Koska otsikossa lukee "poliittisesti epäkorrektia", niin rohkenen antaa epäkorrektin ratkaisuehdotuksen: noiden rakennusyhtiöiden johtajat pitäisi saattaa kirjaimellisesti henkilökohtaiseen vastuuseen, eli esimerkiksi jalkapuuhun talon edustalle asukkaiden pieksettäväksi kunnes viat on korjattu.
Aivan loistava ehdotus. Tuon totisesti olisin halunnut tehdä, kun tähän taloyhtiöön tehtiin kylppärisaneerauksia pari vuotta sitten ja välillä ei tienyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kaikelle, mitä tapahtui ja etenkin mitä ei tapahtunut.
Meillä oli tekijänä tuon UMR:n anagrammifirma
URM. Firman toimitusjohtaja toimi myös työmaan pomona ja mies oli kuin velliä pussissa, ei tahtonut saada mitään otetta tyypistä. Jossain remppaketjussa olen asiasta muistaakseni täälläkin enemmän avautunut, joten en mene yksityiskohtiin.
UMR oli vain niin muistoja herättävä lyhenne, että ensin sen luin väärin. Sen jälkeen piti vähän penkoa, että olisiko meillä toiminut firma vaihtanut nimeä, mutta ei ole. On vain sattuma, että noin samalta näyttävä oli. Onkohan jossain raksafirma, jonka nimi olisi MUR tai RUM
