Kuka on köyhä?

[Jaska]

Taas kerran koin sukulaisuuttaa Hipin kanssa.

Lapsuuteni asuin vanhempien ostaman huoneen ja keittiön puulämmitteisessä asunnossa kaupungin punaisimmassa kaupunginosassa, samassa jossa edesmennyt hibiscuskin myöhemmin. Nyt kaupunginosa on kaupungin vihrein. Isäni päätulo oli invalidiraha, äiti kävi töissä ensin tehtaassa, sitten toimistotöissä. Vapaaoppilaana olin minäkin kai vuoden oppikoulussa. Ensimmäiseen asuntoon, johon tulee lämmin vesi pääsin 30-vuotiaana. Aviovuosistani ensimmäiset asuimme jopa asunnossa, jossa oli juokseva vesi vain jos kaivomatkan jaksoi juosta.  Äitini asui lapsuudenkodissani kuolemaansa saakka, siihen oli kyllä laitettu keskuslämmitys ja lämmin vesi lähtöni jälkeen. Opiskeluaikaani toisinaan kävelin kuusi kilometria kotiin bussilipun säästämiseksi. Erityisesti yöaikaan kun yötaksa oli tupla ja parin kaljan jälkeen sauraava aamu oli kävelyn jälkeen parempi. Opiskeluaikaan pidin tärkeänä, että pankissa oli raha kolmen seuraavan kuukauden elämiseen. Kesätöitä tein jo kouluaikaan.

Vakitöihin opiskelujen jälkeen mentyäni en ollut oppinut leveästi kuluttamaan. Kerran sain jopa verottajalta mätkyt selittämättömästä omaisuudenkasvusta. Tein jälkikäteen verottajalle selvityksen vuoden pankkitilitapahtumista, menoista ja tuloista. Verottaja poisti arvioverotuksen ja selitti, että kyllä noilla tuloilla on tapana enemmän kuluttaa.

[kertsi]

Vaikka elinkin varakkaassa kodissa siihen kuuluvine luontaisetuineen, minulta puuttui taloudellinen päätösvalta siitä, mitä saan ja en saa - toisin sanoen raha. Sain sellaista, mistä en välittänyt, mutta en saanut sellaista, mitä olisin halunnut. Vaatettamiseeni ja ruokkimiseeni käytettiin rahaa, mutta jos olisin itse saanut päättää, miten rahan käytän, olisin käyttänyt sen täysin eri tavalla.

Boldaus minun. Kuulostaa sellaisen ihmisen puheelta, joka ei ole joutunut syömään hyvin yksipuolista/halpaa/epäterveellistä ruokaa tai joka ei koskaan ole joutunut olemaan vallan ilman ruokaa, ja jonka ei koskaan ole tarvinnut hävetä vaatteitaan, tai tehdä palkkatyötä lapsena, jotta voisi hankkia vaatteita, joita ei tarvitse hävetä. 

[Socrates]

Henkilökohtainen tai laajemmin oman talouden varattomuus on vittumaista ja monien riitoja aihe. Omien vanhempieni en koskaan kuullut riitelevän rahasta, vaikka muuten riitaa kyllä riitti. Sitäkin enemmän olen siitä joutunut taannoisessa parisuhteessa vääntämään, kun tulot oli pienet.

Kopekin pointti oli siinä, ettei varakkaissakaan kodeissa yleensä lapsille anneta juuri sitä mitä ne haluaa tai ainakaan ennen annettu. Ylipäätään nykyään yli 50 v lapsuus oli rahasta riippumatta usein kova, koska lapsilta vaadittiin paljon ja kasvatus oli ankaraa.

Jos Kopek on joutunut tai joutuu elämään tilanteessa,  missä olemattomilla tuloilla pitäisi jotenkin huolehtia peritystä tai perikunnan rapistuvasta omaisuudesta, ymmärrän täysin miten pirullinen tilanne se on. Itse rimpuilin mm käänteisellä asuntolainalla ja sitäkin sain tuurilla, kun Nordean lainaneuvoja oli kännissä. Muista pankeista näytettiin ovea ja Nordeastakin myöhemmin ,kun yritin hakea lisää.

