Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Mistä miesten ja naisten pitäisi puhua keskenään?

Aloittaja Melodious Oaf, helmikuu 11, 2020, 09:49:32

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Melodious Oaf

Mä ajattelin muuta tehdessäni puolivahingossa kuitenkin tätä että mistä olis helpompi puhua silleen miehet ja naiset keskenään myös, tai missä ne kokemukset erityisesti valottaa puolin ja toisin.

Tässä on nyt toisaalla parissakin paikassa tullut esiin se, miten miehillä voi olla vaikeuksia tunteiden kanssa. On nähty sitä kun lähtee lapasesta häpeän tai pelon tai muun takia ja on myös puhuttu siitä, miltä se sisältäpäin tuntuu. Tämä siis liittyy nimenomaan miesten käytöksessä sellaiseen, joka voi aiheuttaa ikäviä kokemuksia. Siihen liittyy viha ja aggressio myös.

Mä luulen, että ei se kuitenkaan silleen mee, että miehet on tässä ainoat, jolla on ongelmia. Mut se on vähän kyseenalaista mun miehenä sanoa, mistä naisten käytöksessä pitäis puhua. Mun ainoa idea tähän on se, että joko yhdessä tai naiset keskenään puhuttais siitä, kun jossain luki että naiset "kontrolloi" miehiä. Mitä se tarkoittaa ja miltä se taas naisesta sisältä päin tuntuu jos joskus tapahtuu näin? Mitä siinä tapahtuu?

Oisko jollain noista jutuista näkemyksiä tai kenties jotain aivan muuta otsikkoon liittyen?

Xantippa

Eiköhän väistämättä ole niin, että harva haluaa ottaa kantaa asioihin, jotka eivät omassa elämässä näyttäydy tai jotka esitetään yleistyksien (joskus jopa vihamielisten yleistyksien) avulla.

Ei minulla nimittäin mitään käsitystä siitä, mitä tämä esitetty kontrollointi ja miltä se tuntuu.

T: Xante

Melodious Oaf

Yks juttu, mikä mulla tulee tälleen miehenä mieleen aiheesta "naiset kontrolloi miehiä":

Subjektiivinen havaintoni on, että naisilla on kovempi tarve selittää ja kokea ymmärtävänsä miesten käyttäytymistä kuin miehillä naisten. Naisista puhutaan ainakin hieman useammin silleen, että ne on mystisiä ja niitä ei voi ymmärtää. Että niiden tunne-elämä on miehille liian vaikeaa ja käsittämätöntä. Täähän on puoliks vitsi, mutta ehkä banaaleihin hokemiin aika usein tiivistyy jotain sellaista, jota me vähintään puoliksi myös uskotaan.

Jos tää seuraavaksi esittämäni olis jokseenkin totta, niin tää olis silti vaan yksi aspekti varmaan paljon monisyisemmästä asiasta:

Ainakin joillain kuuluu feminiinisyyden kuvaan se, että ymmärtää asioita ja varsinkin tunteita tosi vivahteikkaasti, siinä missä miehen pitäis olla sellanen suoraviivainen tai jotain. Sit se voi olla pelottavaa tai ahdistavaa, että miehen päässä tapahtuu asioita, joita ei ehkä koskaan pysty täysin ymmärtämään. Se voi myös yhtäkkiä löytää jonkun toisen ja jättää tai jopa hylätä perheensä, tai sit se voi muuttua aggressiiviseksi ja tehdä jotain väkivaltaista.

Ehkä tämmöstä uhkaa ei voi koskaan täysin sulkea pois, mut siihen liittyvää ahdistusta ja epävarmuutta voi pyrkiä hallitsemaan erilaisin keinoin. Yksi on se, että vaatii miestä tekemään itsensä, omat toimensa ja pyrkimyksensä itselle ymmärrettäviksi. Tai että sen pitää jäsentyä johonkin raamiin, jonka nainen ymmärtää ja hyväksyy. Tässä ei ehkä vielä edes ole ongelmaa, mut ehkä myös joku nalkuttaminen ja mieheltä huomion ja hoivan hakeminen liittyy tähän myös –– ja nää taas voi käytöksenä olla tervettä tai vähemmän tervettä vähän riippuen.

Sitten jos mies kertoo tunteistaan niin hyvin kuin pystyy tai ylipäätään selittää jotain niin hyvin kuin pystyy, se ei riitä ja sitä pidetään kelvottomana, tai että sä vaan kyseenalaistat tätä miehen sanomaa, koska sä haet jotain miellyttävämpää tunnetta. Esimerkiks sellaista, että sä ymmärrät miestä paremmin kuin se mies itse.

Mä kuvittelisin ihan oikeasti, että kun täällä ainakin pari eri miestä on kirjoittanut sellaisesta, että miehen kertomusta omasta itsestään tai omista tunteistaan ei hyväksytä, se tarkoittaa jotain tämän kaltaista.

Tää on silleen vaikea asia, että ei mun mielestä naisten tehtävä oo vaan uskoa kaikkea mitä mies sanoo, tai silleen että mies ois jumala ja naisen tehtävä on palvoa sen egon alttarilla. Ja synnyttää sille lapsia jos se nyt sattuu sellasia haluamaan. Eli siis että totta kai saa kyseenalaistaa ja selittää ja pyrkiä ymmärtämään, mut sit jossain kohtaa se ehkä voi silti mennä yli.

Joskushan mies saattaa alistua vähän leikillään sellaiseen "hölmön" rooliin esimerkiks parisuhteessa. Ehkä silloin tiedetään, että se ei oikeasti ole mikään hölmö, mutta korostetaan jonain yhteisenä leikkinä sitä, kuinka fiksu nainen on ja kuinka mies ei osaa hoitaa mitään tai varsinkaan käsitellä tunteita. Siis se leikki ehkä luo turvallisuuden tunnetta ja en mä sitä tuomitse, jos se jollekin toimii.

Nyt on kuitenkin niin että mieshän ei voi olla samaan aikaan vaaraton hölmö ja sit kuitenkin pystyä oikeesti kohtaamaan ja käsittelemään niitä tunteita, mikä on asia, jossa miehen on joka tapauksessa pakko tehdä jossain kohtaa jotain myös itse. Niin sit jos halutaan että olis tasapainoisempia ja onnellisempia miehiä ja oletetaan että tällä olis positiivinen vaikutus myös naisten hyvinvointiin, silloin ryhmänä naisten "itsekäs" intressi pitäis olla se, että vältetään haitaksi asti tukahduttamasta miesten tilaa opetella tunteiden käsittelyä viemällä siltä tilaa omien pelkojen ja epävarmuuksien takia.

Ja Xantelle: Ehkä tää ei koske sua, eikä sen nyt tarkoitus oo olla mikään syyllistävä väite. Vähän niin kuin feminismissä ei pitäis olla itsetarkoitus syyllistää miehiä, vaikka ikäviäkin asioita niistä yritetään sanoa niin kuin ne on.

Jos tää äsken ulos pyöräyttämäni teorian raakile on jossain kohtaa väärässä tai huono, kritisoikaa sitä mielellään siitä tai esittäkää itse parempi.

Norma Bates

Tottakai sitä voi naisena suorastaan pelätä sitä että mies alkaa puhumaan tunteistaan, kun yleensä siinä vaiheessa kun mies tunteistaan puhuu, niin se on sitten ero koska miehen tunne on se että joku toinen akka panettaa nykyään enemmän. Kaiketi niistä tunteista kannattaisi puhua pikkaisen varhaisemmassa vaiheessa...

Naiset kasvatetaan, tai kasvatettiin ainakin ennen, sillä tavalla että kaikki muut pitää ottaa huomioon. Tämä johtaa siihen loputtomaan pähkäilyyn että mitä se toinen tykkäsi siitä ja siitä, vaikka se toinen ei olisi noteeraannut koko asiaa. Ja parisuhteissa niin tyypillinen naisten loukkaantuminen sen johdosta että mies ei huomannut jotain uutta riepua tai naisen kampausta tms. johtuu tietysti siitä että toiset naiset olisivat kyllä huomanneet. Kenen on syy jos naiset ja miehet kasvatetaan eri tavalla ja sitten tulee konflikteja kun ei toimita samalla tavalla? Toisaalta näistä on länkytetty jo niin monta vuosikymmentä että luulisi jo menneen perille.

