Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Rasismi, yleisketju

Aloittaja kertsi, kesäkuu 05, 2020, 13:04:59

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Lapsena katselin Bill Cosby show'ta, ja niin naurettavalta kuin se varmaan joistakin ihmisistä tuntuukin (niistä, jotka eivät ole juntteja tai white trash = köyhä, kuten minä), niin kyllä minä kokisin että sarjan katsominen valmensi ihmistä suopeaksi mustaihoisia kohtaan. Kun ei ollut eläissään nähnyt yhtään missään ketään mustaihoista, ei ollut kehittynyt mitään asenteitakaan heitä kohtaan, joten lähtötilanne oli niin neutraali kuin se voi olla. Sitten kun tv-sarjassa musta perhe teki ihan tavallisia perheasioita ja sen sellaista, valmiusasetukset aivoissa alkoivat kehittyä siihen suuntaan että siinä ei ole mitään merkillistä että on kaiken värisiä ihmisiä. En muista yhtään käsiteltiinkö sarjassa rasismia. En usko. Mutta jokatapauksessa touhu ei ollut sellaista että jokaikisessä välissä olisi rasismi paiskattu päin kasvoja niin että mustaihoisuus ja rasismi on oikein naitettu keskenään toisilleen. Niin että ei kertakaikkiaan pysty kohtaamaan mustaa ihmistä ilman että mieleen livahtaa jotta osaako tässä nyt toimia mitenkään, koska rasismi.

Henkisissä piireissä oli mukana mustaihoinen mies, en tiedä mistä, suomalaisen vaimonsa kanssa. En ole niissä piireissä enää kun tapahtumista tuli maksullisia, mutta sen mitä olin, niin eipähän ainakaan siellä kertaakaan äimistelty mustaihoisuutta, eikä mainittu rasismia.

Voisipa jättää suvakit tappelemaan persujen kanssa, ja muu kansa saisi olla kaikessa rauhassa ja elää tavallista ja normaalia elämää, kukin tavallaan. Jos turvisaaltoa ei olisi koskaan ollut, minuakaan ei olisi kiinnostanut keskustella puolen sanan vertaa mistään turvallisuusuhkista joita liittyy ties mistä tuleviin ihmismassoihin. Sitä en sitten tiedä että pitääkö sitä aaltoa syyttää ihmissalakuljettajista, vai jostain tahosta X joka otti käyttöön nuo salakuljettajat, murentaakseen Euroopan vakautta.

(Joo ja tiedän että Cosby olikin peto, mutta ei se sitä miksikään muuta että kun ihmiset esitetään tavallisina, niin se edistää suvaitsevaisuutta sata kertaa enemmän kuin sen korostaminen miten heihin liittyy vain negatiivisia asioita.)

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 07, 2024, 08:36:25On siis luotu esim. käsite anti-rasisti. Mikä helkkari sellainen on? Ihminen joko on rasisti tai ei ole. Aivan sama  kuin esittäisi, että on olemassa maksalaatikkoijia ja anti-maksalaatikoijia. Ei ole, on maksalaatikon syöjiä ja maksalaatikkoa syömättömiä. Ja aika paljon jotain siitä väliltä.

https://yhdenvertaisuus.fi/olen-antirasisti-kampanja

En tiedä, ovatko käsitteet "antirasismi" ja "antirasisti" alun perin rasismin vastustajien vai rasistien keksimiä ja käyttöön ottamia. Käsite "rasismi" lienee kuitenkin ilmiön vastustajien keksimä. Eihän tällaista sanaa tainnut olla edes olemassa silloin, kun kolonialismi ja orjakauppa ja rotuerottelu olivat voimissaan. Elämäntapa, jota nykyisin sanottaisiin rasismiksi, hallitsi kokonaisia yhteiskuntia. Se oli normimeininkiä. Eivät ihmiset pitäneet itseään rasisteina.

LainaaHuvittavaa tässä tosin on kyllä se, että yleensä he, jotka ovat rasismiin päin kallellaan (kannanottojensa perusteella) näkevät rasismin näkemistä joka puolella.

Ne, joita syytetään, herkistyvät huomaamaan syytöksiä joka puolella.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 07, 2024, 09:24:34Mutta jokatapauksessa touhu ei ollut sellaista että jokaikisessä välissä olisi rasismi paiskattu päin kasvoja niin että mustaihoisuus ja rasismi on oikein naitettu keskenään toisilleen. Niin että ei kertakaikkiaan pysty kohtaamaan mustaa ihmistä ilman että mieleen livahtaa jotta osaako tässä nyt toimia mitenkään, koska rasismi.

