Persoonallisuushäiriöt

[Edward]

Aihe on irrotettu omaksi aiheekseen ketjusta  Ihmisen elämä -alueen ketjusta Toksista miehisyyttä.

[Melodious Oaf]

Aika vaikea oli saada artikkelista selkoa. Ihmettelin sitä, minkä takia terapeutti ylipäätään asettaisi diagnooseja. Ehkä jossain päin maailmaa on eri kuviot niissä hommissa, mutta meillä taitaa kuitenkin psykiatriset arvioinnit olla ihan erikseen ja diagnoosit yleensä liittyy niihin.

ICD-10:ssä on tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö, ja siitä on kaksi eri häiriömuotoa: rajatilamuoto ja impulsiivinen muoto.

Ensin pitää täyttyä persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit, ja sitten impusiivisessa muodossa on seuraavat arviointikohdat. Kohdan 2 on täytyttävä ja sen lisäksi vähintään kahden muun seuraavista:

(1) taipumus toimia hetken mielijohteesta ja seurauksia harkitsematta
(2) taipumus käyttäytyä riitaisasti ja joutua ristiriitatilanteisiin muiden ihmisten kanssa etenkin, jos impulsiivista käytöstä pyritään estämään tai sitä arvostellaan
(3) alttius vihan ja väkivallan purkauksille ja kyvyttömyys hallita niitä
(4) kyvyttömyys ylläpitää mitään toimintaa, joka ei tuota välitöntä palkkiota
(5) epävakaa ja oikukas mieliala.

Rajatilamuodossa taas täyttyy noista yllä olevista vähintään kolme ja sen lisäksi vähintään 2 seuraavista:

(1) minäkuvan, sisäisten pyrkimysten ja seksuaalisen suuntautuneisuuden epävarmuus ja häiriintyneisyys
(2) taipumus intensiivisiin ja epävakaisiin ihmissuhteisiin ja niiden myötä tunne-elämän kriiseihin
(3) liiallinen hylätyksi tulemisen välttäminen
(4) toistuvaa itsensä vahingoittamista tai sillä uhkailua
(5) jatkuva tyhjyyden tunne

En ihan saa kiinni, kun terepeutti artikkelissa sanoo, että ärtyneisyys tai räjähtävät vihanpurkaukset olis miehillä normaalia käytöstä. Ei ne mun mielestä sitä ole, mutta niillehän voi olla vaikka minkälaisia syitä.

Näkisin että terapeutin olis varmaan hyvä ensin selvitellä tollasia ja niiden syitä tosi avoimin mielin eikä lähteä kovin herkästi hakemaan persoonallisuushäiriödiagnoosia tai miettimään sen kautta ensin. Tietty sitäkin varmaan voi jossain kohtaa olla hyvä miettiä että jos niin on niin mitä se sitten tarkoittaa hoidon sun muun kannalta.

Toisekseen olis ehkä hyödyllisempää puhua epävakaasta persoonallisuudesta laajemmin eikä erotella sieltä BPD:tä liian herkästi omaksi jutukseen. Mun mielestä on hyvä tai olis hyvä että epävakautta käsiteltäis laajemmin eikä vain persoonallisuushäiriöiden tai muiden mt-ongelmien kontekstissa. Ja noissa häiriöissä samaten on varmaan hyvä että epävakaus on molemmissa olennainen kattokäsite ja että häiriömuotoja käsitellään yhdessä.

Ei siinä ole mun mielestä mitään pahaa jos ihminen kiihtyy herkästi tai on tunteikas tai näin. Eikä siinäkään ole jos joku asia suututtaa.

Mulla on sellainen kuva tosta että olennaista ois impulssikontrolli ja se, kuinka monenlaisia tapoja ihmisellä on toimia niiden tunteiden kanssa. Jos se on aina sitä että purkautuu ja räjähtelee, se mun mielestä olennaisemmin viittaa epävakauteen tai sen tyyppiseen kuin se, että ylipäätään on emotionaalisesti reaktiivinen.

