Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Käytöstavat

Aloittaja ROOSTER, kesäkuu 14, 2020, 18:12:46

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ROOSTER

Suomessa meillä on ollut tapana arvostaa rehellisyyttä, voisi melkein sanoa yli kaiken. Se on tehnyt meistä tehokkaita, kun ns. no-nonsense puhe puuttuu tai on hyvin vähäistä. Samalla on ehkä menetetty jotain kaunopuheisuudessa, kohteliaisuudessa, neuvottelutaidoissa, perhe-elämässä ja sukulaisuussuhteissa. Usein rehellinen suorapuheisuus johtaa myös väkivallantekoihin ja puukon väärinkäyttöön. Jotkut lausunnot tuntuvat jäävän päähän ja voivat nousta esiin vaikka vuosikymmenien päästä jos sopiva promilletaso saavutetaan.

Koska lisäksi jaarittelu ja asian kiertäminen tai sen kertominen vertauksilla on aliarvostettua niin suomalaiset tunnetaan tahdittomina moukkina ja empatiakyvyttöminä korpien sudenmetsästäjinä, jotka kaatavat ikihongankin aina sellaisen löytäessään.

Moni ihminen kuulee itsestään mieluummin silotellun ja kaunopuheisen kuvauksen, kuin ivalliseltakin kuulostavan arvion, ehkäpä vielä asiaa tuntemattomalta tai päättelyyn kykenemättömältä. Keskustelu-, väittely- ja esitelmöintitaitoa sekä tietojen analysointia ja lähdeaineiston arvottamista pitäisi harrastaa enemmän. Ehkä jopa valtion kustannuksella, voisi olla hyödyllistä kansantaloudellisestikin ja erityisesti onnellisuuden ja kansainvälisyyskasvatuksen kannalta.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Juha

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 18:12:46
Suomessa meillä on ollut tapana arvostaa rehellisyyttä, voisi melkein sanoa yli kaiken.

Korvaisin rehellisyys-sanan oikeudenmukaisuudella. Se taas melkein vaatii ottamaan selvää tilanteesta. Tämä voi sitten tarkoittaa suorapuheisuutta, diplomatiaa tai vaikenemista.

Paljon niellään vääryyttä, käsittelyissä, tai siinä, ettei käsittelyä edes tapahdu, sanallisesti. Seurauksena on fyysiset mellakat. Näin väitän.

a4

Rehellisyys on tietopainotteisena kommunkointina yleisesti ottaen tehokasta, mutta ainakin sosiaalisesti, poliittisesti ja kaupallisesti haastavaa ja helposti ongelmallista.

Astetta kehittyneempi versio rehellisyydestä voisi olla asiallisuus. Mutta sekin on haastavaa ainakin huumorin ja taiteen kohdalla.

Toisaalta, molemmat rehellisyys ja asiallisuus myös muuttavat niille haasteellisia toimintamuotoja itsensä näköisiksi.
Esim. rehellisempää politiikkaa luottamuksen vahvistumisen kautta, asiallisempaa huumoria asiallisemman huumorintajun kautta.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Juha - kesäkuu 14, 2020, 21:08:50
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 18:12:46
Suomessa meillä on ollut tapana arvostaa rehellisyyttä, voisi melkein sanoa yli kaiken.

Korvaisin rehellisyys-sanan oikeudenmukaisuudella. Se taas melkein vaatii ottamaan selvää tilanteesta. Tämä voi sitten tarkoittaa suorapuheisuutta, diplomatiaa tai vaikenemista.

Paljon niellään vääryyttä, käsittelyissä, tai siinä, ettei käsittelyä edes tapahdu, sanallisesti. Seurauksena on fyysiset mellakat. Näin väitän.

Hyvä Juha, kiitän mielipiteestäsi, se on arvokas ja varmasti hyödyllinen. Oikeudenmukaisuus on vain kovin paljon hankalampaa saavuttaa kuin rehellisyys. Usein jopa rehellisyydellä perustellaan epäoikeudenmukaisia tapahtumia. 

Tietysti myös esimerkiksi (epärehelliset) ryöstäjät voivat jakaa saaliinsa oikeudenmukaisesti. Siinä sitten ryöstetty kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Tässä esimerkissäkin rehellisyys on helpompaa - roistot myöntäisivät rehellisesti ryöstäneensä ja ryöstetty myöntäisi että kadonnut omaisuus harmittaa.

Väitän, että kukaan ei voi hoitaa oikeastaan mitään transaktiota olematta epäoikeudenmukainen jotakuta kohtaan. Sen sijaan rehellinen voi olla jokainen, kaikissa tilanteissa, jos vain perse kestää. Sen vuoksi olemme valinneet rehellisyyden - se on paljon helpompaa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Lognessa

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 18:12:46
Suomessa meillä on ollut tapana arvostaa rehellisyyttä, voisi melkein sanoa yli kaiken. Se on tehnyt meistä tehokkaita, kun ns. no-nonsense puhe puuttuu tai on hyvin vähäistä. Samalla on ehkä menetetty jotain kaunopuheisuudessa, kohteliaisuudessa, neuvottelutaidoissa, perhe-elämässä ja sukulaisuussuhteissa. Usein rehellinen suorapuheisuus johtaa myös väkivallantekoihin ja puukon väärinkäyttöön. Jotkut lausunnot tuntuvat jäävän päähän ja voivat nousta esiin vaikka vuosikymmenien päästä jos sopiva promilletaso saavutetaan.

Koska lisäksi jaarittelu ja asian kiertäminen tai sen kertominen vertauksilla on aliarvostettua niin suomalaiset tunnetaan tahdittomina moukkina ja empatiakyvyttöminä korpien sudenmetsästäjinä, jotka kaatavat ikihongankin aina sellaisen löytäessään.

Moni ihminen kuulee itsestään mieluummin silotellun ja kaunopuheisen kuvauksen, kuin ivalliseltakin kuulostavan arvion, ehkäpä vielä asiaa tuntemattomalta tai päättelyyn kykenemättömältä. Keskustelu-, väittely- ja esitelmöintitaitoa sekä tietojen analysointia ja lähdeaineiston arvottamista pitäisi harrastaa enemmän. Ehkä jopa valtion kustannuksella, voisi olla hyödyllistä kansantaloudellisestikin ja erityisesti onnellisuuden ja kansainvälisyyskasvatuksen kannalta.

Suomalaisten rehellisyys näkyy erityisesti tilanteissa, "mitä on tullut luvattua, se pitää". Toisena esimerkkinä tulee mieleen, "löytäessään toisen omaisuutta, se palautetaan". Varmaan juontuu maalaisten ryhmäpaineesta ja myös yhteenkuuluvuudesta, josta ei haluttu jäädä ulkopuolelle. Suomessahan kaupunkilaiselämä on varsin nuorta.

Suomalaisuuteen taas ei mielestäni kuulu avoimmuus. Saatamme jurottaa jos ei miellytä, jopa puhua seläntakana, mutta ei suomalaiset sano kovinkaan suoraan asioita (paitsi kuten sanoit promilleissa ja se kielii taas patoutuneesta tunneilmaisusta). Olemme kilttejä, emmekä halua pahoittaa mieliä.  Onhan meidän pitänyt mielistellä itään ja länteen, eikä kansallinen itsetuntommekaan kovin kummoinen ole.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 14, 2020, 21:53:07
Rehellisyys on tietopainotteisena kommunkointina yleisesti ottaen tehokasta, mutta ainakin sosiaalisesti, poliittisesti ja kaupallisesti haastavaa ja helposti ongelmallista.

Hyvä a4, asia on juuri näin. Eksaktit asiat kuten matematiikka ja kassanhoitajan työ vaativat rehellisyyttä jotta ne toimivat hyvin ja tehokkaasti, lierot ketkuilijat eivät niissä hommissa kauan menesty.

Sosiaalisten ja poliittisten ryhmien muodostaminen ja merkittävä kaupankäynti eivät ole mahdollisia ilman pieniä "pyöristyksiä" ja tilanteen mukaan elävää tajua.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 14, 2020, 22:10:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 18:12:46
Suomessa meillä on ollut tapana arvostaa rehellisyyttä, voisi melkein sanoa yli kaiken. Se on tehnyt meistä tehokkaita, kun ns. no-nonsense puhe puuttuu tai on hyvin vähäistä. Samalla on ehkä menetetty jotain ...

Suomalaisten rehellisyys näkyy erityisesti tilanteissa, "mitä on tullut luvattua, se pitää". Toisena esimerkkinä tulee mieleen, "löytäessään toisen omaisuutta, se palautetaan". Varmaan juontuu maalaisten ryhmäpaineesta ja myös yhteenkuuluvuudesta, josta ei haluttu jäädä ulkopuolelle. Suomessahan kaupunkilaiselämä on varsin nuorta.

Suomalaisuuteen taas ei mielestäni kuulu avoimmuus. Saatamme jurottaa jos ei miellytä, jopa puhua seläntakana, mutta ei suomalaiset sano kovinkaan suoraan asioita (paitsi kuten sanoit promilleissa ja se kielii taas patoutuneesta tunneilmaisusta). Olemme kilttejä, emmekä halua pahoittaa mieliä.  Onhan meidän pitänyt mielistellä itään ja länteen, eikä kansallinen itsetuntommekaan kovin kummoinen ole.

Hyvä Lognessa, olet oikeilla jäljillä. Rehellisyys on niin suomalainen, haluttu, arvostettu ja vallitseva ominaisuus, että sen alle jää tietysti avoimmuus. Kun ei voi puhua totisinta totta, ollaan sitten hiljaa. Näin täytyy sitten toimia vallan usein.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Juha


Rehellisyys on vähemmän kuin oikeudenmukaisuus. Tämä on minusta selkeä juttu, vaikka oikeudenmukaisuus olisi vaikeampi asia. Rehellisyys ei välttämättä ole oikeudenmukaisuuden ongelma, sillä oikeudenmukaisuuteen kuuluu rehellisyys, mikä ei välttämättä vaadi mitä sattu, ja joskus täydet. Rehellisyyteen taas ei välttämättä kuulu oikeudenmukaisuus.

Rehellisyys jota ihminen voi tarjota, liittyy häneen itseensä, ja hänelle läheisesti liittyviin, huomioitaviin asioihin. Ihminen ei rehellisyyden nimissä voi vaatia toiselta mitä vain, eikä kenties mitään.

Yleisellä tasolla, asiasta voi käydä rehellistä vääntöä, jolloin vääntö on sidottu siihen ihmiseen, josta asia löytyy tietynlaisena. Samaksi menee asiatasollakin.

Jos on jotain objektiivisempaa, se ei rehellisyyttämme tarvitse, vaan puolustaa itse olemassaoloaan, ja samoin on seurauksineen vakaa tuki ja turva, siinä missä hajoite, jos siihen ottamiseen joku päätyy. Näistä voi vinkata, tai sitten ei kannata.

Jos objektiivisemman huomioimattomuuden seuraamuksista tietää jotain, eikä seurauksista välitetä, on kyseessä tietoinen vääryys, eikä tätä tarvitse ajatella rehellisyyden kautta. Epäoikeudenmukaisuus on sitä itseään, ja oikeudenmukaista voi olla se, että kertoo asiasta rehellisesti, diplomaattisesti, tai vaikenee.

Oikeudenmukaisuutta voi olla myös rikkominen. Kyseessä on enemmän osoitus, tai reagointi, jota ilman ei voi asiat mennä. Todellisuuden soveltaminen väärin ja hankalasti, voi olla siten oikein. Tässä ei tingitä luotettavuudesta/(rehellisyydestä), vaan ollaan samalla rikkomisen tasolla, jonkin tärkeän takia. Rikkominen voi siten turvata sen, mitä todellisuus myös ratkaisevasti vaatisi.

Kun rehellisyyden taso lähestyy kattavuutta, tullaan kohti oikeudenmukaisuutta, ja jos tästä on tarkoitus pitää huolta, ja on vahva arvo ööö, ollaan kaikesta huolimatta siinä, mikä on kestävää.

Juha


Suomalaisuuteen kuuluu jollain tapaa piirre, jota kuullut mainittavan venäläisyyden yhteydessä. Venäjällä voivat ihmiset jutella toisilleen tasolla, jonka jokainen osapuoli tietää valheelliseksi. Sanajuttu vain käydään läpitte korrektisti odotuksia ajatellen, vaikka jokainen tosiaan tietäisi, että asia menisi jopa päinvastoin.

Suomalainen voi toimittaa rehellisyyden, mutta toisaalta tietää mielessään, että on kaukana siitä, mitä voi oikeudenmukaisuudelta odottaa. Oikeudenmukaisuudessa ei voi välttämättä niuhottaa, vaan on häpeämättömän liukas, samalla tapaa kuin venäläinen, koska varottava on, kuten keskitetyssä leirissä kuuluu olla.

Näkyvin seikka tästä on vaalijärjestelmä, ja siihen liittyvä loankaivu. Sliipatuista ei juuri löydy mätää, tosin tuskin löytyy oikein muuta kuin sitä. Hitto  :o

Aave

"Petoeläimen kesyttämisestä


Mene heti sen luokse. Katso sitä suoraan silmiin. Anna sen ymmärtää, ettet halua kuin tervehtiä. Jos se paljastaa kyntensä, mikä on ilahduttavaa, älä peljästy, sillä mikä on pahempaa kuin peittely.
Jatka suoraan eteenpäin kunnes olette nokakkain. Sano sille nimesi ja ehdoton kiinnostuksesi. Jos se ei heti suutele, älä peljästy, sillä mikä on pahempaa kuin opittu kohteliaisuus.
Jatka rohkeasti tuijotusta, taskujasi sinun ei tarvitse kääntää, kunnon elukka kyllä haistaa jos viulukotelossasi on konepistooli.
Jos se lähtee seuraamaan sinua vaikka sillä ei ole nälkä eikä hätä, olet onnistunut ja ystävyytenne on tästälähin raaka ja pitkäikäinen".


-K.H.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Herranjumalasentään, kuinka typeryksiä radikaalifeministit ovat:
https://yle.fi/a/74-20016956
LainaaKadulla kävely paljastaa yhteiskunnan rakenteita
Sukupuolta ja liikuntaa Jyväskylän yliopistossa tutkiva liikuntasosiologian apulaisprofessori Hannele Harjunen kertoo, että väistämiskysymys on osa isompaa keskustelua siitä, kuka saa yhteiskunnassa tilaa.
Samalla tavalla välillä on noussut pintaan esimerkiksi miesten tapa istua jalat levällään eli manspreading ja kysymys siitä, kuka laittaa kätensä lentokoneen käsinojalle...
Eihän tuo mitään tiedettä ole. Se on fanatisoitunutta ideologiaa. Minäkin pidän feminismiä maltillisessa muodossa järkevänä ajatusmallina. Mutta koska on puutetta oikeasta sorrosta, sitä radikaalifeministit keksivät. Miesten suurempi koko kai fysiologinen piirre istua jalat harallaan (koska minullakin on suuret genitaalit) on muka ongelma?! Tuo typerys oikeasti kokee miehet vihollisiksi, ei ole siis perinteinen feministi, joka tasa-arvoa halusi. Hän haluaa jotain sukupuolisotaa.

Olen monesti puhunut siitä, että jokainen ideologia muuttuu irvikuvaksi, kun sitä viedään äärimuotoonsa, tuo pätee yleisesti kaikkiin ideologioihin, myös feminismiin. Eivät nuo feministirutjakkeet puhu enää mistään tasa-arvosta, he esittävät jotain vihaa miehiä kohtaan.

Ei miehissä ja naisissa tai yhteiskunnassa se vika ole, vikaa on wokefeministien pään sisällä.

Norma Bates

Noh, mitäs Toope tykkäisit jos pidettäisiin itsestäänselvänä että SINÄ aina väistät, ja jos et niin tee, kävellään päin? Minua ei kiinnosta pätkääkään mitkään munaesittelyt eli haarojen levittelyt (meinaako ne pallit tukehtua siellä hapenpuutteeseen vai?) Mutta kyllä sellainen kyrsii jos pitää aina väistää kaikkia. Itseäni tosin vituttaa eniten kaveriporukat ja molempien sukupuolten juorukerhot, joiden pitää tukkia kulkureitit koska he ovat niin paljon tärkeämpiä kuin kukaan yksinään liikkuva.

Ja perheelliset. Nämähän opettavat kakaransa alusta asti siihen että ME ollaan ykkössijalla, ja kaikki muut ovat kakkosluokan kansalaisia.

Yleensä kai kierrän kaikki ihmiset niin kaukaa kuin mahdollista. Varsinkin jos ei tiedä onko feissareita siellä seassa.

Mutta en luimistele salakähmäisen näköisenä, enkä vaikuta muutenkaan vauhkoontuneelta.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 02, 2023, 21:37:08
minullakin on suuret genitaalit

Jutussa puhuttiin kadulla väistämisestä ja päin kävelemisestä. Lapset ja vanhukset pomppivat palliesi tieltä porttikonkeihin ja ajoradalle kun tulet vastaan?


https://www.youtube.com/watch?v=4WwJ6OVSwkM

Norma Bates

Oisko sitten niin että jos ei levittele kalustoaan, tulee kitkaa ja ottaa ohrakyr...


https://m.youtube.com/watch?v=0VJ1NuAbEBI

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 02, 2023, 21:54:47
Noh, mitäs Toope tykkäisit jos pidettäisiin itsestäänselvänä että SINÄ aina väistät, ja jos et niin tee, kävellään päin? Minua ei kiinnosta pätkääkään mitkään munaesittelyt eli haarojen levittelyt (meinaako ne pallit tukehtua siellä hapenpuutteeseen vai?) Mutta kyllä sellainen kyrsii jos pitää aina väistää kaikkia. Itseäni tosin vituttaa eniten kaveriporukat ja molempien sukupuolten juorukerhot, joiden pitää tukkia kulkureitit koska he ovat niin paljon tärkeämpiä kuin kukaan yksinään liikkuva.
Minusta kyse on vain käytöstavoista, joita tuo hörhöfeministi ei halua noudattaa. Ollaan kohteliaita. En minä 180-senttisenä, hieman rotevana miehenä koskaan tahallaan törmäile toisiin ihmisiin, vaan käyttäydyn hyvin, koska en ole radikaalifeministi.