Mistä kannattaisi tai voisi olla ylpeä?

[Muisto Keijo Kullervo]

Tästä alla olevasta olen jollakin tavoin ylpeä:

Tässä 'Paholaismainen' elämänkokemukseni etätyönä vuosien varrella: https://sites.google.com/site/keijokullervonkotisivu/

Muisto Keijo Kullervo

[a4]

Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä.

Tässä meidän ei auta kuin tyytyä toteamaan erimielisyytemme.

T: Xante

Yritän vielä hiukan selventää omaa kantaani, jos sopii.

Sanakirjassa ylpeyteen liittyy, esim. tyytyväisyyteen verrattuna, paljon negatiivista:
https://www.suomisanakirja.fi/ylpeys
https://www.suomisanakirja.fi/tyytyv%C3%A4isyys

Ylpeys liitetään läheisesti myös hybrikseen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ylpeys

Toki voin sanoa kissa ja tarkoittaa koiraa. Tai sanoa ettei se pure ja tarkoittaa että se ei pure ellei sitä yritä silittää.

Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.

[Xantippa]

Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä.

Tässä meidän ei auta kuin tyytyä toteamaan erimielisyytemme.

T: Xante

Yritän vielä hiukan selventää omaa kantaani, jos sopii.

Sanakirjassa ylpeyteen liittyy, esim. tyytyväisyyteen verrattuna, paljon negatiivista:
https://www.suomisanakirja.fi/ylpeys
https://www.suomisanakirja.fi/tyytyv%C3%A4isyys

Ylpeys liitetään läheisesti myös hybrikseen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ylpeys

Toki voin sanoa kissa ja tarkoittaa koiraa. Tai sanoa ettei se pure ja tarkoittaa että se ei pure jos sitä ei yritä silittää.

Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.

Minä kun en elä elämääni enkä tunne tunteitani sanakirjan mukaan, en voi edelleen muutoin selventää kantaani kuin sanomalla, että olen eri mieltä kanssasi, syistä, joita en viitsi alkaa toistamaan.

Mutta edelleen kiitän sinua sitkeästä yrityksestä sanoittaa tunteitani paremmin ja rakentavammin, oikein sanakirjan kanssa, kuin mihin ilmeisesti mielestäsi itse pystyn.

T: Xante

[Aave]

Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.

Rotuajattelullakin on ikäviä assosiaatioita herättävä kaiku, mutta sana race on siellä Amerikassa ihan käypä sana. Neekeri kompremettoivana sanana on sekin amerikkalaisena rahtikulttina maailmalle pilkkaviitteeksi levinnyt hyi hyi -sana (Ja samalla vain yksi osoitus amerikkalaisen kulttuurin hegemoniasta länsimaissa), mutta sen vieläkin ikävämällä versiolla on nykyisin kolmaskin merkitys. Sana nigga, eli nekru on sikäläisten mustien rahvaiden toisistaan yleisesti letkauttelema joviaali toveruustermi, mutta valkoisen sanomana siitä seuraisi suurta älämölöä ja väkivaltaa. Se on täysin hyväksyttyä että mustat hokevat sitä toisistaan, mutta valkoisen niin sanomana on patarasisti, eivätkä valkoiset ole oikeutettuja käyttämään sitä.

Mutta mikä kolmas merkitys?

No se, että White individuals on average react positively to a Black person referring to them with the n-word (Psypost).

Jos olet valkoinen ja sinulla on mustia kavereita, niin mikään ei ole niin hyvä merkki porukkaan kuulumisesta kuin se, että sinuakin aletaan tituleerata veljellisesti sanalla nigga!

Kaksinaismoralismi on jännä.

[kertsi]

Tuosta aanelkku-Xante-matsista.
Ylpeys-sanan kahtalainen sanakirjamerkitys tuossa kummittelee. Se kun tarkoittaa aanelkun linkin mukaan kahta aika erilaista asiaa,
1. Onnellinen tyytyväisyys omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontunto
2. Korosteinen itsetietoisuus, kopeus, korskeus, pöyhkeys.

