Mistä miesten ja naisten pitäisi puhua keskenään?

[Aave]

Tietenkin Suomessa on hyvin pitkät perinteet yhteiskouluista, ja oletan, että siirtymisessä melkein pelkästään yhteiskouluihin oli ideologialla iso osuus.

Ellen väärin muista, tuolloin uusittu koulusysteemi oli vasemmiston hanke, jota Kokoomus tietysti suuresti vastusti.

[safiiri]

Eikö sitä ole jo kokeiltu? Eikä edes niin tavattoman kauan sitten, vaan oma äitini kävi tyttökoulua. Nytkö jo ovat kokemukset unohtuneet?

No mitkä ne kokemukset olivat? En tiedä, kuinka paljon yhteiskoulujen ja tyttö- ja poikakoulujen eroja edes tutkittiin. Tietääkö joku?

Tietenkin Suomessa on hyvin pitkät perinteet yhteiskouluista, ja oletan, että siirtymisessä melkein pelkästään yhteiskouluihin oli ideologialla iso osuus.

Itse asiassa oppimiseen ei näyttäisi tyttö- ja poikakoulusta olevan mitään sen kummemmin etua kuin haittaakaan.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/tytto_ja_poikakoulut_turhia

Näin siis tämän kansainvälisen tutkimuksen mukaan.

Aikoinaan tyttökoulujen opetussuunnitelma oli erilainen kuin poikakouluissa. Ne alkoivat lähentyä toisiaan vähitellen, mutta tyttöjen enemmän käytännön aineita sisältänyt opetus oli vuoden poikien oppikoulua pidempi. Nykyään luulisi ennemminkin, että olisi paineita järjestää asia päinvastoin.

Itse näen ongelmallisena sen ajatuksen, että sukupuolet kasvatettaisiin toisistaan erillään. Se tuskin edistäisi kykyä jatkossa työelämässä toimia kummankin sukupuolen edustajien kanssa, jos kokemukset tästä ovat kouluiässä vähäisiä. Noinkohan siitä vaikkapa kyky puhua keskenään paranisi? Kaiken kaikkiaan on yleisesti haitallista pitää ihmiset erillään ja altistaa vain mahdollisimman samanlaisten porukassa elämiseen. Muistelen aika monenkin mm. kehuneen armeijaa juuri siitä, että joutui väistämättä oppimaan yhteistyötä täysin eri taustoista tulevien kanssa.

[safiiri]

Tietenkin Suomessa on hyvin pitkät perinteet yhteiskouluista, ja oletan, että siirtymisessä melkein pelkästään yhteiskouluihin oli ideologialla iso osuus.

Ellen väärin muista, tuolloin uusittu koulusysteemi oli vasemmiston hanke, jota Kokoomus tietysti suuresti vastusti.

No - se asiaa jo varhain kokeillut vasemmistolainen pulju oli vaikkapa Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu - tuo työläisväestön ja vasemmistoradikaalien vaarallinen pesäke. Ensimmäinen yhteiskoulu oli ruotsinkielinen. Ruotsinkielisethän ovat tosiaan suorastaan vasemmistolaisuuden kasvot maassamme. Yhteiskoulu on eri asia kuin yhtenäiskoulu - joka on peruskoulun nimike (ja jota oikeisto aikoinaan vastusti). Toki peruskoulun malliksi valittiin myös yhteiskoulumaisuus sukupuolittain tehtävän jaottelun sijaan. Mutta se ei ollut käsittääkseni se oikeistoa närästänyt asia uudistuksessa.

PS. Kansakoulut ovat Suomessa olleet aina sekä pojille että tytöille tarkoitettuja ilman sukupuolijakoa. Siitä varmaan oli luontevampaa jatkaa yhteisiä kouluja, kun kansakoulut ja oppikoulut yhdistettiin peruskouluksi.

[Vaaraton Norsu]

Tän ketjun alussa MOaf halusit vähän puhua tunteiden säätelystäkin. Tavallaan semmoinen kiukku sorrettujen puolesta mun mielestä ainakin voi seistä ikään kuin suojana sitä tunnetta, mitä itsessä herää sitä sorron kohdetta ajatellessa, vastaan. Ja sit sitä keskustelua voidaan (fakta-argumenttien ollessa tosi vaativia) kuitenkin päätyä pahimmassa tapauksessa pohjimmiltaan käymään puutteellisesti ymmärretyistä omista tunteista. Koska ne fakta-argumentit jossain "moniäänisessä" asiassa voi olla mielettömän vaikeita, tai jotain. Että kun ei osata omassa päässä mallintaa sitä moniäänistä asiaa ja sit siitä vetää jotain johtopäätöksiä, niin sit käytännössä ajaudutaan vaan puhumaan omista tunteista joita joku mariginaalinen ryhmä sitten jotenkin itselle edustaa. Ja sit pahinta vielä, että katsotaan, että sitä tunnetta ei pidä hyväksyä, sitä ei tarvi/voi/saa mielessään kokea, kun ollaan nimenomaan sen lähdettä poistamassa. Niin sit on luotu ikiliikkuja, jos oikein huonosti käy.

Yks juttu, mitä jäin tähän omaan viestiini (sorry, saatan haluta palata siihen vielä tänkin jälkeen ) liittyen miettimään, oli että mitä vois mun mielestä olla aidosti moniääniset argumentit. Mulle tulee mieleen, että jos ne ois jotenkin sellaisia, joissa on mallinnettuna useamman osapuolen positiot ja sit niitten yhteisvakutukset tai seuraukset. En tiedä.

Tämmöisiä löysin:





Lisää kuvia samasta kirjasta täältä. No, en tiedä, kiinnostaako teitä, millainen olisi aidosti moniääninen argumentti, tai onko edes relevantti kysymys tai onko kysymys vaan joku väärinymmärrys joka ei liity tähän keskusteluun mitenkään.

[Vaaraton Norsu]

^ Jos tästä omasta aiemmin sanomastani jota edellisessä viestissäni lainaan vielä vähän huitelen, niin... oltaessa sotajalalla jonkun itseä tarvitsemamman puolesta ja vähäteltäessä omien tunteiden roolia (joilla kuitenkin voi olla roolia), niin... mun pelko on, että voi jäädä näkemättä se, kuinka paha maailma kuitenkin on. Että jotenkin yhtä pahaa vastaa taistellessa jää toiset huomaamatta. Ajatellaan, että kun tää on hoidettu, sen jälkeen hoidetaan ne toiset. Tää on mun subjektiivinen pelko. Emmä tiedä, kokeeko muut samoin. Tai meneekö niiltä ihan ohi.

Maailman pahuudesta (omaa aiemmin sanomaani):
https://kantapaikka.net/index.php/topic,937.msg48251.html#msg48251

Siis että... kun tunteet ikään kuin kiinnitetään joihinkin tiettyihin pahoihin, mutta sen sijaan että jollain tasolla hyväksyttäisiin (tuntien surua jne.) että ne pahat on jo tapahtuneet, ja tulevat mahdollisesti jatkossa tapahtumaankin, ollaan, että "EI ENÄÄ!"  "EI SAA!" Niin mun pelko on, että tämmöinen vois sit jotenkin pysäyttää muitten pahojen, mitä on, kokemista. Että kun panee jarrut pohjaan yhdessä kohdassa, samalla välttää edes aloittamassa toisessa kohdassa. Subjektiivinen pelko tai ei. En tiedä, mihinkä ketjuun tänkin ois pitänyt mennä.

[Melodious Oaf]

Vähän tällainen nopea drive by -reaktio Norsulle:

Toi ajatus moniäänisestä argumentista on kiinnostava. Ja se tosiaan liittyy kai vähän siihen, mitä sanoit, että pelkäät tai vois pelätä tapahtuvan, jos valitsee tilanteesta jonkun sellaisen mielestään ansaitsevan altavastaajatahon, jonka etua ajetaan ja muut sitten joustaa.