Mutta toi nyt on tietysti vaan mun mielipide — aika todennäköistä on, että en nyt vaan ymmärrä tota linkatun artikkelin asiaa syystä tai toisesta

[TSS]

Aika vaikea oli saada artikkelista selkoa. Ihmettelin sitä, minkä takia terapeutti ylipäätään asettaisi diagnooseja. Ehkä jossain päin maailmaa on eri kuviot niissä hommissa, mutta meillä taitaa kuitenkin psykiatriset arvioinnit olla ihan erikseen ja diagnoosit yleensä liittyy niihin.

ICD-10:ssä on tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö, ja siitä on kaksi eri häiriömuotoa: rajatilamuoto ja impulsiivinen muoto.

Niin, Suomessahan psykologi ei diagnooseja tee, mutta tekee esimerkiksi arviointihaastatteluja diagnoosin pohjaksi. Ehkä tuo terapeutti ei malta pysyä lestissään, tai sitten Amerikassa kaikki on toisin.

Amerikalaisessa DSM-5 -diagnoosijärjestelmässä puhutaan kai rajatilapersoonallisuushäiriöstä, siinä missä ICD-10:ssä puhutaan epävakaasta persoonallisuudesta, jolla on nuo kaksi alamuotoa, jotka mainitset. Ehkä terapeutti pohjaa nuo "hälyytysmerkkinsä" suoremmin DSM-5 -luokitukseen, josta hän on noukkinut jotain häiriöön liittyviä piirteitä, vaikka ei noissa kai ihan hirveästi pitäisi eroja olla.

Se kuulostaa kieltämättä aika vaaralliselta, jos terapeutti tai kuka tahansa lähestyy ihmistä siten, että hänestä etsitään jotain tiettyjä piirteitä diagnoosin tueksi, eikä niin päin, että lähdettäisi ymmärtämään ihmistä kokonaisuutena. Itse ajattelen ehkä jotenkin siihen tyylii, että lopulta mitään persoonallisuushäiriöitä ei ole sinällään edes olemassa, vaan ne ovat ihmisten kyhäilemiä rakennelmia kuvata jonkun tietynsuuntaista käyttäytymistä.

Ehkä tuonkaan terapeutin ei pitäisi liikaa opettaa ihmisiä tunnistamaan erilaisia häiriöitä, kun ei se ole uskoakseni hänen tehtävänsä eikä näiden somekanavien katselijoidenkaan. Ehkä joku toinen näkökulma tällaiseen "opettamiseen" olisi parempi, kuin se että lähdetään persoonallisuus- tai muista mielenterveydenhäiriöistä käsin lokeroimaan.

Mutta onhan se niinkin, että persoonallisuushäiriö lienee aika suuri taakka parisuhteessa.

[Norma Bates]

Jos nyt ajatellaan jotain tavan heteronaista tai sitten homomiestä, jonka pitää valita itselleen kumppani (jos ylipäätään löytää ketään joista valita), niin onhan se melko yhdentekevää että käyttäytyykö mies rumasti vain koska on kusipää, vai senkö takia että on jokin pysyvämpikin luonnevika.

Pysyvä persoonallisuushäiriö tietysti merkkaa että välttämättä toiveita paremmasta ei ole, jos nyt välttämättä haluaa enää toiste tavata kerran kusipäisesti käyttäytyneen yksilön (ja jos haluaa, niin voi miettiä että onko omassa päässä vikaa että on niin höhlä että antaa toisen ja lisää tilaisuuksia tulla kiusatuksi). On tietysti niitäkin ihmisiä jotka alkavat säälittelemään pysyväisesti pipipäistä, ja sietävät kaikenlaista paskaa sitten juurikin sen takia että "sehän on sairas".

Itse ajattelin että siinä linkissä minkä laitoin ajatuksena oli juurikin se että ihmiset eivät automaattisesti hyväksyisi jotain sekoilua "normaalina miehisyytenä".

[Melodious Oaf]

Mun mielestä "epävakaus" on yksi sellainen persoonallisuuteen liittyvä ominaisuuksien kimppu, joka voi olla joillakin ihmisillä heikkous tai haaste.

Persoonallisuushäiriö on yksi patologia mikä tällaiseen liittyy, mutta nykyisin vissiin arvioidaan että molemmat häiriötyypit yhteenlaskettuina epävakaan persoonallisuushäiriön esiintyvyys ois jotain luokka 2 % väestöstä.

Nämä samantapaiset piirteet tai taipumukset voi kyllä esiintyä ilmankin että kyse on persoonallisuushäiriöstä ja ne voi vaikuttaa esimerkiksi parisuhteisiin tai muihin ihmissuhteisiin vaikkei yleiset persoonallisuushäiriön kriteerit täyttyiskään.

Tämä on (jos nyt oikein muistan enkä sekoita eri kirjaan) todella hyvä teos aiheesta: https://verkkokauppa.duodecim.fi/6760.html

Veikkaisin että mun persoonallisuus esimerkiksi on kallellaan nimenomaan epävakaan suuntaan enemmän kuin antisosiaalisen tai mitä näitä muita kaikkia patologioita on.

Sinänsä olis hyvä jos persoonallisuushäiriöitä pelättäis vähemmän, kun musta tuntuu että ihmiset ei tavallaan uskalla puhua näistä asioista avoimesti, kun sitten tulee just se että ihminen on hullu tai pelätään että entä jos on persoonallisuushäiriö.

Uskoisin että jokaisen ihmisen persoonallisuus on johonkin kallellaan ja siinä on vähintään jotain alttiuksia tai jotain sellaista mikä sit äärimmilleen vietynä olis joku niistä persoonallisuuden patologioista

[Melodious Oaf]

Amerikalaisessa DSM-5 -diagnoosijärjestelmässä puhutaan kai rajatilapersoonallisuushäiriöstä, siinä missä ICD-10:ssä puhutaan epävakaasta persoonallisuudesta, jolla on nuo kaksi alamuotoa, jotka mainitset. Ehkä terapeutti pohjaa nuo "hälyytysmerkkinsä" suoremmin DSM-5 -luokitukseen, josta hän on noukkinut jotain häiriöön liittyviä piirteitä, vaikka ei noissa kai ihan hirveästi pitäisi eroja olla.

Antoisa viesti kaikkinensa, ja hyvä että nostit DSM-5:n esiin. En sitä jostain syystä osannut ajatella, mutta olishan se tosi loogista että nimenomaan se olis terapeutilla mielessä ja pohjana

[TSS]

Mun mielestä "epävakaus" on yksi sellainen persoonallisuuteen liittyvä ominaisuuksien kimppu, joka voi olla joillakin ihmisillä heikkous tai haaste.

Persoonallisuushäiriö on yksi patologia mikä tällaiseen liittyy, mutta nykyisin vissiin arvioidaan että molemmat häiriötyypit yhteenlaskettuina epävakaan persoonallisuushäiriön esiintyvyys ois jotain luokka 2 % väestöstä.

Nämä samantapaiset piirteet tai taipumukset voi kyllä esiintyä ilmankin että kyse on persoonallisuushäiriöstä ja ne voi vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhteisiinsuhteisiin.

Tämä on (jos nyt oikein muistan enkä sekoita eri kirjaan) todella hyvä teos aiheesta: https://verkkokauppa.duodecim.fi/6760.html

Veikkaisin että mun persoonallisuus esimerkiksi on kallellaan nimenomaan epävakaan suuntaan enemmän kuin antisosiaalisen tai mitä näitä muita kaikkia patologioita on.

Sinänsä olis hyvä jos persoonallisuushäiriöitä pelättäis vähemmän, kun musta tuntuu että ihmiset ei tavallaan uskalla puhua näistä asioista avoimesti, kun sitten tulee just se että ihminen on hullu tai pelätään että entä jos on persoonallisuushäiriö.

