Taide

[Toope]

Sanoilla on se sisältö minkä kukin niille antaa. Tietysti opimme lapsena suunnilleen mitä merkityksiä muut ajattelevat niillä olevan. Silti, kenenkään sana ei ole asia. Tämä irrallisuus tekee sanoista metkoja. Ne ovat vähän hankalia, mutta hauskoja. Niillä voi ilmaista asioita, joita ei tiennyt ilmaisevansa, ja toisaalta kätkeä täysin näkyville.

Taideteokset ovat vähän samantyylinen keksintö. Ne ovat massiivisia symboliblokkeja, joilla operointi on hupaisaa. Niiden ilmaisuvoima on toisinaan valtava – jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin vähän paksummassa kirjassakin voi olla sen verran. Taideviittausten käyttö kommunikoinnissa on siksi tehokasta, mutta epämääräistä. Mistä syystä sellainen tapa sopii kyllä dialogiin, vaan ei tue monologia. Kuten huomaatte, esimerkiksi tässä kirjoituksessa ei ole yhtään nokkelaa kulttuurista referenssiä, vaan kaikki lauseet on sommiteltu by yours truly.

Vastustan toki sitä ajattelua, että historiallisia patsaita tulisi poistaa. On historian raiskaamista, jos historiallisia patsaita (esim. Kolumbus) halutaan poistaa.

[a4]

Kun ei ole taiteen asiantuntija eikä edes harrastaja, niin voi ihmetellen kysyä, jotta mitä ihmettä, kun luin HS:n artikkelin:

"Aivan pöyristyttävää" – Kuvanveistäjä tyrmistyi tavasta, miten Helsinki kohtelee hänen valtavaa teostaan
"HELSINGIN kaupunkisuunnittelijat ovat tehneet ratkaisut omin päin. Mielipidettäni veistoksen ympäristön materiaaleista tai liikennesuunnitelmasta ei ole haluttu kuunnella", kuvanveistäjä Martti Aiha sanoo.

Hän puhuu Rumba-veistoksestaan, joka seisoi Helsingin Ruoholahdessa vuodesta 1992 lähtien. Veistos on alueen rakennustöiden takia ollut vuoden päivät siirrettynä varastoon.

Osana koko Länsisataman kaupunginosan käsittävää myllerrystä entisestä teollisuus- ja satama-alueesta on tullut asumisen, palvelujen ja toimistojen alue. Nyt rakennusyhtiö NCC toteuttaa Rumban naapuriin We Land -nimistä toimistorakennusta ja maanalaisia pysäköintitiloja, ja myös liikenteen järjestelyt ovat menossa uusiksi.

Kun rakennustyöt valmistuvat, Rumban on määrä palata kunnostettuna takaisin omalle paikalleen. Mutta kuvanveistäjällä on sanansa sanottavanaan:

"En ole varma, haluanko enää sitä takaisin siihen."
..... Artikkeli on vapaasti luettavissa.

Kyseessä on siis suurteos, joka on tehty 1990 -luvun maisemaan.


Ohikulkija tarjosi mittakaavan Rumba-veistokselle vuonna 2008. KUVA: OUTI PYHÄRANTA / HS

Mitä ihmettä -ihmettelyni koska teoksen ympäristöä. Voiko taideteos ankkuroida ympäröivän maiseman sellaiseksi, jollainen maisema oli teoksen julkaisuhetkellä. Jos voi, niin kuinka laajalta alueelta ja kuinka pitkäksi aikaa?

Kaupunki muuttuu jatkuvasti ja kai olisi oletettavaa, että jonkun teoksen ympäristökin tulee muuttumaan ajan kuluessa. Tuleeko taideteoksista kaupunkikuvan liito-oravia 

Mielestäni linkissäsi taiteilija perustelee hyvin näkemyksensä taiteen sijoittamisesta muuttuvaan kaupunkiympäristöön.
Korostaen yhteistyötä ja päivitellen muistomerkkien sijoittamista esim. keskelle parkkipaikka-aluetta.
Omalla kohdallaan kukin voi miettiä sitä, onko muuttuvalla kaupunkiympäristöllä asuntonsa läheisyydessä jotain väliä ja vaikutusta myös omaan asumiskokemukseen ja toivooko itselleen vaikuttamismahdollisuuksia omaan asumisympäristöönsä.

