Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tieteellinen maailmankuva

Aloittaja a4, tammikuu 15, 2019, 22:15:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

safiiri

#15
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 20, 2019, 08:19:14
^ Hyvä kysymys.
Taloustieteessä on tapahtunut edistystä mutta samaan aikaan sitä on tapahtunut muuallakin, joka asettaa muutospaineita taloustieteeseenkin.

Eikös juuri tieteen pitänyt olla haka näissä dynaamisissa systeemisissä vuorovaikutuksissa ja niiden seuraamusten ennustamisessa? Nyt siis ongelmaksi tieteen kyvylle nostat muutokset.

LainaaEsim. globalisaatio ja teollistuminen tai internet.
http://tukkk.fi/taloustieteen-kehitys-lapi-historian/
Veikkaan että lähitulevaisuudessa monitieteellinen lähestymistapa ja teknologinen kehitys vauhdittavat myös taloustieteen kehitystä.
Nythän matemaatikot ja tekoäly on jo vallannut rahoitusalan.

Noh - matemaattisia ne taloustieteilijät on olleet ainakin viimeiset 30 vuotta. Tänä aikana on päästy siis toteamaan, että kaikella tietämyksellään sijoittamisessa pääsee taitava tyyppi jopa samaan tulokseen kuin indeksi - jos siis oikein hyvin onnistuu. Parhaiten tuottaa yleensä sijoitus, jphon kukaan ei koskaan koske, huonoiten sjoitus, jolla koko ajan yritetään pelata. Sellainen sijoitus kyllä tuottaa sijoitusta hoitavalle yhtiölle parhaiten.

Makrotason ennusteita ei oikein taida kukaan - ei tekoälykään - haliita. Paras ja parhaiten toteutuva lienee se, että kun talous ensin kasvaa, niin jossain vaiheessa sitten iskee taantuma, jonka jälkeen taas syntyy uudelleen kasvua. Mutta MILLOIN käänne tapahtuu? Asia todetaan jälkikäteen, kun se jo on tapahtunut.

Taloustieteessä ongelmana ennustamiselle on se, että itse ennuste muuttaa toimijoiden käyttäytymistä. Sama ilmiö koskee jokaista ihmistä, joka muuntaa jatkuvasti toimintaansa sen mukaan, millaisia seurauksia toiminta vaikuttaa tuottavan. Pelkän toiminnan tarkentuvankaan mittaamisen ja selvittämisen en usko tuottavan alati tarkentuvaa ennustetta. Itse mittaaminen ja ymmärtäminen nimittäin on yksi toimintaan vaikuttava tekijä lisää. Päädymme siis mittaamaan mittaamisen vaikutusta ja ymmärtämään ymmärtämisen vaikutusta.

Topi

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 19, 2019, 20:46:17
Tiede on osoittautunut parhaaksi ja mullistavaksi työkaluksi käsitellä monenalaisten systeemien dynaamisia vuorovaikutussuhteita.

Onko sinusta niin, että "tiede" on tässä jokin työkalu jota joku käyttää? Tapasi puhua tieteestä ja sen tarkentuvista ennusteista ynnä muusta tosi ihannoivasti antaa minusta vääränlaisen kuvan siitä, miten näitä ongelmia ratkotaan. Joku kehittää jonkun algoritmin tai keksii käyttää jotain tietorakenteita ja koneoppimista tai jotakin. Ja tavallaan ihan mitä tahansa joku keksii tai saa aikaan, sinun näkökulmastasi jos se osoittautuu onnistuneeksi ja toimii, se on "tiedettä".

Tiede on tässä harhaanjohtava termi. Totta kai tiede tulee mukaan kuvaan siinä, että jotakin testataan, ja jos se toimii riittävän hyvin, otetaan käyttöön. Sitten se tulee mukaan kuvaan myös siinä, että ihmiset jakavat osaamistaan kirjoissa, netistä saatavilla olevassa aineistossa ja myös oppilaitoksissa ja erilaisilla kurseilla. Joku selittää ohjelmoijille joukko-opista tai yhdistellään matematiikassa jo keksittyjä juttuja tietojenkäsittelyyn. Siinä kuitenkin, esimerkiksi tietojenkäsittelyn ja ohjelmoinnin saralla, olennainen asia on täysin ennakkoluuloton kokeileminen ja niiden juttujen parissa räpeltäminen. Että se nimenomaan ei mene niin, että joku kertoo sinulle, miten teet kaiken ja sitten teet sen, vaan että kokeilet erilaisia tapoja ja ihan vain kikkailet jolloin myös kehityt.

Siinä mitä joku Google tekee vaikka yrityksenä on harhaanjohtavaa sanoa, että "työkalu on tiede". Silloin tiede tarkoittaa vain "parasta saatavilla olevaa tietoa ja osaamista" ja olisi hiton paljon selkeämpää sanoa niin, jos sitä tarkoittaa.

safiiri

Tieteellisen tiedon luonne itse asiassa ei ole tavoittaa yhä enemmän, tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin todellisuus kaikkineen ja kokonaisena. Tieteellisen tiedon toimivuus syntyy siitä, että siinä tehdään karkeistus ja hukataan tietoa. Yksinkertaistetaan, kaavamaistetaan, poistetaan yksilöllistä vaihtelua ja tapauskohtaista muuntelua. Juuri tämä toimintatapa siivilöi esiin sen kaavamaisen teoreettisen, jonka sitten koemme ymmärryksen lisääntymisenä tai ilmiön toimintamallin paljastamisena. Jos siis tieteelliseen tietoon ryhdytään enenevässä määrin lisäämään takaisin kaikkia niitä tarkennuksia ja lisätietoja, joita todellisuudesta voimme siihen poimia, tuo tieto muuttuu sellaiseksi, ettei siitä enää ole meille selitykseksi. Muutoinhan ymmärtäisimme jo suoraan todellisuutta havainnoimalla. Tiede siis on sellainen keskittymisharjoitus, jossa milloin mikäkin epäolennaiseksi todettava poistetaan tarkastelumme ulkopuolelle. Jotakin tietenkin myös samalla menetetään, koska jotakin jätetään pois tarkastelun piiristä.

Koska tieteellinen tieto ei pidä subjektiivisuutta piirinsä kuuluvana, lienee selvää, että tiede ei koskaan voi kyetä ennustamaan yksilön käyttäytymistä. Muutoinhan ei olisi mitään syytä vaatia objektiivisuutta - tai subjektiivisuus olisi vain huonosti tunnettua objektiivisuutta eli tiedon / ymmärryksen puutetta. Sulkemalla sen tutkimuksen ulkopuolelle, tiede silloin piirtäisi tietämiselleen rajan, eikä määritelmällisesti siis voisikaan koskaan saavuttaa täyttä ennustamisen kykyä.

a4

#18
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 20, 2019, 08:26:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 20, 2019, 08:19:14
^ Hyvä kysymys.
Taloustieteessä on tapahtunut edistystä mutta samaan aikaan sitä on tapahtunut muuallakin, joka asettaa muutospaineita taloustieteeseenkin.

