Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Vanhemmuudesta

Aloittaja Edward, huhtikuu 19, 2019, 21:45:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 26, 2020, 18:23:41
Asiat voi toden totta nähdä aika monella tapaa. Meille tuttu yksinoikeus ja jonkinlainen omistamisen idea ei ole ainoa mahdollisuus.

En tiedä, kenelle teille tuo on tuttua, kun ei ainakaan minulle ole.

Minustakin sosiaalinen vanhemmuus on erittäin tärkeää, minkä vuoksi sitä pitäisi tukea kaikin tavoin, myös siten, että vanhempi ei koe itseään kohdellun eriarvoisesti lain edessa sukupuolensa vuoksi.

T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 26, 2020, 08:21:58
En ymmärrä sitä, mitä epäoikeudenmukaisuutta on vaatia vanhemmalta myös taloudellista tukea lapselleen, vaikka hän olisi paljastunut biologisen vanhemmuuden sijasta vain sosiaaliseksi ja juridiseksi vanhemmaksi kyseiselle lapselle.
Pelkän biologisen vanhemmuuden tunnustava kanta taitaisi olla ainoa mahdollinen peruste tuntea epäoikeudenmukaisuutta kyseisessä tilanteessa.

Mistä päästään myös sukupuolisuuden eri muotoihin.


Niin käytännössähän tätä ideaalista käytöstä siis vaaditaan vain mieheltä. Ei nainen kovin usein taida joutua tilanteeseen, jossa huomaa 13 vuoden jälkeen olleensa vain sosiaalinen vanhempi.

T: Xante


Hippi

^
Onhan noita tapauksia ollut, että vasta vuosien kuluttua syystä tai toisesta havaitaan, että lapset ovat vaihtuneet synnärillä. Ainakin jossain tapauksessa perheet ystävistyivät ja lapset jävivät niihin perheisiin joissa olivat kasvaneet. Mutta varmaan jossain muussa tapauksessa voi käydä toisinkin ainakin, jos perheet ovat olleet kovin erilaisessa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa, niin lapselle on voinut olla kova paikka, että "hänelle kuulunut parempi elämäa" on häneltä riistetty.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

urogallus

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 09:32:03

Niin käytännössähän tätä ideaalista käytöstä siis vaaditaan vain mieheltä. Ei nainen kovin usein taida joutua tilanteeseen, jossa huomaa 13 vuoden jälkeen olleensa vain sosiaalinen vanhempi.


Synnärivaihtarit toki koskevat naisia yhtä tavalla. Mutta niissäkään tapauksissa nainen ei jää vaille biologista jälkikasvua, toisin kuin petetyt isät.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2020, 09:37:59
^
Onhan noita tapauksia ollut, että vasta vuosien kuluttua syystä tai toisesta havaitaan, että lapset ovat vaihtuneet synnärillä. Ainakin jossain tapauksessa perheet ystävistyivät ja lapset jävivät niihin perheisiin joissa olivat kasvaneet. Mutta varmaan jossain muussa tapauksessa voi käydä toisinkin ainakin, jos perheet ovat olleet kovin erilaisessa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa, niin lapselle on voinut olla kova paikka, että "hänelle kuulunut parempi elämäa" on häneltä riistetty.

Aika harvinaisiahan nämä ovat ja niissä ovat molemmat vanhemmat samassa tilanteessa, ei vain toinen. Eli vanhemmilla on tukea toisistaan (oletettavasti) eivätkä ole päinvastoin aivan eri puolilla asiassa.

T: Xante

safiiri

#35
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 09:26:42
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 26, 2020, 18:23:41
Asiat voi toden totta nähdä aika monella tapaa. Meille tuttu yksinoikeus ja jonkinlainen omistamisen idea ei ole ainoa mahdollisuus.

En tiedä, kenelle teille tuo on tuttua, kun ei ainakaan minulle ole.

Minustakin sosiaalinen vanhemmuus on erittäin tärkeää, minkä vuoksi sitä pitäisi tukea kaikin tavoin, myös siten, että vanhempi ei koe itseään kohdellun eriarvoisesti lain edessa sukupuolensa vuoksi.

T: Xante

Onko kyse lain edessä syntyvästä erilaisesta kohtelusta vai biologian edessä?

No minusta tuo oletus siitä, että syrjähyppy on ihan hirveä ja ohittamaton petos, joka vain alleviivautuu entistä kauheammaksi, mikäli sen seurauksena syntyy myös lapsi, on tulosta asenteista, joihin meidät on kasvatettu. Tuo juttu heimosta, jossa isyys on ennenkaikkea sosiaalista isyyttä, eikä olennaista ole lasten biologinen jälkeläisyys, on siis myös täysin luonteva ja mahdollinen asennoitumisen tapa. Tietenkin se tuntuu meille oudolta, mutta kyllähän tämä nykyinen kulttuurinen mallimme on syntynyt aikoinaan juuri ajatuksesta, että vaimo on miehen omaisuutta ja hänen täytyy synnyttää miehelle lapsia (siis ei lapsia, vaan MIEHEN lapsia). Tästä tasa-arvoistuminen on lähinnä tarkoittanut, että myös naiset ovat kasvaneet monogamiaan ja jonkinmoiseen yksinoikeusajatteluun ainakin seksuaalisesti parisuhteessa. Tai - tuolle muiden seksisuhteiden kauhulle voi nähdä naisilla taustaksi oman aseman heikkouden siinä tilanteessa, että mies jättää ja hylkää valitessaan toisen vaimon tilalle. Mutta kyllä nämä asenteet aika lailla ovat kulttuurisesti omaksuttuja ja niille on myös vaihtoehtoisia malleja - kuten artikkeli tuosta heimosta todistaa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 09:46:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2020, 09:37:59
^
Onhan noita tapauksia ollut, että vasta vuosien kuluttua syystä tai toisesta havaitaan, että lapset ovat vaihtuneet synnärillä. Ainakin jossain tapauksessa perheet ystävistyivät ja lapset jävivät niihin perheisiin joissa olivat kasvaneet. Mutta varmaan jossain muussa tapauksessa voi käydä toisinkin ainakin, jos perheet ovat olleet kovin erilaisessa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa, niin lapselle on voinut olla kova paikka, että "hänelle kuulunut parempi elämäa" on häneltä riistetty.

Aika harvinaisiahan nämä ovat ja niissä ovat molemmat vanhemmat samassa tilanteessa, ei vain toinen. Eli vanhemmilla on tukea toisistaan (oletettavasti) eivätkä ole päinvastoin aivan eri puolilla asiassa.

T: Xante

Eli tuossakin sinusta se kamala asia lopulta on puolison petollisuus. Jos kyse on vain epäonnisesta vahingosta, on sinusta tilanne ihan toinen.

Olisko tuossa tilanteessa muuten ihan ok, että perheen toinen vanhempi - kumpi tahansa - vaatii vanhemmuuden kumoamista riippumatta sen kummemmin lapsen kuin toisen vanhemman mielipiteestä? Se on sitten ihan ok lopettaa elatusmaksut ja lähteä, vaikka toinen haluaa ehdottomasti säilyttää vanhemmuuden? Oma valintansa ja se siitä? Entäs, jos molemmat toteavat näin ja lapsi jää orvoksi (koska biologisia vanhempia ei löydy)? Kaikki ihan fine, eikä heiltä mitään voi vaatia, koska luultu biologinen vanhemmuus ei olekaan totta?

safiiri

#37
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 27, 2020, 09:46:31
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 09:32:03

Niin käytännössähän tätä ideaalista käytöstä siis vaaditaan vain mieheltä. Ei nainen kovin usein taida joutua tilanteeseen, jossa huomaa 13 vuoden jälkeen olleensa vain sosiaalinen vanhempi.


Synnärivaihtarit toki koskevat naisia yhtä tavalla. Mutta niissäkään tapauksissa nainen ei jää vaille biologista jälkikasvua, toisin kuin petetyt isät.

