Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tieteellinen maailmankuva

Aloittaja a4, tammikuu 15, 2019, 22:15:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: mikainen - heinäkuu 07, 2019, 17:08:11

Lainaus a4:ltä:

Runoilemalla, huonolla ilmaisulla tai yhden ihmisen ymmärtämillä kielillä ei pysty rakentamaan yhteistä tieteellistä maailmankuvaa.
Siihen tarvitaan selkeää, tarkkaa ja ymmärrettävää yhteistä ilmaisua.



Tässä viitattiin selkeästi ketjun aiheeseen eli tieteelliseen maailmankuvaan johon vastasit, että mahdoton yhtälö.

Onko ajatuksenasi siis, että ei tarvitse edes yrittää olla selkeä koska se on mahdotonta?

Katsos ei ole olemassa mitään tieteellistä maailmankuvaa, -on vain ihmisiä joilla on erilaisia käsityksiä asioista.
>> Kysymys:
Millainen sinun tieteellinen maailmankuvasi on, kertoisitko sen selkeästi, kiitos jo etukäteen.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2019, 11:26:52
Lainaus käyttäjältä: mikainen - heinäkuu 07, 2019, 17:08:11

Lainaus a4:ltä:

Runoilemalla, huonolla ilmaisulla tai yhden ihmisen ymmärtämillä kielillä ei pysty rakentamaan yhteistä tieteellistä maailmankuvaa.
Siihen tarvitaan selkeää, tarkkaa ja ymmärrettävää yhteistä ilmaisua.



Tässä viitattiin selkeästi ketjun aiheeseen eli tieteelliseen maailmankuvaan johon vastasit, että mahdoton yhtälö.

Onko ajatuksenasi siis, että ei tarvitse edes yrittää olla selkeä koska se on mahdotonta?

Katsos ei ole olemassa mitään tieteellistä maailmankuvaa, -on vain ihmisiä joilla on erilaisia käsityksiä asioista.
>> Kysymys:
Millainen sinun tieteellinen maailmankuvasi on, kertoisitko sen selkeästi, kiitos jo etukäteen.

Minulla ei varmaaankaan ole tieteellistä maailmankuvaa. Sen sijaan pidän tarpeellisena  selkeää, tarkkaa ja ymmärrettävää yhteistä ilmaisua. tai edes siihen pyrkimistä.


Ellei tarkoituksena ole runoilla jolloin kannattaisi avata runoketju tai trollata jonka motiivit on sitten mitä on.

Hiha

Lainasin toisesta ketjusta. Vastaus sopi paremmin tänne.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 10, 2019, 12:49:25
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 09, 2019, 22:07:34

En tarkoittanut että tieteellinen maailmankuva olisi juuri nyt kaikkialla vallitseva ja ainoa tai valmis maailmankuva, vaan että se on kiihtyvää vauhtia tulossa globaaliksi ihmiskunnan maailmankuvaksi ihan jo teknologistuvien yhteiskuntien arjen kautta, yhteiskuntien jotka säilyvät hengissä ja kehittyvät tieteellisen tiedon avulla parhaiten. Tieteen lyhyt historia on musertavaa voitonmarssia ihmisapinoiden pitkässä historiassa kivikautisine kehoineen ja tulee muokkaamaan kehojammekin ja lajiamme nopeammin kuin aiempi evoluutio.

Tuota saadaan kyllä odotella vielä kauan-uskonnot ovat voimissaan ja uusiakin lahkoja nousee.

Tieteellisestä maailmankuvasta ei ole uskonnoksi, joten se jäänee oppineiden harrastukseksi.

Tieteen voitonmarssi johtaa tuhoon ihmisten tunteellisuuden ja itsekkyyden vuoksi, mutta se varmaan tapahtuu tieteellisesti ja tehokkaasti.

Tieteellisellä tutkimuksella päädytään todennäköisesti havaintoon, että aika harvalla ihmisellä on puhtaasti tieteellinen maailmankuva. Monella ei ole sinne päinkään. Se ei estä teknologian hyödyntämistä eikä soveltamista. Esimerkiksi kivääriä käyttävän ihmisen ei tarvitse koskaan tajuta, että sellaista laitetta ei olisi ikimaailmassa pystytty rakentamaan, jos kaikki olisivat kyseenalaistamatta pitäneet tuulta ja ukkosta jumalina.

Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu, että sen todenmukaisuus ja käyttökelpoisuus ei ole sidoksissa demokraattisiin äänestyspäätöksiin. Sen arvo näkyy silloin kun joku käyttää sitä jonkun asian selvittämiseen. Arvo ei muodostu jälkikäteispeukutuksista, tuli niitä paljon, vähän tai ei ollenkaan.

-:)lauri

#168
En ole tullut ennen ajatelleeksi kuinka naivi konsepti maailmankuva voi olla, jos sellaisen lähtee itselleen hätiköiden nimeämään. Maailmankuva-käsite on 1800-luvun saksalaista alkuperää, jolloin määriteltiin tieteellinen maailmankuva kristillisen maailmankuvan antiteesinä, vaikka sitä ei tainnut olla sen enempää kuin koko konseptia "maailmankuva", mutta ilmeisesti koska kristillisyys tarkoitti jo tuolloin enemmän tai vähemmän vääriä uskomuksia maailmasta, rakennettiin konsepti, jossa julistetaan, että maailmaa pitää selittää ja ymmärtää vain tieteellä. Uskonnollinen tai kristillinen maailmankuva syntyi puolestaan vasta joskus 1900-luvun alussa tieteellisen maailmankuva antiteesina. Eli 1800-luvun tieteellinen mailmankuva perustui oletettuun uskonnolliseen maailmankuvaan ts. oletettuihin tai olemassaoleviin uskonnollisiin ja vääriin teeseihin mailmasta ja sitten myöhemmin lanseerattu uskonnollinen maailmankuva perustui kyseisen olettaman antiteesiin. Toki molempien käsitteiden sisältö on noista päivistä elänyt. Tieteellinen maailmankuva luonnollisesti ihmisten muutumisen lisäksi myös siksi, että tiede tai sen tapa suhtautua maailmaan on tässä jonkin verran muuttunut ja uskonnollinen maailmankuva siksi, että senkin sisältö elää aikalailla ihmisen mukaan, kuka sitä sanoo sitten edustavansa. Maailmankuvia on kuitenkin enemmän. Esim. oli Hitlerin kansallissosialismi, tai Stalinin kommunismi, joissa uskottiin tietynlaisen kansan yhdistämisen olevan ylin ja jaloin tavoite kaikessa päätöksenteossa.

Maailmankuva on kuitenkin yhtä tarkka kuvaus ihmisen varsinaisesta maailmankuvasta kuin populistin vaalilupaus. Piru asuu nimittäin yksityiskohdissa. On helppo valita hyvältä kuulostava maailmankuva listalta ja sanoa, että itsellä olisi sellainen ja tulla autuaan sokeaksi sille, mitä kaikkea muuta tulee antaneeksi anteeksi itselleen tuona listalta valitsemanaan maailmankuvana.

Itse en siksi tarkallen ottaen edes tiedä, mikä on maailmankuvani. Ihailen tai kannatan kuitenkin maailmankuvana jonkinlaista amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen hengessä määriteltyä liberaalidemokratiaa, jossa tosin neuvotteluiden heuristiikana käytettäisiin nykyisin perustein ymmärrettyä tieteellistä metodia joskin humanistisilla motiiveilla.

Tuossa amerikkalaisessa 1900-luvun alkupuolen liberaalidemokraattisessa maailmankuvassa on vain se, että se ei kai varsinaisesti ole maailmankuva. Se nimittäin perustuu pluralismiin jos kohta pagmatismiinkin. Toisin sanoen idea tuon kaltaisessa liberaalidemokratissa on olla avoin mille tahansa ajatukselle ja mistä tahansa maailmankuvasta käsin esitettynä ja mutta sitten neuvottelemalla valita niistä se pragmaattisin. Amerikkalaisessa 1900-luvun alun hengessä esitetty liberaalidemokratia olisi muuten minulle kelpaava hyvä karkeistus järkevästä "maailmankuvasta", mutta neuvottelu ei välttämättä aina tuota pragmaattista lopputulosta. Tai se toki tuottaa neuvotteluiden suhteen pragmaattisen lopputuloksen, mutta ei välttämättä ole sitä käytäntöön lanseerattuna. Ja tässä kohtaa astuisi kuvaan ihailemani tieteellinen metodi humanistisilla motiiveilla. Eli että oli maalimankuva mikä tahansa, niiden pohjalta esitetyistä ajatuksista vain tieteellisen metodin läpäisevät humanistisia tavoitteita ajavat valittaisiin käytäntöön. Tietysti koska aivan kaikkia asioita ei voi vielä tieteellisellä metodilla lähestyä tai ei ole riittävästi tieteellistä tietoa ja päätös edellyttää nopeampaa reagointia kuin tarkempiin tutkimuksiin olisi aikaa, jäisi ihan perinteinen neuvotteleminen itse kunkin vahvuuksilla tai niiden puutteilla heuristiikaksi ratkaista pragmaattisuus niissä asioissa.

Maailmankuvasta lyhyt historiikki amerikkalaisesta perspektiivistä käsin kerrottuna:

What's in a worldview?, Todd Weir, TEDx University of Groningen
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

#169
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 11, 2019, 07:09:33
On omituinen ja todellisuudelle vieras ajatus, että ihminen valikoisi jonkinlaisten puhtaaksiviljellyiden maailmankuvien välillä ja valitsisi niistä itselleen yhden, jonka sitten täysin ja kaikessa omaksuu näkökulmakseen. Ennemminkin meillä kaikilla on monia maailmankuvia, joita käytämme, vaihtelemme ja vertailemme keskenään. Tässä ei edes ole mitään moitittavaa ristiriitaisuutta, vaan juuri siten maailmankuvien on tarkoituskin toimia. Ne ovat tosiaankin vain kuvia tai malleja, jotka sellaisina eivät edes pyri kuvaamaan todellisuutta täydellisinä, vaan ovat siitä ennemminkin kuin kartta / pohjapiirros / mallinnus. Sellaisen olennainen ja tärkeä piirre on poimia joitakin piirteitä, mutta toisaalta tyystin jättää pois muita. Ne ovat ajattelun välineitä ja työkaluja, joissa olennaista on se, että ne näyttävät tiettyjä asioiden suhteita selvemmin (ajattelua sillä tapaa auttaen), koska osa piirteistä oistetaan kuvasta kokonaan. Tämä poistaminen ei tietenkään tarkoita, etteikö noita piirteitä olisi olemassa. Ei kukaan karttaa lukevakaan luule, että siinä näkyy kaikki se, mitä paikan päälle mennessäänkin paikassa havaitsee - vaikkapa ilman lämpötilan, valaistusolosuhteet, värit ja hajut.

Onkon oikeastaan todellisuuden hahmottamiselle eduksi, että tällaisia maailmankuva-kaavapiirroksia on useita, jotta niiden kuvaustapaa on mahdollista verrata ja valita kulloiseenkin tarpeeseen tarkoituksenmukaisin. Tietenkin joskus voidaan todeta, että jokin kuvaustapa ei kuvaa todellisuutta kovinkaan hyvin. Mutta kyse on usein myös siitä, että meidän tapamme "käyttää" todellisuutta on muuttunut. Siksi aikaisempi maailmankuvakaan ei enää ole toimiva työkaluna. Tieteellinen maailmankuva on aika paljon korvannut uskonnollista maailmankuvaa juuri siksi, että me pystymme käyttämää sitä työkaluna tiettyjen tavoitteidemme saavuttamiseksi niin paljon tehokkaammin. Ihan kuten vanha paperille painettu tiekarttakirja, jollaisesta aikaisemmin etsittiin reittiä, on jäänyt käytöstä navigaattorien tarjotessa huomattavasti näppärämmän tavan suunnistaa oikeaan osoitteeseen. Siirtymä ei edes tarvitse mitään tiekarttauskon hylkäämistä ja paperikarttojen tiedon julistamista pätemättömäksi. Uskonnollisella maailmankuvalla on edelleen monille ihmisille paikkansa heidän elämässään, mutta ani harvat joitakin amisheja lukuunottamatta (tuskin hekään aivan täysin) kieltäytyy antamasta sen tieteellisen maailmankuvan "syödä" alaa uskonnolliselta - kun kyse on siitä, että on tarvis tehdä ja toimia. Uskonto vetäytyy sivuun, sillä se kestää aika huonosti kilpailua tieteen avulla tuotettujen käytännössä toimivien työkalujen kanssa. Toistaiseksi se kyllä usein yrittääkin sitten sitä tiukemmin pitää hampaissaan niitä alueita, joissa se näkee mahdollisuuden välttää tämän kaltainen ja jo ennalta hävittäväksi tuomittu taistelu.

