Terapiaa ja kyökkipsykologiaa

[Karikko]

Ööö...siis ajattelu vaatii sanoja, mutta ITSENSÄ ajattelu ei?

Käytitkö tuohon ilmaisuun sanoja, vai ei.

Ajattelitko itseäsi kirjoittaessasi tuon?

[safiiri]

Ööö...siis ajattelu vaatii sanoja, mutta ITSENSÄ ajattelu ei?

Käytitkö tuohon ilmaisuun sanoja, vai ei.

Ajattelitko itseäsi kirjoittaessasi tuon?

Ilmeisesti siis pitää ymmärtää, että sanoessasi itsensä tuntemisen onnistuvan sanoitta, tarkoitat päivastaista.

[Melodious Oaf]

^

Veikkaan että tossa on samanlaisia ongelmia kun sanan tunne kanssa. Kun tunne voi tarkoittaa tuntemusta, niiden kimppua, ajatusten ja tuntemusten luuppia tai ehkä vielä jotain muutakin, samoin ajatus ei ehkä tarkoita vain yhtä asiaa. Joskus kun sanotaan ajatus, tarkoitetaan jotain sanallistettua ajatuksen kuvausta, mutta ei edes oteta kantaa siihen, onko ajatus mielessä näiden sanojen jono vai jotain muuta.

Siis että on supppea ajatuksen määritelmä, missä ajatus on sanoja. Kun tavoitellaan ajatusta, personoidaan se joksikin ääneksi ja kysytään, mitä se sanosi tai mikä sen viesti on. Tai sitten jopa samaistetaan ajatus sisäiseen puheeseen.  Mutta aivan yhtä selvästi ajatus voi olla vaikka visuaalinen mielikuva tai se voi olla jotain, mitä ei osaa edes sanoittaa. 

Mun mielestä on täysin mahdollista, että ei saa kiinni jostain omasta ajatuksesta. Esimerkiksi ajattelee toistuvasti jollakin tavalla, mutta ei itse edes tajua ajattelevansa, havaitse sitä ajatuksena tai jotenkin... kokee sen vain todellisuuden virtana ja sit unohtaa siitä osia tai ei pysty myöhemmin sanomaan, mitä jotkut mielensisällöt olivat. Ei erota sitä, mikä on todellisuutta ja mikä jokin ajatusmalli.

Silloin kun ajatus tulee "näkyväksi", ehkä sanoisin että siihen siinä vaiheessa liittyy joko sanoja tai visuaalisia mielikuvia. Mutta en mä tiedä, kuinka stabiileja ne välttämättä on. Jos muistelee vaikka jotain karttaa tai talon pohjaa, kun tarvitsee päätellä, missä itse on tai miten pääsee johonkin, onhan tää malli tai oma pään sisäinen kuva maastosta tai sisätilasta tavallaan "ajatus". Siitä ehkä huomaa, kuinka tiedostamattomia ne monesti on. Yhtäkkiä tulee joku hätkähtäminen tai disorientaatio tai katkos toimintaan, kun homma ei menekään niin kuin päänsisäinen malli oletti, vaikka et ollut missään ehkä edes visuaalisena kuvana tai sanoina nimenomaisesti tietoinen siitä, mikä se malli varsinaisesti oli.

Mutta se on mun mielestä vähän kyseenalaista, onko joku tommonen toimintaa ohjaava mielen taustahässäkkä sellaisessa muodossa, että sen voisi esittää täsmällisenä piirroksena tai täsmällisenä lauseiden joukkona kullakin hetkellä.

Mut ehkä semmonen "selkein" ja yleisesti käytetty raakaversio ajatuksesta on just toi, että se on joku ääni päässä ja/tai sanoja. Mutta siinä pitää vaan sit hyväksyä että se on tollanen hyödyllinen yksinkertaistus jotain tarkoitusta varten, eikä ajatus sanana rajaa pois jotain musiikillista fraasia tai kuvaa tai edes jotain tiedostamatonta mallia. Vaan sitten ne sanallistetut ajatukset on jotain näkyväksi tehtyjä jäävuoren huippuja, jotka nousee pitkälti tiedostamattomasta prosessoinnista usein silleen että ne tuntuu vähän satunnaisilta ja ne vaan... kertoo jotain siitä, mitä siellä taustalla itse asiassa tapahtuu.