Sitten vain luovuttamaan spermaa ja jälkikasvua tulee vaikka millä mitalla. Kaikki hyvin ja voi ajatella olevansa moninkertainen isä. (Nimittäin sitähän tämä biologian painottaminen tarkoittaa, että jokainen spermanluovuttaja todella on kaikkien sen avulla syntyvien lasten isä.)

Kyseisessä pettämistapauksessa siltä isältä nimenomaan haluttiin isänä olemisen jatkamista. Mutta se ei hänestä ollut oikein. Siten mitä ilmeisimmin se biologinen isyys on olennaisempaa, eikä sosiaalinen isyys niinkään. Spermanluovuttaminen varmistaa isyyden ja on vieläpä "epäreilun" helppoa miespuolisille naisiin verrattuna. Barrikadeille naiset meitä kohdellaan niin väärin tässäkin!

Vähän enemmän tosissaan: Tämä on ihan varmasti asia, jossa ihmiset tyypillisesti ovat keskenään hieman eri meiltä - tai vielä enemmän eri mieltä. Epäilen, että ei ole olemassakaan sellaista mallia / lain muotoilua, joka kaikkien tai edes kattavan enemmistön mielestä (omalle kohdalle sattuessa) olisi aina oikeudenmukainen. Siten erilaisista oikeuden ratkaisuista saadaan aina tehtyä lehtijuttu, missä tavalliset kansalaiset pitävät päätöstä kohtuuttomana. Itse pidän toistaiseksi täällä annettuja tietoja tästä tapauksesta niin vajavaisina, ettei itse keissistä oikein edes saa mitään kuvaa, miten tilanne lopulta on syntynyt ja mikä esim. on äidin näkemys siitä, miten juttu oikein meni.

Jo se jää epäselväksi, oliko isyysasia aivan pläkkiselvästi hänellä tiedossa vai ei. Kun eipä nainenkaan mitenkään aina voi olla varma siitä, kenen siittiö lopulta hedelmöitti munasolun. Tämä voi olla myös tilanne silloin, kun mitään pettämistä ei ole tapahtunut, vaan kyse on yhden parisuhteen loppumisesta ja uuden aloittamisesta. Raskauden alkamisen aika hetki ei välttämättä ole täysin selvä ja suhteesta toiseen siirtyessä hyvinkin on seksiä lyhyen ajan sisällä molempien kanssa. Eikä sitä yleensä nyt ihan hirveästi ja yleisesti minään kamalan ihmisen merkkinä pidetä. Parisuhteen aikanakin voi olla joku aivan yksittäinen syrjähyppy, jonka psykologisesti helposti voi itselleenkin selittää niin merkityksettömäksi, ettei usko sen johtaneen hedelmöittymiseen. Jos ollaan tilanteessa, jossa pelätään, ettei saada lasta ollenkaan, on ensinnäkin parisuhde paineinen (joka altistaa syrjähypylle) ja toisaalta raskaus alkaessaan on niin suuresti toivottu, ettei varmasti ole helppoa edes itselle myöntää mahdollisuutta, ettei aviopuoliso olisikaan isä. Tällaiset tarinat on mahdollista kertoa niin monella tapaa. Kertomisen tapa taas tuottaa aika suoraan sen reaktion siitä, menikö asiat oikeudenmukaisesti vai ei.

Oikeus kuitenkin mitä ilmeisimmin on päätynyt ratkaisuun ihan lain mukaan. Siitä sitä ei voine pahemmin moittia?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 09:32:03
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 26, 2020, 08:21:58
En ymmärrä sitä, mitä epäoikeudenmukaisuutta on vaatia vanhemmalta myös taloudellista tukea lapselleen, vaikka hän olisi paljastunut biologisen vanhemmuuden sijasta vain sosiaaliseksi ja juridiseksi vanhemmaksi kyseiselle lapselle.
Pelkän biologisen vanhemmuuden tunnustava kanta taitaisi olla ainoa mahdollinen peruste tuntea epäoikeudenmukaisuutta kyseisessä tilanteessa.

