Kirjoittaja Aihe: Tieteellinen maailmankuva  (Luettu 9100 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #30 : Helmikuu 24, 2019, 08:05:46 »
Uskotko että, että jokainen ihmisyksilö toimii täsmälleen samojen lainalaisuuksien mukaan ja yksilölliset erot johtuvat vain siitä, että ympäristössä ja perimässä on joitain eroja? Jos voisimme asettaa kaksi yksilöä täsmälleen samaan tilanteeseen niin perimän kuin ympäristön suhteen, he toimisivat täsmälleen samoin ja tekisivät täsmälleen samoja valintoja? Tosin - todellisessa elämässä tämä on täysi mahdottomuus, koska kukaan ei voi ympäristönä kohdata täsmlleen samoja toisia ihmisiä ja täsmälleen samaa ympäristöä.

Tietenkin ihmisen subjektiivinen kokemuksellinen ymmärrys elämismaailmastaan on karkeistus. Tuossa karkeistuksessa vain on tieteen karkeistukseen erona sen subjektiivisuus. Siitä myös kumpuavat yksilölliset erot. Koska kyseessä on karkeistus, sen voi tehdä useammalla kuin yhdellä tavalla. Kun sen jokainen yksilö tekee omalla yksilöllisellä tavallaan, syntyy erilaisia tulkintoja, joita siis ei pysty selittämään vain tutkimalla sitä tilannetta, jossa yksilö karkeistuksiaan tekee. Tiede, joka välttää subjektiivisuutta, joutuu ohittamaan juuri niitä yksilöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten kukin omaa kokemuksellista todellisuuttaan tulkitsee.

Yleispätevät kuvaukset toimivatkin lähinnä tilastollisen todennäköisyyden kautta, mutta ihan kuten todennäköisyys ennustaa huonosti yhden nopanheiton tulosta, ne ennustavat huonosti myös yhden yksilön yhden pistemäisen hetken toimintaa. Ihmisen elämä on kuitenkin juuri tuollaisten pistemäisten valintatilanteiden jatkumo, joka tällaisena muodostuu varsin vaikeasti ennustettavaksi. Paitsi tietenkin riittävällä karkeistuksella, jossa ei oteta yksityiskohtia mukaan tarkasteluun. Kun oikein kunnolla karkeistetaan on jokaisen elämä ”samanlainen”, koska se on jatkumo syntymästä kuolemaan. Mutta riittäisikö tämä tarkkuus ennustuksena elämän kulusta? Tuntuisiko se olevan ymmärrykseltä, joka jotenkin selittää ihmisyyttä? Auttaako se jossain valintatilanteessa pähkäilevää yksilöä eteenpäin tai edistäisikö valintoja tilanteessa, jossa ihmisten toimintaa pitäisi pystyä ennakoimaan? 

Ihmisten toimintaan vaikuttaa muuten aika paljon tiedostamatonkin. Ihan riippumatta siitä, kuinka reflektointikykyinen yksilö sattuu olemaan, on aika merkittävä tekijä toimintaamme ohjaavasta tiedostamatonta. Se on sitä jopa hyvästä syystä, koska kaiken periaatteessa tiedostettavissa olevan jatkuva tiedostaminen olisi aivan liian työlästä ja veisi resursseja. Eikös just tutkittu sitä, että älykkyydessä ehkä tärkeä ominaisuus on kyky ohittaa epäolennaisuudet ja valita ne asiat, jotka kulloisessakin tilanteessa ovat olennaisia? Psykologisissa tapauskuvauksissa on näitä tyyppejä, jotka esim. muistavat kaiken eli liikaa. Kyse on merkittävästi elämää haittaavasta kyvystä. Vastaavasti ihminen ei kasvata ymmärrystään sellaisella tieteellä, joka ottaa ihan kaiken huomioon. Emme koe sitä ymmärrystämme auttavana, vaan päinvastoin ymmärrämme asioita mallinnuksien ja teorioiden avulla, jotka karkeistavat eli vähentävät informaatiota poimien siitä jostain näkökulmasta käsin merkitykselliseksi ajatellun osan. Tällainen kaava toimii loistavan hyvin, jos kaavaan syötettävät voidaan vakioida. Se toimii paljon huonommin, kun kaavaan syötetään epämääräisellä tavalla toisistaan eroavia yksiköitä, joissa on useita tekijöitä, joita kaavassa ei oteta huomioon. Edelleen tilastollinen todennäköisyys isommassa porukassa voi tuottaa ennusteita, mutta yhden käsiteltävän kohdalla ennuste on aika heikko.

Tiede ilman muuta tuottaa jonkinlaista tietoa erinomaisen hyvin. Mutta on kyllä myös ymmärrystä lisäävää ymmärtää, millaista tietoa se nimenomaan ei pysty tuottamaan. En ole oikein päässyt selvyyteen, miksi haluaisit ehdottomasti nimetä tämän jollain tapaa epätiedoksi ja siirtää sen tiedon käsitteen ulkopuolelle. Kun kuitenkin jo käsite tieteellinen tieto selvästi kielelliseltä muodoltaankin myöntää, että se on tiedon alakäsite, jonka ulkopuolelle jää jotain toisenlaista tietoa. Samoin objektiivinen tieto on selkeä ilmaus, joka kertoo, ettei subjektiivinen tieto kuulu sen piiriin. Objektiivisuus ei tavoita subjektiivisuutta yhtään sen aremmin kuin subjektiivisuuskaan tavoittaa objektiivisuuden. Molemmilla on rajansa. Näiden rajojen hahmottaminen lisää ymmärrystä ja sokeus näille rajoille on ymmärrystä heikentävää.
Tieteen kohdalla ole kyse uskosta vaan siitä miten tieteet kuvaavat ihmistä yleispätevillä mallinnuksillaan ja kuinka niistä muodostuu mahdollisimman yhtenäinen kokonaiskuva maailmasta, ihmisineen.
Jolloin täsmälleen samaan tilaan, myös fyysisesti, maailmassa mallinnettu ihminen tarkoittaa täsmälleen samaa ihmisyksilöä.

Mutta jos kielletään kokonaan tiedon piiristä se tieto, joka on tietoa subjektiivisesta ja vain yksilöä koskevasta, ei-yleistettävästä, sanotaan samalla, että se ei ole todellista eikä kuulu todellisuuden piiriin. Onko sinusta näin? Onko lopulta pelkkää kuvittelua se osa jokaisen yksilön subjektiivisuudesta, jota ei voida yleistävän ja yleispätevyyttä tavoittelevan tieteen keinoin tavoittaa?

En ole kieltämässä sitä, että on olemassa ihmisille yhtyeistä ja yleistettävää. Mutta oletko sinä nyt toteamassa, että se ei ole osa todellisuutta? Että sen tietäminen ei ole tietoa, vaan - mitä? Kuvitelmaa, harhaa?

Lainaus
Tiede on kulttuurien, yhteiskuntien ja kielten tavoin yhteisöllistä subjektiivisuutta.
Yleispätevimpänä toimivinta. Toimii kaikkialla.
Yhteisöllisen yksilön kokemuksellinen todellisuus tulee tulkituksi yhteisöllisten mallien avulla niiden mukaisesti.

Tuleeko? Aina ja täysin? Vai olisiko tietämisessä tilaa sillekin, että se tulkinta perustuisi siiihen, mitä tuo yksilö itse itsestään tunnistaa ja ehkä toisille pyrkii kommunikoimaan? Ikävä kyllä tuo kuvauksesi kuulostaa pahasti siltä, kun lääkäri luottaa labratuloksiin ja yleispätevään omaan tietoonsa - ja tietenkin omaan käsitykseensä ihmisistä - enemmän kuin siihen, mitä hoidettava itse kertoo tuntemuksistaan. Tällä päästään vaikkapa siihen mielippuoliseen tilanteeseen, jossa itse olen kerran ollut. Hoitava lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että syntymässä oleva lapseni ei voi olla nelikiloinen (joten ennalta päätetty keisarinleikkaus on turha). Tämä hänen käsityksensä oli niin vakaa, että kätilön sanoessa vauvan synnyttyä, että näyttää olevan nelikiloinen, tuo lääkäri huudahti ”ei”. No joo - oli 20 g vajaa nelikoinen. MTämä nyt vain ankedoottina, mutta myös esimerkkinä siitä, että ihan käytännössäkin sille subjektiivisuudenkin arvostamiselle on tilaa ja sekin tieto nimenomaan yksilöä ymmärtämään pyrittäessä on tilauksensa. Kun kyse ON yksilöstä, on ihan oikeasti syytä pitää tuon ilmaisukykyisen ja omilla aisteillaan jatkuvasti omaa tilaansa erittäinkin tarkasti mittaavalla tyypillä aika tarkkaakin tietoa aiheesta. Se tiede, joka ulkopuolelta pyrkii alati tarkentuvaan yleistykseen ei ole aina parhaan tiedon lähde. Varsinkaan, jos se harhautuu uskomaan omaan pätevyyteensä liiaksi ja ryhtyy halveksimaan sitä subjektiivista tietoa, joka on subjektin itsensä hallussa ja ulottuvilla.

Lainaus
Tieteellisten ennusteiden tarkkuutta parannetaan kumulatiivisesti tarkentuvilla ennustemalleilla.
Myös noppien ja ihmisyksilön toiminnan osalta.

