Ronald Reagan, amerikkalaisen uusoikeiston hymyilevät kasvot

[Laika]

Silmiini sattui historia-artikkeli Ronald Reaganista, ja se palautti mieleeni, mitä äitini noin vuosi sitten mainitsi minulle puhelimessa. Toisella paikkakunnalla kun asun, puhumme usein pitkiä puheluita ulkoillessani, ja aiheemme usein siirtyvät politiikan asioihin. Äitini on toisen tiedotusaikakauden lapsia ja vannoutunut sosiaalikonservatiivi. Hän ei koskaan omaksunut internetin tiedonvälityskanavia, ja se on muistuttanut minua syistä, miksi hän sanoi Ronald Reaganista kuten hän sanoi. Kritisoituamme yhteisesti rahvaanomaista ja sumeilematonta paradigmaa amerikkalaisessa politiikassa tänä päivänä ja kohdistettuani kritiikkini varsinkin republikaanisen puolueen aikalaisiin kasvoihin, kuin tarkentaakseen äitini kysyi: 'Haluaisit että republikaanit olisivat lähempänä Ronald Reaganin aikakautta, niinkö?'

Reagan on kiinnostava julkisuudenhahmo, koska hän oli monella tapaa republikaanien Barack Obama. Spartacus Educational kirjoittaa Reaganin persoonasta:

The authors of Radical Hollywood (2002) argue that Reagan held left-wing views and applied to join the American Communist Party. According to one FBI informant "Reagan was turned down... for being too dumb." Joan LaCour Scott, the wife of film producer, Adrian Scott, commented: "I have never met a more limited man - to put it politely. He was stupid. He was an actor who made a good speaker, but talking with him before and after events, this was a man who simply was not well informed, not very knowledgeable. He was a kind of personable performer."

Muistikuvani lapsuudesta, joskin ohuet, piirtävät Reaganin nimenomaan hymyilevänä, isällisenä hahmona. Hän pystyi herättämään luottamusta ilman, että muistaisin mitään sisällöstä, mitä hän olisi sanonut tai tehnyt. Siksi kesti kauan, ennen kuin lapsuuden kuvani Reaganista myöhemmin hajosi. Sitä paitsi Ronald Reagan edusti aikakautta, joka päättyi Neuvostoliiton verrattain rauhanomaiseen hajoamiseen ja synkän suurvalta-aikakauden vaihtumiseen toiveikkaampaan alkuun ihmiskunnan historiassa. Ronald Reagan antoi lapsuuteni Amerikalle kasvot, joihin halusimme uskoa.

Yhtä vähän kuin voin syyttää Obaman uskollisimpia faneja -sillä en usko fanien ja politiikan kannattajien tarkoittavan tässä samaa yhtään enempää Reaganin kuin Obaman tapauksessa- on kovin vähän syytä ihmetellä, miksi Reaganin aika kultaa 1980-lukua eläneiden muistoja. Reaganin poliittinen perintö on sitäkin vahvemmin ristiriidassa hänen imagonsa kanssa. Uskoakseni on olemassa aivan oma poliittisten kameleonttien leiri, josta virtaa opportunisteja kaikenlaisiin liikkeisiin. Tällaisilla miehillä ei ole kovin artikuloitunutta poliittista vakaumusta, vaan he heijastelevat kunkin aikakauden ja liikkeen muotoja sikäli kuin siitä on heille henkilökohtaista huvia ja hyötyä. Sen takia Mussolini aloitti uransa Italian kommunisteissa, mutta ajettiin puolueesta ulos, ja sen takia Tony Blair edusti 'uutta työväenliikettä', jolla ei ollut enää mitään tekemistä työväenliikkeen kanssa sisällöllisesti. Sosiaalidemokratialla ei ole vastaavaa seksuaalista vetovoimaa hyvinvointia ja verotusta koskevien teknokraattisten jaarittelujensa ja inklusiivisen saivartelunsa vuoksi, joten on ymmärrettävää, ellei se vedä puoleensa mainittuja opportunisteja ideologisen vetovoimansa puolesta. Sitä vastoin en pitäisi kovin ihmeellisenä, jos löytyisi lukuisia tapauksia traditionaalisen oikeiston piiristä kommunisteihin lähteneistä opportunisteista, jotka yhtä sulavasti omaksuvat marxilaiset maneerit. En kiellä, etteikö ilmiön psykologia kiinnostaisi minua. Olen tilastomies sen suhteen, että uskon tilastollisiin tyyppeihin. Siksi olen taipuvainen myös uskomaan ihmistyyppiin, jota en osaa nimetä, mutta jonka uskon jakavan piirteitä valloittavien joskin vaarallisten johtajien kuten Obaman, Blairin ja Reaganin kanssa. Tässä tarkastelussa poliittinen ideologia on käännettävissä ylösalaisin fasadiksi. On pelkkä aikakauden ja historian sattumus, mihin tyhjiöön valloittava opportunisti sattuu syntymään. Tarkoittamani tyyppiset ihmiset eivät kuitenkaan ole pauhaavia militaristeja maneereissaan, koska he eivät ole välttämättä sellaisen poliittisen trauman ja katkeruuden hedelmiä kuin usein ajattelemamme suuret diktaattorit olivat maailmansotien aikana. Ehkä he voisivat olla, jos syntyisivät kuohunnan keskelle, ja en vain osaa kuvitella heidän hymyileviä, joviaaleja kasvojaan toisenlaisissa olosuhteissa.

Monella tapaa Reagan oli paljon onnekkaampi presidentti kuin Obama, sillä Obamasta poiketen Reagan nousi presidenttinä valtaan suuren noususuhdanteen aikana ja Yhdysvaltain merkittävimpien poliittisten kilpailijoiden ajauduttua sisäiseen kuolemanspiraaliin. Sellaiset tapahtumat saivat kenet hyvänsä poliitikot näyttämään verrattain hyviltä, vaikka johtajat eivät olisi tehneet mitään. Reagan tosin teki paljonkin.

In the 1930s and 40s Reagan had been a loyal supporter of the Democratic Party. However, he switched to the Republican Party after the war and supported Dwight Eisenhower (1952 and 1956) and Richard Nixon (1960). In 1964 Reagan became a national political figure. This was as a result of a televised speech in support of Barry Goldwater. It did not help Goldwater win the election (he was seen by most people in America as a dangerous, right-wing extremist). However, it did convince members of the Californian business community that here was a man with the charm to sell right-wing extremism. Reagan was approached about becoming the Republican Party candidate as Governor of California. With the help of a smear campaign against Pat Brown and promises of tax cuts he won an easy victory.

Äitini kaltaisille politiikan sivustaseuraajille Reagan merkitsi maltillista oikeistoa, mikä voi kuulostaa merkilliseltä asiaan perehtyneelle nykyään. Ei pidä unohtaa, miten vähän useimmat ihmiset todellisuudessa tietävät ja miten paljon heille kyetään vastoin parempaa tietoa väittämään. Nykyisessä tiedotusympäristössä Reagan olisi merkinnyt niin valtavaa poliittista skandaalia kotimaassaan, että se olisi poikinut mellakoita. Meiltä puuttuu suhteellisuus arvioida kysymystä. Sisällöllisesti se tarkoitti Reaganin hallinnon tukeneen kansainvälistä terrorismia, rahoittaneen kuolemanpartioita ja polkeneen ihmisoikeuksia. Miten se olisi voinut tarkoittaa maltillisen oikeiston politiikkaa meidän aikakaudellamme? Tuskinpa suomalainen Kokoomus olisi tänä päivänä kehdannut koskaan lausua julki tukeaan Reaganin kabinetin rikoksille edes omia kannattajiaan miellyttääkseen, koska maltillisuuden mittapuu on vaihtunut niin täydellisesti. Ainakaan mittapuu ei olisi voinut käsittää amerikkalaisten panttivankien käyttämistä poliittisena pelinappulana vastaehdokkaan saamiseksi pois pelistä, vaikka se olisi tarkoittanut panttivankien jäämistä Iraniin:

According to Barbara Honegger, a researcher and policy analyst with the 1980 Reagan/Bush campaign, William J. Casey and other representatives of the Reagan presidential campaign made a deal at two sets of meetings in July and August at the Ritz Hotel in Madrid with Iranians to delay the release of Americans held hostage in Iran until after the November 1980 presidential elections. Reagan's aides promised that they would get a better deal if they waited until Carter was defeated.

Puhuessamme erilaisista ideoista, optimaalisesta verotuksesta, tehokkaimmista ympäristönormeista tai julkisten palveluiden kattavuudesta, on helppo unohtaa aivan toisenlainen ihmistyyppi, jolle kaikki tällaiset seikat ovat pelkkiä keppihevosia ja pr-hyödykkeitä. Koska moraalisessa universumissa edellisillä on merkitystä ja jälkimmäiset edustavat silkkaa rikollisuutta, on kunnon ihmisten vaikea kamppailla sisäisesti onttoa opportunismia vastaan. Itse asiassa tavan ihmisten keskuudessa on pidettävä sopimattomana osoittaa kanssaihmisen kuuluvan tähän jälkimmäiseen, moraalisesti onttoon opportunismin ja henkilökohtaisen edun maailmaan, ja siksi meillä on paljon panettelua ja vähänlaisesti varmaa tutkimuksellista tietoa poliittisen moraalikadon laajuudesta. Kunnon ihminen tapaa mieluummin ajatella tietoista ja tuhoisaa harhaanjohtamista sarjana vilpittömiä erehdyksiä, kuten moni ajatteli toisesta Persianlahden sodasta (ja epäilemättä molemmat sekoittuvat säännöllisesti toistensa kanssa). Erikoista kyllä, Ronald Reaganin kuva taloudellisena poliitikkona oli ehkä eniten ristiriidassa hänen julkisivunsa kanssa: kahtena kautenaan Reaganin kabinetti onnistui aikaansaamaan vakavan julkisen talouden kriisin huolimatta poikkeuksellisen pitkästä taloudellisesta noususuhdanteesta Yhdysvalloissa. Se oli jo sellaisenaan vaikuttava saavutus, vaikka sitten valitun politiikan massiiviset vaihtoehtoiskustannuksetkin unohdettaisiin.

Reagan had considerable problems trying to balance the budget during his second term in office. This was because he had increased defence spending by 35%. This included expensive military programs such as the MX missile and the Strategic Defense Initiative (Star Wars). In 1985 he supported the Gramm-Rudman-Hollings Act that enabled large annual budget cuts to be made but it had little impact before being declared unconstitutional by the Supreme Court in 1986.

Tosiasioiden esilletuomisella ei ole enää merkitystä tapahtuneen vahingon laajuuden kannalta. Reaganin vuodet Yhdysvalloissa loivat kuitenkin tilan suorasukaiselle protofasismille, josta nykyään puhumme. Valtiollisten instituutioiden rapauttaminen, tiedustelukoneiston oikeudeton status ja matalan kynnyksen ulkopoliittinen väkivalta ovat osa perintöä, jotka 1980-luvun synkkinä vuosina kätkeytyivät lännessä hymyilevien kasvojen ja iloittelevan kulttuurisen murroksen taakse. On tuskallista ajatella, että fasadin annettiin pettää kaltaiseni lapset, joille Amerikka edusti demokratiaa, vapauksia ja uskoa tulevaisuuteen. Tiesin jo tuolloin, että Neuvostoliitto oli militaristinen ja totalitaarinen imperiumi. En vain tiennyt, että sille oli länsimainen versionsa, paremmin markkinoitu, laadukkaampi design ja sisältä yhtä ontto. Sukupolveltani ei viety opportunistisella voimapolitiikalla pelkästään tulevaisuutta, vaan sille väärennettiin valheellinen menneisyys, jota vastaavaa menetettyä suuruutta se ei voi tavoitella takaisin pettämättä perinpohjaisesti itseään. Silti moni kaipaa Reaganin kultaisia päiviä takaisin eläessään niiden maailmanpoliittisen perinnön keskellä.

[Saares]

Happamia ovat pihlajanmarjat. Suomalainen sananlasku.

[Laika]

Niin kuin tietänette, Toopen ohessa olin pakotettu asettamaan Saareksen estolistalleni sivilisoidun keskustelun turvaamiseksi. Siksipä jää muiden harteille ottaa irti hänen mahdolliset aarteensa ja jakaa ne minulle, jos sellaisia löydätte.

Luin vasta henkilökohtaisiin havaintoihin perustuneen artikkelin amerikkalaisesta elämästä. Silminnäkijä nimeää itsensä Ian Welshiksi, ja hän otsikoi kuvauksensa pahaenteisesti 'America Is About To Feel Like A 3rd World Nation':


I spent a good chunk of my childhood in third world countries. Most of it was in Bangladesh, then arguably the poorest country in the world, but I visited or lived in Malaysia, Singapore, Indonesia, Nepal and India, among others. ...


Kommenttiosio, toisinaan sekä aarreaittoja ihmisten elämismaailmaan että kuviteltuun tai todelliseen historiaan, sisälsi nimettömän kommentin, joka tiivistää Reaganin vuodet ja jakaa ulkopuolisen katsojakokemukseni 1980-luvulta alkaneesta pidemmästä, ja edelleen kesken olevasta, muutoksesta Yhdysvalloissa:


Compared to th[e] US I grew up in, that 3rd world feeling started with Reagan. Remember how astonished people were at the explosion of homelessness and the closing and emptying of mental hospitals into the streets? People younger than me think it's just normal.

It's already getting much worse in Portland. Conservatives I know talk about leaving their tidy suburbs because they can't stand to see the encampments on highway embankments and near grocery s[t]ores. The real problem to them is the liberals running the city who don't "clamp down" on the homeless. That's how conservatives look at every problem.

[Kopek]

Laikan kirjoitus palauttaa mieleeni muistoja menneiltä ajoilta. En ollut lapsena aktiivinen uutisten seuraaja, mutta ilmeisesti - ja muistinikin mukaan - luin päivittäisen sanomalehden ainakin satunnaisesti jo melko nuorena. Ja kai TV-uutistenkin aikaan tuli joskus ruudun ääressä istuttua. Ja tietenkin asioista kuuli muiden ihmisten puheista.

Vaikka Ronald Reagan on ollut julkisuuden henkilö jo kauan ennen presidentiksi tuloaan, minulle hän oli vieras hahmo ennen vuoden 1980 vaalikamppailua, jonka hän voitti. Eräs tuttavani lupasi syödä hattunsa, jos Reagan voittaisi, mutta piti lupausta siinä mielessä merkityksettömänä, että kolmas maailmansota ja maailmanloppu Reaganin voitosta joka tapauksessa seuraisi. Hattu taisi jäädä syömättä, eikä maailmaloppuakaan tullut.

Äitini puolestaan oli aikoinaan sitä mieltä, että jos sapelinkalistelija Goldwater voittaisi vaalit, maailmanloppu ydinsodan merkeissä olisi lähes varma asia. Niinpä lisäsinkin iltarukoukseeni toiveen, että Goldwateria ei valittaisi presidentiksi. Maailmanloppu ei oikein huvittanut. Ihmisillä oli noihin aikoihin vielä Kuuban ohjuskriisi tuoreessa muistissa, ja uutta kriisiä ja sitä seuraavaa maailmanloppua pelättiin aivan tosissaan. Aihe oli aivan toisella tavalla esillä kuin nykyisin. Olihan sitä käsitelty monissa elokuvissakin kuten vuonna 1959 valmistuneessa "Viimeisellä rannalla".

Minkä tahansa paikallisen konfliktin pelättiin ryöstäytyvän uudeksi maailmansodaksi tuhoisine seurauksineen. Uutiset olivat pelottavat. Kriisejä oli siellä ja täällä. Yhdessä vaiheessa jo pelkkä sana "Kypros" kuulosti pelottavalta, ja lähdin yleensä pois paikalta, jos TV-uutisissa käsiteltiin aihetta. En halunnut kuulla lainkaan tuota sanaa. Olihan Kyproksen selkkaus yksi potentiaalinen suursodan syttymisen aihe. Ei se tainnut kuitenkaan kovin suurta riskiä edustaa, vaikka tuolloin aihe ehkä oli pelottava.

Israelin joukot hyökkäsivät Egyptiin ja Syyriaan ja Jordaniaan kesäkuussa 1967. Syttyi niin sanottu kuuden päivän sota. Olin erään kaverini luona, ja kuuntelimme pihassa radion uutislähetystä aiheesta. Ohjelma kuului ulos avoimesta ikkunasta. Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Itselläni ei ollut Reaganista mitään ennakkokäsitystä. En reagoinut hänen vaalivoittoonsa sen kummemmin. Mieleeni on jäänyt uutiskuva kyynelehtivästä Jimmy Carterista hänen hävittyään vaalit. Toivottavasti en ole keksinyt mielessäni tätä muistikuvaa.

Kattava arvio siitä, miten hyvä tai huono jokin Yhdysvaltain presidentti on ollut, voidaan oikeastaan tehdä vasta kun heidän virkakaudestaan on kulunut tarpeeksi pitkä aika. Eikä arvio edes tällöin ole lopullinen. Jostakin arkistojen kätköistä voi sadan vuoden päästä löytyä lähettämätön radiohaastattelu tai julkaisematon lehtihaastattelu, jossa presidentti on käyttänyt "rasistista" ilmausta. Jos tällainen tulee päivänvaloon, kaikki presidentin nimeen liitetty positiivinen mitätöidään. Presidentin patsas kaadetaan ja tyyppi historiallisena henkilönä on sen jälkeen tunkiolla.

Edellä mainitusta syystä en ole viitsinyt kovin suureen ääneen esittää arviota Yhdysvaltain nykyisestä presidentistä. Hän ei anna kovin hyvää kuvaa itsestään, mutta mistä tietää, vaikka hän kuitenkin jäisi historiaan yhtenä Yhdysvaltojen suurena presidenttinä. Tuntuu vaikealta uskoa, että hän jäisi, mutta sen tiedämme varmuudella vasta myöhemmin. Kaikenlaista voi tapahtua. Eihän meillä Suomessakaan edes vielä nyt ole yksimielisyyttä siitä, oliko Urho Kekkonen hyvä presidentti vai huono presidentti. Käsitykset hänestä vaihtelevat ja tuntuvat muuttuvankin ajan kuluessa.

Oliko Reagan takkiaan kääntelevä opportunisti vai mikä, sitä en osaa sanoa. Kuinka monesti ihminen ylipäätään voi vaihtaa poliittista kantaansa ja puoluettaan menettämättä uskottavuuttaan. Jos perusideologia pysyy edes jota kuinkin samana, kai puoluetta voi vaihtaa, jos katsoo uuden puolueen vastaavan paremmin omaa ideologiaansa. Tällöin herää kuitenkin kysymys, miksi alun alkaen on valinnut väärän puolueen.

Jotkut puolueloikkarit perustelevat uuteen puolueeseen siirtymistään sillä, että vanha puolue muuttui, eikä enää edustanut sitä, mihin he uskoivat. Tällainen selitys ei ole kovin uskottava, koska eivät puolueet niin kauheasti muutu, ja jos muuttuvat, miksi kukaan muu ei loikkaa.