Mistä päästään myös sukupuolisuuden eri muotoihin.


Niin käytännössähän tätä ideaalista käytöstä siis vaaditaan vain mieheltä. Ei nainen kovin usein taida joutua tilanteeseen, jossa huomaa 13 vuoden jälkeen olleensa vain sosiaalinen vanhempi.

T: Xante

Miten niin "vain" sosiaalinen vanhempi? Tämä on vähättelyä, jota en vain ymmärrä ollenkaan. Juuri se biologinen isyys / äitiys on huomattavasti vähäisempi asia koko jutussa. Muutoinhan - kun nyt näitä hauskoja kärjistyksiä on tapana harrastaa - äidit ja isät lahjoittelisivat sukusolujaan halutessaan suurpeheen ja ajattelisivat, että näppärä konsti hankkia jälkikasvua ilman hankalia yövalvomisia, rahallista kulunkia ja päivähoitomaksuja.

Kyllä sitä sitoutumista "vain" sosiaaliseksi vanhemmaksi naiseltakin vaaditaan. Esim. se perhe, jonka siis tunnen, jossa myös isän-vaan-ei-äidin lapsi kasvatettiin perheen omana lapsena, ei olisi voinut vain päättää lopettaa vaimon äiti-asemaa ja vanhemmuutta yksipuolisella päätöksellä. Koska vanhemmuus oli virallinen ja vakiintunut, niin kyllä äiti oli äiti ja huoltaja, vaikka ei ollutkaan lapsen biologinen äiti. Oikeasti se ainoa ero on vain siinä, että nainen nyt vain tietää synnyttäneensä, eikä siten voi olla tietämätön siitä, että synnyttäjä onkin joku toinen nainen. "Epäoikeudenmukaisuus" on puhtaasti biologiasta kumpuavaa. Toisaalta aiemmin, kun vaimot paljon useammin kuolivat synnytyskomplikaatioihin (tai yleinen tuberkuloosi vei nuorenakin hautaan), oli aivan tavanomaista, että mies avioitui uudestaan ja kaikki olettivat ilman muuta, että uusi vaimo huolehtii äitinä sen aiemman jälkikasvusta myös. (Juu tiedän - ei voi verrata, koska he tiesivät asian.) Ei tätäkään nähty mitenkään tavattomana ja jotenkin aivan mahdottomana tunteiden kannalta. Päinvastoin ajateltiin, että rakkaus mieheen kantaa kyllä sinne tämän lapsiin saakka. Eikä käsittääkseni kukaan naista velvollisuudesta ajatellut vapauttaa, jos sitten mies kuoli ja vaimo jäi leskenä koko lapsikatraan huoltajaksi.

Sanoisin, että historiallisesti kyllä naiselta on odotettu aina kykyä ja halua hoivata kaikkia lapsia olivat ne sitten omia tai jonkun muun. Se naisen hoivavietin on ajateltu kumpuavan ihan vain siitä, että on nainen. Jos vaikka onkin ehkä omaan lapseen kohdistuvan aivan erityistä äidinrakkautta, niin mitään fundamentaalista eroa ei ole nähty siinä, miten ottoäidit, lastenhoitajat ja opettajat tuntevat oikeastaan ihan samanlaista äidillistä rakkautta hekin niitä lapsia kohtaan, jotka ovat heidän kasvatuksensa ja hoitamisensa piirissä. Lumikin äitipuoli ei ole hahmo, jonka toimintaa pidetään luonnollisena ja ymmärrettävänä (kuka nyt toisen naisen lasta rakastaisikaan), vaan esimerkki käsittämättömästä ja tuomittavasta pahuudesta. Noita mikä noita.

Naista on vähän vaikeaa pettää täsmälleen siihen malliin kuin miestä voi tässä vanhemmuusasiassa hyvin ilmeisistä syistä johtuen. Mutta naiselta kyllä ODOTETAAN kykyä sosiaaliseksi vanhemmaksi ryhtyä. Se on naisen hoivavietin luonnollinen ilmentymä. Sen sijaan paha äitipuoli on satujen arkkityyppi juuri esimerkkinä VÄÄRÄNLAISESTA naisesta. Sellaisesta, joka ansaitsee sadun lopussa tulevan kuoleman, sillä tarinalla on "onnellinen loppu".