OIkeesti olis aika paljon tehokkaampaa kuitenkin muistaa, että ihan vain kysymällä, saa paljon tarkemmin ja nopeammin tietää, sattuuko ja mihin kohtaan. Jos on paljon monimutaisempaa ja toistaiseksi huomattavan epätarkkaa luottaa johonkin aivokuvaukseen. Enkä ole ihan varma, että se koskaan muuttuu parhaaksi ja tarkimmaksi tavaksi ottaa kivun olemassaolosta selvää - siis tilanteessa, jossa kyse on yksilöstä. Kyllä mä puhallan lapsen sormeen, kun hän ilmoittaa että siihen sattui epäröimättä ja pitäen ilmoitusta epäluotettavan subjektiivisena. Hauskaa muuten on sekin, että puhaltamista on käytetty aina, mutta vasta nykyään on osattu selittää tieteellisesti, miski se ihan aidosti myös auttaa. Olemme siis tienneet tämän jo aikaa ennen tieteellisen tiedon löytymistä asiasta.

Lainaus
Monet eläimet toimivat tiedostamattomasti mutta ihmislaji on osoittanut käsitteellisesti karkeistavan kielellisen ja sosiaalisen ajattelun voiman. Tiede on kehittynein versio tällaisesta.

Siltikään mikään ihmisen rakentama mittalaite ei pysty samaan kuin hyvin koulutettu koira. Tai siis - koira kyllä pystyy kouluttamattakin, mutta vain koulutetun koiran pystymistä pystyy ihminen hyödyntämään. sellaista mittalaitetta ei ole tiede kyennyt rakentamaan, joka vaikkapa koiraa pätevämmin pystyisi löytämään vainajia veden alta. Syövänkin koira haistaa paljon aikaisemmin kuin tiede sen osaa tunnistaa. Tuleva kuolemakin on kissalle tunnistettavissa, mutta se tieteeseen perustava hoitohenkilöstö ei asiaa huomaa.

Lainaus
Ehkä tämä selventää, miksi käsite tieteellinen tieto ei ole tiedollisesti alakäsite tiedolle vaan modernein ja toimivin käsite tiedolle.
Objektiivisuudella viitataan yhteiseen todellisuuteen, yhtenäisillä kuvauksilla.

Todellisuuteen kuitenkin minun mielestäni kuuluu se subjektiivinen todellisuus myös. Se on se todellisuus, joss jokainen meistä nyt kuitenkin elää. Kuten vaikkapa tuo pieni anekdoottini vähän kuvaa, on jopa haitallista, jos usko yleispätevään tietoon on niin luja, että subjektiivista tietoa ei enää pysty arvostamaan. Ei ole sattumaa, että jokaisella elävällä yksilöllä on erittäinkin tarkka kyky havainnoida omaa tilaansa. Niin tarkka, että tiede tarpoo aika sokkona siihen verrattuna. Kyse ei ole pelkästään terveydenhoidosta, vaan vaikkapa opettajan on aika vaarallista uskoa, että hänellä on opintojensa perusteella paras ymmärrys siitä, miten oppiminen parhaiten tapahtuu. Että hän voi tämän tietonsa perusteella ohittaa oppilaan oman kokemuksen siitä. Näin saamme niitä ”opettajia”, jotka ”tietävät”, että se kynän heiluttaminen häiritsee - vaikka itse asiassa kinesteettinen oppilas saattaa joutua käyttämään kaiken keskittymisensä siihen, että pystyy pitämään tällaisen liikkumisensa opettajan käskyn mukaan kurissa, jolloin oppimiselle ei jää enää kapasiteettia. (Tämäkin on elävän elämän esimerkki.) Objketiivisen tiedon kyvylle selittää todellisuutta on rajansa. Jos tätä ei kyetä tunnistamaan, se vähentää tuota tietoa hyödyntävän kykyä toimia järkevästi ja tuloksekkaasti.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #31 : Helmikuu 24, 2019, 12:40:34 »

Tieteen kohdalla ole kyse uskosta vaan siitä miten tieteet kuvaavat ihmistä yleispätevillä mallinnuksillaan ja kuinka niistä muodostuu mahdollisimman yhtenäinen kokonaiskuva maailmasta, ihmisineen.
Jolloin täsmälleen samaan tilaan, myös fyysisesti, maailmassa mallinnettu ihminen tarkoittaa täsmälleen samaa ihmisyksilöä.

Mutta jos kielletään kokonaan tiedon piiristä se tieto, joka on tietoa subjektiivisesta ja vain yksilöä koskevasta, ei-yleistettävästä, sanotaan samalla, että se ei ole todellista eikä kuulu todellisuuden piiriin. Onko sinusta näin? Onko lopulta pelkkää kuvittelua se osa jokaisen yksilön subjektiivisuudesta, jota ei voida yleistävän ja yleispätevyyttä tavoittelevan tieteen keinoin tavoittaa?

En ole kieltämässä sitä, että on olemassa ihmisille yhtyeistä ja yleistettävää. Mutta oletko sinä nyt toteamassa, että se ei ole osa todellisuutta? Että sen tietäminen ei ole tietoa, vaan - mitä? Kuvitelmaa, harhaa?

Lainaus
Tiede on kulttuurien, yhteiskuntien ja kielten tavoin yhteisöllistä subjektiivisuutta.
Yleispätevimpänä toimivinta. Toimii kaikkialla.
Yhteisöllisen yksilön kokemuksellinen todellisuus tulee tulkituksi yhteisöllisten mallien avulla niiden mukaisesti.

Tuleeko? Aina ja täysin? Vai olisiko tietämisessä tilaa sillekin, että se tulkinta perustuisi siiihen, mitä tuo yksilö itse itsestään tunnistaa ja ehkä toisille pyrkii kommunikoimaan? Ikävä kyllä tuo kuvauksesi kuulostaa pahasti siltä, kun lääkäri luottaa labratuloksiin ja yleispätevään omaan tietoonsa - ja tietenkin omaan käsitykseensä ihmisistä - enemmän kuin siihen, mitä hoidettava itse kertoo tuntemuksistaan. Tällä päästään vaikkapa siihen mielippuoliseen tilanteeseen, jossa itse olen kerran ollut. Hoitava lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että syntymässä oleva lapseni ei voi olla nelikiloinen (joten ennalta päätetty keisarinleikkaus on turha). Tämä hänen käsityksensä oli niin vakaa, että kätilön sanoessa vauvan synnyttyä, että näyttää olevan nelikiloinen, tuo lääkäri huudahti ”ei”. No joo - oli 20 g vajaa nelikoinen. MTämä nyt vain ankedoottina, mutta myös esimerkkinä siitä, että ihan käytännössäkin sille subjektiivisuudenkin arvostamiselle on tilaa ja sekin tieto nimenomaan yksilöä ymmärtämään pyrittäessä on tilauksensa. Kun kyse ON yksilöstä, on ihan oikeasti syytä pitää tuon ilmaisukykyisen ja omilla aisteillaan jatkuvasti omaa tilaansa erittäinkin tarkasti mittaavalla tyypillä aika tarkkaakin tietoa aiheesta. Se tiede, joka ulkopuolelta pyrkii alati tarkentuvaan yleistykseen ei ole aina parhaan tiedon lähde. Varsinkaan, jos se harhautuu uskomaan omaan pätevyyteensä liiaksi ja ryhtyy halveksimaan sitä subjektiivista tietoa, joka on subjektin itsensä hallussa ja ulottuvilla.

Lainaus
Tieteellisten ennusteiden tarkkuutta parannetaan kumulatiivisesti tarkentuvilla ennustemalleilla.
Myös noppien ja ihmisyksilön toiminnan osalta.

OIkeesti olis aika paljon tehokkaampaa kuitenkin muistaa, että ihan vain kysymällä, saa paljon tarkemmin ja nopeammin tietää, sattuuko ja mihin kohtaan. Jos on paljon monimutaisempaa ja toistaiseksi huomattavan epätarkkaa luottaa johonkin aivokuvaukseen. Enkä ole ihan varma, että se koskaan muuttuu parhaaksi ja tarkimmaksi tavaksi ottaa kivun olemassaolosta selvää - siis tilanteessa, jossa kyse on yksilöstä. Kyllä mä puhallan lapsen sormeen, kun hän ilmoittaa että siihen sattui epäröimättä ja pitäen ilmoitusta epäluotettavan subjektiivisena. Hauskaa muuten on sekin, että puhaltamista on käytetty aina, mutta vasta nykyään on osattu selittää tieteellisesti, miski se ihan aidosti myös auttaa. Olemme siis tienneet tämän jo aikaa ennen tieteellisen tiedon löytymistä asiasta.

Lainaus
Monet eläimet toimivat tiedostamattomasti mutta ihmislaji on osoittanut käsitteellisesti karkeistavan kielellisen ja sosiaalisen ajattelun voiman. Tiede on kehittynein versio tällaisesta.

Siltikään mikään ihmisen rakentama mittalaite ei pysty samaan kuin hyvin koulutettu koira. Tai siis - koira kyllä pystyy kouluttamattakin, mutta vain koulutetun koiran pystymistä pystyy ihminen hyödyntämään. sellaista mittalaitetta ei ole tiede kyennyt rakentamaan, joka vaikkapa koiraa pätevämmin pystyisi löytämään vainajia veden alta. Syövänkin koira haistaa paljon aikaisemmin kuin tiede sen osaa tunnistaa. Tuleva kuolemakin on kissalle tunnistettavissa, mutta se tieteeseen perustava hoitohenkilöstö ei asiaa huomaa.

Lainaus
Ehkä tämä selventää, miksi käsite tieteellinen tieto ei ole tiedollisesti alakäsite tiedolle vaan modernein ja toimivin käsite tiedolle.
Objektiivisuudella viitataan yhteiseen todellisuuteen, yhtenäisillä kuvauksilla.