Eikös juuri tieteen pitänyt olla haka näissä dynaamisissa systeemisissä vuorovaikutuksissa ja niiden seuraamusten ennustamisessa? Nyt siis ongelmaksi tieteen kyvylle nostat muutokset.

LainaaEsim. globalisaatio ja teollistuminen tai internet.
http://tukkk.fi/taloustieteen-kehitys-lapi-historian/
Veikkaan että lähitulevaisuudessa monitieteellinen lähestymistapa ja teknologinen kehitys vauhdittavat myös taloustieteen kehitystä.
Nythän matemaatikot ja tekoäly on jo vallannut rahoitusalan.

Noh - matemaattisia ne taloustieteilijät on olleet ainakin viimeiset 30 vuotta. Tänä aikana on päästy siis toteamaan, että kaikella tietämyksellään sijoittamisessa pääsee taitava tyyppi jopa samaan tulokseen kuin indeksi - jos siis oikein hyvin onnistuu. Parhaiten tuottaa yleensä sijoitus, jphon kukaan ei koskaan koske, huonoiten sjoitus, jolla koko ajan yritetään pelata. Sellainen sijoitus kyllä tuottaa sijoitusta hoitavalle yhtiölle parhaiten.

Makrotason ennusteita ei oikein taida kukaan - ei tekoälykään - haliita. Paras ja parhaiten toteutuva lienee se, että kun talous ensin kasvaa, niin jossain vaiheessa sitten iskee taantuma, jonka jälkeen taas syntyy uudelleen kasvua. Mutta MILLOIN käänne tapahtuu? Asia todetaan jälkikäteen, kun se jo on tapahtunut.

Taloustieteessä ongelmana ennustamiselle on se, että itse ennuste muuttaa toimijoiden käyttäytymistä. Sama ilmiö koskee jokaista ihmistä, joka muuntaa jatkuvasti toimintaansa sen mukaan, millaisia seurauksia toiminta vaikuttaa tuottavan. Pelkän toiminnan tarkentuvankaan mittaamisen ja selvittämisen en usko tuottavan alati tarkentuvaa ennustetta. Itse mittaaminen ja ymmärtäminen nimittäin on yksi toimintaan vaikuttava tekijä lisää. Päädymme siis mittaamaan mittaamisen vaikutusta ja ymmärtämään ymmärtämisen vaikutusta.
Kyllä. Tiede on paras saatavilla oleva työkalu dynaamisten suhteiden ymmärtämiseen ja hallitsemiseen.
Kuten hyvin kuvasit taloustieteen muutosvaikutuksia itse tutkittavaan talouteen, suurena ongelmana on muutos.
Mikään tiede ei tyydy vain tarkentuvasti mittaamaan ja selvittämään, vaan pyrkii myös tarkemmin mallintamaan tutkimuskohdetta.

Kysymyksesi taloustieteen kehityksen hitaudesta on mielestäni hyvä kysymys.
Voisiko osasyynä olla myös taloustieteen aiempi aliarvostus, suhteessa luonnontieteisiin?
Vai kenties vaatimus riittävästä luonnontieteellisestä ja muusta ihmistieteellisestä kehityksestä, tukemaan taloustieteen kehitystä?
Psykologia lienee yksi tärkeä osa-alue ihmisten taloudellisen toiminnan tutkimuksessa.

a4

#19
Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 20, 2019, 11:48:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 19, 2019, 20:46:17
Tiede on osoittautunut parhaaksi ja mullistavaksi työkaluksi käsitellä monenalaisten systeemien dynaamisia vuorovaikutussuhteita.

Onko sinusta niin, että "tiede" on tässä jokin työkalu jota joku käyttää? Tapasi puhua tieteestä ja sen tarkentuvista ennusteista ynnä muusta tosi ihannoivasti antaa minusta vääränlaisen kuvan siitä, miten näitä ongelmia ratkotaan. Joku kehittää jonkun algoritmin tai keksii käyttää jotain tietorakenteita ja koneoppimista tai jotakin. Ja tavallaan ihan mitä tahansa joku keksii tai saa aikaan, sinun näkökulmastasi jos se osoittautuu onnistuneeksi ja toimii, se on "tiedettä".

Tiede on tässä harhaanjohtava termi. Totta kai tiede tulee mukaan kuvaan siinä, että jotakin testataan, ja jos se toimii riittävän hyvin, otetaan käyttöön. Sitten se tulee mukaan kuvaan myös siinä, että ihmiset jakavat osaamistaan kirjoissa, netistä saatavilla olevassa aineistossa ja myös oppilaitoksissa ja erilaisilla kurseilla. Joku selittää ohjelmoijille joukko-opista tai yhdistellään matematiikassa jo keksittyjä juttuja tietojenkäsittelyyn. Siinä kuitenkin, esimerkiksi tietojenkäsittelyn ja ohjelmoinnin saralla, olennainen asia on täysin ennakkoluuloton kokeileminen ja niiden juttujen parissa räpeltäminen. Että se nimenomaan ei mene niin, että joku kertoo sinulle, miten teet kaiken ja sitten teet sen, vaan että kokeilet erilaisia tapoja ja ihan vain kikkailet jolloin myös kehityt.

Siinä mitä joku Google tekee vaikka yrityksenä on harhaanjohtavaa sanoa, että "työkalu on tiede". Silloin tiede tarkoittaa vain "parasta saatavilla olevaa tietoa ja osaamista" ja olisi hiton paljon selkeämpää sanoa niin, jos sitä tarkoittaa.
Olet ihan oikeassa siinä että tieteen harjoittamisen ulkopuolellakin ihmiset osaavat olla kokeellisia keksijöitä, kehittelijöitä ja oppijoita.
Tieteessä, sen virallisemmassa merkityksessään, tämä kaikki pyritään tekemään vain paljon järjestelmällisemmin, joukkoälykkäämmin, yleispätevämmin, eksaktimmin, tehokkaammin.
Tieteellinen asenne ja ajattelu on arkisesti ilmaistuna käytännöllistä järkevyyttä ja sitä soisi harjoitettavan akateemisen tieteilyn ulkopuolellakin.
Samalla tavalla ymmärrän taiteen yleiskäsitteen kattavan monentasoista taiteilua, lasten töhertelystä lähtien.
Ja silti arvotamme tieteilyssä ja taiteilussa erilleen sen toiminnan joka on taitavaa, kestävää, asiantuntijoiden yleispätevästi hyväksymää ja yhteisöllisesti arvokasta.
Eli virallisemman, institutionaalisemman tieteen ja taiteen. 

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 21, 2019, 07:49:21
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 20, 2019, 08:26:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 20, 2019, 08:19:14
^ Hyvä kysymys.
Taloustieteessä on tapahtunut edistystä mutta samaan aikaan sitä on tapahtunut muuallakin, joka asettaa muutospaineita taloustieteeseenkin.

Eikös juuri tieteen pitänyt olla haka näissä dynaamisissa systeemisissä vuorovaikutuksissa ja niiden seuraamusten ennustamisessa? Nyt siis ongelmaksi tieteen kyvylle nostat muutokset.

