Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Poikkeustila, valmiuslaki ja hallituksen toiminta koronan ehkäisemisessä

Aloittaja Brutto, maaliskuu 25, 2020, 14:07:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 12:34:04
Epäilen että Li on ensimmäinen ministereistä, joka jättää leikin kesken. Hän vaikuttaa hyvin väsyneeltä ja olemus tuo mieleen avannosta jäälle nostetun säynävän, jonka ilmeestä paistaa vain halu olla ihan jossakin muualla.
Minusta se on jopa vähän outoa - käsittääkseni Li on viisikon liikunnallisin ihminen, joten ainakin sen puolesta hänellä luulisi olevan myös muita parempaa henkistä kestokykyä. Kyllä nämä ja edessä olevat ajat ovat silti kylmää kyytiä kelle hyvänsä. Uutta budjettiakin laaditaan samalla otsa hiessä.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläisellä on ollut hyviä juttuja. Kaveri laittoi juuri Facebookissa kirjoittamansa pätkän, jossa Mäkeläinen letkautti maskeista, että ilmeisesti turvavyötkin kuuluvat jatkossa vain ammattiautoilijoille.

"Mikä maa on kaikkein tarmokkaimmin torjunut koronavirusta? Vastaus voi yllättää: Pohjois-Korea"...
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

urogallus

Andersonilla kyllä luulisi sentään olevan omiensa tuki takana. Sen puolesta Kulmuni ja Ohisalo saattavat olla heikoimmassa asemassa.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 06, 2020, 12:41:38

Onhan Li ollut hieman stressaantuneen oloinen, kertonee myös siitä että ottaa hommansa vakavasti. Toivon, että jaksaa vaikka monilla tavoilla yritetään heittää hiekkaa rattaisiin. Esimerkiksi kengistä huomauttamalla.

Itse kukin voi tällaisessa tilanteessa miettiä, miten hän selviäisi pääministerin tai opetusministerin tai valtiovarainministerin kengissä. Lopullisesti sen tietysti näkisi vasta tositoimissa vähän kuin sodassakin. Monihan on omassa mielessään kova poika niin kauan, kun ei tarvitse antaa näyttöjä, mutta kun niiden aika tulee, meneekin pupu pöksyyn. Joku taas ei pidä meteliä itsestään eikä ehkä itsekään luota itseensä, mutta kovassa paikassa hänestä kuoriutuukin sankari. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, niinhän sitä sanotaan.

Pidän itseäni surkeana rimanalittajana ja lusmuna ja luuserina vähän asiassa kuin asiassa, joten jos minut olisi jonkin ihmeen seurauksena nimitetty ministeriksi, mikä tietysti on absoluuttinen mahdottomuus, en kovin paljon odottaisi itseltäni. Heikkoluonteisena omaneduntavoittelijana ja kaikin puolin epäihanteellisena ja itsekkäänä tyyppinä olisin ehkä niin hurmaantunut ministerinpalkastani, että yrittäisin roikkua siinä kiinni, vaikka maan edun kustannuksella. Kuten sanottu, minusta ei ole sankariksi. Voisinhan tietysti aikaa kuluttaakseni yrittää tehdäkin jotain, ja jos se sattuisi olemaan yleiseksi hyödyksi, niin sitten se olisi.

Kaikesta huonoudestani huolimatta minulla ehkä kuitenkin on olemassa edes jonkinlainen moraali, joten yrittäisin välttää ahneuden paholaista saamasta liian suurta otetta itsestäni. Pelkkä ministerinpalkan nostaminen olisi tietysti moraalitonta jo itsessään, jos sen eteen ei tekisi tarpeeksi. Tämän ehkä vielä hyväksyisin, mutta en taitaisi viitsiä harrastaa mitään tämän pidemmälle menevää kähmintää tai hämärää touhua viran suojissa. En siis käyttäisi valtion luottokorttia omissa ostoksissani tai tekisi muutakaan, josta voisi seurata ikävyyksiä tai epämukavia lööppejä.

Se, että erotetaan saamattomuuden vuoksi, on vähemmän nöyryyttävää kuin se, että erotetaan ahneuden ja taloudellisten sotkujen tai jopa rikosten vuoksi. Eli reilua ja avointa peliä pelaisin ja yrittäisin pitää omat rahat ja työnantajan rahat tiukasti erillään. Tässä asiassa olen aika tarkka. Omaatuntoani kaivelee vieläkin se, että minulle jäi lähes 30 vuotta sitten vahingossa (ei tarkoituksella) kunnantoimistosta lainaamani kynä ja niitinpoistopihdit, kun jätin homman. En muistanut, että olin lainannut niitä. Kun joskus vuosien päästä ne löysin, en kehdannut enää käydä niitä palauttamassa. Olisi tietysti pitänyt. Nyt ne ovat jo kadonneet.

Jos Uudenmaan eristys poistetaan 20.4.2020 kuten alun perin on ilmoitettu, on tavallaan hassua, että se poistetaan tilanteessa, jossa viruksen leviäminen on laajempaa kuin silloin, kun eristys aloitettiin. Mitä hyötyä eristyksestä siis on ollut, jos se lopetetaan entistä pahemmassa tilanteessa. Vai vieläkö määrätään jatkoa?

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 06, 2020, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 12:34:04
Epäilen että Li on ensimmäinen ministereistä, joka jättää leikin kesken. Hän vaikuttaa hyvin väsyneeltä ja olemus tuo mieleen avannosta jäälle nostetun säynävän, jonka ilmeestä paistaa vain halu olla ihan jossakin muualla.
Onhan Li ollut hieman stressaantuneen oloinen, kertonee myös siitä että ottaa hommansa vakavasti. Toivon, että jaksaa vaikka monilla tavoilla yritetään heittää hiekkaa rattaisiin. Esimerkiksi kengistä huomauttamalla.
Muistan vieläkin miten ihmisiltä riitti hoitajien lakkoon sympatiaa muttei opettajien lakkoon. (Muistan siksi että olin kauhuissani kun omaiseni oli just joutunut sairaalaan.)  Hoitajien paineet ei näy/vaikuta kansalaisiin henk. koht.  kotona sillä tavalla kuin etäopettamisen paineet joten ehkä Li:llä on kaikkein kovimmat yleisöpaineet (haukut) ammattilaisten paineiden lisäksi?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Hippi

Tuota olen ihmetellyt, että vanhemmat kitisevät niin paljon koululaisten etäopetuksesta. Opettajahan siinä opettaa. Ja vaikka nyt vähän läksyihin vanhemmilta tukea lapset tarvisivatkin, niin sehän on ihan normaalia.

Minulla oli sattumoisin "erilainen oppija", jota kotiopetin läksyjenteon yhteydessä yhdeksän vuotta ja vielä ammittikoulun aikaan hän kävi kotona, että sai tukiopetusta lääkelaskuihin :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

#291
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 12:34:04
Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 06, 2020, 12:27:41
Korjausta Li Anderssonin lukuhetkiin sen verran, että oli sentään lukenut em. tilanteesta Hesarista, eikä lööppilehdestä. Minua ärsyttää toisinaan se, että niin kansanedustajat kuin joskus ministeritkin länkyttävät Eduskunnan kyselytunneilla päivän lööppilehdistä bongaamiaan juttuja. Se on useimmiten vain noloa.

Epäilen että Li on ensimmäinen ministereistä, joka jättää leikin kesken. Hän vaikuttaa hyvin väsyneeltä ja olemus tuo mieleen avannosta jäälle nostetun säynävän, jonka ilmeestä paistaa vain halu olla ihan jossakin muualla.
Anteeksi, että keskeytän henkevät ja  tuikitärkeät pohdintanne aiheesta Li Anderssonin kengät ja väsähtänyt olemus, mutta itse aihekin voi olla kiinnostava.

Luulisi, että pääministerin lisäksi sisäministerillä olisi ne kaikkein kovimmat paineet tässä kriisissä?

Wikipedian mukaan
Suomessa siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia ja siviilikriisinhallintalaki ohjaavat maan osallistumista kansainväliseen siviilikriisinhallintayhteistyöhön. Kansallisina siviilikriisinhallinnan toimijoina Suomessa toimivat ulkoministeriö, joka vastaa siviilikriisinhallinnan poliittisesta ohjauksesta, ja sisäministeriö, jonka vastuualueena on kansallisten valmiuksien ylläpitäminen. Näiden valmiuksien operatiivisesta puolesta on vastuussa sisäministeriön hallinnon yhteydessä itsenäisenä keskuksenaan toimiva Kriisinhallintakeskus.

