Lueskelin sattumalta oheista kirjaa. Se herätti ajatuksia.
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/vankileirin-selviytyjat-tuhat-naista-santahaminassa-1918/Punaisten riveissä toimineilla oli varmaankin useimmilla jonkinlainen haave paremmasta maailmasta, vaikka joukkoon mahtui - niin kuin valkoisellekin puolelle - myös niitä, joita päämäärä ei niinkään kiinnostanut, vaan tärkeintä oli rähinä.
Punaisten - varsinkin nuorten ja kokemattomien - puolustukseksi on sanottava, ettei keväällä 1918 ollut vielä tietoa siitä, mihin kaikki voi johtaa, ja mihin se todennäköisesti olisi johtanut, jos punaiset olisivat voittaneet (Suomesta olisi tullut neuvostotasavalta).
Vasemmistolaisesti ajattelevilla on ollut myöhemminkin taipumusta suhtautua asioihin ideologia edellä ja uskoa utopioihin. Mainitaan nyt vaikka tämä nykyinen villitys, monikulttuurisuus. Sitä ajetaan eteenpäin väen vängällä omituisista ideologisista syistä, vaikka käytäntö joka puolella näyttää, että hommasta ei hyvää seuraa.
Vasemmistoliitto ei näytä pääsevän henkisesti eroon rakkaudestaan Neuvostoliittoa kohtaan, vaikka sen tilalla on kapitalististen oligarkkien Venäjä ja melkeinpä rosvotalous, jossa äärioikeisto heiluttelee lippujaan siellä sun täällä. Vastustetaan edelleen Natoa vanhasta tottumuksesta, koska se oli kommunistien yhteisen pyhän isänmaan Neuvostoliiton vihollinen.
Kommareiden kannattaisi kääntää muutama lehti kalenterissaan.
