Terapiaa ja kyökkipsykologiaa

[Xantippa]

Parasta käydä pelkoa päin ja luoda terapeuttinen suhde oikein pelottavaan yhdenillan hoitoon.

Olisitko tosiaan valmis vapaaehtoisesti luopumaan meidän terapeuttisesta suhteestamme?

Vai ehdotatko treffejä ?

No nyt alkaa valkenemaan. Brutto ei ainoastaan tiedä, milloin saa suostuvaista seksiä (koska ei tiedä, mitä se sellainen suostumus on), vaan hän kuvittelee saavansa terapiaa, kun hänen kanssaan joku anonyymillä foorumilla keskustelee.

Eli toisin sanoen, kun Bruttoon kiinnitetään hieman huomiota, hän kuvittelee sen joksikin aikas paljon suuremmaksi, mitä se onkaan.

T: Xante

[Melodious Oaf]

^ ^ ^

Voiko Kopekiin sovelletulla logiikalla päätellä, että Aaveen saattaisikin kannattaa terapiaan hakeutuessaaan nimenomaan etsiytyä naisterapeutin pakeille, kohdata äitisuhteensa ongelmia ja mitä näitä nyt onkaan?

Yllä oleva ei ole väite eikä vittuilua. Isäsuhteen ongelmista kärsivälle miehelle miesterapeutti voi toimia erittäin tarpeellisena roolimallina, mutta jos on ongelmia äitisuhteessa, voi naisterapeutti olla tietyissä asioissa jopa miestä vahvemmilla.

Suurin osa terapiaan hakeutuvista miehistä varmaan menisi mieluummin miesterapeutin asiakkaaksi, ja ongelma on juuri se, että hyviä miespuolisia tekijöitä on niin niukasti.

Miehet päätyvät naisia harvemmin terapiaan, ja jos mies hakee tällaista apua, todennäköisesti hän kokee että hänellä on ongelmia, joihin hän haluaa löytää ratkaisuja ja saada apua. Pääsääntöisesti mies ei hakeudu terapiaan sen takia, että kaipaa hoivaa tai äitihahmoa — tälleen ronskisti jos yleistetään

[Aave]

Öh

Saat minun puolestani öhkötellä tämänkin asian kanssa vaikka maailman tappiin. En ole foorumilla sen vuoksi, että sinulle pitäisi piirtää ja selvittää jokainen asia erikseen. Ihan sama, mitkä sinun hurjan kriittiset käsityksesi ovat - ne eivät ole minun murheeni.

[Toope]

Itselläni on ollut sekä mies- että naisterapeutteja. Molemmilla on etunsa. Naiselle on helpompi avautua, mutta toisaalta miestä ymmärtää paremmin toinen mies...
En ole hullu, mutta tsykiatreilla historiassani käynyt...

[Xantippa]

Ei kai terapeutin tarkoitus ole ymmärtää asiakasta, vaan auttaa asiakasta ymmärtämään itseään.

Luulisin, että jonkunlainen kemia on tässä olennaisempaa kuin sukupuoli, joidenkin ihmisten kanssa on helpompaa tulla toimeen kuin toisten.

T: Xante

[Karikko]

Kokisin itseni aivan täystorveksi jos alkaisin naisporukassa livenä jotain seksikokemuksiani kertomaan. Netissä olen kertonut - mutta söprais niin ovat miehetkin. Livenä jotkut miehet joiden kanssa olen tullut yhtyneeksi ovat lörpötelleet surutta muista panoistaan. Muistelisin että eksilleni en kertonut vastaavasti omista kokemuksistani, mutta sellaisille miehille jotka ovat itse avautuneet ja joista olen tiennyt että ei tästä suhdetta sukeudu. Ehkäpä panojutuillaan mies itseasiassa alleviivaa sitä. Eksänikin hölöttivät, mutta heillä se meni nuoruuden ja pölhöyden piikkiin. Tai voihan se tietysti olla ettei kumpikaan rakastanut minua missään vaiheessa, joten ihan sama mitä suusta tulee ulos.

Minusta puolisosta tai miesystävästä intiimien asioiden varsinkin yksityiskohtainen kertominen naisporukalle tai edes yksittäinkään olisi todella huonoa käytöstä. Se olisi luottamuksen pettämistä.

