Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Koronavirus

Aloittaja Saares, helmikuu 26, 2020, 22:55:10

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Jaska

#4590
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 23, 2021, 12:20:04
Mutta noin keskimäärin rokotuksista on varmaan hyötyä, mutta miten paljon pidemmällä ajanjaksolla

Israelissa rokotettiin maaliskuun loppuun mennessä 55% kahdella rokotteella kolmen viikon välein ja lisäksi 5% sai vain yhden rokotteen. Sen jälkeen on rokotettu vain vähän lisää, kahdesti rokotettuja on nyt 64 %.

Rokotusten teho on Israelissakin hyvä, yli 60-vuotiailla yli 80% ja nuoremmilla 90%. Aikaisemmin rokotetuilla heikompi kuin myöhemmin rokotetuilla rokotuksen tehon heiketessä. Simpsonin paradoksin vuoksi koko väestöä tarkastellen teho on vain 67%, mikä ilmenee siinä että sairaalassa oli elokuussa enemmän rokotettuja kuin rokottamattomia. Mutta kun ikä vaikuttaa sekä oireitten vakavuuteen että tartunnan saannin todennäköisyyteen ja niin kokonaisuutena tarkastelusta saadaan harhainen kuva.

Muistatte varmaan, että pandemian alussa maalailtiin kuvia miten tauti leviää eksponentaalisesti kiihtyen kunnes suurin osa väestä taudin sairastanut tai kuollut. Näin pahasti ei missään ole käynyt vaan rokotukset ovat ottaneet paikkaa sairastumisilta. Tsekissä on vahvistetusti sairastunut 16% (USAssa 13%, Suomessa 2,5%) ja Perussa kuollut 0,6% (USAssa 0,2%, Suomessa 0,02%) . Mutta tautia on pidetty uutena ja arvaamattomana, terveydenhoito on pidetty  toimivana missä kyetty ja vähennetty taudin sairastamisen haittoja. Kun tauti riehuu hillittömästi köyhissä maissa, niin varsinkin siellä uusia variantteja syntyy ja niistä pahimmat ottavat vallan pandemiassa. Myös rokotusten kiertämiskyky olisi variantille menestystekijä.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 23, 2021, 11:34:55
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 23, 2021, 01:08:48
Nyt se on sitten ylitetty, jo 3 päivää sitten. Ai mikä?

USA:ssa on nyt menehtynyt enemmän tähän koronaan kuin vuonna 1918 espanjantautiin.

Helen Branswell @HelenBranswell
Move over, Spanish flu. The #Covid19 pandemic has become the deadliest disease event in American history. The official death toll will surpass the 1918 fatality total in the next few hours. And the U.S. isn't done accruing Covid deaths, sadly.

- https://twitter.com/HelenBranswell/status/1440026928329723905

Covid-19 overtakes 1918 Spanish flu as deadliest disease in American history
...
The Spanish flu was previously the disease event that caused the biggest loss of life in the United States; the Centers for Disease Control and Prevention estimate that 675,000 Americans died during the 1918 pandemic, in waves of illness that stretched out over roughly two years in this country.

According to STAT's Covid-19 Tracker, Covid deaths stand at more than 675,400.

- Statnews 20.9.2021

Ei vedä covid-19 vielä vertoja espanjantaudille, sillä 1918 ihmisiä oli Jenkeissä reilu kolme kertaa vähemmän. Mutta verrattuna muihin maihin, covid-19 on kieltämättä niittänyt Jenkeissä runsaasti väkeä.

Kumpikaan ei varmaan vedä vertoja isorokon ja muiden tautien aiheuttamia kuolemia intiaanien keskuudessa aikaisempina vuosisatoina, mutta sitä on vaikea verrata kun ei ole tarkempaa dataa.

MrKAT

#4592
^Mutta mitkä olisivat covid-lukemat nyt ilman rokotteita ja ECMOja ja happipulloja
tai espanjantauti lukemat 1918 jos silloin olisi ollut nykyiset hoitokeinot, happipullot, ECMOt ja lääkkeet(kortisoli ym) käytössä?  ~ 2/3 teho-osastoilla (Suomessa 5/6) pelastuu nyt, eli ilman niitä lukemat olisi 3x eli suhteessa espanjantautilukemat-1918 per väestömäärä?

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 23, 2021, 12:20:04
Rokotefirmat eivät halua antaa kehitysmaihin rokotteita, varmaan haluavat bisneksensä säilyvän.
Ei kait kyse ole siitä vaan siitä se että täällä saa kovemman hinnan ja tyrkytään 3:ttakin kaikille. Pfizerin pomolta suullisesti[1] oli saatu epämiellyttävästi haiseva tekosyy että siellä (Afrikassa ym) he ovat muka vaikeasti saavutettavia (useimmat asuu kaupungeissa nykyään sielläkin) tai muka rokotevastaisia (vaikka se on vahvinta ehkä just USA:ssa). Eikä Modernan tehtailija ole sen eettisempi [2].

[1] https://twitter.com/angie_rasmussen/status/1437376702741684227
[2] https://twitter.com/angie_rasmussen/status/1439219837218213891
USAN CDC:n ex-pomo Frieden haukku Pfizerin ja Modernan pomoja: https://twitter.com/DrTomFrieden/status/1439017594376314880

Tuoreehko uutinen: USA ostaa ja luovuttaa 500 miljoonaa rokotetta Pfizerilta köyhempiin maihin. Ja pyytää rikkaita liittymään joukkoon jotta 70% maapallolaisista saadaan rokotettua.

The U.S. Is Donating More COVID Vaccines And Wants Other Rich Nations To Pitch In
President Biden called on rich nations and philanthropists to do more to end the pandemic, saying the United States will buy 500 million more doses of the Pfizer-BioNTech vaccine to donate to countries around the world for delivery by next September.
The White House said the goal is to vaccinate 70% of the world's population for COVID-19 by this time next year.

- NPR 22.9.2021

Maskitutkimus lapsilla. Verrattiin kouluja joissa osalla maskinkäyttö oli osittainen/vapaaehtoinen, osalla universaalinen eli (täyspakko kaikille?). Teho yllätti, jo 3 viikon aikana syntyi isoja eroja.

Christina Bergin, MD @CRBerginMD
Universal masking in schools works.

Compared with schools requiring universal masking, the schools with partial/optional masking had:
-78% higher rates of student Covid cases
-60% higher rate of quarantine
-30% higher ratio of quarantines per COVID case

- https://twitter.com/CRBerginMD/status/1440820917056069635

Dr. Katherine Auger, a pediatrician who cares for hospitalized children and associate chair of outcomes in the Cincinnati Children's pediatrics department, recently examined COVID-19 caseloads in seven Cincinnati-area schools to learn whether universal masking really makes a difference.
Her study shows it does:

o The rate of students getting diagnosed with COVID-19 was 78% higher
   in the partially masked schools than those that had universal masking.
o The rate of students being quarantined was 60% higher in the partially masked schools.
o The ratio of quarantines per COVID-19 case was 30% higher in the partially masked schools.

- eu.cincinnati.com
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Karikko

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 23, 2021, 22:02:39
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 23, 2021, 12:20:04
Rokotefirmat eivät halua antaa kehitysmaihin rokotteita, varmaan haluavat bisneksensä säilyvän.
Ei kait kyse ole siitä vaan siitä se että täällä saa kovemman hinnan ja tyrkytään 3:ttakin kaikille. Pfizerin pomolta suullisesti[1] oli saatu epämiellyttävästi haiseva tekosyy että siellä (Afrikassa ym) he ovat muka vaikeasti saavutettavia (useimmat asuu kaupungeissa nykyään sielläkin) tai muka rokotevastaisia (vaikka se on vahvinta ehkä just USA:ssa). Eikä Modernan tehtailija ole sen eettisempi [2].

[1] https://twitter.com/angie_rasmussen/status/1437376702741684227
[2] https://twitter.com/angie_rasmussen/status/1439219837218213891
USAN CDC:n ex-pomo Frieden haukku Pfizerin ja Modernan pomoja: https://twitter.com/DrTomFrieden/status/1439017594376314880

Tuoreehko uutinen: USA ostaa ja luovuttaa 500 miljoonaa rokotetta Pfizerilta köyhempiin maihin. Ja pyytää rikkaita liittymään joukkoon jotta 70% maapallolaisista saadaan rokotettua.

The U.S. Is Donating More COVID Vaccines And Wants Other Rich Nations To Pitch In
President Biden called on rich nations and philanthropists to do more to end the pandemic, saying the United States will buy 500 million more doses of the Pfizer-BioNTech vaccine to donate to countries around the world for delivery by next September.
The White House said the goal is to vaccinate 70% of the world's population for COVID-19 by this time next year.

- NPR 22.9.2021

Joo, kirjoitin tuon teksti-teeveen mukaisesti, jossa se oli noin otsikoitu- rokotefirmat eivät halua antaa rokotteitaan, no eipä kai ja maksut  saadaan nopeammin rikkaista maista. Kysy oli myös rokotteiden teknologiasta, jota ei haluta antaa muihin maihin.
Intia on suurin rokotteiden tuottaja, mutta varmaan senkin maan yksityiset firmat ovat paljolti länsimaisessa omistuksessa ja teknologia niistä kotoisin.

Mitä tulee lehdistön tapaan kertoa asioista, niin siihen ei aina kannata kauheasti luottaa-  koko kesä tässä mainostettiin, että mökkien kysyntä on huippuluokkaa ja kaikki viedään käsistä-- ja nyt tilaston mukaan on tehty 6%:tia vähemmän kauppoja, kuin viime vuonna- eli  pelkää hupaa..

Varmaan ne rikkaat maat luovuttavat niitä muuten vanhoiksi meneviä rokotteita- sitähän ee-uukin tekee.

MrKAT

PS levittää harhainformaatiota koronarokotteista ja flirttailee rokotevastaisuuden kanssa.
Uusi puoluesihteeri Luukkanen: "rokote ei estä tartuntoja"
https://pbs.twimg.com/media/FABxMOAVkAM1w-D?format=png&name=small

Eduskuntaryhmän pj Ville Tavio valehteli eduskunnassa torstaina että sairaalaan joutuneita rokotettuja olisi ½
kun oikeasti 20% 1x ja 10% 2xrokotettuja.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008285383.html
https://twitter.com/Dimmu141/status/1441268881381756934
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Toope

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 01:43:47
PS levittää harhainformaatiota koronarokotteista ja flirttailee rokotevastaisuuden kanssa.
Uusi puoluesihteeri Luukkanen: "rokote ei estä tartuntoja"
https://pbs.twimg.com/media/FABxMOAVkAM1w-D?format=png&name=small
Mutta eikös tuo ole totta?
Miksi Israelissa on paljon koronaa, vaikka väestön rokotusmäärä on maailman suurimpia?
Jokin mättää nyt ja pahasti!

-:)lauri

#4598
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 01:43:47
PS levittää harhainformaatiota koronarokotteista ja flirttailee rokotevastaisuuden kanssa.
Uusi puoluesihteeri Luukkanen: "rokote ei estä tartuntoja"
https://pbs.twimg.com/media/FABxMOAVkAM1w-D?format=png&name=small

Eduskuntaryhmän pj Ville Tavio valehteli eduskunnassa torstaina että sairaalaan joutuneita rokotettuja olisi ½
kun oikeasti 20% 1x ja 10% 2xrokotettuja.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008285383.html
https://twitter.com/Dimmu141/status/1441268881381756934

Eikös Luukkanen ole tuossa ihan oikeassa? Muistaakseni Osmo Soininvaara ainakin, mutta muistelisin, että myös joku virologikin tms. alan oikea asiantuntija olisi sanonut jotain sen suuntaista, että kaikki tulevat koronan todennäköisesti saamaan ja että ero onkin vain siinä, sairastaako sen asianmukaisten rokotteiden jälkeen todennäköisesti lievänä kotona vai ilman asianmukaisia rokotteita mahdollisesti fataalisena sairaalassa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Mutta eikö Osmo Soininvaara ole rokote- ja covid- arvailijana melkein yhtä pätevä, kuin jokainen somekirjoittelija?
Onko se koronaa, vai oikeasti vain influenssaa?

