellisesti se, että se on lopulta tavalla tai toisella ihmiselle saavuttamaton, käsittämätön ja jotakin meidän kykyjemme tavoittamattomissa olevaa. Itse asiassa siis uskonnot ihan omatoimisesti rajaavat jumalan pois järjen piiristä uskon piiriin. Mikäpä sinä. Mutta silloin pitäisi myös ymmärtää, että tällä itse tehdyllä rajauksella on seuraamuksensa. Sitä harvoin uskonnot sietävät. Yrittävät kuitenkin järkeillä itsensä päättämään ja johtamaan yhteiskuntaa ja vaativat ihmisiä noudattamaan tämän järjen ulkopuolelle sijoittamansa ns. määräyksiä. Määräyksiä, joiden syntyperää ei - kuinka ollakaan - voi järkiperäisesti vahvistaa. Niihin pitää vain "uskoa".