Kirjoittaja Aihe: Poikkeustila, valmiuslaki ja hallituksen toiminta koronan ehkäisemisessä  (Luettu 30835 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Norma Bates

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4078
  • Äärinukkuvien puolue
Ja ohessa peloteltiin että maski toimii viruslinkona. Lisäksi kun ei muka jostain syystä ulkomailla tehdyt tutkimukset kelvanneet, piti tutkia maskien suojaavuutta itse ja ensimmäisestä tutkimustuloksesta tiedotettiin että eihän niistä maskeista juurikaan hyötyä ole. Keväästä eteenpäin on ollut sellainen fiilis että kaikkensa on tehty maskeja vastaan, nyt yhtäkkiä sitten näkemys vaihtuu täysin vastakkaiseksi, ja sitten ihmetellään minkä takia osa porukoista on pudonnut täysin kärryiltä.

https://www.aamulehti.fi/a/66c8e961-7d6e-43e1-8ef1-d7f96519c037

3.6.2020:

STM vastusti yleistä maskisuositusta.

Kiurun mukaan ministeriön vastustava kanta johtuu siitä, että maskit eivät suojaa kantajaansa tartunnalta, ja siitä, etteivät ne korvaa muita toimia tartuntojen estämiseksi.

– Jos suojainta käytetään väärin, ollaan siinä tilanteessa, että tartuntariski voi jopa kasvaa, Kiuru kertoi STM:n kannasta.

...

Maskikysymystä on selvittänyt tähän mennessä STM, hallituksen asettama tiedepaneeli ja teknologian tutkimuskeskus VTT.

– Keskustelua varmasti hämärtää se, että asiantuntijoilla on monenlaisia kantoja, Kiuru totesi keskiviikon neuvotteluiden jälkeen.

STM:n viime perjantaina julkaiseman selvityksen perusteella kasvomaskien vaikutus infektioiden leviämiseen on vähäinen tai olematon.

Selvityksessä todetaan, että kasvomaskeilla voi jossain määrin ehkäistä käyttäjää levittämästä hengitystieinfektioita aiheuttavaa virusta muille, mutta kantajaa itseään maski ei suojaa tartunnalta.

Tuo nyt sieltä asiallisimmasta päästä ja listasin tuohon vain sen negatiivisen puolen. Mutta somessahan tuo sitten äityi tappeluksi maskivastaisten ja -myönteisten välillä, ja on se jäänyt visusti korvan taakse varsinkin hörhöille joiden päätä olen yrittänyt himppasen saada kääntymään kun huuhaa-ihmisenä kuitenkin katson olevani jonkin verran vastuussa siitä mitä hörhöskenessä pyörii. Mutta alkaa kyllä niin väsyttää Trumpia messiaanaan pitävien hömpötykset että enpä taida ikuisesti jaksaa.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3721
Eli Euroopassa ei sitten ilmeisesti osata käyttää niitä maskeja.

Maskit eivät ole 100 % turvallisia, mutta on uumoiltu että niiden kanssa virusta saa vähäisemmän määrän ja täten mahdollisesti lievemmän taudin, jos tartunnan saa. Myöskin voisi lisätä että mikäli maskit ehkäisevät myös normiräkätautien lievämistä, sitä parempi sillä olettaa voinee että jo entuudestaan yhdellä infektiolla rasitettu kroppa on pirun huono taistelemaan vielä jotain koronaakin vastaan siinä samassa yhteydessä.
Tai sitten Kiinassa jatketaan kuin ei mitään, ja tautitapauksia aliraportoidaan. Muille mantereille levitessään virus samalla mutatoituu, joten sen nykyiset kannat voivat olla pahempia Euroopassa, kuin Kiinassa. Toisiaan seuraavien aaltojen erittäin suuri todennäköisyys oli hyvin tiedossa jo ennakkoon - ilmojen kylmetessä ja sään muuttuessa sateiseksi ja epävakaaksi virus leviää tehokkaammin. Se on kuitenkin mielestäni selvää, että laajoja epidemioita ei Kiinakaan pystyisi peittelemään.