Todellisuuteen kuitenkin minun mielestäni kuuluu se subjektiivinen todellisuus myös. Se on se todellisuus, joss jokainen meistä nyt kuitenkin elää. Kuten vaikkapa tuo pieni anekdoottini vähän kuvaa, on jopa haitallista, jos usko yleispätevään tietoon on niin luja, että subjektiivista tietoa ei enää pysty arvostamaan. Ei ole sattumaa, että jokaisella elävällä yksilöllä on erittäinkin tarkka kyky havainnoida omaa tilaansa. Niin tarkka, että tiede tarpoo aika sokkona siihen verrattuna. Kyse ei ole pelkästään terveydenhoidosta, vaan vaikkapa opettajan on aika vaarallista uskoa, että hänellä on opintojensa perusteella paras ymmärrys siitä, miten oppiminen parhaiten tapahtuu. Että hän voi tämän tietonsa perusteella ohittaa oppilaan oman kokemuksen siitä. Näin saamme niitä ”opettajia”, jotka ”tietävät”, että se kynän heiluttaminen häiritsee - vaikka itse asiassa kinesteettinen oppilas saattaa joutua käyttämään kaiken keskittymisensä siihen, että pystyy pitämään tällaisen liikkumisensa opettajan käskyn mukaan kurissa, jolloin oppimiselle ei jää enää kapasiteettia. (Tämäkin on elävän elämän esimerkki.) Objketiivisen tiedon kyvylle selittää todellisuutta on rajansa. Jos tätä ei kyetä tunnistamaan, se vähentää tuota tietoa hyödyntävän kykyä toimia järkevästi ja tuloksekkaasti.
Onko edes pelkkää kuvittelua se osa jokaisen yksilön subjektiivisuudesta, jota ei voida yleistävän ja yleispätevyyttä tavoittelevan kielen keinoin kuvata kuvitelminakaan?
Se mitä ei voida kuvata, siitä meillä ei ole mitään kuvaa. Kaikki mitä meille on, on kuvausten varassa.
Myös se tieto, joka on tietoa subjektiivisesta yksilöä koskevasta, on yleistävien kuvausten varassa.

Mitä yksilö itse itsestään tunnistaa ja ehkä toisille pyrkii kommunikoimaan, tunnistuu ja tulee onnistuneesti kommunikoiduksi yhteisöllisen kielen ja kulttuurin avulla.
Modernissa yhteisöllisyydessä kasvavasti myös tieteen avulla.
Tieteellis-teknologistuneet yhteisöt ovat samanaikaisesti kasvattaneet ymmärrystä ja hallintakykyä, sekä yksilöllisyyttä vahvistavasti että heikentävästi.
Kehitys ei ole mustavalkoista vaan pakollista muutosta.

Tieteessä laadullinen tutkimus tukee määrällistä tutkimusta mutta aika näyttää kuinka kauan tähän on tarvetta.
Tietoa on kerätty ja metsästetty, ajateltu ennenkin, nyt vain entistä tehokkaammin tieteellisesti.
Kyse on ihmisajattelun tietämisprosessin jalostumisesta universaaliuteen tähtääväksi globaaliksi tietojärjestelmäksi.

Se mihin tiede pystyy nyt, ei ole este vaan kehitysaskel sille mihin tiede pystyy tulevaisuudessa.
Tieteen saavutusten historia osoittaa että tiede on kiihtyvästi ylittämässä eläinten, myös ihmisten, kyvyt ja saavutukset.

Todellisuuteen kuvauksena kuuluu myös subjektiivinen todellisuus, yleispätevänä kielellisenä ja tieteellisenä kuvauksena .
Tieteen avulla saamme myös niitä opettajia, jotka tietävät että kinesteettinen oppilas saattaa joutua käyttämään kaiken keskittymisensä siihen, että pystyy pitämään tällaisen liikkumisensa opettajan käskyn mukaan kurissa, jolloin oppimiselle ei jää enää kapasiteettia.
Objketiivisen tiedon kyvylle selittää todellisuutta on rajansa. Jos tätä ei kyetä tunnistamaan, se vähentää tuota tietoa hyödyntävän kykyä toimia järkevästi ja tuloksekkaasti.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #32 : Helmikuu 24, 2019, 13:13:30 »

Tieteen kohdalla ole kyse uskosta vaan siitä miten tieteet kuvaavat ihmistä yleispätevillä mallinnuksillaan ja kuinka niistä muodostuu mahdollisimman yhtenäinen kokonaiskuva maailmasta, ihmisineen.
Jolloin täsmälleen samaan tilaan, myös fyysisesti, maailmassa mallinnettu ihminen tarkoittaa täsmälleen samaa ihmisyksilöä.

Mutta jos kielletään kokonaan tiedon piiristä se tieto, joka on tietoa subjektiivisesta ja vain yksilöä koskevasta, ei-yleistettävästä, sanotaan samalla, että se ei ole todellista eikä kuulu todellisuuden piiriin. Onko sinusta näin? Onko lopulta pelkkää kuvittelua se osa jokaisen yksilön subjektiivisuudesta, jota ei voida yleistävän ja yleispätevyyttä tavoittelevan tieteen keinoin tavoittaa?

En ole kieltämässä sitä, että on olemassa ihmisille yhtyeistä ja yleistettävää. Mutta oletko sinä nyt toteamassa, että se ei ole osa todellisuutta? Että sen tietäminen ei ole tietoa, vaan - mitä? Kuvitelmaa, harhaa?

Lainaus
Tiede on kulttuurien, yhteiskuntien ja kielten tavoin yhteisöllistä subjektiivisuutta.
Yleispätevimpänä toimivinta. Toimii kaikkialla.
Yhteisöllisen yksilön kokemuksellinen todellisuus tulee tulkituksi yhteisöllisten mallien avulla niiden mukaisesti.

Tuleeko? Aina ja täysin? Vai olisiko tietämisessä tilaa sillekin, että se tulkinta perustuisi siiihen, mitä tuo yksilö itse itsestään tunnistaa ja ehkä toisille pyrkii kommunikoimaan? Ikävä kyllä tuo kuvauksesi kuulostaa pahasti siltä, kun lääkäri luottaa labratuloksiin ja yleispätevään omaan tietoonsa - ja tietenkin omaan käsitykseensä ihmisistä - enemmän kuin siihen, mitä hoidettava itse kertoo tuntemuksistaan. Tällä päästään vaikkapa siihen mielippuoliseen tilanteeseen, jossa itse olen kerran ollut. Hoitava lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että syntymässä oleva lapseni ei voi olla nelikiloinen (joten ennalta päätetty keisarinleikkaus on turha). Tämä hänen käsityksensä oli niin vakaa, että kätilön sanoessa vauvan synnyttyä, että näyttää olevan nelikiloinen, tuo lääkäri huudahti ”ei”. No joo - oli 20 g vajaa nelikoinen. MTämä nyt vain ankedoottina, mutta myös esimerkkinä siitä, että ihan käytännössäkin sille subjektiivisuudenkin arvostamiselle on tilaa ja sekin tieto nimenomaan yksilöä ymmärtämään pyrittäessä on tilauksensa. Kun kyse ON yksilöstä, on ihan oikeasti syytä pitää tuon ilmaisukykyisen ja omilla aisteillaan jatkuvasti omaa tilaansa erittäinkin tarkasti mittaavalla tyypillä aika tarkkaakin tietoa aiheesta. Se tiede, joka ulkopuolelta pyrkii alati tarkentuvaan yleistykseen ei ole aina parhaan tiedon lähde. Varsinkaan, jos se harhautuu uskomaan omaan pätevyyteensä liiaksi ja ryhtyy halveksimaan sitä subjektiivista tietoa, joka on subjektin itsensä hallussa ja ulottuvilla.

Lainaus
Tieteellisten ennusteiden tarkkuutta parannetaan kumulatiivisesti tarkentuvilla ennustemalleilla.
Myös noppien ja ihmisyksilön toiminnan osalta.

OIkeesti olis aika paljon tehokkaampaa kuitenkin muistaa, että ihan vain kysymällä, saa paljon tarkemmin ja nopeammin tietää, sattuuko ja mihin kohtaan. Jos on paljon monimutaisempaa ja toistaiseksi huomattavan epätarkkaa luottaa johonkin aivokuvaukseen. Enkä ole ihan varma, että se koskaan muuttuu parhaaksi ja tarkimmaksi tavaksi ottaa kivun olemassaolosta selvää - siis tilanteessa, jossa kyse on yksilöstä. Kyllä mä puhallan lapsen sormeen, kun hän ilmoittaa että siihen sattui epäröimättä ja pitäen ilmoitusta epäluotettavan subjektiivisena. Hauskaa muuten on sekin, että puhaltamista on käytetty aina, mutta vasta nykyään on osattu selittää tieteellisesti, miski se ihan aidosti myös auttaa. Olemme siis tienneet tämän jo aikaa ennen tieteellisen tiedon löytymistä asiasta.

Lainaus
Monet eläimet toimivat tiedostamattomasti mutta ihmislaji on osoittanut käsitteellisesti karkeistavan kielellisen ja sosiaalisen ajattelun voiman. Tiede on kehittynein versio tällaisesta.

Siltikään mikään ihmisen rakentama mittalaite ei pysty samaan kuin hyvin koulutettu koira. Tai siis - koira kyllä pystyy kouluttamattakin, mutta vain koulutetun koiran pystymistä pystyy ihminen hyödyntämään. sellaista mittalaitetta ei ole tiede kyennyt rakentamaan, joka vaikkapa koiraa pätevämmin pystyisi löytämään vainajia veden alta. Syövänkin koira haistaa paljon aikaisemmin kuin tiede sen osaa tunnistaa. Tuleva kuolemakin on kissalle tunnistettavissa, mutta se tieteeseen perustava hoitohenkilöstö ei asiaa huomaa.

Lainaus
Ehkä tämä selventää, miksi käsite tieteellinen tieto ei ole tiedollisesti alakäsite tiedolle vaan modernein ja toimivin käsite tiedolle.
Objektiivisuudella viitataan yhteiseen todellisuuteen, yhtenäisillä kuvauksilla.