Mutta siltikään ja tieteen saavutusten toiminnallisesta hyödyllisyydestä huolimatta, sekään ei näe maailmaa kaikin puolin. Sekin on vain yksi ja tiettyihin piirteisiin keskittyvä kartta, josta toimivuuden ja ajattelun auttamisen nimissä on poistettu joitakin piirteitä.
Olen samaa mieltä siitä että henkilökohtaisen maailmankuvan muotoutuminen ei ole tietoista valmiin maailmankuvan valintaa vaan pikemminkin usein monenlaisten maailmankuvien parissa kasvamista erilaisin lopputuloksin ja jatkuvasti muuttuvina maailmankuvina yleisellä ja yksilöllisellä tasolla.

Tietoisena ja oppivana älykkäänä eläimenä ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus ja pakottava tarve, ympäristönsä ja yhteisönsä kulttuurin rajoissa, omaksua toimivimpia maailmankuvia ja niiden toimivimpia eli koherenteimpia yhdistelmiä.
Esim. uskonnolliset maailmankuvat ovat ristiriidassa ateistisen tieteen kanssa, inhimillisen älykkään itselleen valehtelemisen taidon kohdatessa rajallisena omat mielenterveydelliset rajansa ja yhteisöllisen joukkoälykkyyden ylivertaisuuden.
Nyt näyttää vahvasti siltä että kiihtyvästi vahvistuva ja laajeneva tieteellinen maailmankuva eli tieteiden yhteiskuva maailmasta, on valtaamassa globaalisti kulttuurit, ympäristön ja yhteiskunnat niissä kasvavine yksilöineen.
Kielet, elämäntavat, infrastruktuurit, elinkeinot, taloudet, tiedon, ajassa elävän taiteen, viihteen,..
Luolamaalauksista sikisi someähky, tieteestä vähintään jotain yhtä hulppeaa. Hyvässä ja pahassa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2019, 08:04:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 11, 2019, 07:09:33
On omituinen ja todellisuudelle vieras ajatus, että ihminen valikoisi jonkinlaisten puhtaaksiviljellyiden maailmankuvien välillä ja valitsisi niistä itselleen yhden, jonka sitten täysin ja kaikessa omaksuu näkökulmakseen. Ennemminkin meillä kaikilla on monia maailmankuvia, joita käytämme, vaihtelemme ja vertailemme keskenään. Tässä ei edes ole mitään moitittavaa ristiriitaisuutta, vaan juuri siten maailmankuvien on tarkoituskin toimia. Ne ovat tosiaankin vain kuvia tai malleja, jotka sellaisina eivät edes pyri kuvaamaan todellisuutta täydellisinä, vaan ovat siitä ennemminkin kuin kartta / pohjapiirros / mallinnus. Sellaisen olennainen ja tärkeä piirre on poimia joitakin piirteitä, mutta toisaalta tyystin jättää pois muita. Ne ovat ajattelun välineitä ja työkaluja, joissa olennaista on se, että ne näyttävät tiettyjä asioiden suhteita selvemmin (ajattelua sillä tapaa auttaen), koska osa piirteistä oistetaan kuvasta kokonaan. Tämä poistaminen ei tietenkään tarkoita, etteikö noita piirteitä olisi olemassa. Ei kukaan karttaa lukevakaan luule, että siinä näkyy kaikki se, mitä paikan päälle mennessäänkin paikassa havaitsee - vaikkapa ilman lämpötilan, valaistusolosuhteet, värit ja hajut.

Onkon oikeastaan todellisuuden hahmottamiselle eduksi, että tällaisia maailmankuva-kaavapiirroksia on useita, jotta niiden kuvaustapaa on mahdollista verrata ja valita kulloiseenkin tarpeeseen tarkoituksenmukaisin. Tietenkin joskus voidaan todeta, että jokin kuvaustapa ei kuvaa todellisuutta kovinkaan hyvin. Mutta kyse on usein myös siitä, että meidän tapamme "käyttää" todellisuutta on muuttunut. Siksi aikaisempi maailmankuvakaan ei enää ole toimiva työkaluna. Tieteellinen maailmankuva on aika paljon korvannut uskonnollista maailmankuvaa juuri siksi, että me pystymme käyttämää sitä työkaluna tiettyjen tavoitteidemme saavuttamiseksi niin paljon tehokkaammin. Ihan kuten vanha paperille painettu tiekarttakirja, jollaisesta aikaisemmin etsittiin reittiä, on jäänyt käytöstä navigaattorien tarjotessa huomattavasti näppärämmän tavan suunnistaa oikeaan osoitteeseen. Siirtymä ei edes tarvitse mitään tiekarttauskon hylkäämistä ja paperikarttojen tiedon julistamista pätemättömäksi. Uskonnollisella maailmankuvalla on edelleen monille ihmisille paikkansa heidän elämässään, mutta ani harvat joitakin amisheja lukuunottamatta (tuskin hekään aivan täysin) kieltäytyy antamasta sen tieteellisen maailmankuvan "syödä" alaa uskonnolliselta - kun kyse on siitä, että on tarvis tehdä ja toimia. Uskonto vetäytyy sivuun, sillä se kestää aika huonosti kilpailua tieteen avulla tuotettujen käytännössä toimivien työkalujen kanssa. Toistaiseksi se kyllä usein yrittääkin sitten sitä tiukemmin pitää hampaissaan niitä alueita, joissa se näkee mahdollisuuden välttää tämän kaltainen ja jo ennalta hävittäväksi tuomittu taistelu.

