Ikääntymisen tarkkailu

[Hippi]

^
Tuossa pitäisi seulonta aloittaa jo joskus 45-vuotiaasta alkaen, jotta ne varhaisimmatkin saadaan kiinni. Mutta onneksi iltapäivälehdissä on tuhkatiheään artikkeleita, joiden perusteella on helppo ennustella ainakin alkavaa dementiaa.

Äkkiä ajatellen ainakin minulla voisi olla jatkuva huono omatunto siitä, että aika pitäisi käyttää paremmin, sillä  vähän on taipumusta unohtua haaveilemaan ja muka-tärkeitä juttuja jää tekemättä. Nyt helposti ajattelee, että onhan tässä vielä vuosia jäljellä tai jopa vuosikymmeniä, joten ei kaikella tekemisellä niin hoppua ole

[Hippi]

Kuusi vuotta sitten avauduin FB;ssa
On hetkiä, jolloin tunnen itseni niin vanhaksi ja ajasta jääneeksi rahjukseksi. Nyt erityisesti muutama päivä on noissa fiiliksissä mennyt, kun "koko maailma suree Aviciita" - henkilöä, josta en ennen tämän kuolemaa ole kuullut kertaakaan. Ikinä en tämän musiikkiakaan ole kuullut, vaikka kirjoitusten mukaan "kaikki ovat rakastaneet hänen musiikkiaan".
Syvä huokaus! Laitan Bob Dylania soimaan ja yritän sinnitellä vielä hetken elämän syrjässä kiinni 🙁


Ajan kulun huomaa hyvin juuri noista otsikoista, kun ihmiset tuntemattomuudesta nousee "koko maailman tietoisuuteen" ja nämä "kaikkien rakastamat" kuolevatkin ennen kuin tieto heidän olemassa olostaan saavuttaa kaikki. Mutta sitten vasta sitä vanha onkin, kun nuo otsikot ei enää herätä mitään muuta ajatusta kuin "jaaha, taas yksi tuollainen" eikä edes huvita lukea, kuka tämä tuntematon kuuluisuus on tai mitä hän on saanut aikaan.

[Hiha]

Vielä tuosta pääsee muutaman kuusi vuotta eteenpäin 

We don't even care whether or not we care.

(Morla the Ancient One)

[Aave]

Ajan kulun huomaa hyvin juuri noista otsikoista, kun ihmiset tuntemattomuudesta nousee "koko maailman tietoisuuteen" ja nämä "kaikkien rakastamat" kuolevatkin ennen kuin tieto heidän olemassa olostaan saavuttaa kaikki. Mutta sitten vasta sitä vanha onkin, kun nuo otsikot ei enää herätä mitään muuta ajatusta kuin "jaaha, taas yksi tuollainen" eikä edes huvita lukea, kuka tämä tuntematon kuuluisuus on tai mitä hän on saanut aikaan.

Joistain kelkoista sitä on vain vapauttavaa hypätä pois eikä suinkaan niin, että siinä jäisi jälkeen jostain/missaisi jotain. Kuten juuri vaikka tietyt musiikkigenret, ja niiden nuoret edustajat.

Olen seurannut "aina" tavanomaista enemmän musiikkia, mutta kuluneen 10 vuoden aikana olen vähentänyt seurantaa runsaasti, useista syistä. Populaarimusiikissa ei ole varsinaisesti tapahtunut mitään uutta hyvään toviin. Rap - varsinkaan listapoppi suomi-rap -ei kiinnosta rahtuakaan, eikä siinä ole mitään omaperäistä.

Tiesin kyllä kuka AVICII oli ja millaista musiikkia teki, mutta ei se minua mitenkään erityisesti puhutellut. Mitään en olisi missannut, vaikka en olisi hänestä(Kään) tietänytkään.

Sitä tietää ja tuntee jo oikein hyvin, millaisesta musiikista pääpiirteissään pitää. Jos tulee jotain aidosti uutta, niin oikein hienoa - mutta en minä enää jaksa kahlaamalla kahlailla, että josko löytyisi jotain oikein huippua uutta tulokasta.

Minulla on ollut tähän aikoinaan metodikin. Se toimii niin, että seurasin Top 50 -listoja niin Euroopasta, kuin Yhdysvalloista. Kiinnostavia bändejä/artisteja ei katsota kärjestä, vaan vasta sieltä 30. sijalta alkaen, ja alas päin. Siellä alapäädyssä tuppaa olemaan esiintyjiä, joista sitten potentiaalisesti kuullaan tulevina vuosina ja uuden levynsä myötä listojen kärkipaikoilla. Internet on tosin muuttanut tätäkin kuviota erittäin paljon, ja musiikkigenret ovat nykyisin pirstaloituneita.

Kaikkia listoja ei myöskään pidä ottaa annettuina. Kansainvälisessä kustantamoteollisuudessakin kuvio toimii niin, että esim. New York Timesin Top -listan kirjat ovat tyypillisesti kustantamoiden itse takaisinostamia siihen pisteeseen, että kirja varmastii löytää tiensä sinne Best Sellereihin. Listat ovat samalla kustantamoiden ja levy-yhtiöiden promoamispaikkoja.

[MrKAT]

MTV Levyraati, ja hiukan YLEXkin, pitävät minua musiikkikartalla edes löyhästi, jos jaksan tai viitsin seurata.

Viikolla luin lainaamaani Mikrobittiä jossa monella sivulla puhuttiin miten voi itse räätälöidä/päivittää nörttinä näitä verkkolaitteita/modeemeja/reitittimiä, ja huomasin miten pihalla olen, luen ja luen, outoja sanoja ja lyhenteitä mutta tajuanko puoliakaan. Tosin ennenkään tämä ei ollut kiinnostusalaani mutta silti: tuntui että maailma ryntäsi ohitseni. No, sen verran innostuin että aukaisin prepaid-nettiasemani laatikon ja huomasin että se itse hakee päivitykset automaattisesti. Ei tarvikaan itse huolehtia. Sen verran oli apua hebrea-jutusta.

