Koska miehet on opetettu, tai he geneettisesti ovat moiseen alttiita, pihtaamaan tunteitaan, niin kyllähän se on miehille kova paikka että kun sitten kumminkin on päässyt jonkinlaisia tunteita tirsuamaan esille, että tämä tunteilu johtaa vain pahaan mieleen. Eli ensirakkaus päättyy. Tavalla tai toisella.
Olen niin monelta mieheltä kuullut juttua jostain merkittävästä aiemmasta suhteesta naiseen, että kokolailla lannistunut olo on tullut. Mitä minun hyödyttää edes yrittää itse, kun selvää on että miehellä on plakkarissaan joku ylimaallinen suhde tai ihastus? Mutta koettuani voimallisen hullaantumisen näinkin vanhalla iällä ihan taannoin, eli 2019 - 2020, niin eipä auta kurnuttaa. Ihan yhtälailla minäkin haikailen rakkauden perään, ja sitähän ei itselläni edes koskaan ollutkaan, eli mitään suhdetta tai edes tutustumista ei tapahtunut lainkaan.
Oikeasti yksikään ihminen ei ole niin ylimaallinen kuin mitä saatamme hänestä kuvitella. Kristuksen viimeinen kiusaus -elokuvassa Saatana sanoo Jeesukselle että maailmassa on vain yksi nainen. Yhtälailla voidaan sanoa että maailmassa on vain yksi mies. Olen tätä vertausta ennenkin käyttänyt, ja haen sillä sitä takaa että tietyssä mielessä se on se ja sama että kenet on kohdannut, koska hänessä ei ole yhtikäs mitään niin ainutlaatuista etteikö joku toinenkin yksilö voisi tuottaa niitä samoja tuntemuksia tai kokemuksia, mitä sen yhden "Valitun" kanssa kokee tai odotti kokevansa.
Tunnetasolla en tätä kuitenkaan itse pysty allekirjoittamaan, koska en yksinkertaisesti kykene tuntemaan kiinnostusta kovin moneen ihmiseen. Aivan yhtälailla kuin pidän itseäni ainutlaatuisena (olkoonkin että se on narsismia - minkäs teet), haluan että ihminen jonka kanssa mieluusti viettäisin aikaa ja jakaisin itsestäni melkein kaiken, olisi myös ainutlaatuinen, minun silmissäni. Kenellekään toiselle hänen ei tarvitse olla millään tavalla spesiaali. En siis etsi "kaikkien" arvostamaa championia, vaan sellaista ihmistä joka minulle on tärkeä ja rakas.
Yksi väsyttävimpiä piirteitä pakkosinkkuudessa (ei itse valitussa sinkkuudessa) on se että kun ei kukaan ala vähimmässäkään määrin tuntumaan spesiaalilta, joutuu keskittymään omaan itseensä ja se lisää ja vahvistaa narsismia. Sitten jos kohtaisi potentiaalisen kumppanin, kaikki oma paskuus lävähtääkin päin näköä... Kun ei ole joutunut päivittäin hioutumaan vasten toista yksilöä, on muotoutunut niin omalaatuiseksi yksilöksi että eihän semmoinen oudoke sovi enää yhteen kenenkään kanssa.
Mitä pidempään on yksin, sitä monimutkaisemmaksi pariutuminen muodostuu, koska aina vain uniikimmaksi kehittyvä ihminen ei palapelin palasena löydä enää yhtään palaa jonka kanssa voi kytkeytyä yhteen.