Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Pieni talo preerialla

Aloittaja kertsi, kesäkuu 03, 2020, 18:42:52

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kertsi

#15
1800-luvun lopussa (tai 1900-luvun alussa) ei ollut pilvenpiirtäjiä, joten vaikea olisi tehdä historiallista sarjaa, jossa pilvenpiirtäjiä preerialla tai muuallakaan.

Omalla (tai perikunnan oikeastaan) mökillämme on jonkin verran vanhaa esineistöä, kotitekoisia pärevasuja, järkyttävän painavia puutiinuja, rukki, separaattori (mikä taitaa olla kyllä uudempaa hapatusta kuin 1800-luvun kirnut), karstoja, tukkisaksia, isoja sahoja, käsikäyttöinen pora, vanhanaikainen sähkötön silitysrauta ja mankeli, kahvimylly, ja sälää, jonka käyttötarkoitusta en edes tiedä. Minua historia ja vanha esineistö kiehtoo, ja taitaa vähän kiehtoa maanviljelykin. Sitä en kyllä tiedä, kuinka tarkkaa kuvaa historiasta tuosta sarjasta saa.

Olen lapsena käyttänyt muuten separaattoria, ja saanut aikaiseksi voita. Heinätöitä olen tehnyt, ja lehmää lypsänyt. Ja jos en ihan väärin muista, karstojakin olen käyttänyt.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Toope

Toisessa ketjussa sanoin, etten halua tuota sarjaa katsoa uudelleen, koska minulla on siitä hyvä muistikuva, positiivinen.
En halua rikkoa muistikuvaani, kun se näyttäisi erilaiselta, kuin 80-luvulla kun sitä katsoin (uusintana jo silloin).

kertsi

#17
Pukeutumismuotia à la preeria. Hulvattomia virkattuja päähineitä, kauniita essumekkoja ja hassuja vauvapäähineitä aikuisillakin naisilla.




Kauppiasperheen kammokakaran Nellie Olesonin pukuvalinnat usein heijastelevat hahmon narsistista persoonallisuutta, esimerkiksi tuo keltainen kolttu ja erilaiset yliampuvat pinkit viritelmät mekoissa ja ruseteissa (ja korkkiruuvikiharat):


Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

mikainen

Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 05, 2020, 17:30:42
1800-luvun lopussa (tai 1900-luvun alussa) ei ollut pilvenpiirtäjiä, joten vaikea olisi tehdä historiallista sarjaa, jossa pilvenpiirtäjiä preerialla tai muuallakaan.

1885 rakennettiin eka jota kutsuttiin pilvenpiirtäjäksi. Siinä tosin oli vain 10 kerrosta. V.1913 päästiin jo 55 kerrokseen (Woolworth building, N.Y.)

Hayabusa

Walnut Groven koulu vähän ihmetyttää. Siellähän on monen ikäisiä oppilaita. Mutta näyttää siltä, että kaikille opetetaan ihan samoja asioita. Eli aivan kuin mitään luokka-asteita ei olisi. Mitenköhän koulu on oikeasti toiminut?
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

kertsi

^
Ihan kuin jossain jaksossa eri luokille olisi ollut eri kotitehtävät ainakin. Ne kirjoitettiin taululle luokittain.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

Lainaus käyttäjältä: mikainen - kesäkuu 06, 2020, 22:37:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 05, 2020, 17:30:42
1800-luvun lopussa (tai 1900-luvun alussa) ei ollut pilvenpiirtäjiä, joten vaikea olisi tehdä historiallista sarjaa, jossa pilvenpiirtäjiä preerialla tai muuallakaan.

1885 rakennettiin eka jota kutsuttiin pilvenpiirtäjäksi. Siinä tosin oli vain 10 kerrosta. V.1913 päästiin jo 55 kerrokseen (Woolworth building, N.Y.)
Ahaa, enpä tiennyt. Laura Ingallsin lapsuudessa eli syntymästä 7-15 vuotta pilvenpiirtäjiä ei kuitenkaan ollut, eikä varsinkaan pikkukaupungeissa. Hän syntyi 1867, ja meni varsinaiseen palkkatyöhön opettajana 15-vuotiaana.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Kopek

#22
En ole koskaan pystynyt katsomaan otsikossa mainittua sarjaa, koska olen kokenut sen niin konservatiiviseksi ja "lässyksi", että se ällöttää jo nimeä myöten. En ole luultavasti katsonut koskaan yhtään jaksoa kokonaan. Joitakin pätkiä olen aikoinaan vahingossa nähnyt, joten tiedän idean.

Tätä ei pidä käsittää ohjelman arvostelemiseksi. Kerroin vain omasta maustani.

Katsooko joku poika/mies tuollaista oikeasti? Eikö se ole 10-vuotiaille tytöille tehty sarja?

P.S. Hayabusan koulukommentin luettuani lisään vielä tähän sen, että sarja on oletettavasti historiallisesti epätosi ja tarkoitettu propagandaksi ja menneisyyden kiillottamiseksi. Kun ihmiset katsovat kaunisteltua "historiallista" mielikuvitustarinaa, heiltä jäävät arkipäivän tapahtumat kuten sodat ja asevarustelu huomaamatta. Tällaiset sarjat ovat tehokasta lasten ja lapsenmielisten aivopesua.

kertsi

^
Minkälaista propagandaa ja aivopesua, eli mihin se mielestäsi tähtää?

