Isyys, äitiys ja elatusvelvollisuus

[Aave]

Ketjun aiheeseen:

Mielestäni oikeudenmukaisinta olisi, että Riston tapausta vastaavissa tilanteissa valeisyys kumoutuisi aina automaattisesti eikä mitään aikarajaa ole, ellei valeisä itse halua hakea lapseen adoptio-oikeutta.

[Aave]

Suosittelen vielä erikseen lukemaan tuon aiemmin laittamani artikkelin ja sitten sopii reflektoida, mitä olette nyt tapauksen johdosta aivopierreet.

[Norma Bates]

Ravintoloista löytyy lisää kultia. Siksi en itse niissä väijykään, jos seuraa tekee mieli.

Tämä vain vahvistaa jo ennakkoon kokemuksella vahvaa käsitystäni, että jos seuraa tekee mieli, niin juuri ravintolat ovat parhaita paikkoja etsiä sitä.

No jos määrä korvaa laadun, niin en ihmettele että juottolat ovat niin suosittuja. Minä olen mieluummin rantarunkkari, kuin sekaannun joka ääliöön joka on kyennyt konttaamaan räkälän ovesta sisään.

Sinä toki pysynet selvinpäin, että saat niitä kultia pokattua.

[Hippi]

Luin sen Maikkarin artikkelin ja siinä tosiaan oli hiukan laajemmin kuvattu pariskunnan elämää, jota en ainakaan aiemmin muista mistään lukeneeni. Esimerkiksi, että lapsen äidillä on ollut vuosia kestänyt suhde lapsen biologiseen isään ja että tämä puolestaan oli tahollaan aviossa.

Mutta edelleen tuonkin jutun lopussa ollut pohdinta mietityttää:
Erokeväänä Jani ajatteli, että hän voisi ja haluaisi jäädä lapsen elämään niin sanotusti sosiaalisena vanhempana – kunhan isyys korjattaisiin.
Vaimolle ratkaisu ei kelvannut.
Viimeisen kerran Jani näki pojan syyskuun alussa 2016. Kesästä asti tapaamiset olivat käytännössä pitkittyneitä jäähyväisiä.
– Vei vuosia ymmärtää, ettei minulla ole roolia sen pienen pojan elämässä ja etten ole vastuussa toisten ihmisten lapsesta.

Eli Risto olisi ollut valmis sosiaaliseksi isäksi, mutta ei elatusvelvolliseksi.

Yritin etsiä olisiko ylipäätään mahdollista kumota isyys niin, että lapsi jää isättömäksi, eli oikeaa biologista isää ei vahvistettaisi isäksi, mutten osannut ehkä tulkita oikein hakutuloksia, joten jääköön arvailut sikseen. Sen sijaan löysin vielä yhden artikkelin ja tällä kertaa YLE oli asialla. Tämäkin avaa tapahtumia hiukan enemmän kuin vielä tähän mennessä on silmiin osunut. Tosin ensin luulin löytäneeni uuden tapauksen, kun kyse oli Jarmon huono-onnisesta isyydestä, mutta eiköhän tämä ole samaa Risto-Jani-Jarmo -jatkumoa.

https://yle.fi/uutiset/3-9483039 (19.3.2017)

Tuosta taas saa käsityksen, että hän olisi aikaisempaa enemmän halunnut olla isänä pojalle, mutta tässäkin edelleen maksuvelvollisuudesta olisi ollut päästävä eroon.

[Hiha]

Kuten aiemmin olen muistaakseni maininnut, olin tässä asiassa Riston puolella joskus aiemmin kun keissistä kuulin. Olletikin juuri hänen kertomanaan. Asenteeni muuttui kun sain käsityksen että herralla oli aikaa panna, nimittäin vastalause asiassa. Jäsen Hiha jossain kommentissaan taisikin muotoilla asian varsin kattavasti, omintakeiseen tyyliinsä.

Jos Hiha on nainen, hänkin on kulta.

Luulenpa että oon hellantelttu ja kullannuppu jokaisessa inkarnaatiossa

Lainsäätäjän pyrkimys katsoa lapsen etua näkyy suhteellisen kireässä määräajassa. Tarkoitus on, että isyys ratkeaa eikä sitä käsitellä teini-ikään tai varhaiseen keski-ikään asti. Lapsella on yksi lapsuus. Epävarmuus missä tahansa asiassa, saati noin tärkeässä, on omiaan varjostamaan. Asianosaisille on silti suotu kohtuullinen aika muodostaa kantansa ja toimia. Tietysti jos ei kykene "koko kevään aikana" päättämään avaako kirjepostiaan vai ei, mikään maailman aika ei riitä.

Rikosten syyteoikeuden vanhenemisessa on oma logiikkansa. Siksi ne eivät ole hyvä analogia. Sivumennen, yhdessä asiassa Jani / Marko / Risto toimi näppärästi. Naisen / vaimon / äidin syyttäminen törkeästä petoksesta oli hyvä veto. Peli siirrettiin toiselle kentälle ja toisille säännöille. Näyttö ei riittänyt, mutta yritys hyvä kymmenen. (En tiedä kenen ajatus se on ollut, mutta ensimmäinen oivaltava siirto siltä puolelta.)

Toivottavasti äidin ja lapsen maalittaminen tuo oikeusjuttunsa hävinneelle lohtua. Laitonta se ei ole, jos ei mene sääntökirjan ulkopuolelle. Epäeettistä lapsen kohdalla kyllä, ja hieman huonoa urheiluhenkeä osoittaa.

[Norma Bates]

Lapsen etu on vähän kinkkinen juttu, kun on tullut mielikuva että sillä perustellaan jopa sitä että lapsi pakotetaan vierailemaan eron jälkeen sen vanhempansa luona jota hän pelkää tai ei muutoin haluaisi lainkaan tavata, ja josta vanhemmasta toinen vanhempi osaisi kertoa vaikka mitä, mutta sitä ei uskota.

Kopekin jostain sossukommentista tuli välitön reaktio että onko sossu muka joku jumala joka päättää nämä asiat. Ilmeisesti sitten on, kun kuitenkin välillä on ollut tapauksia että jompikumpi vanhempi syyttää että sossu meni manipuloivan toisen vanhemman retkuun, ja laatii päätöksiä suoraan sen toisen vanhemman pussiin, vähät välittäen miten lapsen käy.

Tuossa taaempana esittelin omaa arroganssiani viinanhuuruista sosiaalista kanssakäymistä kohtaan. En sille mitään mahda, mutta arvotan raivoraittiuteni sen verran korkeisin sfääreihin, että jos tulee kysymys ravintoloista ja paikoista joissa touhuskellaan viinan voimalla, niin kyllä se meikäläisenkin nokka osaa osoittaa taivasta kohden. Eli koen olevani parempi ihminen kuin ne jotka tekevät päätöksiään kännipäissään. Toki monessa muussa asiassa myönnän vajavaisuuteni. Mutta viinaan liittyvissä asioissa... niissä pidän herkästi niitä ääliöinä, jotka sitä viinaa kittaavat.

Tiedän miten ne simmut sitten loistaa hönöpäissään. Väkivaltaa en ole onneksi koskaan joutunut todistamaan. Mutta halveksun sitäkin että viinaspäissään ollaan mukamas onnellisia. Tai ylimielisiä ja omahyväisiä, kuten isäni tapasi olla.

Seuraava aste olisi sitten todeta että kiitos itselleni etten tehnyt lapsia, jos se noin saatanan vaikeaa on...

[Xantippa]

No juottoloista en varsin mene sanomaan, mutta kaksinaismoralista sen verran, että jos joku nainen kertoisi useasta tapauksesta, jossa on joutunut vaikeuksiin hankkimansa seuran kanssa, hyvin nopeasti häntä kehotettaisiin miettimään, minkälaiseen seuraan hakeutuu.

T: Xante

[Melodious Oaf]

Aaveen linkkaama artikkeli tosiaan on aika yksityiskohtainen.

Olennaisia "Janin" kertomia lisätietoja on poimittu alle, ja niihin liittyviin oikeuden toimittamiin asiakirjoihin ja esitutkintamateriaaleihin MTV Uutisten toimitus oli tutustunut:

Janin mukaan lapsen äiti loi raskautensa alkuvaiheessa Janin nimissä valheellisen Facebook-tilin, lähestyi sitä kautta toisen miehen vaimoa ja tiedusteli, millainen toisen miehen perhetilanne tuolla hetkellä oli.

Janin tarkoituksena oli näyttää poliiseille, että vaimo kyllä todellisuudessa tiesi kuka lapsen isä on. Syyte törkeästä petoksesta kuitenkin kaatui käräjillä, koska rikokseen tarvittava näyttö oli ristiriitaista.

Oikeuden mukaan äidillä ei voinut olla lapsen oikeasta isästä täyttä varmuutta ennen isyystestin valmistumista.

Ennen lapsen syntymää Jani ja vaimo olivat töissä eri paikkakunnilla. Raskausaikana Jani työskenteli ulkomailla. Sivusuhde oli saanut kukoistaa, kun toinen oli paljon poissa. Kun tulevaisuudesta keskusteltiin, Janin mukaan vaimo vakuutteli kaiken olevan kunnossa.

– Jälkikäteen olen tietenkin huomannut suhteessa tiettyjä varoitusmerkkejä, kuten manipulointia, valehtelua, vastuuttomuutta ja kyvyttömyyttä asettua toisen ihmisen asemaan. Merkit olivat ilmassa.

Erokeväänä Jani ajatteli, että hän voisi ja haluaisi jäädä lapsen elämään niin sanotusti sosiaalisena vanhempana – kunhan isyys korjattaisiin.

Vaimolle ratkaisu ei kelvannut.

Viimeisen kerran Jani näki pojan syyskuun alussa 2016. Kesästä asti tapaamiset olivat käytännössä pitkittyneitä jäähyväisiä.

[Xantippa]

"Janin mukaan", mutta oikeus ei löytänyt näyttöä.

Meillä on monivuotinen Janin/Markon/Jarmon/ketä näitä on tarina, naisen puolta ei ole kuultu, koska hän ei ole sitä halunnut julkisuudessa puida, vaan on kieltäytynyt haastatteluista.

T: Xante

[Toope]

Onhan tuo Kylä-Harakan tapaus oikeusmurha. Nainen huijaa miehen maksamaan elatusmaksuja, vaikkei ole lapsen isä.
Olisin hoitanut asian toisin...!

[Aave]

Eli Risto olisi ollut valmis sosiaaliseksi isäksi, mutta ei elatusvelvolliseksi.

Keskeistä on alkutapahtumien kulku; jatkohan meni Riston kannalta vain entistä hirveämmäksi. Minusta on selvää, että tilanne oli hänelle traumaattinen, enkä ihmettele sitä lainkaan. Mitä isyyslakiin tulee, niin siinä kyllä todetaan, että isyys on mahdollista kumota erityisen painavista syistä vielä määräajan jälkeenkin. Hän myöhästyi vain 6-7 viikkoa (Aikaraja vaihtelee tuolla haitarilla eri artikkeleissa) ja minun oikeustajuni mukaan tämä asiakokonaisuus on sen luontoinen, että erityisen painavien syiden ehtojen olisi tullut täyttyä. Mutta nythän tilanne on lakimuutoksen myötä se, että isyyslaki ei tämän johdosta muuttunut, vaan sen sijaan muutos tehtiin vanhemmuuslakiin. Ei se mielestäni edelleenkään täysin oikeudenmukainen ole (Eikä sellaisenaan lapsenkaan etu), mutta parempi kuin se, miten Ristolle kävi. Lakia tulkittiin hänen kohdallaan erittäin tiukasti myös ylemmissä oikeusasteissa, vaikka väljempäänkin tulkintaan olisi ollut mahdollisuus.

On myös todennäköistä, että lapsen äiti on viekkaudella ja vääryydellä pyrkinyt saamaan Ristosta raha-automaatin itselleen. Lain edessä sitä ei onnistuttu todistamaan (Sana sanaa vastaan, ja tuomari katsoo lapsen etua), mutta tapahtumakuvauksena seikka vaikuttaa varsin ilmeiselle.

Vanha, mutta edelleen pätevä ohje kuuluu: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan".