[Toope]

Taiteen ei pidä koskaan kaikkia miellyttää, mutta ehkä julkisareenoiden taiteen tulee useimpia miellyttää.
Kriittisempi taide tulee laittaa syrjemmälle. Oma paikkansa löytyy jopa fentanyyli-Georgelle, joita en halua lasten näkyville.

[Melodious Oaf]

"Puolitoista vuotta sitten alueen kaavoittaja otti vihdoin minuun yhteyttä ja tiedusteli, josko voisin yhdessä arkkitehtitoimisto JKMM:n kanssa miettiä Rumban ympäristöä tavalla, joka palvelisi myös tulevaa uudisrakennusta. Näin teimme ja saimme mielestämme aikaan vaihtoehtoisen ratkaisun, joka olisi myös alueen pyöräliikenteen kannalta toimiva."

Aiha kertoo heidän esitelleen suunnitelmansa. Hänen mukaansa kävi kuitenkin ilmi, että kaupunki oli jo lyönyt lukkoon omat suunnitelmansa.

"Tuli pelkkää ja jyrkkää ei-ei-ei:tä."

AIHA sanoo, ettei häntä ei harmita alueen rakentaminen – päinvastoin – vaan se, miten teoksen ja ympäristön vuoropuhelua ei ole kuunneltu. Kaupungin suunnitelmassa pyörätie menee veistoksen ja tulevan talon välistä, missä on kohtalaisen vähän tilaa ja mikä poistaa aukiolta torimaisen ilmeen. Samalla pyöräparkki on sijoitettu melkein teoksen alle, hän harmittelee.

Toi on siis kyseisestä Hesarin jutusta mun mielestä olennainen katkelma. Vaikuttaa siltä, että kuvanveistäjältä ehkä kysyttiin näkemystä liian myöhään, tai sitten se tehtiin niin, että hommat kuitenkin varsinaisesti sovittiin toisaalla.

Jutussa ei tule millään tavalla ilmi, miksi pyörätie ja pyöräparkki lopulta sijoitettiin juuri noin. Se on tossa aika paljonpuhuvaa että joku sanoo vaan että "tämä on Keski-Euroopassa aivan tavallinen ratkaisu". En tietenkään tiedä tästä mitään, mutta kyllähän noi kommentit vähän kuulostaa siltä, että ne oikeat syyt ja oikeat perustelut ei välttämättä näytä ihan niin hirveän hyvältä, kun niitä ei kerran haluta tuoda julki.

[Toope]

Nykyarkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa edelleen elää se 1960-70-lukulainen postmoderni näkemys, ettei kaupungin tule olla viihtyisä, vaan tehokas. Tuohan oli hirvittävä erehdys arkkitehtuurin/kaupunkisuunnittelun suhteen, kun hylättiin kaupunkiympäristön esteettinen arvo. Sehän on paikka, jossa ihmisten oli tarkoitus asua...!

Ei ole sattumaa, että ihmiset pitävät yleisesti 1900-luvun alun ja 1800-luvun ja aiempaa arkkitehtuuria kauniina, koska silloin kauneudelle ja viihtyvyydelle annettiin enemmän arvoa. Modernismi/postmodernismi, ehkä jo funktionalismi hylkäsivät kauneus/viihtyvyys- ajattelun. Sehän se suuntien vika ja ongelma onkin.

Miksei ihmisen pitäisi elää kauniissa kaupungissa? En ole koskaan ymmärtänyt modernien "asiantuntijoiden" näkemystä siitä...

[ROOSTER]

Taide voi joskus olla hyvinkin erikoista.

tanskalainen taiteilija Uwe Max Jensen, ammattihämmentäjä. Hänet tunnetaan sarjapissaajana. Jensen on jo parin vuosikymmenen ajan tehnyt taidetta verellään ja ulosteillaan. Eritteet ovat edullisia, hän on perustellut....

En silti usko, että hän mitenkään muuttaisi ilmaisutapaansa, vaikka saisi ilmaiset maalaustarvikkeet kansalaiskeräyksenä.

[Toope]

Taide voi joskus olla hyvinkin erikoista.

tanskalainen taiteilija Uwe Max Jensen, ammattihämmentäjä. Hänet tunnetaan sarjapissaajana. Jensen on jo parin vuosikymmenen ajan tehnyt taidetta verellään ja ulosteillaan. Eritteet ovat edullisia, hän on perustellut....

En silti usko, että hän mitenkään muuttaisi ilmaisutapaansa, vaikka saisi ilmaiset maalaustarvikkeet kansalaiskeräyksenä.

Tuollaiset taiteilijat voivat elää yhteiskunnan elätteinä, heidän ei tarvitse taidettaan myydä elääkseen.

[Toope]

Arkkitehtuurista taas kyse. YLE:llä modernistiarkkitehti puolustaa betonikuutioita, vaikka ihmiset (jotka ympäristössä asuvat) vihaavat niitä.
Jotkut puolustavat betonikuutioita: "Rumuuttakin tulee sietää":
https://yle.fi/uutiset/3-12321368
Mutta pitääkö sietää? Eihän ihmisten elinympäristö ole arkkitehtien leikkikenttää, vaan ihmisten asuinaluetta...!
Järkyttävän ylimielistä ajattelua arkkitehdilta. Luoko hän rakennuksia ihmisiä varten, vai luoko omia mieltymyksiään?

Estetiikka, se modernismin kiroama ajatus. Sitähän noille estetiikka on. Meille se on kaunista ja viihtyisää ympäristöä, mutta kuinka voisimme tietää asiaa paremmin kuin ddr-henkiset arkkitehdit?

Minusta ympäristön kauneus ja viihtyvys, esteettinen nautinto, luovat elämisen tasoa...

[a4]

Muutama van Goghin maalaus joista itselleni tulee mieleen Ukrainan sota:

[Toope]

Täytyy sanoa, etteivät oikein vaikuta.

[Toope]

YLE:llä oli oikeasti aika hyvä artikkeli arkkitehtuurista:
https://yle.fi/uutiset/3-12493025
Ks. myös "arkkitehtuurikapina"

Nykyarkkitehdeista monet eivät ole enää modernin/postmodernin kannattajia, vaan nyt uskalletaan hyväksyä aiempien tyylien kauneusarvoja. Arkktehtuuri toki on taiteiden tavoin aina mielipidekysymystä, mutta estetiikan paluu arkkitehtuuriin varmasti on maallikkoja (=ihmiset, jotka asuvat ko. ympäristössä) mielllyttävä asia. 1960-70-lukujen pahimpina betonibrutalismin (=postmodernismi) aikana sosialistinen tyyli tuhosi ympäristöä kuin ihmisten mieliä.

Nykyisin tietynlainen "vanhan arvostus" on palannut ilokseni kaupunkiarkkitehtuuriin. 1920-luvun tyyliä löytyy, vaikka sekin oli uustyyli aikoinaan. 20-lukulaisuus silti ymmärsi kauneuden merkityksen ympäristössä, minkä funktionalismi ja viimeistään modernismi hylkäsi. Nyt on paluuta estetiikkaan, ei ehkä riittävästi, mutta suunta on oikea.
Arkkitehtuurikapina:
https://twitter.com/classical_fi?lang=fi

Niin paljon, kuin tuhoa modernismi (mm. Viljo Revell) tuhosi kaupunkejamme, sitä kyetään myös korjaamaan uusvanhatyylisellä rakentamisella. Kaikkea vanhaa ei estetiikan ylivoimaisuudesta huolimatta pidä kopioida, mutta vaikutteita tulisi ottaa. Kaupunkihan on asukkaita varten. Heidän viihtyvyyttään varten, ei arkkitehtien opintopöytä, jossa leikitään ihmisten asuinympäristöllä. 2020-luvulla ehkä ymmärretään 60-70-lukuja paremmin se, että asuinympäristön kauneus on tärkeää ihmisten viihtyvyydelle, kun eivät ole sosialistisia robotteja.

[Toope]

Puolan Krakovassa korjattiin kaupunkia pitkälti vanhan mallin mukaan. Korvattiin sodan tuhoamia rakennuksia samanlaisilla.
Siksi Krakova on kaunis kaupunki.
Se ei ole Berliini hirvittävine sekoituksineen vanhaa ja modernia.

Suomessa viimeksi näin Kotkassa hyvän ratkaisun, kun vanha rähjätalo piti purkaa Kauppatorin laidalta. Se uusrakennus sovitettiin vanhoihiin naapuritaloihin siten, että muodostavat arkkitehtonisesti yhtenäisen kuvan. Turussakin olen nähnyt samaa, joskus uudisrakennukset voidaan sovittaa vanhaan ympäristöön ylläpitäen harmoniaa, eikä muodostaen ristiriitaa, kuten modernistit halusivat aiemmin.
Kotka, uustalo:
https://i.postimg.cc/qR362yV9/uustalo.jpg

[Aave]

Kaj Stenvall (Rankat ankat) ihan kuin vahingossa jaksoi muistuttaa vuoden 2014 maalauksestaan, "Syksyllä kaikki on toisin".

Pitkiä piuhoja niille neropateille, joilla pääsi brakaamaan.

[Toope]

Syksyllä piuhat on toisin.

[Toope]

Sinänsä hyvä kirjoitus YLE:llä, arkkitehtuurissa kauneusarvot ovat paljon tärkeämpiä, mitä arkkitehdit itse ehkä ajattelevat:
https://yle.fi/uutiset/3-12536536

Uusvanhan tyylin mukaisia rakennuksia ei nimittäin ole tapana rakentaa Suomessa, vaan vallitseva ajatus on, että arkkitehtuurin on oltava ajanmukaista eli modernia. Muut koetaan epäaidoiksi jäljitelmiksi tai jopa historian vääristelyksi.

Aivan niin kuin moderni arkkitehtuuri olisi aina jotain uutta ja uniikkia. Arkkitehtipiireissä traditionaaliseen rakentamiseen liittyy myös mauttomuuden pelkoa, eli itseään ei haluta tehdä naurettavaksi suunnittelemalla kitsch-tyylisiä rakennuksia, kuten vaikkapa Tuurin kyläkaupan tai hotellin kaltaisia maamerkkejä.

Itse olen tosin havainnut, että tietynlaista 1920-30-lukujen klassismia ja varhaista funkista on uustoteutettu Suomessa. Pidän sitä hyvänä ilmiönä, vaikkei ehkä arkkitehtuurisen taiteen kannalta olisikaan hyvää, mutta eihän se modernikaan aina hyvää ole. Voi olla stanan epäonnistunutta ja rumaakin.

Vanhojen mallien uusmallintaminen tai kopioiminen sinänsä ei arkkitehtuurissa ole mikään uusi ilmiö, eikä sinänsä paheksuttava. Klassisia malleja on aina kopioitu, myös renessanssin tai jugendin tms.. Jos muodiksi tulisi 1920-30- luvut, en irvistelisi. Enemmän pitäisin ehkä myöhäisjugendista ennen WW1:stä, mutta ehkä siihen ei nyt paluuta ole.
- - -
Se tietynlainen ristiriitahan on ilmeinen. Kansan maku ja arkkitehtien maku eroavat toisistaan suuresti, ikävä kyllä usein jälkimmäisten hyväksi. Siksi on Pasilan kaltaisia.

Kirjoituksessa vihjataan siihen, että kauneus ympäristössä on tärkeää ihmisten viihtyvyydelle. Näin varmasti on, sosialistiset suunnittelijat tuon ajatuksen unohtivat/hylkäsivät...