Mun idea tästä tämmösestä moniäänisyydestä ennen noita sun juttuja oli sellainen, että se olis jonkunlainen neuvottelu. Siinä ehkä ajatuksen pohjana on joku sellainen, miten tällaset asiat ideaalisti tapahtuis vaikka parisuhteessa, mutta se sama asia laajenee aika helposti muunlaisiin tilanteisiin myös, ja isompiinkin ihmisryhmiin. Se mikä tässä rakentuu ei välttämättä ole argumentti siinä mielessä, että olis premissit ja niistä johdettu tietty päätelmä ja sitten sitä vastaava toiminta. Vaan siis... Siinä olis laajasti ajateltuna (ja tässä nyt otetaan mukaan sun jakamaa sarjista) silleen, että ihmisillä on ensikäden pääsy niiden omaan kokemukseen ja kaikkeen, mitä siihen sisältyy. Mitä ne on havainnoineet ja mitä kenties sellaista on, jota ne on parhaita havainnoimaan ylipäätään. Sitten ihmiset myös tietää eri asioista ja ne voi neuvoa toisiaan. Esimerkiks tossa psykoterapeutin kohdalla sen jonkinlainen ammattitaito ehkä näkyy siinä, että se esittää tälle asiakkaalle tietynlaisia kysymyksiä.

Mulla oli sellainen ajatus tästä itsellä, että jos se kuitenkin lopulta on jonkinlainen "neuvottelu" eli että huomioidaan eri osapuolten tarpeita ja toiveita ja tämmöstä ja sovitellaan niitä yhteen, mihin sit kuuluu tietyllä tapaa asioiden perusteleminen myös, niin jos ottaa lähtökohdaksi jonkun muun kuin omat kokemuksensa, ehkä siinä on a) tietynlaisia perusteluja mitä ei oikeasti edes pysty esittämään. Nää voi olla jopa tosi tärkeitä perusteluja, jos hyväksytään että siellä on se haluamisen ja arvokkaiden kokemusten ja tämmösen taso kuitenkin taustalla. Sähän et voi suoraan niistä kokemuksista silloin kertoa. Ja b) myös ei pysty ottamaan sellaista suopeaa neuvotteluasennetta, että miettis mistä nyt ite voi helposti joustaa ja sovitella sinne niitä muiden tarpeita silleen että siinä säilyy joku ydin siitä, mikä sulle on oikeasti tärkeää ja missä on se hyvä ja arvokas sulle. Siis että mitä sä nyt ihan oikeasti haluat, kun sen voi aina toteuttaa monella eri tavalla.

Tossa siis ihmiset esittää argumentteja ehkä monessakin kohtaa, mutta mä en tiedä, että onko se koko prosessi itsessään "moniääninen argumentti". Tai siis että missä mielessä se on argumentti. Mä ajattelin että se olis "neuvottelu", mutta se nyt ei välttämättä ole ainoa tai edes paras sana tota kuvaamaan.

Sellanen yleisen tason oikeudenmukaisuuskeskustelu on mun mielestä tarpeellista myös. Ja just se että mitäs ne sellaset hyvät ja arvokkaat asiat joiden kokijat ei pysty niistä kertomaan tai jotka ei edes toteudu nyt sen takia, miten asiat on. Mut siinä mulla tulee mieleen, että tällanen yleisen tason oikeudenmukaisuuskeskustelu voi viedä tilaa henkilökohtaiselta tasolta, jolla ehkä paremmin syntyis se sellainen neuvottelu ja myös joustavuus, ja jolla jokainen haluaa että niitä edes joskus kuullaan. Niin kai mä ajattelen silleen, että se ei ole väärin miettiä tota oikeudenmukaisuutta ja sitä, kuka on heikko tai vailla ääntä, vaan se on tarpeellista. Mutta ehkä sit jossain kohtaa asiasta keskusteltaessa tää pitäis kuitenkin siirtää siitä syrjään, jotta voidaan kuulla ne muut asiat ja jotta vois syntyä tää tämmönen oikea neuvottelu siinä merkityksessä, että ihmiset voi ja haluaa myös joustaa ja se mitä ne esittää on keskenään tasavertaista.