[Xantippa]

Jani/Marko/Jarmo ja oliko niitä nyt muitakin on halunnut puida tätä asiaa Iltasanomissa, MTVssä, YLEssä ja oliko niitä nyt muitakin.

Sehän luonnollisesti tarkoittaa, että meillä on tässä pätevä totuus, jonka perusteella voimme päätellä oikeusmurhan tapahtuneen, koska Janihan sanoi, että vaimo oli alun perinkin kamala ihminen, manipuloi ja kaikkea. Marko, Jorma ja muut ovat sitä paitsi ihan samaa mieltä.

Mitä tulee päteviin ohjeisiin, ainakin Aaveelle puheidensa perusteella kannattaisi jonkun neuvoa suomennos vanhasta kunnon jenkkisanonnasta: älä sekaannu sekoihin.

T: Xante

[a4]

^
Mitenhän paljon pahaa mieltä tuollainen epäilyksen siemenen kylväminen mahtaisi herättää sellaisissakin tapauksissa, joissa mitään aihetta ei ole? Ihmisillä on melkoinen taipumus mustasukkaisuuteen. Avio/aviomieheltä kysytään, jotta oletko ihan varma, ettei puolisosi ole käynyt vieraissa, niin veikkaan pieni piru siinä istahtaa olkapäälle kuiskuttelemaan yhtä ja toista pientä epäilystä miehen korviin.

Lisätään nyt vielä sekin, että juuri lapsen synnyttyä ei mies useinkaan pysty ajattelemaan järkevästi. Monelle se on melkoinen tunnemyrsky ja vieläpä onnen hetki. Tuollainen kysymys siinä tilanteessa on melkoinen turn-off.

Virallisissa lomakkeissa ja kyselyissä taitaa usein olla vastaavia kysymyksiä ja uteluita.
Poliisi puhalluttaa monia selvin päin ajavia ihmisiä, verottaja utelee palkkatietoja ja paljon muutakin, lääkäri intiimejä asioita, psykologiset testit epäilevät hulluksi. Poliisikaan ei tyydy kyselemään olenko ihan varma että ajelen ihan selvinpäin.





Tuohtuminen on inhimillistä mutta joissain tapauksissa tyhmää. Tuossa kuvassakin kaikilla on hauskaa.
Ikävät kysymykset voidaan myös yrittää muotoilla ja selittää mahdollisimman ymmärrettäviksi ja neutraaleiksi tai ystävällisiksi.
Isyystestikysymyksen voisi myös ajoittaa raskauden ajalle tai sitäkin aiemmaksi, ennen miestä koettelevaa synnytystä ja sen jälkeistä aikaa. Kahden vuoden harkinta-aika lienee ollut tällainen miehelle annettu toipumisaika lapsen synnytyksen jälkeen.

Miksei kaikille vastasyntyneille voisi tehdä myös isyystestiä? Liian kallista?
Entä voisiko jo sikiöltä ottaa näytettä isyystestiä varten? Jos isä haluaakin sanoutua irti mahdollisesta ei-biologisesta isyydestään, eikä ole varmaa kykeneekö hän siihen kahden vuoden harkinta-ajalla ja jos joku äitikin voisi mahdollisesti haluta tehdä abortin epäselvässä isyystilanteessa?

Luin vastaukseni uudestaan ja totesin sen aivopieruksi.
Hippi on oikeassa. Ei poliisikaan kysele lupaa puhalluttamiseen ja vapaaehtoisen isyystestin suorittamisen kysely etenkin synnytyksessä on hölmöä.

[Kopek]

Kopekin jostain sossukommentista tuli välitön reaktio että onko sossu muka joku jumala joka päättää nämä asiat. Ilmeisesti sitten on, kun kuitenkin välillä on ollut tapauksia että jompikumpi vanhempi syyttää että sossu meni manipuloivan toisen vanhemman retkuun, ja laatii päätöksiä suoraan sen toisen vanhemman pussiin, vähät välittäen miten lapsen käy.

Luin kommenttini, johon Norma Bates ilmeisesti viittaa. Tekstissäni oli kirjoitusvirhe, joka muutti yhden virkkeen sisällön lähes päinvastaiseksi kuin oli tarkoitus. Kaksikirjaiminen sana "ei" puuttui. Korjasin nyt tekstin, vaikka ei sitä kukaan enää luekaan.

Ehkä sossun oikeudet päättää lasten huoltajuuskysymyksistä eivät aivan jumalalliset ole, koska oikeusistuin varsinaisesti tekee ratkaisun. Sen ratkaisussa kuitenkin sosiaaliviranomaisten lausunto painaa hyvin paljon, joten lienee harvinaista, että oikeus päättäisi toisin kuin miten sosiaaliviranomaiset suosittelevat. Voi kai se olla mahdollista, jos jollakin osapuolella on tarpeeksi hyvä lakimies puolellaan.

Sosiaalitoimisto ei ole mikään yksillä aivoilla ajatteleva monoliitti vaan joukko ihmisiä erilaisine mielipiteineen ja tunteineen. Eikä näillä ihmisillä millään voi olla ylimaallista tietoa ja viisautta päättää jonkin perheen kohtalosta. Päätökset tehdään tunnepohjalla aivan kuin me täällä foorumilla muodostamme mielipiteemme.

Olin aikoinaan yhdessä sosiaalilautakunnan kokouksessa sihteerinä, ja kokouksen tapahtumat olivat sen tyyppisiä, että ne vieläkin kummittelevat mielessäni.

Kokouksessa käsiteltiin erään perheen lapsen huostaanottoa.

Perheen isä oli meidän firmamme entinen kuorma-autonkuljettaja, jonka isäni oli tuntenut lapsuudesta saakka. Hän ja isäni olivat olleet koulussakin samalla luokalla. Mies tunnettiin tupakoimattomana ja raittiina ja kaikin puolin kunnollisena ihmisenä. Minäkin tunsin luonnollisesti tuon henkilön ja olin ollut joillakin "rekkareissuilla" hänen mukanaan. Hän oli huostaanottokäsittelyn aikana 58 -vuotias eli aika vanha pienen lapsen isäksi. Hänen vaimonsa oli teologian opiskelija, jonka opinnot olivat jääneet kesken mielenterveysongelmien takia.

Kokouksessa käsiteltiin perheen tilannetta. Perheessä vierailleet kodinhoitajat olivat havainneet puutteita pienen lapsen hoidossa. Vanhemmat olivat uupuneita eivätkä jaksaneet täysipainoisesti hoitaa lasta. Äidin mielenterveysongelmat olivat yksi mahdollinen syy.

Jutun piti olla rutiinitapaus. Kokouksen puheenjohtaja aloittikin sanomalla, että tämä pykälä taitaa olla nopea käsitellä. Lisätään kodinhoitokäyntien määrää, ja homma on sillä selvä.

No, ei se ollut. Yksi sosiaalityöntekijä osoittautui oikein huostaanottohaukaksi ja sai juntattua toisen työntekijän puolihiljaisella suostumuksella asetelman sellaiseksi, että sosiaalilautakunta joutui äänestämällä ratkaisemaan, kohdistetaanko perheeseen pakkohuostaanotto. Tämä kanta voitti niukasti äänestyksen värikkään keskustelun - tai oikeastaan väittelyn - jälkeen. Lapsi vietiin vanhemmiltaan. Kokouksen alussa lautakunnan jäsenten lähes yksimielinen kanta oli ollut, että ei mitään huostaanottoja. Vähitellen yksi ja toinenkin alkoi taipua mielipiteessään, kun tyyppi kiihkosi asiasta.

Tunsin perheenisän ja jossakin määrin äidinkin ja olin aika järkyttynyt tuollaisesta yllätyspäätöksestä. Tapausta käsiteltiin myöhemmin vielä uudestaan, ja tällöin perheen isä ja äiti tulivat kokoukseen uudestaan. Äiti itki ja isälläkin taisivat olla kyyneleet silmissä. Aviopari esitti äitiä hoitaneen mielenterveysalan ylilääkärin lausunnon, jossa todettiin, että äiti on ongelmistaan huolimatta soveltuva lapsen hoitajaksi ja vanhemmaksi. Ongelmat eivät ole niin pahoja, että ne edellyttäisivät vanhemmuuden mitätöimistä.