Äskettäin järkytyin hyvän kaverin tilanteesta, diabetes oli vienyt näköä niin että sanoi ettei oikeen pysty tv:tä katselemaan. Sen pitäisi olla ollut tasapainossa ja tiesinhän minä kun on nähty että joskus valitti näkövaikeuksia ja vaihteli laseja. Hänellä on älykännykkä ja silleen joten en osannut ottaa ehkä tilannetta vakavana. Ei olla nähty pariin vuoteen mutta säännöllisesti yhteydessä, etäkokouksissa nähty, emailtu ja silleen.

[Kopek]

Äskettäin järkytyin hyvän kaverin tilanteesta, diabetes oli vienyt näköä niin että sanoi ettei oikeen pysty tv:tä katselemaan. Sen pitäisi olla ollut tasapainossa ja tiesinhän minä kun on nähty että joskus valitti näkövaikeuksia ja vaihteli laseja. Hänellä on älykännykkä ja silleen joten en osannut ottaa ehkä tilannetta vakavana. Ei olla nähty pariin vuoteen mutta säännöllisesti yhteydessä, etäkokouksissa nähty, emailtu ja silleen.

Olen joskus googlaillut entisiä koulukavereitani, mutta erittäin huonoin tuloksin. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta mitään tietoa ei tunnu löytyvän kenestäkään. Sama on "armeijakavereiden" kanssa.

Yhdestä armeijatyypistä löytyy varmaa tietoa ja valokuvia, ja parista muusta on löytynyt mahdollinen - mutta ei varma - osuma. Muista ei ole mitään tietoa - paitsi yllättäen yhdestä, ja hänestä kerron myöhemmin.

Hieman kolkko Google-tulos oli se, kun kirjoitin entisen naispuolisen koulukaverini ja myöhemmän toimistotyöntekijämme nimen kuvahakuun. Google löysi tämän naishenkilön hautakiven Oulun hautausmaalla. Hän oli kuollut muutamaa vuotta aikaisemmin.

Tämän henkilön äiti kuoli hänen ollessaan ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa. Ehkä suvussa on jokin periytyvä ominaisuus, joka koituu kohtalokkaaksi.

Mutta nyt siihen armeijatyypin kohtaamiseen.

Ollessani entisen kotipaikkakuntani kaupassa aiemmin talvella, tuntematon mieshenkilö mahdollisen vaimonsa kanssa kysyi, olenko se, miksi hän luulee minua. Hän siis sanoi nimeni. Vastasin, että olenhan minä. Kysyjä kysyi, vieläkö muistan hänet. Jouduin vastaamaan, että ikävä kyllä, ei tule mitään mieleen. Sen jälkeen hän sanoi nimensä ja kertoi olleensa yhtä aikaa armeijassa. Tässä vaiheessa muistini palasi, ei pätkittäin vaan saman tien. Muistin tyypin.

Me itse kukin muutumme vanhentuessamme siinä määrin, että entisten tuttavien tunnistaminen voi olla vaikea. Jos on edes pieni vinkki, se auttaa. Armeijatuttavuus ei tule ensimmäisenä mieleen siitäkään syystä, että kukaan entinen armeijatuttu ei ole koskaan ottanut mitään kontaktia minuun. Toisin sanoen en ole tavannut ainoatakaan. Tämä oli ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen kerta, kun tällaista tapahtuu.

Juttelimme hetken aikaa. Annoin tuolle henkilölle vihjeen, miten hän pääsee näkemään armeijassa ottamiani kuvia ja kuuntelemaan vähän nauhoituksiakin. Minulla ei ollut antaa linkkiä, mutta yritin antaa suulliset ohjeet.

Armeija oli pakkopaikka, joten siellä ei syntynyt kestäviä ystävyyksiä tai edes tuttavuuksia. Kun paikasta pääsi pois, halusi unohtaa kaiken siihen liittyvän.

Ei minulle opiskeluajoiltakaan jäänyt yhtään tuttua - eikä näitäkään ihmisiä kovin paljon Googlella löydä. Joitakin olen löytänyt, ja kaikki löytämäni ovat tietenkin edenneet hienosti urallaan, kuka missäkin.

Tässä ex-armeijatuttavuus, ja tässä (nainen) ex-opiskelututtavuus.

Hattumies tuli armeijaan opiskeltuaan ensiksi yliopistossa, joten hän oli meitä useimpia vanhempi. Hän on tiedemies ja kirjailija ja mitä hän onkaan.

Taitaa olla hölmö temppu esittää nuo kuvat.

[Norma Bates]

Erittäin vähissä ne on minunkin osaltani orkat ja artistit joihin olisin tykästynyt viime vuosina. En saa mieleeni kuin Avi Kaplanin ja bändin The Hu. Eikä nämä ihan äskettäin ole tietoisuuteeni tulleet.

Oikeastaan viimeaikoina ainoa minulle uusi juttu musaskenessä on metallibiisien epämetalliset coverit ja epämetallibiisien metalliset coverit. Siinähän se ilta kuluu kun näitä Youtubesta toljotan/kuuntelen, jos en parempaakaan tekemistä keksi.

Se on vähän niin ja näin että onko vanhuuden merkki ettei nykymusa nappaa. Kun se nykymusa on vaan niis paskaa.

Minähän sain Tinderissä haukut yhdeltä ikäiseltäni mieheltä musamaustani. Hänen mukaansa kuuluu kuunnella samaa kuin nuoriso.

Perkele ennemmin ampuisin itseni.