Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kummitusjuttuja

Aloittaja urogallus, kesäkuu 06, 2020, 19:22:36

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

urogallus

Mietiskelin tässä lapsuudessa kerrottuja kummitusjuttuja. Ne taisivat olla jo menossa pois muodista, mutta ehdin silti kuulla joitakin. Perussettiä oli 1800-luvun porvarishuvilan ikkunaan ilmestyvät veriset kädenjäljet – kummitukset ovat tyypillisesti olleet vähän parempaa väkeä. Erityisesti kartanoissa niitä on heilunut, ja useampikin Kartanon Harmaa Rouva löytyy tarinoista. 

Niitä varmaankin jaeltiin jossain vaiheessa kartanoiden kylkiäisinä...

Uudempaa kerrostumaa olivat lähiön takaisessa metsässä olevat pommikuopat (taisivat olla muinaisia hiekkakuoppia), joissa kummitteli venäläisen pommikoneen kapteeni. Sisällissotaan liittyviä juttuja en muista kuulleeni, vaikka lapsuuden kotiseuduilla totisesti sattui ja tapahtui siihen aikaan.

Minkälaisia kummitusjuttuja kantikset ovat kuulleet? Oma käsitykseni on, että lähiöiden rakentaminen loi lyhyen kukoistuskauden, kun paljon kersoja sisältävät betonikennot nousivat maaseutumaiseen ympäristöön, josta löytyi rauniota ja autiotaloa tutkittavaksi. Pääosin oman lapsuuteni hurjat jutut liittyivät kuitenkin jengiväkivaltaan sekä ihan oikeaan rikollisuuteen. Ensin mainittu tarjosikin 70-80-luvuilla kunnolla aiheita huhuihin ja legendoihin.

a4

#1
Ei muistu muuta mieleen kuin koulussa keskusradiosta joskus lähetetyt kummitusjutut aamunavauksissa. Ja muissakin yhteyksissä joulun aikaan. Radiossa ja televisiossakin taisi olla niitä jouluisin enemmän.
Muutama mörkö taisi asua jossain vaiheessa sänkyni alla mutta mihin lie katosivat. Asuntojonoon tai Jokereihin.

Jotkut möröt liikkuvat kaupungilla keskellä kirkasta päivää pelottelemassa aikuisia.

ROOSTER

En ole kummituksista juurikaan juttuja kuullut, mutta useammaltakin henkilöltä on kyllä kertomuksia havainnoista joissa on nähty maahisia tai pikku tonttuja. Nuo obsevoijat ovat olleet sellaisia jotka ovat pitäneet minua hyvin luotettavana ja heitä taas on pidetty aivan täysipäisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä.

Nämä havainnot ovat olleet ns. pikkuväestä joka liikkuu yleensä hyvin vanhoissa rakennuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessä, usein saunan liepeillä. Kotitonttuja on havaittu myös vintin portailla tai tupakeittiössä, yleensä ei makuuhuoneissa.

Ne ovat semmoisia noin puolimetrisiä, harmaa sarkanuttu ja parta. Yleensä näyttäytyvät tarkoituksella mutta eivät kovin pitkään. Ehkä yrittävät kertoa jotain.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Lognessa

#3
Kyllä muistan kummitusjutut, en niinkään tarinoita, vaan sen tunnelman ja ne paikat.

Kutsuttuna naapuriperheen mökille, nukkumaan mennessä meidän lasten makuupaikassa alkoi kummitustarinat. "Kello kaksitoista ja ne
kuuluisat askeleet, verinen käsi ja muut". Joukon vanhin ja kertojat vahvoilla, muistan olleeni pienin.

Varsinaisessa lähiössä en ole asunnut, mutta lapsia oli paljon ja talossa mm pommisuoja, jonne mentiin kauhutarinoista huolimatta. Talossa myös "stairway to heaven", jonne kerran kivettyäni en uskaltanutkaan alas.

Sitten oli myös eräs tapaus, jonka isosiskoni kaveriporukan silloinen kolmaspyörä, jolle taas pienempi tyyppi kelpasi kaveriksi, eli minä. Hän vei minut vaaralliseen paikkaan, jossa sepitti tarinaa jostain sillan hengestä, joka jännittävän jutun päätteeksi velvoitti minut käymään viikottain siellä, ylittämään sen sillan ohutta rautatiekiskoa pitkin tai muuten jotain pahaa tapahtuu.
Sen verran uskoin, että kävin siellä kerran sanomasa etten jatkossa tänne enää palaa. Niin pääsin siitä kirouksesta.

Olen ollut taipuvaisempi ajattelemaan hyvää kuin pahaa. Eli kuolleetkin ajattelen ennemmin suojelusenkeleiksi kuin kummituksisksi. Niitä, siis enekelikokemuksia on sattunutkin matkanvarrelle.

