Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Vaalivuosi 2019 (Eduskunta, EU, maakunta..)

Aloittaja MrKAT, tammikuu 02, 2019, 23:52:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juha


wade

En tiedä oliko täällä jo huomattu, mutta Halla-ahon äänen hinta oli melko alhainen. Mainittiinkohan Politiikkaradiossa konkretisointi niin, että eurolla sai 100 ääntä. Ennakkoilmoituksen mukaan vaalibudjetti rapiat 300 euroa. Rinteellä muistaakseni lähes 65000 euroa.

Touko Aalto ainakin valitteli, kun oletti ettei tarvitse laittamaansa suurempaa panostusta - osasyy sille, ettei uusinut paikkaansa. Forsgrenin vaalibudjetti oli myös melko minimaalinen, että tuskin Aallon tappio näkyvyydestä johtui, vaikka epäilemättä jossittelua ei voi välttää karvaan pettymyksen kohdattua.


MrKAT

Torstain 18.4.19 Ilta-Sanomissa verrattiin vaalikoneessa kansan ja uuden eduskunna mielipide-eroja.

- Opettajien kurinpitokeinoja kansa lisäisi, eduskunta nuivempi
- Oma lapsi homoliittoon. Haittaako? Eduskuntaa ei haittaa, kansa nuivempi (molemmissa enemmistöä ei
silti haittaa).
- Ylisuuria eläkkeitä kansa olisi valmis rajoittamaan, eduskunta ei niinkään.
- Viinin myyntiä ruokakauppaan? Kansa tahtoisi enempi, eduskunta nuivempi.
- Kannabiksen vapautukseen eduskunta on konservatiivisen nuivempi kuin kansa, molemmat nuivia: enemmistö kummastakaan ei tahdo vapauttaa.

-"Rikoslakiin lisättävä raiskauksen määritelmäksi suostumuksen puute."
  --  Kansan keskiarvo on "osittain samaa mieltä" - "täysin samaa mieltä" -palkkien välisellä rajalla
  --  Eduskunnan keskiarvo on "täysin samaa mieltä" -palkin keskellä. Eli eduskunta on kansaakin
    myötämielisempi tälle uudelle lakilisäykselle.

"Kansa" tässä on IS:n vaalikoneen käyttäjät. (Luulen että he ovat internet-kansaa ja painottuneena miehiin ja oikeistolaisempaan päin kuten lehtikin on).
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Saares

Iltalehti. 24.4:
"Eduskuntavaalien jälkimainingeissa kuohuttaa tapaus, jossa ääntenlaskijana ollut Twitter-käyttäjä kertoi, että olisi väärentänyt perussuomalaisen ehdokkaan tarkastuslaskennassa saamia ääniä, jos olisi voinut."

Joku marakatti varmaankin.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Saares - huhtikuu 24, 2019, 01:01:11
Iltalehti. 24.4:
"Eduskuntavaalien jälkimainingeissa kuohuttaa tapaus, jossa ääntenlaskijana ollut Twitter-käyttäjä kertoi, että olisi väärentänyt perussuomalaisen ehdokkaan tarkastuslaskennassa saamia ääniä, jos olisi voinut."

Joku marakatti varmaankin.

"Rehellinen ihminen ilmeisesti"  tunnustaessaan epärehellisyytensä.


Tälläista suoraselkäisyyttä kaivataankin politiikkaan. Huijareita jotka eivät myönnä mitään riittää ennestään.

wade

Lainaus käyttäjältä: Saares - huhtikuu 24, 2019, 01:01:11
Iltalehti. 24.4:
"Eduskuntavaalien jälkimainingeissa kuohuttaa tapaus, jossa ääntenlaskijana ollut Twitter-käyttäjä kertoi, että olisi väärentänyt perussuomalaisen ehdokkaan tarkastuslaskennassa saamia ääniä, jos olisi voinut."

Joku marakatti varmaankin.
Niin, ääntenlaskija ei ole twiitissään tarkentanut miksi hän ei voinut väärentää perussuomalaisen ehdokkaan tarkastuslaskennassa saamia ääniä. Eikö hän toiminut mielihalunsa mukaan, koska häntä valvottiin liian tiiviisti; vai koska hänen kunnioituksensa järjestelmää kohtaan oli niin suurta, ettei hän totesi väärentämisen johtavan kestämättömään sisäiseen ristiriitaan, tilaan, jossa hän on epävireessä itsensä kanssa. Molemmat syyt ovat tietenkin hyviä, mutta paras syy olisi tietenkin molempien yhteisvaikutus: järjestelmä on toimiva ja lisäksi ääntenlaskija itse koki oman poliittisen intohimonsa epäeettiseksi.

Jaska


Pitäisi nähdä se keskustelu ääntenlaskennasta ottaakseen tuohon moraalista kantaa. Näyttää tyhmälle möläytykselle tarkoittipa sitten parantaa tai huonontaa ehdokkan tulosta.  Laskennassa on eri puolueiden nimeämiä laskijoita juuri sen valvomiseksi ettei kotiinpäinvetämisiä tapahdu.

Toope

Jotenkin tulee mieleen Ruotsin vaalijärjestelmä, jossa jokaisen pitää poimia muiden nähtävillä se puolueen äänestyslipuke... :-X

Toope

Lainaus käyttäjältä: Saares - huhtikuu 24, 2019, 01:01:11
Iltalehti. 24.4:
"Eduskuntavaalien jälkimainingeissa kuohuttaa tapaus, jossa ääntenlaskijana ollut Twitter-käyttäjä kertoi, että olisi väärentänyt perussuomalaisen ehdokkaan tarkastuslaskennassa saamia ääniä, jos olisi voinut."

Joku marakatti varmaankin.
Enemmänkin natsi, joka haluaa määrätä toisten mielipiteistä.

Jaska

Tviittikeskustelussa möläytellyt ääntenlaskija on lehtitietojen mukaan selitellyt tarkoittaneensa vain, ettei tulosta ei voi väärentää. Niin pitää ollakin. Tapaus koski varsinaisessa laskennassa äänestysalueella liian pienenä ilmoitetun ehdokkaan äänimäärän korjaamista (korjaamatta jättämisen mahdottomuutta).  Yleisellä tasolla pitäisi mielestäni olla selvää, että vaalitoimitsijana esiintyessä ei tuoda omia poliittisia mielipiteitä esiin vaan on toimittava tasapuolisesti. "Sananvapaus" ei tarkoita että sopii puhua mitä vain.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Jaska - huhtikuu 25, 2019, 00:48:57
Tviittikeskustelussa möläytellyt ääntenlaskija on lehtitietojen mukaan selitellyt tarkoittaneensa vain, ettei tulosta ei voi väärentää. Niin pitää ollakin. Tapaus koski varsinaisessa laskennassa äänestysalueella liian pienenä ilmoitetun ehdokkaan äänimäärän korjaamista (korjaamatta jättämisen mahdottomuutta).  Yleisellä tasolla pitäisi mielestäni olla selvää, että vaalitoimitsijana esiintyessä ei tuoda omia poliittisia mielipiteitä esiin vaan on toimittava tasapuolisesti. "Sananvapaus" ei tarkoita että sopii puhua mitä vain.
Ääntenlaskijan toimi on luottamustoimi. Omat mielipiteet eivät saa vaikuttaa.

Jaska


Luottamustoimi tarkoittaa saatua päätösvaltaa. Tehtävään saatuja ohjeita ja lakia on noudatettava. Laki edellyttää vaalitoimitsijalta tasapuolisuutta.

Ääntenlaskennassa lienee mielekäs järjestää laskenta niin, että eri henkilöiden riippumattomasti tekeminen laskentojen ristiriidattomuus voidaan todeta.

wade

#687
Kävin taas kääntymässä somessa - nykyään minulle aika harvinainen teko. Saatan käydä lukemassa yhden tweetin tai facebook-päivityksen, mutta sitäkin harvoin. Mutta nyt luin kommentteja, kun V. Honkasalo havaitsi eduskunnan kahviossa Patriarkaatin (mieskansanedustajat ja miestoimittajat juttelemassa, mikäli ymmärsin oikein, pöydässä oli puhuttu myös Teemu Pukista. Saatoin ymmärtää väärinkin.). Sitten "anonyymi kansansanedustaja" oli toivottanut uuden 24-vuotiaan naiskansanedustajan tervetulleeksi eduskuntaan kehumalla tämän vieressä istuneelle mieskansanedustajalle, että seura on kaunista (tai: kauniimpaa kuin aiemmin). Luin 24-vuotiaan edustajan twiitin kommentteineen. Sitten kävin vielä vilkaisemassa skandaalia liittyen J. Vartiaisen julkaisemaan kuvaan kahdesta Vihreiden kansanedustajasta ottamassa selfietä; joka ei tarkemmassa tarkastelussa ehkä sitten ollutkaan skandaali lainkaan. Jälkikäteen arvioituna kyse olikin ilmeisesti siitä, että Vartiainen otti kuvan, julkaisi sen luvalla, eikä juuri kukaan ollut näreissään.