(Mutta ihan kuin tuo ^ koskisi kansainvälisiä operaatioita, ei kansallisia. Finlexistä löytynyt siviilikriisinhallintalaki tuntui samaten koskevan kansainvälisiä operaatioita.)

Minulle ei kyllä ole kristallinkirkasta mitä kriisinhallinta koronakriisissä oikeastaan olisi. Voisiko se olla:
- ennaltaehkäisy ja ennakointi: tarkat suunnitelmat siitä, miten kriisin eri osa-alueita voidaan hallita ja negatiivisia vaikutuksia ehkäistä. Osa-alueita esim. vaikutukset kansantalouteen, vaikutukset kuolleisuuteen, yhteiskunnalliset levottomuudet jos tilanne X tapahtuu, jne.
- tarkat suunnitelmat miten esim. suojausvälineniden, hengityslaitteiden, sairaalapetien ja henkilökunnan, hautapaikkojen  yms. riittävyys taataan ja hankinta/rekrytonti aikataulutetaan
- aikaisten indikaattorien observointi/monitorointi ja analysointi, esim. jos tilanne maassa uhkaa luisua täyteen anarkiaa, ryöstelyyn, tai jos esim. yli kolmannes työikäisistä olisi vaarassa kuolla jne..
- kriisinhallintaorganisaation tarvitseman osaamisen tarpeen kartoitus, ja osaamisen treenaus
- kriisinhallinan toimien ankkurointi laajahkosti esim. eduskunnassa, ja muissa yhteiskunnan instituutioissa
- kommunikaation koordinointi ja tehokkuuden ja vaikuttavuuden varmistaminen niin, että väestö noudattaa annettuja ohjeita

(Poliisihan on sisäministeriön alaisuudessa.) Mitä sitten armeija toisi tuohon lisää?  Armeijan osaamisalue lienee olla tappamisen ja pelottelun tai uhkailun asinatuntija. Väestö voidaan saada noudattamaan ohjeita joko hyvällä tai pahalla. Perustelemalla, lainkuuliaisuuteen vedoten, tai aseilla uhaten. Millaista on armeijan osaaminen nimenomaan siviilikriisinhallinnassa?

Millainen tarkalleen ottaen oli se Sauli Niinistön kaavailema "nyrkki"?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Karikko

Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 06, 2020, 17:21:05

Millainen tarkalleen ottaen oli se Sauli Niinistön kaavailema "nyrkki"?

Se ei tainnut tarkkaan ottaen oikein selvitä, kun sauli piti sen niin lujasti kiinni. Hän kuitenkin sanoi nimenomaan, ettei se hänen nyrkkinsä olisi.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 06, 2020, 17:21:05Luulisi, että pääministerin lisäksi sisäministerillä olisi ne kaikkein kovimmat paineet tässä kriisissä?

Kyllä ja onpa hän saanutkin tässä välillä kovaa painostusta ainakin oppositiosta kun pyrkii noudattamaan perustuslakia ja järjestystä. Pyh.

Luulen, että valtiovarainministerikin on kovilla myös.

Itse asiassa, aika kovilla monetkin ministerit. Kaikkosestakin ajattelin ruveta painostamaan hävittäjähankkeen uudelleenarvioimiseksi ja lykkäämiseksi.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Brutto

Olen miettinyt mitä eri selviytymisvaihtoehtoja hallituksella voisi olla. Ja tarkoitan nyt nykyhallituksen selviytymistä hallituskauden loppuun, en niinkään maamme kansallista selviytymistä.

Käytännössä hallituksella on vain yksi tyydyttävä vaihtoehto. Se yrittää hoitaa koronakriisin parhaalla mahdollisella tavalla loppuun ja eroaa. Taloudellinen sotku jää sitten seuraavan hallituksen ongelmaksi. Nykyinen hallitusohjelma on jo revitty käsipyyhepaperiksi sairaaloiden vessoihin.