Mutta siltikään ja tieteen saavutusten toiminnallisesta hyödyllisyydestä huolimatta, sekään ei näe maailmaa kaikin puolin. Sekin on vain yksi ja tiettyihin piirteisiin keskittyvä kartta, josta toimivuuden ja ajattelun auttamisen nimissä on poistettu joitakin piirteitä.
Olen samaa mieltä siitä että henkilökohtaisen maailmankuvan muotoutuminen ei ole tietoista valmiin maailmankuvan valintaa vaan pikemminkin usein monenlaisten maailmankuvien parissa kasvamista erilaisin lopputuloksin ja jatkuvasti muuttuvina maailmankuvina yleisellä ja yksilöllisellä tasolla.

Tietoisena ja oppivana älykkäänä eläimenä ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus ja pakottava tarve, ympäristönsä ja yhteisönsä kulttuurin rajoissa, omaksua toimivimpia maailmankuvia ja niiden toimivimpia eli koherenteimpia yhdistelmiä.
Esim. uskonnolliset maailmankuvat ovat ristiriidassa ateistisen tieteen kanssa, inhimillisen älykkään itselleen valehtelemisen taidon kohdatessa rajallisena omat mielenterveydelliset rajansa ja yhteisöllisen joukkoälykkyyden ylivertaisuuden.
Nyt näyttää vahvasti siltä että kiihtyvästi vahvistuva ja laajeneva tieteellinen maailmankuva eli tieteiden yhteiskuva maailmasta, on valtaamassa globaalisti kulttuurit, ympäristön ja yhteiskunnat niissä kasvavine yksilöineen.
Kielet, elämäntavat, infrastruktuurit, elinkeinot, taloudet, tiedon, ajassa elävän taiteen, viihteen,..
Luolamaalauksista sikisi someähky, tieteestä vähintään jotain yhtä hulppeaa. Hyvässä ja pahassa.

Mutta KOSKA maailmankuva lähtökohtaisesti on vain jostain tietystä ja kapeasta (kapeus on edellytys toimivuudelle) näkökulmasta maailmaa ja todellisuutta kuvaava, ei mikään maailmankuva yksinään voi täyttää kaikkia tarpeita ja olla käyttökelpoisin kaikkiin tarpeisiin. Ennen kaikkea vain yhden näkökulman käyttäminen ja vain sen kautta asioiden katsominen on rajoittunutta. Siksi on syytä pyrkiä kykyyn myös vaihtaa näkökulmaa. MINKÄ TAHANSA yhden maailmankuvan ehdottomuus tekee mahdottomaksi nähdä todellisuutta kaikilta puolilta ja ymmärtää, että se näyttää erilaiselta (eli paljastaa ominaisuuksiaan toisella tapaa), kun näkökulmaa vaihdetaan. Ihan samalla tapaa kuin katsomalla edestä ja takaa, päältä ja alta (vaihtamalla konkreettisen objektin suhteen näkökulmaansa konkreettisesti) myös todellisuuden tarkastelussa saa lisää tietoa siitä näkökulmia vaihtamalla. Myös ymmärtää muita näkökulmia paremmin, koska tietää, mitä ne tuovat esiin - ja mitä peittävät. Kuten kolmiulotteisen ja ajallisen objektin tarkastelussakaan ei ole oikeastaan relevanttia yrittää päättää, onko se "oikea" tai "paras" näkökulma katsella sitä edestä vai takaa. Paras näkökulma on riippuvainen siitä, mitä tavoitellaan. Jos tavoitteena on saada ovi auki, jotta aukosta pääsee kulkemaan, on syytä käyttää näkökulmaa, joka auttaa hahmottamaan mekanismin, jolla oven saa auki. Mutta jos tarkasteleekin ovea siksi, että pohtii sen maalipinnan uusimista, kannattaa näkökulmaa vaihtaa. Ovenkahvan ja saranoiden mekanismin näkökulma ei jeesaa silloin, kun pitää valita hyvä metodi ja työkalut tarvittaville maalauksen pohjatöille ja uuden maalin laatu ja värisävy. Maailmankuvat ovat samankaltaisia kapeutettuja kuvauksia, joiden toimivuus perustuu rajauksiin, mutta toisaalta rajaukset rajaavat myös toimivuutta ja tekevät sen tilannekohtaiseksi.

Esitän väitteen - jonka siis perustan maailmankuvan funktionaaliseen rajallisuuteen - ettei mikään yksi maailmankuva ole riittävä ja ainoa tarvittava. Ihmisen kannattaa ennemminkin kyetä vaihtamaan tarpeen mukaan näkökulmaa. Todellisuuden kaikkien piirteiden hahmottamiseksi se on suorastaan välttämätöntä. Vähintään näkökulmia ja maailmankuvia on hyvä osata ajatusleikinomaisesti testata, sillä muutoin niiden mahdollista uutta ymmärrystä laajentavaa (eikä sen yleensä käyttämänsä maailmankuva rajoitteita) kykyä ei voi tietää.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2019, 08:04:48

Tietoisena ja oppivana älykkäänä eläimenä ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus ja pakottava tarve, ympäristönsä ja yhteisönsä kulttuurin rajoissa, omaksua toimivimpia maailmankuvia ja niiden toimivimpia eli koherenteimpia yhdistelmiä.
Esim. uskonnolliset maailmankuvat ovat ristiriidassa ateistisen tieteen kanssa, inhimillisen älykkään itselleen valehtelemisen taidon kohdatessa rajallisena omat mielenterveydelliset rajansa ja yhteisöllisen joukkoälykkyyden ylivertaisuuden.


Nyt näyttää vahvasti siltä että kiihtyvästi vahvistuva ja laajeneva tieteellinen maailmankuva eli tieteiden yhteiskuva maailmasta, on valtaamassa globaalisti kulttuurit, ympäristön ja yhteiskunnat niissä kasvavine yksilöineen.


Trumpahtavassa maailmanajassa, saattaa pikemminkin näyttää kyllä,,>   < epätieteellisyyden ja vaihtoehtoisen totuuden ylösnousemuksen tapahtuvan todennäköisemmin, kuin tieteen jalostumisen kaiken kansan pääruokalajiksi.
Piru tietänee, mutta tokko kertoo valehtelematta.

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 11, 2019, 10:23:19
Mutta KOSKA maailmankuva lähtökohtaisesti on vain jostain tietystä ja kapeasta (kapeus on edellytys toimivuudelle) näkökulmasta maailmaa ja todellisuutta kuvaava, ei mikään maailmankuva yksinään voi täyttää kaikkia tarpeita ja olla käyttökelpoisin kaikkiin tarpeisiin. Ennen kaikkea vain yhden näkökulman käyttäminen ja vain sen kautta asioiden katsominen on rajoittunutta. Siksi on syytä pyrkiä kykyyn myös vaihtaa näkökulmaa. MINKÄ TAHANSA yhden maailmankuvan ehdottomuus tekee mahdottomaksi nähdä todellisuutta kaikilta puolilta ja ymmärtää, että se näyttää erilaiselta (eli paljastaa ominaisuuksiaan toisella tapaa), kun näkökulmaa vaihdetaan. Ihan samalla tapaa kuin katsomalla edestä ja takaa, päältä ja alta (vaihtamalla konkreettisen objektin suhteen näkökulmaansa konkreettisesti) myös todellisuuden tarkastelussa saa lisää tietoa siitä näkökulmia vaihtamalla. Myös ymmärtää muita näkökulmia paremmin, koska tietää, mitä ne tuovat esiin - ja mitä peittävät. Kuten kolmiulotteisen ja ajallisen objektin tarkastelussakaan ei ole oikeastaan relevanttia yrittää päättää, onko se "oikea" tai "paras" näkökulma katsella sitä edestä vai takaa. Paras näkökulma on riippuvainen siitä, mitä tavoitellaan. Jos tavoitteena on saada ovi auki, jotta aukosta pääsee kulkemaan, on syytä käyttää näkökulmaa, joka auttaa hahmottamaan mekanismin, jolla oven saa auki. Mutta jos tarkasteleekin ovea siksi, että pohtii sen maalipinnan uusimista, kannattaa näkökulmaa vaihtaa. Ovenkahvan ja saranoiden mekanismin näkökulma ei jeesaa silloin, kun pitää valita hyvä metodi ja työkalut tarvittaville maalauksen pohjatöille ja uuden maalin laatu ja värisävy. Maailmankuvat ovat samankaltaisia kapeutettuja kuvauksia, joiden toimivuus perustuu rajauksiin, mutta toisaalta rajaukset rajaavat myös toimivuutta ja tekevät sen tilannekohtaiseksi.

Esitän väitteen - jonka siis perustan maailmankuvan funktionaaliseen rajallisuuteen - ettei mikään yksi maailmankuva ole riittävä ja ainoa tarvittava. Ihmisen kannattaa ennemminkin kyetä vaihtamaan tarpeen mukaan näkökulmaa. Todellisuuden kaikkien piirteiden hahmottamiseksi se on suorastaan välttämätöntä. Vähintään näkökulmia ja maailmankuvia on hyvä osata ajatusleikinomaisesti testata, sillä muutoin niiden mahdollista uutta ymmärrystä laajentavaa (eikä sen yleensä käyttämänsä maailmankuva rajoitteita) kykyä ei voi tietää.
Tieteellinen maailmankuva muuttuvien erillistieteiden yhteiskuvana sisältää kilpailevia sekä yhteistyökykyisiä näkökulmia ja tarkastelutasoja.
Epätieteelliset maailmankuvat eivät ole tiedollisesti tai toimivuudeltaan samanarvoisia saati ristiriidattomia maailmankuvia tieteellisen maailmankuvan kanssa.
Siksi tieteellinen maailmankuva on kiihtyvällä nopeudella valtaamassa koko ihmiskunnan ympäristöä, ajattelua ja yhteiskuntia. Aluksi kuitenkin vain maapallolla ja lähiavaruudessa. :)

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2019, 22:17:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 11, 2019, 10:23:19
Mutta KOSKA maailmankuva lähtökohtaisesti on vain jostain tietystä ja kapeasta (kapeus on edellytys toimivuudelle) näkökulmasta maailmaa ja todellisuutta kuvaava, ei mikään maailmankuva yksinään voi täyttää kaikkia tarpeita ja olla käyttökelpoisin kaikkiin tarpeisiin. Ennen kaikkea vain yhden näkökulman käyttäminen ja vain sen kautta asioiden katsominen on rajoittunutta. Siksi on syytä pyrkiä kykyyn myös vaihtaa näkökulmaa. MINKÄ TAHANSA yhden maailmankuvan ehdottomuus tekee mahdottomaksi nähdä todellisuutta kaikilta puolilta ja ymmärtää, että se näyttää erilaiselta (eli paljastaa ominaisuuksiaan toisella tapaa), kun näkökulmaa vaihdetaan. Ihan samalla tapaa kuin katsomalla edestä ja takaa, päältä ja alta (vaihtamalla konkreettisen objektin suhteen näkökulmaansa konkreettisesti) myös todellisuuden tarkastelussa saa lisää tietoa siitä näkökulmia vaihtamalla. Myös ymmärtää muita näkökulmia paremmin, koska tietää, mitä ne tuovat esiin - ja mitä peittävät. Kuten kolmiulotteisen ja ajallisen objektin tarkastelussakaan ei ole oikeastaan relevanttia yrittää päättää, onko se "oikea" tai "paras" näkökulma katsella sitä edestä vai takaa. Paras näkökulma on riippuvainen siitä, mitä tavoitellaan. Jos tavoitteena on saada ovi auki, jotta aukosta pääsee kulkemaan, on syytä käyttää näkökulmaa, joka auttaa hahmottamaan mekanismin, jolla oven saa auki. Mutta jos tarkasteleekin ovea siksi, että pohtii sen maalipinnan uusimista, kannattaa näkökulmaa vaihtaa. Ovenkahvan ja saranoiden mekanismin näkökulma ei jeesaa silloin, kun pitää valita hyvä metodi ja työkalut tarvittaville maalauksen pohjatöille ja uuden maalin laatu ja värisävy. Maailmankuvat ovat samankaltaisia kapeutettuja kuvauksia, joiden toimivuus perustuu rajauksiin, mutta toisaalta rajaukset rajaavat myös toimivuutta ja tekevät sen tilannekohtaiseksi.

Esitän väitteen - jonka siis perustan maailmankuvan funktionaaliseen rajallisuuteen - ettei mikään yksi maailmankuva ole riittävä ja ainoa tarvittava. Ihmisen kannattaa ennemminkin kyetä vaihtamaan tarpeen mukaan näkökulmaa. Todellisuuden kaikkien piirteiden hahmottamiseksi se on suorastaan välttämätöntä. Vähintään näkökulmia ja maailmankuvia on hyvä osata ajatusleikinomaisesti testata, sillä muutoin niiden mahdollista uutta ymmärrystä laajentavaa (eikä sen yleensä käyttämänsä maailmankuva rajoitteita) kykyä ei voi tietää.
Tieteellinen maailmankuva muuttuvien erillistieteiden yhteiskuvana sisältää kilpailevia sekä yhteistyökykyisiä näkökulmia ja tarkastelutasoja.
Epätieteelliset maailmankuvat eivät ole tiedollisesti tai toimivuudeltaan samanarvoisia saati ristiriidattomia maailmankuvia tieteellisen maailmankuvan kanssa.
Siksi tieteellinen maailmankuva on kiihtyvällä nopeudella valtaamassa koko ihmiskunnan ympäristöä, ajattelua ja yhteiskuntia. Aluksi kuitenkin vain maapallolla ja lähiavaruudessa. :)

Vai niin. Noh - entäs, jos tuon esittämäni väitteen maailmankuvan luonteesta ajattelee filosofiaksi? Sittenkö se kuuluukin tieteelliseen maailmankuvaan ja muuttuu varteenotettavaksi osaksi sitä? Jopa ajatukseksi, joka sinun tieteellisen maailmankuvan omaavana täytyy jollain tapaa käsitellä ja mahdollisesti liittää niiden näkökulmien joukkoon, joiden kautta maailmaa tarkastelet?

Tuo filosofiaksi kutsuminen ei sikäli ole edes tuulesta temmattua, vaan kirjoittamani pohjalla tosiaan on eräs filosofinen teos ja erään filosofin ajattelu, jota tuossa sovelsin.

Karikko

#174
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 11, 2019, 22:17:36

Siksi tieteellinen maailmankuva on kiihtyvällä nopeudella valtaamassa koko ihmiskunnan ympäristöä, ajattelua ja yhteiskuntia. Aluksi kuitenkin vain maapallolla ja lähiavaruudessa. :)

Sitähän tapahtuu ja ameorikkassakin on menestykkäästi jo huomattu oleellisia anatomiaan kuuluvia asioita,, kyllä se siitä tosiaan kuvastuu, kuten naurutalon peileistä.
>>>
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti keskiviikkona määräyksen munuaissairauksista kärsivien ihmisten auttamiseksi. Käytännössä määräyksen avulla pyritään hoitamaan sairautta alkuvaiheessa ja suosimaan ihmisiä hoitamaan sairauttaan kotonaan.

Määräys pyrkii myös helpottamaan munuaisen luovuttamista ja saamista dialyysihoidon sijaan.

Allekirjoituksen yhteydessä Trump piti puheen, jossa painotti munuaisen tärkeyttä ihmiselle. Faktojen puolesta puhe ei mennyt ihan putkeen.

– Munuaisella on tärkeä paikka sydämessä. Se on uskomattoman tärkeä asia, presidentti totesi.

Lause herätti saman tien hämmästystä Twitterissä.

Monet ihmettelivät Trumpin käsitystä munuaisten paikasta. Ne (yleensä ihmisellä on syntyessään kaksi munuaista) kun sijaitsevat selässä alimpien kylkiluiden alapuolella, osittain kylkiluiden suojassa.

Sydän taas sijaitsee rinnan keskiosassa, keuhkojen välissä.

Trumpin keskiviikkoinen puhe kuitenkin antoi viitteitä siitä, että Trump ajattelee munuaisen tai munuaisten sijaitsevan sydämen sisällä.

– Aluksi ajattelin, että sanamuoto on vain kömpelö. Mutta tapa, jolla hän painottaa sanaa "sydämessä" saa minut ajattelemaan, että hän todella ajattelee munuaisen olevan sydämessä.

a4

#175
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 12, 2019, 06:36:59
Vai niin. Noh - entäs, jos tuon esittämäni väitteen maailmankuvan luonteesta ajattelee filosofiaksi? Sittenkö se kuuluukin tieteelliseen maailmankuvaan ja muuttuu varteenotettavaksi osaksi sitä? Jopa ajatukseksi, joka sinun tieteellisen maailmankuvan omaavana täytyy jollain tapaa käsitellä ja mahdollisesti liittää niiden näkökulmien joukkoon, joiden kautta maailmaa tarkastelet?

Tuo filosofiaksi kutsuminen ei sikäli ole edes tuulesta temmattua, vaan kirjoittamani pohjalla tosiaan on eräs filosofinen teos ja erään filosofin ajattelu, jota tuossa sovelsin.
Tieteellinen maailmankuva sisältänee myös akateemisen filosofian joten ihan varteenotettavia tieteelliselle vertaisarvioinnille ovat sellaiset tutkimukset esim. maailmankuvista.
Ajatuksina, jotka tieteellisen maailmankuvan omaavan täytyy jollain tapaa käsitellä ja mahdollisesti liittää niiden näkökulmien joukkoon, joiden kautta maailmaa tarkastelee.

Mikä kyseinen filosofinen teos on ja kuinka tarkkaan lainasit sitä?
Maallikkona näin esittelemässäsi väitteessä, jossa päädyttiin maailmankuvan funktionaaliseen rajallisuuteen - ettei mikään yksi maailmankuva ole riittävä ja ainoa tarvittava, paljon nykytieteen tukemaa näkemystä malliriippuvaisuudesta mutta myös vanhentunutta näkemystä tieteellisen selitys-ja sovellutusvoiman kasvumahdollisuuksista.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 12, 2019, 20:25:09
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 12, 2019, 06:36:59
Vai niin. Noh - entäs, jos tuon esittämäni väitteen maailmankuvan luonteesta ajattelee filosofiaksi? Sittenkö se kuuluukin tieteelliseen maailmankuvaan ja muuttuu varteenotettavaksi osaksi sitä? Jopa ajatukseksi, joka sinun tieteellisen maailmankuvan omaavana täytyy jollain tapaa käsitellä ja mahdollisesti liittää niiden näkökulmien joukkoon, joiden kautta maailmaa tarkastelet?

Tuo filosofiaksi kutsuminen ei sikäli ole edes tuulesta temmattua, vaan kirjoittamani pohjalla tosiaan on eräs filosofinen teos ja erään filosofin ajattelu, jota tuossa sovelsin.
Tieteellinen maailmankuva sisältänee myös akateemisen filosofian joten ihan varteenotettavia tieteelliselle vertaisarvioinnille ovat sellaiset tutkimukset esim. maailmankuvista.
Ajatuksina, jotka tieteellisen maailmankuvan omaavan täytyy jollain tapaa käsitellä ja mahdollisesti liittää niiden näkökulmien joukkoon, joiden kautta maailmaa tarkastelee.

Mikä kyseinen filosofinen teos on ja kuinka tarkkaan lainasit sitä?
Maallikkona näin esittelemässäsi väitteessä, jossa päädyttiin maailmankuvan funktionaaliseen rajallisuuteen - ettei mikään yksi maailmankuva ole riittävä ja ainoa tarvittava, paljon nykytieteen tukemaa näkemystä malliriippuvaisuudesta mutta myös vanhentunutta näkemystä tieteellisen selitys-ja sovellutusvoiman kasvumahdollisuuksista.

En lainannut sitä, vaan sovelsin sen ajatuksia. Alva Noe: Omituisia työkaluja. Sovelsin Noen ajatuksia kuvista ja kuvien katsomisesta, taiteesta ja taiteen katsomisesta maailmankuvaan.

Muuten - missä vaiheessa filosofia muuttuu pelkästä ajattelusta ja pohtimisesta tieteeksi? Kun on kirjoittanut ajatuksistaan oikein teoksen? Kun kirjoitettua teosta ovat muut (filosofit) päässeet ruotimaan ja kritisoimaan? Vai onko olemassa tällaista ajattelun ja filosofiatieteen rajaa, jonka toisella puolella on vain ajattelua ja toisella puolella tieteeksi luettavaa ajattelua?

a4

#177
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 12, 2019, 21:16:25
En lainannut sitä, vaan sovelsin sen ajatuksia. Alva Noe: Omituisia työkaluja. Sovelsin Noen ajatuksia kuvista ja kuvien katsomisesta, taiteesta ja taiteen katsomisesta maailmankuvaan.

Muuten - missä vaiheessa filosofia muuttuu pelkästä ajattelusta ja pohtimisesta tieteeksi? Kun on kirjoittanut ajatuksistaan oikein teoksen? Kun kirjoitettua teosta ovat muut (filosofit) päässeet ruotimaan ja kritisoimaan? Vai onko olemassa tällaista ajattelun ja filosofiatieteen rajaa, jonka toisella puolella on vain ajattelua ja toisella puolella tieteeksi luettavaa ajattelua?
Akateeminen filosofi joka on poikkitieteellisesti kiinnostunut tuoreesta havainnoinnin ja tietoisuuden tutkimisesta.
#enaktivismi #kognitiotiede #taide
https://en.wikipedia.org/wiki/Alva_Noë
Taidettakin tutkitaan tieteellisesti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Taiteen_tutkimus
Noën kirja on tervetullut akateeminen(ja tieteellistyvässä maailmassa populaarimpikin) keskustelunavaus tarkentavaan uuteen tutkimustietoon kriittisen vertaisarvioinnin tuella.
Alva Noë's "Strange Tools. Art and Human Nature" – A Review

Muutamia omia kriittisiä poimintojani, tuon kirja-arvion varassa:
Näen Noën lähtökohdat järkevinä holistisina näkökulmina ihmisen havainnointiin ja tietoisuuteen, mutta analyyttinen tutkimus vaatii silti tarkkuutta ja selitysvoimaa.
Yksi ongelmallinen jaottelu on mielestäni sinänsä oivan 2-tason uudelleenorganisoinnin käsitteen rajaus, jota itse tässä kutsun meta-ajatteluksi. Näkisin sen kirjan kirjoittajaa laajempana käsitteenä.
Näen tieteen olevan lähtökohtaisesti ihan samanlaista meta-ajattelua kuin filosofian, taiteen, uskonnon tai politiikan. 
"the nature of the organization at the lower level gets put on display and investigated"
Niillä kaikilla on sekä vähemmän abstraktit ilmenemismuodot että myös korkamman tason abstraktit toimintatasot.
Lapsikin voi iltarukoilla, piirrellä, osallistua mielenosoitukseen, kysellä ja miettiä filosofisia kysymyksiä, tutkia omaa räkäänsä.
Mutta samalla näkisin tieteen erottautuvan muista vaihtoehdoista samalla tavalla kuin näen demokratian erottautuvan muista vaihtoehdoista, parhaana saatavilla olevana. Suuntana, pyrkimyksenä ja itseään vahvistavana työkaluna pois huonommista.
Parhaana vasarana joka kuitenkin näyttää maailman nauloina.

Kysymyksesi (filosofian)tieteeksi määrittelystä vertautuu kysymykseen taiteeksi määrittelystä.
Näkisin niissä hyvin paljon yhteneväisyyttä.
Lapsetkin pitää mielestäni mieltää jossain määrin taiteilijoiksi ja tieteilijöiksi, vaikka meillä olisi myös yhteiskunnallisen virallista ja jopa huipputiedettä ja korkeataidetta.
Ei taide älykkään eläimen tai koneen abstraktin luovana toimintana sinänsä katoa, se vain tulee tieteen läpiselittämäksi ja teknologisesti sulaututetuksi, osaksi tieteellisen maailmankuvan työkalupakkia kuten ihminenkin.
Sinänsä se katoaa kuten kaikki muukin, ihminenkin lajina, muuttuen joksikin toiseksi.
Vanhojen kielten tai jopa eri ikäpolvien kielten muuttumisessa näemme käsitteiden ja tulkintojen katoamista, syntymistä, uudistumista, maailman eri kielten erojen lisäksi.
Tieteellinen kehittyvä maailmankieli on yksi standardoinnin vahvuuden esimerkeistä. Vai pitäisikö sanoa metaesimerkki.   

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 13, 2019, 12:55:02
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 12, 2019, 21:16:25
En lainannut sitä, vaan sovelsin sen ajatuksia. Alva Noe: Omituisia työkaluja. Sovelsin Noen ajatuksia kuvista ja kuvien katsomisesta, taiteesta ja taiteen katsomisesta maailmankuvaan.

Muuten - missä vaiheessa filosofia muuttuu pelkästä ajattelusta ja pohtimisesta tieteeksi? Kun on kirjoittanut ajatuksistaan oikein teoksen? Kun kirjoitettua teosta ovat muut (filosofit) päässeet ruotimaan ja kritisoimaan? Vai onko olemassa tällaista ajattelun ja filosofiatieteen rajaa, jonka toisella puolella on vain ajattelua ja toisella puolella tieteeksi luettavaa ajattelua?
Akateeminen filosofi joka on poikkitieteellisesti kiinnostunut tuoreesta havainnoinnin ja tietoisuuden tutkimisesta.
#enaktivismi #kognitiotiede #taide
https://en.wikipedia.org/wiki/Alva_Noë
Taidettakin tutkitaan tieteellisesti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Taiteen_tutkimus
Noën kirja on tervetullut akateeminen(ja tieteellistyvässä maailmassa populaarimpikin) keskustelunavaus tarkentavaan uuteen tutkimustietoon kriittisen vertaisarvioinnin tuella.
Alva Noë's "Strange Tools. Art and Human Nature" – A Review

Muutamia omia kriittisiä poimintojani, tuon kirja-arvion varassa:
Näen Noën lähtökohdat järkevinä holistisina näkökulmina ihmisen havainnointiin ja tietoisuuteen, mutta analyyttinen tutkimus vaatii silti tarkkuutta ja selitysvoimaa.
Yksi ongelmallinen jaottelu on mielestäni sinänsä oivan 2-tason uudelleenorganisoinnin käsitteen rajaus, jota itse tässä kutsun meta-ajatteluksi. Näkisin sen kirjan kirjoittajaa laajempana käsitteenä.
Näen tieteen olevan lähtökohtaisesti ihan samanlaista meta-ajattelua kuin filosofian, taiteen, uskonnon tai politiikan. 
"the nature of the organization at the lower level gets put on display and investigated"
Niillä kaikilla on sekä vähemmän abstraktit ilmenemismuodot että myös korkamman tason abstraktit toimintatasot.
Lapsikin voi iltarukoilla, piirrellä, osallistua mielenosoitukseen, kysellä ja miettiä filosofisia kysymyksiä, tutkia omaa räkäänsä.
Mutta samalla näkisin tieteen erottautuvan muista vaihtoehdoista samalla tavalla kuin näen demokratian erottautuvan muista vaihtoehdoista, parhaana saatavilla olevana. Suuntana, pyrkimyksenä ja itseään vahvistavana työkaluna pois huonommista.
Parhaana vasarana joka kuitenkin näyttää maailman nauloina.

Kysymyksesi (filosofian)tieteeksi määrittelystä vertautuu kysymykseen taiteeksi määrittelystä.
Näkisin niissä hyvin paljon yhteneväisyyttä.
Lapsetkin pitää mielestäni mieltää jossain määrin taiteilijoiksi ja tieteilijöiksi, vaikka meillä olisi myös yhteiskunnallisen virallista ja jopa huipputiedettä ja korkeataidetta.
Ei taide älykkään eläimen tai koneen abstraktin luovana toimintana sinänsä katoa, se vain tulee tieteen läpiselittämäksi ja teknologisesti sulaututetuksi, osaksi tieteellisen maailmankuvan työkalupakkia kuten ihminenkin.
Sinänsä se katoaa kuten kaikki muukin, ihminenkin lajina, muuttuen joksikin toiseksi.
Vanhojen kielten tai jopa eri ikäpolvien kielten muuttumisessa näemme käsitteiden ja tulkintojen katoamista, syntymistä, uudistumista, maailman eri kielten erojen lisäksi.
Tieteellinen kehittyvä maailmankieli on yksi standardoinnin vahvuuden esimerkeistä. Vai pitäisikö sanoa metaesimerkki.

Itse asiassa juuri sen tieteen mahdollisuuden selittää taide Noe varsin vakuuttavasti kirjassaan torppaa. Tai siis - tieteen ymmärrettynä vaikkapa neurologiana, aivojen toiminnan tutkimisena ja luonnontieteenä. Lisäksi Noen näkemys siitä, mitä taide oikeastaan on, myös torppaa mahdollisuuden selittää taide. Miksikö? Koska taide ei ole tuote / lopputulos, vaan se on outo työkalu, jonka avulla me voimme ajatella uudella tavalla, uusia ajatuksia. Siten oikeastaan selitetty - varsinkin läpiselitetty - taide ei enää taidetta oikeastaan olekaan. Taide on nimittäin kysymyksiä, ei vastauksia.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - heinäkuu 10, 2019, 18:34:03
Itse en siksi tarkallen ottaen edes tiedä, mikä on maailmankuvani. Ihailen tai kannatan kuitenkin maailmankuvana jonkinlaista amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen hengessä määriteltyä liberaalidemokratiaa, jossa tosin neuvotteluiden heuristiikana käytettäisiin nykyisin perustein ymmärrettyä tieteellistä metodia joskin humanistisilla motiiveilla.
Kannatat liberaalia länsimaista ideaa yhteiskunnasta, kuten minäkin. Aste-eroja vain on, koska itse konservatiivina rajoittaisin humanistisia motiiveja traditioilla ja opituilla perinnekäsityksillä.