Todellisuuteen kuitenkin minun mielestäni kuuluu se subjektiivinen todellisuus myös. Se on se todellisuus, joss jokainen meistä nyt kuitenkin elää. Kuten vaikkapa tuo pieni anekdoottini vähän kuvaa, on jopa haitallista, jos usko yleispätevään tietoon on niin luja, että subjektiivista tietoa ei enää pysty arvostamaan. Ei ole sattumaa, että jokaisella elävällä yksilöllä on erittäinkin tarkka kyky havainnoida omaa tilaansa. Niin tarkka, että tiede tarpoo aika sokkona siihen verrattuna. Kyse ei ole pelkästään terveydenhoidosta, vaan vaikkapa opettajan on aika vaarallista uskoa, että hänellä on opintojensa perusteella paras ymmärrys siitä, miten oppiminen parhaiten tapahtuu. Että hän voi tämän tietonsa perusteella ohittaa oppilaan oman kokemuksen siitä. Näin saamme niitä ”opettajia”, jotka ”tietävät”, että se kynän heiluttaminen häiritsee - vaikka itse asiassa kinesteettinen oppilas saattaa joutua käyttämään kaiken keskittymisensä siihen, että pystyy pitämään tällaisen liikkumisensa opettajan käskyn mukaan kurissa, jolloin oppimiselle ei jää enää kapasiteettia. (Tämäkin on elävän elämän esimerkki.) Objketiivisen tiedon kyvylle selittää todellisuutta on rajansa. Jos tätä ei kyetä tunnistamaan, se vähentää tuota tietoa hyödyntävän kykyä toimia järkevästi ja tuloksekkaasti.
Onko edes pelkkää kuvittelua se osa jokaisen yksilön subjektiivisuudesta, jota ei voida yleistävän ja yleispätevyyttä tavoittelevan kielen keinoin kuvata kuvitelminakaan?
Se mitä ei voida kuvata, siitä meillä ei ole mitään kuvaa. Kaikki mitä meille on, on kuvausten varassa.
Myös se tieto, joka on tietoa subjektiivisesta yksilöä koskevasta, on yleistävien kuvausten varassa.

Mitä yksilö itse itsestään tunnistaa ja ehkä toisille pyrkii kommunikoimaan, tunnistuu ja tulee onnistuneesti kommunikoiduksi yhteisöllisen kielen ja kulttuurin avulla.
Modernissa yhteisöllisyydessä kasvavasti myös tieteen avulla.
Tieteellis-teknologistuneet yhteisöt ovat samanaikaisesti kasvattaneet ymmärrystä ja hallintakykyä, sekä yksilöllisyyttä vahvistavasti että heikentävästi.
Kehitys ei ole mustavalkoista vaan pakollista muutosta.

Tieteessä laadullinen tutkimus tukee määrällistä tutkimusta mutta aika näyttää kuinka kauan tähän on tarvetta.
Tietoa on kerätty ja metsästetty, ajateltu ennenkin, nyt vain entistä tehokkaammin tieteellisesti.
Kyse on ihmisajattelun tietämisprosessin jalostumisesta universaaliuteen tähtääväksi globaaliksi tietojärjestelmäksi.

Se mihin tiede pystyy nyt, ei ole este vaan kehitysaskel sille mihin tiede pystyy tulevaisuudessa.
Tieteen saavutusten historia osoittaa että tiede on kiihtyvästi ylittämässä eläinten, myös ihmisten, kyvyt ja saavutukset.

Todellisuuteen kuvauksena kuuluu myös subjektiivinen todellisuus, yleispätevänä kielellisenä ja tieteellisenä kuvauksena .
Tieteen avulla saamme myös niitä opettajia, jotka tietävät että kinesteettinen oppilas saattaa joutua käyttämään kaiken keskittymisensä siihen, että pystyy pitämään tällaisen liikkumisensa opettajan käskyn mukaan kurissa, jolloin oppimiselle ei jää enää kapasiteettia.
Objketiivisen tiedon kyvylle selittää todellisuutta on rajansa. Jos tätä ei kyetä tunnistamaan, se vähentää tuota tietoa hyödyntävän kykyä toimia järkevästi ja tuloksekkaasti.

Juuri sitä olen tässä yrittänyt sanoa, että on olemassa jokin sellainen subjektiivinen osuus todellisuudesta, jonka tavoittamioseksi täytyy myöntää, että sellainen tosiaan on olemassa. että se on osa todellisuutta, josta siis voidaan siten saada tietoa. Kun tiede - ainakin siinä muodossa kuin sinä sitä kuvaat - ei pysty tätä subjektiivista todellisuuden aluetta tavoittamaan (koska pyrkii siivilöimään siitä vain sen yleispäteväksi kelpaavan osuuden) - jää siis tieteellisen tiedon ulkopuolelle se subjketiivinen osuus. se, jonka kuvaaminen yleispätevästi on toki vaikkapa yksilön kielellisen kuvauksen tavoitteena, mutta joka silti aina ja väistämättä jää myös jossain määrin vajaaksi. Kukaan ei pysty sellaiseen kuvauksen täsmällisyyteen, joka tavoittaisi vaikkapa syöpäkivun niin hyvin, että sitä kokematon voisi tavoittaa tiedon siitä, millaista se on. Tosiasiaksi jää, että vain se, joka on suurta tuskaa ja kipua tuntenut itse, voi tietää, miltä sellaisen kivun ja tuskan tunteminen tuntuu. Eli, mitä sellainen tuska ja kipu on. Mikään kuvaus ei riitä antamaan samaa ymmärrystä kuin itse kokemus.

Itse asiassa koko kommunikaatiomme perustuu lopulta siihen, että kuvaukset tavoittavat sellaisia kokemuksia, joita me itsekin olemme kehollisesti itse kokeneet. Käsitteiden ja sanojen ymmärryksemme pohjautuu noihin aidosti kokemiimme asioihin. Niissä siis on jotain jaettua, mutta tuo jakaminen tapahtuu kokemuksellisen samankaltaisuuden kautta. Ei siis tarkkojen ja pätevien kuvausten ansiosta. Mm. ero sen puhetta tulkitsevan tietokoneen ja puhetta tulkitsevan ihmisen välillä on juuri siinä, että tietokone ei voi jakaa aistimellista kokemusta vaikkapa lämmöstä, karheudesta, väsymyksestä tai makeudesta. Ihmiset voivat, mutta epätarkkuutta jää, koska kokemuksemme ovat vain samankaltaisia, eivät samoja.

Omalla alallani olen muuten jatkuvasti tekemisissä sellaisen kehollisen kokemuksellisuuden kanssa, jonka pukeminen täsmälliseen kielelliseen (tai muuhunkaan) ilmaisuun on vaikeaa. Päivittäin siis kamppailen sen tosiasian kanssa, että kieli on siitä kommunikoidessa varsin epätarkka ja monasti varsin huono väline. Ehkä tästä myös kumpuaa taipumukseni väittää, ettei tieteen(kään) kieli pysty ihan kaikkea tietoa parhaiten välittämään. Varsinkaan ilman yhteistä kokemukseen perustuvaa tietämystä, ei kielen avulla ole todellakaan mahdollista päästä kuin hyvin (liian) karkeaan kuvaukseen, joka on itse asiassa jopa hyödyttömän surkea tiedon välittämisessä. Tietoa se välitettävä asia kuitenkin on ilmiselvästi, koska sitä kuitenkin on mahdollista siirtää toiselle, opettaa.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #33 : Helmikuu 26, 2019, 20:02:39 »
Juuri sitä olen tässä yrittänyt sanoa, että on olemassa jokin sellainen subjektiivinen osuus todellisuudesta, jonka tavoittamioseksi täytyy myöntää, että sellainen tosiaan on olemassa. että se on osa todellisuutta, josta siis voidaan siten saada tietoa. Kun tiede - ainakin siinä muodossa kuin sinä sitä kuvaat - ei pysty tätä subjektiivista todellisuuden aluetta tavoittamaan (koska pyrkii siivilöimään siitä vain sen yleispäteväksi kelpaavan osuuden) - jää siis tieteellisen tiedon ulkopuolelle se subjketiivinen osuus. se, jonka kuvaaminen yleispätevästi on toki vaikkapa yksilön kielellisen kuvauksen tavoitteena, mutta joka silti aina ja väistämättä jää myös jossain määrin vajaaksi. Kukaan ei pysty sellaiseen kuvauksen täsmällisyyteen, joka tavoittaisi vaikkapa syöpäkivun niin hyvin, että sitä kokematon voisi tavoittaa tiedon siitä, millaista se on. Tosiasiaksi jää, että vain se, joka on suurta tuskaa ja kipua tuntenut itse, voi tietää, miltä sellaisen kivun ja tuskan tunteminen tuntuu. Eli, mitä sellainen tuska ja kipu on. Mikään kuvaus ei riitä antamaan samaa ymmärrystä kuin itse kokemus.

Itse asiassa koko kommunikaatiomme perustuu lopulta siihen, että kuvaukset tavoittavat sellaisia kokemuksia, joita me itsekin olemme kehollisesti itse kokeneet. Käsitteiden ja sanojen ymmärryksemme pohjautuu noihin aidosti kokemiimme asioihin. Niissä siis on jotain jaettua, mutta tuo jakaminen tapahtuu kokemuksellisen samankaltaisuuden kautta. Ei siis tarkkojen ja pätevien kuvausten ansiosta. Mm. ero sen puhetta tulkitsevan tietokoneen ja puhetta tulkitsevan ihmisen välillä on juuri siinä, että tietokone ei voi jakaa aistimellista kokemusta vaikkapa lämmöstä, karheudesta, väsymyksestä tai makeudesta. Ihmiset voivat, mutta epätarkkuutta jää, koska kokemuksemme ovat vain samankaltaisia, eivät samoja.

Omalla alallani olen muuten jatkuvasti tekemisissä sellaisen kehollisen kokemuksellisuuden kanssa, jonka pukeminen täsmälliseen kielelliseen (tai muuhunkaan) ilmaisuun on vaikeaa. Päivittäin siis kamppailen sen tosiasian kanssa, että kieli on siitä kommunikoidessa varsin epätarkka ja monasti varsin huono väline. Ehkä tästä myös kumpuaa taipumukseni väittää, ettei tieteen(kään) kieli pysty ihan kaikkea tietoa parhaiten välittämään. Varsinkaan ilman yhteistä kokemukseen perustuvaa tietämystä, ei kielen avulla ole todellakaan mahdollista päästä kuin hyvin (liian) karkeaan kuvaukseen, joka on itse asiassa jopa hyödyttömän surkea tiedon välittämisessä. Tietoa se välitettävä asia kuitenkin on ilmiselvästi, koska sitä kuitenkin on mahdollista siirtää toiselle, opettaa.
Tieteellisen tiedon rajat tulevat vastaan subjektiivisuuden lisäksi kaikessa muussakin tietämisessä, kattavammin ilmaistuna todellisuuden tuntemisessa.
Koska kyse on aina vain rajallisista kuvauksista.
Lisäksi kuvaukset tehdään yleispätevällä yhteisellä kielellä ja koetuksi tulkittu on jo kielellistettyä kokemusta.
Kivun tulkitseminen syöpäkivuksi mahdollistui syövän käsitteen avulla.
Eli subjektiivisuus ei ole tietämisen suhteen erityisasemassa vaikka onkin olennainen osa tietämisprosessia.

Tiede vain selkiyttää järjestelmällisemmäksi metodiksi sitä kuvaamaasi arkista inhimillistä tietämisprosessia jossa kuvaukset tavoittavat sellaisia kokemuksia, joita me itsekin olemme kehollisesti itse kokeneet.
Käsitteiden ja sanojen ymmärryksemme ja tuottamisemme pohjautuu noihin aidosti kokemiimme asioihin.
Niissä siis on jotain jaettua, mutta tuo jakaminen tapahtuu käsitteellisesti kokemuksellisen samankaltaisuuden kautta.
Ja tieteessä siis mahdollisimman tarkkojen ja pätevien käsitteellisten kuvausten avulla.

Todellisuuden pukeminen täsmälliseen kielelliseen ilmaisuun on osoittautunut filosofisesti ja erityisesti tieteellisesti haastavaksi mutta hedelmälliseksi projektiksi.
Kuvaamallasi kehollisen kokemuksellisuuden havaintoaistimuksellisesti karkeistuneella lajiominaisella ja kulttuurisella kehonkielellä oppiminen on myös tehokasta oppimista, tiettyyn rajaan.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #34 : Helmikuu 27, 2019, 07:28:24 »
Juuri sitä olen tässä yrittänyt sanoa, että on olemassa jokin sellainen subjektiivinen osuus todellisuudesta, jonka tavoittamioseksi täytyy myöntää, että sellainen tosiaan on olemassa. että se on osa todellisuutta, josta siis voidaan siten saada tietoa. Kun tiede - ainakin siinä muodossa kuin sinä sitä kuvaat - ei pysty tätä subjektiivista todellisuuden aluetta tavoittamaan (koska pyrkii siivilöimään siitä vain sen yleispäteväksi kelpaavan osuuden) - jää siis tieteellisen tiedon ulkopuolelle se subjketiivinen osuus. se, jonka kuvaaminen yleispätevästi on toki vaikkapa yksilön kielellisen kuvauksen tavoitteena, mutta joka silti aina ja väistämättä jää myös jossain määrin vajaaksi. Kukaan ei pysty sellaiseen kuvauksen täsmällisyyteen, joka tavoittaisi vaikkapa syöpäkivun niin hyvin, että sitä kokematon voisi tavoittaa tiedon siitä, millaista se on. Tosiasiaksi jää, että vain se, joka on suurta tuskaa ja kipua tuntenut itse, voi tietää, miltä sellaisen kivun ja tuskan tunteminen tuntuu. Eli, mitä sellainen tuska ja kipu on. Mikään kuvaus ei riitä antamaan samaa ymmärrystä kuin itse kokemus.

Itse asiassa koko kommunikaatiomme perustuu lopulta siihen, että kuvaukset tavoittavat sellaisia kokemuksia, joita me itsekin olemme kehollisesti itse kokeneet. Käsitteiden ja sanojen ymmärryksemme pohjautuu noihin aidosti kokemiimme asioihin. Niissä siis on jotain jaettua, mutta tuo jakaminen tapahtuu kokemuksellisen samankaltaisuuden kautta. Ei siis tarkkojen ja pätevien kuvausten ansiosta. Mm. ero sen puhetta tulkitsevan tietokoneen ja puhetta tulkitsevan ihmisen välillä on juuri siinä, että tietokone ei voi jakaa aistimellista kokemusta vaikkapa lämmöstä, karheudesta, väsymyksestä tai makeudesta. Ihmiset voivat, mutta epätarkkuutta jää, koska kokemuksemme ovat vain samankaltaisia, eivät samoja.

Omalla alallani olen muuten jatkuvasti tekemisissä sellaisen kehollisen kokemuksellisuuden kanssa, jonka pukeminen täsmälliseen kielelliseen (tai muuhunkaan) ilmaisuun on vaikeaa. Päivittäin siis kamppailen sen tosiasian kanssa, että kieli on siitä kommunikoidessa varsin epätarkka ja monasti varsin huono väline. Ehkä tästä myös kumpuaa taipumukseni väittää, ettei tieteen(kään) kieli pysty ihan kaikkea tietoa parhaiten välittämään. Varsinkaan ilman yhteistä kokemukseen perustuvaa tietämystä, ei kielen avulla ole todellakaan mahdollista päästä kuin hyvin (liian) karkeaan kuvaukseen, joka on itse asiassa jopa hyödyttömän surkea tiedon välittämisessä. Tietoa se välitettävä asia kuitenkin on ilmiselvästi, koska sitä kuitenkin on mahdollista siirtää toiselle, opettaa.
Tieteellisen tiedon rajat tulevat vastaan subjektiivisuuden lisäksi kaikessa muussakin tietämisessä, kattavammin ilmaistuna todellisuuden tuntemisessa.
Koska kyse on aina vain rajallisista kuvauksista.
Lisäksi kuvaukset tehdään yleispätevällä yhteisellä kielellä ja koetuksi tulkittu on jo kielellistettyä kokemusta.
Kivun tulkitseminen syöpäkivuksi mahdollistui syövän käsitteen avulla.
Eli subjektiivisuus ei ole tietämisen suhteen erityisasemassa vaikka onkin olennainen osa tietämisprosessia.

Kivun nimeäminen syöpäkivuksi ei ole missään määrin riittävä ymmärryksen taso. Nimittäin yksilön ja hoidettavan kannalta aivan olennainen asia jää kokonaan tieteellisen tiedon ulottumattomiin. Nimittäin se, miten vaikeaa kipu on kestää. Subjektiivisuus ei ole missään erityisasemassa, mutta silti se tuottaa tarpeellista ja köyttökelpoista tietoa, jota määritelmällisesti tuo sinun kuvailemasi tieteellinen tieto ei tuota. Haluat nimetä subjektiivisuuden alueen tiedon käsitteen ulkopuolelle, joka - kuten olen selittänyt - tuottaa ongelmia. On myös ongelmallista pyrkiä subjektiivisesta tiedosta saamaan esiin objektiiviseksi luokiteltavaa tietoa, jos jo lähtökohta on epäluottamus ja epäusko sen merkitykseen. Tämä näkyy selvästi mm. niissä ongelmissa, joita ajoittain kuvataan terveydenhoidon piirissä tai muissa ns. ihmistyöammatteissa. Minä siis penään tasapainoa sen objektiivisen tiedon ja subjektiivisen tiedon välille. Että syntyisi ymmärrys ja kunnioitus siitä, mihin näitä erilaisia tiedon hankkimisen välineitä ja tiedon osa-alueita tarvitaan ja voidaan käyttää. Mutta myös ymmärrys siitä, missä niiden rajat kulkevat. Väitteeni siis on, että MYÖS tieteellisellä tiedolla on rajansa. Ei pelkästään siinä, ettei se (vielä) sisällä kaikkea (projketi on kesken), vaan myös siinä, että siitä on suljettu ulos ihmisella (ja muillekin eläville) olennaisia tieodn osa-alueita ja lähteitä.

Väitän muuten myös, ettet sinäkään itse todella pysty omassa toiminnassasi elämään todeksi periaatetta, jonka mukaan objektiivinen tieto on parempaa kuin oma subjektiivinen tietosi. Et silloin, kun kyse on sinusta itsestäsi ja siitä subjektiivisesta tiedosta, jota sinulla on sinusta. Jos tunnet kipua, mutta sen aiheuttajaa ei löydetä lääkärin tutkimuksilla, tuskin lakkaat kipuasi tuntemasta ja siihen uskomasta. Tuo oma subjektiivinen tietosi ajaa kyllä sen tieteellisen tutkimuksen tuloksen ohi, joka väittää, ettei sinulla ole kipua aiheuttavaa tilaa.