Biologia on sellainen kuin on, eikä ihan heti ole näköpiirissä tilannetta, jossa naisen voisi helposti huijata uskomaan, että on synnyttänyt lapsen, vaikkei olekaan ollut raskaana. Minkäänlaisella lainsäädännöllä ei pystytä tätä asiaa "tasa-arvoistamaan". Lapsen kannalta katsottaessa asia ei olekaan ihan samaan tapaan erilainen isän ja äidin suuntaan. Eikä laki varsinaisesti äitiä vastuusta miestä enemmän vapautakaan. Kyllä se naisenkin vanhemmuus lankeaa ihan kaikkine vastuineen ja velvoitteineen ilman, että sen voi vain todeta loppuneeksi, jos alunperin on äidiksi ja vanhemmaksi ryhtynyt.

Biologisen isyyden painottaminen on kulttuurisesti opittu ajattelumalli. Mutta kyllä minusta lain erilaiset säännökset ovat loogisimpia, jos niitä katsoo lapsen aseman ja edun takaamisen näkökulmasta. Naisen ja miehen edun näkökulma ei avaa mielestäni ollenkaan lakipykälien logiikkaa. Ymmärrettävää, koska laki ei halua säätää liiaksi sitä, mitä aikuiset ihmiset parisuhteissaan haluavat päätyä sopimaan. Ne ovat sopimuksia, joiden purkaminen on mahdollista ja jokseenkin helppoa. Vanhemman ja lapsen suhde on paljon säädellympi - ihan ilmeisistä syistä minun mielestäni. Oikein hankalissa ja riitaisissa tilanteissa lapsi saakin suojakseen viranomaisen: lastenvalvojan. Toinen lain suojaa saava on perhe. Siten on säädöksiä siitä, että isyys todetaan aviopuolisolle. Isyys todetaan ja sitä, kuka voi, millaisissa tapauksissa voi ja milloin voi sitä joku vaatia tutkittavaksi. Jos pariskunta päättää kasvattaa lapsen yhdessä omanaan (vaikka tietäisivät biologisen isän olevan joku muu), ei biologinen isä voi noin vain marssia vaatimaan oikeuksiaan lapseen. Perhe menee siis tässä biologisen vanhemmuuden edelle. Senkin voi helposti ymmärtää perheen lasten suojelemiseksi (jos lapsia on useita, niin todennäköisesti siis asiaan liittyy myös molempien yhteisiä).
« Viimeksi muokattu: tänään kello 10:17:08 kirjoittanut safiiri »

Xantippa

En nyt jaksa ihan kaikkeen vuodatukseen, mutta sanonpa vain, että suurin osa ihmisistä lisääntyy tehdäkseen omia lapsia. Nähtävästi miehen osuus tässä prosessissa voidaan kaventaa siihen, että olkoot mikä on, biologinen vanhempi tai muu, kunhan elatuksen "lapsen edun" vuoksi hoitaa, niin todellakaan en hämmästele enää näitä MGTOW-liikkeitä.


T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 27, 2020, 10:35:04

Kyseisessä pettämistapauksessa siltä isältä nimenomaan haluttiin isänä olemisen jatkamista. Mutta se ei hänestä ollut oikein.

Puutun vielä tähän. Ei haluttu. Kukaan ei ole kysynyt, jatkaako hän isänä olemista. Häneltä haluttiin rahaa, elatusmaksuja. Se ei varmaan ollut hänestä oikein.

T: Xante

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 17:44:45
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 27, 2020, 10:35:04

Kyseisessä pettämistapauksessa siltä isältä nimenomaan haluttiin isänä olemisen jatkamista. Mutta se ei hänestä ollut oikein.