En usko että ministereillä riittää koronarallin jälkeen enää voimia sen enempää kuin poliittista tahtoakaan lähteä nostamaan maata taloudellisesta suosta. Rutistus on ollut poikkeuksellisen raju. Myös kaikki epidemian jälkeiset tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan hyvin rajuja ja syövät nopeasti hallituspuolueiden suosiota. Hallitus antautuu vielä kun ministereillä on ripaus henkilökohtaista uskottavuuspääomaa jäljellä. Virkamieshallitus on tällöin ainoa  varteenotettava vaihtoehto ja ehkä Niinistökin saa lopulta Nyrkkinsä.

Tulemme näkemään kesällä hallituksen eron ja täysin uuden hallitusohjelman, joka ei lupaa kivaa kenellekään.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 19:52:35

Ollaanpa sitä nyt kyyninen ja pessimistinen.

Minä taas luulen ja oletan, että hallitus selviää näistä karmeista vastoinkäymisistä vähintään arvosanalla 7+, mikä on  verrattuna opposition arvosanaan 5 melko hyvä, näinollen kannatus säilyy sen verran vahvana, että uskotaan heidän selviävän myös alkavan nousun kurimuksesta.

Miksi uskon talouden nousuun? Siksi, että suurimmat keinottelijat maailmassa ovat päättäneet, että hirmuisen laskun jälkeen alkaa mahtava nousu. Se toteutetaan sitten keskuspankkien ja hallitusten voimalla, vaikka väkisin. Näin on taas imaistu pörssisijoituksiin erehtyneiltä rahvailta hillot laskiaispullasta.

Mikä on Suomen asema jatkosssa? On jo esiintynyt vaatimuksia, että Saksan, Hollannin ja Suomen, joilla on asiat kunnossa, pitäisi osallistua voimakkaasti huonossa menossa olevien maiden rahoittamiseen. Nämä on aina hauskoja juttuja kun niitä verrataan valtiovarain- ja pääministerien sekä kansliapäälliköiden vuodatuksiin maamme huonosta tilasta.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Aave

Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 19:52:35
Tulemme näkemään kesällä hallituksen eron ja täysin uuden hallitusohjelman, joka ei lupaa kivaa kenellekään.
Aika nopeaan ennustat eroa. Itse en tässä vaiheessa vielä usko, että kesällä jo. Mutta viimeistään syksyllä alkaa tulla kannatuksessa rajusti takkiin.

Uusi ohjelma on laadittava joka tapauksessa, ja ensi vuoden ohjelmasta tulee vieläkin karseampi.

Kun tämä hallitus aloitti lähtökohta oli se, että uutta velkaa oli normaalitasolla otettava vuoden mittaan kuusi miljardia lisää, ihan sama mikä hallitus olisi ollut puikoissa. Rapiat kaksi miljardia oli ehditty lisätä velkaa, kun virus pukkasi päälle.

Se oli silloin vielä erittäin halpaa rahaa - negatiivisella korolla eli Suomelle samalla maksettiin siitä hyvästä, kun velkaa otetaan. Nyt se tilanne todellakin muuttuu. Sen lisäksi velkaa pitää ottaakin nyt jotain 20 miljardia lisää, entisten päälle.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Tämä juuri äsken:

Linjaus välttämättömiin työtehtäviin tulevien työntekijöiden maahantulosta valmistunut (Työ- ja elinkeinoministeriö).

Ulkomaalaisia työntekijöitä on erityisesti alkutuotantoon saatava. Heidät asetetaan saapuessaan ensin kahdeksi viikoksi karanteeniin.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 19:52:35
Olen miettinyt mitä eri selviytymisvaihtoehtoja hallituksella voisi olla. Ja tarkoitan nyt nykyhallituksen selviytymistä hallituskauden loppuun, en niinkään maamme kansallista selviytymistä.

Käytännössä hallituksella on vain yksi tyydyttävä vaihtoehto. Se yrittää hoitaa koronakriisin parhaalla mahdollisella tavalla loppuun ja eroaa. Taloudellinen sotku jää sitten seuraavan hallituksen ongelmaksi. Nykyinen hallitusohjelma on jo revitty käsipyyhepaperiksi sairaaloiden vessoihin.