Nimenomaan subjektiivisuus ON osa tietämisen prosessia, mutta se ei ole pelkästään jokin alin ja huonoin taso ”tiedon hierarkiassa”. Ei ole näköpiirissä sellaista tulevaisuutta, vaikka tiede kuinka laajentaisi tieteellisen tiedon (jos sellaisena pidetään vain kuvaamasi kaltaisia objektiivista yleistettävää tietoa) määrää, että subjektiivisuuden tason tieto olisi sillä korvattavissa. Tämä on muuten filosofian piirissä tunnistettu asia ja siellä tapahtuneen postpositivistisen käänteen sisältöä. Kyse on siis täysin akateemisen maailman sisällä olevasta ajattelusta, joka siis täyttää tieteellisyyden kriteerit - ellei nyt supisteta tieteen käsitettä tarkoittamaan oikeastaan pelkästään luonnontieteitä ja sitä rautalankamallia tieteen tekemisestä, jossa todellisuutta havainnoidaan, mitataan ja dataa käsitellään matemaattisin menetelmin, jotta saadaan aikaan tilastoja, todennäköisyyksiä ja ennusteita tuottavia syy-seuraus-suhteiden kuvauksia. Tällainen kuva todellisuudesta unohtaa, että ihmisen todellisuus on suurelta osin sitä, mitä on olla ihminen. Sen ymmärtäminen ei kasva vain tutkimalla ihmistä siten, että koko ihmisyys todetaan turhaksi subjektiivisuudeksi, joka on vain tiedon keräämistä häiritsevä tekijä.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 27, 2019, 07:37:38 kirjoittanut safiiri »

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #35 : Helmikuu 28, 2019, 08:18:50 »
^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.
Lisäksi tieteellisellä metodilla on kehitetty erilaisia kivun mittaamismenetelmiä kivunhoidon tehostamiseksi. Uusimpana kehityksen alla olevana vaikkapa tämä:
https://io9.gizmodo.com/scientists-succeed-in-objectively-measuring-pain-472456061
Kaikki kuuluu tieteellisen tutkimuksen ja tiedon piiriin, myös subjektiivinen kokemus.
Epäluottamus tieteellisen tiedon ulkopuolisiin kuvauksiin johtuu niissä havaitusta ongelmista, joita tieteellinen lähestymistapa pyrkii ja on onnistunut vähentämään.
Mutta kyllä ihmistieteissä harrastetaan paljonkin subjektiivista lähestymistapaa, tieteellisellä metodilla.
Jos havaitsen tuntevani kipua, epäilen osaavani kuvata ja sen avulla hoitaa kipuani tiedettä paremmin.
Tämä näkyy käytännössä siinä että yhteiskunnissa terveydenhoitoa ei jätetä omahoidon varaan vaan siihen satsataan tieteellisesti ja taloudellisesti isosti. Ja kansalaisten mielestä usein jopa liian vähän.
Postpositivismi on yksi suuntaus muiden joukossa ja tieteellinen keskustelu sen suhteen on yhä kesken.
Sitä on kritisoitu ja esitetty vaihtoehtoja. Tutkimus jatkuu senkin osalta.
Tiede ei hylkää ihmistä tai subjektiivisuutta kuvauskohteena vaan kuvaa niitäkin tieteellisesti.
Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 28, 2019, 08:29:41 kirjoittanut a4 »

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1809
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #36 : Helmikuu 28, 2019, 09:39:52 »

^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.


Onko noin? Etteivät vain ravaa tarkastuksissa pelosta ja pelottelun vuoksi.


Poistaako kipua sen kivun nimeäminen. Neuroottinen tarkkailu voi tuoda jopa oireita "neurootikolle".


No vähän provosoin, toki tiedettä tarvitaan, mutta, epäilen ettei sellaista, kuin tieteellinen maailmankatsomus (maailmankuva) ole olemassa.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #37 : Maaliskuu 04, 2019, 07:43:29 »
^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Juu, en olekaan koskaan sanonut, ettei tieteellinen tieto olisi tarpeen. Mutta - se ei ole ainoa, eikä aina kaikkeen edes paras tieto. Se on tietynlaista ja siten tietyllä tavalla rajoitettua tietoa. Vaikka tieteellinen tieto auttaa hoitamaan kipua, on vaikeaa hoitaa, jos ei tiedetää, että kipua ON. Tätä toistaiseksi ei osaa tiede mitata, eikä määritellä, kuinka paha kiputila ihmisellä on. Jos luotamme pelkkään tieteelliseen tietoon, päädytään tilanteeseen, jossa pahastakin kivusta kärsivä potilas jää ilman hoitoa, koska tieteellistä tietoa ei ole tarjolla hänen kivuliaisuudestaan.

En ole millään tapaa väittyämässä, että tieteellinen tieto olisi huonoa tai tarpeetonta. Mutta näen haitallisena sen, jos se korotetaan kaiken muun tiedon ylitse ja kielletään muunlaisen tiedon olemassaolo. On tilannekohtaista, millainen teito missäkin tilanteessa on ”parasta” eli toimivinta ja parhaiten hyödynnettäviss. Lisäksi se tieteellinen tieto tarvitsee muunlaista tietoa kertomaan, mitä seuraavaksi ehkä kannattaisi yrittää saad tieteellisen tiedon piiriin ja tutkia.

Minua häiritsee myös tapasi kaventaa tiede pelkiksi empiirisiksi tieteiksi ja tieteellinen metodi ainoastaan empiriaksi. Sen pohjalla kuitenkin on vaikkapa varsin olennaisia tieteenfilosofisia pohdintoja, jotka juuri pyrkivät hahmottamaan, millaista tietoa vaikkapa empirian kautta voidaan saada - ja millaista ei. Jos ei ymmärrä, mitä edes tarkoittaa tiedon käsitteellä, on aika sokkona sitä tavoittelemassa.

Lainaus
Lisäksi tieteellisellä metodilla on kehitetty erilaisia kivun mittaamismenetelmiä kivunhoidon tehostamiseksi. Uusimpana kehityksen alla olevana vaikkapa tämä:
https://io9.gizmodo.com/scientists-succeed-in-objectively-measuring-pain-472456061
Kaikki kuuluu tieteellisen tutkimuksen ja tiedon piiriin, myös subjektiivinen kokemus.
Epäluottamus tieteellisen tiedon ulkopuolisiin kuvauksiin johtuu niissä havaitusta ongelmista, joita tieteellinen lähestymistapa pyrkii ja on onnistunut vähentämään.

Myös tieteellisessä tiedossa on havaittu ongelmia. Miksi haluat kieltää ne?

Lainaus
Mutta kyllä ihmistieteissä harrastetaan paljonkin subjektiivista lähestymistapaa, tieteellisellä metodilla.
Jos havaitsen tuntevani kipua, epäilen osaavani kuvata ja sen avulla hoitaa kipuani tiedettä paremmin.
Tämä näkyy käytännössä siinä että yhteiskunnissa terveydenhoitoa ei jätetä omahoidon varaan vaan siihen satsataan tieteellisesti ja taloudellisesti isosti. Ja kansalaisten mielestä usein jopa liian vähän.
Postpositivismi on yksi suuntaus muiden joukossa ja tieteellinen keskustelu sen suhteen on yhä kesken.

No eikös tieteellsien keskustelun pidäkin olla kesken? Missä tieteessä mielestäsi keskustelu on tullut valmiiksi?

Lainaus
Sitä on kritisoitu ja esitetty vaihtoehtoja. Tutkimus jatkuu senkin osalta.

Onko siis niin, että koska postpositivismia on kritisoitu, sitä ei voi ottaa vakavasti? Miksei siis postpositivismin kritiikki aiheuta samaa positivismille? Miksei samaan tapaan positivismiin pidä suhtautua hieman epäillen, koska sitä on kritisoitu?

Lainaus
Tiede ei hylkää ihmistä tai subjektiivisuutta kuvauskohteena vaan kuvaa niitäkin tieteellisesti.
Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.

Yksi subjektiivisuuden aluetta tutkiva tieteenala on fenomenologia ja metodi, jolla kokemusta tutkitaan voi olla vaikkapa fenomenologis-hermeneuttinen metodi. Sen kautta toden totta teiteen kriteerejä noudattaen voidaan tutkia ihmisen kokemusta. Mutta sitä ei voida tehdä, jos jo lähtökohtana on, ettei kokemuksessa ole tietoa, eikä kokemuksen tuomaa (epä)tietoa kannata siten tutkiakaan. Tai että kokemuksessa on tietoa vain se, mikä pystytään empiirisesti todistamaan.

Monet näistä kysymyksistä, joita olen tässä keskustelussa esittänyt ovat juuri ihan akateemisessa diskurssissa esiintyvää kritiikkiä empiriauskoa ja positivismin nimiin vannomista vastaan. Niillä pyritään laajentamaan ja monipuolistamaan ajattelua, ei kumoamaan sitä, että empiria omalla alueellaan on hyvä tapa tuottaa tietoa. Se on kuitenkin hyvä vain sillä omalla alueellaan, eikä jossain kaikenkattavassa hierarkiassa ainoa ja muita parempi tapa. Sillä(kin) on rajoitteensa, jotka nousevat juuri niistä premisseistä, jotka ovat sen taustalla.

Ihminen on tietenkin monella tapaa samanlainen kuin toinen ihminen. Mutta sitten myös on ihan yhtä lailla totta, että jokainen ihminen on myös jollain lailla - aika monellakin tavalla - erilainen kuin kukaan toinen ihminen. Todellisuus pitää sisällään nämä molemmat asiat, joten - todellisuudesta saatava tieto voi olla sekä objektiivista että subjektiivista ja silti tietoa. Todellisuuden kuva on aika vino, jos vain yhteinen ja yleistettävä todetaan todelliseksi ja tiedoksi, kaikki yksilöllinen jotenkin vähemmän todelliseksi ja ei-tiedoksi. Todellisuus ei vastaa tuollaista tiedon käsitettä. On myös jo todettu monella tapaa ongelmalliseksi asenne, jonka mukaan yleistettävä ja kaikkia koskeva on jotenkin tärkeämpää kuin yksilöllinen. Se tuottaa toimintatapoja, joiden kautta yhteiskunta muuttuu kylmäksi, mekanistiseksi ja osan ihmisistä piiristään poissulkevaksi.

Esimerkkinä vaikkapa terveydenhoito, joka toki on kehittänyt liudan erittäin toimivia hoitoja sairauksiin ja paljon ymmärrystä ihmisen fysiologiasta. Toisaalta se sama näkökulma on ohjannut lääkäreitä ohittamaan potilaa holistisina kokonaisuuksina ja näkemään heidät hoidettavina eliminä, sairaustiloina, erillisongelmina, jotka voidaan ratkoa määrämällä lääkettä ja hoitotoimenpiteitä, jotka kohdistuvat ”vialliseen” elimeen tai yksittäiseen ongelmaan. Tästä on jopa muodostunut markkinarako erilaisille huuhaahoidoille, jotka suhtautuvat asiakkaisiinsa siten, että he tuntevat tulevansa kohdatuksi kokonaisina ja yksilöinä. Ehkä siis - vaikkei ryhdytäkään uskomaan homeopatiaan tai kuhnehoitoon - voitaisiin ottaa myös oppia tuosta. Vaikkapa vain siksi, ettei kukaan jättäisi syöpähoitoaan homeopaatin käsiin.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #38 : Maaliskuu 05, 2019, 08:04:11 »

^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.


Onko noin? Etteivät vain ravaa tarkastuksissa pelosta ja pelottelun vuoksi.


Poistaako kipua sen kivun nimeäminen. Neuroottinen tarkkailu voi tuoda jopa oireita "neurootikolle".


No vähän provosoin, toki tiedettä tarvitaan, mutta, epäilen ettei sellaista, kuin tieteellinen maailmankatsomus (maailmankuva) ole olemassa.
Totta kai ravaavat pelon aktivoimina syöpätutkimuksissa.
Itse en liitä pelottelua faktoihin perustuvaan järkevään pelkoon vaan enemmänkin perusteettomaan tai tarkemmin sanottuna joko valheelliseen tai tietämättömään pelon lietsomiseen.

Faktatieto voi lisätä tuskaa mutta on järkevin tapa kohdata todellisuuden haasteet ja oppia tuntemaan todellisuus, erottaen lapselliset satumaailmat siitä.

Tieteellinen maailmankuva on tiedeyhteisön kokoamaa monitieteellistä faktatietoa ja kokonaiskuvaa maailmasta, josta yksilöt omaksuvat sen minkä kykenevät.
Se ei eroa yleiskäsitteenä uskonnollisestakaan maailmankuvasta, joita on monenlaisia, muutoin kuin sitä yhtenäistävien tutkittujen faktojensa osalta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maailmankuva
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 05, 2019, 08:07:00 kirjoittanut a4 »

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #39 : Maaliskuu 05, 2019, 08:34:12 »
Tosin mammografiassa ”ravataan” ihan vain siksi, että yhteiskuntamme on todennut järkeväksi tarjota seulontatutkimuksia. Ravaatko itse hammaslääkärintarkastuksissa pelon vuoksi (hirveät hammaspeikot) vai ihan vain järkevänä ajattelet, että siten mahdollisiin alkaviin ongelmiin puuttuminen tapahtuu ajoissa ja hoitaminen on paljon helpompaa parempia tuloksiakin tuottaen? Vietkö lapsesi neuvolan tarkastukseen pelosta, että hänen kehityksessään on ongelmia, vai siksi, että tällainen säännöllinen seuranta on yhteiskunnassa todettu järkeväksi ja tuloksekkaaksi toimintatavaksi?

Kyllä, tieteellinen tieto voi tuottaa tällaisia käytännön järjestelyjä, joilla sitten vaikkapa saadaan lapsikuolleisuutta tai syöpäkuolleisuutta laskettua merkittävästi. Se on tosiaan yksi tiedon muoto ja tiedon tuottamisen tapa. Mutta joissain tapauksissa ja tilanteissa se ei ole ainoa, eikä välttämättä edes paras tapa. Ennen kaikkea on syytä olla tietoinen tieteellisen tiedon luonteesta ja niistä rajoitteista, joita sillä on juuri siksi, että se on hyvin tietynlaista tietoa ja tietyllä metodilla tuotettua tietoa.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1809
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #40 : Maaliskuu 05, 2019, 11:07:43 »

^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.


Onko noin? Etteivät vain ravaa tarkastuksissa pelosta ja pelottelun vuoksi.


Poistaako kipua sen kivun nimeäminen. Neuroottinen tarkkailu voi tuoda jopa oireita "neurootikolle".


No vähän provosoin, toki tiedettä tarvitaan, mutta, epäilen ettei sellaista, kuin tieteellinen maailmankatsomus (maailmankuva) ole olemassa.
Totta kai ravaavat pelon aktivoimina syöpätutkimuksissa.
Itse en liitä pelottelua faktoihin perustuvaan järkevään pelkoon vaan enemmänkin perusteettomaan tai tarkemmin sanottuna joko valheelliseen tai tietämättömään pelon lietsomiseen.

Faktatieto voi lisätä tuskaa mutta on järkevin tapa kohdata todellisuuden haasteet ja oppia tuntemaan todellisuus, erottaen lapselliset satumaailmat siitä


Milläs peloteltu erottaa mikä on pelottelua ja mikä ei. Eihän- hän ole asiantuntija omasta tilastaan useinkaan.

Lääkefirmat ovat voitontavoittelussaan huomanneet, että pelkästään sairairen hoitaminen ei tuota tarpeeksi, joten kannattaa ylihoitaa pelkääviä ihmisiä ja viedä heidän rahansa,, ja terveytensä.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #41 : Maaliskuu 05, 2019, 14:00:59 »

^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.


Onko noin? Etteivät vain ravaa tarkastuksissa pelosta ja pelottelun vuoksi.


Poistaako kipua sen kivun nimeäminen. Neuroottinen tarkkailu voi tuoda jopa oireita "neurootikolle".


No vähän provosoin, toki tiedettä tarvitaan, mutta, epäilen ettei sellaista, kuin tieteellinen maailmankatsomus (maailmankuva) ole olemassa.
Totta kai ravaavat pelon aktivoimina syöpätutkimuksissa.
Itse en liitä pelottelua faktoihin perustuvaan järkevään pelkoon vaan enemmänkin perusteettomaan tai tarkemmin sanottuna joko valheelliseen tai tietämättömään pelon lietsomiseen.

Faktatieto voi lisätä tuskaa mutta on järkevin tapa kohdata todellisuuden haasteet ja oppia tuntemaan todellisuus, erottaen lapselliset satumaailmat siitä


Milläs peloteltu erottaa mikä on pelottelua ja mikä ei. Eihän- hän ole asiantuntija omasta tilastaan useinkaan.

Lääkefirmat ovat voitontavoittelussaan huomanneet, että pelkästään sairairen hoitaminen ei tuota tarpeeksi, joten kannattaa ylihoitaa pelkääviä ihmisiä ja viedä heidän rahansa,, ja terveytensä.
Tieteellisellä masilmankuvalla. Faktatiedolla.

Tiede tehokkaana työkaluja houkuttelee monia tahoja ja toimijoita hyödyntämään sitä yksipuolisesti ja lyhytnäköisesti.
Tieteeseen kohdistuu sen toimintaa vaikeuttavia ja vääristäviä paineita monelta suunnalta.
Houkutus on suuri koska tiede tarjoaa valtavaa voimaa tiedon ja teknologian muodossa.
Silti tiede on paras saatavilla oleva metodi, myös oman toimintansa kehittämisessä.

Poissa safiiri

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3408
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #42 : Maaliskuu 05, 2019, 16:28:11 »

^ Kivun tarkentava nimeäminen tieteellisesti auttaa hoitamaan ja poistamaan kipua.

Tieteellisen maailmankuvan kautta yksilötkin katsovat maailmaa ja itseään  yhä tieteellisemmin ja ravaavat mammografioissa ynnä muissa.


Onko noin? Etteivät vain ravaa tarkastuksissa pelosta ja pelottelun vuoksi.


Poistaako kipua sen kivun nimeäminen. Neuroottinen tarkkailu voi tuoda jopa oireita "neurootikolle".


No vähän provosoin, toki tiedettä tarvitaan, mutta, epäilen ettei sellaista, kuin tieteellinen maailmankatsomus (maailmankuva) ole olemassa.
Totta kai ravaavat pelon aktivoimina syöpätutkimuksissa.
Itse en liitä pelottelua faktoihin perustuvaan järkevään pelkoon vaan enemmänkin perusteettomaan tai tarkemmin sanottuna joko valheelliseen tai tietämättömään pelon lietsomiseen.

Faktatieto voi lisätä tuskaa mutta on järkevin tapa kohdata todellisuuden haasteet ja oppia tuntemaan todellisuus, erottaen lapselliset satumaailmat siitä


Milläs peloteltu erottaa mikä on pelottelua ja mikä ei. Eihän- hän ole asiantuntija omasta tilastaan useinkaan.

Lääkefirmat ovat voitontavoittelussaan huomanneet, että pelkästään sairairen hoitaminen ei tuota tarpeeksi, joten kannattaa ylihoitaa pelkääviä ihmisiä ja viedä heidän rahansa,, ja terveytensä.

