Vapaa tahto

[Topi]

Itseään ei ilmeisesti tarvitse näytellä, vaan se on luontainen seuraus, mutta silti eri tilanteissa näytellään tilanteiden mukaan ja usein pyritään olemaan parempia, tai muuten miellyttäviä toisten seurassa.

Muistan lukion ilmaisutaidon kursseilta, miten hauskaa oli tehdä hyvin yksinkertaisia improvisaatioteatterin harjoitteita. Kävellä kuin joku muu, joku joka on lannistunut, joku joka on valtavan itsevavarma ja menestyvä. Mennä baariin ja kuvitella olevansa Jason Bourne tai James Bond, miettiä miten se näkisi tilanteen tai toimisi siinä.

Yritän ehkä sanoa, että tietyssä mielessä omaa itseä ja minuutta koko ajan esitetään ja tuotetaan. Siinä vain niiden omien toimintatapojen juuret saattavat olla hyvinkin kaukana, ne tuntuvat itsestäänselviltä ja luonnollisilta, vaikka periaatteessa pienetkin asiat voisi tehdä myös aivan toisin, sen miten istuu, seisoo, kävelee ja niin edelleen. Täsmälleen itselle ominaisesti niiden kaikkien asioiden tekeminen on niin "helppoa" ja luontaisen tuntuista sen takia, että siinä taustalla on aivan käsittämättömän pitkä harjoittelu ja toistojen sarja.

Mutta Karikko, nyt kun sanot, että vaikkapa safiirin pitäisi luopua erillisyyden kokemuksesta, osaatko kertoa mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kuinka toimii sellainen ihminen joka mieltää olevansa "osa samaa toimintaa kuin muukin elämä" ja miten se on erotettavissa sellaisen ihmisen toiminnasta, joka ei näin miellä?

Mitä siinä oikein tapahtuu, kun tällä tavalla hyppää elämän virtaan, miltä se tuntuu ja mitä ovat sen käytännön seuraukset?

[Karikko]

Mutta Karikko, nyt kun sanot, että vaikkapa safiirin pitäisi luopua erillisyyden kokemuksesta, osaatko kertoa mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kuinka toimii sellainen ihminen joka mieltää olevansa "osa samaa toimintaa kuin muukin elämä" ja miten se on erotettavissa sellaisen ihmisen toiminnasta, joka ei näin miellä?

Mitä siinä oikein tapahtuu, kun tällä tavalla hyppää elämän virtaan, miltä se tuntuu ja mitä ovat sen käytännön seuraukset?

Aivan (mahdoton kysymys) se pitää asettaa itselleen. Se oli lähinnä retorinen huomautus safiirille, kun hän tekaisi tapahtumista oman kuvitelmansa. (saahan sitä kuvitella mitä tykkää)

Sinänsä ei tapahdu mitään ihmeellistä, eikä tästä elämän virrasta pääse pois hyppäämällä.

Tuo perusoletus (perusvirhe) mikä on -on  että se kokemus "Minä" oletetaan tekijäksi. Käytännössä se on pikemminkin ajopuu joka on  seuraus tapahtumista, eli elämän virrasta ja kuvittelee olevansa jotakin, tai tulevansa joksikin.

[safiiri]

Minä on ennemminkin näkökulma kuin ilmaus erillisyydestä.

Minuus on kokemus, joka tunnetaan, ellet tunne olevasi "minä" niin kuka muukaan sen tekee.

Vai niin. Miksi jonkun täytyisi tuntea olevansa minä?

[quoet]Se on väistämätön seuraus kokemisesta, mutta sen voi ymmärttää liittyvät elämän kokonaisuuteen.[/quote]

Vai niin. Päätteletkö nyt jostain, että tätä ymmärrystä ei muilla kuin sinulla ole?

Minuus on myös elämän pituinen rooli jota rakennetaan ja joka rakentuu elämässä tapahtuvien asioiden myötävaikutuksella.