[kertsi]

Miten noi monet edelliset viestit, varsinkin taas uusi safiiri-Karikko-matsi liittyy (psyko)terapiaan?

[Melodious Oaf]

Ei ne kai ihan hirveästi liitykään

En muista, alkoiko tää koko aihe jostain terapeutin sukupuoleen liittyvästä vai mistä -- ja toi uusi vääntö taas ehkä alkoi jostain sellaisesta, että tarvitaanko terapiassa puhetta tai sanoja vai ei, ja jos tarvitaan, niin mihin.

Tai en mä tiedä, ehkä se matsi täsmällisemmin lähti jostain Karikon melko vaikeatajuisesta viestistä ja siitä että Karikko koki tulleensa väärin ymmärretyksi ja sit syntyi joku kina tältä pohjalta.

Mutta ihan kiva on ollut tästäkin aiheesta oppia taas lisää.

[Karikko]

Ööö...siis ajattelu vaatii sanoja, mutta ITSENSÄ ajattelu ei?

Käytitkö tuohon ilmaisuun sanoja, vai ei.

Ajattelitko itseäsi kirjoittaessasi tuon?

Ilmeisesti siis pitää ymmärtää, että sanoessasi itsensä tuntemisen onnistuvan sanoitta, tarkoitat päivastaista.

No ajattelitko itseäsi kirjoittaessasi? Vai ajattelitko mitä kirjoitat- sinähän ilmeisesti olit kirjoittaja.

Tarvitseeko tehdessänsä jotakin, ajatella itseään, j- silti ilmeisesti "tietää" olevansa tekijä.


Pohdinnoissa on sitten toinen juttu, -sisäinen puhe käyttää ihan samoja aivoalueita, kuin toisillekin puhuminen.  Aivotoimintoja on tutkittu ja samat alueet aktivoituvat ja jopa puheen tuottamiseen käytettävä kaulan alueen lihaksissa on pientä aktiivisuutta.   Onhan varmaan mikroilmeet tuttuja: Ainakin niistä on paljon tietoa ja nykyisin tehdään ohjelmia niiden havaitsemiseksi tietokoneiden avulla.

[Karikko]

Ei ne kai ihan hirveästi liitykään

En muista, alkoiko tää koko aihe jostain terapeutin sukupuoleen liittyvästä vai mistä -- ja toi uusi vääntö taas ehkä alkoi jostain sellaisesta, että tarvitaanko terapiassa puhetta tai sanoja vai ei, ja jos tarvitaan, niin mihin.

Tai en mä tiedä, ehkä se matsi täsmällisemmin lähti jostain Karikon melko vaikeatajuisesta viestistä ja siitä että Karikko koki tulleensa väärin ymmärretyksi ja sit syntyi joku kina tältä pohjalta.

Mutta ihan kiva on ollut tästäkin aiheesta oppia taas lisää.

No eihän me safiirin kanssa kinata- safiiri vain provosoi ja minä kerron siinä sivussa asioita, joista voi ottaa opikseen, tai olla ottamatta- -
Oppia ikä kaikki, mutta eihän se useinkaan valkene- ellei halua itse tutkia ja tyytyy vain pintamielestä löytyviin sanallisiin tokaisuihin.
Ajatus ei sinänsä tiedä mitään, se on tunnistamista ja soveltamista: Kielellistä muistin toimintaa, Aakkosien avulla voidaan rakenta sanoja lauseita ja niihin kehittää asiayhteyksiä, mutta se on "tiedon alku".

Ajatusten välissä on taukoja, eli sen ohessa tapahtuu asioiden yhteenliittämistä ja assosiaatioita joista ymmärrys kertyy. Tarvitaan siis ajatuksia ja ajatusten välillä olevaan hiljaisuutta, sitä kutsutaan asioiden sisäistämiseksi, eli ymmärretään mitä oikeasti tarkoitetaan vertauskuvilla( Abastraktioilla joita sanat ovat- kuvauksia, eivät totuuksia.)