Ehkä hän kuitenkin erottaa sen, jos hän EI ole peloissaan, ei tunne pelkoa? Voi sitä silti mennä mammografiaan tai tarkistuttaa verenpaineensa. Kaikki seulonnat ja tarkastukset eivät ole ”lääkefirmojen bisnesidea”, vaan vaikkapa äitiys- ja lastenneuvoloissa tehtävät tarkastukset ja siellä kaikille annettava neuvonta ovat todistettavasti olleet tärkeä tekijä, jolla vaikkapa lapsikuolleisuutta on saatu aikanaan vähennettyä, ja joka edelleen on kansan terveyttä tukeva toimintatapa.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #43 : Maaliskuu 05, 2019, 21:38:03 »
Tiede on tosiaan yksi mahdollinen - omalla tavallaan tehokaskin - tapa tiedon hankkimiseen. Mutta koska sillä on tietty metodi, se tuottaa vain tietynlaista tietoa. Jos nyt sitten tämä nostetaan hierarkisesti parhaaksi - ja oikeastaan ainoaksi - tiedon hankkimisen tavaksi, jää ilmiselvän määritelmällisesti osa ihmisen tiedosta ulkopuolelle. Jotta tiede pystyy ymmärtämään, millaista tietoa se kerää ja tuottaa - ja millainen tieto on sille vaikeampaa tavoittaa - sen pitää pohtia tarkaan ja huolellisesti sitä, mitä se tiedolla ymmärtää. Mikä ON tietoa. Olisi turhaa edes puhua nimenomaan tieteellisestä tiedosta, ellei muunlaista tietoa edes olisi olemassa.

Edelleen minulla on vahvasti tunne, ettet oikeastaan laske vaikkapa filosofiaa tieteen piiriin. Pidät tieteenä vain empiirisiä tieteitä. Tämä ei kuitenkaan ole akateemisessa maailmassa yleisesti hyväksytty näkemys. Onko sinusta tieteenfilosofia tarpeellista? Tuottaako se mielestäsi tietoa? Sosiaalinen konstruktivismi esim. kyseenalaistaa tieteen objektiivisuuden ja väittää, että tieteeseen vaikuttavat tiedeyhteisön arvot, ennakkokäsitykset sekä tavoitteet pelkkien teidollisten perusteiden sijaan. Tiedeyhteisössäkin toimivat ovat inhimillisiä ihmisiä, joilla on ihan samaan tapaan kuin muillakin taipumus ajatella kuten he ovat oppineet, tottuneet ajattelemaan, kuten muut heidän viiteyhteisössään ajattelevat. Jos kieltäydytään edes käsittelemästä tätä, koska uskotaan vakaasti empiirisen tutkimuksen metodien aina tuottavan objektiivisuutta, ollaan mielestäni siirrytty nimenomaan uskomuksien alueelle. Kyseenalaistaminen lienee tärkeä tieteellisen tiedon tarkastelussa. Mm. tieteenfilosofiassa tätä kriittisyyttä harjoitetaan tieteellisen metodin taustalla olevia oletuksia kohtaan ja kysytään vaikkapa juuri sitä, mitä tieto on ja miten tietoa saadaan.

Monet kysymyksistä tai pohdinnoista, joita olen nyt tuonut esiin, ovat peräisin tuollaisesta tieteenfilosofisesta diskurssista, vaikkakaan en varmasti ole niitä ehkä osannut erityisen pätevästi artikuloida. JOka tapauksessa varaukseton usko empirismiin on vanhentunut ja siihen on kohdistunut jo pitkään erilaista kriittistä pohdintaa. Tätä tehdään täysin akateemisella tasolla eli kyse ei nyt ole mistään huuhaa-diipadaapa-mustatuntuu -tasoisesta epäilystä. Eikä kyse ole vain taiteen tai teologian piirissä tapahtuvasta keskustelusta (jotka kai tyypillisesti ovat niitä empirian nimiin vannovien mielestä hörhöaloja). Filosofiahan on historiallisesti nimenomaan ollut erittäinkin tärkeä tieteen perusta. Onko mielestäsi tilanne tässä muuttunut vai onko filosofian piirissä tehtävälle ajattelutyölle tarvetta? Olemmeko ajatelleet ymmärryksemme tiedosta ja tieteestä valmiiksi niin hyvin, että kriittisyyttä ei enää perusteita kohtaan tarvita, vaan voimme keskittyä vain laajentamaan tietoa niillä metodeilla, jotka jo on muodostettu? Voiko tämän päivän tieteentekijä kokonaan unohtaa vaikkapa sen kysymyksen kysymisen, mitä tieto oikeastaan on, koska tähän kysymykseen ovat aiemmat sukupuiolvet jo vastauksen löytäneet ja heidän löydöksiinsä on syytä tyytyä - ilman edes tarvetta niiden pohjalla oleviin ajatuksiin tutustumatta?
Tiede on todistanut olevansa saatavilla olevista tavoista tehokkain tapa mallintaa, ennustaa ja hyödyntää maailmaa.
Tiede parhaana metodina kehittyessään syrjäyttää sitä toimimattomampia tapoja hankkia ja hyödyntää tietoa.
Tiede metodina on kehittynyt filosofisista pohdiskeluista nykyiseksi inhimillisen oppimisen toimivaksi mallinnukseksi.

Kyllä minä lasken filosofian siinä missä teologiankin tämän hetkiseen tieteen piiriin ihan havainnoitavana faktana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Filosofia#Filosofian_asema_tieteenä_ja_suhde_erityistieteisiin
Mutta näen yleistä kehityssuuntaa kohti luonnontieteiden kasvavaa selitysvoimaa yli ihmistieteiden.
Mielestäni empiiriset faktat lähinnä tukevat sosiaalisen konstruktionismin näkökulmaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_konstruktionismi

Varaukseton usko empirismiin on pohjimmiltaan epätieteellistä tiedeuskoa ja kritisoinnin arvoista harha-askelta innostuksen vallassa.
Moderni Gödelin ym. epätäydellisyyden tieteeseen tuoneiden jälkeinen tiede kuvautuu sangen hyvin tässä Postpositivismin kuvauksessa:
http://www.xip.fi/tutkija/0213.htm
Tässä taas kuvataan postpositivismia liian relativistiseksi ja siksi on tarjottu kriittistä realismia, postpositivismin ja positivismin järkevänä välimallina ääripäille:
https://tulevaisuus.fi/filosofiset-perusteet/tulevaisuutta-koskevien-toimintapaatosten-ja-arvolauseiden-legitimoiminen/tietoteoreettisesta-ajattelusta-tulevaisuudentutkimuksessa/
Kriittisyyttä, filosofiaa tieteenä ja tieteenfilosfiaa tarvitaan niin kauan kuin niistä on hyötyä eivätkä ole korvattavissa jollain toimivammalla.
Nuoren tieteenhistorian hurja kehitys, mykistävät saavutukset ja eksponentiaaliset tulevaisuudennäkymät antavat odottaa tulevaisuudelta jotain kauhistuttavan pysäyttämätöntä, kaikenkattavaa ja käsittämättömän tehokasta todellisuuden kuvaus-ja ennustevoimaa sekä hallintaa.
Silloin käsitteet nenäkarvatrimmeri, ihmislaji, filosofia tai taide voivat olla enää vain käsitteellisiä fossiileja maaplaneetalta, uusimmille superälykkäille lajeille.

Paikalla a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1938
Vs: Tieteellinen maailmankuva
« Vastaus #44 : Maaliskuu 05, 2019, 22:12:09 »
Todellisuuden kuva on aika vino, jos vain yhteinen ja yleistettävä todetaan todelliseksi ja tiedoksi, kaikki yksilöllinen jotenkin vähemmän todelliseksi ja ei-tiedoksi. Todellisuus ei vastaa tuollaista tiedon käsitettä. On myös jo todettu monella tapaa ongelmalliseksi asenne, jonka mukaan yleistettävä ja kaikkia koskeva on jotenkin tärkeämpää kuin yksilöllinen. Se tuottaa toimintatapoja, joiden kautta yhteiskunta muuttuu kylmäksi, mekanistiseksi ja osan ihmisistä piiristään poissulkevaksi.

Esimerkkinä vaikkapa terveydenhoito, joka toki on kehittänyt liudan erittäin toimivia hoitoja sairauksiin ja paljon ymmärrystä ihmisen fysiologiasta. Toisaalta se sama näkökulma on ohjannut lääkäreitä ohittamaan potilaa holistisina kokonaisuuksina ja näkemään heidät hoidettavina eliminä, sairaustiloina, erillisongelmina, jotka voidaan ratkoa määrämällä lääkettä ja hoitotoimenpiteitä, jotka kohdistuvat ”vialliseen” elimeen tai yksittäiseen ongelmaan. Tästä on jopa muodostunut markkinarako erilaisille huuhaahoidoille, jotka suhtautuvat asiakkaisiinsa siten, että he tuntevat tulevansa kohdatuksi kokonaisina ja yksilöinä. Ehkä siis - vaikkei ryhdytäkään uskomaan homeopatiaan tai kuhnehoitoon - voitaisiin ottaa myös oppia tuosta. Vaikkapa vain siksi, ettei kukaan jättäisi syöpähoitoaan homeopaatin käsiin.
Kaikki yksilöllinen käsitetään yhteisin ja yleistettävin käsittein yhteisöllisellä kielellä ja tulkitaan yhteisöltä opitun tiedon varassa.
Tieteen metodiksi globalisoimana ja tehostamana yhteisöllinen käsittämisprosessi on tuottanut ennennäkemätöntä kehitystä sekä ennennäkemättömiä ongelmia.
Esimerkkinä vaikkapa terveydenhoito. Heijastevaikutuksineen. Hyvinvointia, väestöräjähdystä, lähestyvää kuudetta joukkotuhoa.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/maailmanloppu-on-lahempana-kuin-uskotkaan-sen-voi-ymmartaa-jos-kiipeaa-korkealle-kalliolle-helsingin-pasilassa/