Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Taide

Aloittaja a4, tammikuu 14, 2019, 08:19:46

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toope

Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 16, 2019, 08:20:13
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 15, 2019, 21:20:02
Ymmärrän sen, että viestini kuva on parhaimmillaankin yleistävä, ei järin selittävä. Kertoo silti siitä, että yhteiskunnalla on taipumusta paisuttaa menoja, kun valtio menoja kattaa. Jokainen virkamies voi keksiä uusia tarpeita sille, miten valtiolta voitaisiin lypsää kuntaan tai kaupunkiin vähän lisää rahaa.

Olen samaa mieltä siitä, että byrokratialla on taipumusta kasvattaa itseään, sillä on taipumusta kehittää uusia menokohteita, joita koetaan "tarpeellisina". Noinhan suomalainen julkisyhteiskuntakin on kasvanut. 1980-luvun yhteiskunnassa kunnallisia menoja oli 200-jotain, nykyisin kunnallisia menoja on yli 500. Ei tietenkään ole mahdollista kuntien selviytyvän kaikista vaatimuksista, mitä keksitään, siksi ovat niin valtioriippuvaisia tuistaan. Julkisella sektorilla on taipumus paisuttaa itseään, sitä Suomessa on tehnyt.

Ainoa asia, joka olisi toimiva ratkaisu rahapulaiselle julkissektorille olisi se, että julkisen hallinnon velvoitteita/tehtäviä tulisi vähentää. Julkissektori on paisunut liiaksi, siksi meillä ei ole siihen enää varaa.

Tosin kulttuuribudjetti ei ole paisunut, eikä edelleenkään ole edes 1 % luokkaa budjetista. Miksi siis säästää siitä alueesta, joka ei ole se tuhlari ja yli varojensa elänyt osa julkisesta sektorista? Kuka tahansa ymmärtää, ettei tuhlaus lopu ellei sitä tuhlausta lopeteta. Tuhlaamista ei lopeta säästäminen ihan muista kulungeista ja siirtämällä lisää rahaa tuhlaukseen.
Kulttuurisektori on yksi osa-alueista julkisissa menoissa, joissa on karsimisen varaa, ei keskeisin, mutta silti.

safiiri

#286
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 18, 2019, 22:42:52
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 16, 2019, 08:20:13
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 15, 2019, 21:20:02
Ymmärrän sen, että viestini kuva on parhaimmillaankin yleistävä, ei järin selittävä. Kertoo silti siitä, että yhteiskunnalla on taipumusta paisuttaa menoja, kun valtio menoja kattaa. Jokainen virkamies voi keksiä uusia tarpeita sille, miten valtiolta voitaisiin lypsää kuntaan tai kaupunkiin vähän lisää rahaa.

Olen samaa mieltä siitä, että byrokratialla on taipumusta kasvattaa itseään, sillä on taipumusta kehittää uusia menokohteita, joita koetaan "tarpeellisina". Noinhan suomalainen julkisyhteiskuntakin on kasvanut. 1980-luvun yhteiskunnassa kunnallisia menoja oli 200-jotain, nykyisin kunnallisia menoja on yli 500. Ei tietenkään ole mahdollista kuntien selviytyvän kaikista vaatimuksista, mitä keksitään, siksi ovat niin valtioriippuvaisia tuistaan. Julkisella sektorilla on taipumus paisuttaa itseään, sitä Suomessa on tehnyt.

Ainoa asia, joka olisi toimiva ratkaisu rahapulaiselle julkissektorille olisi se, että julkisen hallinnon velvoitteita/tehtäviä tulisi vähentää. Julkissektori on paisunut liiaksi, siksi meillä ei ole siihen enää varaa.

Tosin kulttuuribudjetti ei ole paisunut, eikä edelleenkään ole edes 1 % luokkaa budjetista. Miksi siis säästää siitä alueesta, joka ei ole se tuhlari ja yli varojensa elänyt osa julkisesta sektorista? Kuka tahansa ymmärtää, ettei tuhlaus lopu ellei sitä tuhlausta lopeteta. Tuhlaamista ei lopeta säästäminen ihan muista kulungeista ja siirtämällä lisää rahaa tuhlaukseen.
Kulttuurisektori on yksi osa-alueista julkisissa menoissa, joissa on karsimisen varaa, ei keskeisin, mutta silti.