Sanat ja aatteet eivät itsestään tiedä mitään- uskonnolliset ja poliittiset jorinat ovat hyvä esimerkki- niissä "uskossa" olevat yrittävät vakuutella itselleen olevansa uskossa ja totuudessa.

[ROOSTER]

Lempivärisi kertoo millainen seksielämä sinulla on.

Sininen

Sinisestä pitävät ovat usein rehellisiä ja lojaaleja sekä nauttivat vahvasta siteestä parisuhteessa. He ovat usein rauhallisia ja tasaisia tyyppejä, jotka eivät kiirehdi lakanoiden välissä ja arvostavat seksissä enemmän rakkautta kuin himoa.

Tykkään kyllä useimmista väreistä. Tykkääminen on lähinnä kiinni siitä miten niitä käytetään.

[-:)lauri]

^

Violetti
Vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan violetissa makuuhuoneessa nukkuvat harrastivat seksiä noin 3,49 kertaa viikossa. Tämä on enemmän kuin muiden värien kohdalla. Violetti on voimakas punaisen ja sinisen sekoitus, jossa yhdistyy punaisen tuli ja intohimo sekä sinisen luottava luonne. Roolileikit ovat violetista pitävien juttu, minkä lisäksi he ovat myötätuntoisia ja sensuelleja tyyppejä, jotka mielellään antautuvat myös pikapanoihin.

En osaa minäkään päättää lempiväriäni, käytän ohjelmoidessani paljon violetin eri sävyjä jos tarvitsee jotain testigrafiikkaa ruudulle, joten varmaan violetti tällä hetkellä. Toinen väri, jota käytän paljon on oranssi ja kolmas jota käytän on tumma turkoosi (sini/vihreä).

[Hippi]

Olisi musta, mutta oikeastaan vain vaatetuksessa.
Lapsesta asti mukana on ollut violetti ja nimenomaan voimakas ja täyteläinen violetti.

[Hippi]

Lukaisin artikkelin tuoreimman (ainakin vielä) F1-maailmanmestarin kehityksestä kohti huippua ja tuli kyllä aika surullinen olo.

Näin Max Verstappenista koulittiin F1-mestari – isä raivosi jopa 10-11-vuotiaille vastustajille: "Max teki vanhoista kundeista ihan pellejä"

Poika on pienestä asti ollut enemmän tai vähemmän luonnevikaisen^*) isänsä vaikutuksen alaisena ja elämällä on vain yksi päämäärä, tulla F1-maailmanmestariksi. Tuotako on pojan elämä ollut täynnä? Voiko tuollaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta kasvaa täysipäinen ihminen, jolla on elämä hallinnassa?

Nyt on isän unelma toteutettu, se unelma, jota ei itse koskaan onnistunut tavoittamaan.
Onkohan pojalla koskaan ollut omaa unelmaa, joka olisikin eri kuin isän unelma? Vai onko pojalle kerrottu niin pienestä se hänenkin unelmansa, että ei ole edes osannut ajatella unelmoivansa jostain muusta.


Tunnen erään perheen, jossa vanhempi poika pelasi pienestä jääkiekkoa. Vanhemmat olivat aivan täpinöissään, kun pojasta alkoi kehkeytyä aika hyväkin maalivahti. Tähtäin oli NHL:ssä ainakin äidin kertoman mukaan jo siinä vaiheessa, kun poika oli vielä alakouluikäinen. Asuntovelat painoivat päälle, mutta se ei estänyt pojan kalliin harrastuksen maksamista ja välillä rahoitusta haettiin sukulaisilta ja tutuiltakin. Aina oli jompi kumpi vanhemmista valmis kuljettamaan poikaa joskus pitkiäkin matkoja treeneihin vähän riippuen siitä, missä joukkueessa minkäkin kauden pelasi.. Perheen muut lapset jäivät tässä osattomaksi ja kaksi heistä kipuili vuosia ongelmakäytöksellään ja kolmas olisi se perheen "hiljainen kiltti kympin tyttö".

