Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Koronavirus

Aloittaja Saares, helmikuu 26, 2020, 22:55:10

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Saares

Liian vähän ja liian myöhään toimenpiteitä suunnitellaan. Perustetaan työryhmiä ja kuvitellaan että ne työryhmät estävät viiruksen leviämisen.

Marinin mukaan hallitus on päättänyt perustaa valtioneuvoston kanslian alaisuuteen koordinaatioryhmän, jonka työskentelyyn osallistuvat keskeisten ministeriöiden kansliapäälliköt sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija.

– On tärkeää, että tässä tilanteessa meillä on yhdessä paikassa koordinaatio liittyen kaikkien ministeriöiden toimintaan. Kokouksia on toki järjestetty aiemminkin, mutta koordinaatiota on vielä tarpeen vahvistaa.

Pääministerin mukaan hallituksella ei ole tällä hetkellä sellaista tietoa, että koronavirustilanne olisi erityisen vakava juuri Suomessa.

– Mutta tietysti varaudumme kaikkiin skenaarioihin ja suhtaudumme asioihin vakavasti

Aave

Lainaus käyttäjältä: Saares - helmikuu 26, 2020, 22:55:10
– Mutta tietysti varaudumme kaikkiin skenaarioihin ja suhtaudumme asioihin vakavasti.
Tämä irrotti kyllä kyynisen hymyn. Suomessa on ollut viime aikoina pulaa jo ihan tavallisistakin lääkkeistä, ja vallitseva epävarma tilanne koronaviruksen suhteen on loistava bisnesrako lääkeyhtiöille. Seuraava, parin vuoden takainen artikkeli on maksumuurin takana, mutta sen aiheesta löytyy haluttaessa muutakin kautta tietoa:  Sinnikäs toimittaja paljasti, miten lääke­yhtiö sai valtiot haalimaan Tamiflu-influenssa­lääkettä – siitä oli lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä (HS).

Kannattaa muistaa, että globaalin pandemiankin uhka on toisille vain suuri mahdollisuus tehdä rutkasti rahaa.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Karikko

Virusten "pelossa" tässä elettäessä annetaan kaikenlaisia neuvoja ja oheita, mutta tuskin viirus niitä noudattaa.

Sanotaan esimerkiksi ettei se leviä ilman välityksellä, eipä tietenkään, mutta niissä ilmassaolevien virusten ja hengityksen välityksellä kyllä. Virukset ovat hyvin pieniä soluun liittyviä "elimiä" jotka kuuluvat luonnon järjestelmiin ja tuskin ilman niitä elämää olisi olemassakaan.
Siis pieniä partikkeleita (migrobien joukossa joita ilmassa on miljoonia jatkuvasti leijailemassa.)

>Jonkinlaista tasoa olettaisi löytyvät noissa kirjoituksissakin.

Aave

Vaihe 1: Jos mahdollista, sovi työnantajan kanssa, että teet seuraavat kuukaudet kaikki työt etätöinä.
Vaihe 2: Osta valtava arkkupakastin.
Vaihe 3: Pinoa arkkupakastin täyteen pakastepitsoja.
Vaihe 4: Tilaa kaikki mahdolliset viihdepalvelut, kuten Netflix.

Jää itsekaranteeniin himaan, äläkä päästä ketään sisälle. :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 27, 2020, 10:27:43
Virusten "pelossa" tässä elettäessä annetaan kaikenlaisia neuvoja ja oheita, mutta tuskin viirus niitä noudattaa.

Sanotaan esimerkiksi ettei se leviä ilman välityksellä, eipä tietenkään, mutta niissä ilmassaolevien virusten ja hengityksen välityksellä kyllä. Virukset ovat hyvin pieniä soluun liittyviä "elimiä" jotka kuuluvat luonnon järjestelmiin ja tuskin ilman niitä elämää olisi olemassakaan.
Siis pieniä partikkeleita (migrobien joukossa joita ilmassa on miljoonia jatkuvasti leijailemassa.)

>Jonkinlaista tasoa olettaisi löytyvät noissa kirjoituksissakin.


Lisätään tuohon vielä, että onhan jonkun viruksen kantajan tietenkin täytynyt niitä yskiä ilmaan, eikä ne ilmamassojen kautta kovin tehokaasti leviä.

Pysyvät tartuntakykyisiä jonkun aikaa. Eli turha tuotakaan isommin pelätä on. Erilaisilta pinnoilta joihin niitä kertyy enemmän voi saada tartunnan todennäköisemmin, kun ne sormet ennemmin tai myöhemmin eksyvät nenään  tai suuhun.

Milanossa ei kuitenkaan kannata käydä pussailemassa komioitakaan gikoloita, noin varmuuden vuoksi.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 27, 2020, 10:44:39
Vaihe 1: Jos mahdollista, sovi työnantajan kanssa, että teet seuraavat kuukaudet kaikki työt etätöinä.

Meille tuli jo aiemmin ohjeet, että jos juuri tullut riskialueelta, niin ei saa tulla työpaikalle, vaan pitää tehdä etätöitä. Tiedä sitten miten homma hoidetaan, kun jotkut työtehtävät ei onnistu etänä. Kyllä poikkeustapaukset aina on saatu tavalla tai toisella hoidettua.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Saares

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 27, 2020, 14:44:14
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 27, 2020, 10:44:39
Vaihe 1: Jos mahdollista, sovi työnantajan kanssa, että teet seuraavat kuukaudet kaikki työt etätöinä.

Meille tuli jo aiemmin ohjeet, että jos juuri tullut riskialueelta, niin ei saa tulla työpaikalle, vaan pitää tehdä etätöitä. Tiedä sitten miten homma hoidetaan, kun jotkut työtehtävät ei onnistu etänä. Kyllä poikkeustapaukset aina on saatu tavalla tai toisella hoidettua.
Tehokkuus puheiden varassa: Lappeenrantaan laskeutui reittilentokone Pohjoisitaliasta. Matkustajat odottivat joutuvansa karanteeniin. Mitä vielä. Lentokentällä ei ollut ketään tarkastamassa tai neuvomassa tulijoita. Ilmoitustaululla oli lappusia joissa mainittiin koronaviirusvaara. Sen lisäksi telineessä oli joitakin postikortin kokoisia  lehtisiä mukaanotettavaksi.Terveysviranomaisille oli ilmoitettu saapuvasta lennosta ja kysytty tarvittavista toimenpiteistä. Malliesimerkki käytännön ja teorian erosta.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 27, 2020, 14:44:14
Meille tuli jo aiemmin ohjeet, että jos juuri tullut riskialueelta, niin ei saa tulla työpaikalle, vaan pitää tehdä etätöitä. Tiedä sitten miten homma hoidetaan, kun jotkut työtehtävät ei onnistu etänä. Kyllä poikkeustapaukset aina on saatu tavalla tai toisella hoidettua.
Ihan fiksu ohje, eikä ylimitoitettu. Yleisellä tasolla tilanne tulee kuitenkin jatkumaan ainakin kaksi vuotta, joten taudin torppaaminen tulee olemaan erittäin hankalaa.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Lainaus käyttäjältä: Saares - helmikuu 27, 2020, 23:48:35
Tehokkuus puheiden varassa: Lappeenrantaan laskeutui reittilentokone Pohjoisitaliasta. Matkustajat odottivat joutuvansa karanteeniin. Mitä vielä. Lentokentällä ei ollut ketään tarkastamassa tai neuvomassa tulijoita. Ilmoitustaululla oli lappusia joissa mainittiin koronaviirusvaara. Sen lisäksi telineessä oli joitakin postikortin kokoisia  lehtisiä mukaanotettavaksi.Terveysviranomaisille oli ilmoitettu saapuvasta lennosta ja kysytty tarvittavista toimenpiteistä. Malliesimerkki käytännön ja teorian erosta.
Jep. Katselin viime viikolla tallennetta olikos se Singaporesta, jossa Kiinasta saapuneet matkustajat suihkutettiin desinfiointimyrkyillä heti, kun astuivat ulos koneesta. Siinä oli molemmin puolin lentokonerappuja neljä miestä biohasarditamineissa, selissään isot nestetankit, ja sitten päästettiin menemään. Tervetuloa Singaporeen!

Ei mikään miellyttävä kokemus matkustajille, mutta ainakin tehokasta - ja suoraan asiaan.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Mutta mitenkäs tuollaista virusta estät globaalissa maailmassa. Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä liikkuu maiden ja mantereiden yli päivittäin.
Korona on jo Suomessakin. Se voi olla taka-Hikiässäkin. Ei voida estää.

En toki usko tuosta tulevan suurta tauta, koska ihmiset voivat niin hyvin nykyisin. Vastustuskyky on voimakkaampi. Heikkoja ja epäonnisia kuolee, mutta vain hyvin vähän.

Hippi

Minulla alkaa nyt läikkyä jo yli tuo koronasta jatkuva tiedottaminen, joka mielestäni menee jo kohtuuden yli ja vaikuttaa paniikin lietsomiselta. Päivittäin ja jopa tunneittain raportoidaan yksittäistapauksista ympäri maailman. Nyt tänään oli taas kahdesta uudesta maasta löytynyt koronaa ja tosiaan yksittäistapauksia. Tottahan nuo yksittäisetkin tartuttaa, mutta samaan malliin kiertää ja leviää kausi-influenssa, jota ainakin asiantuntijat ovat sanoneet tautina vakavammaksi kuin koronaa.

Katsoin eilen eduskunnasta sen pääministerin ilmoituksen ja sitä seuranneen keskustelun. Sielläkin puhuttiin, että paniikkia ei pidä lietsoa ja varauduttu on. Mutta jotkin lausumat siellä, kuten myös muuallakin ovat jättäneet ihmettelemään. Sanotaan, että jos tuntee noita koronaan liittyviä oireita, niin pitää ottaa yhteyttä johonkin, josta sitten ohjataan testeihin. Miksi pitää menne testeihin, jos oireet kuitenkin ovat lieviä ja tuntee, että kotilevolla siitä selviytyy? Samoin kerrotaan, että joku on sairaalassa saamassa hoitoa ja voi hyvin. Miksi? Eihän tautiin ole hoitoa ja jos voi hyvin, niin miksi on sairaalassa. Miksi ei ole kotona levossa?

Nyt pariin viikkoon ei mistään muusta ole puhuttu ja väkisin alkaa jo ahdistaa, vaikka yleensä pyrin suhtautumaan järkevästi asioihin, joihin en itse voi mitenkään vaikuttaa. Tauti nyt vaan tulee, jos on tullakseen niin kuin niillä on tapana. Riskiryhmille se on vaarallisempi kuin perusterveille niin kuin millä tahansa taudilla on tapana olla. Tämä tauti nyt näyttää valitsevankin vanhempaa väkeä kohteekseen tai sitten vain ne tulee tarkemmin tilastoitua, kun ovat sairastuneet vakavammin ja hakeutuneet lääkäriin ja sitä kautta tulevat myös testattua ja tilastoitua.

Jossain oli lehtiotsikko tähän tapaan (ei sanatarkka) "THL haluaa tiedottaa kerran viikossa. Ei käy, me vaadimme tietoa!". Minusta sitä on tullut jo ihan liikaa ja määrä on mennyt jo asiallisuuden tuolle puolen. Tilanteen voisi jo rauhoittaa.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 28, 2020, 08:26:31
Jossain oli lehtiotsikko tähän tapaan (ei sanatarkka) "THL haluaa tiedottaa kerran viikossa. Ei käy, me vaadimme tietoa!". Minusta sitä on tullut jo ihan liikaa ja määrä on mennyt jo asiallisuuden tuolle puolen. Tilanteen voisi jo rauhoittaa.

Miksi ihmeessä? Kun sen ainoan kerran on hyvät edellytykset paniikkiin, miksi jättää herkullinen kortti kääntämättä?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

#12
Tyttäreni kaveri on siinä määrin tartunnan pelossa, että aikoo ostaa ruokaa varastoon eristäytymistä varten ja välttää junamatkoja ja harkitsee lapsen ottamista pois päiväkodista sekä eristäytymistä jonnekin maaseutumummolaan. Toinen tyttäreni lähti eilen viikoksi Kanriansaarille perheensä kanssa.

Itse en ole niinkään huolissani siitä, että minä saisin tartunnan. Vanhemman tyttäreni puolesta olen jossakin määrin huolissani, koska hänellä tavallinen flunssakin on sitkeä ja voimakasta pitkäaikaista yskää aiheuttava. Hän on lisäksi meidän porukasta ainoa, jolla on ollut keuhkokuume. Pidän häntä siis riskiryhmään kuuluvana. Jos hän kuolee, menetämme käytännössä lapsenlapsenkin, joka jää isälleen, joka tekee hänestä saksakaisen. Nyt hän on pelkästään Suomen kansalainen.

Aave

#13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 28, 2020, 08:26:31
Minulla alkaa nyt läikkyä jo yli tuo koronasta jatkuva tiedottaminen, joka mielestäni menee jo kohtuuden yli ja vaikuttaa paniikin lietsomiselta. Päivittäin ja jopa tunneittain raportoidaan yksittäistapauksista ympäri maailman. Nyt tänään oli taas kahdesta uudesta maasta löytynyt koronaa ja tosiaan yksittäistapauksia. Tottahan nuo yksittäisetkin tartuttaa, mutta samaan malliin kiertää ja leviää kausi-influenssa, jota ainakin asiantuntijat ovat sanoneet tautina vakavammaksi kuin koronaa.
Lietsonen paniikkia lisää kertomalla, että Etelä-Koreassa tilanteen koordinoinnnista vastannut henkilö on tehnyt eilen itsemurhan...

Yritän kuvailla, miksi tämä ei suinkaan ole sama asia, kuin tavallinen flunssavirus:

Covid-19 on merkittävästi virulentimpi, kuin tavan flunssa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että yksi sairastunut tartuttaa samalla useampia muita, kuin mihin perinteinen flunssa pystyy. Lisäksi tilanne on edelleen akuutti, eli laajoja johtopäätöksiä sen kuolettavuudesta ja vaikutuksista immuniteettiin ei oikein voi vieläkään tehdä. Virallinen estimaatti on, että yksi tautia kantava sairastuttaa muita ihmisiä vaihteluvälillä 1,4 - 6,49, jolloin mediaani on 3,28. Verrokiksi tavallisen kausiflunssan tartuntataajuus on 1,3.

Kausi-influenssiin on rokotteita, tähän ei ole toistaiseksi mitään. Covid-19 voi olla joillain ihmisillä täysin oireeton, mikä tekee sen leviämisen estämisestä todella paljon hankalampaa. Tämän hetken tietojen valossa ainakin 20% viruksen saaneista tarvitsee sairaalahoitoa. Sopii miettiä, riittääkö minkään maan kapasiteetti vastaanottaa sellaisia määriä. Varsinkaan Suomessa, kun terveyskeskukset ovat samalla historiansa suurimmassa rahoituskriisissä.

Covid-19 voi tarttua uudelleen taudin jo poteneeseen henkilöön. Sen oireet voivat kestää yli kuukauden, kun tavan flunssa menee ohi n. viidessä päivässä.

Lisäksi millään väestöllä missään maassa ei ole taudille vastustuskykyä. Teoriassa se tarkoittaa, että taudin kyllästymisaste on 100%. Esimerkiksi Etelä-Koreassa erään sairaalan psykiatrisella osastolla olleesta 102 ihmisestä tartunnan sai 99 ihmistä.

On täysin mahdollista, että tästä kehkeytyy suuren luokan paskamyrsky. Kohta alkaa olla hyvä tilaisuus ryhtyä sijoittamaan osakkeisiin, pörssit sukeltavat jo.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Brutto

Kävin jo alkuviikosta hakemassa ruokaa varastoon. Tokmannilla oli hernekeitot tarjouksessa euron tölkki. Otin 20 tölkkiä. Sen lisäksi ostin säilykelihapullia ruskeakastikkeessa 12 tölkkiä (6 tölkkiä kympillä) ja muutaman kilon tummaa makaronia. Tuli hamstrattua myös kahvia, näkkileipää ja hilloja. Kaikki nuo elintarvikkeet säilyvät vuosia, joten tulevat varmasti myös käytettyä.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."