Niin, niiden kokemusten. Muistaakseni kuitenkin sinusta ne olivat hetkessä katoavia. Mitenköhän niiden varaan sitten mitään rakennetaan, jos ne saman tien häviävät olemattomiin?

Näyttelijätkin pyrkivät asennoitumaan roolihenkilöidensä mukaisiksi toteuttaessaan kuvausta heidän elämästään.

Tai sitten ei. Käsityksesi näyttelijän työstä on varsin alkeellinen.

Itseään ei ilmeisesti tarvitse näytellä, vaan se on luontainen seuraus, mutta silti eri tilanteissa näytellään tilanteiden mukaan ja usein pyritään olemaan parempia, tai muuten miellyttäviä toisten seurassa.

Niinkö sinä elät?

[safiiri]

Mutta Karikko, nyt kun sanot, että vaikkapa safiirin pitäisi luopua erillisyyden kokemuksesta, osaatko kertoa mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kuinka toimii sellainen ihminen joka mieltää olevansa "osa samaa toimintaa kuin muukin elämä" ja miten se on erotettavissa sellaisen ihmisen toiminnasta, joka ei näin miellä?

Mitä siinä oikein tapahtuu, kun tällä tavalla hyppää elämän virtaan, miltä se tuntuu ja mitä ovat sen käytännön seuraukset?

Aivan (mahdoton kysymys) se pitää asettaa itselleen. Se oli lähinnä retorinen huomautus safiirille, kun hän tekaisi tapahtumista oman kuvitelmansa. (saahan sitä kuvitella mitä tykkää)

Sinänsä ei tapahdu mitään ihmeellistä, eikä tästä elämän virrasta pääse pois hyppäämällä.

Tuo perusoletus (perusvirhe) mikä on -on  että se kokemus "Minä" oletetaan tekijäksi. Käytännössä se on pikemminkin ajopuu joka on  seuraus tapahtumista, eli elämän virrasta ja kuvittelee olevansa jotakin, tai tulevansa joksikin.

Mistä sä päättelet, että minä oletan "minän" tekijäksi? Mnusta ennemminkin vaikuttaa, että sinä olet kuvitellut minulle tällaisen ajatuksen. Ilmeisesti motiivinasi tuntea sitten tyytyväistä ylemmyyttä, kun itse kuvittelet olevasi tässä "viisaampi". Ajatushan ei edes voi olla "sinun", koska juuri kielsit, ettet usko "minuutttasi" olevankaan. Se kaiketi vain liejuu tässä elämän virrassa keskellämme.

[a4]

Hmm. Onko sinusta todellisuus siis jotakin, joka on ihmisen ulkopuolella? Olemmeko me - tai meidän ajattelumme kenties - jotakin todellisuuden ulkopuolista, joka sitten tarkastelee tuota todellisuutta? Entäs, kun tuota ympäristöä on toinen ihminen? Onko hänestä "parempi" tai pätevämpi todellisuusvaikutelma se, jos ajattelemme hänet soluina - tai jopa atomeina? Saammeko me toiseen ihmiseen paremman yhteyden pyrkimällä hahmottamaan hänet vain fysikaalisena ilmiönä?

Koemme todellisuutta ja itseämme sen osana aivojemme todellisuuskuvauksena, maailmankuvana.
Illuusiona väreistä, minästä, vapaasta tahdosta, koko maailmasta sellaisena kuin sen koemme.
Elävään kuvaan, kokemukseen uppoutumisen illuusiona.
Osaamme uppoutua myös kirjoihin, peleihin, elokuviin, musiikkiin, maalauksiin, jne.

Toimivin faktoja tuottava tieteellinen maailmankuva kuvaa tarkimmiksi eli todellisimmiksi kuvauksiksi tieteelliset kuvaukset faktoineen.
Unet, uskonnot, sadut, taideteokset ynnä muut epätieteellisiä todellisuuskuvia tuottavat ilmiöt tieteellinen maailmankuva kuvaa todellisiksi epätieteellisten todellisuuskuvien tuottajiksi, jotka kuvaavat todellisuutta vähemmän tarkasti, toimivasti, selitysvoimaisesti, yleispätevästi, kattavasti, todellisesti kuin tieteellinen maailmankuva.
Tätä tarkoitin vähemmän todellisella.

[Topi]

Tuo perusoletus (perusvirhe) mikä on -on  että se kokemus "Minä" oletetaan tekijäksi. Käytännössä se on pikemminkin ajopuu joka on  seuraus tapahtumista, eli elämän virrasta ja kuvittelee olevansa jotakin, tai tulevansa joksikin.

Itse en näe sitä ihan niin, että "minä" syntyisi suoraan kokemuksesta tai niin, että oletus olisi kokemus = minä. Voihan sitä hieman buddhalaishenkisesti nähdä niin, että aivot ovat päättelykone, joka tuottaa probabalistisia kuvauksia siitä, mikä sen saamat aistiärsykkeet on tuottanut. Mutta sitten taas tietoisuus kokonaisuutena on aika monimutkainen prosessi, jossa on osallisena paitsi lukemattomia hermosoluja ja niiden välisiä yhteyksiä, tavallaan myös koko ruumis ja ulkoinen todellisuus. Siihen monimutkaiseen prosessiin mahtuu paljon kaikenlaista, myös sellaista, että voi samaistua johonkin tuntemukseensa tai sitten voi samaistua sen tarkkailijaksi. Tai jotakin muuta tällaista. Luulen että "minä" on enemmän tämän tason käsite, se on jotain jolle ne kokemukset tapahtuvat, joka suhtautuu niihin jollakin tavalla tai sitten ei.

Aiemmin jo minulle tuli mieleen siitä miten olet näkemyksiäsi kuvaillut sekä stooalaisuus että buddhalaisuus ja valaistuminen.

Jos sanot että tämä monitahoinen ja verkottunut prosessi on perustavanlaatuisempi totuus kuin ajatus minästä tekijänä, siitä tekee vaikean hyväksyä se, että "minä" tuntuu konkreettisemmalta ja helpommin ymmärrettävältä.

Sitä on jopa vaikea nähdä, mitä annettavaa tällä näkemyksellä elämästä prosessina on vapaan tahdon kysymykselle. Voi hyvin olla, että sillä on paljonkin annettavaa, mutta ne intuitiot jotka vastustavat jyrkän determinististä, ennalta täysin määräytynyttä kuvaa todellisuudesta, lähtevät aika arkisesta kontrastiivisesta ajattelusta.

Ajatellaan että on sellaisten asioiden kuin "moraali" tai "vapaus" kannalta jotain merkitystä sillä, pidetäänkö sellainen oikeudenkäynti, jossa osapuolia kuullaan ja pyritään tekemään oikeudenmukainen päätös sen perusteella, missä siis se mitä päätetään, on periaatteellisella tasolla avoinna -- ja sitten taas vaikkapa jollakin Stalinin ajan näytösoikeudenkäynnillä, missä henkilöiden syyllisyys ja koko prosessi on ennalta määrätty ja päätetty.

Prosessejahan ne kai kummatkin ovat (oikeudenkäynnit siis), mutta väite on se, että niillä olisi jokin olennainen ero, mistä on luonnollista ja perusteltua välittää.

[safiiri]

Hmm. Onko sinusta todellisuus siis jotakin, joka on ihmisen ulkopuolella? Olemmeko me - tai meidän ajattelumme kenties - jotakin todellisuuden ulkopuolista, joka sitten tarkastelee tuota todellisuutta? Entäs, kun tuota ympäristöä on toinen ihminen? Onko hänestä "parempi" tai pätevämpi todellisuusvaikutelma se, jos ajattelemme hänet soluina - tai jopa atomeina? Saammeko me toiseen ihmiseen paremman yhteyden pyrkimällä hahmottamaan hänet vain fysikaalisena ilmiönä?