Se miksi naiset usein suuttuvat kun joku mies (ei siis oma mies) alkaa avautumaan tekemisistään johtuu siitä että se avautuminen on useimmiten häpeämätöntä rehvastelua. Jos nainen itse kertoisi että panee kaikkea mikä liikkuu, niin yhteisö leimaisi hänet hyvin yhtäkkiä holtittomaksi kyläluudaksi. Se pännii että mies saa tehdä samaa ja se onkin miehelle vain jotain millä elvistellä.

Xantippa

Mun "ongelmani" tässä on se, että en ole havainnut näiden asioiden olevan sukupuolittuneita. Ihan samalla tavalla tunteidensa kanssa hukassa olevia, niitä huonosti/ei ollenkaan ilmaisevia, jne jne jne loputtomiin löytyy molemmista sukupuolista.

Oman kokemukseni mukaan ongelmia taas harvoin seuraa siitä, että ilmaisee omia tunteitaan, vaikka sitten vähän heikomminkin. Ongelmat yleensä tulevat sen mukana, kun alkaa omista lähtökohdistaan, ajatuksistaan ja olettamuksistaan sanoittamaan sen toisen tunteita ja ajatuksia. Ja kun tämäkään ei ole sukupuolittunutta!

T: Xante

Melodious Oaf

#5
^ ^ Tässä just tullaan siihen että ollaan puhuttu tunteiden kohtaamisen ongelmista, joita sä et ilmeisesti ole ymmärtänyt kunnolla. Eikä sulla edes ole oikein mitään millä kiistää esimerkiksi miesten täällä kertomia kokemuksia niiden tunteisiin liittyvistä vaikeuksista. Silti sä invalidoit sitä selittämällä että tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä ja että koska sä et ymmärrä mikä järki tällaista on esittää jotain uutena asiana, niin se on varmaan fuulaa :D Tai en mä ees enää oikein jaksa miettiä, mitä sä oikeesti tässä kelaat.

Mun mielestä ihan suoraan sanottuna sun tän hetkinen käytös on suora esimerkki siitä, että sä et ymmärrä jotain, ja sit kun sä et ymmärrä, sä vaadit että sun hämmennystä hyväillään tai vielä mieluummin sanotaan, että totta kai sä olitkin jo ymmärtänyt tämän asian paremmin kuin me.

Ja kun tässä mitä mä yllä sanoin, toi nimenomaan oli se ongelma, mikä mun mielestä vie miehiltä sitä tilaa ja tukahduttaa niiden kehitystä. Siis jos kuvitellaan tilanne, että mä vaan haluan olla sun kanssa sovussa (esim että tää olis nyt parisuhde) niin mun on ns. annettava sun olla tunteisiin ja sukupuoleen liittyvissä asiossa se joka tietää paremmin -- jopa silloin kun ne tunteet on mun omia. Ja jos mä nyt saankin ite sanoa omat tunteeni, niin vähintään sun pitää tulla siihen sanomaan, että ei niissä ole mitään "erityistä".

Melodious Oaf

^ ^ Valideja asioita mitä sä voisit sanoa olis esimerkiksi

1)  Mä en ymmärrä mitä sä yrität selittää, kun kuvailet sun tunteiden käsittelyn vaikeuksia. Mutta tosi hyvä että sä käyt tämmöstä itses kanssa läpi.

2) Mun mielestä toi, miten sä kuvailet sun vaikeuksia nimenomaan häpeän ja pelon kanssa, on tosi samanlaista kuin mun omat kokemukset. Ja sit kertoa mitä eroja tai yhtäläisyyksiä siinä tarkemmin on.

3) Mulla on sama mutta en olis osannut sanoa sitä noin täsmällisesti.

4) Toi miten sä kuvailet tossa naisen tunteiden käsittelyn ongelmia ei ole mun mielestä osuvaa, koska....