Miten niin on karsimisen varaa? Siksikö, että sinusta kaikki taide ja kulttuuri ei ole kiinnostavaa? Saanko minäkin siis väittää, että puoluetuissa on karsimisen varaa - kaikilta niiltä puolueilta, joita itse en satu kannattamaan? Oletko myötämielinen tällaiselle vaatimukselle? Miksi oletat muiden innostuvan, kun sinä ehdotat tuollaista?

Edelleen - minä väitän, että Suomi ei ole sellaisen vararikon partaalla, joka pakottaisi lopettamaan kulttuurin tukemisen. Päinvastoin sellainen kehityssuunta olisi yhteiskunnallemme hyvin vahingollinen. Neuvostoliitossa aikoinaan harrastettiin sitä valikointia taiteessa ja kulttuurissa. Tulokset eivät olleet erityisen mairittelevia. Yhtään paremmin ei onnistuttu natsi-Saksassa. Itse asiassa missään maassa ei ole ollut erityisen onnistunutta se, jos on ryhdytty poliittisesti valikoimaan sopivaa taidetta ja kulttuuria. Sitä kuitenkin tarvittaisiin, jos sinun toivettasi ryhdyttäisiin toimeenpanemaan.

Hyvä muuten muistaa, että ne surkeat taiteilijat, jotka hassaavat apurahansa kapakassa ryyppäämiseen on ikuistettu eräässä maalauksessa. Keitäs niitä surkimuksia tyhjäntoimittajia nyt olikaan? Sibelius, Gallén-Kallela...Mitäpä hekään koskaan ovat saaneet aikaan. Ei taida tavallinen suomalainen edes tietää heidän jotain taiteilijoita joskus olleen.

Tosiasiassa tietenkään niistä kulttuurirahoista ei pysty mitään säästöjä tekemään siitä yksinkertaisesta syystä, että ne jo nykyisellään ovat niin mitättömiä. Voisit joskus yrittää kertoa, mitä voisi jättää rahoittamatta ja mitä siinä säästyneellä rahalla saataisiin aikaan. Vähennettävä säästöstä on tietenkin se kaikki välillinenkin tuotto, mikä silloin jää saamatta.

https://yle.fi/uutiset/3-8532486

Tässä uutisessa esim. pohditaan Savonlinnan Oooperajuhlista säästämisen järkevyyttä Savonlinnan kannalta. 350 000 euron satsaus kaupungilta - matkailutuotot 43 miljoonaa. Mitäs luulet, kannattaisiko leikata koko avustus? Siitäkö Savonlinnan talous nousisi kukoistamaan? Mitä ilmeisimmin sinun vaatimuksesi olisi, että sen saman 3,5 % säästön sijaan, mitä kaupunki tekee kauttaaltaan, pitäisi Oopperajuhlista säästää paljon enemmän. Ne kun ovat sitä turhaa luksusta, josta on syytä tinkiä rahapulassa (kuka nyt oopperaa edes haluaa kuulla ja nähdä). Onhan fiksua säästää 350 000 ja samalla tehdä lovi niihin 43 miljoonan tuloihin, eikö? Pienemmällä rahalla saadaan lyhyemmät juhlat ja vähemmän katsojia - eli leikataan tuottoja.   

kertsi

#287
Ei niin, että arvostaisin tätä puhetta taiteen ulkopuolisista asioista taide-ketjussa, mutta reunahuomautuksena:

Ajan kuvaan tyypilliselle Pariisin-opintomatkalle Gallen-Kallela lähti vuonna 1884 ja päätyi matkustamaan Helsingin ja Pariisin väliä tiuhaan aina 1890-luvun lopulle asti. Pariisissa opiskelun ja asumisen rahoittamisessa auttoivat hänen äitinsä ja valtiolta saatu apuraha.

https://375humanistia.helsinki.fi/filosofian-kunniatohtorit/akseli-gallen-kallela-muotokuvia-kalevalaa-ja-ansiomerkkeja
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Toope

#288
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 19, 2019, 07:37:57
Miten niin on karsimisen varaa? Siksikö, että sinusta kaikki taide ja kulttuuri ei ole kiinnostavaa? Saanko minäkin siis väittää, että puoluetuissa on karsimisen varaa - kaikilta niiltä puolueilta, joita itse en satu kannattamaan? Oletko myötämielinen tällaiselle vaatimukselle? Miksi oletat muiden innostuvan, kun sinä ehdotat tuollaista?

Edelleen - minä väitän, että Suomi ei ole sellaisen vararikon partaalla, joka pakottaisi lopettamaan kulttuurin tukemisen.
En ole sanonut, etteikö kaikki taide ja kulttuuri olisi kiinnostavaa (enemmän tai vähemmän), itsekin harrastan noita. Puhuin vain siitä, että yhteiskunnalla ei ehkä ole tulevaisuudessa varoja tukea noita kulttuurimenoja, kuten tähän saakka, eikä ehkä velvollisuuttakan. Minusta puoluetuet voitaisiin lopettaa. Puolueet rahoittakoot itse toimintansa, olemme siis aika samaa mieltä siitä, että tässäkin asiassa julkinen sektori tuhlaa rahaa jakamalla niitä verorahoja puoluetoimintaan.

En siis aja mitään sellaista ajatusta, että kulttuurin tukemista tulisi lopettaa, puhun siitä, että tuollaiset pienet julkisen sektorin menoerät ovat osin turhia (läänintaiteilijain tms. apurahat). Puhun siitä, että tuollaisia pikkuvirtamenoja tulisi karsia, kulttuurisektori on vain yksi osa-alue siitä.

Minua joskus ärsyttää Safiirin & kumpp. tarkoitushakuinen kärjistäminen kommenteistani ja yleensäkin yhteiskunnallisista näkemyksistä. Ei se, että haluan pienentää julkisia menoja tarkoita sitä, että haluan lopettaa ne. Ei se, että kritisoin kulttuurisektorin rahankäyttöä, tarkoita sitä, että haluaisin lopettaa sen rahankäytön. Haluaisin vaan rajoitetumpaa ja hillitympää rahankäyttöä. "Safiiri" vetää aina äärimmäisyysajattelijana äärimmäisyyksiin toisten kommentteja ymmärtämättä sitä, että maltillinenkin asenne on mahdollista. Meillä on ylipaisunut valtionsektori tukijärjestelmineen. Noita menoja on vähennettävä sieltä sun täältä, mieluummin hallitusti, vähitellen ja oikeudenmukaisesti. Jos "Toope" tällaista esittää, onko niin radikaali, mitä "Safiirin" kaltaiset telaketjukriitikot väittävät?

ps. Suomi velkaantuu tällä hetkellä siksi, että julkiset menot ovat liian suuria verrattuna valtion tuloihin. Mikä on se lääke?
AINOA toimiva lääke on vähentää julkisia menoja.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 19, 2019, 23:53:41
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 19, 2019, 07:37:57
Miten niin on karsimisen varaa? Siksikö, että sinusta kaikki taide ja kulttuuri ei ole kiinnostavaa? Saanko minäkin siis väittää, että puoluetuissa on karsimisen varaa - kaikilta niiltä puolueilta, joita itse en satu kannattamaan? Oletko myötämielinen tällaiselle vaatimukselle? Miksi oletat muiden innostuvan, kun sinä ehdotat tuollaista?

Edelleen - minä väitän, että Suomi ei ole sellaisen vararikon partaalla, joka pakottaisi lopettamaan kulttuurin tukemisen.
En ole sanonut, etteikö kaikki taide ja kulttuuri olisi kiinnostavaa (enemmän tai vähemmän), itsekin harrastan noita. Puhuin vain siitä, että yhteiskunnalla ei ehkä ole tulevaisuudessa varoja tukea noita kulttuurimenoja, kuten tähän saakka, eikä ehkä velvollisuuttakan. Minusta puoluetuet voitaisiin lopettaa. Puolueet rahoittakoot itse toimintansa, olemme siis aika samaa mieltä siitä, että tässäkin asiassa julkinen sektori tuhlaa rahaa jakamalla niitä verorahoja puoluetoimintaan.

En siis aja mitään sellaista ajatusta, että kulttuurin tukemista tulisi lopettaa, puhun siitä, että tuollaiset pienet julkisen sektorin menoerät ovat osin turhia (läänintaiteilijain tms. apurahat). Puhun siitä, että tuollaisia pikkuvirtamenoja tulisi karsia, kulttuurisektori on vain yksi osa-alue siitä.

Minua joskus ärsyttää Safiirin & kumpp. tarkoitushakuinen kärjistäminen kommenteistani ja yleensäkin yhteiskunnallisista näkemyksistä. Ei se, että haluan pienentää julkisia menoja tarkoita sitä, että haluan lopettaa ne. Ei se, että kritisoin kulttuurisektorin rahankäyttöä, tarkoita sitä, että haluaisin lopettaa sen rahankäytön. Haluaisin vaan rajoitetumpaa ja hillitympää rahankäyttöä. "Safiiri" vetää aina äärimmäisyysajattelijana äärimmäisyyksiin toisten kommentteja ymmärtämättä sitä, että maltillinenkin asenne on mahdollista. Meillä on ylipaisunut valtionsektori tukijärjestelmineen. Noita menoja on vähennettävä sieltä sun täältä, mieluummin hallitusti, vähitellen ja oikeudenmukaisesti. Jos "Toope" tällaista esittää, onko niin radikaali, mitä "Safiirin" kaltaiset telaketjukriitikot väittävät?

ps. Suomi velkaantuu tällä hetkellä siksi, että julkiset menot ovat liian suuria verrattuna valtion tuloihin. Mikä on se lääke?
AINOA toimiva lääke on vähentää julkisia menoja.

niin ja minä taas väitän, että juuri kulttuuriin laitettuina noilla rahoilla saadaan aikaan enemmän tarpeellisia asioita kuin ottamalla jokin miniminisumma sieltä talteen ja laittamalla se siihen sosiaali- ja terveysmenojen moolokin kitaan, jossa sillä ei saataisi mitään merkityksellistä aikaan. Mutta tuo kulttuurirahojen leikkaus lopettaisi taiteen monilta pienemmiltä paikkakunnilta kokonaan ja lisäisi työttömyyttä. Lopulta säästöä ei välttämättä tulisi, koska aiheutunut haitta toisi heikentäisi taloutta. Kuten vaikkapa tuo Savonlinna-esimerkki kertoo - muutaman sadan tuhannen satsauksella kaupunki saa 43 miljoonan tuotot. Kannattaako siis "säästää" tuessa?

Olemme myös useampaan kertaan keskustelleet tästä läänintaiteilijoiden työnkuvasta. Sehän siis EI ole vain oman taiteen tekemistä mukavasti ilman tulosvastuuta, vaan ennemminkin omasta taiteellisesta työstä tinkimistä, kun työskentelee sen sijaan läänin kulttuurin ja taiteen edistämisen eteen. Eli varsin normaalia taiteilijan työkenttää, joka tyypillisesti koostuu sen varsinaisen oman taiteen tekemisen ohessa erilaisista kulttuurialan muista töistä, opettamisesta, järjestötoiminnasta ja vaikkapa yhteisötaideprojekteista sosiaali- ja terveyssektorilla. Tyypillistä on myös rahoittaa taiteen tekemistään jollakin muulla työllä.

Toope

#290
Varmasti tuo läänintaiteilijahomma on järkeistynyt nykyään, enää ei ole ryyppyrahoja, vaan vaaditaan jotain opetustoimintaa tms. vastikkeeksi. Mikä on hyvä asia. Silti puhun siitä, että noista pienistä puroista koostuu se yhteiskunnan menojen suuri virta, jota yhteiskunnan tulee rajoittaa. Suomihan on kansalaisjärjestöjen luvattu maa, jopa somaliyhdistyksiä on rutosti. Kaikki haluavat rahaa valtiolta/kunnilta. Pienten virtojen patoamista tarvitaan, koska kokonaismenot koostuvat noista "harmittomista" pikkumenoista. "Eihän se nyt niin ongelma ole, jos kymppitonni tähän projektiin laitetaan, niin pieni osa on kaikista menoista..." Tällaisia kun tulee useita, summat karkaavat käsistä.

Mikä on tuo Savonlinna-esimerkki?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 20, 2019, 22:50:56
Varmasti tuo läänintaiteilijahomma on järkeistynyt nykyään, enää ei ole ryyppyrahoja, vaan vaaditaan jotain opetustoimintaa tms. vastikkeeksi. Mikä on hyvä asia. Silti puhun siitä, että noista pienistä puroista koostuu se yhteiskunnan menojen suuri virta, jota yhteiskunnan tulee rajoittaa. Suomihan on kansalaisjärjestöjen luvattu maa, jopa somaliyhdistyksiä on rutosti. Kaikki haluavat rahaa valtiolta/kunnilta. Pienten virtojen patoamista tarvitaan, koska kokonaismenot koostuvat noista "harmittomista" pikkumenoista. "Eihän se nyt niin ongelma ole, jos kymppitonni tähän projektiin laitetaan, niin pieni osa on kaikista menoista..." Tällaisia kun tulee useita, summat karkaavat käsistä.

Mikä on tuo Savonlinna-esimerkki?

Et sitten jaksanut lukea? Savonlinna on tukneut oopperajuhlia 350 000 eurolla ja tuottoa juhlat tuovat 43 miljoonaa euroa paikkakunnalle. Voidaanko siis leikkaamalla tuosta tuesta saada aikaan säästöä vai onko tulos miinusmerkkinen, jos juhlat leikkaamalla lyhenevät, tarjonta heikkene kiinnostavuudeltaan ja määrältään, jolloin katsojien määrä vähenee?

Sama koskee vaikkapa läänintiateilijajärjestelmää, jossa läänintiateilijat toimivat parantaakseen taiteilijoiden toimintaedellytyksiä ja pyrkivät lisäämään paikallista toimintaa ja yhteistyötä esim. sosiaali- terveystoimijoiden kanssa. Kyse siis on siitä, että taide löytäisi yleisönsä ja yhteistyökuvoiden kautta saataisiin taiteilijoiden työstä yhteiskunnallista hyötyä. Kannataako siis säästää tästä toiminnasta, joka tähtää siihen, että taide yhä enemmän hyödyttäisi yhteiskuntaa ja yhteisöä siten kuin se voi? Taiteilijat saattavat jopa tehdä taidettaan, vaikka tuki lakkaa, mutta on satavarmaa, etteivät he tee palkatta tällaista yleisen hyödyn hommaa ja vielä rahoitakin sitä tekemällä jotakin muuta ei-taidetyötä rahoittaakseen sen. Tuloksena "säästöstä" on siis taiteen hyötyjen menettäminen ja taiteen tekemisen tuottojen pieneneminen ja työllistävyyden heikkeneminen. Viisasta?

Tässäkin lienee käyttökelpoinen se tuttu sanonta, ettei köyhän kannata ostaa halpaa. Vaikkei Suomi kategoriaan köyhä maailman mittakaavassa kuulukaan, niin "säästäminen" taiteesta tulee meille lopulta kalliiksi.


Toope

Jos jokin tuki toimii hyvin (kuten Savonlinnan Oopperajuhlat) toimikoot vapaasti. Jos jotain festivaaleja/tapahtumia pidetään yllä vain tukirahoilla, kuolkoot tuollaiset tapahtumat. Kyse on siitä, että tuetaan hyviä ideoita, ei elätetä huonoja ideoita verorahoilla.

Kaikkea kulttuuritoimintaan liittyviä ideoita tuskin kannattaa verorahoin tukea, ihmiset voivat myös itse aktivoitua, jos haluavat jotain järjestää. Noista pienistä menoista voi kasvaa suuria menoeriä, siksi olisin varsin varovainen siinä, mihin kaikkeen yhteiskunnan rahoja jaetaan.

a4

Mielenkiintoinen kirjoitus teatteritaiteen metodeista:
https://voima.fi/artikkeli/2019/tosi-taiteilija-menee-rajan-yli/
Metoo ja Louhimieskohu liittynevät tähän uuteen rajanvetoon sallitusta.
Voiko tehdä hyvää taidetta jos taiteilijoiden harrastamaa rajojen rikkomista suitsitaan Metoon hengessä?


safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 12, 2019, 14:03:08
Mielenkiintoinen kirjoitus teatteritaiteen metodeista:
https://voima.fi/artikkeli/2019/tosi-taiteilija-menee-rajan-yli/
Metoo ja Louhimieskohu liittynevät tähän uuteen rajanvetoon sallitusta.
Voiko tehdä hyvää taidetta jos taiteilijoiden harrastamaa rajojen rikkomista suitsitaan Metoon hengessä?

JOkaisella alalla on erilaisia muodostuneita toimintatapoja, joiden tuulettaminen on hyvin tarpeellista. Tämä on yksi sellainen. Täytyy sanoa, että tätä asiaa myös käsitellään ainakin Teatterikoulussa ja näitä epäterveitä piirteitä ja uskomuksia ja myyttejä pyritään aktiivisesti muuttamaan. Hyvän taiteen tekemiselle kyseinen ilmiö on ennemminkin este kuin edellytys. Kyse ei myöskään ole mistään ihan uudesta ajattelusta, vaan tätä työtä kyllä on tehty vähintäänkin turkanjälkeisenä aikana varsin paljon. (Se ehkä oli jonkinlainen ääripää aikoinaan tällä saralla.) Se edelleen elävä taiteilijaneron / suuren taiteilijan - ja myös taiteen tekemisen mystisyyden ja jostakin itsestään opettamatta syntyvän luovuuden pursuamisen - myytti vain pitäisi jaksaa purkaa jokaisen taiteilijasukupolven toimesta. Taiteen taiteellinen tutkimus on tässä yksi tärkeä keino, sillä sen kautta taiteen tekeminen tavallaan paljastetaan ja sen mystisyys poistetaan, jolloin se ei enää ole mitään sellaista, joka "vain joillakin on", mutta jota ei voisi opetella, opettaa, työstää ja oppia.

Tuo on yksi osa myyttiä, jota Irene Kajo kuvaa: taiteilija syntyy repimällä, rikkomalla ja vaikeuksien kautta. Oikeita taiteilijoita pitää muka kasvattaa paineen alla. Oikeastaan asia on päinvastoin ja taiteen opettaminen vaatii turvallisuutta, luottamusta, jotta siihen opiskelija voi uskaltautua. Uskaltautuminen on taroeen, koska taiteessa "materiaalina" on oma itse hyvin henkilökohtaisella ja intiimilläkin tasolla (vaikka varsinainen taideteos ja taiteen tuotos ei mitään intiimipaljastelua enää olekaan).

Juha


Samoilla linjoilla, vaikka taiteen kohdalla kuluttaja. Eilen katselin erään musiikki-esityksen, kuvan kanssa. Tuli mieleen esityksen yhtenäisyys.

Musiikki oli se juttu, ja kuvaosuus jotain, mikä oli saatu. Jotta jotain äänen tapaista voisi kuvata, niin että mätsäisi, niin ei tullut mieleen. Lähinnä se, miten vaikea tavoite olisi. Tarkoittaa käytännössä täydellisyyttä. Siinä ei voi lähteä irvailemaan mitenkään.

Näinköhän jokin jää aina kuvin kuvittamatta? Puhumattakaan, että olisi sanoja. Tällaiset alueet painuvat kai jonnekkin toiseuteen.

Uteliaana tietysti kiinnostaa, mitä kaikkea voi löytää. Unet tässä mielessä ovat eräs ovi, ellei valveilla ole kykyä rakentaa, tai päätyä jonnekkin, tavanomaisemmasta.


K: Voi olla sanoja, voi olla kuvia. Muu voi olla noista huolimatta. Sanat ja muu ei vain suoraan ole mitään. Ne eivät välttämättä ole este. Usein voi olla.

Toope

Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 13, 2019, 07:10:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 12, 2019, 14:03:08
Mielenkiintoinen kirjoitus teatteritaiteen metodeista:
https://voima.fi/artikkeli/2019/tosi-taiteilija-menee-rajan-yli/
Metoo ja Louhimieskohu liittynevät tähän uuteen rajanvetoon sallitusta.
Voiko tehdä hyvää taidetta jos taiteilijoiden harrastamaa rajojen rikkomista suitsitaan Metoon hengessä?

JOkaisella alalla on erilaisia muodostuneita toimintatapoja, joiden tuulettaminen on hyvin tarpeellista. Tämä on yksi sellainen. Täytyy sanoa, että tätä asiaa myös käsitellään ainakin Teatterikoulussa ja näitä epäterveitä piirteitä ja uskomuksia ja myyttejä pyritään aktiivisesti muuttamaan. Hyvän taiteen tekemiselle kyseinen ilmiö on ennemminkin este kuin edellytys. Kyse ei myöskään ole mistään ihan uudesta ajattelusta, vaan tätä työtä kyllä on tehty vähintäänkin turkanjälkeisenä aikana varsin paljon. (Se ehkä oli jonkinlainen ääripää aikoinaan tällä saralla.) Se edelleen elävä taiteilijaneron / suuren taiteilijan - ja myös taiteen tekemisen mystisyyden ja jostakin itsestään opettamatta syntyvän luovuuden pursuamisen - myytti vain pitäisi jaksaa purkaa jokaisen taiteilijasukupolven toimesta. Taiteen taiteellinen tutkimus on tässä yksi tärkeä keino, sillä sen kautta taiteen tekeminen tavallaan paljastetaan ja sen mystisyys poistetaan, jolloin se ei enää ole mitään sellaista, joka "vain joillakin on", mutta jota ei voisi opetella, opettaa, työstää ja oppia.

Tuo on yksi osa myyttiä, jota Irene Kajo kuvaa: taiteilija syntyy repimällä, rikkomalla ja vaikeuksien kautta. Oikeita taiteilijoita pitää muka kasvattaa paineen alla. Oikeastaan asia on päinvastoin ja taiteen opettaminen vaatii turvallisuutta, luottamusta, jotta siihen opiskelija voi uskaltautua. Uskaltautuminen on taroeen, koska taiteessa "materiaalina" on oma itse hyvin henkilökohtaisella ja intiimilläkin tasolla (vaikka varsinainen taideteos ja taiteen tuotos ei mitään intiimipaljastelua enää olekaan).
Pitääkö taiteidentekijöiden välttämättä olla radikaaleja, vai onko tuo uskomus? Kyllä minusta klassisia taiteitakin edustavat ovat hyviä, vaikka eivät mediatrendikkäitä. Jotenkin tuntuu, että taiteelta vaaditaan (miksi) rajojen murtamista ja jotain uutta näkemystä. Onko se niin välttämätöntä?

Juha

Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 13, 2019, 07:10:12Se edelleen elävä taiteilijaneron / suuren taiteilijan - ja myös taiteen tekemisen mystisyyden ja jostakin itsestään opettamatta syntyvän luovuuden pursuamisen - myytti vain pitäisi jaksaa purkaa jokaisen taiteilijasukupolven toimesta. Taiteen taiteellinen tutkimus on tässä yksi tärkeä keino, sillä sen kautta taiteen tekeminen tavallaan paljastetaan ja sen mystisyys poistetaan, jolloin se ei enää ole mitään sellaista, joka "vain joillakin on", mutta jota ei voisi opetella, opettaa, työstää ja oppia.


Tässä mielessä ei mitään uutta, Auringon alla. Olemassaolevaa on ollut, ja se voidaan löytää, myöhemminkin. Esim jäljittämällä, jne.

Se, että kuitenkin tallataan uusia latuja, eikä tallajaa itsekkään tiedä täysin, miten juttu tapahtuu, ja mitä se tarkoittaa, on tilana erikoinen. Vaikka joskus tällaisen toiminnan ja tulosten perusteita löytyisi konkreettisesti, niin jotain on silti ollut matkassa, jota ei voi läväyttää noin vain näytille.

Kunnon taidetapahtuma tekijältä kuin kokijaltakin, voi olla toiseuteen kuuluva asia, ja jos vahva, niin menee vähän extremeksi, jota joku voisi kutsua joskus esim psykoosiksi. Toisaalta, täysin päinvastaista mukanaolon yhteyttä, riippuen tarkastelijasta, ja hänen venymiskyvystä.

Unet esim, eivät ole huuhaata, vaikka joskus niistä tulee näin kerrottua. Se, ettei monessa asiassa elä niitä unia, on varmasti hyvä juttu. Miksi sitten on sattunut "elämään" jotain unta, joskus nukkuessaan, niin varmasti ihan todellinen meininki, eikä sen epätodellisempi, muuhunkaan nähden.

Sovellus tuosta ajattelusta voi olla esim se, että ajattelee mahdolliseksi sen, että joskus voi tajuta enemmän havaitusta jälkikäteen, kattavammin, suhteutetummin, kypsemmin, ... jopa elävämmin, kuin hetkenä, jolloin on ollut suorassa havaintovirrassa ulkomaailmaan (ulkomaailmaksi erotettuun).

Ihmisen koko tajuntakin taitaa luonteeltaan olla sellaista, joka on mitä on, eikä mitenkään väheksyttävää, miten sattu ajateltuna. Mikä mielentila syntyy, se syntyy, siinä kun ihminen tallustelee, tai toimittaa muuta. Yhteysriippuvainen asia.

Ehkä hyvä tulokulma tällaiseen voi olla, mistä kaikesta voi syttyä, tai esim "hetkellis-syntyä", ja mihin tilaan ihmiset ovat pitempiaikaisesti, tai määräytyneemmästi syntyneet, tietyissä vaiheissa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 13, 2019, 21:53:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 13, 2019, 07:10:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 12, 2019, 14:03:08
Mielenkiintoinen kirjoitus teatteritaiteen metodeista:
https://voima.fi/artikkeli/2019/tosi-taiteilija-menee-rajan-yli/
Metoo ja Louhimieskohu liittynevät tähän uuteen rajanvetoon sallitusta.
Voiko tehdä hyvää taidetta jos taiteilijoiden harrastamaa rajojen rikkomista suitsitaan Metoon hengessä?

JOkaisella alalla on erilaisia muodostuneita toimintatapoja, joiden tuulettaminen on hyvin tarpeellista. Tämä on yksi sellainen. Täytyy sanoa, että tätä asiaa myös käsitellään ainakin Teatterikoulussa ja näitä epäterveitä piirteitä ja uskomuksia ja myyttejä pyritään aktiivisesti muuttamaan. Hyvän taiteen tekemiselle kyseinen ilmiö on ennemminkin este kuin edellytys. Kyse ei myöskään ole mistään ihan uudesta ajattelusta, vaan tätä työtä kyllä on tehty vähintäänkin turkanjälkeisenä aikana varsin paljon. (Se ehkä oli jonkinlainen ääripää aikoinaan tällä saralla.) Se edelleen elävä taiteilijaneron / suuren taiteilijan - ja myös taiteen tekemisen mystisyyden ja jostakin itsestään opettamatta syntyvän luovuuden pursuamisen - myytti vain pitäisi jaksaa purkaa jokaisen taiteilijasukupolven toimesta. Taiteen taiteellinen tutkimus on tässä yksi tärkeä keino, sillä sen kautta taiteen tekeminen tavallaan paljastetaan ja sen mystisyys poistetaan, jolloin se ei enää ole mitään sellaista, joka "vain joillakin on", mutta jota ei voisi opetella, opettaa, työstää ja oppia.

Tuo on yksi osa myyttiä, jota Irene Kajo kuvaa: taiteilija syntyy repimällä, rikkomalla ja vaikeuksien kautta. Oikeita taiteilijoita pitää muka kasvattaa paineen alla. Oikeastaan asia on päinvastoin ja taiteen opettaminen vaatii turvallisuutta, luottamusta, jotta siihen opiskelija voi uskaltautua. Uskaltautuminen on taroeen, koska taiteessa "materiaalina" on oma itse hyvin henkilökohtaisella ja intiimilläkin tasolla (vaikka varsinainen taideteos ja taiteen tuotos ei mitään intiimipaljastelua enää olekaan).
Pitääkö taiteidentekijöiden välttämättä olla radikaaleja, vai onko tuo uskomus? Kyllä minusta klassisia taiteitakin edustavat ovat hyviä, vaikka eivät mediatrendikkäitä. Jotenkin tuntuu, että taiteelta vaaditaan (miksi) rajojen murtamista ja jotain uutta näkemystä. Onko se niin välttämätöntä?

Nyt ei tuossa kyllä ollut kyse taiteen rajojen paukuttelusta, vaan ihan sen yksittäisen taiteen tekijä tai taideopiskelijan rajoista. Onko esim. oikein ja taiteelle jollain tapaa hyväksi vaatia jotain juoksemista tai hyppimistä omille rajoille ja ylikin niin, että esim. pyörtyy tai oksentaa? Onko se hyvää taideopetusta ja tarpeellista, jotta päästään "aitoon tunteeseen" kiinni? Saako taideopiskelijaa tai näyttelijää teoksen harjoituksissa hakkua ja nöyryyttää taiteen nimissä kyyneliin saakka?

Juha


Tekotaide ei ole hyvä. Sanoppa sama muusta, tekox-jutusta.

Asiaa voi tarkastella isomminkin, tosin ei ole enää taide-teemaan kuuluvaa, vaikka tapa on taiteeseenkin vaikuttanut, ja sitä ei enää aina siedetä siellä.

Kunnon aktivointi on aina ulkoatulevaa. Näin, tosin mikä on se ulkoinen muotti, ja onko sopeutumisen arvoinen? Taide-juttu voi mennä näin kysyen rikki, paljon vähemmän selkeästä.

Toisaalta, tällä usein ole paljon vaikutusta, mutta jos on oikeasti, niin hankalaksi menee. Simple.