Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Seksi ja seksuaalisuus

Aloittaja Norma Bates, joulukuu 22, 2022, 11:01:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Muistaakseni myös spermassa on vikaa. Turha keksiä psykologisia syitä sille että lapsia ei synny, jos soosi ei vaan kertakaikkiaan aiheuta raskautumista.

Mutta mutta. Tässä kun katselin viimeisimmän jakson Erikoisjoukkoja, siinä halussa yksi miehistä itki, käsitykseni mukaan taannoisen ottelun päälle. Siis sen osion, missä porukat olivat laittaneet toisiaan pataan hanskat, pääsuojat ja hammassuojat yllään. Ihmetytti että mitä kummaa, kun itse en ole ikinä ollut tippa linssissä yhdenkään sparrin päälle, ja suorastaan säntään innosta jos nyt hihkuen, niin ainakin silmät loistaen kehään (tai matsialueelle) silloin harvoin kun semmoinen tilaisuus on.

Luonnollisestikaan en ole ikinä saanut ihan oikeaa iskua, jos ei nyt yhtä ilmat pihalle paukauttanutta lyöntiä lasketa (vastapuolena oli mies joka ei ollut oikein omaksunut kevyen kontaktin ideaa, mutta ei sitä oltu kai kunnolla neuvottukaan). Oletan että Erikoisjoukoissa hakattiin ihan tosissaan. Mutta tuntuu se silti vähän oudolta että alkaa kyynelehtimään tilannetta.

Joten oletan että ihmisten taustalla on ollut jokin oikean elämän väkivaltatilanne. Tämän olen harrastuksenkin puitteissa havainnut, miten ihmisiä pelottaa jotkin tietyt asiat joita on tullut oikeasti vastaan. Jotakuta on kuristettu, toista on uhattu veitsellä, kolmatta pyöritelty pitkin ketoa ja neljättä ja aika montaa muutakin ihan takuulla lyöty. Joten ei auta ihmetellä jos joku kokee tilanteen erityisen stressaavana, varsinkin jos on kidutettu muillakin tavoilla (väsymys, nälkä, kylmyys).

Pitääkö miehen olla joku supermies? Ei minun mielestäni. Eikä tokikaan naisenkaan tarvitse olla mikään supernainen, mutta minulle tämä ei ole oikein kunnolla mennyt jakeluun, koska olen ollut niin vihainen monesta asiasta ja sen vuoksi alkanut ihailemaan fyysistä voimaa.

En oikein siis tykkää lukea juttuja joissa halveksutaan miestä jos tämä ei ole entisaikojen viikinkipäällikkö tai jotain muuta naurettavaa. Sellainen jätkä joka alkaisi määräilemään minua sängyssä on se vihonviimeinen juippi jota mitenkään haluan elämääni. Minä tiedän tasan itse mistä minä nautin ja minun kehoni toimii, eikä sitä tarvitse tulla minulle kertomaan, eikä kaapin (sängyn) paikkaa näyttämään. Kyllä siellä sängyssä pitää voida olla 50/50 kummankin nautinnoksi, eikä niin että joku saatanan umpihullu villimies on kimpussa. Rakastelua haluan, en raiskatuksi tulemista.

Mutta tämä tietysti äärimmilleen vietyä juttua taas, mutta kyllä tuo Ukkolankin juttu tälläkertaa oli vähän kuin jokin karikatyyri. Vaikka media sitä ja some tätä, niin suurin osa suomalaisista miehistä on semmoisia kuin ovat aina olleet, ja heitä nyt varmasti lähinnä huvittaa nykymeno. Ei miehistä suurin osa ole muuttunut miksikään vässyköiksi, turha luulo taikka pelko. Eikä se ole väärin jos mieskin on ihminen, eikä villieläin.

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 04, 2024, 10:39:43Miltä tälläinen olio näyttää? Mikähän mainos lienee kyseessä, vai onkohan kopekmainos, eli Sanna näkee vässyköitä olioita joka paikassa, joissa muut eivät?



"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Xantippa

 Beelyn monen vuoden takainen mainos mainittiin erikseen, joten jäin kaipaamaan tietoa, miltä näytti lentokentän vässykkä olio.

Mielestäni kyllä jos mieleen tulee vässykkä olio ensimmäisellä vilkaisulla MILLOINKAAN miehen nähdessään, voisi ensin rukata ihan sitä omaa asenneilmastoa.

T: Xante

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 04, 2024, 10:46:17En oikein siis tykkää lukea juttuja joissa halveksutaan miestä jos tämä ei ole entisaikojen viikinkipäällikkö tai jotain muuta naurettavaa. Sellainen jätkä joka alkaisi määräilemään minua sängyssä on se vihonviimeinen juippi jota mitenkään haluan elämääni. Minä tiedän tasan itse mistä minä nautin ja minun kehoni toimii, eikä sitä tarvitse tulla minulle kertomaan, eikä kaapin (sängyn) paikkaa näyttämään. Kyllä siellä sängyssä pitää voida olla 50/50 kummankin nautinnoksi, eikä niin että joku saatanan umpihullu villimies on kimpussa. Rakastelua haluan, en raiskatuksi tulemista.

Mutta tämä tietysti äärimmilleen vietyä juttua taas, mutta kyllä tuo Ukkolankin juttu tälläkertaa oli vähän kuin jokin karikatyyri. Vaikka media sitä ja some tätä, niin suurin osa suomalaisista miehistä on semmoisia kuin ovat aina olleet, ja heitä nyt varmasti lähinnä huvittaa nykymeno. Ei miehistä suurin osa ole muuttunut miksikään vässyköiksi, turha luulo taikka pelko. Eikä se ole väärin jos mieskin on ihminen, eikä villieläin.

Ehkä Sanna Ukkolan tapaiset ovat niitä, jotka tykkäävät kovista otteista sängyssä? Onhan niitä sellaisiakin naisia. Siis että tosimies/alfa/viikinki/whatever tulee ja ottaa, eikä mitään kysele, tai edes tarkkaile, miltä naisesta tuntuu, kun otetaan kyselemättä. Siihen tosin saattaa liittyä jonkinlaista etukäteen sopimista, mitä saa tehdä ja mitä ei, turvasanoja ja ties mitä, en tiedä, kun ilmiö on tuntematon minulle. Etukäteinen tai jopa sanaton sopimus, koska on erittäin vaikea kyllä kuvitella naista, joka tosiaan tykkää tulla raiskatuksi.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Tiedän somesta naisen joka haluaa että mies muun alistamisen yhteydessä sylkee häntä päin naamaa. Ja tiedän ns. aisurimiehiä jotka tykkäävät nuolla toisen miehen eritteet vaimostaan. Joten kaikki on mahdollista.

Todin epäilen että Ukkolalla oli vähän tylsää ja halusi provosoida. Sukupuolihumppa on takuuvarma provokaatio.

Anders Anderes Magobläts

Onko tällä eukolla kaikki hyvin?



https://www.seiska.fi/ulkomaat/bianca-censori-asteli-ravintolaan-lapinakyvissa-alusvaatteissa-laukku-peitti-intiimialueita/1313863

Näyttää ujostelevalta. Ehkä hän haluaa paljastella mutta tässä taitaa olla epämukava ympäristö.
"Tuotannon nopeuttaminen on vähän sama asia kuin jos sanon kissalle, että istu. Ei se noin vain istu", Rämet sanoo.

kertsi

Ehkä hänen miehensä haluaa ylpeästi esitellä vaimonsa suloja, ja vaimoparka ei ole pystynyt pistämään hanttiin, vaan alistunut miehensä vaatimuksiin?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Socrates

Älykäs etsii vaniljapanoja, viisas etsii perspanoja.

Toope

"kertsin" kaltaiset eivät kunnioita Sanna Ukkolaa, kuten Sanna Marinia, koska aate ratkaisee?
Sama naisten sortamisen syyllistys ei sovi enää myöskään Riikka Purraan, mitä media yritti Marinin kohdalla?
Kamalaa, kun naisia taas sorretaan! Hehe!

Mitäs jos se naiseus ei (mediallekaan) olisi tärkeää, vaan mitä nuo naiset tekevät?
Tiedän, olen sovinisti...

Xantippa

Jos kukaan muu kuin Sanna Ukkola, etenkään jos kukaan muu nainen viittaisi miehiin missään yhteydessä sanaparilla "vässykkä olio" huuto kaikaisi tältäkin foorumilta taivaisiin ja viimeisiin tähtiin. Sannalta tämä sitten sitä vastoin on tosi hyvin sanottu!

T: Xante

Toope

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 09, 2024, 07:50:35Jos kukaan muu kuin Sanna Ukkola, etenkään jos kukaan muu nainen viittaisi miehiin missään yhteydessä sanaparilla "vässykkä olio" huuto kaikaisi tältäkin foorumilta taivaisiin ja viimeisiin tähtiin. Sannalta tämä sitten sitä vastoin on tosi hyvin sanottu!

T: Xante
Me tiedämme, että Sanna Ukkola kritisoi wokeismia ja radikaalifeminismiä.
Viisas nainen!

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 09, 2024, 18:15:42
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 09, 2024, 07:50:35Jos kukaan muu kuin Sanna Ukkola, etenkään jos kukaan muu nainen viittaisi miehiin missään yhteydessä sanaparilla "vässykkä olio" huuto kaikaisi tältäkin foorumilta taivaisiin ja viimeisiin tähtiin. Sannalta tämä sitten sitä vastoin on tosi hyvin sanottu!

T: Xante
Me tiedämme, että Sanna Ukkola kritisoi wokeismia ja radikaalifeminismiä.
Viisas nainen!
On siis viisasta leimata miehiä vässyköiksi olioiksi?

T: Xante

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Hiha - huhtikuu 13, 2024, 21:19:00Sisäinen Stellan Skarsgård on löytynyt. Gratulerar dej. Pitääkö meidän muiden koettaa löytää Uma Thurman tai Willem Dafoe sielustamme?

Eikö saman tien Stalin tai Hitler.

(varoitus: juonipaljastuksia)

Kummankin loppuratkaisussa esiintyvän henkilön näkökulma on tavallaan ymmärrettävä, vaikkakaan ei miehen osalta hyväksyttävä.

Miehellä ei ole oikeutta vaatia eikä painostaa naista jakamaan seksuaalisia palveluja - ja onko naisellakaan oikeutta ilmaista kielteisyyttään ampumalla mies oikopäätä hengiltä. No, sanoohan nainen ensiksi "EI!". Ilmeisesti sen jälkeen voi ampua tappaakseen, jos ei mies usko kieltoa.

Miesroolihenkilön kuvitteellisen ajatusmaailman jossakin määrin pystyy ymmärtämään. Hän ehkä toimi alun alkaen vilpittömästi eli auttoi avuttomassa tilanteessa olevaa naista ilman taka-ajatuksia. Kuunneltuaan naisen loputtomia seksitarinoita, miehen seksuaaliset tarpeet alkoivat hiljalleen herätä. Hän ajatteli, että kun nainen kerran on jakanut palvelujaan tuhansille miehille, miksei hänkin voisi saada lopuksi pienen palkkion. Onhan hän tehnyt paljon naisen hyväksi. Eihän yhden kerran lisää luulisi olevan naiselle enää yhtään mitään. Vanhalle yksinäiselle miehelle kokemus olisi kuitenkin ainutlaatuinen, ja nyt näyttäisi tarjoutuvan tilaisuus saada se.

Eli kerran vielä Sam, eikös vaan. Yhteisten aikojen muistoksi.

Nainen näki tilanteen toisessa valossa ja koki, että tämäkin mies on lopulta ollut vain seksin perässä, eikä ystävällisyys ole ollutkaan aitoa. Naisen elämässä on ollut liian paljon tällaisia tyyppejä, ja nyt tämä mies kehtaa käyttää hänen haavoittunutta asemaansa hyväkseen ja raiskata hänet. Ei tule onnistumaan.

She sits up in bed, noticing what he's doing. She tells him "NO!" and grabs the gun, racking immediately. The screen turns to black and we hear him tell her, "But you fucked thousands of men." A gunshot is heard. A body falls to the floor.

Eli huonosti kävi.

En tietenkään hyväksy miehen toimintaa. Vastaavassa tilanteessa en olisi odottanut tai edes halunnut naiselta mitään "palveluksia" puhumattakaan, että olisin tullut housut nilkoissa niitä vaatimaan. Ylipäätään en olisi ollut seksuaalisesti kiinnostunut tuollaisesta naisesta. Jos hän olisi jotain yleistä apua tarvinnut, olisin kai voinut auttaa, mutta se olisi jäänyt siihen.

Toisaalta jos joku kertoo päivien ajan omakohtaisia tarinoita, jollaiset ovat lähinnä pornolehtimateriaalia, niin miten kukaan kuuntelija pystyy absoluuttisen varmasti sanomaan, etteivät ne herätä hänessä ei-toivottuja ajatuksia. Mutta näistä ajatuksista on - tai ainakin pitäisi olla - pitkä matka siihen, että yrittää raiskata kertomusten kertojan.

Älkää nyt vain tehkö tästäkin johtopäätöstä, että puolustelen raiskaajaa. En missään tapauksessa puolustele. Tässähän on kaiken lisäksi kyse elokuvan juonesta eikä todellisesta elämästä.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 13, 2024, 22:55:21Eikö saman tien Stalin tai Hitler.

Sitä vaan, että ovatko sivuhenkilöt merkityksettömiä? Päähenkilöt ovat tärkeitä. Lopulla on oma viestinsä. Mutta jos matka ei ole mitään ja päämäärä on kaikki, minkä vuoksi oikeastaan olisi ja miksi niin monta tuntia pitää käyttää siihen pääsemiseen?