Se on ihan sama puhunko mä miehenä omista tunteistani tai naisten tunteista vai mistä, jotenkin Xantippan kritiikki melkein tuntuu siltä, että mulla ei olis oikeutta esiintyä tässä silleen, että tietäisin mistään tämmösestä mitään, mitä Xante ei itse ymmärtäis tai sanois paremmin. Toi on se ongelma.

Mut sitten mitä tulee tohon sukupuolittuneisuuteen, niin... Jos sä tarkoitat, että mun pitäis joka välissä erikseen täsmentää, että kehoilla on tai voi olal sukupuoli ja tunnekokemukset tapahtuu kehoissa, niin mä en ole ihan varma, mitä tarkoitusta se tässä palvelee. Jos se täsmällinen väite on että tää on pelkästään yksilöllistä ja sukupuoli on täysin irrelevantti asia huolimatta hormonaalisista ja muista eroista miesten ja naisten fysiologiassa (ja kun ne tunteet kuitenkin on siellä kehoissa), ehkä sun pitäis jotenkin perustella sitäkin väitettä.

Ei se riitä pelkästään että tulee ja sanoo että sä et kato handlaa tätä sukupuolittuneisuushommaa. Selvennä se asia sitten, jos se tuo tähän jotain.

Xantippa

No kiitos taas neuvoista. Tällä kertaa tuli jo ihan suorat sitaatitkin, mitä mun pitäisi sanoa, että keskustelisin oikein.

Hienosti annat tilaa, kuten aina, niille kommenteille, jotka jostain syystä ei nyt sun mielestä vaan millään passaa käsikirjoitukseen, jonka keskustelulle olet tehnyt.

T: Xante

Melodious Oaf

#8
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 11, 2020, 13:18:55
Se miksi naiset usein suuttuvat kun joku mies (ei siis oma mies) alkaa avautumaan tekemisistään johtuu siitä että se avautuminen on useimmiten häpeämätöntä rehvastelua. Jos nainen itse kertoisi että panee kaikkea mikä liikkuu, niin yhteisö leimaisi hänet hyvin yhtäkkiä holtittomaksi kyläluudaksi. Se pännii että mies saa tehdä samaa ja se onkin miehelle vain jotain millä elvistellä.

Sä olet aika monestikin puhunut tästä samasta aiheesta. Musta tuntuu, että se ei ole ihan niin mustavalkoista että miehet saa rehvastella ja naisia tuomitaan samasta.

Vaikka sulle miehenä olis jossain aika tarkoin rajatussa tilanteessa sallittua rehvastella seksikumppaneilla tai muulla tämmösellä, siihen liittyy kuitenkin miehen puolelta myös ikäviä asioita. Ehkä sä et ajattele että kaikki miehet tai kaikki naiset tuomitsis sen, mutta jos nyt ajatellaan sellaista, että sulla oliskin joku sellainen potentiaalinen naiskumppani, jonka kanssa sitoudutaan hyvin kokonaisvaltaisesti, erityisesti vaikka se että hankitaan lapsia mutta ei se nyt ole välttämätön osa tätä..... silloin siinä voi miehellä olla aika kovakin paise, että mitäs jos mä nyt olen avoin ja rehellinen näistä mun naiskuvioista, niin minkälaisen kuvan kumppanina tää musta oikein maalaa? Tuleeko tämmöselle tosi vakavan suhteen potentiaaliselle kumppanille sellainen olo, että mä olen nyt luotettava ja turvallinen vai ajatteleeko se että ei hitto, toi on kuitenkin tollanen naisten pyörittelijä, hyi että tossa on jotain tosi limaista ja inhottavaa.

Ja sit se heijastuu jopa omiin tuntemuksiin silleen, että vaikka sulla olis miehenä useita kumppaneita ja sä tekisit sen silleen että ollaan avoimia ja ketään ei harhaanjohdeta tai hyväksikäytetä ja tän eteen tehdään myös todella töitä –– ehkä sä silti podet siitä myös jotain moraalista tuskaa tai sellaista häpeään liittyvää pientä ongelmaa, että se kuitenkin pilaa sun mainetta tai just tää että... miten sä nyt voit tän kertoa lastes äidille ja mitä se jossain semmosessa mielessä tekee sun maineelle. Voitko sä olla samaan aikaan kunnollinen ja luotettava ja sit että sulla kuitenkin jossain vaiheessa on tosi aktiivinen :D seuraelämä.