LainaaEsim. globalisaatio ja teollistuminen tai internet.
http://tukkk.fi/taloustieteen-kehitys-lapi-historian/
Veikkaan että lähitulevaisuudessa monitieteellinen lähestymistapa ja teknologinen kehitys vauhdittavat myös taloustieteen kehitystä.
Nythän matemaatikot ja tekoäly on jo vallannut rahoitusalan.

Noh - matemaattisia ne taloustieteilijät on olleet ainakin viimeiset 30 vuotta. Tänä aikana on päästy siis toteamaan, että kaikella tietämyksellään sijoittamisessa pääsee taitava tyyppi jopa samaan tulokseen kuin indeksi - jos siis oikein hyvin onnistuu. Parhaiten tuottaa yleensä sijoitus, jphon kukaan ei koskaan koske, huonoiten sjoitus, jolla koko ajan yritetään pelata. Sellainen sijoitus kyllä tuottaa sijoitusta hoitavalle yhtiölle parhaiten.

Makrotason ennusteita ei oikein taida kukaan - ei tekoälykään - haliita. Paras ja parhaiten toteutuva lienee se, että kun talous ensin kasvaa, niin jossain vaiheessa sitten iskee taantuma, jonka jälkeen taas syntyy uudelleen kasvua. Mutta MILLOIN käänne tapahtuu? Asia todetaan jälkikäteen, kun se jo on tapahtunut.

Taloustieteessä ongelmana ennustamiselle on se, että itse ennuste muuttaa toimijoiden käyttäytymistä. Sama ilmiö koskee jokaista ihmistä, joka muuntaa jatkuvasti toimintaansa sen mukaan, millaisia seurauksia toiminta vaikuttaa tuottavan. Pelkän toiminnan tarkentuvankaan mittaamisen ja selvittämisen en usko tuottavan alati tarkentuvaa ennustetta. Itse mittaaminen ja ymmärtäminen nimittäin on yksi toimintaan vaikuttava tekijä lisää. Päädymme siis mittaamaan mittaamisen vaikutusta ja ymmärtämään ymmärtämisen vaikutusta.
Kyllä. Tiede on paras saatavilla oleva työkalu dynaamisten suhteiden ymmärtämiseen ja hallitsemiseen.
Kuten hyvin kuvasit taloustieteen muutosvaikutuksia itse tutkittavaan talouteen, suurena ongelmana on muutos.
Mikään tiede ei tyydy vain tarkentuvasti mittaamaan ja selvittämään, vaan pyrkii myös tarkemmin mallintamaan tutkimuskohdetta.

Kysymyksesi taloustieteen kehityksen hitaudesta on mielestäni hyvä kysymys.
Voisiko osasyynä olla myös taloustieteen aiempi aliarvostus, suhteessa luonnontieteisiin?
Vai kenties vaatimus riittävästä luonnontieteellisestä ja muusta ihmistieteellisestä kehityksestä, tukemaan taloustieteen kehitystä?
Psykologia lienee yksi tärkeä osa-alue ihmisten taloudellisen toiminnan tutkimuksessa.

Noh...juuri omastakin viestinnästäsi aika selvästi ilmenee tämä taipumus pitää oikeastaan oikeana tieteenä vain luonnontieteitä tai vähintäänkin kvantitatiiviseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Sen sijaan vaikkapa filosofia tai ihmistieteiden ne alueet, joissa tutkitaan kvalitatiivisesti ja pyritään ymmärrykseen ajattelemalla, ovat sellaista vähäisempää tiedettä - jos tiedettä ollenkaan.

Kyselin tätä jossain vaiheessa aiemminkin, että pidätkö vaikkapa filosofiaa tieteellisen tiedon piiriin kuuluvana. Edelleen vaikuttaa siltä, että jos heitän kehiin jonkun filosofian piirissä esitellyn ajatuksen, haluat todeta sen olevan tieteellisen tiedon ulkopuolella. Siitä huolimatta, että filosofiaakin tehdään selkeiden ja julkituotujen tieteellisten periaatteiden mukaan. Ne vain eivät ole samoja kuin luonnontieteellisessä kvantitatiivisessa tutkimuksessa.

Jos halutaan ymmärtää ihmisyksilöä, niin onhan se hieman hassua ensin kieltää subjektiivisuus jo lähtökohtaisesti. Onko subjektiivisuutta mielestäsi olemassa vai onko se harha, joka johtuu pelkästään siitä, etemme tunne yksilön toimintaan vaikuttavia tekjöitä? Onko siis subjektiivisuudeksi kutsuttu ilmiö vain seurausta liian pienestä otoksesta, jolloin lainalaisuudet eivät pääse paljastumaan? Jos saisimme tutkittavaksemme riittävän suuren otoksen ja pystyisimme huomioimaan tarkemmin kaikki olennaiset toimintaa ohjaavat tekijät, muuttuisiko tuo hankala ennustamista vaikeuttava erilaisuutta tuottava subjektiivisuus ennustettavaksi ja syy-seuraus-suhteilla hallittavaksi? Toimimmeko me kaikki subjketiivisuudesta "syytetyt" ihmisyksilöt täysin objektiivisten lainalaisuuksien mukaan, mutta vaikuttavia tekijöitä nyt vain ei (vielä) osaa kukaan ottaa huomioon?

Mallintaminen mm. taloustieteessä tarkoittaisi sitä, että malliin pitäisi lisätä itse mallintamisesta syntyvä tieto ja ymmärrys sekä sen vaikutus toimijoiden valintoihin, joka puolestaan pitäisi taas lisätä maliin, jonka pitäisi jälleen huomioida tuon uuden täydennetyn mallin aiheuttama käyttäytymisen muutos...

Jälkeenpäin ymmärtäminen ja sen perusteella tehty mallinnus on hieman eri asia kuin tulevan ennustamiseen kykenevä mallinnus. Ensimmäinen tuntuu kohtuullisella tarkkuudella mahdolliselta, mutta tietenkin mallin luominen edellyttää juurikin sitä karkeistamista ja siis havaintojen epätarkkuuden lisäämistä, jotta olennaiseksi mielletty voidaan nostaa esiin. Sen sijaan tulevien tapahtumien ennustaminen vaatisi myös niiden epäolennaisilta näyttävien tekijöiden huomioimista, koska niilläkin saattaa olla lopputulokseen vaikutusta. Näin ainakin mm. kaaosteorian mukaan.

Topi

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 21, 2019, 08:07:26
Tieteellinen asenne ja ajattelu on arkisesti ilmaistuna käytännöllistä järkevyyttä ja sitä soisi harjoitettavan akateemisen tieteilyn ulkopuolellakin.
Samalla tavalla ymmärrän taiteen yleiskäsitteen kattavan monentasoista taiteilua, lasten töhertelystä lähtien.
Ja silti arvotamme tieteilyssä ja taiteilussa erilleen sen toiminnan joka on taitavaa, kestävää, asiantuntijoiden yleispätevästi hyväksymää ja yhteisöllisesti arvokasta.
Eli virallisemman, institutionaalisemman tieteen ja taiteen.

