Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kysely: Toimiko poliisi oikein kaasuttaessaan Elokapinalaisia?

Aloittaja MrKAT, lokakuu 06, 2020, 01:16:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 06, 2020, 11:48:00
Poliisithan olisivat voineet vaikka poistua paikalta, kyllä "autoilijat" olisivat jonkin ajan päästä hoitaneet homman pois päiväjärjestyksesta. Tuutanneen vaan ja kaasutelleet autojaan, niin eiköhän innokkainmankin  autoilun vastustajan hermot olisi joutuneet koetukselle.
Lähtökohta poliisin läsnäoloon on se, että sen tehtävä on turvata mielenosoituksen sujumista. Se on siis osallistujien oman turvallisuuden vuoksi ja vasta toissijaisesti sen vuoksi, mikäli mielenosoittajat itse ryhtyvätkin perseilemään. Tässä tapauksessa mielenosoittajilla ei ollut aikomustakaan toteuttaa ilmoittamaansa suunnitelmaa, vaan nimen omaan rikkoa lakeja. Mielenosoitus kesti kuutisen tuntia, eli heille annettiin paremmin kuin hyvin aikaa. Voimakeinoja eskaloitiin maltillisesti, mutta tällä kertaa ei ollut riittävästi poliisiautojakaan, että edelleen tottelemattomat olisi saatu siirrettyä tieltä autoihin, ja pois paikalta. Aina kun poliisi kantoi jonkun paikaltaan pois, joku muu mielenosoittaja istahti kannettavien tilalle. Sen vuoksi poliisi päätyi myös sumutteen käyttöön - tästäkin ennakkovaroitettiin mielenosoittajia moneen kertaan, ennen kuin sumutetta sitten käytettiin.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 06, 2020, 12:24:38
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 11:42:37
Kaikenlaisia tekosyitä sitä keksitäänkin väkivallan legitimoimiseksi yhteiskunassa.
Valtiolla on väkivaltamonopoli, ja se on tarvittaessa oikeutettu käyttämään sitä.

Ja jotta poliisi säilyttäisi uskottavuutensa järjestyksen ylläpitäjänä, sen on joskus myös turvauduttava voimaan. Muuten on vaarana, että väkivaltamonopoli murretaan, ja eri pienryhmät ryhtyvät itse turvaamaan intressejään väkivallalla. Ja silloin ei ole enää kenelläkään kivaa. Kaikkein vähiten juuri elokapinallisten tyyppisillä ryhmillä.

Pippurisumutteen käyttö oli lähinnä viesti, että tarvittaessa poliisi kyllä hoitaa homman. Ei tartte auttaa.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 06, 2020, 12:24:38
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 11:42:37
Kaikenlaisia tekosyitä sitä keksitäänkin väkivallan legitimoimiseksi yhteiskunassa.
Valtiolla on väkivaltamonopoli, ja se on tarvittaessa oikeutettu käyttämään sitä. Tarvittiinko sitä nyt juuri tässä tilanteessta vai ei, on kyseenalaista mutta se ei, että juuri sitä mielenosoittajat halusivat.

On muuten jännä, että kaikenlaisia vastapuolen tviittailuja löydät, mutta sitten kun asia koskee komppaamiesi tahojen tviittejä, niitä et tänne laita lainkaan. Kovin on yksipuolista tarjontaa - kuten on kyllä MrKATillakin.

Tuo tuskin oli se mitä mielenosoittajat halusivat. Olen käsityksessä, että he halusivat, että poliitikot tekisivät parempaa ympäristöpolitiikkaa ilmastonmutoksen torjumiseksi.

Se että poliisi esittää ryöstäjän tavoin vaihtoehtoja urheilleen, miten nämä voisivat välttää väkivallan ei tee väkivallan käyttäjästä syytöntä ja uhrista syyllistä varsinkaan kun uhri ei ole lainkaan väkivaltainen. Mikäli vuokrabussia ei jostain syystä käytetä, kuten tavallisesti on käytetty, pitäisi sille olla joku muu peruste, kuin se, että poliisi keksii ihan ad hoc uuden lievimmän väkivallan muodon korvaamalla aiemmat lievimmän väkivallan muodot voimakkaammalla väkivallalla.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 06, 2020, 12:41:55
Ja jotta poliisi säilyttäisi uskottavuutensa järjestyksen ylläpitäjänä, sen on joskus myös turvauduttava voimaan. Muuten on vaarana, että väkivaltamonopoli murretaan, ja eri pienryhmät ryhtyvät itse turvaamaan intressejään väkivallalla. Ja silloin ei ole enää kenelläkään kivaa. Kaikkein vähiten juuri elokapinallisten tyyppisillä ryhmillä.