Uskoisin että jokaisen ihmisen persoonallisuus on johonkin kallellaan ja siinä on vähintään jotain alttiuksia tai jotain sellaista mikä sit äärimmilleen vietynä olis joku niistä persoonallisuuden patologioista

Esimerkiksi impulsiivisuushan on selkeästi temperamenttipiirre, jonka suuri määrä saa aikaan jonkinlaista epävakautta. Ihmisissä tuntuu olevan myös paljon eroa esimerkiksi siinä, kuinka tasainen heidän mielialansa tyypillisesti on. Arkihavaintona voisin ehkä sanoa, että mielialan tasaisuus olisi mahdollisesti jonkin verran kytköksissä impulsiivisuuden kanssa, mutta en tiedä, onko tällaiselle ajatukselle mitään tieteellistä tukea. Joka tapauksessa, hyvin pitkälle ihmisten välisissä eroissa kyse on kuitenkin vain persoonallisuuseroista.

Persoonallisuushäiriöistä tulee kieltämättä sellainen mielikuva, kuin ihminen olisi vedetty jollain köysillä tiukalle paketille, joiden sisällä hän kamppailee, eikä voi olla kunnolla oma itsensä (narsismin kohdalla tosin puhutaan, että oman persoonallisuuden puuttuminen on tavallaan ongelman yhdintä, ja ihminen on siksi paljolti muiden validaation varassa ja hukassa ilman sitä). Tuo köysissä oleminen on puhtaasti sellainen oma mielikuva, ja haluaisin tuota mielikuvaa jotenkin testata. Luultavasti persoonallisuushäiriöisen kokemus itsestään ei ole kuitenkaan yhtään tuollainen. Ehkä joskus vielä pääsen tutustumaan tähän aiheeseen paremmin.

Se on varmasti totta, että ihmisten persoonallisuuksien voisi ajatella olevan enemmän tai vähemmän kallellaan, kenellä mihinkin persoonallisuushäiriöön päin. Oman persoonallisuuden varjopuolien käsittely ei ole välttämättä helppoa, ja toisaalta, se mikä on jossain kohtaa varjoa, voi toisaalla olla valoon päin. Ehkä persoonallisuushäiriöt pelottavat juuri siksi, että ne koskettavat niin syvältä ihmisen minuutta, persoonallisuutta. Toisaalta niihin liittyy varmasti paljon myös paikkaansa pitämätöntä stigmaa. Itselleni ne ovat kyllä jotenkin mielenkiintoinen aihe.

[Melodious Oaf]

Jos katsoo korrelaatioita häiriödiagnoosien ja TCI-R-arviointimallin pisteiden kanssa, niin pähkinänkuoressa näyttäis siltä että

Both aggressive and borderline types of Emotionally Unstable Personality Disorder tend to show low self-directedness and cooperativeness, with high scores in harm avoidance (borderline type) and novelty seeking (aggressive type), reflecting their emotional instability, impulsivity, and difficulty in regulating behavior.

Korrelaatioista vois tehdä paljon tarkempaakin erittelyä. Tietysti toi ero siinä miten Harm Avoidance ja Novelty Seeking erottaa häiriötyyppejä on kiinnostava.

Erityisen relevantteja ovat mm. tällaiset Harm Avoidancen komponentit:

HA1: Anticipatory worry (tendency to expect bad outcomes).
HA2: Fear of uncertainty (discomfort with unpredictability).
HA4: Fatigability and asthenia (tendency to become mentally or physically exhausted under stress)

Ja Novelty Seekingin osalta:

NS2: Impulsiveness (acting on the spur of the moment).
NS4: Disorderliness (lack of structure or discipline)

Mutta Self-Directedness-dimension komponentti tai alamuuttuja "SD5: Enlightened second nature" näyttäis olevan sellainen joka erityisesti auttaa tai suojaa jos on impulsiivisuutta:

What is SD5: Enlightened Second Nature?

• SD5: Enlightened Second Nature refers to a person's ability to act in a way that aligns with their personal values and goals, almost automatically or habitually.
• It indicates the development of adaptive habits and a form of natural wisdom that stems from a well-integrated sense of self. This means that the person's actions and behaviors are consistently in harmony with their long-term values and purpose.
• "Second nature" implies that this self-directed behavior has become automatic or habitual, without requiring conscious effort each time.

People who score high on SD5 tend to:

• Act with self-discipline, meaning their behaviors are aligned with their goals, even when the situation is challenging.
• Reflect moral wisdom, where they know and do what is right naturally and without much conscious struggle.
• Show spontaneity in acting in alignment with their personal ideals.

Noi lainaukset on kielimallin tuottamamaa tavaraa johon kannattaa suhtautua varauksella ja tarkistaa lähteet itse, mutta vetelen tälleen nopeasti sillä jotain raakatekstiä tähän.

Mun yksi tausta-ajatus on sellainen, että TCI-R:n taustalla olevassa teoriassa tai siinä psykobiologisessa mallissa erotellaan temperamenttipiirteet jotka on enemmänkin biologisperustaisia tai varhain muovautuvia, aika automatisoituneita emotionaalisia responsseja (HA, NS, Reward Dependence) — ja sitten toisaalta luonne ja sen piirteet (Self-Directedness, Cooperativeness ja Self-trancendence).

Jos lähtee ton teorian oletuksista, vois nähdä niin, että mahdollisesti aika vähän voi tehdä sille jos sattuu olemaan korkea Harm Avoidance tai korkea Novelty Seeking, mutta periaatteessa Self-Directedness (SD) ja Cooperativeness (CO) on sellaisia joissa on säätövaraa jos vaan on otolliset olosuhteet ja motivaatiota ja resursseja uuden testailuun ja opetteluun.

En usko että tollanen on kauhean suoraviivaista, vaan että ne on hitaita prosesseja ja vähittäisiä muutoksia. Ja uskon myös että personallisuutta tai esim oman persoonallisuutensa varjopuolia kelailemalla voi tehdä itselleen ja hyvinvoinnilleen myös hallaa, siis ihan sillä että stressaantuu ja ylikuormittuu ynnä muuta.

Mut kuitenkin noi SD- ja CO-dimensiot tuli tästä aiheesta mieleen, ja samalla NS ja HA.

Mun omalla kohdalla taitaa olla niin, että palkkiohakuisuus tai RD on luonteeltaan vähän sellaista ailahtelevaa. Joskus hakee aika vahvasti ja eri paikoista palkkiota tai validaatiota ja joskus ei kiinnosta oikein ollenkaan.

Novelty Seeking ja Harm Avoidance on molemmat melko korkeat mikä on joskus hankala yhdistelmä.

Omat havainnot on sen suuntaisia että jos pyrkii kirkastamaan itselleen omia arvoja ja prioriteetteja sun muuta, se on mun tapauksessa osoittautunut ihan hyödylliseksi. Ehkä se auttaa priorisoimaan sitä, mikä kulloinkin on kuinkakin tärkeää, ja just tolleen SD5:n tarkoittamassa mielessä sitä aika usein tietää, mitä kohti haluaa mennä, mut siinä menee vaan helposti sekaisin jos liikaa miettii ja komplisoi asioita.

Kun puhun omalla kohdalla epävakaudesta, tarkoitan ehkä eniten sellaista että kadottaa tatsin omaan sisimpään tai omiin arvoihin ja muihin syvätason käsityksiin tai tuntuu että ikään kuin siellä sisällä ei olis mitään perimmäistä tai mitään todella omaa, jotain josta olis varma ja joka on hyvää aina.
    Toihan tulee aika lähelle jonkinlaista "tyhjyyden tunnetta" josta persoonallisuushäiriönkin diagnostiikassa puhutaan.

Näkisin että toi kaikki on mulla ollut ja on edelleen tosi pitkälle sitä, että pelkää kadottavansa jonkun tollasen tatsin tai tekevänsä jotain virheitä, missaavansa tai olevansa tajuamatta jotain olennaista. Kun sitten taas toiminnan tasolla siinä että toiminta on sielunmukaista tai silleen linjassa oman sisimmän ja syvätason käsitysten kanssa ei ole mitään vaikeaa eikä se oikeastaan ole mikään analyyttinen tai älyllinen suoritus.

En oikein osaa sitä ymmärrettävästi tässä kuvata, mutta jollain ton tyyppisellä tavalla toi ajatus mikä on takana SD5:ssä eli subskaalassa "enlightened second nature" on ollut mulle välillä avuksi ja hyödyllinen

[TSS]

Jos katsoo korrelaatioita häiriödiagnoosien ja TCI-R-arviointimallin pisteiden kanssa, niin pähkinänkuoressa näyttäis siltä että....

Tuo TCI-malli ei ole itselleni kovinkaan tuttu, mutta kuulostaa ihan järkevältä ajatuksesi siitä, että mallissa enemmän biologiset temperamenttipiirteet ovat hieman eroteltuna hitaammin kehittyvistä persoonallisuuspiirteistä. Big five -mallistahan ei liene eroteltavissa sen kummemmin, onko piirteiden välillä mitään eroa siinä, kuinka biologispohjaisia ne ovat, tai en ole ainakaan törmännyt sellaiseen analyysiin, vaikka ehkä sellaisia voi ollakin. No big fivessahan puhutaankin persoonallisuuspiirteistä eikä temperamenttipiirteistä. Mielestäni näillä käsitteillä on lievä ero siinä, kuinka biologispohjaisia ja sisäsyntyisiä ne ovat, vaikka kumpikin kehittyykin ainakin osittain vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

TCI -mallissa on jotain puhuttelevaa, ainakin juurikin tuo autonomiaa, kyspsyyttä ja arvoja kuvaava osa-alue, joka sinänsä esim. BF-mallista puuttuu. Toisaalta sen voisi ehkä jossain määrin ajatella heijastelevan BF:n "avoimuus uudelle" -piirrettä. Toisaalta ehkä TCI-mallissa enemmän kimputetaan jotain piirteitä yhteen, kuten introversiota ja neuroottisuutta, kun taas BF:ssa pääpiirteet eivät riipu toisistaan. En ole ihan varma, mitä ajattelen tuosta TCI:n kimputtuvuudesta, olen ehkä taipuvaisempi ajattelemaan piirteitä enemmän toisistaan irrallaan olevina, vaikka ehkä jotain kimputtuvuutta voi ollakin jossain määrin, muttei ehkä pakottavana.

Pitää joskus perehtyä TCI-malliin paremmin, niin tulee selvemmäksi, mitä mieltä siitä on.

[Melodious Oaf]

Mun käsitys on, että kyse on myös eroista siinä, mikä näiden eri arviointimallien tarkoitus on ja mihin niitä käytetään.

FFM ("big five") ja spesifinä arviointimallina vaikka NEO-PI-R on kehitetty siihen että saatais kattava empiriaan nojaava taksonomia ihmisen persoonallisuuspiirteistä jolla on myös prediktiivistä selitysvoimaa esimerkiksi kun ennustetaan yksilön työtehtävistä suoriutumista, terveydentilan kehitystä, ihmissuhteiden laatua tai akateemista tai koulumenestystä:

NEO-PI-R is widely validated and supported for its predictive utility across numerous domains:

Job performance: Conscientiousness is a strong predictor of success in various occupations.

Health outcomes: Neuroticism is linked to poorer mental and physical health outcomes.

Relationship quality: Extraversion and Agreeableness tend to predict positive interpersonal relationships.

Educational achievement: Openness to Experience is often linked to academic and intellectual success.

Although not primarily designed for clinical diagnosis, the FFM is often used in clinical psychology to identify personality features that correlate with mental health disorders, such as high Neuroticism in anxiety and depression or low Agreeableness in personality disorders.

TCI-R ja sen taustalla oleva teoria ei pyri pelkästään kuvaamaan persoonallisuutta vaan siinä on tarkoitus alun perin ollut se että kuvattais myös ja eritoten psykologisisia ja  biologisia mekanismeja jotka siinä on taustalla.