Tarinalla oli varmaan aika tavallinen loppu. Pojan lonkat piti leikata jonkun "asentovirheen" tmv vuoksi, muuten urasta tulisi lyhyt paikkojen hajoamisen vuoksi. Poikapa ei halunnut leikkauksiin, vaan ripusti luikkarit naulaan. Minusta vähän kuulosti siltä, että tämä oli jopa helpottunut, kun sai kunniallisen syyn lopettaa. Äitiä jäi harmittamaan, että NHL-miljoonat jäi tienaamatta.

Aika epäreilua lasta kohtaan tuollainen omien toiveiden ripustaminen lapseen ja odottaa tämän täyttävän niitä. Totta kai jokainen vanhempi toivoo lapselleen onnea ja menestystä. Mutta eikö lapsen itse tulisi valita se tie ja vanhemmat ovat tukena tällä matkalla.

^*)Omalla F1 keinoja kaihtamaton aggressiivisuudessaan vaarallinen kuski (mulkuksikin kehuttu) ja myöhemmin jonkinlaisena nyrkkisankarina tunnettu siviilissä

[Kopek]

Aika epäreilua lasta kohtaan tuollainen omien toiveiden ripustaminen lapseen ja odottaa tämän täyttävän niitä. Totta kai jokainen vanhempi toivoo lapselleen onnea ja menestystä. Mutta eikö lapsen itse tulisi valita se tie ja vanhemmat ovat tukena tällä matkalla.

Raja on vaikea vetää, koska se ei ehkä ole joka lapsen kohdalla samassa paikassa. On niin paljon muuttujia. Paikkakunnallani aiheutti aikoinaan kohua tapaus, jossa noin 12-vuotias poika hirttäytyi. Syynä pidettiin Hipin kuvaileman tapauksen tyyppistä asetelmaa, jossa isä oli tehnyt pojastaan urheilun saralla jonkinlaisen etäpäätteensä, jonka elämäntehtävä oli tuottaa vanhemmilleen ja erityisesti isälleen kunniaa. Pojan pää ei kestänyt.

Lapsi saattaa toisaalta olla aikuisena vanhemmilleen kiitollinen siitä, että he tuuppasivat häntä eteenpäin silloin kun oma motivaatio horjui. Minäkin olin sellainen koululainen, että pelkästään omin nokkineni ja omalla motivaatiolla hommasta ei olisi ehkä tullut mitään. Tarvittiin välillä vähän ylimääräistä "boostia" kotijoukoilta. Kaverit ja harrastukset tahtoivat kiinnostaa enemmän kuin koulunkäynti. Mutta kuten sanottu, missä menee positiivisen kannustuksen ja vahingollisen psykologisen painostuksen välinen raja, siinäpä kysymys.

Jos Verstappen juniorilta kysyttäisiin, hän ehkä vastaisi, että hän kiitollinen siitä, että häntä "tuettiin" eteenpäin kotoa käsin. Ongelma on vain se, että nykyinen Max Verstappen on vanhempiensa ja erityisesti isänsä luomus, joten hänen mielipiteensäkin ovat saman luomistyön tuloksia. Tämä on yleinen ilmiö. Me ihmiset (minä yritän tässä asiassa vähän kapinoida) hyväksymme yleensä vallitsevan todellisuuden ja järjestyksen ja säännöt, vaikka alun perin emme olisi pitäneet niistä. Avaintekijä on järjestyksen ja sääntöjen saattaminen - tarvittaessa pakolla - voimaan.  Kun se on tehty, muu loksahtaa kohdalleen.

Nykyisessä todellisuudessa Max todennäköisesti hyväksyy kasvatuksensa. Jossakin toisessa todellisuudessa, jossa hän katsoisi asiaoita ulkopuolelta toisenlaisen kasvatuksen saaneena, hän ei ehkä hyväksyisi.