Ja siis mun mielestä jos mä miehenä tosiaan rehvastelen ja vaan kerron että aijjai, oli muuten sellaista ja sellaista, se menee ehkä läpi ihan teininä tai jossain tosi omituisessa porukassa, johon mä nyt en haluais kuulua. Mut jos mä juttelen ystäville, niin mä puhuisin siitä silleen, että ne on vaan asioita. Mulle on sattunut tällaista ja tällaista, tästä asiasta olen tai olin ihan paiseessa tai se huolettaa, tää asia taas tuntui hyvältä ja tästä mä olen iloinen.

Tarkoitan sitä, että jos aihe nyt on vaikka naiskuviot, niin siitä mun mielestä hyödyllinen avautuminen ystävälle tai kumppanille tuskin koskaan on rehvastelua vaan siihen kuuluu sellainen sekä iloista että suruista kertominen.

Mut jos sä kerrot sen silleen että "ilojen ja surujen" sijaan sä raportoit sun seksikumppaneista myös huonoja puolia, se taas ei tee siitä kuulijalle miellyttävämpää vaan sellasta pidetään helposti tosi ikävänä. Että tolleen se panee ihmisiä ja sit se vielä kertoo toisille niistä tommosia asioita.

Että mä en tiedä, miten sä olet näistä kertonut ja kenelle. Mutta en mä miehenä vois ulko-oveeni naulata sellaista seksikokemusten päiväkirjaa, jossa mä kerron yleisesti ihmisille hekumoitani ja sit huonoja kokemuksia toisten ihmisten kanssa ilman, että mua pidettäisiin aivan saatanan kusipäänä – ja ihan syystä.

Melodious Oaf

Tai siis...   jos joku potentiaalinen kumppani tuntuu tosi isolta ja tärkeältä jutulta, sitä enemmän pelottaa, ettei siitä tulekaan mitään. Pelottaa että jos sä avaudut sun henkilökohtaisesta elämästä, tää nainen suuttuu, tai yleisesti vaan että joku semmonen todella hyvä fiilis katoaa, joka on saanut sut ylipäätään ajattelemaan, että tässä on jotain.

Sellainen ainakin mulla rakentaa luottamusta, jos tulee se fiilis jonkun kanssa, että pystytään puhumaan vaikeistakin asioista. Se vaatii monenlaista kummaltakin, mut tietyllä tapaa sellaista "kanttia" kuitenkin. Että tää on nyt vaikea asia mutta mä sanon sen kuitenkin. Sit kun näkee, että toinen tosissaan yrittää ja tulee vielä sellainen onnistumisen kokemus, että kummatkin levelöi ja tajutaan toisiamme, se on tosi vapauttavaa.

Ehkä vähän paradoksaalista siinä on se, että jos jostain asioista puhuminen on todella helppoa, sekin on hyvä, mutta ei se tee tota samaa efektiä. Jos vaikka miehelle on ihan ei mitään selittää ummet ja lammet sen naisjutuista, se voi joskus viestiä siitäkin, että ei pidä toista niin lupaavana kumppanina. Ihmiset on niin erilaisia, ja jotkut varmaan hermostuksissaan töksäyttelee asioita ja sit voi ajatella, että ne puhuu niin kuin se olis niille ei mitään. Mut kuitenkin.

Että mä en osaa oikein sanoa, mitä se miehen "rehvastelu" Norman kuvauksessa sitten on. Onko se sellaista että se mies oikeastaan sanoo, että mulla ei oo niin paljoa kunnioitusta sua kohtaan, että tämmönen edes vaivais mua. Vai onko se sit jotain muuta. Jos sen ottaa viestinä kunnioituksen puutteesta, voisko se aiheuttaa ihan senkin takia jo suuttumusta?

