Taide

[Toope]

Ideologia sen loi, en minä. Tottelin vain käskyjä... 

[-:)lauri]

Prima Facie

Hurja monologinäytelmä vakavasta aiheesta Kansallisteatterin maalaamosalissa. Melkoinen veto Annika Poijärveltä. Näyttelijän piti tässä näytelmässä muistaa valtava määrä repliikkejä sekä vielä kyetä eläytymään niihin. Vaikka teatterissa ei muutenkaan ole mahdollisuutta ottaa uusintaotoksia kuten televisionäyttelemisessä, jos siis menee joku kohtaus reisille, niin tällainen kahden tunnin puhemaraton edellyttää kyllä jo melkoista taitoa. Todella kova suoritus!

Spoilervaroitus

Oikeudenkäynnin hyödyllisyys ainakin Briteissä perustuu ilmeisesti yhä liian vahvasti oletukseen, että traumatisoitunut uhri kykenee muistamaan traumaattisen kokemuksensa tarkasti ja esittelemään sen aukottoman johdonmukaisesti kysyi puolustusasianajaja siitä sitten mitä yksityiskohtaa tahansa.

Traumaattisen kokemuksen muistaminen selkeästi olisi siinä mielessä melko poikkeuksellistakin, että aivot tyypillisessä voimakkaassa "taistele tai pakene" -tilassa muistaa vain eloonjäämisen kannalta sen välittömästi tärkeimmän informaation muun informaation jääden epäselväksi. Mieleen painuu selkeästi lähinnä vain vaaran aiheuttaja ja se, miltä tilanne tuntuu. Mikäli taistelu tai pakeneminen eivät onnistu, ihminen voi esimerkiksi lamaantua aivojen suojellessa psyykettä kokemuksen järkyttävyydeltä.

Näytelmässä oikeudenkäynti käytiin vasta reilu kaksi vuotta tapahtumien jälkeen. Mikäli tämän mittainen prosessi on kovin yleistä myös IRL, sellaista edes etäisesti koherenttia kuvausta tapahtumista voi uhrin olla mahdoton normaalissa oikeudenkäynnissä tarjoilla. Siinä on ymmärtääkseni myös paljon vaihtelua jo valmiiksi, kuinka tarkasti ja johdonmukaisesti eri ihmiset menneisyyttään kykenevät palauttamaan mieleensä. Kun pitäisi muistaa tarkasti vieläpä traumaattinen kokemuksensa, on se helposti tekemätön paikka. Eli mieli on alkanut todennäköisesti unohtamaan ja muokkaamaan muistikuvia mahdollisesti jo melkoisesti, jolloin oikeudessa annettu todistus voi luonnollisesti poiketa sekin poliisille kaksi vuotta aiemmin rikosilmoituksen yhteydessä annetusta.

Kärjistäen ilmaistuna seksuaalisen väkivallan uhri saa Briteissä oikeutta lähinnä vain, mikäli syytetty ja tai puolustusasianajajansa mokaa omassa johdonmukaisuudessaan jotain todella pahasti.

En tiedä lukuja, mutta mikäli näytelmä antaa oikean kuvan oikeudenkäynneistä, että johdonmukaisuus muistamisessa yksityiskohtia myöten on oikeuden saamisen kannalta noinkin keskeistä, huomattava määrä seksuaalisen väkivallan uhreista Briteissä jäävät todennäköisesti ilman oikeutta.

Tämä siis sen julkisen nöyryytyksen ja traumansa uudelleen läpielämisen lisäksi, että uhri joutuu vakuuttelemaan haavoittuvuuttaan julkisesti useaan otteeseen prosessissa sellaistenkin ihmisten kuullen, joille asia ei pitäisi tippaakaan kuulua.

Suomessa vuodenvaihteessa käyttöön otettu laki, jonka mukaan suostumus seksiin pitää puolustuksen kaiketi voida mahdollisessa oikeudenkäynnissä todistaa, on kyllä ehdoton minimi.

[MrKAT]

Tämä patsastaide loksautti minulta leuat.
https://twitter.com/JamesLucasIT/status/1787536073947484377

Esim.
"Vesi" virtaa varpaiden yli


Tämän kaiversi Queirolo yhdestä marmorikappaleesta, 7 vuoden ajan.


Nenäliina marmorista


Kiinalainen työssään: (Hän saattais olla Luo Li Rong? Nainen saattaa ollakin savesta?)

