Miksi meistä on tullut sellaisia kuin olemme?

[kertsi]

Eräs sukulaiseni - ei enää elossa oleva - sairastui lukioikäisenä skitsofreniaan ja poti sitä loppuikänsä. Yhdeksi syyksi sairastumiseen arveltiin sitä, että pojan arvostetut opettaja/rehtorivanhemmat vaativat pojalta onnistumista koulunkäynnissä, koska täytyihän heidän nyt oma poikansa saada kasvatettua oppineeksi. Kun poika ei pärjännyt odotusten mukaisesti, hänen mielenterveytensä romahti. Ehkä sairastumisen syy - skitsofrenian syitä ei taideta tietää - ei ollut ankara kotikuri ja menestymisen vaatiminen, vaikka pahat kielet tällaista arvelivatkin. Sairastuneen pojan sisar on kiistänyt, että mitään tällaisia syitä olisi ollut. Se kuitenkin tiedetään, että opiskelijoilla ilmenee mielenterveyden ongelmia. Menestymisen paineet ottavat koville.

Itsekin keikuin opiskeluaikoinani aivan "rajalla" eli tullako hulluksi vai eikö tulla, kun lahjattomuuteni lävähti silmille ja kaikki meni pieleen. Ne olivat synkkiä ja vaikeita vuosia.

Minulle oli kotoa käsin määrätty tarkasti se opintopolku ja elämänura, mitä minun piti kulkea. Käyt armeijassa reservinupseerikoulun, opiskelet yliopistossa taloustiedettä, suoritat tutkinnon, löydät opiskelijapiireistä hyvään sukuun kuuluvan ekonomivaimon tai vastaavan, luot uraa, jatkat perheyritystä...

Ei mennyt ihan noin. Olin kelvoton robotti, joka karkasi vanhempiensa kauko-ohjauksesta.

Tuo on kyllä varma keino romuttaa lapsensa itsetunto, tai ainakin kurjistaa lapsensa elämää pitkäksi aikaa, jos pakottaa hänet opiskelemaan jotain, mitä hän ei itse ole valinnut tai mistä hän ei ole ollenkaan kiinnostunut. On ainakin oman kokemukseni mukaan yön ja päivän ero oppimistuloksissa, kun vertaa kiinnostavan asian ja ei-kiinnostavan oppiaineen opiskelussa. Motivaatio häviää, jos ei oppiaine kiinnosta.

Sait sentään sinniteltyä loppuun tutkinnon oppiaineesta, mikä sinua ei kiinnostanut. Miksi et ole ylpeä siitä? Miksi se lannistaa sinua, kun se voisi päinvastoin nostaa sinun itsetuntoasi, että onnistuit melkein mahdottomassa?

Itse valitsin ensimmäisen tutkinnon oppiaineen aika kehnoin perustein, valitsin vähiten epäkiinnostavan tieteenalan (joita oli sitten lopulta kolme). Opiskelu oli aikamoista tervanjuontia varsinkin loppuaikoina, mutta olen juuri siitä syystä tavattoman ylpeä, että jaksoin pakertaa loppuun asti. Yksi kolmesta oppiaineesta osoittautui ihanaksi kyllä. Niillä tunneilla istuin into pinkeänä. Toisen tutkinnon valitsin osin käytännön syistä (sain tekosyyn siitä, että ne tukisivat ammatillisesti), mutta huisin kiinnostavia oppiaineita tuli opiskeltua. Ja tosiaankin yön ja päivän ero motivaatiossa ja tuloksissa, kun opiskeli itselle kiehtovaa oppiainetta.