Perijän osa on usein psykologisesti paska, jos siihen ei liity omia hyviä ansiotuloja, koska se on alamäkeä. Perijä on saanut "förskottina" sen mitä hyväpalkkainen kerää viidessä tai kymmenessä vuodessa.

Perijä, joka jää himaan makaamaan laakereilla kokee myös syrjäytymisen. Hän elää paitsi hupenevan omaisuuden myös hupenevan tietotaidon keskellä. Hyvässä asemassa työelämässä oleva omaa myös muita etuja kuten verkostoitumisen kautta oppii hoitamaan ja kartuttamaan omaisuuttaan.

[Hippi]

Käsi pystyyn, kenelle on tehty takki äidin kuluneesta takista, sen parhaista paloista kääntäen kangas niin, että kulunut ulkopinta jäi näkymättömiin. Ihan hyvä takkihan se oli ei siinä mitään. Nykyisin tuollaista materiaalin loppuun käyttämistä osattaisiinkin arvostaa, mutta siihen aikaan kyse oli vain rahan säästäminen tärkeämpään.

Kun sain kaupasta uusia vaatteita, niin niihin ostettiin aina kasvuvaraa niin paljon, että ensin ne roikkuivat päällä ja vuoden päästä hyvällä onnella ne olivat sopivia, elleivät olleet jäänet pieneksi isomman kasvupyrähdyksen vuoksi. Kengätkin oli jo linttaan kävelty ennen kuin ne olivat sopivat. Ei ollut kirppiksiä niin kuin nykyisin. Se olisikin ollut taivaan lahja.

Pahin vaihe oli siinä 12-13 vuotiaana, kun kasvoin totaalisesti ulos lastenvaatekauppojen tarjonnasta. Ei puhettakaan, että jostain Teinitalosta olisi mitään saanut. En ole varma ymmärsikö vanhempani, tai siis äitini, että nuoret eivät siirry aikuisten vaatteisiin, kun pituutta on tarpeeksi. Jouduin ostamaan jotain kamalia aikuisten mekkoja samasta kaupasta, josta äiti omansa osti. Epätoivoisesti yritin niistä valita jotain vähemmän hirveää. Voin vain kuvitella, miltä näytti luiseva 13-vuotias aikuisen mitoituksella tehdyssä vaatteessa. Onneksi yhtään valokuvaa ei tuolta ajata ole. Koulussa kuulin kyllä hihittelyä selkäni takana eikä jäänyt epäselväksi hihittelyn aihe.

Tuossa vaiheessa, kun kasvu pysähtyi, sain ensimmäiset farkkuni ja niitä pidin todella monta vuotta. Paikkasin niitä tarpeen mukaan, mutta se ei haitannut, sillä olin kutonut pitkän neulepaidan, joka ulottui persaukselle asti. Noissa vaatteissa vähiten erotuin muista.

Varmaan lapsuuden peruja on myös inhoni vaateostoksia kohtaan, kun jokainen ostos tuntui olevan jonkinlainen pettymys. Farkut ja väljät paidat on edelleen ainoa asu, jossa tunnen itseni tyytyväiseksi ja toimii ikään kuin näkymättömyysviittana.

[kertsi]

Olen kulkenut äidin tekemässä takissa. Se oli tehty jostain jämäpaloista lampaanturkiksia. Inhosin sitä, ja onneksi se jäi pian pieneksi. Sen lisäksi olen mm. kulkenut kerran yksissä bileissä mummon kotitakissa tai mikä lie siivoustakki se oli ja farkuissa teininä. Siinä kotitakissa oli aika räikeitä värejä. Ja sitten olen itse valmistanut isän kaksista farkuista farkut itselleni, taisi olla lukiossa. Ne olivat ihan jees omasta mielestäni, ja käytin niitä päivittäin. (Lis. Tai ehkä nekin taisivat olla vähän nolot jotenkin.) Mummon kenkiäkin käytin pitkään, beessejä hirvityksiä. Niitä inhosin. Äidiltä "perittyjä" rintaliivejäkin jouduin käyttämään, semmoisia, jota kouluterveydenhoitaja kommentoi negatiiviseen sävyyn. Mutta mekkoon eivät minua vanhempani pakottaneet onneksi.