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 25, 2021, 02:38:25

Koulutukseltaan Soininvaara on valtiotieteen lisensiaatti tilastotieteestä. Luullakseni hän osaa lukea koronasta julkaistua tutkimusaineistoa ainakin jonkin verran paremmin kuin "jokainen somekirjottelija". En tunne historiantukijan koulutusohjelmaa, mutta otaksuisin Soininvaaran matemaattisluonnontieteellisen koulutuksen riittävän laittaman esittämiinsä näkemyksiin tässä asiassa vähintään yhtä paljon järkeä kuin edellisessä viestissäsi kehumasi humanistisen koulutuksen saanut Luukkanen.

Sen enempää Soininvaara kuin Luukkanenkaan eivät ole terveydenhuollon ammattilaisia, virologeja taikka epidemologeja, mutta otaksuisin molempien koulutuksen implikoivan, että osaavat lukea tutkimusdataa "jokaista somekirjoittelijaa" paremmin.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 25, 2021, 03:20:01
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 25, 2021, 02:38:25
Mutta eikö Osmo Soininvaara ole rokote- ja covid- arvailijana melkein yhtä pätevä, kuin jokainen somekirjoittelija?
Onko se koronaa, vai oikeasti vain influenssaa?

Koulutukseltaan Soininvaara on valtiotieteen lisensiaatti tilastotieteestä. Luullakseni hän osaa lukea koronasta julkaistua tutkimusaineistoa ainakin jonkin verran paremmin kuin "jokainen somekirjottelija". En tunne historiantukijan koulutusohjelmaa, mutta otaksuisin Soininvaaran matemaattisluonnontieteellisen koulutuksen riittävän laittaman esittämiinsä näkemyksiin tässä asiassa vähintään yhtä paljon järkeä kuin edellisessä viestissäsi kehumasi humanistisen koulutuksen saanut Luukkanen.

Sen enempää Soininvaara kuin Luukkanenkaan eivät ole virologeja tai epidemologeja, mutta otaksuisin molempien koulutuksen implikoivan, että osaavat lukea tutkimusdataa "jokaista somekirjoittelijaa" paremmin.
Jos molemmat ovat tohtoritasoisia, miksi mielipiteet ovat erilaisia? Johtuisiko siitä, ettei tiede ole järin yksimielinen asiasta?
Miksi sinusta muuten tarvitaan kolmansia tai jopa neljänsiä rokotteita?
a) koska rokotteet toimivat niin hyvin
b) rokotteet eivät toimikaan niin hyvin, kuten odotettiin
c) emme oikeasti tiedä, toimiiko rokote seuraavaa covid-versiota kohtaan, mutta rokotetaan silti...
d) herran jumala, olemmeko jatkuvassa rokotekierteessä?

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 25, 2021, 03:27:42

Mitkä mielipiteet ovat erilaisia?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hayabusa

#4603
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 25, 2021, 03:33:30
Mitkä mielipiteet ovat erilaisia?

Mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, koska perussuomalaiset ja vihreät.

Mutta Luukkanen ja Soininvaara ovat molemmat ainakin lukutaitoisia - toisin kuin meidän MrKAT ja Toope, joiden lukutaito loppuu sanoihin perussuomalaiset ja vihreät. Uskoisin herrojen Luukkanen ja Soininvaara olevan myös laskutaitoisempia kuin analfabeettikaksikkomme.

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Toope

Minusta sinänsä on hyvää esittää kysymys siitä, ovatko rokotteet toimineet, vaiko eivät. Sehän kertoo tieteen onnistumisesta.
Helppoa on toki väistää kysymystä, jota Luukkanenkin esitti?