Puutun vielä tähän. Ei haluttu. Kukaan ei ole kysynyt, jatkaako hän isänä olemista. Häneltä haluttiin rahaa, elatusmaksuja. Se ei varmaan ollut hänestä oikein.

T: Xante

Höpö höpö. Ne kulkee käsi kädessä. Jos on olemassa vanhemmuus, vaaditaan elatusmaksuja. Jos ei ole, ei vaadita elatustakaan. Nämä asiat ovat laissa toisiinsa sidottuja.

Multa meni ohi - oletko laittanut tästä tapauksesta lähteen, jotta olisi mahdollista itse katsoa, mitä tietoa tapauksesta on ja miten se on tarjoiltu? Kun juuri vaikkapa tuollainen väite on todella outo. Että mies siis ei enää olisi lain silmissä lapsen isä,  mutta silti elatusvelvollinen. Epäilen, että näin ei ollut, vaan kyseessä oli tavanomainen avioerotapaus ja elatusvelvollisuus vanhemmuuden kautta. Isyys nyt vain lain mukaan ei kumoudu automaattisesti dna-testillä - virallisesti ja lain mukaan. Eikä avioerollakaan.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2020, 17:42:24
En nyt jaksa ihan kaikkeen vuodatukseen, mutta sanonpa vain, että suurin osa ihmisistä lisääntyy tehdäkseen omia lapsia. Nähtävästi miehen osuus tässä prosessissa voidaan kaventaa siihen, että olkoot mikä on, biologinen vanhempi tai muu, kunhan elatuksen "lapsen edun" vuoksi hoitaa, niin todellakaan en hämmästele enää näitä MGTOW-liikkeitä.


T: Xante

No ei nyt ihan niinkään, sillä kyllä isät voivat: vaatia erotilanteessa lapsen yksinhuoltajuutta, yhteishuoltajuutta tai laajoja ja vanhemmuussuhteen säilymisen takaavia tapaamisoikeuksia. Ikävää on se, että ollenkaan kaikissa tapauksissa tähän ei vanhempien riitaisen suhteen takia päästä, mutta kyllä saa olla hyvät perustelut, jos laki tosiaan sallii äidille isän poistamisen kokonaan lapsen elämästä. Silloin on kyseessä usein väkivaltaisuus tms. Lapsen turvallisuuden vaarantava käyttäytyminen.

Kyllä, liian usein ehkä huoltajuus annetaan vähän automaationa naiselle. Mutta siihen vaikuttaa kyllä voimakkaasti se, että usein juuri äiti on käytännössä ollut se lasta hoivaava osapuoli (vanhempainvapaat ja hoitovapaat ja usein myös arkinen hoiva jää äideille). Miksi isät suostuvat tähän avioliiton aikana, jos sitten eron tullessa haluavatkin enemmän? Miksi avioliitossa he niin kernaasti ottavat sen rahan ansaitsijan roolin jättäen hoivaamisen äideille, jos erotilanteessa se tuntuu vääryydeltä?

Onneksi tämäkin on muuttunut ja muuttumassa. Ensinnäkin yhteishuoltajuus on huomattavan yleinen valinta. Isät ovat lisänneet osallisuuttaan lapsen hoitamisesta (vaikka tilasto on edelleen karu vapaiden suhteen). Myös niitä eroperheitä on, joissa lasten lähihuoltajaksi tulee isä, ei äiti. Mutta väitän, että jos vaikkapa perhevapaiden pitäminen edelleen jatkuu entiseen tapaan 90 prosenttisesti äitivoimin, eivät huoltajuuspäätöksetkään oikeuteen jouduttaessa muutu tasapuolisemmin jakautuviksi. Ehkä uusi vanhempainvapaamalli saa käytännön muuttumaan?

PS. Minusta on hieman noloa, että sinusta eri mieltä oleminen on vain "vuodatusta". Me nyt vain katsomme tätä asiaa hieman eri näkökulmasta. Onko ihan mahdoton ajatus, että tästä ihan täyspäisesti ja ilman sen kummempaa ääliömäisyyttä voi olla eri mieltä?