TCI-R:llä on suorempi kytkös nimenomaan mielenterveyden diagnooseihin ja hoitotuloksiin. Tutkimukset antaa suoraa näyttöä sille, että luontepiireisiin liittyviä juttuja pystytään hoitamaan terapian keinoin kun taas temperamenttipiirteisiin liittyviä heikommin.

Erityisesti persoonallsuushäiriöiden diagnostiikassa ja erotteludiagnostiikassa TCI-R toimii paremmin ja erottelee paremmin kuin FFM ja esim NEO-PI-R.

Siinä tavallaan tarkastellaan persoonallisuutta myös muuttuvana asiana ja enemmän ehkä kliinisen puolen ja terapian sun muun kannalta ja tietysti henkisen kasvun.

Mutta jos halutaan arvioida sitä, kuinka hyvin joku pärjää jossakin työtehtävässä tai ennustaa akateemista menestystä tai muuta tällaista, siinä varmaan NEO-PI-R voi olla parempi työkalu.

FFM:n vahvuus yleisesti on tietynlainen yksinkertaisuus ja selkeys. Se antaa eräänlaisen reduktionistisen snapshotin havaittavissa olevista piirteistä — mutta samalla siinä heikkous on että se ei sovi ehkä niin hyvin holistisempaan arviointiin jos halutaaan syvyyttä ja sitä että ois mukana sekä tietoista että tiedostamatonta prosenssointia silleen kerrostetusti.

TCI-R sopii mun mielestä paremmin työkaluksi mielenterveyden diagnoosien erotteluun ja toisaalta ohjaavaksi työkaluksi psykoterapiassa ja muussa hoidossa. Mutta myös paremmin työkaluksi jos intressi on ohjata omaa kasvua. Ainoa vaan että tuloksia on vaikeampi tulkita ja se koko arviointimalli on jollain tapaa herkempi ja hienovaraisempi työkalu, ja tässä mielessä se ei välttämättä sovi niin hyvin siihen että se ois massatestaamisen väline ja niistä jutuista puhuttais kahvipöydissä.

Senkin takia väestötason analyyseihin ja isomman mittakaavan psykometriseen testaukseen FFM on varmaan parempi. Se ennustaa tosi hyvin ns. behavioraalisia toiminta-tulos-suhteita tietyllä karkeistuksella.

Kun sit taas TCI-R on enemmän semmonen työkalu millä katsotaan yksilöä lähemmin ja seurataan diakronisesti, arvioidaan persoonallisuuden dynaamista kasvua tai sitä miten sais siihen kylkeen lisättyä psykologista hyvinvointia tai jotain muuta tällaista.

Tää mun teksti on nyt aika vahvasti kallellaan TCI-R:n suuntaan, ja mua ehkä vähän rasittaa se, että FFM ja siihen liittyvät arviointimallit on niin paljon paremmin tunnettuja ja monille jopa itsestäänselvästi "the" tieteen kuvaus persoonallisuudesta, vaikka näille molemmille malleille on tosi paljon tukea ja näyttöä ja niitä käytetään aika eri syistä ja eri tarkoituksiin — ja mun mielestä molempia voi käyttää asiantuntevasti ja hyvin.

Loppujen lopuksi ne on toisiaan täydentäviä työkaluja, ja näkisin että ei varmaan voi suoraan sanoa, kumpi on parempi, vaan et tärkeämpi on ehkä tiedostaa, mihin ne sopii ja mitä niillä kulloinkin on tarkoitus tehdä, ja tätä vasten tietysti peilata ja arvioida sit sitä, miksi kulloinkin käytetään mitäkin työkalua

[TSS]

Mun käsitys on, että kyse on myös eroista siinä, mikä näiden eri arviointimallien tarkoitus on ja mihin niitä käytetään.

...