[kertsi]

Kopekin pointti oli siinä, ettei varakkaissakaan kodeissa yleensä lapsille anneta juuri sitä mitä ne haluaa tai ainakaan ennen annettu. Ylipäätään nykyään yli 50 v lapsuus oli rahasta riippumatta usein kova, koska lapsilta vaadittiin paljon ja kasvatus oli ankaraa.

Ymmärrän kyllä Kopekin pointin. Se pointti vaan ei ole relevantti tässä keskustelussa köyhyydestä, sillä tuon ajan mittapuilla Kopek ei ollut köyhä.

Jos Kopek on joutunut tai joutuu elämään tilanteessa,  missä olemattomilla tuloilla pitäisi jotenkin huolehtia peritystä tai perikunnan rapistuvasta omaisuudesta, ymmärrän täysin miten pirullinen tilanne se on. Itse rimpuilin mm käänteisellä asuntolainalla ja sitäkin sain tuurilla, kun Nordean lainaneuvoja oli kännissä. Muista pankeista näytettiin ovea ja Nordeastakin myöhemmin ,kun yritin hakea lisää.

Perijän osa on usein psykologisesti paska, jos siihen ei liity omia hyviä ansiotuloja, koska se on alamäkeä. Perijä on saanut "förskottina" sen mitä hyväpalkkainen kerää viidessä tai kymmenessä vuodessa.

Perijä, joka jää himaan makaamaan laakereilla kokee myös syrjäytymisen. Hän elää paitsi hupenevan omaisuuden myös hupenevan tietotaidon keskellä. Hyvässä asemassa työelämässä oleva omaa myös muita etuja kuten verkostoitumisen kautta oppii hoitamaan ja kartuttamaan omaisuuttaan.

Vanhojen talojen periminen tosiaankin voi olla aikamoinen rahareikä. Itse en aio satsata (lue: haaskata) rahojani mökinrötiskömme ylläpitoon, vaan mieluummin lisään asumismukavuuttani kaupungissa. Tai tämä on vakaa aikomukseni. Saa näkee, muuttuuko mieli tässä asiassa. Ehkä se mökki kuitenkin oman elinaikani vielä pystyssä pysyy. Samaten järkyttävästi saisi kulumaan varoja vanhoihin laivoihin tai vanhoihin autoihin, jos sellaiset sattuisivat kiinnostamaan. Jos on oikeasti köyhä, silloin ei ole varaa haalia rapistuvaa omaisuutta, jonka ylläpitoon joutuu käyttämään rahaa, jota ei ole. Jos on oikeasti köyhä, ei aja huviajelua 2 miljoonaa kilometriä. Jos on oikeasti köyhä, ei hanki 17-vuotiaana autoa. Itsekin kyllä mietin lunastaessani perintömökin, että onko minulla tosiaankin varaa siihen. Järjetön taloudellinen päätös sen pitäminen kyllä on. Mutta ei emotionaalisesti järjetön päätös.

[Toope]

Me jouduimme oikeasti maksamaan melkoisia kuluja vanhempiemme jäämistöstä. Yllättävän paljon kustannuksia tulee, kun vanhemmat siirtyvät valoon...

[Kopek]

Kuulostaa sellaisen ihmisen puheelta, joka ei ole joutunut syömään hyvin yksipuolista/halpaa/epäterveellistä ruokaa tai joka ei koskaan ole joutunut olemaan vallan ilman ruokaa, ja jonka ei koskaan ole tarvinnut hävetä vaatteitaan, tai tehdä palkkatyötä lapsena, jotta voisi hankkia vaatteita, joita ei tarvitse hävetä.

Moneen asiaan voi vaikuttaa, mutta ei siihen, millaisiin olosuhteisiin syntyy.

Joillakin on onni syntyä ympäristöön, jossa voi menestyä ja saada arvostusta ja ihailua ja kunniaa osakseen. Kaikille ei tällaista mahdollisuutta suoda, vaan matto vetäistään alta jo syntymässä. Joitakin kunnioitetaan, joitakin halveksitaan.

Elämä ei ole reilu.

Jos on oikeasti köyhä, silloin ei ole varaa haalia rapistuvaa omaisuutta, jonka ylläpitoon joutuu käyttämään rahaa, jota ei ole. Jos on oikeasti köyhä, ei aja huviajelua 2 miljoonaa kilometriä. Jos on oikeasti köyhä, ei hanki 17-vuotiaana autoa.

Niinhän se on, ettei tuollaisia asioita yleensä saa, jos on oikeasti köyhä.

Jos Kertsi viittaa minuun, niin kai elämäni on ollut pelkkää huvia, kun kaksi miljoonaa kilometriä huviajoakin on tullut ajeltua. Ja 17-vuotiaana auto, eikö se ole mieletöntä. Nykyiset 17-vuotiaat tosin taitavat hankkia huomattavasti kalliimpia autoja kuin minun aikoinaan ostamani maantieliikenteestä poistettu vanha kuplavolkkari, josta nykyrahaksi muutettuna maksoin noin 200 euroa + Afga kameran, joka oli halpa ja vaatimaton. En saanut kalliita joululahjoja.

Kamera oli suunnilleen tällainen.

https://www.foto-sandor.de/photographica/sucherkameras/agfa-agfamatic-100-sensor-sucherkamera-agfa-colorstar-parator-optik_75577_90481

Ettei tämä menisi kokonaan ohi aiheen, niin suomalaisesta köyhyydestä puhuttaessa kannattaisi miettiä myös tulopuolta. Miksi joku ihminen pärjää tietyillä tuloilla, mutta toinen ei pärjää.

Koskaan ei pidä yleistää. Siitä huolimatta mieleeni tahtoo suomalaisesta köyhyydestä puhuttaessa hiipiä kuva ihmisistä, jotka tulevat sossun luukulle tupakalta haisten ja kaljatölkit kassissa kolisten. Rahaa on kyllä tiettyihin omiin tarkoituksiin, mutta ei lasten vaatteisiin ja ruokiin.

Olen ollut sossun luukulla, nimittäin siellä toisella puolella. Asiakkaat olivat ihan OK, eli tuo mieleeni hiipivä kuva ei tule omista kokemuksistani. Mutta eivät ne ihmiset olleet syntymästään asti olleet köyhiä. Asiat vain oli ryssitty niin, että tultiin lopulta apua pyytämään. Joillekin sitä myönnettiin, joillekin ei. Nykyään Kela hoitaa nämä jutut. Aikaisemmin hoitajia olivat kunnat. 

Minulla on julkiterhikin mukaan sosiaalityöntekijän pätevyys, joten olin tavallaan siinä hommassa, mihin minulla on koulutus. En kuitenkaan ollut virassa vaan palkattomassa työkokeilussa. Sosiaalityöntekijän virkaa hoiti sijaisena henkilö, jolla ei ollut siihen minkäänlaista pätevyyttä. Tämä nyt oli tällainen asiaan liittymätön sivumaininta. Jonkin verran köyhyysasioita on kuitenkin tullut opiskeltua. Ja köyhyyttähän kaikki ovat nähneet.

https://julkiterhikki.valvira.fi/

Luokallani koulun ensimmäisillä luokilla oli Maija-niminen tyttö, joka oli köyhästä monilapsisesta perheestä. Hänellä oli syyliä käsissään ja vaatimattomat vaatteet ja hoitamaton peikkomainen tukka. Hän puhui möreällä äänellä. Häntä katsottiin vähän alaspäin, mutta ei taidettu aivan suoraan pilkata ainakaan kovin usein. Ehkä takana päin puhuttiin. Koululaukkuna hänellä oli äitinsä vanha käsilaukku, tai ainakin siltä se näytti. Kerran tunnilla laukusta hiipi esille torakka tai jokin vastaava otus, joka juoksenteli luokan lattialla.

Kerran, kun leikittiin piirileikkiä, jouduin ottamaan Maijaa kädestä kiinni. Tytön kädestä kiinni pitäminen on tietysti minun kaltaiselleni tyypille ollut aina kokemus, josta ei kannata kieltäytyä. Mutta ne pahuksen syylät. Kai minun oli pakko puristaa Maijan kädestä, vaikka olisi tehnyt mieli jättää piiriin aukko sille kohdalle.

Vuosia myöhemmin paikallislehdessä oli juttua Maijan perheestä. Siinä kerrottiin perheen vaatimattomasta tilanteesta. En tietenkään enää tarkasti muista, mitä lehtijutussa luki, mutta yksi asia on jäänyt mieleeni. Lehdessä kerrottiin, että perheen isä kärsii keuhkojen laajentumasta, mikä haittaa elämää.

En tuolloin tiennyt, mistä on kyse, mutta myöhemmin olen lukenut, että kyseinen vaiva tulee, kun tupakoi vuosikymmeniä. Ei köyhiä oltiin, eikä lasten vaatteisiinkaan ollut varaa, mutta perheenisän päivittäisenn Klubi-askiin sentään piti raha löytyä, maksoi mitä maksoi. Tupakointi ei ole aivan halpa harrastus. Siinä olisi ollut säästämisen paikka.

* tämä merkki on muistuttamassa eräästä asiasta, johon vielä palaan.

[kertsi]

Köyhien lapset eivät ennen aikaan joko saaneet ollenkaan lahjoja, tai saivat vain tarpeellisia lahjoja, kuten villasukkia tai kalsareita tms.. Eivät taatusti saaneet kameroita. Kaikilla vanhemmilla ei ollut myöskään varaa ostaa koulussa tarvittavia suksia ja luistimia lapsilleen.  '

Minulla on hallussani sen henkilön perukirja, jonka mökin olen nyt perinyt. Siinä listataan joitakin (ei kovin monta) perittäviä asioita, kiinteistön lisäksi. Esimerkiksi raappahousut ja maitokärryt. Tämä ihminen sai ostettua kyseisen kiinteistön edullisesti sillä ehdolla, että otti kasvateikseen tilalla ennestään asuneet X kpl lasta, joiden molemmat vanhemmat olivat kuolleet. Ilmeisesti hän sitten hoiti lapset aikuiseksi asti. En tiedä, nimettäisiinkö tällaiset lapset huutolaiseksi. Kunnanholhokeiksi ehkä ainakin. Tuskin saivat joululahjaksi kameroita nämä lapset, ja tuskin edes kyseisen henkilön oma biologinen lapsikaan sai.

[kertsi]

En tuolloin tiennyt, mistä on kyse, mutta myöhemmin olen lukenut, että kyseinen vaiva tulee, kun tupakoi vuosikymmeniä. Ei köyhiä oltiin, eikä lasten vaatteisiinkaan ollut varaa, mutta perheenisän päivittäisenn Klubi-askiin sentään piti raha löytyä, maksoi mitä maksoi. Tupakointi ei ole aivan halpa harrastus. Siinä olisi ollut säästämisen paikka.

Tupakointi ei ole harrastus. Se on addiktio. Yksi voimakkaimmista, samaa luokkaa kuin heroiinin ja muiden sellaisten kovien huumeiden addiktio.

Siinä vaiheessa kun olin köyhä opiskelija, poltin tupakkaa. Jos olisi pitänyt valita (ja pitkin), ostanko ruokaa vai tupakkaa, valinta olisi ollut ilmiselvä, olisin valinnut tupakan. Sitä tilannetta en kohdannut, että olisin ollut usemman viikon kokonaan syömättä. Ehkä sellaisessa tilanteessa olisin valinnut toisin, mutta en ole ollenkaan varma.

[Hippi]

Tupakointi ei ollut kai mitenkään paheksuttavaa vielä 1960 .. 1970 luvuilla ainakaan työväestön keskuudessa. Hintakin oli hyvin kohtuullinen verrattuna nykypäivään. Kesti hyvän hetken ennen kuin löysin edes jotain tietoa siitä paljonko tupakka-aski nykyisin maksaa, niin paheksuttavaa se nykyisin on, että sitä ei tahdo löytyä netistäkään helposti. Paheksuttavuuden vuoksi hintaa on tämän vuosituhannen puolella nostettu reippaasti ja nostetaan edelleen, jotta ihmisillä ei todellakaan olisi varaa polttaa tupakkaa.

