Uskontoperäiset idioottimaisuudet

[Karikko]

Entä mikä on suomalaisten rehellisyyden aste jos 25% uskoo kirkon opettamaan jumalaan mutta 70% kuuluu kirkkoon?

Se tekopyhyys, taitaa olla yleisin uskon muoto suomemme maassa.

Toisaalta kouluja käymättömät paimentolaiset ovat varmaan aikoinaan ja ehkä vieläkin kohtuullisen "vilpittömiä uskossaan, mutta en nyt sanoisi sen mitenkään imartelevan heitä ja heidän uskojaan..

[Melodious Oaf]

^ En osaa liittää kyllä kirkkoon kuulumista tekopyhyyteen, uskoi jumalaan tai ei.

Mun mielestä se on jollain lailla siistiä, että ev. lut. kirkossa pidetään agnostikkoiltoja, on jotain musiikkia ja puhutaan kaikenlaista. Vaikka siitä kun joku on hitaasti lipunut pois uskosta ja millainen kokemus se on ollut, joku ei vaan pysty uskomaan ylipäätään, ja siis että tämmösiä oikeita tuntoja asioiden tiimoilta puhutaan, eikä se ole kirkolle mikään huono asia.

Suurin osa ihmisistä ei toki hae mitään tollasta aktiivista kosketusta edes ev.lut.-kirkkoon, vaan kuuluvat siihen oletusarvoisesti ilman mitään vakaumusta suuntaan tai toiseen.

Jos mä nyt sanon ihan raakasti, vaikka saatan olla tässä tyhmä ja lähellä Toopen kantoja En usko, että ihmisten maaginen ajattelu vähitellen hiipuu ja katoaa. Voisin ihan hyvin nähdä, että jollain ev.lut. kirkolla olis rooli semmosessakin Suomessa, missä harva uskoo jumalaan eikä halua kuulua kirkkoon millään semmosella oletuksella, että se implikois jotain tiedollisia kantoja tai pyrkimystä tulla ees uskoon. Vaan siis kirkolla nyt on omanlaisensa perinteet siinä, minkälaisia asioita ne tekee, ja mitä tulee johonkin tollasiin hahmottomiin elämän isoihin asioihin, yhteisöllisyyteen ja semmoseen, missä se maaginenkin ajattelu saattaa olla läsnä, ne pystyy ehkä sen pitkän historian ja perinteen ja oman kulttuurinsa kautta tarjoamaan siihen joissain asioissa parempia puitteita kuin joku käytännössä uususkonnollinen yhteisöllisyys, jossa taas ollaan sokeita kokonaan omalle maagiselle ajattelulle ja sille, mitä se on mitä siinä palvotaan ja missä ollaan hurmoksessa, kohtuuttomia ja niin edelleen Ajattelen tässä vähän jopa a4:n saarnaamista, mutta kaikkea QAnonista ihan mihin vaan, mikä yhtäkkiä ois kokonaan uutta ja parempaa tolla saralla.

Mut voi olla kyllä, että mun tietyistä positiivisista näkemyksistä ja kokemuksista huolimatta näin ei tapahdu vaan kirkko vaan häviää ja vähitellen väistyy muiden asioiden tieltä.

[kertsi]

Eräs hyvä ystäväni, joka on harras kristitty, ilmeisesti saa uskosta positiivisia asioita elämäänsä. Ehkä jotain turvallisuutta, tunnetta siitä, että on rakastettu, yhteyttä johonkin itseä suurempaan, tai mikä se onkin, mitä saa. Hän menee mielellään sunnuntaikirkkoon, lukee ruokarukouksen, jne.. En yleensä puhu hänen kanssaan uskostaan, pidän ystävyyttäämme liian suuressa arvossa, että ottaisin sen riskin, että puhkeaisi riita.

Mutta hän ei ole fundamentalisti, hän mm. hyväksyy tieteellisen tiedon maailman iästä jne.. Ja hän on äärimmäisen suvaitsevainen, koko ystävä- ja tuttavapiirini suvaitsevaisin. Ei koskaan yritä käännyttää ketään.

Siis aivan vastakohta lestaisoäidilleni, jonka elämäntehtävä oli käännyttää kaikki, jotka voi, ja tuomita milloin mistäkin synnistä, esim. korvakoruista, telkkarinkatsomisesta tai avoliitosta.

Kamala olisi sellainen yhteiskunta, jota johdettaisiin lestojen opeilla. Aivan kamala.

[Melodious Oaf]

Mulla on perhepiirissä ja tutuissa ihmisiä, joista arvelen tai melkein tiedän, että ovat uskossa tai että niillä asioilla on niiden elämässä kuitenkin joku vähän isompi merkitys, vaikkei siitä varsinaisesti ollakaan puhuttu.

Hassu juttu silleen, että toisaalta pidän sitä jopa jollain lailla arvossa tai ajattelen, että varmaan hyvä heille ja näin. Mutta sitten kuitenkin siihen liittyy jotain sellaista kiusallisuuden tunnetta myös. Ei millään haluais joutua siitä avoimesti puhumaan tai pelkää jotenkin että siitä aukea joku kuilu

Ei edes varsinaisesti että puhkeais riita, vaan että se on jotenkin semmosta awkwardia ylipäätään yhtään ruotia semmosia asioita tai liian henkilökohtaista.

Jollain Marzi Nymanin pikkukeikalla hän puhui jotain siitä että on jollain lailla semmonen hersyvyys ja muu, mitä hän arvostaa elämässä ja liittää uskontoonkin. Sit se kertoi lukeneensa G. K. Chestertonia ja että sieltä on löytynyt sellaista, mihin hän samaistuu ja kokee omakseen. Sillä nyt on semmonen olemus ja itsevarmuus ja ote siihen, ettei toi nyt sinänsä ole vaivaannuttavaa. Mutta se vaatii jotenkin hemmetin hyvää tatsia ja pelisilmää, miten noista asioista puhutaan ilman että mennään tavallaan johonkin... liian täsmälliseen dogmiin tai semmoselle tasolle, ja sitten kuitenkin puhutaan avoimesti eikä häpeillä tai pelätä sitä.

Joskus paljon myöhemmin kun katselin jotain Chestertonin kirjaa ja luin sit sieltä jotain argumenttia, niin mulle saattoi tulla ihan pieni jälkicringe siinä kohtaa että oikeesti vai, ei jumalauta Mutta siinä ei sit enää tiedä, mitä se on saanut siitä kirjasta ja mitä aspekteja se tarkottaa, niin se on just hyvä tolleen että se jää jokaisen omalle kontolle se varsinainen tutkiskelu jotenkin.

[kertsi]

Sitä en ymmärrä ollenkaan, että jonkun mielestä yhteiskunnan kaikkien ihmisten pitäisi noudattaa jonkun tai jonkun ryhmän mielikuvitusystävän käskyjä, vaikka itse ei uskois juuri siihen mielikuvitusystävään. Jos joku hallusinoisi (väittäen näkyjä uskonnolliiksi näyiksi) esim. vaaleanpunaisista musikaalisista hiiristä, miksei hänen hourekuvansa vuoksi sitten tehtäisi kaikkea mahdollista, mitä näille mielikuvutusystäville muka päähän pälkähtää? Koska jumalia on pilvin pimein, tuhansia, mikä tekee johonkin niistä jumaluuksista uskomisen uskonnoksi, ja kaikki muut taikauskoksi tai magiaksi tai pakanuudeksi? Samaa mielikuvituspaskaahan se vaan on, eri paketeissa vaan.

[Xantippa]

Minulla on myös uskovainen ystävä, joka välillä on uskostaan puhunut. Hänen kohdallaan on vain säilynyt jonkinlainen lapsenusko, hän kuuluu sukupolveen, jolloin uskonnon opetus ja kasvatus oli aivan toisella tasolla kuin nykyään. Hän on siis elänyt maailmassa, jossa usko oli itsestään selvyys, lähtökohta, käytiin raamattupiirit ja kirkon päivä- ja iltapäiväkerhot.

Hän on elämänsä vaikeuksissa saanut uskosta suurta lohtua. Lisäksi hän arjessa kokee saavansa siitä voimaa, on valoisa ja iloinen ihminen.

Olen monta kertaa miettinyt, minkälaista elämä olisi, jos oikeasti olisi varma, vakaa usko siitä, että joku minua kannattelee, kaikki, mitä tapahtuu, on minun parhaakseni, lopulta, ja rakastava kohtalo. Ihan mahdoton ajatus

Olen monellakin tapaa aika epävarma ihminen, joten olisihan tuo parannus!

T: Xante

[Karikko]

Katollinen kirkko taitaa "maallistua" nykyisen paavin toimesta.

Tai modernisoitua aikaa vastaavaksi, mutta tuskin ilman kipuilua.

Niissä vanhoillisissa piireissä tuollainen varmaan synnyttää vastavoimia..

eli nämä asiat.IL

Katolisen kirkon johtaja, Paavi Franciscus on nimittänyt ranskalaisen Nathalie Becquartin piispojen synodin apulaissihteeriksi. Nimityksen myötä Becquartista tulee ensimmäinen nainen, jolla on synodissa virka sekä äänioikeus. 52-vuotias sisar Becquart on espanjalaisen Luis Marin de San Martinin ohella toinen uusista synodin apulaissihteereistä.

Synodilla tarkoitetaan piispoista, arkkipiispoista sekä kardinaaleista koostuvaa piispainkokousta, joka käsittelee katolisen kirkon tärkeimpiä oppikysymyksiä sekä tekee päätöksiä äänestämällä. Synodiin kuuluu myös asiantuntijoita, joilla ei ole äänioikeutta.

Tähän mennessä naiset ovat saaneet toimia synodissa ainoastaan asiantuntijan roolissa, ja myös Becquart on ollut synodin asiantuntija vuodesta 2019 lähtien.

Synodin pääsihteerin, kardinaali Mario Grechin mukaan nimitysuutinen osoittaa "paavin halun saada naisia osallistumaan kirkon päätöksentekoon yhä enemmän".

Argentiinalainen paavi Franciscus on myös aiemmin ilmaissut halunsa uudistaa synodia sekä antaa siellä suuremman roolin sekä naisille että maallikoille.

– Asiantuntijoina tai kuulijoina toimineiden naisten määrä on ollut kasvussa myös aikaisemmissa synodeissa. Sisar Natalie Becquartin nimityksellä ja hänen mahdollisuudellaan osallistua äänestykseen ovi on auennut, Grech sanoo The Guardianin mukaan.

Paavi on edeltäjäänsä, paavi Benedictusta liberaalimpi, sillä aiempien lausuntojen perusteella hän vaikuttaisi myös hyväksyvän homoseksuaalisuuden.

– Jos joku on homo ja etsii hyväntahtoisesti Jumalaa, kuka minä olen tuomitsemaan? Näitä ihmisiä ei pidä syrjiä tai marginalisoida, hän totesi vuonna 2013.

Tammikuussa paavi myös ilmoitti hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien siviililiitot.

Uutistoimisto AP:n mukaan Franciscus ei kuitekaan hyväksy naispappeutta, vaikka hänen mielestään naiset voivat toimia messuissa esimerkiksi palvelijoina tai uskonnollisen liturgian lukijoina.

[Norma Bates]

https://www.lehtiluukku.fi/lue/voima/10-2020/266410.html

Voima-lehdestä nro 10 (2020) löytyy artikkeli Messiaaksi julistautuneet.

[a4]

https://www.lehtiluukku.fi/lue/voima/10-2020/266410.html

Voima-lehdestä nro 10 (2020) löytyy artikkeli Messiaaksi julistautuneet.

Oli ihan mielenkiintoista luettavaa.

Esimerkiksi Venäjällä vaikuttaneiden skoptsien oppeihin kuuluivat kivesten, penisten ja rintojen irtileikkaamiset. Irti leikatut elimet edustivat liikkeen mytologiassa paratiisin kiellettyä hedelmää.
Myös skoptseja johti 1700-luvulla uuden ajan messias: Jeesuksen jatkajankaan asema ei riittänyt Kondrati Selivanoville, vaan hän julistautui uudeksi tsaariksi, Pietari III:ksi. Neuvostoliiton aikana liike kuihtui olemattomiin.
https://voima.fi/artikkeli/2020/kristuksen-tyon-jatkajiksi-julistautuneet-uuden-ajan-messiaat-ovat-aloittaneet-kultteja-ja-sisallissotia/

[Karikko]

^
On uskonto mikä hyvänsä, niin siihen yleensä kuuluu jonkinlainen valta-asema tai vallantavoittelu (sisään
rakentuvana ominaisuutena.)