Mutta yksi nykyhetken kummitustarina minulla on.
Outoa, miksi niitä on niin paljon [huhuu] Toki elämääkin on ollut [narinaa] mutta jostain syystä ne vaan tuntuu lisääntyvän [kriiggg] Lusikoita ja [IIK] veitsiä... Huh, niitä vielä sama tusinan verran, mutta haarukkalokero on äyriään myöten täynnä ja ihan vieraan merkkisiä haarukoita joukossa. Ei setään verisiä!!


Aave

Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 06, 2020, 19:22:36
Minkälaisia kummitusjuttuja kantikset ovat kuulleet? Oma käsitykseni on, että lähiöiden rakentaminen loi lyhyen kukoistuskauden, kun paljon kersoja sisältävät betonikennot nousivat maaseutumaiseen ympäristöön, josta löytyi rauniota ja autiotaloa tutkittavaksi. Pääosin oman lapsuuteni hurjat jutut liittyivät kuitenkin jengiväkivaltaan sekä ihan oikeaan rikollisuuteen. Ensin mainittu tarjosikin 70-80-luvuilla kunnolla aiheita huhuihin ja legendoihin.
Kasvavat maaseutukaupungit* tarjosivat oivan ympäristön ihan ilman betonilähiöitäkin, sama kuvio oli muillakin esikaupunkialueilla. Oma lapsuudenympäristöni oli juuri tämmöinen, uusvanhaa omakotitaloaluetta. Siellä oli siis valmiiksi sodasta palanneiden veteraanien rintamamiestaloja, ja sitten alituiseen kasvavaa uudisrakentamista. Alueet olivat funktionaalisesti pieniä kyläyhteisöjä, omine värikkäine hahmoineen ja paikallishistorioineen. Lapsia oli paljon.

Jutut sinänsä olivat peruskauraa, yksi aavekartanokin löytyi. Varsinaisia jengejä ei kuitenkaan vielä ollut, pikemminkin porukoita eri kaupunginosien ja musiikkimaun mukaan. Yleisellä tasolla varhaisnuorison musiikilliset erimielisyydet kilpistyivät tuolloin rockabillyn ja punkin välille, ja kyse oli tietysti elämästä ja kuolemasta. Itse olin vielä niin pieni, että ne olivat isojen poikien juttuja. Rikollisista pelättiin saman ikäisten lapsuuskavereiden kanssa  Volvo-Markkasta. Hän kun oli etelä-pohjanmaalainen niin tietysti alle kouluikäisen oli syytä olettaa, että saattaisi tulla omillekin kulmille. :)

Rajaan tässä välähdyksen varhaislapsuuteen (5-8 -vuotta). Yleisellä tasolla tilanne ei poikennut tavanomaisesta, mutta erityisellä tasolla olikin sitten niin, että yhdessä parin lapsuudenystäväni kanssa olimme oman yhteisömme pienimmät koko porukasta ja maailman vanhin leikkihän on se, että isommat kiusaavat pienempiään. Kummitusjuttuja ei siis varsinaisesti tarvinnut keksiä, kun niitä näyteltiin isojen poikien toimesta todeksi. He näkivät kauhun tuottamisessa kiitettävästi vaivaa, ja tekivät meidän ihan penskojen elosta ajoittain erittäin mielenkiintoista. Tuolloin ei esim. saanut Suomesta vielä oikein mistään kunnon kauhunaamareita, mutta ulkomailta sai.

Kuvittele, että olet viisivuotias. Palaat yksin syyspimeän metsän poikki kotia kohti, ja siellä onkin vastassa tämmöistä, muine erikoistehosteineen. Erikoistehosteet olivat muuta pukeutumis- ja meikkirekvisiittaa, savupommeja ja äänitehosteita. Erään ison pojan luona kun oli kotistudio, jossa sai loihdittua vertahyytäviä huutoja ja muita ääniä... Sian verta sai tuolloin jokaisesta lähikaupasta halvalla, litran pulloissa. Sian verta levitettynä pitkin maata, ja siihen kastetuista trasseleista ja kortsuista sai varsin vakuuttavan näköisiä irtosuolia. Pienten lasten oma mielikuvitus siihen päälle. Juu - ei ollut tylsää, eikä juttuja tarvinnut itse keksiä! :)

Voisin kirjoittaa näistä pelotteluista ja niihin liittyvistä tapahtumista pitkät pätkät, mutta tuossa välähdys. Samalla tuli kyllä mieleen että olenko minä muka foorumilla ainoa, jonka varhaislapsuuteen kuului myös tämä klassikko?



*Juu, käsite on paradoksi. Ei ole kaupunkeja ilman, että ei olisi myös maaseutua - ja toisin päin.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy