Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

R.I.P.

Aloittaja Brutto, tammikuu 15, 2019, 12:47:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hippi

Ylen tv-uutisten pitkäaikainen juontaja Kari Toivonen on kuollut

Kuulin uutisen eilen radiosta ja piti sitten oikein tarkistaa, että minkä näköinen Kari Toivonen oli, kun nimet ei minulle oikein jää mieleen. Kun näin kuvan, olin kuin puulla päähän lyöty, sillä niin tutut olivat kasvot, kuin viikko sitten olisi viimeksi uutisia lukenut. Silti tuossa linkatussa jutussa kerrotaan hänen jääneen eläkkeelle jo vuonna 2005 ja olleen kuollessaan jo 77-vuotias.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hayabusa

^Otsalta kaljuuntunut silmälasipäinen mies lukemassa uutisia tasaisella äänellä. Toivonen luki uutisia niin kauan kuin minä muistan. Ja tosiaan onko eläköitymisestä jo noin kauan?
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

MrKAT

YLEläisiä koetellaan. Eilen meni Lähi-idän kirjeenvaihtajana ollut Tapani Hannikainen (muistikuvani oli oikein).
Tänään YLE Teksti-tv:n urheilusivujen pioneeni Juha Alanen. Txt-tv s. 205:

Juha Alanen on kuollut           
                                                                               
Ylen teksti-tv:n urheilusivujen       
uranuurtaja Juha Alanen on kuollut.   
Alanen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen
80-vuotiaana Rääkkylässä.             
                                       
Alanen työskenteli teksti-tv:ssä sen   
perustamisesta lähtien. Teksti-tv:n   
lähetykset alkoivat 7. lokakuuta 1981.
                                       
Alanen kehitti teksti-tv:n urheilu-   
sivut, jotka ovat yhä huippusuosittuja.
Suosituimpia urheilusivuja ovat olleet
alusta lähtien hetki hetkeltä         
päivittyvät tulossivut.               
                                       
Teksti-tv:n sivuja seuraa viikoittain 
yhä yli miljoona katsojaa.

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 29, 2019, 10:20:55

Ylen tv-uutisten pitkäaikainen juontaja Kari Toivonen on kuollut

Kuulin uutisen eilen radiosta ja piti sitten oikein tarkistaa, että minkä näköinen Kari Toivonen oli, kun nimet ei minulle oikein jää mieleen. Kun näin kuvan, olin kuin puulla päähän lyöty, sillä niin tutut olivat kasvot, kuin viikko sitten olisi viimeksi uutisia lukenut. Silti tuossa linkatussa jutussa kerrotaan hänen jääneen eläkkeelle jo vuonna 2005 ja olleen kuollessaan jo 77-vuotias.
Muistan hänet niiltä ajoilta, kun vielä seurasin YLE:n uutisia. Hän oli Arvi Lindin kanssa niitä viimeiiä uutistoimittajia, joihin uskalsi luottaa.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 03, 2019, 22:35:07

Ihan totta. Uutisten lukija valitsee, mitä lukee.

T: Xante

Amore

Sara Danius, Ruotsin akatemian jäsen vuodesta 2013 alkaen ja sen pysyvä sihteeri 2015 alkaen. Hän erosi akatemian jäsenyydestä ja pysyvän sihteerin tehtävästä 2018 kulturmannen-skandaalin synnyttämän akatemian sisäisen jakautumisen takia. Danius kuoli rintasyöpään 57-vuotiaana.

On murheellista, että akatemian sisäiset sotkut jäävät ikuisesti värittämään Daniuksen muistoa, sillä hän itse ollut sotkua synnyttämässä. Danius oli hieno ja sivistynyt ihminen. Olisipa hänen kaltaisiaan enemmän!

Tässä kuitenkin linkki akatemian taaapahtumiin niille, jotka ovat jo unohtaneet.
https://yle.fi/uutiset/3-11009338

Mutta viimeinen sana Saralle itselleen; haastattelu.
https://www.svtplay.se/video/16125427/min-sanning/min-sanning-sara-danius-sasong-10-avsnitt-4

All you need is Love

Amore

Mervi Tapola on päässyt vaivoistaan. Mervikin oli kerran nuori:

https://www.is.fi/viihde/art-2000006292715.html

Hyvää matkaa, Mervi!
All you need is Love

kertsi

Mervin elämä Matin kanssa kuvataan seuraavaassa Mervin sanoilla kymmenen vuotta kidutuskammiossa. https://www.is.fi/viihde/art-2000006303237.html
Montakohan kertaa Matti puukotti Merviä?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hayabusa

^Median mukaan Mervi oli ajoittain myös ns. antavana osapuolena.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-11076288Toimittaja ja kirjailija Leif Salmén on kuollut

Siinä oli viisas mies ja vittumainen vastus haastateltaville. Aina kun oli aikaa, katsoin kyllä ohjelmat missä hän esiintyi.  RIP
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Hayabusa

^67v, meni nuorena.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 19, 2019, 20:49:22
^67v, meni nuorena.

Äreä mies. Olisiko kuollut vitutukseen?
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 19, 2019, 20:49:22
^67v, meni nuorena.

Nopeasti edennyt sairaus miehen vei. Nuo sairaudet ei yleensä ikää katso :(

Mutta tuossakin minulle tuli sama outo ilmiö kuin sen edesmenneen uutisten lukijan kohdalla - suuri hämmästys, että noinko pitkään hän on ollut ruudusta poissa. Itse asiassa vastaa muutama viikko sitten Salmen tuli syystä tai toisesta mileeni ja juuri silloin ajattelin, että onkohan tuo jäänyt eläkkeelle, kun ei ole vähään aikaan näkynyt. Se "vähään aikaan" olikin sitten vähän pidempi kuin ikinä olisin osannut kuvitella.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 19, 2019, 20:26:46
Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-11076288Toimittaja ja kirjailija Leif Salmén on kuollut

Siinä oli viisas mies ja vittumainen vastus haastateltaville. Aina kun oli aikaa, katsoin kyllä ohjelmat missä hän esiintyi.  RIP

Tuli mieleen, että mitähän vaalitenttiaisapari Pekka Oksalalle kuuluu. Wiki tiesi, että hän ehti jo 2016 siirtyä parempiin tentteihin.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 20, 2019, 13:05:05
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 19, 2019, 20:26:46
Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-11076288Toimittaja ja kirjailija Leif Salmén on kuollut

Siinä oli viisas mies ja vittumainen vastus haastateltaville. Aina kun oli aikaa, katsoin kyllä ohjelmat missä hän esiintyi.  RIP

Tuli mieleen, että mitähän vaalitenttiaisapari Pekka Oksalalle kuuluu. Wiki tiesi, että hän ehti jo 2016 siirtyä parempiin tentteihin.

^
Oksala ja taustansa hämmästyttää hieman. Hän oli juniori-ikäisenä kansainvälisen tason suunnistaja, urheilutoimittaja ja siirtyi vasta sitten ajankohtaispuolelle.

Lainaus käyttäjältä: https://www.hs.fi/muistot/art-2000002909183.htmlUrheilusta kirjoittaminen veti puoleensa liikunnallista nuorukaista ja sanomalehti Keskisuomalainen sai asiantuntevan urheilutoimittajan. Jo juniori-iässä Pekka oli kansainvälisen tason suunnistajalahjakkuus.
...
Suunnistuksen selostajana Oksalasta tuli käsite. Hän vei selostukset maastoon. Suuren yleisön joukossa saattoi kuulla termin "kuiskaileva Pekka". Siihen ei sisältynyt ilkeyttä, pikemminkin lempeätä kunnioitusta alan ammattimiestä kohtaan.

Selosti vuosikymmenet Jukolan Viestiä ja mm. Moskovan Olympialaiset. Minä luulin, että oli pelkästään politiikan toimittaja.