Joka tapauksessa mulle se on niin, että jos ei pysty henkilökohtaisista asioista levelöimään, ei se suhde silloin voi olla hyvä tai edes kehittyä alkua pitemmälle. Jos se tuntuu vaikealta ja siihen ei ole kanttia, sit on vaikea päästä eteenpäin. Mut jos on tosi helppoa puhua kaikenlaista henkilökohtaista, se voi olla hieno juttu mutta...  sit se vaikea asia voi joskus olla puhua siitä, että mitä me nyt tältä oikeestaan toivotaan ja mikä on niin sanotusti homman nimi.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 11, 2020, 13:18:55
Se miksi naiset usein suuttuvat kun joku mies (ei siis oma mies) alkaa avautumaan tekemisistään johtuu siitä että se avautuminen on useimmiten häpeämätöntä rehvastelua. Jos nainen itse kertoisi että panee kaikkea mikä liikkuu, niin yhteisö leimaisi hänet hyvin yhtäkkiä holtittomaksi kyläluudaksi. Se pännii että mies saa tehdä samaa ja se onkin miehelle vain jotain millä elvistellä.

Olin tuossa lähtenyt täysin laukalle ja siirtynyt yksityisestä yleiseen. Mietiskelin tilanteita joissa ollaan isolla joukolla, lähinnä vaikka nyt tätä anonyymia kirjoittelua netissä. Jonkinlaista kanssakäymistä tämäkin kumminkin on.

Mutta minullehan kyllä on käynyt (ja olen varmasti kertonutkin joskus) niin että parisuhteessa mies ei osannut arvioida mitä kannattaa kertoa muista naisista ja mitä ei. Eli kun eksän kanssa alettiin seurustelemaan, sain kuulla että eka naisensa oli saanut saunasta hiivan ja toka halusi panna miehen äidin asunnossa vaikka oli menssut ja sitten oli kaikki lakanat veressä. Eron jälkeenkin mies jutteli naimatouhuistaan mihin liittyi mm. suihinotto liikkuvassa autossa ja pesemättömän perseen lemu. Onhan sitä miettinyt että kannattiko minun näitä tietää. Ainakaan noita ensimmäisiä keissejä siinä vaiheessa kun oltiin kimpassa. En muista hittojakaan että kerroinko omista seksikokemuksistani hänelle...! Tämä on jännä, koska kyllähän yleensä asioita muistan, mutta tästä ei mitään ideaa. Ehkäpä en sitten kertonut. Mutta sen kerroin että monenko kanssa olin ollut, ja sekin oli sitten virheliike, koska riidan tullen sain kuulla olevani huora. Partnerien lukumäärän epäsuhdaan lisäksi tuohon tosin johti se että asuimme siihen aikaan kerrostaloasunnossa jonka seinän takana joku teinipoika huoritteli omaa äitiään aamusta aikaisin joka hemmetin päivä.

Treffeilläkään tässä 10 v sisällä en juurikaan muista aiemmista miessuhteistani lopottaneeni. Yhden tyypin kanssa käytiin hyvinkin pitkä ja laaja kirjeenvaihto netissä 2011, ja siinä tuli kyllä käytyä puolin ja toisin hyvin tarkkaan parisuhteiden päättymiset läpi, aivan varmasti. Kävikin sitten niin että vaikka tavatessamme juttelimme 10 t putkeen, niin eihän siinä kumpikaan toisestaan innotunut, vaan se tuntui semmoiselta vertaistuelta koko tapaaminen. Uusittiin joskus seuraavana vuonna treffit miehen aloitteesta, mutta edelleenkään ei mitään kipinää.