Näinhän se on. Kun lehdessä, on juttu mustaihoisesta ihmisestä - urheilijasta, kulttuuripersoonasta, poliitikosta, kenestä tahansa - teen joskus tekstihaun sanalla "rasismi". Katson, mistä kohtaa tekstiä sana löytyy ensimmäisen kerran, ja kuinka monesti se esiintyy. On ihmeellistä, jos sanaa "rasismi" ei esiinny ollenkaan. Jostakin amerikkalaisesta filmitähdestä tällainen rasismia sivuamaton teksti voi olla.

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 07, 2024, 09:54:39
LainaaHuvittavaa tässä tosin on kyllä se, että yleensä he, jotka ovat rasismiin päin kallellaan (kannanottojensa perusteella) näkevät rasismin näkemistä joka puolella.

Ne, joita syytetään, herkistyvät huomaamaan syytöksiä joka puolella.
Syytöksiä ehkä huomaavat, mutta eivät huomaa omaa rasismiaan. Tässä nyt nimiä mainitsematta...

Socrates

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 07, 2024, 08:36:25On siis luotu esim. käsite anti-rasisti. Mikä helkkari sellainen on? Ihminen joko on rasisti tai ei ole.

T: Xante

Antirasisti on ihminen, jolle rasismin vastustaminen on tärkeää aivan kuten vaikka luonnonsuojelijalle on tärkeää vastustaa luonnon tuhoamista.

Rasistit vähenevät, mutta heitä on edelleen jonkin verran. Antirasisteja lienee enemmän tai ainakin näkyvät mediassa enemmän.

Väliin jää suuri joukko ihmisiä, joita ei kiinnosta jankata rasismista. Meillä ei ole luontaista vastenmielisyyttä erirotuisia kohtaan ja/tai huonoja kokemuksia heistä, mutta ymmärrämme, että joillain voi olla.
Hankkikaa salarakas ja laadukas strap-on.

Kopek

Näinä aikoina levyvalikoiman kanssa pitää olla tarkkana. Ammattiloukkaantuja saattaa kuulla.

Heta joutui välikohtaukseen: Keravalaisessa kaupassa soi niin rasistinen kappale, että osa ihmisistä poistui myymälästä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07e7ab52-f6de-4ed2-9ffc-9b685c5228c3

Miksi tuollainen kappale ylipäätää loukkaisi ketään? Vitsaillaanhan ruotsalaisista ja norjalaisista ja venäläisistä ja suomalaisista ja melkein kenestä tahansa.

Kahta ihmisryhmää ei saa loukata. Thaimaan kuninkaita ja mustaihoisia. Muista ei ole väliä.

Onko koskaan ennen ollut kiellettyjä sanoja? On ollut sopimattomia ja paheksuttuja sanoja, mutta onko ollut kokonaan kiellettyjä, joista ei saa sanoa kuin alkukirjaimen.

Voiko valkoihoisia loukata mitenkään? Ilmeisesti ei.

a4

Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 07, 2024, 18:35:57Meillä ei ole luontaista vastenmielisyyttä erirotuisia kohtaan ja/tai huonoja kokemuksia heistä, mutta ymmärrämme, että joillain voi olla.
Modernia rotuoppia.  ;D

Norma Bates

Jos laulettaisiin "me ei haluta olla neekereitä", se olisi taatusti rasistista se. Mutta aika hyvin on taidettu siivota kaikki vähänkin arveluttavaksi mielletty pois, kun ei nyt yhtäkkiä tule mieleen että olisi lähivuosina kuullut mistään esim. Juicen biisiä Hevidiggarin vuorisaarna. Vaikka siinäkin sanoma oli ihan positiivinen:

"Ja hän kiipesi vuorelle julistamaan sanomaansa.
Ja hän levitti kätensä näin sanoen..."
Lapset kun paahtavat jykevää heviä,
äitien ilmeet on hämmästeleviä
Pyydämme jotakin, vastaus on kieltävä,
meidänkö on teidän paskanne nieltävä?
Nyrkillä poistamme viisaudenhammasta,
nuotioon tönäämme kakstoista vammasta
Kusemme solistin hopeahuiluun,
mummoja potkimme hissikuiluun
Me rakastamme, me kaipaamme toimintaa
vaan eihän täällä mitään tehdä saa
Koulu on meille vain symboli rutosta,
todistuksessamme on kolme kutosta
Vaan eipä kannata sen vuoksi sysiä,
väärinpäin kutoset on kolme ysiä
Hölmöä muka, jos seisomme assalla,
naurettavampaa on työttömyyskassalla
Tylsää on luukulta luukulle samoilla,
elämän kanssa ei kannata mamoilla!
Me rakastamme, me kaipaamme toimintaa
vaan eihän täällä mitään tehdä saa
Niille jos sanomme: "Elämä on tollasta",
eno ja isukki tippuvat jollasta
Mutkina suorat, kurvat ne suorina,
tärkeintä on, että kuolemme nuorina
Arasti koittelen tyttöni rantua,
saisipa jonakin päivänä pantua
Ei ole vampyyriainesta murkussa,
valtion hampaat on kaikkien kurkussa!
Meitä vain ohjaa rakkaus elämään
Kuolema tulee, jos elämä kielletään
(Te epäuskoiset, te etsitte saatanan viestiä,
mutta minä olen Sundqvist..!)
Neekeri se on vain pikkusen tummempi,
ei hakaristi oo ristiä kummempi
Diggaamme ainakin Jeesuksen hapsia,
säälimme onttoja opetuslapsia
Perkele, vittu, helvetti, saatana,
mitähän mahdamme sanoa taatana?
Nyt enää pyytele emme, vaan otamme,
fraasilla teidän me voitamme sotamme!
Meitä vain ohjaa rakkaus elämään
Kuolema tulee, jos elämä kielletään

Ambomaalla asuvasta Huua Kotista en ole myöskään kuullut aikoihin. Siitähän teki Sakari Kuosmanen coverin. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hottentottilaulu

Tämä nyt sentään lienee yksiselitteisesti antirasistinen kappale:

Kopek

Tapasin eilen vanhan tuttavani, joka kertoi, että hänen tyttärensä on naimisissa eteläafrikkalaisen miehen kanssa. Pariskunta oli tavannut Hollannissa opiskelujen merkeissä, mennyt naimisiin, asunut jonkin aikaa Etelä-Afrikassa ja muuttanut nyt Suomeen.

Keskustelussa tuli puheeksi Etelä-Afrikan tilanne, josta tuttavallani oli tyttärensä ja hänen miehensä kautta saatua "omakohtaista" tietoa. En nyt mene yksityiskohtiin.

Käymämme keskustelu mielessäni googlailin hieman tietoa Etelä-Afrikasta ja sen nykyisestä tilanteesta. Siellähän käytiin jokin aika sitten vaalit, minkä seurauksena politiikan suunnan odotetaan ainakin hieman muuttuvan.

Seuraava linkki on hieman vanhempaa tietoa, mutta oletettavasti siinä esitetyt näkemykset ovat edelleen ajankohtaisia soveltuvin osin. Eiväthän yhteiskunnat muutu hetkessä, vaikka vaaleja käydäänkin.

Marco Giardino (Poimittuja lainauksia):

I would leave in a heartbeat but it's too late for me now. I'm 57 years old. I had a successful business that was ruined by this governments BEE racist policy, designed to punish white people for the actions of their previous generations.

 I hate it here, the country has become a basket case of incompetence and corruption. We don't even have electricity for a full day for God's sake. Nothing is ever repaired or maintained. My two children ĺive overseas and this makes me happy, they are bright and well educated and productive young adults, and because they are white they cannot find work in South Africa. A few more years like this and we will have a failed state.

Fly away young ones, and build a life where you are made to feel welcome and not persecuted just because you were born white.

Kirjoittaja ei ilmeisesti ole kovin tyytyväinen maansa vallanpitäjiin.Hän käyttää sanaa "rasismi" viitatessaan valkoisten kohteluun. Jos tarkkoja ollaan, ei näin kuulu sanoa. Valkoiset voivat olla rasisteja, mutta eivät rasismin kohteita. Mustat voivat olla rasismin kohteita, mutta eivät rasisteja.

Jos valkoinen väittää mustien kohtelevan valkoisia rasistisesti, väite itsessään on rasistinen. Se on kiihottamista kansanryhmää kohtaan.

https://www.quora.com/Do-the-whites-of-South-Africa-want-to-leave-South-Africa-if-they-get-the-chance-How-many-whites-want-to-stay-in-South-Africa-in-any-case-How-many-whites-say-they-wont-leave-South-Africa-in-any-case

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 18, 2024, 16:02:45Jos tarkkoja ollaan, ei näin kuulu sanoa. Valkoiset voivat olla rasisteja, mutta eivät rasismin kohteita. Mustat voivat olla rasismin kohteita, mutta eivät rasisteja.

Jos valkoinen väittää mustien kohtelevan valkoisia rasistisesti, väite itsessään on rasistinen. Se on kiihottamista kansanryhmää kohtaan.