Akateeminen maailma on täynnä sellaista, että jollain alalla on hirveän yksityiskohtaista tutkimusta jostain. Joku yrittää selvittää, miten Aristoteles täsmälleen ajatteli jostakin, ja siinä samalla selviää muita historiallisia asioita ja se laajenee tosi moneen suuntaan. Tai joku tutkii ekologiaa, ja se saa vaikka sairauteen ja patologioihin siitä tosi mielenkiintoisen näkökulman. Mutta sitten taas lääkärin näkökulma niihin (ja ekologiaan) on alan luonteesta johtuen erilainen.

Siellä akateemisen maailman sisällä on hirveästi erilaisia näkökulmia ja eri tasoista asiantuntemusta. Totta kai se on järjestetty sillä tavalla fiksusti, että on hyviä opettajia ja tutkimuksen ohjaajia, ja on myös resursseja tehdä ihan eri tavalla kokeita ja karätä aineistoa kuin kenelläkään yksityisesti.

Sitten jos joku teini täysin ennakkoluulottomasti keksii, että minäpä teenkin tällaisen ja tällaisen, se päätyy StackOverFlow'hun ja ja Googleen ja ehkä se pänttää jotain kirjojakin. Kyselee muilta neuvoja ja sillä tavalla. Näin ohjelmointimaailmassa osa siitä opetuksen ja ohjauksen ja mentoroinnin roolista täyttyy sillä, että porukka suhteellisen auliisti auttaa ja vastailee ihan vain jossain hakkerihengessä.

Mutta siinä tulee sitten vastakkain se, että jos tiede instituutiona on se parempi ja jalostuneempi kulttuuri, silloinhan kaikkien parhaiden ideoiden pitäisi tulla yliopistoista. Kaikkien juttujen pitäisi olla sellaisia, että alansa johtavat tutkijat keksivät ne.

Akateemisen maailman sisällä on hirveästi erilailla kohdentunutta asiantuntemusta, ja nämä eivät välttämättä koskaan kohtaa, koska ei ole mitään selkeää yhteistä projektia ja tavoitetta.

Sitä voisi ajatella niinkin, että tiede instituutiona ja virallisessa mielessä on sellainen järjestelmä, jolla tätä valtavaa ideoiden ja osaamisen ja tiedon määrää pidetään elossa, viedään sukupolvelta toiselle ja viedään myös eteenpäin, silloinkin kun ei ole mitään yhteistä projektia tai käytännön hanketta joka siihen loisi puitteet ja viitekehyksen.

Tieteellisen maailman sisään voi ihan hyvin hukkua täysin se, kenellä nyt oikeasti on paras käsitys jostain, parhaat ideat tai näin pois päin. Voi olla, että se tulee paljon paremmin esiin jos vaikka rakennetaan avaruusalusta kuin jos vain ollaan ja tutkitaan ja opetetaan. Mutta tiede instituutiona taas antaa näille moninaisille tyypeille ja osaajille paikan missä olla ja kehyksen jossa toimia silloin kun mitään yhteistä tai isoa hanketta ei erikseen ole.

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 20, 2019, 13:37:02
Tieteellisen tiedon luonne itse asiassa ei ole tavoittaa yhä enemmän, tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin todellisuus kaikkineen ja kokonaisena. Tieteellisen tiedon toimivuus syntyy siitä, että siinä tehdään karkeistus ja hukataan tietoa. Yksinkertaistetaan, kaavamaistetaan, poistetaan yksilöllistä vaihtelua ja tapauskohtaista muuntelua. Juuri tämä toimintatapa siivilöi esiin sen kaavamaisen teoreettisen, jonka sitten koemme ymmärryksen lisääntymisenä tai ilmiön toimintamallin paljastamisena. Jos siis tieteelliseen tietoon ryhdytään enenevässä määrin lisäämään takaisin kaikkia niitä tarkennuksia ja lisätietoja, joita todellisuudesta voimme siihen poimia, tuo tieto muuttuu sellaiseksi, ettei siitä enää ole meille selitykseksi. Muutoinhan ymmärtäisimme jo suoraan todellisuutta havainnoimalla. Tiede siis on sellainen keskittymisharjoitus, jossa milloin mikäkin epäolennaiseksi todettava poistetaan tarkastelumme ulkopuolelle. Jotakin tietenkin myös samalla menetetään, koska jotakin jätetään pois tarkastelun piiristä.

Koska tieteellinen tieto ei pidä subjektiivisuutta piirinsä kuuluvana, lienee selvää, että tiede ei koskaan voi kyetä ennustamaan yksilön käyttäytymistä. Muutoinhan ei olisi mitään syytä vaatia objektiivisuutta - tai subjektiivisuus olisi vain huonosti tunnettua objektiivisuutta eli tiedon / ymmärryksen puutetta. Sulkemalla sen tutkimuksen ulkopuolelle, tiede silloin piirtäisi tietämiselleen rajan, eikä määritelmällisesti siis voisikaan koskaan saavuttaa täyttä ennustamisen kykyä.
Tiede pyrkii mahdollisimman tarkkaan ja laajaan tietämykseen ja hallintaan, karkeistamalla tuottamaansa tietoa mahdollisimman yleispäteväksi.
Myös yksilön käyttäytymisen ennustamiseen.

Topi

#23
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 21, 2019, 13:48:47
Kommentoin tästä vain sitä näkemystä että kilpailevilla selitysmalleilla ei voitaisi hakea toimivinta selitysmallia. Kyllä voidaan.

Voidaan tietysti, mutta ehkä tarkoitan sitä, että teoria tai selitysmalli voi olla sellainen artefakti jolla on vahvoja ja heikkoja kohtia. Siitä voi vääntää ihan loputtomiin, miten vaikka kielten jäsennys oikeasti toimii. Onko ne sellaisia syntaksipuita vaiko jotain ihan muuta. Ne on kuvauksia siitä kielen rakenteesta, ja ne voi olla hyviä johonkin tai huonoja johonkin tarkoitukseen.

Koneella kun jäsennetään kieltä, siinä käytetään edelleen sellaista aika lähelle Noam Chomsky -tyyppistä generatiivista puumallia. Tällaisista puumalleista on esitetty kritiikkiä ja samoin generatiivisesta kieliopista yleensä. Että kieli ei toimi niin, että sanoista kyhäellään fraaseja ja edelleen lauseita vaan että siinä perusyksillö on jokin "rakenne" ja se sitten täydentyy. Minusta tämä konstruktiokielioppi tuntuu monessa asiassa paremmalta ja vakuuttavammalta. Kuitenkin kone tekee niitä puita vanhaan malliin ja sen ei tarvitse ottaa kantaa siihen, toimiiko kieli näin. Syntyvätkö isommat rakenteet ensin vai mennäänkö sanatasolta ylöspäin ja mikä on se oikea hierarkia tässä.