Pippurisumutteen käyttö oli lähinnä viesti, että tarvittaessa poliisi kyllä hoitaa homman. Ei tartte auttaa.
Tottahan ajokortittomat anarko-markot ja työttömät globalisaatioragettajat ovat parhaita mahdollisia yhteiskuntarauhan ja Suuren MuutoksenTm turvaajia, ei epäilystäkään. Ei täällä mitään poliiseja tarvita!
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 12:43:03
Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 06, 2020, 12:24:38
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 11:42:37
Kaikenlaisia tekosyitä sitä keksitäänkin väkivallan legitimoimiseksi yhteiskunassa.
Valtiolla on väkivaltamonopoli, ja se on tarvittaessa oikeutettu käyttämään sitä. Tarvittiinko sitä nyt juuri tässä tilanteessta vai ei, on kyseenalaista mutta se ei, että juuri sitä mielenosoittajat halusivat.

On muuten jännä, että kaikenlaisia vastapuolen tviittailuja löydät, mutta sitten kun asia koskee komppaamiesi tahojen tviittejä, niitä et tänne laita lainkaan. Kovin on yksipuolista tarjontaa - kuten on kyllä MrKATillakin.

Tuo tuskin oli se mitä mielenosoittajat halusivat. Olen käsityksessä, että he halusivat, että poliitikot tekisivät parempaa ympäristöpolitiikkaa ilmastonmutoksen torjumiseksi.

Olikin fiksua valita ajankohta, jolloin maassamme on voimakkaan idealistisesti ympäristöpolitiikkaa ajava hallitus. Nyt se pakotettiin tekemään kiusallinen valinta, hyväksyäkö laittomuudet ja anarkia vai toimiako lakien pohjalta.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Aave

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 12:43:03
Tuo tuskin oli se mitä mielenosoittajat halusivat.
"Elokapinan eilisen protestin yksi strateginen idea oli rikkoa lakia ja aiheuttaa kiinniottoja".

Riko lakeja-> Ole noudattamatta poliisin kieltoja käskyjä-> Älä usko poliisin varoituksia-> Tulee lopulta sumutetta-> Ylläty, ja heittäydy uhriksi!

Jos olisi kuten väität, niin ei näin patatyhmää sakkia kannattaisi päästää edes jonkin syrjäseudun hiekkalaatikolle leikkimään. :)

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä
Olen käsityksessä, että he halusivat, että poliitikot tekisivät parempaa ympäristöpolitiikkaa ilmastonmutoksen torjumiseksi.
Huonostipa seuraavat politiikkaakaan, kun juuri nythän mm. polttoaineveron korotukset ja ruuhkamaksut ovat tuoreeltaan tapetilla. Heillä on nyt samanhenkisin hallitus mitä Suomesta löytyy, mutta ilmeisesti tarkoitus olikin ampua hallitusta jalkaan! :)

Lisäys: Brutto,

Jep!

Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 06, 2020, 12:50:15

Idealistinen hallituksemme on saanut sovittua ymmärtääkseni aikatalun, mutta konkreettisina toiminaan lisännyt rahaa turpeen polttoon, mikä on kaikista energiamuodoista ymmärtääkseni se huonoin ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. Ja jos historiasta on jotain oppimista, tuleva hallituksemme on jälleen oikeistolainen, jolla ei ole ollut tähänkään päivään asti riittävästi idealismia säilyttää planeettaa nuoremmille saati tuleville sukupolville, joten hieman hankala paikka ilmastonmuutoksesta huolissaan oleville valita ajankohtaa mielenosoituksilleen.

Oli hallituksemme idealistinen tai sitten ei, ei konkreettisia ja oikeasti vaikuttavia toimia ole ollut juurikaan luvassa. Ehkäpä katsoivat hallituksemme lievän idealismin olleen oljenkorsi, johon tarttua. En tiedä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

Kepu on hallituksessa, ja se tosiaankaan ei tunnetusti aja mitään "voimakkaan idealistista ympäristöpolitiikkaa". Hui hai.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 06, 2020, 12:52:23
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 12:43:03
Tuo tuskin oli se mitä mielenosoittajat halusivat.
"Elokapinan eilisen protestin yksi strateginen idea oli rikkoa lakia ja aiheuttaa kiinniottoja".