Perussuomalaisten kohdalla tapahtui joukkoloikkaus Uuteen vaihtoehtoon/Sinisiin ja tätä kautta politiikan mustaan aukkoon. Syyksi loikkarit selittivät sen, että puolue oli muuttunut, eikä enää vastannut heidän arvojaan. Siihen näillä loikkareilla ei taida olla vastausta, mikseivät äänestäjät loikanneet heidän perässään, jos kerran puolue oli kovasti muuttunut siitä, kun he edellisen kerran kävivät vaaliuurnilla.

Ehkä politiikka menee sykleissä. Välillä vallassa on Reaganin ja Thatcherin kaltaisia oikeistolaisia tyyppejä, kunnes vasemmisto tekee vastaiskun, ja valtaan nousee vasemmistolaisempia johtajia. Mutta mikä oli Tony Blair? Hän edusti työväenpuoluetta, mutta toimi republikaanipresidentti George W. Bushin uskollisena sylikoirana tuhoten tällä tavoin suurelta osin maineensa. Ja entä DDR-taustainen Angela Merkel? Mihin kohtaan oikeisto-vasemmisto -akselilla hän oikeastaan sijoittuu?

Sorry, en keksinyt Reaganista sen kummempaa, joten juttu vähän rönsyili. Olihan Reaganilla tosin omat juttunsa, joista voisi vääntää tekstiä aivan aiheessa pysyen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Iran%E2%80%93Contra_affair

[MrKAT]

Saares on munkin estolistalla mutta 1-rivisessä puhui happamista pihlajanmarjoista.

Reaganista oli maininta oliko se kirjastosta lainaamassani Avussa vai missä jossa oli dokumentista miten otsonikerros pelastettiin. Reagan oli mukana allekirjoittamassa sopimuksen, jolla otsonikatoa saatiin kuriin. Heti tuli mieleen olisiko Trump? Ehkä ei.
  Enpä minäkään olisi arvannut että ilmeisesti(?) Reaganin kaudella skitsot jne pantiin kaduille. Tiesin tästä tilanteesta 2000-luvulla amerikkalaisten internettikeskusteluista mutten historiaa. Reaganin maine silmissäni oli että vähän hullunrohkea eli vaarallinen ja jota vasemmisto vihaa kybällä ja ydinsota lähempänä. Sitä en tiennyt eikä Reagankaan että hänen joku lausuntonsa jota oli tarkoittanut vitsiksi, pelästytti kait hiukan kyllä Suomessa, mutta erityisesti epäluuloisen paranoidit venäläiset otti tosissaan ja ydinsota oli lähellä. Myöhemmin Reagan säikähti kun sai tietää.

[a4]

Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Muistan nähneeni painajaisia ydinpommikoneista. Kultaisia aikoja.
Näkevätköhän herkässä iässä olevat nykynuoret unia tekoälyistä tai ilmastonmuutoksesta?

Tosiaan, legendaarista tuomionpäivän kelloa on taidettu siirtää noista hyvistä ajoista lähemmäs keskiyötä.
Hm, en osaa päättää. Lähemmäs vai lähimmäs. Kumpi kuulostaa paremmalta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomiopäivän_kello
Siihen on tosin laskettu mukaan muutakin kivaa kuin vain lupaavasti uudelleen orastava ydinvarustelukilpailu. Mm. viraali disinformaation levittämiskyky sekä vieläkin huikeammat saavutuksemme paljon lupaavine nimineen eli kuudes joukkosukupuutto ja ilmastonmuutos. Korona on vasta maistiainen. Kauniita unia!
Herkkäunisimmalle viidennekselle iltalukemiseksi vaikka tipping pointista:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5822a3a3-d372-4fa7-b62e-b06af06cc2a8

[Lognessa]

Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Muistan nähneeni painajaisia ydinpommikoneista. Kultaisia aikoja.
Näkevätköhän herkässä iässä olevat nykynuoret unia tekoälyistä tai ilmastonmuutoksesta?

Näin painajaisia aikoinaan Tsernobylin räjähdyksestä. Juoksin sitä räjähdystä karkuun useampana yönä. Eli voi vaan arvailla mitä jälkeä tämä ilmastonmuutos saa aikaan nykynuorissa. Korona. Maailma on vaarallinen paikka, jopa aikuisille.

[Saares]

Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Muistan nähneeni painajaisia ydinpommikoneista. Kultaisia aikoja.
Näkevätköhän herkässä iässä olevat nykynuoret unia tekoälyistä tai ilmastonmuutoksesta?