Naiset eivät "kykene" olemaan puhumatta asioistaan.

He siis vihjailevat kaikenlaista ja muodostavat niin omille tunteilleen jatketta. Tuskin he mitään suoranaista totuutta koskaan kertovat- mutta harva varmaan kykenee täisin vaikenemaan- tunteistaan.

[Karikko]

Ei kai terapeutin tarkoitus ole ymmärtää asiakasta, vaan auttaa asiakasta ymmärtämään itseään.

Luulisin, että jonkunlainen kemia on tässä olennaisempaa kuin sukupuoli, joidenkin ihmisten kanssa on helpompaa tulla toimeen kuin toisten.

T: Xante

Ymmärtääkö terapeutti, edes itseään- saati sitten toista.? Ellei ymmärrä asiakasta, niin miten voi auttaa- pelkkä kuunteleminen tunnetusti voi auttaa.

Mutta varmaan se on tarkoitus> "auttaa asiakasta" maksamaan terapeutin palkka ja tehdä asiakas terapeutista riippuvaiseksi.

[Norma Bates]

Kokisin itseni aivan täystorveksi jos alkaisin naisporukassa livenä jotain seksikokemuksiani kertomaan. Netissä olen kertonut - mutta söprais niin ovat miehetkin. Livenä jotkut miehet joiden kanssa olen tullut yhtyneeksi ovat lörpötelleet surutta muista panoistaan. Muistelisin että eksilleni en kertonut vastaavasti omista kokemuksistani, mutta sellaisille miehille jotka ovat itse avautuneet ja joista olen tiennyt että ei tästä suhdetta sukeudu. Ehkäpä panojutuillaan mies itseasiassa alleviivaa sitä. Eksänikin hölöttivät, mutta heillä se meni nuoruuden ja pölhöyden piikkiin. Tai voihan se tietysti olla ettei kumpikaan rakastanut minua missään vaiheessa, joten ihan sama mitä suusta tulee ulos.

Minusta puolisosta tai miesystävästä intiimien asioiden varsinkin yksityiskohtainen kertominen naisporukalle tai edes yksittäinkään olisi todella huonoa käytöstä. Se olisi luottamuksen pettämistä.

Naiset eivät "kykene" olemaan puhumatta asioistaan.

He siis vihjailevat kaikenlaista ja muodostavat niin omille tunteilleen jatketta. Tuskin he mitään suoranaista totuutta koskaan kertovat- mutta harva varmaan kykenee täisin vaikenemaan- tunteistaan.

Jos nyt mennään klassisen kliseiseen suuntaan, niin onko vaikeneminen sitten parempi, kun se voi johtaa vaikka siihen että vedetään itsensä kiikkuun?

[Karikko]

Kokisin itseni aivan täystorveksi jos alkaisin naisporukassa livenä jotain seksikokemuksiani kertomaan. Netissä olen kertonut - mutta söprais niin ovat miehetkin. Livenä jotkut miehet joiden kanssa olen tullut yhtyneeksi ovat lörpötelleet surutta muista panoistaan. Muistelisin että eksilleni en kertonut vastaavasti omista kokemuksistani, mutta sellaisille miehille jotka ovat itse avautuneet ja joista olen tiennyt että ei tästä suhdetta sukeudu. Ehkäpä panojutuillaan mies itseasiassa alleviivaa sitä. Eksänikin hölöttivät, mutta heillä se meni nuoruuden ja pölhöyden piikkiin. Tai voihan se tietysti olla ettei kumpikaan rakastanut minua missään vaiheessa, joten ihan sama mitä suusta tulee ulos.

Minusta puolisosta tai miesystävästä intiimien asioiden varsinkin yksityiskohtainen kertominen naisporukalle tai edes yksittäinkään olisi todella huonoa käytöstä. Se olisi luottamuksen pettämistä.

Naiset eivät "kykene" olemaan puhumatta asioistaan.

He siis vihjailevat kaikenlaista ja muodostavat niin omille tunteilleen jatketta. Tuskin he mitään suoranaista totuutta koskaan kertovat- mutta harva varmaan kykenee täisin vaikenemaan- tunteistaan.

Jos nyt mennään klassisen kliseiseen suuntaan, niin onko vaikeneminen sitten parempi, kun se voi johtaa vaikka siihen että vedetään itsensä kiikkuun?

No eihän sitä puhumista mitenkään tuomittu, hyvähän se on- sanoin vain, ettei se ole todennäköistä, että naiset vaikenisivat.

[Xantippa]

Naiset eivät "kykene" olemaan puhumatta asioistaan.

He siis vihjailevat kaikenlaista ja muodostavat niin omille tunteilleen jatketta. Tuskin he mitään suoranaista totuutta koskaan kertovat- mutta harva varmaan kykenee täisin vaikenemaan- tunteistaan.

Naiset eivät halua olla "kykenemättä" puhumaan asioistaan. Päinvastoin, ystävyydessä pidetään yleensä tärkeänä puhua asioista ja erittäin paljon tunteistaan.

Se ei tarkoita, kuten Aave luulee - ja ilmeisesti "sinäkin, kun tähän tartut - siitä, että puhuttaisiin intiimeistä asioista, kuten yhdynnöistä, seksistä, jne koskien merkityksellisiä ihmissuhteita.

T: Xante

[Kopek]

En ole perillä siitä, mitä käsite "terapeutti" tarkasti määriteltynä tarkoittaa.

Kävin kesällä 1999 muutaman kerran psykiatrin vastaanotolla, enkä todellakaan hakeutunut sinne vaan jouduin. Tulin tyhmyyksissäni lipsauttaneeksi eräällä lääkärikäynnillä, että masennus on vaivaillut, kun naislääkäri kysyi yleistä vointiani. Kun tämän käynnin seurauksena sain yllättäen lähetteen psykiatrin vastaanotolle, en kehdannut kieltäytykään. Edustaahan terveydenhuoltohenkilö, lääkärit varsinkin, auktoriteettiä, jota on toteltava. Itse psykiatri oli mies.

Käynnit olivat yhtä tyhjän kanssa. Eihän psykiatri voi muuttaa todellisuutta ja menneitä asioita. Masennukseni johtui olosuhteista ja tapahtumista, eikä niille mitään mahtanut. Ei historiaa voi muuttaa. Tulen olemaan loppuikäni masentunut, vaikka asiat kääntyisivät mihin suuntaan tahansa. Hetkellisesti voisi helpottaa, jos näkisin tietyt henkilöt teloitusmontun reunalla armoa rukoilemassa, mutta ei sekään kauan auttaisi. Yksi taitaa olla jo muutenkin haudassa.

[kertsi]

En ole perillä siitä, mitä käsite "terapeutti" tarkasti määriteltynä tarkoittaa.

Kävin kesällä 1999 muutaman kerran psykiatrin vastaanotolla, enkä todellakaan hakeutunut sinne vaan jouduin. Tulin tyhmyyksissäni lipsauttaneeksi eräällä lääkärikäynnillä, että masennus on vaivaillut, kun naislääkäri kysyi yleistä vointiani. Kun tämän käynnin seurauksena sain yllättäen lähetteen psykiatrin vastaanotolle, en kehdannut kieltäytykään. Edustaahan terveydenhuoltohenkilö, lääkärit varsinkin, auktoriteettiä, jota on toteltava. Itse psykiatri oli mies.

Käynnit olivat yhtä tyhjän kanssa. Eihän psykiatri voi muuttaa todellisuutta ja menneitä asioita. Masennukseni johtui olosuhteista ja tapahtumista, eikä niille mitään mahtanut. Ei historiaa voi muuttaa. Tulen olemaan loppuikäni masentunut, vaikka asiat kääntyisivät mihin suuntaan tahansa. Hetkellisesti voisi helpottaa, jos näkisin tietyt henkilöt teloitusmontun reunalla armoa rukoilemassa, mutta ei sekään kauan auttaisi. Yksi taitaa olla jo muutenkin haudassa.

Tuo käynti ei varmaankaan ollut sitä, mitä määriteltäisiin terapiaksi, vaan jonkinlainen arviointikäynti, jossa tutkaillaan, mistä vaivasta mahdollisesti kärsit.