Tossa on tommosta idealismia ja epätarkkuutta aika paljon. Mut ehkä tosta voi jotain järkevää saada irti ilmankin sellasta oletusta, että maailma ois oikeesti tollanen "ideaalisti toimiva" jossa tollanen yleensä onnistuu tai yleensä kaikille tulee välittömästi hyvä olo ja hyötyjä siitä, että tollasta yritetään

[safiiri]

^

Mä itse näen sun ajattelussa aika vahvasti intersektionaalista feminismiä siinä, miten sä lähestyt argumenttien rakentamista. Jos puhutaan sukupuolesta, sä puolustat sellasta, josta sä olet lukenut että sille on ahdistava mennä naisten tai miesten vessaan. Tai olet puhunut ja tunnet tosi hyvinkin, se voi olla kuinka vaan. Sit tässä elatusaputapauksessa sä puolustat sitä lasta ja se vääristää sun kuvaa siitä tilanteesta. Me voidaan kelata sekin ihan seikka seikalta auki kohta.

Mä väitän, että kun sä asetut tollasiin positioihin ihan automaattisesti, siinä on aina joku muu, jonka positioon sä et asetu. Tällanen toimintamalli, minkä mä näkisin kuitenkin liittyvän johonkin intersektionaaliseen feminismiin, vaikka se voi olla muualtakin, tekee mun subjektiivisen arvion mukaan susta moraalisesti huonomman ihmisen kuin mitä sä olisit jos sä muodostaisit perusteluja ja argumentoisit enemmän sun omasta positiosta käsin. Tollanen toisen ja heikon asemaan asettuminen on tietenkin tarpeellista myös, mutta sulle käy siinä helposti todella köpelösti.

Näin kirjoitit. Kyllä, olet oikeassa. Jos tämän lukee huolellisen tarkasti, et kirjoita, että olen lukenut inersektionaalista feminismiä, mutta aika huolella tosiaan saa lukea. Mulle tästä kyllä muodostuu mielikuva siitä, että sä miellät mun lukeneen näistä asioista ja myös tutustuneen intersektionaaliseen feminismiin, jonka kautta sitten lukemaani tarkastelen - mutta ennen kaikkea jotenkin etäältä, ei omakohtaisena havaintona, vaan ikäänkuin teoreettisena tuohtumuksena "väärinkohdeltujen" puolesta.

Minulle tuo luo mielikuvan siitä, että ymmärrät näkemysteni taustan olevan jollain tapaa epäaito ja vhemmän validi kuin jonkin toisenlaisen prosessin myötä voisi olla. Ehkä enemmän sellaisen prosessin, jonka itse koet omat näkemyksesi syntyneiksi? Kuvaat minut asettumassa positioihin "automaattisesti" - mikä kyllä tuntuu viittaavan ajatukseen, että kyse on jotenkin laiskasti, huolimattomasti tai vaillinaisesti ajatellusta. Kuitenkaan sinullahan ei voi olla oikeastaan mitään tietoa siitä, miten huolella ja kuinka pitkän prosessin ja tutkiskelun kautta johonkin ajatukseen olen päätynyt. Minusta ei ole hedelmällistä lähteä dialogiin tuollaisista oletuksista, joille ei ole oikeastaan mitään perusteita. Koska ei ole mahdollista toisen ihmisen kirjoittamasta nähdä, miten harkittua ja millä tavalla pohdittua ajattelua sen taustalla on. Siksi koko keskustelu tyssää itse asiasta, sillä on jo syntynyt epäluottamus siihen, että MIKÄÄN mitä toinen kirjoittaa, voisi vakuuttaa, jos kaikkea katsotaan sellaisen "automaatti"-oletuksen läpi. Automaattien kanssa kun on mahdotonta käydä dialogia, koska ne ovat koneita. (Buberilaisittain: kyse on minä-se -suhteesta minä-sinä -suhteen sijaan).

Lisäksi mua hiukan närästää, miten niin mun pitäisi käydä argumentoimaan "omasta positiostani" käsin? Olet siis jo päättänyt, että kirjoittamani ei ole oikeastaan omaa ajatteluani, vaan olen vain automaatti, joka toistaa papukaijana muiden ajatuksia? Vai mitä tarkoitat? Kun käsittääkseni sinäkään et ole itse vaikkapa tuo elatusmaksuja maksamaan tuomittu mies, etkä mysökään se muunsukupuolinen, joka joutuu valitsemaan itsensä miesten tai naisten jonoon. Millä tapaa siis itsekään yhtään enempää pystyt puhumaan "omasta positiostasi", kun keskustelemme näistä? Et kai sentään väitä, että sinulla on paljon itsenäisemmät ajatukset (eli nostat itsesi minua ylemmäksi)?

Niin että kyllä tässä katkelmassa esim. on aika monta sellaista luonnehdintaa, jotka minusta eivät ole perusteltuja, mutta joiden takia syntyy aika voimakkaasti mielikuva siitä, että värität kirjoittamaani aika reippaanlaisesti erilaisilla oletuksilla ja omilla tulkinnoillasi siitä, mistä ajatteluni kumpuaa. Siksi niiden pohjalta tehdyt analyysit tuntuvat perusteettomilta.

[Vaaraton Norsu]

Mulla oli sellainen ajatus tästä itsellä, että jos se kuitenkin lopulta on jonkinlainen "neuvottelu" eli että huomioidaan eri osapuolten tarpeita ja toiveita ja tämmöstä ja sovitellaan niitä yhteen, mihin sit kuuluu tietyllä tapaa asioiden perusteleminen myös, niin jos ottaa lähtökohdaksi jonkun muun kuin omat kokemuksensa, ehkä siinä on a) tietynlaisia perusteluja mitä ei oikeasti edes pysty esittämään. Nää voi olla jopa tosi tärkeitä perusteluja, jos hyväksytään että siellä on se haluamisen ja arvokkaiden kokemusten ja tämmösen taso kuitenkin taustalla. Sähän et voi suoraan niistä kokemuksista silloin kertoa. Ja b) myös ei pysty ottamaan sellaista suopeaa neuvotteluasennetta, että miettis mistä nyt ite voi helposti joustaa ja sovitella sinne niitä muiden tarpeita silleen että siinä säilyy joku ydin siitä, mikä sulle on oikeasti tärkeää ja missä on se hyvä ja arvokas sulle. Siis että mitä sä nyt ihan oikeasti haluat, kun sen voi aina toteuttaa monella eri tavalla.

Tossa siis ihmiset esittää argumentteja ehkä monessakin kohtaa, mutta mä en tiedä, että onko se koko prosessi itsessään "moniääninen argumentti". Tai siis että missä mielessä se on argumentti. Mä ajattelin että se olis "neuvottelu", mutta se nyt ei välttämättä ole ainoa tai edes paras sana tota kuvaamaan.

Joo, no toi moniääninen argumentti oli kai sellainen ajatus, joka vaan yht'äkkiä juolahti mieleen kirjoitellessa. En oo oikein itelleni aiemmin eritellyt, mitä voisi moniäänisyys mun mielestä tarkoittaa. Historiantutkimus varmaan pystyy sen lainatun sarjakuvan omaisesti kuvaamaan monia positiota ja niitten kehittymistä ja seurauksia rinnakkain, mutta ehkä vaativaa muuten. Sitähän ei tietenkään pääse kieltämään, että historiantutkimuskin on aina joka tapauksessa näkökulmaista. [sivujuonne] Eri aikoina vanhoissa ajoissa kiinnostaa eri asiat, ja eri kysymyksiin vastauksia haettaessa päädytään erilaisiin kuvauksiin jopa likimäärin samoista tapahtumista, jotka jopa kaikki voi erilaisuudestaan huolimatta olla tosia jne. [/sivujuonne]

Sellanen yleisen tason oikeudenmukaisuuskeskustelu on mun mielestä tarpeellista myös. Ja just se että mitäs ne sellaset hyvät ja arvokkaat asiat joiden kokijat ei pysty niistä kertomaan tai jotka ei edes toteudu nyt sen takia, miten asiat on. Mut siinä mulla tulee mieleen, että tällanen yleisen tason oikeudenmukaisuuskeskustelu voi viedä tilaa henkilökohtaiselta tasolta, jolla ehkä paremmin syntyis se sellainen neuvottelu ja myös joustavuus, ja jolla jokainen haluaa että niitä edes joskus kuullaan. Niin kai mä ajattelen silleen, että se ei ole väärin miettiä tota oikeudenmukaisuutta ja sitä, kuka on heikko tai vailla ääntä, vaan se on tarpeellista. Mutta ehkä sit jossain kohtaa asiasta keskusteltaessa tää pitäis kuitenkin siirtää siitä syrjään, jotta voidaan kuulla ne muut asiat ja jotta vois syntyä tää tämmönen oikea neuvottelu siinä merkityksessä, että ihmiset voi ja haluaa myös joustaa ja se mitä ne esittää on keskenään tasavertaista.

Tossa on tommosta idealismia ja epätarkkuutta aika paljon. Mut ehkä tosta voi jotain järkevää saada irti ilmankin sellasta oletusta, että maailma ois oikeesti tollanen "ideaalisti toimiva" jossa tollanen yleensä onnistuu tai yleensä kaikille tulee välittömästi hyvä olo ja hyötyjä siitä, että tollasta yritetään

Joo, ei voi oikeudenmukaisuuskeskustelun relevanssia kiistää tämmöisessä liberaalissa demokratiassakin, missä nyt kuitenkin eletään. Oon samaa mieltä siitä, että joustamattomuuteen ym. voi semmoinen johtaa, jos keskustelijat itse puhuu sellaisten puolesta, joita ne ei kuitenkaan itse ole. Varsinkin sit siinä tapauksessa, että ne samastuu niihin niin voimakkaasti, ettei ne erota omaa kohtaloaan niitten heikompien kohtalosta. Jos me kaks vaikka neuvotellaan jonkun kolmannen auttamisesta (oltais vaikka päättämässä, että annetaanko sille KELAn rahaa vielä yhteen terapiavuoteen tai jotain) niin sit siinä pitää kuitenkin olla aitona mahdollisuutena, että sille henkilölle josta me puhutaan käy myös huonosti, eli että se ei esim. rahanpuutteen tms. takia saa terapiaansa jonka tosi kipeesti tarttis, ja jota ilman sen elämän laatu voi olla tosi paljon huonompi kuin ilman sitä. Ja sit jos mä vaikka oisin sitä mieltä että se tarttee, ja sä sitä mieltä ettei nyt vaan käy, niin jos mun vakuutteluyritykset ei vaan onnistuis, vaikka mä kuinka kertoisin miten sen käy pahasti, niin sit mun pitäis vaan hyväksyä, että mun ja sen kohtalot nyt vaan tässä kohtaa erkanee, ja huomenna sit uus tappelu jostain toisesta tapauksesta, ja saihan tää jo vähän apua. Taas lähti ehkä vähän lipsumaan aiheesta.

EDIT. Että siis, jos joku onnistuu olemaan kaikissa keskusteluissa mitä se käy jotenkin "kategorisesti hyvän puolella", eikä ollenkaan pahan, niin sit ehkä vois pohtia, että onko kauheasti kuitenkaan keskustellut vai vaan sanallisesti tapellut jne. Jos ei oo ollenkaan antanut periksi ja liikkunut kannoissaan edes käytännön ratkaisujen tasolla.

[Xantippa]

Ymmärrän varmaan taas väärin moniäänisen argumentin, mutta olettaisin, että näissä keskusteluissa sellaisten esittäminen on vaikeaa ihan käytännön syistä. Jos siis pyrkii esittämään asiaa tarkastellen sitä mahdollisimman moniulotteisesti tai -äänisesti, väistämättä ajatutuu "toisaalta mutta toisaalta ja yhtäältä näin ja muualta katsoen noin"-tyyppiseen selostukseen, jossa on kyllä kuulijoilla haasteita olla mukana.

Lisäksi valitettavasti varmaan kyse on myös hieman itsesuojelusta = joku sen kumminkin kaivaa esiin, että mitä tarkoitit sanomalla nyt näin kun päivämääränä tämätuo väitit näin

T: Xante

[Aave]

Erittäin ajankohtaisen ja kuvaavan puheenvuoron siitä, mistä naisten ja miesten pitäisi keskustella keskenään (Ja keiden kanssa siitä ei vahingossakaan kannattaisi keskustella!), käytetään tässä kolumnissa:

Ultrafeministinen mieskuva on myrkkyä sosiaaliselle kanssakäymiselle (rapport.fi).

Kirjoituksessa viitatut todelliset tapahtumat ovat vain yksi  esimerkkitapaus siitä, miten monisyisesti feministinen roska vaikuttaa jatkuvasti tavalllisten ihmisten arkisiin ilmiöihin. Siskot häärivät, ja pyrkivät omimaan kaikki asiaa koskevat keskustelut omien toksisten preferenssiensä työkaluiksi. 

[urogallus]

Linkki ei toimi, mutta rapportin kautta kyllä löytyi tuo artikkeli. Se kommentoi tätä juttua:
https://www.hs.fi/nyt/art-2000006414716.html?fbclid=IwAR1LldxAmJEJY_timE2jYv0XAZ33Ukis9v7ew2GOJNEcsF10mECA-rRayho

Tuo hesarin juttu on kyllä oikein pirskahtelevaa kuplakamaa. Esim:

Miestelevisiotoimittaja lähestyi naisten pöytää ja sai osakseen mulkoilua. Se johtuu patriarkaatin luomasta kuvasta, jonka mukaan mies vain vihaa vaikka haluaisi rakastaa. Vain purkamalla patriarkaatin voimme vapauttaa myös miehen sen ikeestä.

ja

Patriarkaatissa miehet ovat lähtökohtaisesti hallitsevia, ja kaikkien heikkoina pidettyjen, kuten naisten yläpuolella. Patriarkaattia on se, että Jumala on mies ja se, että pojat ovat poikia ja rakkaudesta se hevonenkin potkii ja se, että naisen tehtävä on vain rakastaa miestä. Tätä kaikkea naiset kahvilan pöydässä mumisivat vaivaantuneesti: miestä, joka lähestyy heitä näin täydellisestä valta-asemasta.

Toistaiseksi vahvistamattoman tiedon mukaan patriarkaattia hallitsee Sauron ja se meidät yöhön syöksee & pimeyteen kahlitsee maassa Mordorin joka varjojen saartama on...

[kertsi]

Joo. Typeriä olkiukkoja (stereotypiat ultrafeministeistä) väsäämällä ne miesten ja naisten välit varmaankin joidenkin mielestä paranevat.

[safiiri]

Joo. Typeriä olkiukkoja (stereotypiat utrafeministeistä) väsäämällä ne miesten ja naisten välit varmaankin joidenkin mielestä paranevat.

Aave vain on harmistunut, kun bell hooks sentään on tunnettu maailmanlaajuisesti, mutta kukaan ei tiedä, kuka on aave. Ihan eppaa, että ensteks pitäis kirjoittaa kirja ja sanoa jotain kiinnostavaa.

[Vaaraton Norsu]

Toisesta ketjusta...

Nuo ovat eri ketjujen aiheita, mutta noista päästää myös tämän ketjun aiheeseen, tarkastelemalla vanhemmuutta sen sijaan että tarkasteltaisiin isyyttä ja äiteyttä eli miehuutta ja naiseutta.
Tarkastelemalla aikuisen suhdetta lapseen tai toiseen aikuiseen.
Kuten tarkastelemme ihmisyyttä ja ihmisten välisiä suhteita, hiusten värin, kätisyyden, pituuden tai painon sijasta.
Joissain tilanteissa toki voi olla tarpeellista todeta yksilö naaraaksi tai urokseksi. Ehdotuksia?
Biologisesta sukupuolisuudesta pitäisi kai tieteellisemmin puhua urosten ja naaraiden käsitteillä?

Tavoitteletko jonkinlaista vaihtoa keskustelussa etualalle nostetun ja taka-alalle jätetyn välillä?

[wanha] Naisilla on hoivavietti. Ne haaveilevat lapsista ja sellaisia saatuaan todella keskittyvät sen elämän hyväksi tekemiseen. Miehet ovat ruumiillisesti vahvempia ja harjaantuneempia ja ruummiillisesti rohkeampia. He huolehtivat kodin ulkopuolisesta piiristä, että koti olisi vakaa paikka lapsille kasvaa ja kehittyä. Lasten lähestyessä aikuisuutta, miehellä on erityinen rooli lapsen irtautuessa äidistä. Lapsi katsoo isään mallia katsoen ja isä auttaa lasta tämän siirtyessä kohti aikuisuutta. [/wanha]

[uusi] Varhaisimmassa vaiheessa vanhemmat jakavat tehtävät lapsen ruumiillisiin taprpeisiin vastattaessa. Toisen vanhemman ollessa töissä ja harrastuksissa toinen kantaa yksin vastuuroolin, kuitenkin keskustellen toisen kanssa lapsen ruumiin ja sosiaalisten taitojen kehittymisestä. Myöhemmissä vaiheissa vanhemmat koordinoivat keskenään kanssakäymisiään lapsen kanssa luodakseen tälle koherentin ja ymmärrettävän kasvuolosuhteen. Lapsen kasvaessa lapsi itse ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja käyttäytmisestään. Aikanaan lapsi on itse valmis vanhemman rooliin. [/uusi]

Vai tarkoitatko radikaalimmin, että miehet ja naiset tulevaisuudessa hoivavietissään ja kodin ulkopuolelle suuntautuvassa kunnianhimossaan ovat itse kukin asianomaisilla jatkumoilla yksilöllisillä kohdillaan?

Tässä ketjussa puhutaan isistä ja äideistä. Ketjussa johon alunperin kirjoitin aiemman viestini, puhuttiin miehistä ja naisista.
Vastaan molempiin ketjuihin tässä.
Biologisesti pitäisi puhua uroksista ja naaraista. Sosiaalisesti pitäisi puhua vanhemmista, aikuisista ja yksilöistä.
Jaottelu miehiin ja naisiin tai vaimoihin, sekä isiin ja äiteihin on vanhentumassa ja tulisi korvata paremmalla.
Vanhat jaottelut aiheuttavat vanhoja ongelmia. Epätasa-arvoa, ongelmien ratkaisumallien ja yleisemmin ajattelun toimimattomuutta modernissa ympäristössä.

Eli oliko sitten niin, että olet sitä mieltä, että jaottelu miehiin ja naisiin olisi jo aika päivittää, ja että taustalla on pohdiskelu sopivimmasta puhetavasta ja ajattelun välineistöstä liittyen näihin kysymyksiin? Jonka pohdiskelun taustalla puolestaan olisi huoli tasa-arvosta ja niistä ongelmista, joita nykyiset puheen ja ajattelun välineet aiheuttavat?

Mitä mieltä olet esim. siitä, että puheella miehistä ja naisista saattaa olla juuret aika syvällä meidän kulttuurissa? Vaikka maailmassa aivan hyvin saattaakin olla kulttuureita, joissa tällä elämänaluella rajat on vedetty toisin? Entä jos olisi niin, että alla olevan pelin nappulat vastaisivat meidän kulttuurin käsitteitä, ja todella monet muuttaisivat paikkaa, jos "miehen" ja "naisen" vetäisi pois? Pitäisikö silloin kuitenkin tyytyä elämään näiden käsitteiden kanssa? Ovatko nämä hölmöjä kysymyksiä?

[kertsi]

Be a Lady They Said