Riko lakeja-> Ole noudattamatta poliisin kieltoja käskyjä-> Älä usko poliisin varoituksia-> Tulee lopulta sumutetta-> Ylläty, ja heittäydy uhriksi!

Jos olisi kuten väität, niin ei näin patatyhmää sakkia kannattaisi päästää edes jonkin syrjäseudun hiekkalaatikolle leikkimään. :)

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä
Olen käsityksessä, että he halusivat, että poliitikot tekisivät parempaa ympäristöpolitiikkaa ilmastonmutoksen torjumiseksi.
Huonostipa seuraavat politiikkaakaan, kun juuri nythän mm. polttoaineveron korotukset ja ruuhkamaksut ovat tuoreeltaan tapetilla. Heillä on nyt samanhenkisin hallitus mitä Suomesta löytyy, mutta ilmeisesti tarkoitus olikin ampua hallitusta jalkaan! :)

Lisäys: Brutto,

Jep!

Edelleen. Poliisi ei voi mielvaltaisesti alkaa määrittelemään uudestaan livientä voimankäyttönsä muotoa väkivallattoman mielenosoituksen hajoittamiseksi. Eikä uhri ole syyllinen kohtaloonsa jos kaikki annetut vaihtoehdot ovat huonoja.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 13:08:34
Oli hallituksemme idealistinen tai sitten ei, ei konkreettisia ja oikeasti vaikuttavia toimia ole ollut juurikaan luvassa. Ehkäpä katsoivat hallituksemme lievän idealismin olleen oljenkorsi, johon tarttua. En tiedä.
Koronatilannehan itsessään on ollut mitä parhainta ympäristöpolitiikkaa - varsinkin, mikäli kokoontumisrajoituksia noudatettaisiin. Se koskee myös anarkomarkoja.

Taloudellisesti koronatilanne on velkaannuttanut valtiotamme eniten sen historiassa. Nyt yksityisautolevien tulisi maksaa entisestään, että ajokortittomilla ja työttömillä anarkomarkoilla olisi idealistisempi fiilis. Eihän se yhteiskunta millään öljy- ja hiilipohjaisella energialla pyöri, vaan idealismilla ja ihmisoikeuksilla!
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 13:15:16
Eikä uhri ole syyllinen kohtaloonsa jos kaikki annetut vaihtoehdot ovat huonoja.

Ja mitä ne vaihtoehdot tässä nimenomaisessa tapauksessa olivatkaan...?
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 06, 2020, 13:28:51

Lopettaa parempien ilmastotoimien vaatiminen tai tulla poliisin pahoinpitelemäksi.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Aave

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 13:15:16
Edelleen.
Mitä edelleen?
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä
Poliisi ei voi mielvaltaisesti alkaa määrittelemään uudestaan livientä voimankäyttönsä muotoa väkivallattoman mielenosoituksen hajoittamiseksi.
Eihän poliisi sitä ole tehnytkään. Jatkossa kannattaakin toimia niin, että näitä mielenosoittajia varten varataan riittävästi busseja ja henkilöstöä heidän pikaisen poistamisensa sujumikseksi. Poistaminen alkaa välittömästi jo siinä vaiheessa, kun yksikin hankkiutuu kahlitsemaan tai liimailemaan itseään johonkin. Tarvittavien resurssien varmistamiseksi tämä on vain yksi pikkusyy, että rahoitusta tulee allokoida lisää poliisille. Se voisi olla pois esimerkiksi ympäristöä koskevasta rahoituksesta.
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä
Eikä uhri ole syyllinen kohtaloonsa jos kaikki annetut vaihtoehdot ovat huonoja.
"Uhrit" saivat valitettavasti juuri sitä mitä tulivat hakemaankin, ja samalla mahdollisimman suuren julkisuuden. Se on kieltämättä virhe.

Kannatan pikaista joukkokanniskelua busseihin heti, kun perseily alkaa. Eli maksimissaan 15 minuuttia itse mielensoituksen alkamisesta. :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

-:)lauri

Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 13:30:05
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 06, 2020, 13:28:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 06, 2020, 13:15:16
Eikä uhri ole syyllinen kohtaloonsa jos kaikki annetut vaihtoehdot ovat huonoja.

Ja mitä ne vaihtoehdot tässä nimenomaisessa tapauksessa olivatkaan...?

Lopettaa parempien ilmastotoimien vaatiminen tai tulla poliisin pahoinpitelemäksi.

Miksi keskellä ajorataa istuminen olisi ainoa keino vaatia parempia ilmastotoimia? Miksi niitä ei voisi vaatia istumalla vaikka jalkakäytävällä tai puistossa?