Koemme todellisuutta ja itseämme sen osana aivojemme todellisuuskuvauksena, maailmankuvana.
Illuusiona väreistä, minästä, vapaasta tahdosta, koko maailmasta sellaisena kuin sen koemme.
Elävään kuvaan, kokemukseen uppoutumisen illuusiona.
Osaamme uppoutua myös kirjoihin, peleihin, elokuviin, musiikkiin, maalauksiin, jne.

Toimivin faktoja tuottava tieteellinen maailmankuva kuvaa tarkimmiksi eli todellisimmiksi kuvauksiksi tieteelliset kuvaukset faktoineen.
Unet, uskonnot, sadut, taideteokset ynnä muut epätieteellisiä todellisuuskuvia tuottavat ilmiöt tieteellinen maailmankuva kuvaa todellisiksi epätieteellisten todellisuuskuvien tuottajiksi, jotka kuvaavat todellisuutta vähemmän tarkasti, toimivasti, selitysvoimaisesti, yleispätevästi, kattavasti, todellisesti kuin tieteellinen maailmankuva.
Tätä tarkoitin vähemmän todellisella.

Miksi oletat unen tuottavan valveilla oloon verrattavan todellisuuskuvan, joka muka esittäisi ympäristöä? Minusta se tuottaa jotain ihan muuta, enkä pidä sitä minään sen kaltaisena todellisuuskuvana. Yhtään enempää kuin elokuva tai krja muka tuottaisia todellisuuskuvan, jonka istten voisimme todet "huonommaksi" kuin valveilla tehdyn ympäristön havainnoinnin. Unet ovat silti hyvin todelluisia ja niillä myös on täyin aineellinen pohja. Illusorisia ne ovat siinä missä valveillakin tehdyt havainnot ja tuo tieteellinen maailmankuva on illuusio todellisuudesta, tai tulkinta, joka on vähintään yhtä lailla meidän havainto-ajattelu-koneistoamme kuvaava kuin ympäröivästä todellisuudesta nouseva. Vastaavuus todellisuuteen on myös ontuva juuri siksi, että siitä puuttuu tyystin tuo kokemuksellinen puoli, joka on meille aivan ratkaiseva. Me vain emme tavallisesti huomauttele tuosta puutteesta, koska olemme siihen niin tottuneet. Meille on opetettu, että tuo kokemuksellinen taso on jotenkin vähäarvoisempaa, koska se on "subjektiivista". Silti ilman sitä, meidän normaali arkitoimintamme olisi lähes mahdotonta ja oppimiskykymme romahtaisi. Tieteellinen maailmankuva ajautuu monasti umpikujiin, kun mukana tuossa todellisuudessa on ihminen ja hänen kokemuksellisuuteen perustuva toimintansa. Ennustamisen kyky tuppaa heikkenemään surkeaksi noissa tilanteissa. En ihan heti usko, että tutkimalla vielä tarkemmin soluja, ja hormoneja ja aivojen sähköisiä tapahtumia koskaan saamme vaikkapa paremmin ennustamaan kykenevää taloustiedettä.

[a4]

^ Unet, elokuvat tai kirjat ovat aivojen tuottamaa kuvaa todellisuudesta.
On tietysti hyvä tarkennus todeta etteivät unet ole mailmankuvaa sanan tarkemmassa tarkoituksessa eli kokonaiskuvaa todellisuudesta. Hyvä pointti.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maailmankuva
Tieteellinen maailmankuva kyllä havaitsee kuvauksissaan unetkin todellisiksi ilmiöiksi.
Tieteellinen maailmankuvakin on aivojen tuottamaa kuvaa. Maailmankuvaa.
Illuusiota. Aidoilta tuntuvia mallinnuksia. Pätevää tulkintaa.Toimivia teorioita.
Tämä kaikki on jo aiemmin sanotun toistoa. Mutta yritän selventää.
Tieteellisen maailmankuvan toimivuus perustuu intersubjektiiviseen(ns. objektiiviseen) empirismiin eli yleispätevään yksilölliseen kokemuksellisuuteen.
Tieteellinen maailmankuva on vasta kehityksensä alkuvaiheessa, eikä vielä yllä korvaamaan kaikkea vanhaa toimivaksi havaittua kuten vankilat, uskonnot tai taide.
Kehityssuunta on saavutettujen tieteellisten mullistusten valossa selkeä jo näinkin varhaisessa alkuvaiheessa, ihmiskunnan pitkässä historiassa.

[Karikko]

Jos sanot että tämä monitahoinen ja verkottunut prosessi on perustavanlaatuisempi totuus kuin ajatus minästä tekijänä, siitä tekee vaikean hyväksyä se, että "minä" tuntuu konkreettisemmalta ja helpommin ymmärrettävältä.

Sitä on jopa vaikea nähdä, mitä annettavaa tällä näkemyksellä elämästä prosessina on vapaan tahdon kysymykselle. Voi hyvin olla, että sillä on paljonkin annettavaa, mutta ne intuitiot jotka vastustavat jyrkän determinististä, ennalta täysin määräytynyttä kuvaa todellisuudesta, lähtevät aika arkisesta kontrastiivisesta ajattelusta.

Aivot ajattelevat, tai tuottavat ajatuksia niistä assosiaatioista joita mielleyhtymissä tapahtuu, nehän ovat symbolisia, siis vertauskuvia.
Tapahtumina ne myös katoavat uusien ajatusten alta pois, tuskin niitä kellään on päässään valmiina, vaikka mahdollisuus ajatusten ilmenemiseen onkin, koska muistiyhteys on.

Ajatus on siis tulos toiminnasta, ei tekijä ja elämä on jatkuvaa toimintaa, eli tapahtumista. Onko siittä asiasta jotain epäselvyyttä? Ajatuksen ilmeneminen vaatii myös energiaa, kuluttaahan aivojen toiminta, ison osan päivittäisestä energiankulutuksesta.

Elämä on prosessi ja sen edellytykset ovat luonnossa, ihminen on vain yksi luonnon osa.

Jos kykenee tarkastelemaan sitä omaa minäänsä, huomaa kyllä sen ilmenemistavat ja riippuvuudet asiayhteyksistä.

Energia tietenkin säilyvyyslakien mukaan on jatkuvaa, mutta siinä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, joita kutsutaan myös tapahtumiksi ja aurinkohan antaa lisäpotkua tapahtumille kuten elämän ilmenemiselle. Ilman sitä jatkuvaa energiantuottoa ei maassakaan tapahtuisi mitään. Ei ainakaan mitään sellaista elämäksi kutsuttavaa ilmiötä, joka miettisi "vapaata tahtoa".

[mikainen]

/quote]

Mikä se sitten on joka tarkastelee tätä "minää"?

[safiiri]

^ Unet, elokuvat tai kirjat ovat aivojen tuottamaa kuvaa todellisuudesta.
On tietysti hyvä tarkennus todeta etteivät unet ole mailmankuvaa sanan tarkemmassa tarkoituksessa eli kokonaiskuvaa todellisuudesta. Hyvä pointti.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maailmankuva
Tieteellinen maailmankuva kyllä havaitsee kuvauksissaan unetkin todellisiksi ilmiöiksi.
Tieteellinen maailmankuvakin on aivojen tuottamaa kuvaa. Maailmankuvaa.
Illuusiota. Aidoilta tuntuvia mallinnuksia. Pätevää tulkintaa.Toimivia teorioita.
Tämä kaikki on jo aiemmin sanotun toistoa. Mutta yritän selventää.
Tieteellisen maailmankuvan toimivuus perustuu intersubjektiiviseen(ns. objektiiviseen) empirismiin eli yleispätevään yksilölliseen kokemuksellisuuteen.
Tieteellinen maailmankuva on vasta kehityksensä alkuvaiheessa, eikä vielä yllä korvaamaan kaikkea vanhaa toimivaksi havaittua kuten vankilat, uskonnot tai taide.
Kehityssuunta on saavutettujen tieteellisten mullistusten valossa selkeä jo näinkin varhaisessa alkuvaiheessa, ihmiskunnan pitkässä historiassa.

Tieteellinen maailmankuva vain ei riitä. Miksikö ei? Koska se määritelmällisesti kieltäytyy edes yrittämästä tietyille alueille. Se on toki pätevä omalla sarallaan, mutta tdoellisuudesta se leikkaa eräät alueet pois. Siksi se ei luonnollisesti myöskään voi noita todellisuuden puolia kuvata kovin hyvin. Tämä ei tarkoita, että todellisuudessa noita puolia ei olisi tai että ne olisivat jotenkin vähemmän todellisia. Nämä puolet eivät muuten ole vain "vanhoja" juttuja. Postpositivismi on kuitenkin ihan suhteellisen moderni suuntaus.

Kyse ei ole mistään tieteen kieltämisestä, vaan vain siitä, että sen rinnalla on muitakin tietämisen ja tiedon kasvattamisen mahdollisuuksia. Nykyään myös posthumanismin tuomaan kriittisyyteen alkaa olla tarve pystyä vastaamaan. Tieteellinen maailmankuva ei oikein osa irrottautua kovin ihmiskeskeisestä tietokäsityksestä.

Tieteellinen maailmankuva lähtee hyvin spesifisti määritellystä tiedon käsityksestä, joka kuitenkin on varsin rajallinen ja monia todellisuuden puolia ulos sulkeva.

[Karikko]

Mikaisen kysymykseen pikainen vastaus:

Itsetarkkailussa on kysymys siitä miten se minuus kulloinkin ilmenee, nytkin sinun minäsi kaiketi kysyy tuota asiaa.  Ei varmaan tarvitsisi kysyä, jos asia olisi täysin selvä?

Miksi siis, et kysy sitä itseltäsi? Selityksiä tuottava mieli varmaan keksii vastauksia.

[safiiri]

Mikaisen kysymykseen pikainen vastaus:

Itsetarkkailussa on kysymys siitä miten se minuus kulloinkin ilmenee, nytkin sinun minäsi kaiketi kysyy tuota asiaa.  Ei varmaan tarvitsisi kysyä, jos asia olisi täysin selvä?

Miksi siis, et kysy sitä itseltäsi? Selityksiä tuottava mieli varmaan keksii vastauksia.

Tota...eikös tässä kysytty tätä sinulta? Vai ajatteletko, että sinun ymmärryksesi tässä asiassa on täsmälleen sama kuin Mikaisella, joten hän voi itseltään kysyen kuulla, mitä sinä ajattelet asiasta? Onko sinun  selityksiä tuottava mielesi jo keksinyt vastauksen tuohon kysymykseen? Mikä se mahtaa olla?

[a4]

Tieteellinen maailmankuva vain ei riitä. Miksikö ei? Koska se määritelmällisesti kieltäytyy edes yrittämästä tietyille alueille. Se on toki pätevä omalla sarallaan, mutta tdoellisuudesta se leikkaa eräät alueet pois. Siksi se ei luonnollisesti myöskään voi noita todellisuuden puolia kuvata kovin hyvin. Tämä ei tarkoita, että todellisuudessa noita puolia ei olisi tai että ne olisivat jotenkin vähemmän todellisia. Nämä puolet eivät muuten ole vain "vanhoja" juttuja. Postpositivismi on kuitenkin ihan suhteellisen moderni suuntaus.

Kyse ei ole mistään tieteen kieltämisestä, vaan vain siitä, että sen rinnalla on muitakin tietämisen ja tiedon kasvattamisen mahdollisuuksia. Nykyään myös posthumanismin tuomaan kriittisyyteen alkaa olla tarve pystyä vastaamaan. Tieteellinen maailmankuva ei oikein osa irrottautua kovin ihmiskeskeisestä tietokäsityksestä.

Tieteellinen maailmankuva lähtee hyvin spesifisti määritellystä tiedon käsityksestä, joka kuitenkin on varsin rajallinen ja monia todellisuuden puolia ulos sulkeva.

tieteellinen maailmankuva on ainoa saatavilla oleva maailmankuva joka ei leikkaa eikä lisää mitään todellisuudesta saamaamme tietoon.
Toki se havaitsee olevansa kuvauksissaan ja yleisenä ajattelun normina vielä kehittymätön.
Se havaitsee maailmassa vielä paljon vanhaa ja uutta epätieteellistä ajattelua ja käytäntöä.
Postpositivismi näyttää nopean tutustumisen perusteella hairahtuvan liialliseen relativismiin, faktojen kustannuksella.
Kärjistyksenä vaikkapa homojen tappamisen tai sukupuolielinten silpomisen relativistisuus.
https://tulevaisuus.fi/filosofiset-perusteet/tulevaisuutta-koskevien-toimintapaatosten-ja-arvolauseiden-legitimoiminen/tietoteoreettisesta-ajattelusta-tulevaisuudentutkimuksessa/
Tieteellinen maailmankuva on kasvamassa ulos vanhasta ihmiskeskeisyydestä tieteellisen kehityksen ansiosta. Evoluutio-oppi alensi meidät apinoiksi, älyteknologia alentaa meidät koneiden tasolle, hiukkasfysiikka alentaa meidät avaruuden hiukkasiksi.

Tieteellinen maailmankuva sulkee todellisuuskuvauksista pois vain kaiken mikä ei ole faktaa, tietoa.

[safiiri]

^ Unet, elokuvat tai kirjat ovat aivojen tuottamaa kuvaa todellisuudesta.
On tietysti hyvä tarkennus todeta etteivät unet ole mailmankuvaa sanan tarkemmassa tarkoituksessa eli kokonaiskuvaa todellisuudesta. Hyvä pointti.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maailmankuva
Tieteellinen maailmankuva kyllä havaitsee kuvauksissaan unetkin todellisiksi ilmiöiksi.
Tieteellinen maailmankuvakin on aivojen tuottamaa kuvaa. Maailmankuvaa.
Illuusiota. Aidoilta tuntuvia mallinnuksia. Pätevää tulkintaa.Toimivia teorioita.
Tämä kaikki on jo aiemmin sanotun toistoa. Mutta yritän selventää.
Tieteellisen maailmankuvan toimivuus perustuu intersubjektiiviseen(ns. objektiiviseen) empirismiin eli yleispätevään yksilölliseen kokemuksellisuuteen.
Tieteellinen maailmankuva on vasta kehityksensä alkuvaiheessa, eikä vielä yllä korvaamaan kaikkea vanhaa toimivaksi havaittua kuten vankilat, uskonnot tai taide.
Kehityssuunta on saavutettujen tieteellisten mullistusten valossa selkeä jo näinkin varhaisessa alkuvaiheessa, ihmiskunnan pitkässä historiassa.

Tieteellinen maailmankuva vain ei riitä. Miksikö ei? Koska se määritelmällisesti kieltäytyy edes yrittämästä tietyille alueille. Se on toki pätevä omalla sarallaan, mutta tdoellisuudesta se leikkaa eräät alueet pois. Siksi se ei luonnollisesti myöskään voi noita todellisuuden puolia kuvata kovin hyvin. Tämä ei tarkoita, että todellisuudessa noita puolia ei olisi tai että ne olisivat jotenkin vähemmän todellisia. Nämä puolet eivät muuten ole vain "vanhoja" juttuja. Postpositivismi on kuitenkin ihan suhteellisen moderni suuntaus.

Kyse ei ole mistään tieteen kieltämisestä, vaan vain siitä, että sen rinnalla on muitakin tietämisen ja tiedon kasvattamisen mahdollisuuksia. Nykyään myös posthumanismin tuomaan kriittisyyteen alkaa olla tarve pystyä vastaamaan. Tieteellinen maailmankuva ei oikein osa irrottautua kovin ihmiskeskeisestä tietokäsityksestä.

Tieteellinen maailmankuva lähtee hyvin spesifisti määritellystä tiedon käsityksestä, joka kuitenkin on varsin rajallinen ja monia todellisuuden puolia ulos sulkeva.

tieteellinen maailmankuva on ainoa saatavilla oleva maailmankuva joka ei leikkaa eikä lisää mitään todellisuudesta saamaamme tietoon.
Toki se havaitsee olevansa kuvauksissaan ja yleisenä ajattelun normina vielä kehittymätön.
Se havaitsee maailmassa vielä paljon vanhaa ja uutta epätieteellistä ajattelua ja käytäntöä.
Postpositivismi näyttää nopean tutustumisen perusteella hairahtuvan liialliseen relativismiin, faktijen kustannuksella.
Kärjistyksenä vaikkapa homojen tappamisen tai naisten silpomisen relativistisuus.
https://tulevaisuus.fi/filosofiset-perusteet/tulevaisuutta-koskevien-toimintapaatosten-ja-arvolauseiden-legitimoiminen/tietoteoreettisesta-ajattelusta-tulevaisuudentutkimuksessa/
Tieteellinen maailmankuva on kasvamassa ulos vanhasta ihmiskeskeisyydestä tieteellisen kehityksen ansiosta. Evoluutio-oppi aleksi meidät apinoiksi, älyteknologia alentaa meidät koneiden tasolle, hiukkasfysiikka alentaa meidät avaruuden hiukkasiksi.

Tieteellinen maailmankuva sulkee todellisuuskuvauksista pois vain kaiken mikä ei ole faktaa, tietoa.

Ei, vaan tieteellinen maailmankuva ENSIN määrittelee sen tiedon laadun, jollaista se tietona käsittelee. Fakta ei ole tiedon synonyymi, vaan siitä on jo poistettu monenlaisia tiedon muotoja. Juuri siksi tieteellinen maailmankuva ei määritelmällisesti voi koskaan olla täydellinen kuvaus todellisuudesta. Ei voi olla niin, että se sekä tunnistaa subjektiivisen tiedon olemassaolon (muutoinhan sitä ei olisi tarvetta sulkea pois tieteellisestä maailmankuvasta), mutta samalla rajaa sen tieteellisen maailmankuva ulkopuolelle. Tieteellinen maailmankuva tunnistaa monia muitakin todellisuuden ilmiöitä, mutta samalla rajaa niiden mukaisen tiedonkäsityksen tieteellisyyden ulkopuolelle. Tämä JO ITSESSÄÄN todistaa, että tieteellisestä maailmankuvasta ilmiselvästi jää jotakin todellisuuteemme sisältyvää pois.

Tieteellisellä maailmankuvalla on ansionsa, mutta myös rajoitteensa. Ne on viisasta tunnistaa, sillä muuten päädymme todella typeriin oletuksiin. Ajattele vaikkapa oppimista. Behaviorismi tuskin on tapa, jolla se voidaan täydellisesti selittää. Silti se on se tieteellisen maailmankuvan mukainen tapa ymmärtää oppiminen. Ikävä kyllä kuvaus jää hyvin vajaaaksi, vaikka se toki pätee joltain osin mainiosti. Behaviorismi on täysin sokea vaikkapa sille, miten perhetausta vaikuttaa oppimistuloksiin. Sen pohjalta on varsin vaikeaa selittää esim. poikien oppimisen ongelmia peruskoulussa.