Siis siinä on silleen että halutaan laskea n-gramien taajuuksia (todennäköisyyksiä) ja siihen halutaan jäsennys taustalle että saadaan vähän semantiikkaa ja muitakin tekijöitä mukaan. Se on aivan sama, onko se jäsennys oikea kuva kielestä tai ihmisen kielenkäytöstä, kunhan se pystytään koneella tarpeeksi nopeasti ja helposti toteuttamaan ja saadaan sillä parempi tulos kuin ilman. Ja sitten taas parannetaan.

Pelkästään selitysmallien kilpailussa sitä paremmuutta on hiton vaikea ratkaista. Yleensä se menee niin, että jos tehdään jotain empiirisiä kokeita, saadaan vaikka tulokseksi että toisessa tehtävässä toinen on parempi ja toisessa toinen. No, kumpi on "totuus" vaiko ei kumpikaan?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 21, 2019, 10:39:52
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 21, 2019, 08:07:26
Tieteellinen asenne ja ajattelu on arkisesti ilmaistuna käytännöllistä järkevyyttä ja sitä soisi harjoitettavan akateemisen tieteilyn ulkopuolellakin.
Samalla tavalla ymmärrän taiteen yleiskäsitteen kattavan monentasoista taiteilua, lasten töhertelystä lähtien.
Ja silti arvotamme tieteilyssä ja taiteilussa erilleen sen toiminnan joka on taitavaa, kestävää, asiantuntijoiden yleispätevästi hyväksymää ja yhteisöllisesti arvokasta.
Eli virallisemman, institutionaalisemman tieteen ja taiteen.

Akateeminen maailma on täynnä sellaista, että jollain alalla on hirveän yksityiskohtaista tutkimusta jostain. Joku yrittää selvittää, miten Aristoteles täsmälleen ajatteli jostakin, ja siinä samalla selviää muita historiallisia asioita ja se laajenee tosi moneen suuntaan. Tai joku tutkii ekologiaa, ja se saa vaikka sairauteen ja patologioihin siitä tosi mielenkiintoisen näkökulman. Mutta sitten taas lääkärin näkökulma niihin (ja ekologiaan) on alan luonteesta johtuen erilainen.

Siellä akateemisen maailman sisällä on hirveästi erilaisia näkökulmia ja eri tasoista asiantuntemusta. Totta kai se on järjestetty sillä tavalla fiksusti, että on hyviä opettajia ja tutkimuksen ohjaajia, ja on myös resursseja tehdä ihan eri tavalla kokeita ja karätä aineistoa kuin kenelläkään yksityisesti.

Sitten jos joku teini täysin ennakkoluulottomasti keksii, että minäpä teenkin tällaisen ja tällaisen, se päätyy StackOverFlow'hun ja ja Googleen ja ehkä se pänttää jotain kirjojakin. Kyselee muilta neuvoja ja sillä tavalla. Näin ohjelmointimaailmassa osa siitä opetuksen ja ohjauksen ja mentoroinnin roolista täyttyy sillä, että porukka suhteellisen auliisti auttaa ja vastailee ihan vain jossain hakkerihengessä.

Mutta siinä tulee sitten vastakkain se, että jos tiede instituutiona on se parempi ja jalostuneempi kulttuuri, silloinhan kaikkien parhaiden ideoiden pitäisi tulla yliopistoista. Kaikkien juttujen pitäisi olla sellaisia, että alansa johtavat tutkijat keksivät ne.

Akateemisen maailman sisällä on hirveästi erilailla kohdentunutta asiantuntemusta, ja nämä eivät välttämättä koskaan kohtaa, koska ei ole mitään selkeää yhteistä projektia ja tavoitetta.

Sitä voisi ajatella niinkin, että tiede instituutiona ja virallisessa mielessä on sellainen järjestelmä, jolla tätä valtavaa ideoiden ja osaamisen ja tiedon määrää pidetään elossa, viedään sukupolvelta toiselle ja viedään myös eteenpäin, silloinkin kun ei ole mitään yhteistä projektia tai käytännön hanketta joka siihen loisi puitteet ja viitekehyksen.

Tieteellisen maailman sisään voi ihan hyvin hukkua täysin se, kenellä nyt oikeasti on paras käsitys jostain, parhaat ideat tai näin pois päin. Voi olla, että se tulee paljon paremmin esiin jos vaikka rakennetaan avaruusalusta kuin jos vain ollaan ja tutkitaan ja opetetaan. Mutta tiede instituutiona taas antaa näille moninaisille tyypeille ja osaajille paikan missä olla ja kehyksen jossa toimia silloin kun mitään yhteistä tai isoa hanketta ei erikseen ole.

Vaikka tiede pyrkisi tosi tarkkaan selvittämään, mitä Aristoteles ajatteli jostakin, niin siinäkin se samalla sulkee pois tämän ajattelusta vaikkapa sen, kun hän ajattelee olevansa nälkäinen tai päättävänsä nousta sängystä tai moikkaa tuttavaansa tai näkee kauniin naisen kulkevan ohi jne. Edelleen siis tieteellinen tieto siivilöi esiin jotakin sulkemalla pois monenmoista, joka koetaan häiritseväksi ja sitä kristallisoitunutta päätelmää sumentavaksi.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 21, 2019, 13:55:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 20, 2019, 13:37:02
Tieteellisen tiedon luonne itse asiassa ei ole tavoittaa yhä enemmän, tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin todellisuus kaikkineen ja kokonaisena. Tieteellisen tiedon toimivuus syntyy siitä, että siinä tehdään karkeistus ja hukataan tietoa. Yksinkertaistetaan, kaavamaistetaan, poistetaan yksilöllistä vaihtelua ja tapauskohtaista muuntelua. Juuri tämä toimintatapa siivilöi esiin sen kaavamaisen teoreettisen, jonka sitten koemme ymmärryksen lisääntymisenä tai ilmiön toimintamallin paljastamisena. Jos siis tieteelliseen tietoon ryhdytään enenevässä määrin lisäämään takaisin kaikkia niitä tarkennuksia ja lisätietoja, joita todellisuudesta voimme siihen poimia, tuo tieto muuttuu sellaiseksi, ettei siitä enää ole meille selitykseksi. Muutoinhan ymmärtäisimme jo suoraan todellisuutta havainnoimalla. Tiede siis on sellainen keskittymisharjoitus, jossa milloin mikäkin epäolennaiseksi todettava poistetaan tarkastelumme ulkopuolelle. Jotakin tietenkin myös samalla menetetään, koska jotakin jätetään pois tarkastelun piiristä.

Koska tieteellinen tieto ei pidä subjektiivisuutta piirinsä kuuluvana, lienee selvää, että tiede ei koskaan voi kyetä ennustamaan yksilön käyttäytymistä. Muutoinhan ei olisi mitään syytä vaatia objektiivisuutta - tai subjektiivisuus olisi vain huonosti tunnettua objektiivisuutta eli tiedon / ymmärryksen puutetta. Sulkemalla sen tutkimuksen ulkopuolelle, tiede silloin piirtäisi tietämiselleen rajan, eikä määritelmällisesti siis voisikaan koskaan saavuttaa täyttä ennustamisen kykyä.
Tiede pyrkii mahdollisimman tarkkaan ja laajaan tietämykseen ja hallintaan, karkeistamalla tuottamaansa tietoa mahdollisimman yleispäteväksi.
Myös yksilön käyttäytymisen ennustamiseen.

Mutta samalla se myöntää, ettei tuo karkeistus pysty koskaan tavoittamaan subjketien ymmärrystä, koska juuri subjektiivisuus sen täytyy karkeistuksessa poistaa. Siten se tavoittaa vain jonkinlaisia todennäköisyyksiä, mutta täysi ymmärrys jää jo määritelmällisesti tavoittamatta - koska ne subjektiiviset ja yksilön yksilölliset tilanteet ja taustat on suljettu tarkastelun ulkopuolelle. On mahdotonta - määritelmällisesti - saavuttaa tarkimmallakaan yleispätevyydellä varma ja kattava ymmärrys siitä, miten yksilö yksilöllisessä tilanteessaan lopulta toimii.

a4

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 21, 2019, 08:36:04
Noh...juuri omastakin viestinnästäsi aika selvästi ilmenee tämä taipumus pitää oikeastaan oikeana tieteenä vain luonnontieteitä tai vähintäänkin kvantitatiiviseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Sen sijaan vaikkapa filosofia tai ihmistieteiden ne alueet, joissa tutkitaan kvalitatiivisesti ja pyritään ymmärrykseen ajattelemalla, ovat sellaista vähäisempää tiedettä - jos tiedettä ollenkaan.

Kyselin tätä jossain vaiheessa aiemminkin, että pidätkö vaikkapa filosofiaa tieteellisen tiedon piiriin kuuluvana. Edelleen vaikuttaa siltä, että jos heitän kehiin jonkun filosofian piirissä esitellyn ajatuksen, haluat todeta sen olevan tieteellisen tiedon ulkopuolella. Siitä huolimatta, että filosofiaakin tehdään selkeiden ja julkituotujen tieteellisten periaatteiden mukaan. Ne vain eivät ole samoja kuin luonnontieteellisessä kvantitatiivisessa tutkimuksessa.

Jos halutaan ymmärtää ihmisyksilöä, niin onhan se hieman hassua ensin kieltää subjektiivisuus jo lähtökohtaisesti. Onko subjektiivisuutta mielestäsi olemassa vai onko se harha, joka johtuu pelkästään siitä, etemme tunne yksilön toimintaan vaikuttavia tekjöitä? Onko siis subjektiivisuudeksi kutsuttu ilmiö vain seurausta liian pienestä otoksesta, jolloin lainalaisuudet eivät pääse paljastumaan? Jos saisimme tutkittavaksemme riittävän suuren otoksen ja pystyisimme huomioimaan tarkemmin kaikki olennaiset toimintaa ohjaavat tekijät, muuttuisiko tuo hankala ennustamista vaikeuttava erilaisuutta tuottava subjektiivisuus ennustettavaksi ja syy-seuraus-suhteilla hallittavaksi? Toimimmeko me kaikki subjketiivisuudesta "syytetyt" ihmisyksilöt täysin objektiivisten lainalaisuuksien mukaan, mutta vaikuttavia tekijöitä nyt vain ei (vielä) osaa kukaan ottaa huomioon?

Mallintaminen mm. taloustieteessä tarkoittaisi sitä, että malliin pitäisi lisätä itse mallintamisesta syntyvä tieto ja ymmärrys sekä sen vaikutus toimijoiden valintoihin, joka puolestaan pitäisi taas lisätä maliin, jonka pitäisi jälleen huomioida tuon uuden täydennetyn mallin aiheuttama käyttäytymisen muutos...

Jälkeenpäin ymmärtäminen ja sen perusteella tehty mallinnus on hieman eri asia kuin tulevan ennustamiseen kykenevä mallinnus. Ensimmäinen tuntuu kohtuullisella tarkkuudella mahdolliselta, mutta tietenkin mallin luominen edellyttää juurikin sitä karkeistamista ja siis havaintojen epätarkkuuden lisäämistä, jotta olennaiseksi mielletty voidaan nostaa esiin. Sen sijaan tulevien tapahtumien ennustaminen vaatisi myös niiden epäolennaisilta näyttävien tekijöiden huomioimista, koska niilläkin saattaa olla lopputulokseen vaikutusta. Näin ainakin mm. kaaosteorian mukaan.
Kyllä kvalitatiivinen tiede näyttäisi ansaitsevan oman paikkansa tieteen teossa:
Laadullinen tutkimus kehittää muutaman yksittäistapauksen perusteella hypoteeseja (valistuneita arvauksia) muista tapauksista ("yleisestä"). Näiden hypoteesien todistaminen oikeaksi tai vääräksi vaatii määrällisiä menetelmiä.

Ei tiede lähtökohtaisesti kiellä subjektiivisuutta, tupakointia tai jumalia vaan lähtökohtaisesti keskittyy siihen mitä on tietäminen ja miten tietoa tuotetaan.
Tiedon avulla sitten voidaan katsoa, mitä me tiedämme subjektiivisuudesta.
Tietämiseen keskittyneen tieteellisen metodin ja tiedon avulla.

Rekursiivista talouden mallintamista:
Staattiset vs. Dynaamiset YTP-mallit
• Staattinen: tulokset yhdelle vuodelle, mutta ei polkua
siitä miten sinne päädytään
• Dynaaminen, rekursiivinen malli: Polut siitä miten
talous kehittyy tulevaisuudessa
– Kansantalouden tilinpidon dynamisointi
– Tuottaa hintadynamiikan avulla vuosittaisen ratkaisun
talouden rakenteiden kehityksestä
– Edellisen vuoden ratkaisu lähtökohtana uudelle
laskentakierrokselle



a4

#27
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 21, 2019, 15:36:40
Mutta samalla se myöntää, ettei tuo karkeistus pysty koskaan tavoittamaan subjketien ymmärrystä, koska juuri subjektiivisuus sen täytyy karkeistuksessa poistaa. Siten se tavoittaa vain jonkinlaisia todennäköisyyksiä, mutta täysi ymmärrys jää jo määritelmällisesti tavoittamatta - koska ne subjektiiviset ja yksilön yksilölliset tilanteet ja taustat on suljettu tarkastelun ulkopuolelle. On mahdotonta - määritelmällisesti - saavuttaa tarkimmallakaan yleispätevyydellä varma ja kattava ymmärrys siitä, miten yksilö yksilöllisessä tilanteessaan lopulta toimii.
Subjektiivisten ihmisten karkeistettu aistimuksellinen ymmärrys sekä erityisesti käsitteellinen ymmärrys on pohjimmiltaan ihan samaa kuin tieteen karkeistettu aistimuspohjainen ja käsitteellinen ymmärrys, subjektiivisten ihmisten toimintana.
Tiede on yleistys ihmisyksilön tietoisesta ajattelusta, käsitteellisenä ja sosiaalisena havaitsijana.