Ei terapian tarkoituskaan ole tietenkään muuttaa historiaa tai menneisyyttä.

Vaan pikemminkin terapian tarkoitus on muuttaa vahingollisia tulkintoja, joita tehdään menneisyydestä (ja nykyisyydestä). Ja tarkoitus lienee myös parantaa ns. "coping skills" eli selviytymiskeinoja. Esim. masennuksen kohdalla kyseenalaistetaan (mahdollisten virheellisten ja masennusta ylläpitävien) tulkintojen oikeellisuus ja hyödyllisyys, ja havaintojen paikkansapitävyyskin.

Se, että menneisyydessä tapahtui asia X, on yksi asia. Sen voi kuitenkin tulkita monilla tavoin, joko omaa minää ja oman kykenevyyden tunteen ja itsetuntoa *) ylläpitävällä positiivisella tavalla, joka parantaa omaa toimintakykyä.

Tai vaihtoehtoisesti sen voi tulkita omaa toimintakykyä heikentävällä tavalla, eli/ja masennusta ylläpitävällä tavalla, kuten esim. minää ja minäkuvaa ja omanarvontuntoa ja itsekunnioitusta murentavalla tavalla, ja omaa kykenemättömyyttä, toivottomuutta, kaikenpuolista surkeutta, avuttomuutta, kelvottomuutta, ankeutta tms. vahvistavalla tavalla.

*) lisätty unehtunut sana

[safiiri]

Ei kai terapeutin tarkoitus ole ymmärtää asiakasta, vaan auttaa asiakasta ymmärtämään itseään.

Luulisin, että jonkunlainen kemia on tässä olennaisempaa kuin sukupuoli, joidenkin ihmisten kanssa on helpompaa tulla toimeen kuin toisten.

T: Xante

Ymmärtääkö terapeutti, edes itseään- saati sitten toista.? Ellei ymmärrä asiakasta, niin miten voi auttaa- pelkkä kuunteleminen tunnetusti voi auttaa.

Mutta varmaan se on tarkoitus> "auttaa asiakasta" maksamaan terapeutin palkka ja tehdä asiakas terapeutista riippuvaiseksi.

Eiköhän aina lopulta terapeutin asiakas auta itse itseään. Se ikäänkuin on terapian tarkoituskin, että itse lopulta kykenee ja selviää ilman terapeuttia.

[Karikko]

Naiset eivät "kykene" olemaan puhumatta asioistaan.

He siis vihjailevat kaikenlaista ja muodostavat niin omille tunteilleen jatketta. Tuskin he mitään suoranaista totuutta koskaan kertovat- mutta harva varmaan kykenee täisin vaikenemaan- tunteistaan.

Naiset eivät halua olla "kykenemättä" puhumaan asioistaan. Päinvastoin, ystävyydessä pidetään yleensä tärkeänä puhua asioista ja erittäin paljon tunteistaan.

Se ei tarkoita, kuten Aave luulee - ja ilmeisesti "sinäkin, kun tähän tartut - siitä, että puhuttaisiin intiimeistä asioista, kuten yhdynnöistä, seksistä, jne koskien merkityksellisiä ihmissuhteita.

T: Xante

Tarkoitin, että puhutaan tunteista ja puretaan niitä. Sehän on "periaatteessa" terapiankin yksi tarkoitus.

Asioita muistellessa ja kerrottaessa niitä toisille, elää niitä tuntemuksia myös uudelleen. Usein ei ihan suoraan kerrota asioiden tarkkaa (niin tarkkaa kuin muistaa) tapahtumaa, vaan hieman vihjaillaan ja höystetään- kuten ihmisluontoon kuuluu.

Asioilla on merkitys tunteiden kautta.

[Melodious Oaf]

Tarkoitin, että puhutaan tunteista ja puretaan niitä. Sehän on "periaatteessa" terapiankin yksi tarkoitus.

Asioita muistellessa ja kerrottaessa niitä toisille, elää niitä tuntemuksia myös uudelleen. Usein ei ihan suoraan kerrota asioiden tarkkaa (niin tarkkaa kuin muistaa) tapahtumaa, vaan hieman vihjaillaan ja höystetään- kuten ihmisluontoon kuuluu.

Asioilla on merkitys tunteiden kautta.

Tunteista puhuminen ja niiden ajattelu on hienokseltaan eri asia kuin niiden kokeminen. Arjessa ja elämässä tunteita koetaan.

Toki niitä myös ajatellaan, mutta olennaista on se, että voit kertoa tunteesta tai ajatella sitä kokematta sitä oikeasti. Se on siis vain tarinaa siinä kohtaa.

Totta kai jos selität jotain tai muistelet jotain tapahtumia tai tunteita, se vain viittilöi siihen suuntaan eikä ole mikään koko totuus. Mutta jos pääset kiinni silhen, miltä esimerkiksi kehossa tuntuu juuri tietyssä hetkessä, se on jo vähän lähempänä tunteen kokemista kuin tämä tarina.

Sanotaan että sulla on joku tosi kipeä tunne. Joku sellanen missä on helvetisti pelkoa ja kauhua ja muuta, ja sen ehkä kokee vaikka jonain hetkenä, missä oli silloin tai jonain huutona tai vastaavaa. Siinä on tosi iso kiusaus lähteä välittömästi siitä tunteesta pois ja kertomaan jotain -- että silloin oli näin ja tämä liittyi siihen että...

Mutta jos pääsee johonkin tunteeseen, miltä se tuntuu kehossa ja pääsee siihen, että tällainen vaikea tunne ehtii vähän "pehmetä", ehkä paljastuu, että se sisältää paljon muutakin kuin vain pelkoa, kauhua, häpeää, vihaa tai muuta tällaista. Usein joku "vaikea tunne" on vaikea sen takia, että siihen on kietoutuneena tosi paljon sellaista, mitä ei millään tahtoisi katsoa tai kestää, mutta sitten se sisältää myös sellaista, mikä itselle on todella todella tärkeää ja arvokasta.

Jos ei hyväksy sitä että voi ja saa tuntea tällaista, tai jos ei edes pääse tunteeseen tällä tavalla käsiksi, se jää ikään kuin ruumiiseen joka sen kyllä jollain tasolla silti muistaa ja säilöö. Ja jos ei tunnetta salli jollain tasolla, on tosi vaikea päästä siihen käsiksi.

Muitta sitten arkisella tasolla, jos huomaa, miltä ruumiissa jokin tuntuu, voi esimerkiksi tajuta, että kun teen tällaista välttelykäyttäytymistä, se tuntuu kehossa tältä ja tältä. Olen ajatellut että se ei ole mikään tunne tai että se on sitä tai tätä, mutta ehkä sieltä alta löytyy joku sellainen, että kroppa on tosi korkeassa vireystilassa ja on tavallaan hätä, vaikkei sitä edes ymmärrä sellaiseksi. Sitten kun et tarjoa siihen sellaista, mikä lohduttaa, helpottaa tai jotain tällaista, se kehomielisysteemi sitten hakee sen jostain vaikka väkisin.

Ja sitten kuitenkin tunteet ovat vain tunteita.

Sikäli kun terapiassa puhutaan tunteista, mun mielestä siinä on kuitenkin sellainen viitekehys, että tunnekokemuksia on ihmisellä jatkuvasti ja koko ajan. Ei se tavoite varmaan ole vain käsitellä jotain mennyttä kokemusta, vaan siis... oppia ehkä paremmin tavoittamaan niitä ja olemaan niiden kanssa. Pidentämään sitä aikaa ennen kuin tunteen kokeminen loppuu ja ajattelu alkaa -- etenkin joidenkin itselle vaikeiden tunteiden kohdalla.

Jos ihmisellä on joku voimakas menneisyyden trauma tai käsittelemätön iso tunnejuttu, usein se teettää vähän sellaista, että niitä koko ajan läsnä olevia tunteitaan vähättelee tai ei pysty kokemaan. Mutta kroppa vetää säännöllisen epäsäännöllisesti takaisin siihen, milloin "oikeasti tuntui joltakin", joka on sitten se tunnekokemus, jota ajatellaan ja mälvätään.