Jos alkaisin seurustelemaan (mikä alkaa tuntua yhtä todennäköiseltä kuin lento Marsiin, ainakaan noin omalla kohdalla), jotain semmoisia varmasti toisin kyllä esille että yksi kumppanini oli homo, ja muuta tämmöistä, kun voihan se jotain kautta vaikuttaa (saattaisin esim. olla hivenen epäluuloinen jos kumppani viihtyy kovin paljon miespuolisen kaverin seurassa...?) Minua noin ylipäätään kiinnostaa se että ihmisillä on erilaisiin asenteisiinsa ja tuntemuksiinsa aina syitä jotka kumpuavat aiemmin eletystä elämästä, ja mielelläni vaihtaisin miehen kanssa informaatiota siitä mitä on aiemmin ollut. Mutta ehkä noita seksitouhuja ei kannata alkaa ruotimaan. Parisuhteista jotain, mutta ei mielellään halveksuvaan tyyliin, koska kyllähän sitä tietää että harvemmin vain yhdessä ihmisessä on ollut vikaa jos joku suhde karille karahtaa.

mikainen

Minä en tee juuri mitään eroa puheenaiheissa miesten tai naisten kanssa. Kyllä se enemmän on kiinni siitä kuinka hyvin tunnen ihmisen. Ja mikä on aiheen yhteinen kokemuspohja. Aika lyhyt keskustelu jos toisella ei ole mitään käsitystä aiheesta. Aina voi tosin kysellä.

-:)lauri

#12
En ymmärrä, miksi tuo puhuminen naiselle olisi jokin ongelma. Itse en ainakaan voisi kuvitella parisuhdetta, jossa joutuisin koko ajan teeskentelemään jotain muuta kuin luonnostaan olen. Jos naista ei kiinnosta juttuni, sitten ei ole toivoa, että voisin nauttia olostani kyseisen naisen seurassa. Toisin kuin ketjun aloittajalle, itselleni ei aukea, miksi minua pitäisi kiinnostaa kyseinen helvetti?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

safiiri

Mä en kyllä pysty mitenkään tunnistamaan ilmiötä, että naisten kanssa olisi jotenkin helpompaa puhua kuin miesten. Päinvastoin on sekä miehiä että naisia, joiden kanssa puhuminen on helppoa ja jopa antoisaa. Mutta sitten on myös sekä miehiä että naisia, joiden kanssa ei keskustelusta tahdo tulla oikein mitään - tai ei löydy mitään sellaista aihetta, josta haluaisivat molemmat keskustella. Vaikka kuinka pinnistelen, niin en pysty erottamaan tässä mitään sukupuoleen liittyvää trendiä. Ennemminkin - en keskustellessa millään tapaa ajattele keskustelevani nyt miehen / naisen kanssa, vaan sukupuoli on täysin irrelevantti asia, joka äärimmäisen vähän vaikuttaa keskusteluun

Mutta on aika helppoa saada keskustelu täydelliseen umpikujaan, kun siihen lähtee voimakkailla yleistyksillä siitä, millainen se toinen sukupuoli on. Usein vieläpä kyse on jostakin ei-niin- positiivisesta kuvauksesta.

Jos nyt vaikkapa ajatellaan tätä "naiset kontrolloivat miehiä" -väitettä, niin ehkä asia pitäisi sanoa: miehet kokevat naisten kontrolloivan heitä liikaa. Nimittäin ensinnäkin pitäisi pohtia kaiken kaikkiaan sitä, onko toisen kontrollointi (ja missä määrin) jotenkin moitittavaa. Sen jälkeen pitäisi tarkastella sitä, millainen kontrollin määrä mahdollisesti ylitää sopivan rajan. Sitäkin on syytä tarkastella, onko naisten kokemus sama kuin miehillä vai tulkitsevatko ja kokevatko he ehkä tilanteen mahdollisesti eri tavalla. Onko näin ollut aina vai onko kyseessä muutos verrattuna johonkin aiempaan? Sitten näiden kaikkien asioiden syitä ja vaikutuksia pitäisi pohtia ja tutkailla, jotta oikeastaan asiasta olisi snaottavissa mitään sellaista järkevää, jonka voisi kuvitella johtavan johonkin muutoksen mahdollisuuteen (mikäli muutos tarpeelliseksi havaitaan). Mutta jos jo lähtöasetelma on, että naiset toden totta ja täysin riippumatta siitä, miten he itse tilanteen kokevat, aina ja yleisesti kontrolloivat miehiä liikaa, niin eihän siitä mitään järkevää keskustelua saada aikaan. Siinä ensinnäkin naisten kokemus ja mahdolliset syyt toiminnalle sivuutetaan kokonaan ja lisäksi jätetään täysin pohtimatta vaikkapa se mahdollisuus, että "liiallisuuden" kokemus syntyy osittain erityisen voimakkaasta kontrollointia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä tai vaikkapa tunteesta, ettei nainen ole asemassa, josta mitään kontrolloinnin tapaistakaan voisi hyväksyä tulevaksi.