---
Historiallisesta tarkkuudesta. Tässä mielessä voidaan tarkoittaa kahta asiaa, joko yhden naisen lapsuuden kuvauksen rehellisyyttä ja todenperäisyyttä, tai ajankuvan historiallista tarkkuutta. Kumpaa mahdat tarkoittaa?

Sarjan taustalla on käsittääkseni Laura Ingallsin omaelämänkerralliset tarinat, joita hän tarjosi kustantajille, mutta niitä ei kelpuutettu. Ingalls sitten editoi (yhdessä tyttärensä kanssa?) kirjat niin, että ne sopisivat lastenkirjoiksi, eli ne ovat siloiteltu versio alkuperäisista teksteistä ja perheen historiasta. Luin jostain, että tosiasiassa perheenisä Charles oli aika lailla erilainen kuin tv-sarjassa, vähän sellainen huithapeli, huono maanviljelijäksi, ja sellainen joka muutti perheineen levottomasti paikasta toiseen, usein siksi, että oli onnistunut velkaantumaan niin pahasti, että perheen piti paeta velkojiaan toisiin pikkukaupunkeihin tai maaseudulle. Walnut Grovessa perhe asui vain kolme vuotta, muistan jostain lukeneeni. 

Tv-sarja taas on oma ihan juttunsa kirjoihin verrattuna. Vaikka se perustuu löyhästi Ingallsin editoutuihin lastenkirjoihin, siinä on paljon sellaista, mitä kirjoissa ei ole. Itse en ole kirjoja muistaakseni lukenut, ja juttelin tässä eräänä iltana erään hyvän ystäväni kanssa, joka on sekä lukenut kirjat että nähnyt sarjan lapsena. Hänen mukaansa tv-sarjassa on jäljellä kirjoista aika vähän, ja tv-sarjassa on dramatiikan vuoksi lisätty kaikenaista. Kirjoissa oli kuulemma pitkällisiä (ja ystäväni mielestä mielenkiintoisia) kuvauksia kaikenlaisesta silloiseen elämään liittyvästä, esimerkiksi maanviljelystä, mutta ymmärrettävästi ei ehkä sellaista, mistä tulisi hyvä tv-draamaa. Suurinpiirtein perheenjäsenten iät, nimet ja sukupuoli ovat paikkansapitävää tietoa sarjassa, muu on fiktiota fiktion päälle.

Perheestä annetaan sarjassa siloiteltu kuva, heidät esitetään suurinpiirtein pyhimyksinä. Ahkerina, rehellisinä, oikeamielisinä, kunnollisina, jumalaapelkäävinä, avuliaina, toisiaan rakastavana.

Uudisraivaajien ja pikkukaupungin elämästä annetaan myös siloiteltu kuva. Kyläyhtiesö on tiivis, ja ihmiset auttavat toisiaan pyyteettömästi. Tosin säröjäkin on, varkaita, huijareita, heroiiniriippuvaisia sotaveteraaneja, jne..

---
Koen lapsenmielisyyssyytöksesi asiattomana. Olen ollut kohta kolme kuukautta karanteenissa, vailla mitään ihmiskontakteja, puhelinkeskusteluja ja somea lukuunottamatta. Ei tosin eroa siitä tilanteesta kovinkaan paljon, missä olen elänyt jo vuosia, masennuksen takia. Nyt en juurikaan jaksa enää lukea uutisia, varsinkaan koronauutisia. Tämä sarja on antanut vähän taukoa ja pakoa ankeasta todellisuudesta. Nostalgista ja eskapismia.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 07, 2020, 01:35:26
^
Ihan kuin jossain jaksossa eri luokille olisi ollut eri kotitehtävät ainakin. Ne kirjoitettiin taululle luokittain.

Niihän tuo varmaan meni. Ei vain ole sattunut silmiin. No, ihan tarkaan en ole koko aikaa ruutua tuijottanut.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hayabusa

Tuosta historialisesta tarkkuudesta. Eihän mikään kuvaus ole amerikkalaisen oikeussalidraaman "whole truth and nothing but the truth". Laura Ingallsin totuus lännestä on idyllinen pikkukaupunki, John Waynen kapakkatappelu ja Brokeback Mountainin homoilevat cowboyt. Kaikissa on jotain totuutta, mutta mikään ei ole koko totuus.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

kertsi

#26
Kaksi historiallinen epätarkkuutta paistaa silmään:
- hampaat eivät tuolloin olleet niin valkoiset, ehjät ja tasaiset eli oikomishoidotut kuin näyttelijöillä (Lauran ruskeita hampait lukuunottamatta)
- en usko, että kulmakarvoja muotoiltiin nyppimällä siihen mallin kuin Carolinella, varsinkaan maaseudulla, tai missään. Joku sivu, mikälie:
"Victorian Era (1837 – 1901)
The Victorian Era preferred a very natural look as women who wore obvious makeup were thought to be prostitutes. With this in mind, most woman left their eyebrows bushy and untamed."
- (Lisäys) ainakin Miss Beadlella on silmämeikkiä, ehkä muillakin naisilla
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hayabusa

Katsoin myöhään eilen sen jakson, missä taululle annettiin eri luokille eri tehtävät.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 08, 2020, 10:03:47
Katsoin myöhään eilen sen jakson, missä taululle annettiin eri luokille eri tehtävät.

Eikö tämmöinen ole ollut ihan normikäytäntö myös suomalaisissa pikkukylien kouluissa, joissa saattoi olla vaikkapa 9 oppilasta eri vuosiluokilta?

T: Xante

Hayabusa

^Siksihän minä alunperin samaa oppisisältöä kaikille luokille ihmettelin.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur