Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Mistä kannattaisi tai voisi olla ylpeä?

Aloittaja ROOSTER, huhtikuu 13, 2020, 19:32:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 07, 2020, 10:45:53
Ehkä kristillisiä vaikutteita saaneessa kulttuurissamme on jotain, joka saa ihmiset arkailemaan ylpeyden julkista osoittamista. Minut on ilmeisesti kasvatettu tässä hengessä, vaikka ei minulla taitaisi edes olla mitään sellaista, mistä voisin olla ylpeä.

Netistä löytynyttä:

"Kristinuskon historiassa ylpeyttä on aina pidetty yhtenä pääsynneistä, jopa kaikkien muiden syntien lähtökohtana."

http://santtuma.blogspot.com/2012/08/ylpeys.html

"Kristillinen nöyryys ei ole nöyristelyä vaan itsensä ymmärtämistä. Sen vastakohta on ylpeys, joka eristää ihmisen toisista."

"Kristillistä nöyryyttä voisi pitää lähinnä tekopyhyytenä ja teeskentelynä.

Ilman tekopyhää ylpeyttä kukaan ei kehtaisi valehdella niin törkeällä tavalla nöyrille ihmisille, joita yllytetään uskomaan haaveisiin ja valheisiin.- Sekä maksamaan almunsa "sanan julistajille"

a4

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?

Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?

Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)

Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua  on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!

Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.

Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!

T: Xante





-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?

Kysytkö tosissasi?

T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 17:27:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?

Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)

Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua  on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!

Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.

Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 17:27:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?

Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)

Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua  on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!

Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.

Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!

T: Xante
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

a4

Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 07, 2020, 20:50:37
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

Lognessa

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 06:19:49
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - huhtikuu 18, 2020, 23:25:01
Ylpeys, kuten kaikki muutkin kuolemansynnit, pitäisi nauttia kohtuudella toisia arvostaen, nöyryydellä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Huomaan itseni oppineen peittämään ylpeydellä häpeää. Että seison itseni edessä kuin suojatakseni itseäni rikkoutumasta. Tuo ei ole mielestäni hyvää ylpeyttä.

Hyvää ylpeyttä on sanoa "I´m proud of You".  Antaa se tunnustus toiselle eikä päteä sillä itse.

Toki kaikesta onnistumisesta saakin ja tulee olla iloinen, onnellinen ja vaikka ylpeä.

On vaikea sanoa mistä olisin ylpeä, kun se juttu ei koskaan pysähdy siihen huippu hetkeen. Savutukset elää, eivätkä mene kuten minun mielestäni niiden olisi pitänyt mennä. Niistä jalostuu uusia häilyviä ylpyeden hetkiä.

Ei voi mittään, minusta tämä on oikeasti vähän surullista. Että mistään ei saisi itse olla ylpeä, vaan aina nöyrästi vain ihastella, miten hienosti toiset toimivat ja pärjäsivät. Vaikka kyllä kysymys siinäkin kuuluu, että onko aina näin - ihanko totta toiset aina, verrattuna itseen, toimivat paremmin/jalommin/jotakin?



Vaiko kenties lähtökohtaisesti ovat parempia/jalompia/jotain? Itse sitten vaikka pelastaisi maailman, kuitenkin saa olla vain vähän salaa ehkä jopa ylpeä.

Ja tämä opetetaan jo lapsille. Kun he tulevat koulusta ylpeinä kertomaan jostakin, otammeko heidät ilosina vastaan ja kerromme, että hienoa, upeaa, kun onnistuit, vai muistutammeko, että ihan kiva, mutta.

Kyllä minä olen ylpeä monesta asiassa, jossa olen voittanut itseni. Joskus laiskuuden, joskus pikkumaisuuden, joskus suuttumuksen. Olen ylpeä siitä, että olen edes joskus onnistunut nousemaan omien tunteideni yläpuolelle ja asettumaan toisen asemaan. Ei minun tarvitse mielestäni niissä tapauksissa nöyrästi kääntyä kiittämään toista, esimerkiksi, että kiitos, kun annoit minulle ilkeällä tempullasi mahdollisuuden pyrkiä hallitsemaan tunteitani. Olen niin ylpeä sinusta, kun valehtelit ja varastit!