Tosiaan, legendaarista tuomionpäivän kelloa on taidettu siirtää noista hyvistä ajoista lähemmäs keskiyötä.
Hm, en osaa päättää. Lähemmäs vai lähimmäs. Kumpi kuulostaa paremmalta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomiopäivän_kello
Siihen on tosin laskettu mukaan muutakin kivaa kuin vain lupaavasti uudelleen orastava ydinvarustelukilpailu. Mm. viraali disinformaation levittämiskyky sekä vieläkin huikeammat saavutuksemme paljon lupaavine nimineen eli kuudes joukkosukupuutto ja ilmastonmuutos. Kauniita unia!
Herkkäunisimmalle viidennekselle iltalukemiseksi vaikka tipping pointista:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5822a3a3-d372-4fa7-b62e-b06af06cc2a8

60.- 70-luvuilla kuului olleen vasemmistopiireissä tapana peloitella lapsia: Amerikkalaiset hyökkäävät, pudottavat atomipommeja, kaikki kuolevat! Lapsiraukat eivät saaneet öisin nukuttua. Taisipa jäädä alitajuntaan pelko amerikkalaisiin tähän päivään saakka. Toista se se oli 40- luvulla kun kuulimme todellisten pommikoneiden pommittavan todellisia pommeja ja toki tiesimme mistä ne tulivat.

[a4]

^ Kyllä minä sain oppini ihan peruskoulusta. Ja tunnollisesti omaksuinkin.
Sääli että ne monet läheltä piti-tilanteet jäivät realisoitumatta ydinsodaksi. Olemme monta kokemusta köyhempiä kuin sota-ajan sukupolvet. Toista se olisi ollut kuin pelkät painajaiset. En edes kuullut oikeiden ydinpommikoneiden ääntä koskaan, saati ydinpommien.
https://tekniikanmaailma.fi/tiesitko-lansimaiden-sotaharjoitus-1980-luvulla-oli-hyvin-lahella-muuttumista-oikeaksi-ydinsodaksi/

[Laika]

Näin painajaisia aikoinaan Tsernobylin räjähdyksestä. Juoksin sitä räjähdystä karkuun useampana yönä. Eli voi vaan arvailla mitä jälkeä tämä ilmastonmuutos saa aikaan nykynuorissa. Korona. Maailma on vaarallinen paikka, jopa aikuisille.

Jos ydinsota olisi maailmalle sydänkohtaus, niin ympäristökatastrofi on sen syöpä. Molemmat kuvaavat mahdollisuutta maailmasta, joka on kuolemansairauteen saakka välinpitämätön itseään kohtaan. Välinpitämättömyys on avainsana -epärationaalinen maailmakin voi pysyä kasassa pelkän primitiivisen tahdon vuoksi, mutta rationaalinen ja emotionaalisesti omiaan kohtaan välinpitämätön maailma on myös inhimillisesti ottaen kuollut, omien premissiensä mukaan. Mielessä pidettävä kieliopillinen seikka edellisessä perustuu siihen, että ihminen kuuluu tähän tosiasioista koostuvaan maailmaan ja on sen puolestapuhuja kuvitelluille ulkopuolisille yhtä aikaa.

Toisaalta kuka hyvänsä voi menettää halunsa elää hirviöiden maailmassa, joten jää epäselväksi, pitäisikö ihmisen haluta elää vai ei. Toisekseen en ole varma, onko sydänkohtaukseen kuoleminen pahempaa kuin jokaisen elimen vähitellen kaluava mutaatio. Sydänkohtaukseen ei voi ryhtyä kehittämään hoitoa sen jo tapahtuessa. Syöpään voi (oikea vastaus on: se on monimutkaista), mutta olisi silti naiivia kuvitella aikaa riittävän määräämättömästi. Asiasta on esitetty erilaisia arvauksia, joista omani mukaan vitamiinien nauttiminen ja toiveajattelu eivät sellaisenaan riitä.


..."The Reagan administration adopted an extraordinarily aggressive policy of issuing leases for oil, gas, and coal development on tens of millions of acres of national lands — more than any other administration in history, including the current one," said the Wilderness Society's David Alberswerth.

Before delving further into Reagan's track record, it's worth recalling his infamous public statement that "trees cause more pollution than automobiles do," and that if "you've seen one tree you've seen them all." This is not, in other words, a president who demonstrated much ecological prowess.

https://grist.org/article/griscom-reagan/

Linkin artikkelista löytyi muutoinkin kiinnostavaa lähivuosikymmenten historiaa, jollaista tänä päivänä lukija voi katsoa hyvin erilaisessa kontekstissa.

[Laika]

Saares on munkin estolistalla mutta 1-rivisessä puhui happamista pihlajanmarjoista.

Saares puhuu happamista pihlajanmarjoista, koska hän uskoo neuvostoblokin hajonneen Ronald Reaganin ansiosta -eikä vain sitä, vaan hän uskoo sillä olevan minulle avauksen kirjoittaneena tärkeä merkitys nationalistisena symbolina. Miksipä ei uskoisi, sillä nationalisti ei pysty hahmottamaan muuta tapaa tarkastella maailmaa. Jos Defense Media Networkin tavoin nimetyt postuumit sponsorisivustot eivät myynnin edistämisen vuoksi esittäisi sotapropagandafilmeissä esiintymistä Reaganin tulevien valtiomiestaitojen todisteena, olisi tietenkin paljon helpompaa uskoa sellaisia väitteitä nykyään. Itse huomio kiinnittyy esitykseen, niin kuin pitääkin. Ja metaan.


Many believe his defense policy hastened the downfall of the Soviet Union. Reagan died in 2004.


Sotatarvikkeita valmistavissa yrityksissä ei kuitenkaan olla tyhmiä. Siksi toimittaja naulaa työnantajiensa credon jutun loppuun antamatta historiantutkimuksen häiritä sanomaansa eli myynnin edistämistä, ja keskittyy artikkelin varsinaisessa tekstiosiossa tärkeimpään syyhyn, johon Reaganin suosio perustui: hurmaavaan julkiseen esitykseen. Reagan oli näet republikaanien oma Barack Obama -tai jos niin halutaan- Obama oli demokraattien Ronald Reagan. Muistan yhä Reaganin valloittavan hymyn lapsuuteni kaoottisen mediakuvaston keskeltä.

Uskon sanotaan voivan siirtää vuoria. On sitäkin sopivampaa, että toimittaja mainitsee Reaganin ihailijoiden jaetulle uskolle tärkeimmän opinkappaleen aivan lopussa. Se leijuu lukijan aistien eteen kuin painovoimaa uhmaten, kysymättä lupaa tulla hyväksytyksi yhdenkään pyhiinvaeltajan edessä. Sitä paitsi Defense Media Network voi aina luottaa siihen, että vain epätodennäköisesti kukaan vakavasti otettava historiantutkija saapuisi silmäilemään sitä, saati vaivautuisi etsimään kirjoittajaa käsiinsä kysyäkseen, mitä tekemistä Ronald Reaganin teoilla oli hänen kannattajiensa uskon kanssa.

Reaganiitti uskoo saman periaatteen vuoksi kaikki Ronald Reaganin teot menestystarinaksi, kuin minkä hyvänsä laadukkaasti tuotetun pr-henkilön kohdeyleisö. Se oli katkera läksy klikkipolitiikasta, ja siitä miten yksikään kansakunta ei ollut immuuni politiikaksi verhotulle tribalismille.

[Karikko]

Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Muistan nähneeni painajaisia ydinpommikoneista. Kultaisia aikoja.
Näkevätköhän herkässä iässä olevat nykynuoret unia tekoälyistä tai ilmastonmuutoksesta?

Tosiaan, legendaarista tuomionpäivän kelloa on taidettu siirtää noista hyvistä ajoista lähemmäs keskiyötä.
Hm, en osaa päättää. Lähemmäs vai lähimmäs. Kumpi kuulostaa paremmalta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomiopäivän_kello
Siihen on tosin laskettu mukaan muutakin kivaa kuin vain lupaavasti uudelleen orastava ydinvarustelukilpailu. Mm. viraali disinformaation levittämiskyky sekä vieläkin huikeammat saavutuksemme paljon lupaavine nimineen eli kuudes joukkosukupuutto ja ilmastonmuutos. Kauniita unia!
Herkkäunisimmalle viidennekselle iltalukemiseksi vaikka tipping pointista:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5822a3a3-d372-4fa7-b62e-b06af06cc2a8

60.- 70-luvuilla kuului olleen vasemmistopiireissä tapana peloitella lapsia: Amerikkalaiset hyökkäävät, pudottavat atomipommeja, kaikki kuolevat! Lapsiraukat eivät saaneet öisin nukuttua. Taisipa jäädä alitajuntaan pelko amerikkalaisiin tähän päivään saakka. Toista se se oli 40- luvulla kun kuulimme todellisten pommikoneiden pommittavan todellisia pommeja ja toki tiesimme mistä ne tulivat.

Pelkoja on lietsottu aina ja tullaan lietsomaan.
Amerikkalaiset pelkäsivät venäläisiä, tai yleensäkin "kommunisteja" joita he löysivät enemmän omasta maastaan. Plokkien välinen pelottelu oli aikoinaan hyvin voimissaan, eikä se vieläkään ole mihinkään kadonnut- nyt pelätään kiinalaisia (amerikassa) ehkä lähinnä pelotellaan ja samalla pyritään suojaamaan omia toimintojaan painostamalla muita valtioita. (huawein jahtaaminen- vaikuttaa ehkä myös supershelliin, -sama kiinalainen omista, joka on pakotelistalla)

Ketä, tai mitä sitten pitäisi pelätä, ehkä ei mitään, tai sitten vähän kaikkea.?  Se, että on nykyisenlaisia aseita on uhkaavaa ja nyt sanotaan niiden käyttökynnyksen alentuneen huomattavasti- mistähän se johtuu?

[Toope]

Amerikkalaiset pelkäsivät venäläisiä, tai yleensäkin "kommunisteja" joita he löysivät enemmän omasta maastaan...

Niin mekin pelkäsimme, ihan syystäkin. 1944-48 meillä oli ns. "vaaran vuodet", jolloin oikeasti pelättiin kommarien vallankaappausta NL:n tuella. Pelko ei ollut turhaa.

Amerikkalaiset muuten eivät olleet vainoharhaisia 1950-luvulla. Sodanjälkeiset NL:n aseteknologian, raketti-, ohjus- ja avaruusteknologian saavutukset olivat osin NL:n vakoilun tulosta. Ei kommareita aiheetta jahdattu!

[Saares]

Kaverini sanoi, että nyt alkoi sitten kolmas maailmansota. No, ei se alkanut, mutta kommentti kuvaa hyvin aikakauden ilmapiiriä, pelon ilmapiiriä. Tuntui, että milloin tahansa joku hullu voi painaa nappia, jolloin kaikki loppuu. Noita nappeja on vieläkin, joten ei vaara ole poistunut.

Muistan nähneeni painajaisia ydinpommikoneista. Kultaisia aikoja.
Näkevätköhän herkässä iässä olevat nykynuoret unia tekoälyistä tai ilmastonmuutoksesta?

Tosiaan, legendaarista tuomionpäivän kelloa on taidettu siirtää noista hyvistä ajoista lähemmäs keskiyötä.
Hm, en osaa päättää. Lähemmäs vai lähimmäs. Kumpi kuulostaa paremmalta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomiopäivän_kello
Siihen on tosin laskettu mukaan muutakin kivaa kuin vain lupaavasti uudelleen orastava ydinvarustelukilpailu. Mm. viraali disinformaation levittämiskyky sekä vieläkin huikeammat saavutuksemme paljon lupaavine nimineen eli kuudes joukkosukupuutto ja ilmastonmuutos. Kauniita unia!
Herkkäunisimmalle viidennekselle iltalukemiseksi vaikka tipping pointista:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5822a3a3-d372-4fa7-b62e-b06af06cc2a8

60.- 70-luvuilla kuului olleen vasemmistopiireissä tapana peloitella lapsia: Amerikkalaiset hyökkäävät, pudottavat atomipommeja, kaikki kuolevat! Lapsiraukat eivät saaneet öisin nukuttua. Taisipa jäädä alitajuntaan pelko amerikkalaisiin tähän päivään saakka. Toista se se oli 40- luvulla kun kuulimme todellisten pommikoneiden pommittavan todellisia pommeja ja toki tiesimme mistä ne tulivat.

Pelkoja on lietsottu aina ja tullaan lietsomaan.
Amerikkalaiset pelkäsivät venäläisiä, tai yleensäkin "kommunisteja" joita he löysivät enemmän omasta maastaan. Plokkien välinen pelottelu oli aikoinaan hyvin voimissaan, eikä se vieläkään ole mihinkään kadonnut- nyt pelätään kiinalaisia (amerikassa) ehkä lähinnä pelotellaan ja samalla pyritään suojaamaan omia toimintojaan painostamalla muita valtioita. (huawein jahtaaminen- vaikuttaa ehkä myös supershelliin, -sama kiinalainen omista, joka on pakotelistalla)

Ketä, tai mitä sitten pitäisi pelätä, ehkä ei mitään, tai sitten vähän kaikkea.?  Se, että on nykyisenlaisia aseita on uhkaavaa ja nyt sanotaan niiden käyttökynnyksen alentuneen huomattavasti- mistähän se johtuu?

Näillä "peloilla"on se ero että näimme itse pommitukset ja niiden seuraukset. Ei siis mitään mielikuvitusleikkiä jota jotkut aikuiset propaganistisesti levittivät.

[Aave]

Niin, siis Ronald Reagan.

Siis se meidänkin presidenttimme tuolloin kultaisella 1980-luvulla, joka päätti niin Suomen sisä- kuin ulkopolitiikasta. Margaret Thatcher oli muuten samaan aikaan Suomen pääministerinä. Nämä Reaganit, Thatcherit ja Kekkoset menevät tositiedostavilla aina väistämättä sekaisin, kun oikein tiedostetaan. Ehkä oli joku Koivistokin. Samassa veneessähän me kaikki täällä ollaan. Eikä mitään kansallisvaltioita ole olemassakaan, eikä oo oikeistolaisuutta eikä vasemmistolaisuutta, kun on vaan Amerikan presidenttejä ja suomalaiset ovat juntteja ja epätiedostavia. Ehkä vähän vielä oikeuksia elläämille, mutta Hollywoodin kulttuurista käsin. Rambo taisteli itse asiassa Suomessa vankeina pidettyjen supikoirien vuoksi, ja puolesta. Sitä paitsi parasta mitä ympäristötiedostava ihminen Suomessa voi tehdä on se, että hän ottaa lapsenkorvikkeeksi jonkin jalostetun lemmikkieläimen, kuten kultaisennoutajan. Tai eksoottisia käärmeitä, tänne luonnolliseen ympäristöönsä. Tai kanarianundulaatin tai papukaijan Kolumbiasta. Sitten taas tiedostetaan.

Juu, voin minä palata aiheeseen jopa paremmin, kuin ketjun avaaja. Jos siis sellainen minua huvittaa.