Uuden eduskunnan toiminnan käynnistymisen liepeillä liikkuva some-kokemus oli melko ahdistava, ja vahvisti käsitystäni siitä, että somen kohut ja kuohunnat ovat huono paikka syventyä siihen, mitä eduskuntapolitiikka on.

Käteen jäi:
- en kaikkien kommenttien jälkeen ymmärrä, mitä kahvilassa havaittu patriarkaatti tarkoittaa käytännössä? Miten patriarkaatti jalkautuu, kun tehdään päivittäistä työtä?
- nimeämättä jäänyt wanhempi edustaja toimi ajattelemattomasti ja aiheutti tarpeetonta mielipahaa kansanedustajantyötään vasta aloittelemassa olevalle edustajalle. Vaikkakaan en oikein usko, että tweetattu tapaus kuvaa hänen todellista asemaansa ja vastaanottoa eduskunnassa, vaikka asia ei noussut esiin, uskon että hänen saamansa pääasiallinen viesti koostui onnitteluista, tervetuloa-toivotuksista, kutsuista yhteistyöhön. Sitten oli vielä tämä omituinen möläytys. Se on kuitenkin selvää, että sukupuolesta riippumatta uudet edustajat ovat vaarassa tulla höynäytetyiksi ja ulospelatuiksi valiokuntatyössä, se lienee todellisempi riski, kuin että nuori nainen joutuu kahvinkeittohommiin
- somessa myös se, että kohua ei ole, on kohu, kun ihmiset ehtivät jo innostua ennen kuin huomataan että mitään ei tapahtunutkaan

Jatkan semi-aktiivista politiikan seuraamistani sillä oletuksella, että somen / "kansalais keskustelun" jättäminen omaan arvoonsa ei juurikaan haittaa.

EDIT. en kirjoittanut 24-v naisedustajasta nimellä, koska en millään kyennyt muistamaan nimeä... enkä jaksanut alkaa googlaamaan asiaa.

wade

Rahanäkökulma EU-vaaleihin (talouselama.fi). Kansaedustajan palkkio kulukorvauksineen alimmillaan 7600 euron ja 9200 euron välillä; euroedustajalla palkkio päivärahoineen jopa 12000 euroa, yleinen kulukorvaus tuloksi laskettuna (kuten moni meppi sen todellisuudessa mieltää) jopa 16500 euroa.

Xantippa

En päässyt ihan minäkään kiinni somekohuun, jotain sellaista luin, että mainittu selfie (jos se nyt edes oli sama?) oli Emma Karin ja jonkun, jonka nimeä en minäkään muista, ottama. Kun he latasivat sen instaan (?) se sai hetkessä vastineeksi todella ikäviä vastineita, jossa haukuttiin ja mollattiin nuoria naiskansanedustajia. Kaikella tavalla, mutta tietysti myös siitä, että tuotako te olette menneet eduskuntaan tekemää, selfietä ottamaan.

Muutenkin epäilen, että huolimatta siitä, että olemme saaneet Stubbilta vmp-koulutusta somen käytössä politiikassa, juuri tämä asia tullee muuttumaan. Eli some-esiintyminen laajenee ja sen myötä kansalaiskeskustelu siirtyy tietysti myös somealustoille entistä enemmän.

Ilmiö on hyvä ja huono: onhan se niin, että jos voit suoraan kommentoida jotakin politiikon somessa esittämää asiaa, kanava on nopea ja matka lyhyt, olettaen tietysti, että politiikkoa kiinnostaa kommentteja tosissaan lukea. Huonot vaikutukset taasen ovat sanomatta selviä.

T: Xante