Mutta siis eihän kukaan - syyntakeettomat marginaalit poislukien - tosissaan noin väitä. Ihan varmasti kaikki ihmiset taustastaan riippumatta voivat oikeissa olosuhteissa olla rasisteja.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 18, 2024, 16:08:42Mutta siis eihän kukaan - syyntakeettomat marginaalit poislukien - tosissaan noin väitä. Ihan varmasti kaikki ihmiset taustastaan riippumatta voivat oikeissa olosuhteissa olla rasisteja.

Oikeita olosuhteita ei ole tainnut vielä tulla. En ainakaan muista lukeneeni uutisia, joissa kerrottaisiin mustien valkoisia kohtaan harjoittamasta rasismista ja paheksuttisiin sitä.

Sen sijaan uutisia, joissa kerrotaan, kuinka valkoiset joutuvat taipumaan mustien "ylivallan" edessä, on vähän väliä.

https://yle.fi/a/74-20100434

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 19, 2024, 11:12:39

Kyllä minä olen mokomiin aina silloin tällöin törmännyt.

Ja minä kun kerron että hyvinsyönyt musta iäkkäämpi ukko mulkoili minua ja syljeksi eteensä, minua paheksutaan.

Ihan kuin minkään muun etnisen ryhmän edustajan törkeyksistä ei saisi mainita, kuin valkoisten ja mieluiten tietysti suomalaisten.

Eilen oli yleisessä saunassa hyvännäköinen nuori musta mies. Kyllähän minulle sellainen kelpaisi, kun tykkään hyvännäköisistä miehistä. Mutta sitten kumminkin luultaisiin että aloin seurustelemaan mustuuden vuoksi. En halua moisia oletuksia. Tuttu vielä huomautti että luultaisiin että olin ison munan perässä. Sellaista haluan vielä vähemmän.

Kiitos typerien ihmisten, vallinnanvara sen kuin kaventuu.

Ai niin. Mies oli jenkki tai britti. Eli kaippa sitten olen rasisti, kun en kapaa Afrikan afrikkalaista intiimisuhteeseen.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 19, 2024, 12:08:55

Sekä sinä että kohtaamasi neekeri voitte molemmat olla rasisteja samaan aikaan. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

#2413
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 19, 2024, 13:27:14Sekä sinä että kohtaamasi neekeri voitte molemmat olla rasisteja samaan aikaan. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Lainaus netistä löytyvästä tekstistä:

So, my friend and I got into an argument earlier today. I'm white and she's black, and I was explaining how I think it's upsetting that a lot of people of colour say it's impossible to be racist towards white people, since "you can't oppress the oppressor".

Tämän tyyppinen näkemys viittaa käsitykseen, ettei musta voi olla rasisti valkoista kohtaan - tai ainakin rima on paljon korkeammalla.

Mustien pystyttämien, mustia esittävien patsaiden kaataminen sen vuoksi, että ne loukkaavat rasistisesti valkoihoisia, voisi toteutua korkeintaan natsi-Saksan tyyppisessä maassa, mutta ei tässä nykyisessä maailmassamme ja todellisuudessamme.

https://www.theguardian.com/commentisfree/2023/nov/18/am-i-being-racist-by-saying-people-of-colour-can-be-racist-isnt-racism-towards-white-people-a-thing

Artikkelin afrikkalaistaustainen kirjoittaja yhdistää rasismin valtaan. Jotta ennakkoluulo olisi rasismia, sen todeksi tekevän on kuuluttava ryhmään, joka on valta-asemassa siihen ryhmään nähden, johon rasistinen ennakkoluulo kohdistuu. Koska valkoihoisten katsotaan olevan historiallisesti ja globaalisti etuoikeutetussa valta-asemassa mustiin nähden, heidän ennakkoluulonsa voi ilmetä rasismina. Sen sijaan alistetussa asemassa olevien ennakkoluulo on vain ennakkoluuloa - ei rasismia.

Racism is more than prejudice – it occurs when prejudice is accompanied by power.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 19, 2024, 13:48:21So, my friend and I got into an argument earlier today. I'm white and she's black, and I was explaining how I think it's upsetting that a lot of people of colour say it's impossible to be racist towards white people, since "you can't oppress the oppressor".

Tuossa tuo puhuja kai puhuu rotusorrosta sillä tasolla kun vallassa oleva systeemi sitä tekee. Kyllähän sen sillä voi olla henkilökohtaisen käytöksen tasolla rasismia molempiin suuntiin.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️