[a4]

[Hiha]

Näkökulma: Kuninkaallisilla on käynnissä muutos – Ja sitä johtaa Alexander Stubb

"– Kun Norja pääsi onnellisimpien maiden listauksessa toiseksi, olimme hyvin yllättyneitä. Olimme yhtä yllättyneitä, että Suomi oli ykkössijalla, Haakon kuittasi Stubbille ja seurasi tämän esimerkkiä vitsailussa."

Prinssin tartte mokomaa kauemmin kummastella! Taide antaa taustat. Piipahtaa vaan Nasjonalmuseetissa välillä 28.2.–15.6.2025. Gothic Modern pölläyttää näkösälle norjalaisten ja suomalaisten ja yleensäkin elämän kevyesti ottavien hilpeän maailmankatsomuksen.

[ROOSTER]

Eikö olisi ollut helpompaa nostaa konservaattori ylös? Samalla olisi saatu työaikaseuranta ja pitkäkestoinen taideperformassi.

Suora lähetys: Suomen kansallisaarre lasketaan alas seinältä ensi kertaa sataan vuoteen

Yli 30 neliömetrin kokoinen jättimaalaus painaa arviolta 300 kíloa. On täysi arvoitus, kuinka se kestää konservoinnin rasitukset.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010912862.html

[Hayabusa]

^
Kyllä tuon alla kelpaa siemailla konjamiinia "Lentävän kalakukon" lähtöä odotellessa. 

[a4]

Taiteessakin leikki on aikuisten työtä.
Tässä Barbie-nukke ja sen hevonen:



Tekijä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010277441.html (maksumuuri)

[Toope]

Tämä patsastaide loksautti minulta leuat...

On olemassa taidetta ja taidetta esittävää performanssia.

[MrKAT]

Kun valokuva näyttää maalatulta taideteokselta:


(Satu Karlin)

[-:)lauri]

Kävin Käpylässä ravintola Nyyrikissä teatterilounaalla. Eka vedettiin pöperöt naamaan ja sen jälkeen oli improvisaatioesitys Minttu sekä Ville.

Ennätin esitykseen mutta valitettavasti myöhästyin pöperöistä, mikä tarkoitti ravintolalle minun aterian verran persnettoa. Tilasin minä kyllä jälkiruoan (sikäli kun vain sitä oli aterioista jäljellä), jotta sain edes hieman paremman omantunnon.

Lavalla olivat tunnetut ja palkitut suomalaisnäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen sekä heitä säestämässä huippumuusikko Samuli Laiho.

http://nyyrikki.net/index.php?option=com_content&view=article&id=100&Itemid=521

Tuokin oli jälleen valtavan inhimillinen kokemus. Viimeksi kun olin improvisaatioteatterissa, se tapahtui viime vuosituhannen puolella. Silloin kävin noissa useamminkin. Toki olen käynyt tämän vuosituhannen puolella Väinö Tannerin kentän viereisessä olevassa olutbaarissa Jukka Lindströmin (Kovan viikon ilta) isännöimissä standup-illoissa, joissa ideana oli avoin mikki, missä kuka tahansa sai kokeilla sketsejään liveyleisön edessä. Niissä illoissa joku veti välillä vapaalla assosiaatiolla sen sijaan, että sketsinsä olisivat olleet valmiiksi opeteltu. Mutta se ei ollut niin yleistä kuin improvisaatioon keskittyvissä esityksissä. Improvisaatio on erilaista kuin standup. Standup on noita yksittäistapauksia lukuun ottamatta käsikirjoitettujen sketsien esittämistä. Improvisaatiossa kohdataan paljon paljon enemmän yllätyksiä ja virheitä ja ne reagoidaan ja myötäeletään spontaanisti yhdessä läpi improvisoijien ja yleisön kesken hullunkurisessa hengessä. Jokainen improvisaatioesitys on hyvin uniikki, vaikka se vedettäisiin samalla kattauksella uudestaan toisin kuin standup-ilta. Tuollaisesta luovasta prosessista jää erilainen jälkimaku kuin sellaisen hiotusta lopputuotteesta.

Hauskaan luovaan prosessiin osallistuminen yleisön ominaisuudessa kiinnostaisi kyllä siinä määrin, että seuraavaa osallistumistani en takuulla odota kolmea kymmentä vuotta. Eiköhän noita improteattereita pääkaupunkiseudulta löydy muitakin...