Kiinassa 9 miljoonan kaupunkin kaikki asukkaat testataan 12 tapauksen vuoksi, joten tuskin he tautia piilottelevat.

Varmaan heillä on valta määrätä myös kaikki karanteeniin ja ellei totella "hitstaan ovet kiinni karanteenin ajaksi.

Ilmeisen tehokasta virushoitoa.

Maskien hyöty on enemmän psykologista kuin reaalista- todellinen hyöty on tautia levittävien eristäminen.

Eihän missään maassa tavalliset flunssatkaan ole hallinnassa vaikka niissä ahkerasti ihmisiä maskataan.

Heti liikkumisen vapauduttua euroopassa lähtivät tapaukset nousuun--

Poissa Kopek

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3111
En täysin ymmärrä tätä viimeaikaista kohinaa maskisuosituksiin ja pakkoihin ja perusoikeuksiin ja itsemääräämisoikeuksiin ja muuhun liittyen. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

Missä ne itsemääräämisoikeudet ja perusoikeudet ja ihmisoikeudet silloin ovat, kun poliisi sakottaa kansalaista jostakin tyhjänpäiväisen määräyksen noudattamatta jättämisestä. Joku poliisiin kytköksissä oleva virkamies jossakin päättää jostakin pakosta tai kiellosta. Eduskunta toimii kumileimaisimena hyväksyen lain. Sen jälkeen poliisi alkaa sakottamisen.

Kukaan ei puhu perusoikeuksista. Kansanedustajat eivät edes tiedä säätäneensä edellä mainitun tyyppistä lakia. Ei heitä kiinnosta. Tämä on aivan totta. Helsingin Sanomat vahvisti asian tämän päivän numerossaan. Tapaus koskee sähköyhtiöiden perimiä sähkönsiirtomaksuja, mutta esimerkki sopii mihin tahansa lainsäädäntöön.

Helsingin Sanomat:

Poliitikot ovat nyt sättineet sähköfirmoja ahneudesta. Oikeita syyllisiä ovat Energiavirasto ja eduskunta. Virasto vetäisi hatusta oletukset kaapelointikuluista ja laski näiden summien mukaisen tuottorajoitteen eli tuli tarjonneeksi sähköyhtiöille luvan painaa rahaa. Poliittiset päättäjät siunasivat ratkaisun – todennäköisesti ymmärtämättä lainkaan, mitä tekivät.

Ministeriä koskenut luottamuslauseäänestys maskisuositukseen liittyen tuntuu myös oudolta. Eivätkö ihmiset osaa tehdä mitään oma-aloitteisesti, elleivät viranomaiset esitä virallista suositusta.

https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/coronavirus/in-depth/coronavirus-mask/art-20485449

Poissa Lognessa

  • Vakiojäsen
  • **
  • Viestejä: 312
Kokemukseni maskin käytöstä on huono. Pikku Prinssi on opettanut, että pitää katsoa kauas eikä lähelle, eli ei tule mitään kaupassa asioinnista maski päällä. Lasit sumenee. Laseja sitten tulee kiskotuksi ylös ja alas. Minulla käytössä pestäviä maskeja, ehkä kertakäyttöiset olisivat ilmavampia. Toisaalta, suojaako ilmava koronalta ja niinhän päin se oli, että maskin tarkoitus on ettei itsestä lähde koronaa liikkeelle. Ilmavan kertakäyttömaskin käyttö lisäksi kuormittaa ympäristöä aika tavalla. Ensin sen tuotanto; sähköä, vettä ja luonnonvaroja kuluu. Maskia käytetään hetki. Heitetään roskiin ja jätteenkäsittely jälleen kuluttaa luonnonvaroja sekä lämmittää ilmastoa entisestään.

Poissa Xantippa

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3584

Ja heitettäisiin edes roskiin, mutta kun ei, niitä näkyy tienposkissa ja kaikkialla. Netissä kulkee kuva vesilinnusta maski kaulassa roikkumassa.

Luulisi, että ihmiset olisivat fiksumpia, mutta tietää, että eiväthän ne ole.