Xantippa

No on se samanmielisyyskin välillä vuodatusta, tarkoitan, että asiaa tulee ei kovin monelta kantilta, mutta sikin sokin sinne tänne - siltä ainakin vastaanottajasta voi välillä tuntua.

Minusta vaan on kummallista, että sinusta dna ei tee vanhempaa, mutta elatusmaksu tekee. Ja edelleen, en ole esitellyt tapausta, jossa mies ei olisi lain edessä vanhempi. Vaan justiinsa päinvastoin: pelkän avioliiton vuoksi kun on. Sehän se epäkohta minusta olikin.

Nyt jos hetkeksi unohdamme tästä lain - joka siis minusta on huono - ja tarkastelemme asiaa maallikkoina, minä en ymmärrä, miksi juuri elatusmaksut olisivat jokin maaginen tekijä, joka varmistaa vanhemman sosiaalisen vanhemmuuden jatkumisen. Ehkä oletkin selvillä siitä, että hyvin usein näin kuitenkaan ei tapahdu.

Sitäkään en ymmärrä, miksi vanhemmat eivät esimerkiksi em. tilanteessa  muka voisi sopia, että mies ei maksa elatusmaksuja, mutta jatkaa läsnäoloa lapsen elämässä. Se on ihan yhtä mahdollista ja todennäköistä kuin mikä muu tahansa fiksujen ihmisten tekemät ratkaisut.

Joka tapauksessa biologian halveksuminen vanhemmuudessa = esittäminen, että se olisi täysin yhdentekevä seikka on kyllä aika todellisuudelle vastakkaista. Kyllä väitän rohkeasti, että suurimmalle osalle ihmisistä on tärkeää tietää, ovatko he lastensa biologisia vanhempia. Epäilen, että edes sinulle asia ei ole aivan sama - mutta toisaalta, sinähän et tätä asiaa koskaan kohtaa, niin voit väittää siitä mitä hyvänsä.

T: Xante
Muoksis: ai niin tässä yksi esimerkki siitä, mitä tarkoitan. En jaksanut penkoa sitä alkuperäistä tarinaa, joka mielessäni oli, mutta näitähän siis piisaa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006388889.html

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 28, 2020, 08:22:08
No on se samanmielisyyskin välillä vuodatusta, tarkoitan, että asiaa tulee ei kovin monelta kantilta, mutta sikin sokin sinne tänne - siltä ainakin vastaanottajasta voi välillä tuntua.

Minusta vaan on kummallista, että sinusta dna ei tee vanhempaa, mutta elatusmaksu tekee. Ja edelleen, en ole esitellyt tapausta, jossa mies ei olisi lain edessä vanhempi. Vaan justiinsa päinvastoin: pelkän avioliiton vuoksi kun on. Sehän se epäkohta minusta olikin.

Niinhän en ole sanonut, vaan että PELKKÄ dna ei tee vanhempaa - eikä PELKKÄÄ elatusmaksua vaadita, vaan silloin kyse on siitä, että on myös isä. Sosiaalinen isyys / vanhemmuus on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeä kuin biologinen ja mitä pidempään aikaa kuluu ja tuo sosiaalinen vanhemmuus vahvistetaan elämän arjessa joka päivä, sitä vähäisempi on dna:n merkitys asiassa.

Tämä ainakin on oma kokemukseni vanhemmuudesta. Se puolittain kuvitteellinen biologinen vanhemmuus on lopulta asiassa aika lailla sivuosassa sen kaiken muun (sosiaalisen) noustessa paljon tärkeämmäksi. Tämä on se tunnekokemus itselläni. On toki hauskaa ihmetellä sitä, millaiset piirteet näyttävät "kulkevan suvussa" ja vaikkapa havainnoida serkuksissa näkyviä samankaltaisuuksia. Mutta silti myös omien biologisten jälkeläisten suhteen paljon merkityksellisempää ja rakastettavaa on kaikki se, mikä näkyy ja tuntuu omissa lapsissa sen yhteisen arkisen historian kautta syntyneenä. Että voi heitä katsoessaan silmissään nähdä sen kehityksen kaaren, josta tuo aikuinen ihminen on ajan myötä sukeutunut. Nähdä hänessä sen saman leveästi hymyilevän vauvan, hampaattoman ekaluokkalaisen ja nyt perheen yhteiselle huonolla huumorille hekottelevan nuoren miehen. Tätä ajatellessani minun on vain kovasti vaikeaa kuvitella, että tämä tunne sammuisi millään verikoetuloksella. Kun se yhteinen historia ei häviä minnekään.