Kyllähän viinan ja tupakkaan rahat aina löytyy köyhässäkin perheessä. Tingitään sitten muusta. Meilläkin molemmat vanhemmat polttivat ja tupakka kuului ostoslistalle siinä kuin perunat ja lauantaimakkarakin. Ei sitä kyseenalaistettu.

Tupakka-askin hinta 60-luvulla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13674841/tupakka-askin-hinta-60-luvulla
01.07.2015 18:13
Silloin, kun itse aloitin Boston-aski maksoi 1,04 markaa, Life, Marlboro ja muut pidemmät savukkeet 1,08 mk. Pikku-Boston maksoi 52 penniä. Muistan, että kerran sain joululahjaksi pienen kukkaron, jonka sisällä oli juuri tuo 52 penniä. Faijan huumoria, joka ei silloin naurattanut juurikaan. Jotenkin on muistiini jäänyt, että tupakan hinnat laskivat 60-luvun alussa aika merkittävästi, mutta mistään en ole löytänyt muistilleni vahvistusta. Muistaako kukaan muu?

[Vuoden 1965 rahamäärää 1,00 markka vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli 1,91 euroa.]

https://www.verkkouutiset.fi/a/tupakka-askin-hinnaksi-yli-10-euroa/#170d0c76
Ensimmäinen korotus tehdään tämän vuoden alusta, toinen heinäkuun alusta, kolmas vuoden 2023 alusta ja neljäs heinäkuun 2023 alusta.
Korotusten seurauksena savukkeiden hintojen arvioidaan nousevan yhteensä keskimäärin 11 prosenttia.
Korotusten myötä savukkeiden keskihinnan arvioidaan nousevan ennustettu inflaatio huomioiden yli 1,10 eurolla 20 kappaleen savukeaskilta, eli keskimäärin yli kymmeneen euroon askilta.

Nykyisin siis askin päivässä polttaa savuna ilmaan yli kympin. Sillä hinnalla saa jo aika paljon hyvää ruokaa. Kyllähän hintapolitiikka on hyvin ainakin omassa lähipiirissäni saanut tupakoinnin loppumaan kokonaan. Liekö sitten sopivasti toimeen tulevilla elämä sen verran tasapainossa, että irrottautuminen on ollut kohtalaisen helposti toteutettavissa. Luulenpa, että kun köyhällä maailma muutenkin potkii, niin tupakoinnin lopettaminenkaan ei ole kovin helppoa.

[kertsi]

Ai niin, joillekin se lopettaminen on helppoa. Toisille kaikkea muuta kuin helppoa. Itse masennuin joka kerta, kun lopetin. Vieläkin olen nalkissa, vaikka on varmaan jo kymmenen vuotta viimeisestä lopetuksesta. Kun tulee puhe tupakasta, tai kun jokin asia hermostuttaa, alkaa tehdä taas mieli.

[kertsi]

Kuulostaa sellaisen ihmisen puheelta, joka ei ole joutunut syömään hyvin yksipuolista/halpaa/epäterveellistä ruokaa tai joka ei koskaan ole joutunut olemaan vallan ilman ruokaa, ja jonka ei koskaan ole tarvinnut hävetä vaatteitaan, tai tehdä palkkatyötä lapsena, jotta voisi hankkia vaatteita, joita ei tarvitse hävetä.

Moneen asiaan voi vaikuttaa, mutta ei siihen, millaisiin olosuhteisiin syntyy.

Joillakin on onni syntyä ympäristöön, jossa voi menestyä ja saada arvostusta ja ihailua ja kunniaa osakseen. Kaikille ei tällaista mahdollisuutta suoda, vaan matto vetäistään alta jo syntymässä. Joitakin kunnioitetaan, joitakin halveksitaan.

Elämä ei ole reilu.

Kyllä. On olemassa köyhiä perheitä, on olemassa rikkaita perheitä. Taloudellisesti siis.

Se lisäksi on olemassa henkisesti lapsia pahoinpiteleviä perheitä, ja on olemassa sellaisia perheitä kuin kuvaat, lapsen henkistä kasvua tukevia perheitä. (Tai no, (perusteettoman) ihailun ja kunnian yliannosteleminen ehkei tue tervettä kasvua, vaan pikemminkin ruokkii narsismia. Arvostus ja kunnioitus kyllä tukenevat tervettä kasvua.)