T: Xante

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3721
En täysin ymmärrä tätä viimeaikaista kohinaa maskisuosituksiin ja pakkoihin ja perusoikeuksiin ja itsemääräämisoikeuksiin ja muuhun liittyen. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

Ministeriä koskenut luottamuslauseäänestys maskisuositukseen liittyen tuntuu myös oudolta. Eivätkö ihmiset osaa tehdä mitään oma-aloitteisesti, elleivät viranomaiset esitä virallista suositusta.

https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/coronavirus/in-depth/coronavirus-mask/art-20485449

Kyse on politiikasta- aika huonot eväät Orpolla, kun ei keksinyt muuta aihetta, kun tuon maskien ohjeistuksen, tai ohjeistamattomuuden.

Sitäpaitsi hän itse ilmeisesti oli se "valehtelija"
IS-
>>
 Sille se viimeinen todiste, että meidän oli oikein ja tärkeää käydä tämä keskustelu, oli THL:n pääjohtajan lausunto, jossa hän sanoi, että STM ja ministeriö olivat kieltäneet häntä ja THL:ää antamasta ihmisille tämän maskisuosituksen, joka olisi ollut ihmisille tärkeä, Orpo sanoi.

Marin puuttui A-studiossa tuoreeltaan Orpon sanomisiin.

– Maskisuosituksesta on päättänyt hallitus niiden asiantuntijalausuntojen ja arvioiden pohjalta, joita hallitukselle on esitelty. Sekä STM:n virkakunnan että THL:n näkemys keväällä on ollut se, että yleistä maskisuositusta ei tule antaa.

Orpo kuitenkin toisti vielä kantansa:

– Minusta THL:n pääjohtaja antoi aivan selvästi ymmärtää, että THL olisi halunnut antaa suomalaisille maskisuositukset jo keväällä, mutta se heiltä estettiin.

Orpo viittasi ilmeisesti Tervahaudan maanantaina IS:lle antamaan haastatteluun. Tervahauta ei kuitenkaan puhunut maskisuosituksesta, toisin kuin Orpo väitti, vaan maskeihin liittyvästä ohjeistuksesta, jollaista THL olisi hänen mukaansa halunnut antaa

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 2790
Ministeri Kiurun eilinen pashanjauhanta Eduskunnassa oli surkuhupaisaa, myötähäpeää herättävää ja myös raivostuttavaa katsottavaa. Sai muodollisen luottamuslauseen, mutta epäluottamus jäi silti jäljelle.

Marinillakin vaikuttaisi valta ja menestys humahtaneen päähän. Eilinen Twitter-nokittelu meni farssiksi, ja nyt tilanne on tämä:

Pääministeri Marin haluaa THL:n Tervahaudalta kirjallisen selvityksen maskikannasta (IS).

Professori ihmettelee Marinin puheita: ”Pääjohtaja määrää THL:n kannan” (IS).

Vai laitetaaks hormonien piikkiin? :)

"Te koirat kuvittelitte että en enää palaisi Troiasta, ja niinpä olette raiskanneet piikani ja kosineet vaimoani, pelkäämättä jumalia jotka ovat puolellani ja pelkäämättä ihmisten kostoa, jonka teille valmistaisivat. Nyt olette kuoleman silmukassa - jokaikinen teistä!" - Odysseus

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 6386
Kokemukseni maskin käytöstä on huono. Pikku Prinssi on opettanut, että pitää katsoa kauas eikä lähelle, eli ei tule mitään kaupassa asioinnista maski päällä. Lasit sumenee. Laseja sitten tulee kiskotuksi ylös ja alas. Minulla käytössä pestäviä maskeja, ehkä kertakäyttöiset olisivat ilmavampia. Toisaalta, suojaako ilmava koronalta ja niinhän päin se oli, että maskin tarkoitus on ettei itsestä lähde koronaa liikkeelle. Ilmavan kertakäyttömaskin käyttö lisäksi kuormittaa ympäristöä aika tavalla. Ensin sen tuotanto; sähköä, vettä ja luonnonvaroja kuluu. Maskia käytetään hetki. Heitetään roskiin ja jätteenkäsittely jälleen kuluttaa luonnonvaroja sekä lämmittää ilmastoa entisestään.