Tämä oli todella hyödyllinen viesti, kiitos näistä näkökulmista. Se on totta, että FFM:iin viitataan tieteessä paljon ahkerrammin kuin muihin malleihin, ja se esitellään opinnoissakin "konsensusteoriana". Varmaan jossain syventävissä opinnoissa tulee eteen laajemmin esimerkiksi tämä TCI-mallikin. Kuulostaa tosiaan siltä, että sillä on enemmän annettavaa esimerkiksi diagnostiikassa ja myös yhtenä terapeutin taustateorianakin, erityisesti siksi, että se huomioi persoonallisuuden kehittymisen ja "henkisen kasvun" varmaan paremmin kuin FFM.

[kertsi]

En juurikaan jaksanut lukea tämän ketjun aiempia viestejä taannoinkaan, enkä tänäänkään, mutta otan talteen Hesarin ja Tiede-lehden erinomaisen artikkelin psykopatiasta:

TIEDE-LEHTI. VAILLA OMAATUNTOA (JULKAISTU 1.6.2022 © Helsingin Sanomat)

Siinä kuvataan mm. gingulumpoimua (etuotsalohkon sisempää osaa tai otsalohko sisäpuolella olevaa osaa, joka psykopaateilla on vikuuntunut. Copilotin mukaan (myös) se on myös vikuuntunut hoarder disorderista kärsivillä:

Copilot:
Kyllä, tutkimukset ovat osoittaneet, että hoardertaipumukseen (hamstraushäiriöön) liittyy usein neurobiologisia poikkeavuuksia, mukaan lukien cingulumpoimun (cingulate gyrus) toimintahäiriöt2. Cingulumpoimu on osa limbistä järjestelmää, joka liittyy tunteiden säätelyyn, päätöksentekoon ja impulssikontrolliin. Näiden alueiden toimintahäiriöt voivat vaikuttaa hoardertaipumuksen oireisiin, kuten vaikeuksiin tehdä päätöksiä ja luopua esineistä.

Lisäksi hoardertaipumukseen liittyy usein myös otsalohkon ja insulan toimintahäiriöitä, jotka vaikuttavat kognitiivisiin prosesseihin ja tunteiden säätelyyn.

Itselläni on kai masennuksesta johtuva "hamstraushäiriö", mutta se liittyy siihen, että saan hyvin vähän aikaiseksi, eli toiminnanohjauksen häiriöön. Persoonallisuushäiriötä ei ole. Sitä tutkittiin silloin, kun masennuksen taustalla mahdollisesti olevia persoonallisupiirteitä kartoitettiin. (Joitain vaativan persoonallisuuden piirteitä oli kyllä, ja ne taitavat ylläpitää masennusta.)

[Norma Bates]

Ja minullahan on sitten se tausta, että äitini hävitti kaiken mahdollisen, leluistanikin lähti puolet aikana jota en onneksi muista.

Kuka jakaa pienen lapsensa lelut pois? Ihminen joka häpeää omistamista. Ettei nyt vaan oltaisi liian rehvakkaita?

[kertsi]

^ Mihin persoonallisuushäiriöön liität tuon?

[Norma Bates]

^ Mihin persoonallisuushäiriöön liität tuon?

En osaa sanoa, mutta äitini meni tutkimuksiin ja hänellä oli muistaakseni todettu riippuvainen ja estynyt pers.häiriö.

Ei hän mitenkään riippunut läheisissään, mutta hänen persusajatuksensa käsittääkseni oli että ensin hänen isänsä otti häneltä luulot pois, sitten minun isäni.

Äiti ei oikein uskaltanut "näkyä ja kuulua", ja samaa hän tuntui odottavan läheisiltäänkin.

Itse olenkin sitten koko elämäni ajan tuntenut vahvan ristiriidan itsessäni, kun samaan aikaan sekä haluan olla esillä, että ehdottomasti missään nimessä en halua olla. Siksi netissä on ollut helpompaa olla kuin livenä muiden kanssa.

Pitäisi jotenkin sisäistää se, että olen oma ihmiseni, enkä minä sille mitäön voi miten äidin elämä meni hänen läheistensä kanssa ja takia.

Omasta sekamuotoisesta häröstäni en aikoinaan kuullut mistä se koostuu, mutta eiköhän vaativa ole aika suurella osuudella tuossa häkkyrässä mukana.