T: Xante

Parasta tietenkin olisi, jos joku sanoisi minullekin tehdessäni jotain hienoa "Olen niin iloinen puolestasi, onnistuit todella hyvin XOXO!!" Tai en tiedä, alkaisinko heti vähätellä saavutustani. Riippuu kuka sanoisi ja mistä aiheesta. Tiedän kuitenkin itse mihin olen tyytyväinen enkä oikeastaan kaipaa siihen ketään juhlimaan. Ellen sitten tarvitse vähän ulkopuolista itsetunnon pönkitystä. En kuitenkaan lähde autokauppaan tai ala kyykyttää muita. Tai no, autokaupassa käyn 4-5 vuoden välein, mutta en... tai en tiedä... eli mikä minä olen oikeastaan puhumaan mitään. Eli näin se ylpeys tulee mitätöityä.

Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne.  Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.

Olen oppinut pärjäilemään näin. Tunteet aiheuttavat ongelmaa silloin, kun olen tilanteessa, jossa niiden kuuluukin huutaa.

Mutta siihen ylpeyteen. Mietin joskus etymologisesti sanoja, huvikseen tai silloin kun minun tarvitsee ymmärtää niitä, pseudotieteilyä.
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta  y l ä p u o l e l l a. 
Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta  y l ä p u o l e l l a. 
Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.
Volvo-Markkasen suku tai ystäväpiiri voi olla (tai voinut olla) ylpeä siitä että heillä on ovela taito murtautua ja varastaa,
johon muut Suomen kansalaiset ei pysty eli tässä "jalossa" taidossa he ovat (olivat) taviskansan yläpuolella.
Suomen kansa voi olla erimieltä ja sanoa heidän olevan (olleen) kansan alapuolella. Moraalisesti.
 
Jotain lievästi samaa koen suvumme joistain piirteistä, joka ei ole etu mutta joka määrittää useita meistä ja luo yhteenkuuluvuuden, voimaantumisen, tunnetta. Siihen ylpeys ei ehkä ole aina ihan sopiva sana. Jos se on taito niin ylpeys on sopiva sana mutta jos se on pääosin vika tai omituisuus niin mikä sana: ____?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Lognessa

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 07, 2020, 23:39:02
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta  y l ä p u o l e l l a. 
Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.
Volvo-Markkasen suku tai ystäväpiiri voi olla (tai voinut olla) ylpeä siitä että heillä on ovela taito murtautua ja varastaa,
johon muut Suomen kansalaiset ei pysty eli tässä "jalossa" taidossa he ovat (olivat) taviskansan yläpuolella.
Suomen kansa voi olla erimieltä ja sanoa heidän olevan (olleen) kansan alapuolella. Moraalisesti.
 
Jotain lievästi samaa koen suvumme joistain piirteistä, joka ei ole etu mutta joka määrittää useita meistä ja luo yhteenkuuluvuuden, voimaantumisen, tunnetta. Siihen ylpeys ei ehkä ole aina ihan sopiva sana. Jos se on taito niin ylpeys on sopiva sana mutta jos se on pääosin vika tai omituisuus niin mikä sana: ____?

En osaa sanoa, kun omassa elämässäni niputan viat ja omituisuudet häpeän alle. Jos ne pystyy jakamaan luotetun kanssa, niin kyllähän se yhdistää veriveljellisesti. Omassa suvussani heikkoudet ja muut vääryydet nimenomaan on lakaistu maton alle. Siitäkin voi oppia oikean ja väärän.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 18:46:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?

Kysytkö tosissasi?

T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).

Kenen saavutuksiin?

T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.

Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.

T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne.  Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.

Osuit täsmälleen oikeaan!