Ja heitettäisiin edes roskiin, mutta kun ei, niitä näkyy tienposkissa ja kaikkialla. Netissä kulkee kuva vesilinnusta maski kaulassa roikkumassa.

Luulisi, että ihmiset olisivat fiksumpia, mutta tietää, että eiväthän ne ole.

T: Xante

Ihmisten fiksuus on varsin vaihtelevan tasoista. On sitä sellaistakin päästy todistamaan, että tyyppi kaivaa roskiksesta itselleen maskin ja laittaa päälleen. Voi tietenkin olla, että hän halusi saada koronan tai jonkin muun tartunnan ja siten toimi tavoitteensa kannalta järkevästi...

Jos pääjohtaja määrää thl:n kannan, saa silloin kaiketi suomen pääministeri määrätä hallituksen kannan.

Minkälainen tieto tai koulutus lienee pääjohtajalla määritelläkseen yksinään edustamansa laitoksen kannan, ilman asiantuntijoiden myötävaikutusta.

Mutta samahan se "maskijuttu" on kuitenkin avuksi ihmisille jotka pelkäävät virusta- psykologinen pelko on melko yleistä ja ehkä se vähän sitä helpottaa.

Tervahauta puheli kyllä hieman levottomia, eikä vastannut enää puheistaan "kirjallisesti". Halujahan voi ihmisillä olla monenlaisia, mutta, kun pitäisi kertoa mitä on aikanaan sanottu tai kerrottu. Sitä ei ehkä muisteta kovin hyvin.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3721
Kokemukseni maskin käytöstä on huono. Pikku Prinssi on opettanut, että pitää katsoa kauas eikä lähelle, eli ei tule mitään kaupassa asioinnista maski päällä. Lasit sumenee. Laseja sitten tulee kiskotuksi ylös ja alas. Minulla käytössä pestäviä maskeja, ehkä kertakäyttöiset olisivat ilmavampia. Toisaalta, suojaako ilmava koronalta ja niinhän päin se oli, että maskin tarkoitus on ettei itsestä lähde koronaa liikkeelle. Ilmavan kertakäyttömaskin käyttö lisäksi kuormittaa ympäristöä aika tavalla. Ensin sen tuotanto; sähköä, vettä ja luonnonvaroja kuluu. Maskia käytetään hetki. Heitetään roskiin ja jätteenkäsittely jälleen kuluttaa luonnonvaroja sekä lämmittää ilmastoa entisestään.

Ja heitettäisiin edes roskiin, mutta kun ei, niitä näkyy tienposkissa ja kaikkialla. Netissä kulkee kuva vesilinnusta maski kaulassa roikkumassa.

Luulisi, että ihmiset olisivat fiksumpia, mutta tietää, että eiväthän ne ole.

T: Xante

Ihmisten fiksuus on varsin vaihtelevan tasoista. On sitä sellaistakin päästy todistamaan, että tyyppi kaivaa roskiksesta itselleen maskin ja laittaa päälleen. Voi tietenkin olla, että hän halusi saada koronan tai jonkin muun tartunnan ja siten toimi tavoitteensa kannalta järkevästi...

^
Onko tuo urpaanilegenda, vain onko joku nähnyt tapauksen.

Lapset ja lapsenuskoiset varmaan voisivat noinkin toimia.

Sakon uhalla olevat voisivat kyllä tehdä samoin, joissakin maissa, jossa maskiton saa aika ison rapsun.

Poissa Xantippa

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3584
Vaikuttaa siltä, että hyvissä käsissä ollaan:

Yleensä näin pitkälle ei mennä. Jos on tiedossa, että päätöksentekijä on eri kannalla kuin esittelijä, esittelijä voidaan vaihtaa jolloin erimielisyyttä ei näy, hän kertoo.

Siis millainen tämä meidän terveydestämme vastaava pulju oikein on, siellä on ilmeisesti asiantuntijoita, jotka tutkivat ja ovat tietävinään jotain, esittelijöitä, jotka esittelevät näitä tutkimuksia ja päätöksentekijöitä, jotka päättävät, mitkä kannat ovat oikeita ja pääjohtaja, joka päättää, mitä näistä kerrotaan.