En usko että ministereillä riittää koronarallin jälkeen enää voimia sen enempää kuin poliittista tahtoakaan lähteä nostamaan maata taloudellisesta suosta. Rutistus on ollut poikkeuksellisen raju. Myös kaikki epidemian jälkeiset tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan hyvin rajuja ja syövät nopeasti hallituspuolueiden suosiota. Hallitus antautuu vielä kun ministereillä on ripaus henkilökohtaista uskottavuuspääomaa jäljellä. Virkamieshallitus on tällöin ainoa  varteenotettava vaihtoehto ja ehkä Niinistökin saa lopulta Nyrkkinsä.

Tulemme näkemään kesällä hallituksen eron ja täysin uuden hallitusohjelman, joka ei lupaa kivaa kenellekään.

Ehkä "akkalauma" on paljon sisukkaampi, kuin oletat. Politiikan kiemurat ulottuvat kyllä syvemmälle ja niiden kaikista oireista ei vielä voine paljon päätellä.

Ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään suomen ja eiköhän sen politiikot hyvin ymmärrä. Kukapa sitäpaitsi kykenisi tekemään mitään uutta tässä tilanteessa- ilmeisen ajopuumaisesti edetään, on vallassa kuka hyvänsä.

Persut ainakaan ei kykene tätä maata johtamaan pääministeripuolueena, hajoavat taatusti, jos sellainen tilanne tulee.

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 07, 2020, 10:19:56
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 06, 2020, 19:52:35
Olen miettinyt mitä eri selviytymisvaihtoehtoja hallituksella voisi olla. Ja tarkoitan nyt nykyhallituksen selviytymistä hallituskauden loppuun, en niinkään maamme kansallista selviytymistä.

Käytännössä hallituksella on vain yksi tyydyttävä vaihtoehto. Se yrittää hoitaa koronakriisin parhaalla mahdollisella tavalla loppuun ja eroaa. Taloudellinen sotku jää sitten seuraavan hallituksen ongelmaksi. Nykyinen hallitusohjelma on jo revitty käsipyyhepaperiksi sairaaloiden vessoihin.

En usko että ministereillä riittää koronarallin jälkeen enää voimia sen enempää kuin poliittista tahtoakaan lähteä nostamaan maata taloudellisesta suosta. Rutistus on ollut poikkeuksellisen raju. Myös kaikki epidemian jälkeiset tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan hyvin rajuja ja syövät nopeasti hallituspuolueiden suosiota. Hallitus antautuu vielä kun ministereillä on ripaus henkilökohtaista uskottavuuspääomaa jäljellä. Virkamieshallitus on tällöin ainoa  varteenotettava vaihtoehto ja ehkä Niinistökin saa lopulta Nyrkkinsä.

Tulemme näkemään kesällä hallituksen eron ja täysin uuden hallitusohjelman, joka ei lupaa kivaa kenellekään.

Ehkä "akkalauma" on paljon sisukkaampi, kuin oletat.

Persut ainakaan ei kykene tätä maata johtamaan pääministeripuolueena, hajoavat taatusti, jos sellainen tilanne tulee.

Tietty sisukkuus, vai pitäisikö sanoa jääräpäisyys, muodostaa juuri pääongelman.  Vihreät elää täysin ideologisessa kuplassaan, eivätkä suostu tunnustamaan talouden nopeasti muuttuneita realiteetteja. Hallitusohjelmaan kirjatut ilmastotavoitteet ovat vihreille edelleen ykkösprioriteetti ja ne menevät talouden edelle. Vasemmistoliitto taas ei pysty luopumaan jo sovituista menolisäyksistä. Paletti ei yksinkertaisesti pysy kauaa kasassa.

Marin sanoi tänään kehysriihessä, että "kriisin keskellä ei lähdetä perkaamaan hallitusohjelmaa". Tämä viittaa vahvasti siihen, ettei hän itsekään usko pystyvänsä pitämään hallitusta toimintakykyisenä kun aletaan oikeasti puhumaan rahasta. Ratkaisu on sikäli oikea, että vain näin menetellen hallitus pystyy hoitamaan pääongelmana olevan koronakriisin. porstuassa kopistelevan talouskriisin hoitaminen ei enää onnistu nykyhallitukselta. Se ei onnistu miltään muultakaan poliitikoista koostuvalta hallitukselta. Vain virkamieshallitus pystyy tekemään tarvittavat toimenpiteet.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."