Kumpaa Maxin mielipidettä meidän oikeastaan tulisi kunnioittaa? Saman kysymyksen voisimme esittää miljoonille alistetuille ihmisille ympäri maailmaa. Hyväksyisivätkö Iranin naiset huivipakon, jos he olisivat suomalaisia kristittyjä? Nyt he hyväksyvät, koska heidät on indoktrinoitu hyväksymään se. Hyväksyminen on heidän aito mielipiteensä, jonka he sanovat ilman pakkoa. Mutta kuitenkin...

[Norma Bates]

Jokainen vanhempi ei toivo. Isälleni oli yksi lysti miten lapsilla menee. Äitini ei selvästikään halunnut että ainakaan minulla saisi mennä missään asiassa paremmin kuin hänellä. Hyvin kuvaavaa on se kun kahden eksäni välissä narisin että mistä löytäisin rakastavan miehen, hän hymähti että miksi minulla pitäisi sellainen olla kun hänelläkään ei ole ollut.

Pahoitteli sentään viime vuosinaan että oli heittänyt lapsena kirjoittamani kirjan menemään. Kaikkien muiden aikaansaannosteni mukana. Sillä ihmisellä tuntui olevan oikein tuhoamisvimma "ylimääräiseen" omaisuuteen nähden.

Itse saankin toisinaan oikein kamppailla itseni kanssa että pystyisin jostain luopumaan.

[Toope]

Jokainen vanhempi ei toivo. Isälleni oli yksi lysti miten lapsilla menee. Äitini ei selvästikään halunnut että ainakaan minulla saisi mennä missään asiassa paremmin kuin hänellä. Hyvin kuvaavaa on se kun kahden eksäni välissä narisin että mistä löytäisin rakastavan miehen, hän hymähti että miksi minulla pitäisi sellainen olla kun hänelläkään ei ole ollut.

Pahoitteli sentään viime vuosinaan että oli heittänyt lapsena kirjoittamani kirjan menemään. Kaikkien muiden aikaansaannosteni mukana. Sillä ihmisellä tuntui olevan oikein tuhoamisvimma "ylimääräiseen" omaisuuteen nähden.

Itse saankin toisinaan oikein kamppailla itseni kanssa että pystyisin jostain luopumaan.

Tuollaista on ikävä kuulla, kun omat vanhempani olivat "parempia"? Mutta hirvittäähän se ajatus, että pitäisi olla omille lapsilleen "parempi".

[Kopek]

Itse saankin toisinaan oikein kamppailla itseni kanssa että pystyisin jostain luopumaan.

Olen varmaan vielä huonompi. Sen lisäksi, että en halua luopua mistään, haluan olla se, jonka hyväksi ne omaisuudestaan luopuvat, jotka siitä luopuvat.

Loppuosa vaatii selityksen.

Tarkoitan sitä, että minulle tekee pahaa, jos joku lähisukulainen heittää hyvä tavaraa roskikseen. Vihjaan, että kun tuo esine näyttää olevan menossa roskikseen, eli et selvästikään enää tarvitse sitä, minä voisin kyllä keksiä sille käyttöä. Pääsisit helpomalla, kun ei tarvitsisi viedä sitä roskakatokseen asti. Hoidan ongelman, älä mieti sitä.

Joskus vajaa 15 vuotta sitten näin kerrostalon rappukäytävän ikkunasta, kun joku tyttö raahasi metallista Ikean kenkätelinettä roskiin. Kun tyttö oli häipynyt, kipaisin hakemaan telineen ja nostin sen auton peräluukkuun. Teline oli täysin uuden veroinen eli aivan kuin samana päivänä Ikeasta ostettu. Täytyy myöntää, että se jäi B-käytölle eli tukitelineeksi veneeseen, jonka päällä on peite.

P.S. Mistä se voisi johtua, jos vanhempi pelkää lapsensa olevan parempi kuin hän itse. Mitä hän pelkää? Vallan ja aseman menettämistä ja lapsensa varjoon jäämistäkö? Onko vanhemman omassa lapsuudessa tai kasvatuksessa ollut jotain, joka on vaurioittanut hänen itsetuntoaan?