Xante kai näkee ensisijaisesti tuon ensisijaisen eli ensimmäiseksi mainitun merkityksen, kun taas aanelkku näkee (vain?) tuon toissijaisen ja toisena mainitun negatiivisen merkityksen. Itse kai tulkitsen sanan tuolla ensimmäisellä tavalla enemmän kuin toisella. Jos itse puhuisin negatiivisesta merkityssisällöstä, puhuisin varmaan toisilla sanoilla, kuten ylpeilystä, kopeudesta, pöyhkeilystä, (uhosta, pullistelusta) jne..

[Karikko]

Tunteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja käyttäytyminen muokkaa tunteita.

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Tunteet eivät kuitenkaan ole erillisinä olemassa ne ovat soveltuvilta osiltaan liittymäkohtia elämän kokemiseen.

Mikään ihmisessä ilmenevä tunne ei sinänsä ole haitallinen tai väärä, mutta asenteiksi muuttuessaan ne voivat sitten olle kaikkea mahdollista- kuten ylpeyttä jostakin joka voi taas  toisen mielestä olla myrkkyä.

[Xantippa]

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?

T: Xante

[Laika]

Vasta kun tein mielessäni pienen muutoksen kysymyksen muotoon, sain sille merkityksen -mikä on siksi kummallista, ettei vivahteen luulisi muuttavan itse kysymystä. Kysyin: onko ylpeydestä hyötyä? Mielestäni on, ja on mielestäni tapauksia, kun ylpeys on suorastaan välttämätöntä. Ylpeys ei ole hyödyllistä, mielekästä saati välttämätöntä kaikille eikä kaikkina aikoina, mutta se voi pelastaa elämän kuihtumiselta ja edistää totuuttakin silloin kun se on.

[Xantippa]

Tuosta aanelkku-Xante-matsista.
Ylpeys-sanan kahtalainen sanakirjamerkitys tuossa kummittelee. Se kun tarkoittaa aanelkun linkin mukaan kahta aika erilaista asiaa,
1. Onnellinen tyytyväisyys omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontunto
2. Korosteinen itsetietoisuus, kopeus, korskeus, pöyhkeys.

Xante kai näkee ensisijaisesti tuon ensisijaisen eli ensimmäiseksi mainitun merkityksen, kun taas aanelkku näkee (vain?) tuon toissijaisen ja toisena mainitun negatiivisen merkityksen. Itse kai tulkitsen sanan tuolla ensimmäisellä tavalla enemmän kuin toisella. Jos itse puhuisin negatiivisesta merkityssisällöstä, puhuisin varmaan toisilla sanoilla, kuten ylpeilystä, kopeudesta, pöyhkeilystä, (uhosta, pullistelusta) jne..

Näin sen itsekin olen tulkinnut. Olen ollut myös hieman hämmästynyt siitä, miten negatiivisesti ja vähän aggressiivisesti tulkitaankaan ylpeyden tunnetta.

Lisäksi tosiaan Konmari nosti esille mielenkiintoisen seikan, eli sen, että onko ylpeys "erilaista", jos se todella perustuu suoritukseen, jota verrataan suoraan jonkun toisen samanlaiseen suoritukseen. Tästä minulla ei ole oikein kokemusta, en ole millään alalla niin erityisen hyvä, että olisin voinut ylpeästi juhlia voittoja.

T: Xante

[Karikko]

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?

T: Xante

Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.

Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.


Lisäys Xantip

Ehkä sen vuoksi varmaan itselleni ylpeydentunne liittyykin niin syvästi omaan sisäiseen kamppailuun ja dialogiin, johon toisilla ei juuri ole osuutta. Toki myös itsetuntoon, mutta enemmän varmaan kuten Lognessa kuvasi, tunteena, joka toimii, niin kuin tunteet  nyt tekevät, tulevat ja menevät.

[-:)lauri]

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?

T: Xante

Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.

Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.