Sillä lailla, kannattaakin tulla ulos kertomaan, että ei olla oltu tyytyväisiä siihen, miten juttumme on puoli vuotta sitten tulkittu.

T: Xante

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 2790
Kiurun selkeääkin selkeämpi vastaus A-Studiossa.

Suomessa olisi tilausta BBC:n HARDTalk-tyylisille toimittajille. On todella ärsyttävää, että tuollainen käy toimittajalle vastauksesta.

Marin kiukutteli viime yön Twitterissä, ja lähti sitten Brysseliin. Tervahauta on ollut nyt (Ymmärrettävästi) hiljaa:

Kommentti: Marin on sairastunut pääministeritautiin – se on Suomelle syvässä kriisissä huono asia (IS).

Kun sairaaloilla ei ollut keväällä resursseja edes maskeihin, se oli Marinin mielestä sairaaloiden oma vika.
Kun Finnair kuljettaa maahan koronaa, se on Marinin mielestä Finnairin oma vika.
Kun THL yritti puoltaa maskeja, niin turvat tukkoon ja nyt sekin on THL:n oma vika.

Aivan kuin tässä olisi jokin kaava... :)
"Te koirat kuvittelitte että en enää palaisi Troiasta, ja niinpä olette raiskanneet piikani ja kosineet vaimoani, pelkäämättä jumalia jotka ovat puolellani ja pelkäämättä ihmisten kostoa, jonka teille valmistaisivat. Nyt olette kuoleman silmukassa - jokaikinen teistä!" - Odysseus

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 6386
Kokemukseni maskin käytöstä on huono. Pikku Prinssi on opettanut, että pitää katsoa kauas eikä lähelle, eli ei tule mitään kaupassa asioinnista maski päällä. Lasit sumenee. Laseja sitten tulee kiskotuksi ylös ja alas. Minulla käytössä pestäviä maskeja, ehkä kertakäyttöiset olisivat ilmavampia. Toisaalta, suojaako ilmava koronalta ja niinhän päin se oli, että maskin tarkoitus on ettei itsestä lähde koronaa liikkeelle. Ilmavan kertakäyttömaskin käyttö lisäksi kuormittaa ympäristöä aika tavalla. Ensin sen tuotanto; sähköä, vettä ja luonnonvaroja kuluu. Maskia käytetään hetki. Heitetään roskiin ja jätteenkäsittely jälleen kuluttaa luonnonvaroja sekä lämmittää ilmastoa entisestään.

Ja heitettäisiin edes roskiin, mutta kun ei, niitä näkyy tienposkissa ja kaikkialla. Netissä kulkee kuva vesilinnusta maski kaulassa roikkumassa.

Luulisi, että ihmiset olisivat fiksumpia, mutta tietää, että eiväthän ne ole.

T: Xante

Ihmisten fiksuus on varsin vaihtelevan tasoista. On sitä sellaistakin päästy todistamaan, että tyyppi kaivaa roskiksesta itselleen maskin ja laittaa päälleen. Voi tietenkin olla, että hän halusi saada koronan tai jonkin muun tartunnan ja siten toimi tavoitteensa kannalta järkevästi...

^
Onko tuo urpaanilegenda, vain onko joku nähnyt tapauksen.

Lapset ja lapsenuskoiset varmaan voisivat noinkin toimia.

Sakon uhalla olevat voisivat kyllä tehdä samoin, joissakin maissa, jossa maskiton saa aika ison rapsun.

Tai ne, jotka nyt vain ajattelevat asiat vähän toiseen tapaan kuin oletetaan.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3721

^
Siis urbaanilegenda,-oletan.

Mutta nyt on tutkittu, että kertakäyttöisiä maskeja voi pesaista kymmenenkin kertaa, joten ehkä niitä kannattaa haalia.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 6386

^
Siis urbaanilegenda,-oletan.

Mutta nyt on tutkittu, että kertakäyttöisiä maskeja voi pesaista kymmenenkin kertaa, joten ehkä niitä kannattaa haalia.

Ei, mutta toki voit näin ajatella halutessasi.