Lainaa
Nyt jos hetkeksi unohdamme tästä lain - joka siis minusta on huono - ja tarkastelemme asiaa maallikkoina, minä en ymmärrä, miksi juuri elatusmaksut olisivat jokin maaginen tekijä, joka varmistaa vanhemman sosiaalisen vanhemmuuden jatkumisen. Ehkä oletkin selvillä siitä, että hyvin usein näin kuitenkaan ei tapahdu.

Kyse on siis siitä, että pelkästään elatusmaksujahan tässä ei ole määrätty, vaan kyse on siitä, ettei ISYYTTÄ voida enää lakkauttaa. Toisaalta VAIN VIRALLISENA ISÄNÄ on mahdollista mm. saada yhteishuoltajuus, yksinhuoltajuus tai vaatia tapaamisoikeuksia. Tai pitää lapsi omana rintaperillisenä. Niin - isyyden kumoaminen tarkoittaa myös sitä, että sitten ollaan virallisesti tyystin vieraita ja perimysjärjestys muuttuu (ja perintöveroprosentti).

Sosiaalinen isyys on mahdotonta taata millään lakipykälällä. Siitä voi luistella irti vaikka olisi avioliitossa lapsen äidin kanssa. Se on asia, jota ei voida taata millään lakipykälällä, joten voidaan vain ja ainoastaan säädellä näitä talousasiota ja virallista vanhemmuutta oikeuksineen ja velvoitteineen. Mutta JOS siis tässä tapauksessa on - kuten koko ajan tunnut vihjailevan - kyse siitä, että mies menettää ilman omaa haluaan virallisen vanhemmuutensa, mutta silti on elatusvelvollinen, niin laita ihmeessä lähde.

Lainaa
Sitäkään en ymmärrä, miksi vanhemmat eivät esimerkiksi em. tilanteessa  muka voisi sopia, että mies ei maksa elatusmaksuja, mutta jatkaa läsnäoloa lapsen elämässä. Se on ihan yhtä mahdollista ja todennäköistä kuin mikä muu tahansa fiksujen ihmisten tekemät ratkaisut.

Öö - koska lapsen etu on saada taloudellinen turva, joka hänelle lain mukaan kuuluu. Tässä ehdotuksessa saattaisi lastenvalvoja todeta, ettei sopimus ole lapsen edun mukainen.

Lainaa
Joka tapauksessa biologian halveksuminen vanhemmuudessa = esittäminen, että se olisi täysin yhdentekevä seikka on kyllä aika todellisuudelle vastakkaista

Olkiukko.


LainaaKyllä väitän rohkeasti, että suurimmalle osalle ihmisistä on tärkeää tietää, ovatko he lastensa biologisia vanhempia. Epäilen, että edes sinulle asia ei ole aivan sama - mutta toisaalta, sinähän et tätä asiaa koskaan kohtaa, niin voit väittää siitä mitä hyvänsä.

Olkiukon perusteella tehdyt väitteet siitä, miten valheellisesti kerron näkemyksistäni, ovat hieman väsähtänyttä keskustelua.

LainaaT: Xante
Muoksis: ai niin tässä yksi esimerkki siitä, mitä tarkoitan. En jaksanut penkoa sitä alkuperäistä tarinaa

Niin. Juuri siksi koko keskustelu on täysin hypoteettista. Voit keksiä vapaasti sen taustatarinan - ja sitten moittia muita siitä, etteivät he ota kaikkia aspekteja siitä huomioon.