Minulla alkaa nyt läikkyä jo yli tuo koronasta jatkuva tiedottaminen, joka mielestäni menee jo kohtuuden yli ja vaikuttaa paniikin lietsomiselta. Päivittäin ja jopa tunneittain raportoidaan yksittäistapauksista ympäri maailman. Nyt tänään oli taas kahdesta uudesta maasta löytynyt koronaa ja tosiaan yksittäistapauksia. Tottahan nuo yksittäisetkin tartuttaa, mutta samaan malliin kiertää ja leviää kausi-influenssa, jota ainakin asiantuntijat ovat sanoneet tautina vakavammaksi kuin koronaa.
Lietsonen paniikkia lisää kertomalla, että Etelä-Koreassa tilanteen koordinoinnnista vastannut henkilö on tehnyt eilen itsemurhan...
Yritän kuvailla, miksi tämä ei suinkaan ole sama asia, kuin tavallinen flunssavirus:
Covid-19 on merkittävästi virulentimpi, kuin tavan flunssa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että yksi sairastunut tartuttaa samalla useampia muita, kuin mihin perinteinen flunssa pystyy. Lisäksi tilanne on edelleen akuutti, eli laajoja johtopäätöksiä sen kuolettavuudesta ja vaikutuksista immuniteettiin ei oikein voi vieläkään tehdä. Virallinen estimaatti on, että yksi tautia kantava sairastuttaa muita ihmisiä vaihteluvälillä 1,4 - 6,49, jolloin mediaani on 3,28. Verrokiksi tavallisen kausiflunssan tartuntataajuus on 1,3.
Kausi-influenssiin on rokotteita, tähän ei ole toistaiseksi mitään. Covid-19 voi olla joillain ihmisillä täysin oireeton, mikä tekee sen leviämisen estämisestä todella paljon hankalampaa. Tämän hetken tietojen valossa ainakin 20% viruksen saaneista tarvitsee sairaalahoitoa. Sopii miettiä, riittääkö minkään maan kapasiteetti vastaanottaa sellaisia määriä. Varsinkaan Suomessa, kun terveyskeskukset ovat samalla
historiansa suurimmassa rahoituskriisissä.
Covid-19 voi tarttua uudelleen taudin jo poteneeseen henkilöön. Sen oireet voivat kestää yli kuukauden, kun tavan flunssa menee ohi n. viidessä päivässä.
Lisäksi millään väestöllä missään maassa ei ole taudille vastustuskykyä. Teoriassa se tarkoittaa, että taudin kyllästymisaste on 100%. Esimerkiksi Etelä-Koreassa erään sairaalan psykiatrisella osastolla olleesta 102 ihmisestä tartunnan sai 99 ihmistä.
On täysin mahdollista, että tästä kehkeytyy suuren luokan paskamyrsky. Kohta alkaa olla hyvä tilaisuus ryhtyä sijoittamaan osakkeisiin, pörssit sukeltavat jo.