Messias,  on varmaan kyllä usein uhrin ominaisuudessa- kuten jeesus.

Messias itse ei useinkaan ole se suurin "konna" vaan lähtökohta uuteen oppiin.

Miksi sitten messiaita tarvitaan ja mihin se lienee ihmisen psyykkeeseen liittyvää. (pelastus-oppeja)

Varmaan nuo julmat tavat ja leikkailut sitouttavat myös niihin osallistuvat. Jos sellaiseen alistuu on siitä porukasta varmaan hankalampi lähteä enää pois.

Hieman samantapaista, kuin vapaamuurareiden älyttömät riitit liittymis-seremonioissa.

Ne monet pikku-messiaat kyllä jotka ovat lahkoja tehneet ovat olleet luomansa joukkion johtajia, mutta heidän kuoltuaan se sakki on kuihtunut pois..

[Toope]

On uskonto mikä hyvänsä, niin siihen yleensä kuuluu jonkinlainen valta-asema tai vallantavoittelu (sisään
rakentuvana ominaisuutena.)...

Pätee kaikkiin ja myös ideologioihin. Tietynasteisesta valta-asemasta aina on kyse.

[Toope]

...Uskonnot ovat silkkaa paskaa mitä tulee naisten ja lasten ihmisoikeuksiin. Uskonnot ovat välineitä joilla miehet ovat jakaneet omaisuuden, eli ämmät, keskenään niin että ei ole tarvis olla kokoajan toistensa kurkuissa kiinni...

Tuo on hyvin naiivi käsitys, koska uskontojen kautta/myötä ihmisille on syntynyt lakijärjestelmät ja sitä kautta valtio oikeuslaitoksineen. Voit hahhatella, mutta näkemyksesi on väärä. Uskontojen kautta lait tulivat yhteiskuntaamme.

[Toope]

Kristinusko on pitänyt kirkkokansaa kuristusotteessaan parituhatta vuotta, pelotellut ikuisella kidutuksella piinahelvetissä. Kristinusko on ollut kurjistamassa ihmisten elämää monin tavoin...

Kristinuskon tuoma yhteiskuntamalli järkeisti Eurooppaa huomattavasti. Ette ehkä nostalgiassanne ymmärrä sitä, miten brutaaleja esi-kristilliset yhteiskunnat lopulta olivat. Niitä mainostetaan toki nykyään kuten islamia...!
Edes Espanjan inkvisitio ei todellisuudessa ollut julmempi, mitä nuo ei-kristilliset yhteisöt olivat. Kristillisyys nimenomaan rauhoitti Eurooppaa, ei brutalisoinut sitä.

[Toope]

Sitä en ymmärrä ollenkaan, että jonkun mielestä yhteiskunnan kaikkien ihmisten pitäisi noudattaa jonkun tai jonkun ryhmän mielikuvitusystävän käskyjä, vaikka itse ei uskois juuri siihen mielikuvitusystävään...

Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisiä arvoja, moraalisia ja käytössääntöjä. Uskonto loi näitä, sittemmin periaatteista tuli lakeja.

[MrKAT]

Kristillisyys nimenomaan rauhoitti Eurooppaa, ei brutalisoinut sitä.

Höpö höpö.
Ks. esim. kristillisyyden I maailmansota vv. 1618-48.
Tai satavuotinen sota (1337-1453):
The interaction between war and religion helped to create increasingly xenophobic and jingoistic societies, so that a conflict which began as a dynastic or feudal struggle increasingly came to be understood in terms of a national crusade. Indeed, the increasing politicisation and 'nationalisation' of both the English and French churches was an important development of the Hundred Years War.
- Linkki, University of St. Andrews.