Ja lisäksi on perheitä, joihin kuuluu esim. lestamummo, joka peloittee lapset puolikuoliaaksi pelosta, helvetin ikuisella kidutuksella, jos tekee asioita, jotka yhteiskunnassa ovat ihan normaaleja teineille. Eräs kaverini on kasvanut erään toisen uskonlahkon piirissä, muistaakseni jehovien. Hänen painajaisensa on ollut lapsuuden ja puolet aikuisiästä Jeesuksen toinen tuleminen (ja viimeinen tuomio). En näkisi sellaisen henkisen ja hengellisen pahoinpitelyn kohteena olemista rikkautena, millään mittapuulla mitattuna.

[kertsi]

Pieni ruotsinkielinen sarja köyhyydestä ja avustusriippuvuudesta:
Bidragsberoende (Yle Areena)

[Toope]

Tupakointi ei ollut kai mitenkään paheksuttavaa vielä 1960 .. 1970 luvuilla ainakaan työväestön keskuudessa. Hintakin oli hyvin kohtuullinen verrattuna nykypäivään. Kesti hyvän hetken ennen kuin löysin edes jotain tietoa siitä paljonko tupakka-aski nykyisin maksaa, niin paheksuttavaa se nykyisin on, että sitä ei tahdo löytyä netistäkään helposti. Paheksuttavuuden vuoksi hintaa on tämän vuosituhannen puolella nostettu reippaasti ja nostetaan edelleen, jotta ihmisillä ei todellakaan olisi varaa polttaa tupakkaa.

Kyllähän viinan ja tupakkaan rahat aina löytyy köyhässäkin perheessä. Tingitään sitten muusta. Meilläkin molemmat vanhemmat polttivat ja tupakka kuului ostoslistalle siinä kuin perunat ja lauantaimakkarakin. Ei sitä kyseenalaistettu.

Tupakka-askin hinta 60-luvulla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13674841/tupakka-askin-hinta-60-luvulla
01.07.2015 18:13
Silloin, kun itse aloitin Boston-aski maksoi 1,04 markaa, Life, Marlboro ja muut pidemmät savukkeet 1,08 mk. Pikku-Boston maksoi 52 penniä. Muistan, että kerran sain joululahjaksi pienen kukkaron, jonka sisällä oli juuri tuo 52 penniä. Faijan huumoria, joka ei silloin naurattanut juurikaan. Jotenkin on muistiini jäänyt, että tupakan hinnat laskivat 60-luvun alussa aika merkittävästi, mutta mistään en ole löytänyt muistilleni vahvistusta. Muistaako kukaan muu?

[Vuoden 1965 rahamäärää 1,00 markka vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli 1,91 euroa.]

https://www.verkkouutiset.fi/a/tupakka-askin-hinnaksi-yli-10-euroa/#170d0c76
Ensimmäinen korotus tehdään tämän vuoden alusta, toinen heinäkuun alusta, kolmas vuoden 2023 alusta ja neljäs heinäkuun 2023 alusta.
Korotusten seurauksena savukkeiden hintojen arvioidaan nousevan yhteensä keskimäärin 11 prosenttia.
Korotusten myötä savukkeiden keskihinnan arvioidaan nousevan ennustettu inflaatio huomioiden yli 1,10 eurolla 20 kappaleen savukeaskilta, eli keskimäärin yli kymmeneen euroon askilta.

Nykyisin siis askin päivässä polttaa savuna ilmaan yli kympin. Sillä hinnalla saa jo aika paljon hyvää ruokaa. Kyllähän hintapolitiikka on hyvin ainakin omassa lähipiirissäni saanut tupakoinnin loppumaan kokonaan. Liekö sitten sopivasti toimeen tulevilla elämä sen verran tasapainossa, että irrottautuminen on ollut kohtalaisen helposti toteutettavissa. Luulenpa, että kun köyhällä maailma muutenkin potkii, niin tupakoinnin lopettaminenkaan ei ole kovin helppoa.

Verotus ja yhteiskunnan määräys toki vaikuttavat ihmisiin. Mutta onko yleisesti hyvä asia?