Ei auttanut. Huostaanottohaukka oli armoton.

Myöhemmin luin jostakin, että tuo henkilö oli nimitetty koko läänin huostaanottotsaariksi. Käytän tällaisia outoja sanoja, kun en muista mikä virallinen titteli oli nimeltään.

Minua on jäänyt tuossa keississä vaivaamaan kaksi asiaa. Toinen on se, että en tullut kirjeellä tai jollakin muulla tavoin ilmaisseeksi pariskunnalle, että vaikka olinkin paikalla kokouksessa, olin siellä pelkkänä sihteerinä. En ollut tekemässä huostaanottopäätöstä, ja jos päätös minusta olisi ollut kiinni, sitä ei olisi tietenkään tehty.

Toinen vaivaamaan jäänyt asia on, että minulle jäi lopulta epäselväksi, miten tapaus päättyi. Siinä oli vielä kaikenlaisia valituskierroksia. Poistuin kunnan palveluksesta, joten loppu jäi näkemättä.

Edellä mainittu huostaan otettu poika löytyy Facebookista ja on nyt jo aikuinen. Tekisi mieli kysyä, missä vietit lapsuutesi ja nuoruutesi, koska siten kai tuo asia selviäisi. En tietenkään kysy. Pojalla on kuitenkin isänsä sukunimi, joten jokin yhteys hänellä on vanhempiinsa säilynyt.

Tämä tarina on sinänsä merkityksetön. Sen opetus on lähinnä siinä, että sossun tekemissä ratkaisuissa voi lopulta olla kyse yhden tai kahden ihmisen tunnepitoisesta mielipiteestä. Jos ihminen on vahva, hän junttaa tahtonsa läpi. Ei tuo mainittu huostaanottajatyyppi muuten miltään ikävältä henkilöltä vaikuttanut. Hän oli kerran jopa kyydissäni, kun kävimme jossakin alaan liittyvässä tapahtumassa.

Tarinan toinen opetus on se, että emme voi varmuudella tietää, mikä on tai olisi ollut lapsen edun mukaista, koska kahdesta vaihtoehdosta on toteutunut toinen - emmekä tiedä, mikä olisi ollut lopputulos, jos se toinen olisi toteutunut.

Fiilispohjalta näissä hommissa mennään ellei asia nyt ole aivan selvä ja kiistaton.

[Norma Bates]

^ Jos olisit jotain kirjeitä laatinut joissa olisit vedonnut siihen että olit pelkkä sihteeri, etkä osallistunut päätöksentekoon, olisit sillä huojentanut omaa mieltäsi, mutta tuskin asianosaisten. Siinä mielessä se olisi ollut heille ihan turha kirje. Olisivat ehkä jopa suuttuneet, että jonkun ulkopuolisen tunteetko tässä nyt ne tärkeimmät ovat.

Teki mieli sanoa että metsään mennään näiden vahvojen tunteiden kanssa, mutta sitten taas toisaalta, jos tilanteessa olisin päättäjänä minä ja tietäisin että perhe on joku ääriuskonnollinen tapaus, niin kyllähän siinä hyvin helposti tulisi mieleen että lapsi pitää saada turvaan tuollaisten tyköä. Mutta ajatuskin siitä että joutuisi päättämään tuollaisista asioista nyt kyllä äkkiseltään iljettää. Ja sitten on tietysti vielä se että itse olen elänyt perheessä jossa ei pahemmin jakseta lapsista piitata, kun vanhemmilla viiraa itsellään päästä... Vaatetettiin ja ruokittiin, kaikki tämä fyysinen puoli ihan ok, mutta emotionaalisesti sai jäädä heitteille. Ainakin minä, sisaruksestani en niin tiedä, kun meillä on se vuosikymmenen välimatka, ja tavallaan kumpikin eli jonkin aikaa "ainukaisena".

Nainen tai mies voi olla "ihan mukava" jonkun toisen aikuisen mielestä, mutta kotiolot onkin sitten rempallaan. Mutta sitten taas toisaalta tosiaan nämä tahtoihmiset, välittävätkö he oikeasti siitä mitä muille ihmisille tapahtuu, vai pitääkö heidän vaan saada se tahtonsa läpi?