Ja sen vuoksi minusta on surullista (meidän kaikkien vuoksi, ei vain sinun tai minun), että meillä vieläkin, vaikka asiat ovat huimasti menneet eteenpäin, tunneäly sentään tunnistetaan ja sitä pyritään opettamaan, tämä tunne oitis yhdistetään ylpeilyyn, rehentelyyn, toisten yläpuolelle asettumiseen, asiaksi, joka vähintään täytyy ansaita toisilta. Ja silloinkin se pitää mitätöidä, eihän tässä nyt omaa häntää olla nostamassa.

Kuitenkin mielestäni juuri tuo, oikeuden olla ylpeä itsestään, loputon ansaitseminen on juuri se, mikä aiheuttaa monia itsetunto-ongelmia ja pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmia. Se, että ikinä ei saa edes salaa itsekseen hyvällä omallatunnolla sanoa, että stanan hyvä homma, hyvin tehty, hienoa minä! Heti pitää muistaa, että että no joo, äläs nyt ylpisty, muistapas kun mokasit sen ja sen, silloinkin hävisit siellä, noloonnuit täällä ja sitä paitsi muut aina onnistuvat paremmin kuin sinä.

Ettet vaan ala luulemaan ittestäs liikoja.

Ja tämän vuoksi me koko ajan toivomme, että joku toinen tulisi sanomaan meille, että olet hyvä tyyppi, onnistut usein, olen niin iloinen, että menestyt. Tämä usein johtaa siihen, että pyrimme toimimaan siten, että tätä saisimme, vaikka itse tahtoisimmekin jotain muuta.

Haemme sitä hyväksyntää toisilta, jota emme kehtaa ja uskalla antaa itsellemme.

T: Xante



a4

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:04:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.

Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.

T: Xante
Puhuin hyvin pitkälle samasta, en samasta.

a4

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:16:15
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne.  Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.

Osuit täsmälleen oikeaan!

Ja sen vuoksi minusta on surullista (meidän kaikkien vuoksi, ei vain sinun tai minun), että meillä vieläkin, vaikka asiat ovat huimasti menneet eteenpäin, tunneäly sentään tunnistetaan ja sitä pyritään opettamaan, tämä tunne oitis yhdistetään ylpeilyyn, rehentelyyn, toisten yläpuolelle asettumiseen, asiaksi, joka vähintään täytyy ansaita toisilta. Ja silloinkin se pitää mitätöidä, eihän tässä nyt omaa häntää olla nostamassa.

Kuitenkin mielestäni juuri tuo, oikeuden olla ylpeä itsestään, loputon ansaitseminen on juuri se, mikä aiheuttaa monia itsetunto-ongelmia ja pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmia. Se, että ikinä ei saa edes salaa itsekseen hyvällä omallatunnolla sanoa, että stanan hyvä homma, hyvin tehty, hienoa minä! Heti pitää muistaa, että että no joo, äläs nyt ylpisty, muistapas kun mokasit sen ja sen, silloinkin hävisit siellä, noloonnuit täällä ja sitä paitsi muut aina onnistuvat paremmin kuin sinä.

Ettet vaan ala luulemaan ittestäs liikoja.

Ja tämän vuoksi me koko ajan toivomme, että joku toinen tulisi sanomaan meille, että olet hyvä tyyppi, onnistut usein, olen niin iloinen, että menestyt. Tämä usein johtaa siihen, että pyrimme toimimaan siten, että tätä saisimme, vaikka itse tahtoisimmekin jotain muuta.

Haemme sitä hyväksyntää toisilta, jota emme kehtaa ja uskalla antaa itsellemme.

T: Xante
En minäkään pidä siitä että jos joku on tyytyväinen itseensä niin joku toinen tulee syyttämään häntä ylpeydestä. Sellaisesta kohtelusta nousee helposti kapinamieli ja ylpeyden tavoittelu. ;)
Hienoa taas on jos toinenkin osaa olla tyytyväinen toisen puolesta, tai parhaimmillaan toisen kanssa yhdessä.