Riippuu varmaan ihan millä tarkkuudella tunteista puhutaan, mutta poislukien kaiketi yli 24 tuntia kestänyt sensorinen deprivaatio (kaikkien aistiärsykkeiden pitkittynyt puute), tunteet eivät edellytä aistiärsykkeitä syntyäkseen. Tosin en ole niin varma, että silloinkaan tunteiden syntyminen estyy vaan vain järkevät ajatukset. Toki yksilöllisiä eroja varmasti on. Osa ei saa tunteita aikaiseksi muuten kuin aistiärsykkein kun taas osa saa niitä aikaiseksi ihan jo ajattelemallakin. Esimerkiksi näyttelijät ovat usein taitavia saamaan itselleen tunteita aikaiseksi pelkästään ajattelemalla niille otollisia ajatuksia.

[Karikko]

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?

T: Xante

Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.

Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.

Riippuu varmaan ihan millä tarkkuudella tunteista puhutaan, mutta poislukien kaiketi yli 24 tuntia kestänyt sensorinen deprivaatio (kaikkien aistiärsykkeiden pitkittynyt puute), tunteet eivät edellytä aistiärsykkeitä syntyäkseen. Tosin en ole niin varma, että silloinkaan tunteiden syntyminen estyy vaan vain järkevät ajatukset. Toki yksilöllisiä eroja varmasti on. Osa ei saa tunteita aikaiseksi muuten kuin aistiärsykkein kun taas osa saa niitä aikaiseksi ihan jo ajattelemallakin. Esimerkiksi näyttelijät ovat usein taitavia saamaan itselleen tunteita aikaiseksi pelkästään ajattelemalla niille otollisia ajatuksia.

No tuota voi pohtia myös siltä kannalta, että milloin yleensä lakkaa tuntemasta, eli aistimasta maailmaa.

Sen jälkeen voi sitten miettiä missä määrin tunteet vaikuttavat kulloinkin.

Ajatukset ja tunteet kuuluvat yhteen, niiden vaikutus toisiinsa on jo hyvin tiedossa, eikä sitä kaiketi nykyään enää kukaan kielläkään.
Ajatus on tunteen jatke ja ilman tunnetta ei ole ajatuksia. Omatkin ajatukset pitää tuntea, että ne tulisivat tiedostetuiksi.

[kertsi]

^
Ei, ajatusten ja tunteiden vaikutusta toisiinsa ei kyllä taideta kovin hyvin tuntea vieläkään, toisin kuin väität. Paljon tiedetään kyllä, verrattuna sata vuotta sitten olevaan aikaan, ja esim. 1950-luvun skinnerismin aikaan (jolloin tunteet kai jätettiin kokonaan huomiotta?), mutta pitkä matka taitaa olla vielä jäljellä, ennen kuin asia todella ymmärretään.

Ja ei, ajatus ei ole mikään "tunteen jatke".

Ja ei, sitäkään ei välttämättä voi esittää, että ilman tunnetta ei olisi lainkaan ajatuksia. Sinälllään jako ajatuksiin ja tunteisiin on kyllä pikemminkin käsitteellinen, ajattelussahan on affektiivinen komponentti, ja tunteissa kognitiivinen komponentti. Mutta ei tietääkseni ole mikään imperatiivi, että voidakseen ajatella, pitää tuntea jonkin tunteen ensin, jos sitä tarkoitit.

Ja luultavasti ei, ei taida olla mahdollista tuntea ajatuksiansa, ja siksi tuskin ajatustensa tunteminen on edellytys tietoisuudelle. Tässä viimeisessä olen kyllä vähän epävarma. Uskon kyllä väitteesi, jos esität jonkinlaista evidenssiä sen tueksi.

[kertsi]

Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.

Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.

Ei pidä paikkansa. Boldasin kohdan, joka taisi jäädä sinulta huomaamatta.

[Toope]

Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.

Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?

T: Xante

Olen tyytyväinen, kun olen valkoinen heteromies. En ylpeyttä koe siitä, koska syntyperä on minusta riippumaton. En siten koe häpeäkään, mistä kokisin?
Ylpeyden tulee syntyä omista saavutuksista.