Epätäydellisenä karkeistuksena aina pysyessäänkin, tiede tarjoaa varminta ja kattavinta tietoa.
Yleispätevästi selitysvoimaisimpia kuvauksia sovelluksineen.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 22, 2019, 00:33:02
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 21, 2019, 15:36:40
Mutta samalla se myöntää, ettei tuo karkeistus pysty koskaan tavoittamaan subjketien ymmärrystä, koska juuri subjektiivisuus sen täytyy karkeistuksessa poistaa. Siten se tavoittaa vain jonkinlaisia todennäköisyyksiä, mutta täysi ymmärrys jää jo määritelmällisesti tavoittamatta - koska ne subjektiiviset ja yksilön yksilölliset tilanteet ja taustat on suljettu tarkastelun ulkopuolelle. On mahdotonta - määritelmällisesti - saavuttaa tarkimmallakaan yleispätevyydellä varma ja kattava ymmärrys siitä, miten yksilö yksilöllisessä tilanteessaan lopulta toimii.
Subjektiivisten ihmisten karkeistettu aistimuksellinen ymmärrys sekä erityisesti käsitteellinen ymmärrys on pohjimmiltaan ihan samaa kuin tieteen karkeistettu aistimuspohjainen ja käsitteellinen ymmärrys, subjektiivisten ihmisten toimintana.
Tiede on yleistys ihmisyksilön tietoisesta ajattelusta, käsitteellisenä ja sosiaalisena havaitsijana.

Epätäydellisenä karkeistuksena aina pysyessäänkin, tiede tarjoaa varminta ja kattavinta tietoa.
Yleispätevästi selitysvoimaisimpia kuvauksia sovelluksineen.

Uskotko että, että jokainen ihmisyksilö toimii täsmälleen samojen lainalaisuuksien mukaan ja yksilölliset erot johtuvat vain siitä, että ympäristössä ja perimässä on joitain eroja? Jos voisimme asettaa kaksi yksilöä täsmälleen samaan tilanteeseen niin perimän kuin ympäristön suhteen, he toimisivat täsmälleen samoin ja tekisivät täsmälleen samoja valintoja? Tosin - todellisessa elämässä tämä on täysi mahdottomuus, koska kukaan ei voi ympäristönä kohdata täsmlleen samoja toisia ihmisiä ja täsmälleen samaa ympäristöä.

Tietenkin ihmisen subjektiivinen kokemuksellinen ymmärrys elämismaailmastaan on karkeistus. Tuossa karkeistuksessa vain on tieteen karkeistukseen erona sen subjektiivisuus. Siitä myös kumpuavat yksilölliset erot. Koska kyseessä on karkeistus, sen voi tehdä useammalla kuin yhdellä tavalla. Kun sen jokainen yksilö tekee omalla yksilöllisellä tavallaan, syntyy erilaisia tulkintoja, joita siis ei pysty selittämään vain tutkimalla sitä tilannetta, jossa yksilö karkeistuksiaan tekee. Tiede, joka välttää subjektiivisuutta, joutuu ohittamaan juuri niitä yksilöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten kukin omaa kokemuksellista todellisuuttaan tulkitsee.

Yleispätevät kuvaukset toimivatkin lähinnä tilastollisen todennäköisyyden kautta, mutta ihan kuten todennäköisyys ennustaa huonosti yhden nopanheiton tulosta, ne ennustavat huonosti myös yhden yksilön yhden pistemäisen hetken toimintaa. Ihmisen elämä on kuitenkin juuri tuollaisten pistemäisten valintatilanteiden jatkumo, joka tällaisena muodostuu varsin vaikeasti ennustettavaksi. Paitsi tietenkin riittävällä karkeistuksella, jossa ei oteta yksityiskohtia mukaan tarkasteluun. Kun oikein kunnolla karkeistetaan on jokaisen elämä "samanlainen", koska se on jatkumo syntymästä kuolemaan. Mutta riittäisikö tämä tarkkuus ennustuksena elämän kulusta? Tuntuisiko se olevan ymmärrykseltä, joka jotenkin selittää ihmisyyttä? Auttaako se jossain valintatilanteessa pähkäilevää yksilöä eteenpäin tai edistäisikö valintoja tilanteessa, jossa ihmisten toimintaa pitäisi pystyä ennakoimaan? 

Ihmisten toimintaan vaikuttaa muuten aika paljon tiedostamatonkin. Ihan riippumatta siitä, kuinka reflektointikykyinen yksilö sattuu olemaan, on aika merkittävä tekijä toimintaamme ohjaavasta tiedostamatonta. Se on sitä jopa hyvästä syystä, koska kaiken periaatteessa tiedostettavissa olevan jatkuva tiedostaminen olisi aivan liian työlästä ja veisi resursseja. Eikös just tutkittu sitä, että älykkyydessä ehkä tärkeä ominaisuus on kyky ohittaa epäolennaisuudet ja valita ne asiat, jotka kulloisessakin tilanteessa ovat olennaisia? Psykologisissa tapauskuvauksissa on näitä tyyppejä, jotka esim. muistavat kaiken eli liikaa. Kyse on merkittävästi elämää haittaavasta kyvystä. Vastaavasti ihminen ei kasvata ymmärrystään sellaisella tieteellä, joka ottaa ihan kaiken huomioon. Emme koe sitä ymmärrystämme auttavana, vaan päinvastoin ymmärrämme asioita mallinnuksien ja teorioiden avulla, jotka karkeistavat eli vähentävät informaatiota poimien siitä jostain näkökulmasta käsin merkitykselliseksi ajatellun osan. Tällainen kaava toimii loistavan hyvin, jos kaavaan syötettävät voidaan vakioida. Se toimii paljon huonommin, kun kaavaan syötetään epämääräisellä tavalla toisistaan eroavia yksiköitä, joissa on useita tekijöitä, joita kaavassa ei oteta huomioon. Edelleen tilastollinen todennäköisyys isommassa porukassa voi tuottaa ennusteita, mutta yhden käsiteltävän kohdalla ennuste on aika heikko.

Tiede ilman muuta tuottaa jonkinlaista tietoa erinomaisen hyvin. Mutta on kyllä myös ymmärrystä lisäävää ymmärtää, millaista tietoa se nimenomaan ei pysty tuottamaan. En ole oikein päässyt selvyyteen, miksi haluaisit ehdottomasti nimetä tämän jollain tapaa epätiedoksi ja siirtää sen tiedon käsitteen ulkopuolelle. Kun kuitenkin jo käsite tieteellinen tieto selvästi kielelliseltä muodoltaankin myöntää, että se on tiedon alakäsite, jonka ulkopuolelle jää jotain toisenlaista tietoa. Samoin objektiivinen tieto on selkeä ilmaus, joka kertoo, ettei subjektiivinen tieto kuulu sen piiriin. Objektiivisuus ei tavoita subjektiivisuutta yhtään sen aremmin kuin subjektiivisuuskaan tavoittaa objektiivisuuden. Molemmilla on rajansa. Näiden rajojen hahmottaminen lisää ymmärrystä ja sokeus näille rajoille on ymmärrystä heikentävää.

a4

#29
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 22, 2019, 09:11:11
Uskotko että, että jokainen ihmisyksilö toimii täsmälleen samojen lainalaisuuksien mukaan ja yksilölliset erot johtuvat vain siitä, että ympäristössä ja perimässä on joitain eroja? Jos voisimme asettaa kaksi yksilöä täsmälleen samaan tilanteeseen niin perimän kuin ympäristön suhteen, he toimisivat täsmälleen samoin ja tekisivät täsmälleen samoja valintoja? Tosin - todellisessa elämässä tämä on täysi mahdottomuus, koska kukaan ei voi ympäristönä kohdata täsmlleen samoja toisia ihmisiä ja täsmälleen samaa ympäristöä.

Tietenkin ihmisen subjektiivinen kokemuksellinen ymmärrys elämismaailmastaan on karkeistus. Tuossa karkeistuksessa vain on tieteen karkeistukseen erona sen subjektiivisuus. Siitä myös kumpuavat yksilölliset erot. Koska kyseessä on karkeistus, sen voi tehdä useammalla kuin yhdellä tavalla. Kun sen jokainen yksilö tekee omalla yksilöllisellä tavallaan, syntyy erilaisia tulkintoja, joita siis ei pysty selittämään vain tutkimalla sitä tilannetta, jossa yksilö karkeistuksiaan tekee. Tiede, joka välttää subjektiivisuutta, joutuu ohittamaan juuri niitä yksilöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten kukin omaa kokemuksellista todellisuuttaan tulkitsee.

Yleispätevät kuvaukset toimivatkin lähinnä tilastollisen todennäköisyyden kautta, mutta ihan kuten todennäköisyys ennustaa huonosti yhden nopanheiton tulosta, ne ennustavat huonosti myös yhden yksilön yhden pistemäisen hetken toimintaa. Ihmisen elämä on kuitenkin juuri tuollaisten pistemäisten valintatilanteiden jatkumo, joka tällaisena muodostuu varsin vaikeasti ennustettavaksi. Paitsi tietenkin riittävällä karkeistuksella, jossa ei oteta yksityiskohtia mukaan tarkasteluun. Kun oikein kunnolla karkeistetaan on jokaisen elämä "samanlainen", koska se on jatkumo syntymästä kuolemaan. Mutta riittäisikö tämä tarkkuus ennustuksena elämän kulusta? Tuntuisiko se olevan ymmärrykseltä, joka jotenkin selittää ihmisyyttä? Auttaako se jossain valintatilanteessa pähkäilevää yksilöä eteenpäin tai edistäisikö valintoja tilanteessa, jossa ihmisten toimintaa pitäisi pystyä ennakoimaan? 

Ihmisten toimintaan vaikuttaa muuten aika paljon tiedostamatonkin. Ihan riippumatta siitä, kuinka reflektointikykyinen yksilö sattuu olemaan, on aika merkittävä tekijä toimintaamme ohjaavasta tiedostamatonta. Se on sitä jopa hyvästä syystä, koska kaiken periaatteessa tiedostettavissa olevan jatkuva tiedostaminen olisi aivan liian työlästä ja veisi resursseja. Eikös just tutkittu sitä, että älykkyydessä ehkä tärkeä ominaisuus on kyky ohittaa epäolennaisuudet ja valita ne asiat, jotka kulloisessakin tilanteessa ovat olennaisia? Psykologisissa tapauskuvauksissa on näitä tyyppejä, jotka esim. muistavat kaiken eli liikaa. Kyse on merkittävästi elämää haittaavasta kyvystä. Vastaavasti ihminen ei kasvata ymmärrystään sellaisella tieteellä, joka ottaa ihan kaiken huomioon. Emme koe sitä ymmärrystämme auttavana, vaan päinvastoin ymmärrämme asioita mallinnuksien ja teorioiden avulla, jotka karkeistavat eli vähentävät informaatiota poimien siitä jostain näkökulmasta käsin merkitykselliseksi ajatellun osan. Tällainen kaava toimii loistavan hyvin, jos kaavaan syötettävät voidaan vakioida. Se toimii paljon huonommin, kun kaavaan syötetään epämääräisellä tavalla toisistaan eroavia yksiköitä, joissa on useita tekijöitä, joita kaavassa ei oteta huomioon. Edelleen tilastollinen todennäköisyys isommassa porukassa voi tuottaa ennusteita, mutta yhden käsiteltävän kohdalla ennuste on aika heikko.

Tiede ilman muuta tuottaa jonkinlaista tietoa erinomaisen hyvin. Mutta on kyllä myös ymmärrystä lisäävää ymmärtää, millaista tietoa se nimenomaan ei pysty tuottamaan. En ole oikein päässyt selvyyteen, miksi haluaisit ehdottomasti nimetä tämän jollain tapaa epätiedoksi ja siirtää sen tiedon käsitteen ulkopuolelle. Kun kuitenkin jo käsite tieteellinen tieto selvästi kielelliseltä muodoltaankin myöntää, että se on tiedon alakäsite, jonka ulkopuolelle jää jotain toisenlaista tietoa. Samoin objektiivinen tieto on selkeä ilmaus, joka kertoo, ettei subjektiivinen tieto kuulu sen piiriin. Objektiivisuus ei tavoita subjektiivisuutta yhtään sen aremmin kuin subjektiivisuuskaan tavoittaa objektiivisuuden. Molemmilla on rajansa. Näiden rajojen hahmottaminen lisää ymmärrystä ja sokeus näille rajoille on ymmärrystä heikentävää.
Tieteen kohdalla ole kyse uskosta vaan siitä miten tieteet kuvaavat ihmistä yleispätevillä mallinnuksillaan ja kuinka niistä muodostuu mahdollisimman yhtenäinen kokonaiskuva maailmasta, ihmisineen.
Jolloin täsmälleen samaan tilaan, myös fyysisesti, maailmassa mallinnettu ihminen tarkoittaa täsmälleen samaa ihmisyksilöä.

Tiede on kulttuurien, yhteiskuntien ja kielten tavoin yhteisöllistä subjektiivisuutta.
Yleispätevimpänä toimivinta. Toimii kaikkialla.
Yhteisöllisen yksilön kokemuksellinen todellisuus tulee tulkituksi yhteisöllisten mallien avulla niiden mukaisesti.

Tieteellisten ennusteiden tarkkuutta parannetaan kumulatiivisesti tarkentuvilla ennustemalleilla.
Myös noppien ja ihmisyksilön toiminnan osalta.

Monet eläimet toimivat tiedostamattomasti mutta ihmislaji on osoittanut käsitteellisesti karkeistavan kielellisen ja sosiaalisen ajattelun voiman. Tiede on kehittynein versio tällaisesta.

Ehkä tämä selventää, miksi käsite tieteellinen tieto ei ole tiedollisesti alakäsite tiedolle vaan modernein ja toimivin käsite tiedolle.
Objektiivisuudella viitataan yhteiseen todellisuuteen, yhtenäisillä kuvauksilla.