Tosin minusta koko juttu on varsin väsynyttä vanhojen stereotypioiden toistamista taas uudelleen. Ne samat mielikuvat, joissa nainen nalkuttaa miehen sotkuista ja haluaa koko kodin olevan vaaleanpunainen, ovat tavattoman rasittavia myös hyvin monen naisen mielestä. Tunnen monia perheitä, joissa se pedantti siivoaja on mies ja sormonoo-asenteella kodinhoitoon suhtautuva nainen. Kyllä sellaisessa tapauksessa sen miehen on ihan yhtä vaikeaa olla huomauttelematta levälleen jääneistä tavaroista. Itse pidän kaikkein parhaana liiallisen pedanttiuden kohtuullistajana muutamaa erittäin sotkuista, myöhästelevää, järjestelmällisyydestä viis veisaava, mutta silti voimakastahtoista lasta. Saa olla vakavan patologinen tapaus, jos kahden kolmen sellaisen kanssa eläessään jaksaa edelleen kantaa huolta puolison lattialle unohtuneista sukista.


Melodious Oaf

#14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 11, 2020, 17:06:49
No kiitos taas neuvoista. Tällä kertaa tuli jo ihan suorat sitaatitkin, mitä mun pitäisi sanoa, että keskustelisin oikein.

Hienosti annat tilaa, kuten aina, niille kommenteille, jotka jostain syystä ei nyt sun mielestä vaan millään passaa käsikirjoitukseen, jonka keskustelulle olet tehnyt.


Nooo, musta tuntuu että mulla lähti aikamoinen ylikela käyntiin, joka sit tuotti nopeassa tahdissa erilaisia teorioita, missä mä nyt nopeasti liittelin yhteen maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä, tunteita ja niiden käsittelyä, feminismiä sekä muita tätä sivuavia usein toistuvia puheenaheita koskevia näkemyksiäni. Mut siinä oli aika vahvana motivaationa mulla itselläni sellanen kärsimätön turhautuneisuus. Turhautuneisuus siihen, että jos Aaveella on sen näkemysten takana jotain aivan selkeitä pointteja, miksei se halua tai osaa sanoa niitä silleen täsmällisesti väitteinä ja suhteuttaa niitä väitteitä muihin asioihin. Sit mä vaan nopeasti pyöräytin miettimättä pihalle, miten mä sen sanoisin, kuitenkin semmosena ihmisenä joka ei allekirjoita sitä misogyniaa tai ajattele feminsmin olevan joku kusinen huuhaajuttu.

Ja sit toisaalta samanlainen turhautuminen siihen, että kun oma pää tuottaa niin nopeasti kaikkea, miks nyt vaikka tähän "naiset kontrolloi miehiä" -kysymykseen (mitä ehdotin tämän ketjun aloituksessa) Xantippa vastaa silleen että en käsitä mitä se edes voi tarkoittaa ja ei sellainen voi olla mitenkään edes ajatuksena mielekäs. Sit kun mä turhautumisen motivoimana rupean kertomaan, mitä ns. järkevää siitä olis voinut tuoda esiin, onhan siinä vähän sellainen tilanne, että mä tosiaan käyn yksin debattia, jossa muiden täällä esittämät näkemykset kyllä paljonkin motivoi mun ajatusten liikkeitä, mut mä puhun siinä itse itselleni. Olis varmaan pitänyt jättää puhumatta –– tai no, ainakin olla asettamatta sellasia odotuksia, että jos mä kerron mitä ajattelen, siihen muiden vastaukset pitäis olla mulle jotenkin palkitsevia tai relevantteja. EDIT: Tai vielä olennaisemmin, miks niiden mun kelojen pitäis olla teille relevantteja :D