Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Miksi politiikka kiinnostaa, vai kiinnostaako?

Aloittaja Edward, marraskuu 20, 2022, 08:06:39

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

TSS

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 13, 2024, 10:15:37
Lainaus käyttäjältä: TSS - maaliskuu 12, 2024, 19:47:03Mutta koska tuollainen perehtyneisyys on tavan tallaajalle aivan epärealistinen vaatimus, on politiikassa oltava jokin ulottuvuus, josta monet muut ihmiset saavat kiinni, mutta minä en.
Luulen, että tämä asia on oikeastaan ihan samalla tavalla kuin muutkin. Eli että ei ehkä politiikan "harrastaminen" ole sen kummempaa oikeastaan kuin minkään muunkaan, otetaan esimerkiksi vaikka kirjallisuus. Jos ihminen on pienestä, tai ainakin nuoresta, asti ollut kiinnostunut lukemisesta ja näin ollen lukee paljon, hänen käsityksensä kirjallisuudesta on laajempi tai syvällisempi tietysti kuin sellaisen, joka ei juurikaan näe mieltä lueskella, eikä se häntä viihdytä tai huvita.

Varmaan tässä on myös se henkilöhistoria, eli jos kotona on "puhuttu politiikkaa" se tarttunee usein - mutta tietysti ei aina - myös perheen lapsiin.

Politiikan vastakohta joka tapauksessa on sota, eli niin kauan kun politikoidaan, keskustellaan, tehdään kompromisseja ja lehmänkauppoja, se on parempi kuin vastakohtansa, eli vahvempi ottaa, mitä saa. Kyllä hän politiikka on "keksitty" juuri sen vuoksi, että lakattaisiin nuija kädessä riehumasta toisten luolan ovella.

Lainaus käyttäjältä: TSS - maaliskuu 12, 2024, 20:52:02Palatakseni ketjun otsikkoon (ja lainauksen Lennyltä), mikä politiikassa oikein vetoaa suureen yleisöön, vaikka se on aiheena monimutkainen ja kiemurainen, ja mikä sen ääripäissä ja raisuissa vastakkainasetteluissa erityisesti viehättää?
Jaksaahan sitä ihmiset katsoa uusia ja rohkeita ja speden pelejä ja survival-jaksoja, eli kai ihmisiä ylipäätään viehättää mikä vain vähän hupsukin pähkinä, joka liittyy ihmisten väliseen toimintaan. Silloinkin, kun säännöt ovat monimutkaiset tai silloin, kun ne ovat naurettavan helpot!

T: Xante

Joo, moni asia tässä on varmasti totta. Kyllä kai itsellänikin on politiikalle jotain annettavaa, mikäli se on vaikkapa jonkin yhteisön yhteisten sääntöjen sopimista. Mutta mitä isompiin yhteisöihin mennään, sitä monimutkaisemmiksi sääntöjen seuraukset muuttuvat, ja silloin se muuttuu hankalaksi. Alan tippumaan kelkasta jo kuntatasolle siirryttäessä, puhumattakaan valtakunnan tasosta tai globaalista tasosta. Tyydyn siis politikoimaan ruohonjuuritasolla, kun punaiset langat vielä pysyvät paremmin käsissä.

Melodious Oaf

#46
Kirjoitin jo eilen siitä "miksi"-kysymyksestä josta ketju sai alkunsa.

Ne jutut pätee mun mielestä yhtä lailla muhun kuin vaikka Toopeen. Hieman karrikoiden tarkoitin ihan todella sitä että jos ottaisin jonkun politiikkajutun niin että nyt mun pitäis tää asia todella ymmärtää ja ajatella uudestaan, reaktio olisi aika pitkälle sellainen jota TSS on muutamaan otteeseen kuvaillut enkä sanoisi mitään. Mutta jos näen paikkoja toistella jotain omia aiemmin tavoitettuja kiteytyneitä käsityksiä ja ronskisti vaan operoin siltä pohjalta, sitten se on kivaa ja helppoa.

Tietysti siinä saattaa olla joku mahdollisuus yhdistellä näitä toisiinsa eikä se ole vain joko tai  :D

Miksi politiikka ja poliitikot inhottavat liittyy tohon samaan kuvaan sekin. Filosofina Wittgenstein oli sellainen että hänellä oli valtavan voimakas älyllinen palo ja lähes kompulsion tasoinen vietti intensiivisesti pohtia tiettyjä häntä vaivaavia kysymyksiä lähinnä logiikan ja kielen ja maailman suhteeeen liittyen.

Wittgenstein ei ollut ihmisenä helppo eikä mukava noin yleisesti ottaen vaan todella ehdoton ja välillä julmakin. Hänellä oli tosi voimakas tarve siihen että kaiken mitä sanoo pitäisi olla steriilin kliinisen puhtaan täydellistä. Ajattelu voi siis tavallaan "saastua" ja vaatii jatkuvaa hengen paloa ja kovaa työtä pyrkiä sen "puhtauteen".

Toisaalta hän oli myös siinä mielessä "autenttinen" että kun hän katsoi että Cambridgessä kaikki ihmiset ovat aivan kujalla ja hän vain prostituoi siellä mieltään, sitten hän todella muutti useaksi vuodeksi Norjaan ja rakensi sinne itselleen pienen mökin ja eli yksin. Epäilisin että hän saattoi olla ihastunut johonkin miespuoliseen henkilöön jonka kanssa alun perin meni Norjaan mutta luopui tästä voidakseen keskittyä logiikan ongelmien tai hänelle ratkaisemattomina näyttäytyneiden ongelmien selvittämiseen.

Silti hän hautoi itsetuhoisia ajatuksia ja valitteli sitä että jos hän vain ei olisi näin tyhmä ja jos vain asiat voisivat hänelle kirkastua. Miksi hän on heittänyt elämänsä hukkaan ja miksi kärsii näin paljon siitä että on yksin ja tällainen kuin on — jne.

Tää liittyy aiheeseen sikäli että kun itse esitin että politiikassa saattais olla tärkeää sosiaaliset taidot ja persoonallisuus ja tämmöset asiat, niin... ehkä ihmisillä on joku luontainen taipumus suhtautua tällaiseen epäilevästi ja ihailla sellaisia henkilöitä kuin Wittgenstein jotka saattavat olla hemmetin julmia ja tylyjä ja viis veisata muista — mutta sit etäämmältä katseltuna saattaa ajatella että no toisaalta ainakin se on rehellinen ja ei falski, tai jotain.

Wittgensteinin myöhempi filosofia tai toinen tuottoisa kausi lähti siitä, että hän kävi läpi tiettyjä vaiheita ja siirtymiä, oli välillä luostarissa ja opettajana ja suunnitteli talon todella tinkimättömällä pieteetillä kuluista ja siihen kuluvasta vaivasta piittaamatta.

Noi on siis osa hänen henkilökohtaista prosessia ja siirtymiä jotta pääsee mentaalisesti uudelle sivulle. Mutta sisällöllisesti kaikkein keskeisintä myöhemmän kauden avautumisen kannalta oli se että hän kävi pitkiä keskusteluja Tractatus logico-philosophuksen englanniksi kääntäneen Frank Ramsayn kanssa.

Tiettyjen omien vaiheidensa jälkeen Wittgenstein oli valmis ottamaan vastaan uusia ajatuksia ja näkemään aiemmassa työssään sellaista mikä oli ihan kylmästi väärin tai virhe tai paskaa.

On tavallaan ihme, miten Ramsay pystyi kääntämään teoksen niin hyvin kuin teki. Kun Wittgensteiniltä itseltään vain pari vuotta julkaisun jälkeen kysyttiin, mitä jotkut kohdat tarkoittivat, hän joutui vastaamaan että ei muista tai että ei pysty käsittämään miten hän on saattanut olla noin idiootti ja miksi kirjoitti tai sanoi niin kuin teki.

Mutta siis... paradoksaalisesti hän ilmeisesti uskoi että sille on ollut joku syy ja että hän on kai ollut oikeassa :D

Mun henkilökohtainen ajattelijan tai filosofin ihanne on aika lähellä Frank Ramsayta. Hän oli aika sosiaalinen ja eli perhe-elämää ja teki tavallaan siinä ohessa akateemisia juttuja matematiikan, filosofian ja taloustieteen alalla pitämättä niitä tai itseään niin hirvittävän tärkeinä mutta silti tehden siinä parhaansa.

Siis... joskus ihmiset hakee sellaista "vahvaa johtajaa" joka tajuaa paljon ja joka on oikeassa ja joka ei muuta mieltään tai piittaa mistään muiden kitinöistä. Koska muutenhan poliitikot on ihan tuuliviirejä ja tekee mitä sattuu.

Mutta sit siinä on psykologisesti se ongelma että eihän tollaset ihmiset pysty näkemään omassa ajattelussaan mitään vikaa tai ne muutokset on niin hitaita että ei ne ehdi vaikuttaa edes sillä aikajanalla kun politiikassa olis mahdollista tehdä millekään mitään.

Mun tosi sumea idea on varmaan se että ilman tommosia F. Ramsay'n tyyppisiä ihmisiä jotka ei näy tai joista kukaan ei edes tiedä mitään ei oikeasti tule yhtään mistään yhtään mitään :P

Plus sitten mulla on joku epäluulo itsellä sitä kohtaan että jos hakisin ihmistä joka on mun puolesta oikeassa ja mun puolesta vaan tajuaa asioita, niin... vaikea olla mieltämättä että tollanen kielis jostain omasta henkisestä epävarmuudesta ja ihan vaan turvan ja selkeyden ja muun sellaisen kaipuusta jonka sit alitajuisesti ulkoistaa

Melodious Oaf

#47
Presidentinvaalissa äänestin ensimmäisellä kierroksella Rehniä.

Mietin hänen kokemustaan ja paineensietokykyä ja sitä millaisissa paikoissa hän on ollut ja miten niistä selvinnyt enemmän kuin mitään kantoja sinänsä.

Mut sitten kun katselin vaaliväittelyjä ja muuta tällaista, mulle tuli sellainen olo että on ihan mahdollista että Li Andersson pärjäisi presidentin tehtävässä paremmin kuin Rehn tai paremmin kuin kukaan muu ehdolla ollut.

Vaalien jälkeen juttelin Stubbia äänestäneen isäni kanssa tästä, ja hän kertoi että oli saanut Anderssonin koko ajan vaalikoneissa parhaiten vastaavana näkemysten puolesta vaikka onkin yritysmaailmassa ja periaatteessa aika vastakkaiset arvot voisi olettaa olevan jos katsoo lähtöspeksejä.

Tarkoitan että toi on hauska juttu miten toi toimii. Minkä takia toi jäsentyy silleen että jo kauan ennen vaaleja ilmoitetaan ihmisille että vain Stubb ja Haavisto on varteenotettavia ehdokkaita.

Ja minkä takia minäkin lähestyin tota silleen että Anderssonia ei nyt vaan voi tai kannata äänestää. Tai esimerkiksi mun isä.

Kiinnostavaa että mitä hemmettiä tossa oikeastaan tapahtuu  ;D