Lukutaidottomat voivat katsoa TV-uutisia. Mutta mitä uutisia, se on toinen juttu.
Suomessa eri uutislähteet esittävät suurin piirtein samoja uutisia, vaikka jonkin verran eroja painotuksissa ja pienten uutisten valinnassa onkin. Yhdysvalloissa näyttää olevan niin, että tiedät maailmasta sen, mitä sinun uutiskanavasi haluaa sinun tietävän. Jos et seuraa myös muiden uutiskanavien tarjontaa, tietosi jäävät yksipuolisiksi. Nyt presidentinvaalien lähestyessä eron kanavien - vai miksi niitä sanotaan - välillä näkee selvästi. Fox-kanava, jonka väitetään suhtautuvan Trumpiin myötämielisesti, antaa aivan erilaisen kuvan asioista kuin esimerkiksi CNN, jonka pääuutiset ovat lähes pelkkää Trumpin parjaamista.
Helsingin Sanomat kertoi tänään tapauksesta, joka koskee Joe Bidenin pojan sähköpostien ja valokuvien - joukossa "kiusallisiakin" kuvia - vuotamisesta julkisuuteen. Jostakin oli löytynyt läppäri, jonka kovalevyltä aineisto oli saatu kerättyä. Lehti kertoo, että muutamat tiedotusvälineet olivat kieltäytyneet tai kieltäneet aineiston julkaisemisen vedoten siihen, että sen sisällön aitoutta ei ole pystytty todistamaan. Tällaiset pikkuasiat eivät haittaa niitä uutiskanavia, joita väitetään Trumpin tukijoiksi. Fox Newsille kovalevyn paljastukset ainakin kelpaavat.
https://www.foxnews.com/politics/fbi-purported-hunter-biden-laptop-sourcesCNN jatkaa tavanomaista "Trump sitä, Trump tätä" -uutisointiaan.
https://edition.cnn.com/2020/10/20/politics/2020-election-trump/index.htmlJos ja kun jotkut viestintävälineet kieltävät kovalevyuutisen julkaisemisen alustallaan, eikö ole tällöin mahdollista, että osa kansalaisista alkaa pitää niitä "valemediana" niin kuin Trump on niitä nimittänyt. Eli totuutta peitellään, jos se ei palvele omaa poliittista agendaa. Kansalaisten kykyyn ja taitoon analysoida näkemäänsä ja lukemaansa ei luoteta, vaan media sensuroi asioita heidän puolestaan. Syyksi voidaan esittää Venäjän vaikutusyritykset ja tiedon aitouden varmistamisen (joka selviää sopivasti vasta vaalien jälkeen) ja muuta tällaista. Osa yleisöstä saattaa pitää selityksiä tekosyinä.
Mediaa ohjaa kuitenkin raha, joten jos uutinen on tarpeeksi maukas, ja jos jotkut kanavat nostavat sen avulla katsojalukujaan, myös itsesensuurin valinneelle tiedotusvälineelle tulee houkutus lähteä mukaan jakamaan kakkua.
Yhdysvaltoja pidetään sananvapauden mallimaana, ja kai se jossakin mielessä onkin sitä. Sananvapauteen näyttää liittyvän myös sanomattomuuden vapaus.